Kirjoittaja Aihe: J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta  (Luettu 61977 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa mimmu

  • Vuotislainen
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« : Marraskuu 13, 2002, 17:59:31 »
Kun tästä ei ole topikkia niin tehdäämpäs sekin....

Eli tämä legendraarinen kirja kertoo Frodo nimisestä pikkuisesta puolituisesta(hobitista) joka saa kannettavakseen raskaan taakan, eli sormusten sormuksen. Frodon pitää tuhota sormus tai se tuhoaa mestarinsa sauronin kanssa koko maailman.Näin alkaa tämän huolettoman pikku hobitin matka kohti tuomion vuorta ja pelastusta. Monien mutkien ja käänteiden kautta matka etenee ja......


Itse olen lukenut kirjan ekan kerran 8 vuotiaana, en kyllä oikeen tajunnut siitä mitään. Ja luin sen uudestaan tässä vähän aikaa sitten. Kirjan on ihan mahtava, ja Tolkien suurin piirtein jumala kun osasi luoda tuollaisen maailman. Oma mielikuvitus ei tuohon oli pystynyt(on koskaan kuvittele mitään pahaa maailmoihini)Se oli kerta kaikkiaan aivan huper ihana kirja. Ja joista syystä tykästyin Samiin ja Frodoon.

//030211 topic siivottu. Paljon lähti sellaisia viestejä, joissa kerrottiin että on lukenut tai ei että ei ole. Vältetään niitä, joohan? Myös parisanaiset vastaukset jonkun toisen viestiin (ellei nyt oikeasti satu olemaan hyvin tiivistetty ja tärkeä pointti :D) joutavat bittiavaruuteen. -Zenz
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 04, 2011, 15:01:30 kirjoittanut Zenzibar »
Everything in this room is eatable. Even I'm eatable.
But that is called cannibalism, my dear children, and is in fact frowned upon in most societies.

Alyssa

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #1 : Marraskuu 13, 2002, 20:38:01 »
Uih, minun lempikirjani. Luin sen vähän aikaa sitten, ja teki vaikutuksen.
Vaikka osa kohdista on hieman tylsähköjä,on kirja silti aivan upea.

Minua rupesi jotenkin Aragorn pännimään Kuninkaan paluussa.. Jotenkin siitä oli tullut kauhean ärsyttävä. Hieman.. Hmm.. Itserakas (:

Ja Frodo taas.. Hän on niin syvä, salaperäinen, mutta kuitenkin kaukainen henkilö. Hänen tunteistaan ei ole kerrottu, vain sen verran, mitä Sam tulkitsi ilmeistä ja mitä Frodo itse sanoi.

Hän oli kirjan sankari ja ikäänkuin päähenkilö, mutta silti hän oli jätetty niin etäiseksi..Ihana henkilö, synkkä ja salaperäinen... Kuninkaan paluun lopussa olisi tehnyt mieli mennä ja halata Frodoa, kertoa, että kaikki on hyvin..
*tunteellistuu*

Kerrassaan loistava kirja. Tolkien onnistui, kun sanoi haluavansa kirjoittaa kirjan, joka hauskuuttaa, liikuttaa yms. (en muistan niitä juttuja siin takakannessa)

Salmakia

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #2 : Marraskuu 13, 2002, 20:52:44 »
Juup, Tolkienit on hallussa ja omana. Englanniksi ja suomeksi, tietysti. KTK tylsä? Kaikkea kanssa. Se on erittäin valaiseva ja mielenkiintoinen kirja. : ) Minun mielestäni. Ja monen muun, ei siinä mitään. Aika hassua ja vaikeaakin perustella miksi pitää Tolkienin kirjoista, kun on Konnun vakioasukas, siellä ei sellaista tarvitse perustellakaan. : P Tolkien kirjoittaa niin kauniisti, hänen maailmansa on niin aito ja perusteellisesti tehty.. ja jotain. Hienoja henkilöhahmoja löytyy myös. Tolkienin maailma elää omaa elämäänsä pääni sisällä ihan eri mittasuhteissa kuin mikään muu. TSH itse kilpailee lempikirjani asemasta Ruohometsän kansan kanssa, eniten sen. Lempikirjailijoita onkin sitten, ja monet menevät Tolkienin edelle, josta en ihmisenä ole sen kummemmin pitänyt. Tolkienilta en näitä muita kirjoja ole vielä lukenut, näiden tavallisten lisäksi, mutta eiköhän ne sitten joululahjaksi saada.
Pikkuveljiäni olen kovasti yrittänyt kouluttaa kunnon tolkienisteiksi, molemmat lukivat Hobitin itse, pienen suostuttelun jälkeen, ja TSH:n luin niille itse ääneen, voitte uskoa että siinä oli hommaa. Pitävät kyllä molemmat TSH:ta ja Hobittia parhaimpina kirjoina, arvostavat ne Potterienkin edelle, niin kuin isosiskonsakin.
Tolkien saa minut myös itkemään erinomaisen hyvin. TSH:ssa on lukuisia tällaisia kohtia, ja Hobitissakin, ihme kyllä.
Mainioita kirjoja. Vaikkei tyylistä pitäisikään, koko luomisurakkaa ei saa väheksyä.


Edit: miten Viggon suoritusta voi jumaloida? Suurimmaksi osaksi huonoimmin onnistuneita näyttelijöitä koko elokuvassa, eikä tässä voi syyttää pelkkää kässäriä, kunnon näyttelijä olisi voinut pelastaa Aragornin uskottavuuden tässä elokuvassa siitä huolimatta. Yh, mikä tunteeton, kusipäinen rambo. Toivottavasti tyyli muuttuu TTT:ssä, mutta siitä ei ole kyllä mitään takeita.

