Kirjoittaja Aihe: Guardians of the Galaxy  (Luettu 1310 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Hämppyli

  • Näsäviisas-
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Guardians of the Galaxy
« : Kesäkuu 17, 2014, 13:04:44 »
Tiedän, että voi olla vähän aikaista alkaa puhua tästä leffasta, mutta olen rehellisesti utelias tietämään mitä ihmiset (etenkin ne jotka eivät tiedä lähdemateriaalista mitään/paljon) ajattelevat.

Guardians of the Galaxy on Marvelin samannimiseen sarjakuvaan perustuva, James Gunnin ohjaama, elokuva, joka saa ensi-iltansa elokuussa. Elokuva on samaa jatkumoa Marvelin The Avengerssin (ja luonnollisesti muihin siihen linkittyvien elokuvien) kanssa ja viimeinen elokuva ennen The Avengers: Age of Ultron - leffaa (tosin tässä vaiheessa on vielä hieman hämärää kuinka voimakkaasti leffat linkittyvät toisiinsa).

Elokuvan virallinen synopsis Finnkinon sivuilta:

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Elokuvan roolitus on siitä mielenkiintoinen, että mukaan on mahtunut niin Hollywoodin kermaa, kuin myös pienempiä (mutta uskolliset faninsa omaavia) kulttinimiä. Tähän vaikuttavaan castingiin kuuluvat:

Chris Pratt ( Peter Quill/Star-Lord)
Zoe Saldana (Gamora)
Dave Bautista (Drax)
Vin Diesel (Groot)
Bradley Cooper (Rocket)
Lee Pace (Ronan)
Michael Rooker (Yondu)
Karen Gillan (Nebula)
Djimon Hounsou (Korath)
John C. Reilly  (Rhomann Dey)
Glenn Close (Nova Prime)
Benicio del Toro (The Collector) [jotkuvat varmaan muistavatkin, että tämä nähtiin pikaisesti Thor 2:sen lopputekstien aikana]
Josh Brolin (Thanos)

Ja tässä ajassa on toki peräti kolme traileriakin ehtinyt julkisuuteen:

https://www.youtube.com/watch?v=b3isCLVghoI
https://www.youtube.com/watch?v=2LIQ2-PZBC8
https://www.youtube.com/watch?v=z8o4_7ttZrg

Ne jotka tuntevat minut täällä vuottiksessa paremmit ja tietävät kuinka iso Marvel - fani olen (jotain muutamaa lukuunottamatta melkein kaikki Marvel - aiheiset keskustelut ovat minun aloittamia) varmaan nyt odottavat minun ylistävät lähdemateriaali maasta taivaisiin ja kertovan kuinka luvassa on nerokas elokuva. Totuus on kuitenkin se, että en ole elämäni aikana lukenut yhtäkään GotG - sarjista ja kuulemani mukaan ei ole kovin moni muukaan. Kyseessä on kasa hahmoja, jotka ovat jopa nörteille iso kysymysmerkki (onhan joku yksi tai kaksi tullut pinnallisesti tutuiksi vierailevina tähtinä muiden sankareitten tarinoissa, mutta yleisesti siis). Tämä itse asiassa on tehdyt leffasta paljon kiinnostavamman minulle. Koska luotan Marveliin (Iron Manin jatko-osia lukuunottamatta jokainen näiden itse tuottama leffa on ollut rautaa ja nekin on ihan katottavia), niin en epäille etteikö leffa olisi laadukas ja tietty tietämättömyys vain lisää jännitystä, kun en oikein tiedä mitä odottaa. Olenkin vannonut, etten lue yhtäkää GotG - sarjista ennen kuin leffa on nähty.

Ja vaikkei tämä olisikaan Marvel - leffa, niin olisin silti jollain tasolla kiinnostunut. Nykyään, kun Hollywood pääasiassa sijoittaa turvallisiin projekteihin (jatko-osiin, remakeihin ja tunnettujen materiaalien leffakäännöksiin), niin tälläinen hyvin rohkea ja hyvällä tavalla outo elokuva kiehtoo. Jos joku muu studio kuin Marvel (jolla on isojen menestysten ansiosta varaa ottaa tälläinen riski) tuottaisi tämän leffan, niin luultavasti joko kaikki yliampuvat elementit (mm. avaruuspesukarhu ja elävä puu) leikattaisiin pois tai sitten homma vedettäisiin täysin läskiksi jatkuvalla silmän vilkuttelulla yleisölle. Trailerien perusteella molemmat on vältetty. Leffa ei yhtään häpeä sitä, että on outo ja naurettava, mutta trailerien perusteella mukaan on mahtunut ihan juonikin. Jos tämä leffa menestyy, niin ehkä jatkossa saamme lisää rohkeasti luovia leffoja.