Loru Sorbusten Herrasta, huh, tulipa sekin luettua päivänä muutamana viime syksynä.. petyin kovasti koska odotin hauskaa parodiaa, sain kakkapissahuumoria, jossa hahmojen ja heidän nimiensä muuttelu oli parodian koko pohja. Hyvän parodian pitäisi tukeutua itse alkuperäisversioon, ja naurattaa sen enemmän tai vähemmän näkyvillä tyhmyyksillä. LSH:ssa oli ehkä kolme minua huvittavaa kohtaa.

Chokito

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #3 : Marraskuu 14, 2002, 18:08:09 »
(Choki muoksii koko viestin uudestaan)

Ensimmäisessä viestissä hehkutin TSH:n ihanuutta. Pari kertaa lisää olen sen lukenut, ja hehkutukseni on hieman hiipunut, enää kirja ei vaikuta niin mahtavaihkutitrallatiihanaa:lta kuin aiemmin. Tämä ei tietenkään tarkoita, etten pitäisi kirjasta. Oikeastaan kirjat ovat hyviä.

Kuten tulikin jo sanottua, nämä kirjat ovat hyviä. Ne on hyvin kirjoitettu, tarina pysyy kasassa. Hyvä, hyvää, hyvin, hyviä.. Keksin kyllä varmasti jonkun toisenkin sanan kuvastamaan mielipiteitäni TSH:sta. Kyllä vain, sanotaanko että ihmeellinen. Tolkien on luonut vaikuttavan, ihmeellisen maailman. Kirjaa lukiessani välillä tuntuu kuin olisin Liisa ihmemaassa. Ehkä olen ihmemaassa, nimeni vain sattuu olemaan Essi. Nähtävästi olen ajautumassa offtopicin puolelle, koska taisin juuri tulla maininneeksi oman nimeni. Takaisin aiheeseen. Am.
 
Ensimmäisen kerran jaksoin lukea (ainakin muistaakseni, tosin muistini on hyvin heikko, todistetusti) kirjan kokonaan, meinaan nyt hyppimättä yli tylsien kappaleiden. Mutta kun olen lukenut kirjaa yhteensä neljä kertaa, niin väkisinkin hypin yli kappaleiden, jotka ovat tappaa minut tylsyyteen. Gaarrr. Ja myönnetään, mielestäni näitä tylsiä kohtia on turhankin paljon..

SPOILER


Minusta se loppu oli onnellinen ja samalla surullinen. Oikeastaan itken hyvin herkästi kirjojen lopussa, tässäkin itkin viimeisen tarinasivun hyvin ryttyiseksi. En nyt oikein osaa perustella, miksi se oli onnellisen ja surullisen sekoitus. Kenties siksi surullinen, että kirjamme ns. päähenkilö lähtee muille maille halmehille. Onnellinen taas siten, että kaikki.. no, lukijat ymmärtävät. Hobitit kotikoloissaan, Keski-maa taas kurissa (phh, lässyn lässyn). Tosin, eniten taisin olla surullinen Samin puolesta, ehdottamasti lempihahmoni kyseisessä kirjassa. Samin tuli varmasti kova ikävä herraansa. :p

Ursula

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #4 : Marraskuu 14, 2002, 21:15:11 »
No niin... kaipa tämä on joskus pakko tunnustaa...

En ole lukenut kolmatta osaa, ja kahden ensimmäisen osan lukeminen oli urakka. Minulla ja Tolkienilla ei synkkaa.
Jouduin aloittamaan ensimmäisen osan monen monta kertaa, ennen kuin pääsin mukaan matkalle. Toinen osa meni sitten vähän helpommin, ja välillä kirja saattoi jopa valvottaa minua illalla, niin että silmiä kirvelsi.

Aragorn on kirjassa tyhmä hahmo. Juu, tyhmä. Tai sellainen hahmo, joka joihinkin kolahtaa, se ritarillinen renttusankari, mutta mitään muuta Artsasta ei sitten voi sanoa.... Sam ja Klonkku ovat minun mielestäni ainoat oikeat hahmot siinä kirjassa.

Ja nautin eniten Samin, Frodon ja Klonkun vaelluksesta Mordorissa. Se oli hieno... ja Sam/Frodo-slashereiden unelma.

Poissa innna

  • vuotislapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • kun olet kohdallani viulut soittavat taustalla
  • Tupa: Korpinkynsi
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #5 : Marraskuu 16, 2002, 11:50:44 »
Tolkien on jumala! Oikeesti. Mä luin sitä tosi hitaasti, ettei yksikään sana mene ohi. Se oli aivan mielettömän hyvä... Pippin ja Merri on aivan parhaita. Aivan parhaita. En nyt oikein osaa kirjoittaa mitään viisasta siitä. Se juoni oli rakennettu niin, niin hyvin. Samoin kuin ne henkilöt ja Keskimaa. Se tosiaan oli aivan liian lyhyt.

Silloin kun luin sitä kohtaa sieltä - sieltä Parannusten Puutarhasta, niin oli just tosi iso masennus, ja se autto. No, ihan joka tapauksessa se muutenkin oli ihana kirja. Ihana ja suloinen.

[off]Olen lukenut myös Silmarillionin puoleen väliin ja sitten sieltä Sormuksia koskevat asiat ja Hobitin kokonaan. [/off]
[vielä enemmän off] Mein tallilla on yks heppa, jonka nimi on Quenta Nahar, ja sehän tarkoittaa, että Naharin tarina. Ja Nahar oli sen yhden Ainúrin ratsu. Eikös se näin mennyt? [/vielä enemmän off]
"Somewhere, something incredible is waiting to be known." - Carl Sagan

Poissa Arghulus Mendor

  • Vuotislainen
Tolkien.
« Vastaus #6 : Marraskuu 17, 2002, 13:00:52 »
Hobitti tuli luettua pariin otteeseen ennen Jacksonin filminpätkiä, mutta Taru Sormusten Herrasta tuli luettua vasta ensimmäisen elokuvan jälkeen, olin lukenut Kaksi Tornia ennen ensimmäistä elokuvaa, ja Kuninkaan Paluu sen jälkeen sitten. Tolkienhan loi maailman, joka säväyttää, joka on aivan omalaatuinen, ja joka on ollut pohjana monelle sen ajan jälkeiselle kirjallisuudelle, roolipeleille tms.
Keski-maassa on oma viehätyksensä, enkä usko että kukaan koskaan tulee luomaan jotain sen kaltaista.