Ja en voi valehdella. Kaksi ekaa traileria ovat saaneet minun täysin koukkuun Hooked on a Feeling - biisiin.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 17, 2014, 13:08:10 kirjoittanut Hämppyli »
"If we're going to be damned, let's be damned for what we really are."

Captain Jean-Luc Picard

Poissa Hämppyli

  • Näsäviisas-
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Guardians of the Galaxy
« Vastaus #1 : Elokuu 04, 2014, 21:18:01 »
Viimeinkin pääsin Guardiansin katsomaan ja eikä ollut pettymys. Erittäin hauska parituntinen vuoristorata.

Tarina oli hieman by-the-book ja täten kohokohdaksi nousivatkin hahmot. Chris Pratt otti hahmon, jonka sarjakuvavastineesta kukaan ei osaisi sanoa juuta tai jaata,  ja täytti tämän vastustamattomalla karismalla. Voisin hyvinkin nähdä tästä seuraavan Robert Downey junorin. Dave Bautista yllätti positiivisesti, kun en painijalta viitsinyt mitään ihmeellistä odottaa, mutta toisaalta Marvel on tehdyt täsmälleen yhden huonon roolituksen (Liv Tyler Betty Rossina) tähän mennessä, joten en myöskään suoranaisesti negatiivisesti sutautunut. Shown kuitenkin varastivat Bradley Cooper Rockettina ja Vin Diesel Groottina. Maksaisin mitä tahansa näiden kahden aiempia edesottamuksia kertaavasta esiosasta. Zoe Saldana oli valitettavasti porukan heikoin lenkki. Sen lisäksi, ettei tämä ole erityisen karismaattinen näyttelijä, niin Gamora oli hahmonakin jo nähty femme fatale. Ei mitään huonoa, muttei myöskään mitään mikä jäisi kummemmin mieleen.

Lee Pace tarinan konnana ei ollut pölhömpi. Jos hyväksymme sen yleisenä mielipiteenä, että Malekith on MCU:n huonoin pahis (henkilökohtaisesti otan tosin tämän milloin vain Killianin ylitse), niin Ronan on himpun verran tämän yläpuolella. Käsistasolla hahmo ei ole mitään kummoista, mutta Pacella oli selvästi hauskaa roolin kanssa ja melkein kaikkien Superankarien ekoissa leffoissa pahis on vähiten kehitetty hahmo. Kunhan jatko-osassa tämä osa-alue paikataan, niin ei valittamista.

Huumoria oli paljon ja tuntuikin, että tekijät heittivät siltä osin kaiken mikä käteen sattui nähdäkseen mikä jää seinään kiinni. En valehtele, välillä huumorin määrä turrutti eivätkä kaikki vitsit muutenkaan osuneet maaliin, mutta en osaa nimetä ulkomuistista myöskään yhtäkään vitsiä, joka olisi saadut minut pudistamaan päätäni hiljaisen pahuksunnan merkkinä.

Ainoa muu pieni pettymys oli The Collectorin pieni rooli. Jotenkin vain Thor: The Dark Worldin lopputekstipätkä ja hahmon piilossa pitäminen mainonnassa saivat uskomaan, että tämä olisi merkittävässä osassa tarinassa. Ei tämä siis nytkään mikään vierailevatähti ollut ja mikään ei estä tätä ilmaantumasta myöhemmissä elokuvissa, mutta enemmänkin olisi mielellään nähdyt.

Loppujen lopuksi GotG ei ole MCU - leffojen joukossa yksi henkilökohtaisia suosikkejani, mutta se oli onnistunut scifiseikkailu. Jos MCU:n aiemmat leffat tai tämän lajityypin leffat yleisesti ovat iskeneet, niin ei ole mitään hyvää syytä skipata tätäkään. En ole aiemmin GotG - sarjiksia lukenut yhtäkään, mutta tämä leffa sai haluamaan korjaamaan tämän aukon sivistyksessä.