Kirjahan on tylsä paikoitellen, koska Tolkien erehtyy kertomaan joka ruohonkorren huijuvan liikkeen tuulenpuuskassa, mutta ei trilogia olisi hyvin erikoinen, jos "pippin meni minas tirithiin ja sitten ne tappelivat ja sitten tuli gandalf ja sanoi että voitto tuli".  Aluksi ajattelin, että eipä kiinnosta tällaiset yksityiskohdat, ja hypin ne vain tuosta ohi ajatellen, "jaahas linnut laulaa ja puro solisee" ja keskityin vain juonen kulkuun. No, vähän eteenpäin päästyäni aloin kiinnostua, kuulla äänet ja tuntea pelot jne, ja nämä kirjanjonot olivatkin sitten jo vähän muutakin. Tolkien on mahdottoman taitava sadunkertoja, ja pitää otteissaan, joskin siihen on vaikea päästä. Itse joudun lukemaan kymmenen sivua ennen kuin voin sano olevani mukana maailmassa.

Lempihahmoni trilogian alussa oli ehdottomasti Gandalf, koska Hobitin lukeneena tiesin hänen voimansa ja tunsin että mitään ei tapahdu kun Gandalf on seurassa. Briin jälkeen huomasin että Aragornhan on mystisenä miehenä aivan loistava henkilö, ja taisteluissa verraton. Ja Tom Bombadilhan on ehdottomasti hauskin hahmo Kuoleman lisäksi, jonka osaan kuvitella.
Kuninkaan Paluun aikana eräs henkilö nousi ylitse muiden, Samwais Gamgi, joka on uskollisin ystävä joka on kirjojen sivuilla seikkaillut, koskaan.

Poissa Sodapop

  • Monimutkainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #7 : Marraskuu 18, 2002, 17:57:32 »
... kirjoitin tämän uudelleen koska tämä oli pitkälti täyttä sontaa koko viesti.

No. Taruun tutustuminen alkoi ollessani 7-vuotias, tällöin äitini luki minulle kirjat ääneen. En tiedä ymmärsinkö oikeastaan mitään kyseisessä iästä kirjasta, mutta ainakin se vaikutti siihen, että muutaman vuoden kuluttua halusin tarttua kirjoihin uudestaan, tällä kertaa itsenäisesti.

En tiedä osaanko sanoa muuta kuin että Tolkien on luonut uskomattoman maailman. Pidän kirjoista aivan uskomattoman paljon, joskin nyt se on lojunut hyllyssä lukemattomana pian sellaiset kaksi vuotta. Pitäisi lukea se uudelleen heti kun saisi vain aikaiseksi, lomalla se kaiketi pitäisi tehdä, koulujen alettua siitä tuskin tulee yhtään mitään, keskittyminen lukemiseen ei ole ollenkaan samaa tasoa kuin silloin kun läksyt ja kokeet eivät ole mietittäviä asioita myös.

Pienempänä suosikkejani olivat kuulemma (en itse muista tästä oikeastaan yhtään mitään) Sam ja Gimli. Kun luin kirjat viimeksi, jouduin toteamaan etten loppujen lopuksi ihastunut typeriin hahmoihin, suosikkeihini lukeutuvat oikeastaan edelleen kummatkin. Muistan vain sen, että seitsemän vuoden iässä minua liikutti hirveästi kun poni jouduttiin lähettämään pois Morian porteilla. Itkin silloin, nykyään se kohtaus vaikuttaa lähinnä mitäänsanomattomalta.

Pippinille ja Merrille hyvin suuri osa sympatiaa.

Tässä viestissä ei ollut varsinaista pointtia, halusin vain kertoa että pidän. Tai jotain.

Poissa Taru

  • Kesäkettu
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • ID 12 (Sessun vaimo)
  • Pottermore: BronzePhoenix3707
  • Tupa: Puuskupuh
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #8 : Marraskuu 19, 2002, 20:31:07 »
Näin leffan ensin ("Maisemia. Maisemia. Tappelu. Maisemia. Maisemia...") ja luin vasta sen jälkeen kirjan. Se oli mielestäni... hmm... kuivahko.
Maailma on hyvä, mutta hahmot tylsiä.
Frodo, ärsyttävän täydellinen pikku hobitti, jota opin vihaamaan ("Kuole, Frodo, kuole... voi hitsi, se ei kuollutkaan!"). *Paha tapa vihata kaikkia päähenkilöitä*

"Sää oli sellainen ja sellainen. Keskustelua. Sää. Tappelu. Laulua. Lisää. Sää. Keskustelu. Sormus. Tappelu. Keskustelu. Laulua. Tappelu..."

Se oli mielestäni siis kuivasti kirjoitettu, Frodo tylsä, joskus sekalainen.
Nostan kuitenkin hattua kokonaan uudelle maailmalle - harva jaksaa - ja roduille. Ideakin on hyvä. ^^;

Muokkelikuu:
Salmakia, pointtini oli se, että ne taistelukohtaukset, maisemakuvaukset (jotka jotkut oli hienoja) ja suurin osa keskusteluista oli tylsiä.
Pyydän anteeksi, että kerroin mielipiteeni.
Ilmamerirosvot tottelevat aina äitiään.
<AdamGibbon> (( Mun sydän hakkaa hirveän lujaa. ))
<CainGibbon> (( iik, iik, jännää jännää. o: ))

Arathrive

  • Ankeuttaja
*hymy*
« Vastaus #9 : Tammikuu 13, 2003, 18:15:12 »
LotR on suorastaan raamattuni. Jumaloin kirjaa, sen henkilöitä ja maailmaa. Luin kirjan ensimmäisen kerran kaksivuotta sitten, kun osallistuin siitä kertovaan tanssisatuun, ja ihastuin täysin! Silloin ei ollut mitään puhettakaan, edes kuiskauksia elokuvasta. Sulkeuduin päivittäin huoneeseeni, ja auta armias sitä joka tuli sisään keskeyttäen lukunautintoni! Luin kirjaa intohimoisesti viikon ajan, ja kun se loppui, aloitin alusta. Sairasta?

Nyt kun elokuva tuli, odotin sitä myönteisesti, sillä tiesin kuinka paljon aikaa ja vaivaa sen tekemiseen oli käytetty, joten kai siitä täytyi saada aikaan katsottava? No, eihän se ollut aivan kirjan tasoinen, mutta parempaakaan siitä tuskin olisi saanut, joten rakastan myös elokuvaa, en jaksaisi odottaa vielä vuotta kolmatta osaa. Paljastuksena kerrottakoon, että jos tämä (Kaksi Tornia) myy hyvin, Peter Jackson on luvannut harkita Hobitti elokuvan tekemistä, kuinka jännittävää!

Kirjan henkilöt ovat uskomattomia, eniten rakastan Aragornia ja Legolasta. He ovat monipuolisia ja hienoja henkilöitä, etenkin kun lukee lisänä kaikki liitteet ja muut kirjat. Mutta siis, rakastan sitä kirjaa :)

summerchild

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #10 : Tammikuu 13, 2003, 20:53:32 »
Kyllä minäkin olen Tarun lukenut, mitä olisi fantasiafriikki ilman Tolkieniin tutustumista? :) Omanakin tuo kirja on, tosin olen lukenut sen vasta kahdesti, enkä sitäkään tarkkaan ottaen ihan vielä (luen kirjaa äidilleni ääneen, ja olemme jo melkein lopussa).
Olihan se kokonaisuudessaan todella mahtava kirja, nyt aikomukseni on lukea se alkuperäiskielellä, jolloin saan ehkä vieläkin suuremman ilon ja tunnekuohun siitä irti. Lempihahmoni ovat Pippin ja Klonkku. Samaistun heihin kumpaankin, mikä on kummallista, sillä jokainen kirjan lukenut allekirjoittanee väittämäni: he ovat täysin erilaisia henkilöitä.
Pippin on viaton tohelo, joka tekee kuitenkin lopussa suuria tekoja. Klonkku taas oli kerran hyvä, mutta Sormus teki hänestä pahan ja osoitti niin, että väärille teille voi joutua aivan kuka vain.
Tarulla on paikka sydämessäni lennokkaan juonensa, rikkaan kielenkäyttönsä ja uskomattoman mielikuvituksensa vuoksi.

Serokki

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #11 : Tammikuu 19, 2003, 21:05:30 »
Onhan se kuivaa tekstiä, jos on tottunut lukemaan Replica-sarjan tasoista kirjallisuutta.
Kirjan maailma on laaja ja todentuntuinen, hahmot erilaisia, uskottavia. Ei ole montaakaan asiaa, jota tuosta teoksesta korjaisin, jos yhtään.

Tunnen syvää inhoa jokaista elokuvan nähnyttä 'tosi TSH-fania' kohtaan, sellaista joka ei ole kirjaan koskenutkaan.
Elokuva on minusta varsin mainio, oh, ne maisemat, mutta ei se kirjan tasolle lainkaan yllä, mutta miten voisikaan.

Siellä ne ovat kirjahyllyssä, Hobitti, Taru ja Silmarillion, kaikki tullut useampaan kertaan luettua. Silman olen aloittamassa uudestaan, jotta voisin lukea sen tarkemmin.

Haltioista. Olen salaperäisen viehättynyt kaikesta tähän kansaan liittyvästä, kykenemättä itse siihen syytä löytämään.
Ehkä olen kateellinen ja haluaisin itselleni palan sitä kauneutta, jonka Tolkien on punonut haltioihin.
Oikeastaan haltiat täyttävät kaikki inhokkieni kriteerit; täydellisiä, sellaisia joilla on kaikki jo valmiiksi, parempia, eivät millään erityisellä piirteellä erottuvia. Kuitenkin se, että joku henkilöhahmo on haltia, on tarpeeksi, jotta hän saisi minun siunaukseni.
Kyllä heitä minusta voi kuvata sanalla viaton, vaikka ovatkin kaikkea menneet aikojen saatossa kieroilemaan.

Gargoyle

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #12 : Tammikuu 21, 2003, 15:42:02 »
Kun nyt pääsi käymään niin, että luin kyseisen opuksen (ehkä noin 20. kerran) loppuun viime viikonloppuna ja asiat ovat vielä tuoreessa muistissa, tähänkin aiheeseen voisi viimeinkin kommentoida.

Kuten lukukertojen määrästä voinee päätellä, Taru Sormusten Herrasta on minulle kovasti mieleen. Itse asiassa pidän sitä parhaana koskaan lukemanani kirjana. Se yksinkertaisesti tarjoaa kaikkia minulle tärkeitä asioita: hyvän ja pahan välisen kamppailun, pienten ja toivottomassa asemassa olevien ja itsensä uhraavien henkilöiden sankaritekoja, dramatiikkaa, ylväyttä, kiehtovia hahmoja ja vangitsevaa kerrontaa.

Se on kirja, jota luen kerta toisensa jälkeen kyyneleet silmissä ja pala kurkussa. Kontu, Viimapää, Gandalfin kuolema, Boromirin lähtö, Frodon ja Samin matka, Helmin syvänteen taistelu, Kuolleiden kulkutiet, Rohanin ratsastus, Minas Tirithin piiritys, viimeinen nousu Tuomiovuorelle... ja ennen kaikkea Eowynin ja Nazguleiden johtajan kohtaaminen. Yksikään toinen teos ei ole pystynyt herättämään minussa samanlaisia tuntemuksia, joten TSH nousee väistämättä kaikkien muiden kirjojen yläpuolelle.