Pitääpä vielä mainita pienempi asia, jolla ei mitään tekemistä leffan kanssa, mutta lisäsi iloa kokemukseen niin paljon, että pakko mainita. Ennen leffan alkua näytettiin Michael Bayn ninjakilppareitten traileri, jonka lopuksi joku huusi "Ei!" (saa tunnustaa, jos luet tätä). Kaveri sai suosionosoitukset ja piti itekkin huutaa "Ei niin!"
"If we're going to be damned, let's be damned for what we really are."

Captain Jean-Luc Picard

Poissa Rantsu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Guardians of the Galaxy
« Vastaus #2 : Elokuu 05, 2014, 23:11:14 »
^Hyvin pitkälti samaa mieltä. Marvel Studios on tehnyt tähän mennessä erinomaista työtä tasapainottelussa fanien fantasioiden täyttämisessä tyylikkäästi ja kuitenkin siinä, että leffat maistuvat lähes kelle tahansa tällaisesta viihteestä pitäville, oli lähdetuntemusta sitten vähän tai ei juuri ollenkaan. GotG ei ollut poikkeus. Idea ja miljöö menevät jopa Marvelin hillittömän laajan universumin mittapuulla sellaisiksi, että huumoritykitys oli ihan toimiva ratkaisu. Jos eivät aiemmatkaan MCU-leffat, niin tämä nyt ei varsinkaan ottanut itseään turhan vakavasti. Ja tämä siis ehdottomasti leffan vahvuus, juonen paino kuitenkin säilyi hyvin. Hahmot olivat odotetun mainioita.

Ei minunkaan suosikkini MCU-leffoista (koska Avengers nyt on vain liian mahtava), mutta ei ole juuri pahaakaan sanottavaa. Pitkästä aikaa tällaiseen franchise/sarjakuva/kirja-filmatisointiin ei liittynyt mitään henkilökohtaisia purkautumistaan odottavia fangasm-latauksia, joten siinä suhteessa tätä pystyi katsomaan tietyllä tapaa aika "tabula rasa" -tilanteesta, toisin kuin aiempia MCU-leffoja. Ja pirun hauskahan tämä oli.

Jos yhtään aihepiiri jaksaa sytyttää, niin katsomisen arvoinen. Äärimmäisen viihdyttävä ja veikeä pätkä. Tätä katsoessa oli pirun mukavaa.
"Yet pity is of two kinds: one is of kinship recognised, and is near to love; the other is of difference of fortune perceived, and is near to pride."
*Tumblr
Instagram

Poissa Ooka

  • Siivet kantapäissä -liitelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pilvilinnan kuningas
    • Tuliaavikko
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Guardians of the Galaxy
« Vastaus #3 : Huhtikuu 13, 2015, 21:36:10 »
Tää leffa oli kyllä yksi parhaista!

Ensimmäinen elokuva, jonka kävin katsomassa ihan yksin ja en kyllä pettynyt. Sain nauraa itsekseni.... ja tykkäsin siis elokuvasta todella paljon, vaikka se olikin todella eri henkinen kuin muut Marvel elokuvat - huumoria oli niin paljon ja soundtrack oli aivan mahtava! Tykkäsin siitä että musiikit oli erilaiset ja jokaisen hahmon motiivi saada kuula aluksi eri - lopulta ryhmällä oli yhteinen päämäärä ^^
Do the impossible, see the invisible.
ROW ROW FIGHT DA POWER!
Touch the untouchable, break the unbreakable.
ROW ROW FIGHT DA POWER!

Poissa chitaur

  • alien
  • Vuotislainen
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Guardians of the Galaxy
« Vastaus #4 : Elokuu 28, 2015, 20:18:59 »
Yksi Marvelin parhaista leffoista. Ehdottomasti.

Odotan tämän jatko-osia MCU-universumin sataprosenttisena fanittajana, kiva nähdä kuinka linkittyy muhin MCU-leffoihin hamassa tulevaisuudessa, matkaavatko Guardians of the Galaxyt (älkää luulkokan, etä muistaisin miksi niitä suomeksi kutsutaan. Avaruussoturit?) kenties maapallolle Peter Quillin synnyinmaata katsastamaan ja joutuvat Kilven haaviin, tämä on ficcimaailmani ykkösidea tällä hetkellä. Quill on söpö, sellainen jopa sympaattinen hahmo. Tällä hetkellä katseet kohti vuoden 2017 toukokuuta siis!
"Tosiasiaksi jää, että hän pystyy halutessaan liikkumaan nopeammin kuin Severus Kalkarso shampoopullon nähdessään."
- Fred