Muuten minun on hieman vaikea kuvailla suhdettani kyseiseen kirjaan. Se kuitenkin edustaa sellaista rakkautta työhönsä, että sitä on mahdotonta olla kunnioittamalla aivan erityisellä tavalla. Tietyssä mielessä TSH edustaa minulle myös henkilökohtaista unelmaa siitä, millaisen elämäntyön minä haluaisin tehdä.

Poissa Aarnikotka Böö

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • 77sins.net
Jymähdys :P
« Vastaus #13 : Tammikuu 28, 2003, 22:33:14 »
TSH:hn "jymähtää" kiinni, jos sen kokee mahtavana kirjana. Siis se on niin kuin tupakka ja alkoholi, tai huume.
Ainakin minulle  :roll:

Nyt luen viidettä kertaa koko kirjaa. 11-v kahtoin elokuvan ja innostuin niin siitäkin, että luin kirjan putkeen kaksi kertaa. Nyt olen 12 ja luen Silmaa toista krt ja Hobitin lainaan jostain kyllä toisen lukukerran ajaksi. Pakko mikä pakko.

Piti muuten vaariltani [Tolkienisti, myös] lainata David Dayn Tolkienin Maailma. Aivan ihania kuvia, esim. Klonkku oli elokuvaan tehty niinkuin suoraan Tolkienin kuvista. Mahtavaa :D

Esim. Loru ja Taru Mainosten Uhreista- ekalla kerralla naurattaa, tokalla se on niin pitkäveteinen, kuin olla ja voi. Lorusta jäi kyllä  pari kohtaa mieleen, esim.
"Rankkuri pomppasi pelästyneenä ilmaan, kun Gimpin tuttu, teräväpäinen hahmo ilmestyi pensaan oksien välistä.
"En nähnyt sinun tuloasi", Ara-Korni sanoi ja pani miekkansa takaisin tuppeen.
"Yritin vain päästä eroon siitä p@skiais#esta", kääpiö selitti.
"Kuka täällä on p@skiain#en, senkin k**ipää?", tokaisi Legoland[[*kierii naurusta*]], joka oli pahoinpidellyt oravaa puun takana."

Nui on hullui ^^.  8) Jouduin vähän sensuroimaan tekstiä :roll: .

TSH on maailman parhaimpia kirjoja, ellei paraskin, mutta kyllähän min tykkään yleensäkin fantasiasta, esim Muinainen Taika [Marianne Curley], Artemis Fowl [Eion Colfrey?], Derkinhovit [Diana Wynne Jones]....jne. Yleensäkin kaikki :P
-Rixsuh

Muoksista
Niih, TSH on tullut viidettä krt luettua ^^, Nyt LSH:ta luen kolmatta kertaa, eikä MILLÄÄN jaksaisi...[hihii]

Hailie Jade

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #14 : Huhtikuu 03, 2003, 18:31:39 »
((Mi-täh?! Enkö ole todellakaan kirjoittanut tänne?  :shock: Muistin tehneeni sen jo kauan sitten, mutta olenkin tainnut nähdä unta tai jotain....))

Minä rakastan tätä kirjaa. Olen kyllä lukenut sen vasta yhden kirjan ja luen nyt toista kertaa, mutta silti... ja elokuvat olen tietysti katsonut. Olen ihan koukussa kirjaan, ja pidän siitä siksi, että Tolkien on yrittänyt luoda kokonaan uuden maailman ja onnistunut siinä. Henkilöt ovat hyviä, ja Keski-maa on kuvailtu niin, että se voisi todella olla olemassa. Tai ainakin joskus ollut.

Ja ne kaikki kuvailut, kansat ja kielet... kuinka yksi mies osaakaan.
Olisimme menettäneet paljon ilman J. R. R. Tolkienia.

Hilkka

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #15 : Huhtikuu 03, 2003, 18:45:59 »
Taru lienee Suurin koskaan lukemani kirja. Se on vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu teos. En ole lukenut muuta fantasiaksi luokiteltavaa, enkä suunnittele lukevanikaan, mutta Keski-Maahan tutustuminen on muuttanut minua melkolailla. Voi olla, että annan nyt melko friikin vaikutelman, mutta on itse asiassa aivan sama, jos niin käy. En vain ole koskaan vaikuttunut yhtään mistään yhtä paljon kuin Tolkienin Keski-Maa -tuotannosta.

Mitä tulee Taruun ilmiönä, minä olisin mieluiten jättänyt elokuvan tekemättä ja kokematta. Jotenkin minua loukkaa se, että Tarusta on tullut massaa. Olisin paljon mielummin pitänyt sen vain itselläni - aivan niin kuin minä olen kokenut ilman että jonkun muun mielikuva kuluttaa minun ajatustani.

Eleisa

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #16 : Huhtikuu 10, 2003, 20:28:09 »
Kolme neljäsosavuotta ja minä luin sen! ^_^ Tämän juhlan kunniaksi päätin kirjoittaa tänne. Eli siis tuosta ajasta voisi vähän päätellä minun suhteestani kirjaan. Sellainen viha-rakkaus suhde siis. Luin sitä kuumeisesti ja sitten kun laskin sen kädestäni unohdin sen kokonaan. Yritin lukea sitä joskus aikaisemminkin, mutta se oli niin masentava, että en pystynyt lukemaan sitä. Sama juttu Hobitin kanssa, ei ehkä ollut niin synkkä, mutta onnistuin jotenkin saamaan sen aloitetuksi ja sitten keskeytetyksi kuusi kertaa. Saa nähdä luenko sitten koskaan, omaan perinpohjaisen kammon sitä kohtaan.

Taru sormusten herrasta on kuitenkin upea, loistava tarina tungettuna valtavan kuvailumäärän sekaan. Ja se loppu! Kaikki vaan parissa merkityksettömässä sanassa, luulisi nyt että Tolkien olisi kirjoittanut mahtavan lopun mahtavaan kirjaan, mutta kuin ei niin ei. Ja kun kirjan alku ja keskiosa olivat niin painostavia ja synkkiä, niin se happy-ending otti kyllä päähän.

Hilkka

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #17 : Huhtikuu 10, 2003, 21:00:16 »
Happy end?

Oliko se sinusta ihan todella onnellinen? Puhummeko oikeasti samasta kirjasta? Ei siinä siis mitään - jokainen kokee tavallaan. Mutta... Tarun loppu... Tunnustettakoon, etten ole koskaan lukiessani itkenyt niin paljon ja niin pitkään. Öh, en ole oikeastaan edes itkenyt muulloin. En ole oikein itkeväistä tyyppiä :roll: Ja mitä tulee lopun osalta "muutamaan merkityksettömään sanaan", niin minä en yhdy ajatuksiisi siltäkään osin. Eiköhän ole jo käynytkin ilmi, että mielestäni Tarun loppu on todella voimakas.

Akemi

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #18 : Huhtikuu 11, 2003, 15:26:53 »
Tolkien jättää minusta aikalailla asiat lukijan mielikuvituksen varaa, esimerkiksi hän ei ole kuvannut jotain haltioita kovinkaan syvällisesti. Täytyy tavallaan osata lukea rivien välistä heidän luonnettaan. Esim Galdor ja Glorfindel ovat oikeastaan aikalailla samantuntuisia minusta.Toisaalta eihän niillä kovin suurta roolia kirjassa ollutkaan, joten se siitä. Ooh. Joo. Älkää kultapienet tappako jos tuossa on paljon kirjoitusvirheitä. Hän osaa kuitenkin kuvata todella elävästi paikkoja, tapahtumia ja seikkailuja. Erinomaisesti. Tolkienilla on myöskin aivan loistava mielikuvitus; ajatelkaa nyt sitä maailmaa jonka hän on luonnut. On merkille pantavaa, että Tolkien on hyvä keksimään ihmisille, asioille ja eläimille nimiä. Esimerkiksi Gandalfillahan on viisi, jollei enemmänkin, nimiä. Jos nyt ihan oikein muistan. Mutta nimistä vielä sen verran, että Tolkien kierrättää näitä. Esimerkiksi Lorieneja on kolme. (Kaksi on paikan nimeä ja yksi on yhden valarin lempinimi.) Ja Minas Thirith'eja kaksi. (Ihan niin kuin minä tietäisin paljon näistä asioista, kaikkea sitä jää päähän kun veli on pahemman luokan tolkienisti. Right.)

Mutta siis enemmän tästä kirjasta. TSH'sta.  Katotaanpas osaanko kirjoittaa kirjan kokonaisuudesta hyvin. No niin, elikkästä tarina on aivan loistava. Kuvitelkaa nyt, jos joku saa jonkun pienen esineen joka samalla on suuri rasite ja houkutus yhtäaikaa, ja sitten aletaan miettimään, miten ihmeessä tästä päästään eroon.

Sormuksen ritarit olivat aika 'jees' kirja. Tai siis sillai 'okey'. :D Silloin kun ne oli Morianissa kirja oli mielestäni hyvä. Ja sitten siellä Rivendellissä. =) (Kyllä minä ihastuin kirjoissa tosi paljon paikkoihin, johtuu varmaan siitä, kuinka hyvin Tolkien on osannut näitä kuvata.)

Eniten pidin tästä Kahdesta tornista. Se oli ehdottomasti paras, siitä lähtien jolloin alettiin puhumaan Frodosta,  Samista ja Klonkusta. Siinä oli kivasti kaikkea tapahtumaa ja oli tosi kiva tutustua Boromirin veljeen Faramiriin, joka oli ehdottomasti yksi suosikkihahmoistani! Samalla kuin lukija tutustui Faramiriin hän tutustui myös Gondorin kulttuuriin. Aivan ihastuttava kirja. Mitäköhän tästä osaisi sanoa. Musta se vaan on niin ihana. :D Tai siis ehdottomasti pidin oikeasti kaikista kirjoista eniten tästä.

Kuninkaan paluun loppu oli miusta käsittämättömän surullinen,  se kuinka Frodo lähti pois Harmaille Satamille (ja sieltä Valinoriin) ja ystävyksen muutenkin erosivat toisistaan. "happy end?"  Miten nyt jokainen haluaa ajatella. =)

Niin ja tuota. Suosikkihahmoni olivat Merri ja Pippin.


Muokkaus:
Salmakia, en minä sitä heikkoutena pitänytkään. Positiivinen havainto.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Uutta ja omperäistä? Tuskin.
« Vastaus #19 : Toukokuu 16, 2003, 13:44:18 »
Mä luulen, etten tule sanomaan mitään, mitä joku muu ei olis jo sanonu, mutta koska rakastan kirjaa ja elokuvia, mun velvollisuuteni on sanoa jotakin...

 Itse kirja on loistava, mä olen pohtinut usein, miten joku voi kirjoittaa noin hauskasti, jännittävästi ja surullisesti. Katsokaa nyt vain pitkään, mutta mä itkin kirjan lopussa ensimmäisellä kerralla, en tiedä miksi, loppuhan oli onnellinen... Mutta kun tajus, että nyt se on loppu... Ei lisää uusia Frodo Reppulin seikkailuja... Se oli jonkinmoinen shokki. Kun mä luen jotain, mä haluaisin mahdollisimman nopeasti nähdä, kuinka se loppuu, mutta toisaalta hyvä kirja sais jatkua ikuisesti...

 Suosikkihahmoni kirjassa oli Sam, sillälailla suloisen rohkea ja yksinkertainen. Faramir oli myös ihana, koska hän ei muistuttanut ollenkaan petturimaista veljeään vaan tuntui paljon lempeämmältä, viisaammalta ja rehellisemmältä. Suosikkejani heti ensimmäisistä repliikeistä lähtien.

 Minusta Tolkienin kieli, vaikka onkin raskasta lukea, on mahdottoman kaunista, osittain sen vanhahtavuuden, osin sen runsaiden adjektiivien käytön takia. Pappa kirjoitti niin uskomattoman realistisesti ihania maisemakuvauksia, joiden pohjalta loistavat (jonkinsorttiset esikuvani) John Howe ja Alan Lee ovat voineet tehdä niin kauniita, hengensalpaavia kuvia... *huoh*

 Tämä menee nyt ehkä hiukan off-topicicsi, mutta sitten menee, koska minun pakko nousta puolustamaan kys. elokuvia, koska ne ovat parhaita, mitä olen koskaan nähnyt. Ja huom, minä en sitten ole mikään ihquttaja.
 Leffoissa parhaita näytelijöitä ovat etuoikeutetusti Viggo Mortensen, Hugo Weaving, David Wenham ja tämä Haldir-haltian esittäjä, jonka nimeä en tiedä. Viggossa on sellaista karismaa, ja Viggon Konkari on just semmonen salaperäinen ja kiehtova. Ehkä Tolkien kuitenkin tarkoitti Aragornin hieman vanhemman näköiseksi. Mutta se ei liiemmin haittaa, koska Viggon roolityöskentely on varmaa, ja kun häntä katsoo isolta kankaalta, siellä ei hypi tanskalaisia sukujuuria omaava Viggo Mortensen peruukki päässä, vaan ihan aito ja oikea Konkari. Oikeastaan pidän enemmän juuri Aragornin Konkari-puolesta (sekä kirjassa että leffassa), koska Aragorn on paljon kuninkaallisempi ja vähemmän mystinen hahmo. Mutta Tolkien on kuitenkin kirjoittanut Aragornin kasvamisen ihmisenä todella hienosti, pikku hiljaa.
 David Wenham oli minusta hyvä näyttelijänä, hyvin saman näköinenkin, ja muistutti maskeerattuna sopivan etäisesti veljeään Boromiria, mutta hänen kässäriinsä en ollut ollenkaan tyytyväinen. Kirjassa hän kieltäytyy Sormuksesta heti alkumetreiltä, leffassa on jo raijaamassa hobitteja Gondoriin. Hän tuntuu myös kovin epäluuloiselta, vaikka minusta taas leffassa liian lempeäksi tehty Éomer on sellainen...
 Samissa ei leffassa ollut sitä tiettyä maalaismaista viehätystä. Hugo W. taas oli minusta sellainen ihastuttavan ylevä, ihan oikean haltiaruhtiinaan näköinen ja oloinen. Haldir taas... Haldir oli Haltia isolla H:lla. :p

 Olen minä Loruun ja Ala-Keski-Maahankin tutustunut, minusta se oli hirmuisen hauska, osuttu juuri niihin Tolkienin ns. "hämäriin" kohtiin...

 Muttajoo. Kaikenkaikkiaan TSH on kirjana upein kokemukseni koskaan, lueskelen melkein päivittäin suosikkikohtauksiani siitä yhä uudelleen ja uudelleen. Mun romantikkopuoleni on suurinpiirtein yhtä isoa huokausta Faramirin ja Éowynin keskustellessa Tarhan muurilla... Se on niin kaunista luettavaa, vaikka Pappa olikin parhaimmillaan kirjoittaessaan suurista taisteluista...

 Tässä nyt oli jotain siitä, millaisena minä koen TSH:n...
*iloinen wirnistys, väistää seuraavan kirjoittajan alta pois*

Mai

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #20 : Kesäkuu 19, 2003, 13:36:40 »
Trilogia on suoraansanottuna taideteos. Tolkienin kirjoitus tyyli on mielenkiintoinen, samalla hauska, kertova, jännittävä ja samalla jotenkin etsittävä. Kirjassa huonoa oli se miten joidenkin hahmojen kuvailu oli jätetty hieman vajaaksi kuten esim: Legolasista ei kerrottu kunnolla juuri mitään. Kirjan maailma on upea muttei liian täydellinen, kirjojen kaikki rodut eivät ole samasta muotista vaan kaikista löytyy uusia ulottuvuuksia. Kirjassa ei ollut paljoakaan ennalta arvattavia kohtia vaan yllätyksiä esiintyi paljonkin. Kirjaa lukiessani jotenkin eläydyin siihen.

Pidin hyvän ja pahan asettelu tyylistä. Siinä paha kuvattiin pelottavaksi ja voittamattomaksi, mutta jotenkin heikoksi. Välillä en jaksanut enää edes uskoa hyvän voittoon. Kuitenkin kirjassa toteutui hyvyyden voitto.

Poissa Vesi Y

  • Muppet
  • Vuotislainen
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #21 : Kesäkuu 19, 2003, 15:38:21 »
Heh, meillä on ne. TSH, KTK, Silma, Hobitti ja LSH. Kaikki  nuo äsken mainitut on luettu.
Tarun olen lukenut kokonaan ainakin 50 kertaa.

Leffan 1. osa oli positiivinen yllätys, mutta TTT.. Ei tule mitään.

TSH on fantasiaa parhaimmillaan. Ja olen huomannut yhden pilkunviilauskohdan, jolla ärsyttää "L3gOlA5-IHQ-bLoNd1"-teinejä.
[off]Vloz, sinähän sen tiedätkin jo^^[/off]

Frodo katsoi ylös haltiaan; tämä seisoi pitkänä hänen yläpuolellaan ja katseli maalia johon ampua. Hänen tummaa päätään kruunasivat taustana kohoavan taivaan mustissa lammikoissa kimaltelevat tähdet.. Huomioikaa sanat "tummaa päätään".
Eikös tuolla viitata hiuksiin^^?

Ne "H3i MÄ oOn TOS1 TSH-FAN1, MÄ OOn N11NQ NÄHNY S3N L3FFAN!"-"fanit" eivät ole TSH:n faneja vaan elokuvan.

LSH oli positiivinen yllätys. Hyvin hauska ^-^.

Silma ja KTK ovat kuluneet minulla vähän. Olen pari kertaa lukenut ne, mutta ovat raskaampia kuin TSH tai Hobitti.

Salmakia

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #22 : Kesäkuu 19, 2003, 21:38:14 »
Vesi-Y: tuota ei pidä suoraan ymmärtää hiusten värin kuvailuksi, koska kohta on moniselitteinen. Sillä voidaan a.)viitata tummiin hiuksiin tai b.)"tummaan päähän" vrt. "tumma hahmo", eli Legolasin siluettiin pimeässä. Minusta jälkimmäinen kohta kuulostaa varsinkin yön valo-olosuhteet huomioon ottaen järkevämmältä vaihtoehdolta. Vaalea, tai vaikka vihreähiuksinenkin haltia näyttää melkoisen tummalta keskellä yötä! Hauska olisikin ollut jos Lehvassa olisi ollut Anduinin yökohtauksessa vastaava shotti blondista Leego-Lassesta.
Mutta ei kohta näin ymmärrettynäkään anna selvyyttä hiustenväriasiaan.
Kyllähän sindarilla yleensä on tummat hiukset, ja on paljon mahdollista että Legolasillakin on, mutta toisaalta hänen isänsä Thranduil on sinda myös, mutta on vaaleahiuksinen(selviää Hobitista). On mahdollista ettei "hiustenvärisääntö" ole ehdoton, ja tummahiuksisissa kansoissakin esiintyy erivärisiä päitä, tai sitten hiustenväri on naimakaupan tulosta, onhan Galadrielkin noldo, mutta vaaleahiuksinen.

Poissa Flamerie

  • Emotionaalinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ProphecyHowl3
  • Tupa: Rohkelikko
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #23 : Elokuu 15, 2003, 19:53:13 »
*tuijottaa ruutua vähän aikaa* Siis- siis MINÄ en ole kirjoittanut tänne? Voi hele...

(  Saattaa sisältää pientä spoilausta *ei saanut tekstiä enää punaiseksi*)

No siis. Mä luin sen kirjan vähän päälle kuukausi sitten. Siinä meni yhteensä muutama viikko (luin kaikki kolme kerralla...) koska yhessä välissä olin leirillä, ja silloin ei  tullut sitä luettua.
Pidin kirjasta. Loppussa mäkin itkin, koska mä en kestänyt ajatella Sam-paran tunteita.
Se kuvailu oli mahtavaa. Se alku oli, sanotaanko, vähän laimee, mutta se laatu parani jatkuvasti. Sillon ku ne lähti Bombadilin talosta, mä en meinannu uskaltaa lukee sitä eteenpäin. Mä rakastuin niihin lauluihin, ja niihin henkilöiden taustoihin ja historioihin sun muihin. Se on niin täydellisen todentuntuinen, ja vaivalla suuniteltu.

Musta oli kamalan tylsää lukea Frodosta ja Samista, ja se oli mulle vaikeinta koko kirjassa, olla hyppäämättä yhtä kirjaa ylite ja alkaa lukemaan mielenkiintosemmista henkilöistä. Mäkään en pidä Frodosta juuri yhtään. Se on just sellanen rasittava täydellinen päähenkilö. Eikä Samkaan musta niin hehkuva ollu, mutta Legolas (kappas vaan...) ja Gimli oli parhaat. Merri ja Pippin tuli seuraavaks. Aragorn oli tylsä, ja se sen kuningas homma oli tosiaan aivan liikaa. Se sai Arwenin ja Gondorin, ja sille ei ees käyny kuinkaan... *murisee*

Kaiken kaikkiaan ylettömän ihana kirja. Siihen jäi ehottomasti koukkuun. Ja allekirjotuksesta varmaan huomaa mille lauseelle mä nauroin kolmelta yöllä aivan räkänä...

/mimmu lisäisi tuon punaisuuden.
Forces collide.

scout

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #24 : Elokuu 15, 2003, 21:07:09 »
*Ihmettelee yhtä paljon kuin Flamerie ettei ole kirjoittanut tänne*

Big fat warning! eli spoilausta.

Jep, luen eeposta nyt neljättä kertaa kun kerran ostin sen omaksi
tuossa kuukausi sitten.
Kuninkaan Paluu on mielestäni kaikkein paras, siinä kun on se Pelennorin kenttien taistelu ja ehdoton suosikki kohtaukseni koko kirjassa,
nimittäin se kun Eowyn teurastaa Morgulin Herran.
Se oli vain niin jumalaisen hyvin kuvailtu voimakas tunteinen kohtaus..

Horjahdellen neito kompuroi ylös, viimeisillä voimillaan hän sysäsi miekan kruunun ja kaavun väliin suurten hartioiden kumartuessa hänen päälleen. Kipinöitä sinkoillen mieka hajosi kappaleiksi. Kruunu putosi kolahtaen.
Uskomatonta!

Toinen suosikki kohtauksistani on Gandalfin taistelu sen Balrogin kanssa.
Osaan sen leffa repliikin ulkoa englanniksi :p

Mutta se loppu! Se oli niin haikea ja surullinen kun viimeisetkin haltiat lähtivät Keski-Maasta ja unohtuivat ajan hämärään...
Kyllä Tolkienilla oli mielikuvitusta!

Lauluista minä taas en pitänyt paljoakaan, kyllä ne varmaan olisivat menneet englanniksi mut mut.. Suomennokset olivat aika kankeita.
Olenkohan nyt ylistänyt tarpeeksi :p

Ai niin, paras tyyppi oli kyllä Gimli tai Sam.
Kummatkin niin hauskoja!