Aihe: Aikuinen lainaamassa lasten ja nuorten kirjoja.

[Ginger]

Täysi-ikäinen ja lasten puolelle kurkin :D

Elikkäs, en ole vielä oikein oppinut lainaamaan kirjoja "isojen puolelta", kun ei oikein tiedä mitä etsiä. Lasten ja nuorten puolella on puolestaan ihana kävellä ja etsiä silmään pistäviä kansia tai nimiä. Ei ole mitenkään poikkeuksellista nähdä minua ihan siellä pienimpienkään puolella, mutta se nyt taas johtuu siitä, että vieraskieliset nuortenkirjat on sijoitettu kuvakirjapuolelle :D

Mutta siis, minusta ei ole noloa lainata lastenkirjoja. Minusta "häpeällisempää" on ilmestyä lainaustiskille yhden sarjakuvakirjan (ei pahalla sarjakuvien ystävät), cd-levyjen ja elokuvan kanssa. Pidänkin nyrkkisääntönä sitä, että jos haluan lainailla tuollaisia "antikirjallisempia juttuja", niin nappaan sitten mukaan jotain täysikasvuisempaa, kuten Canthia (minulla alkoi mieletön Minna Canth -buumi, kun luin yhteen menoon hypärillä Työmiehen vaimon...) tai Ellistä. Mutta nyt jo eksyn aiheesta...

Eli kyllä, iso ihminen olen jo ja kyllä minut voi bongata poistumassa kirjastosta kainalossa Muumi-kirjoja ja Dahlia.

[Havina]

Minua ei nolota lainata ollenkaan mitään lastenkirjoja! Päinvastoin, tallustan tiskille pino Astrid Lindgrenin kirjoja ja muita minun mieleeni olevia lastenkirjoja. Kirjastontädit yleensä katselevat minua hieman hassuna kun lainaan jonkin vaikka muumi-kirjan. Kerran kehtasivat kysyä; "Onkos tämä pikkusisarukselle?" Minä vastasin aurinkoisesti; "Ihan minulle vain!" ja laitoin kirjat kassiin ja tallustin pois. Minusta on aika hauskaa katsella kirjoja lastenpuolelta. Jotain suloisia kirjoja niin yksinkertaisia ja kivoja kuvakirjoja. Mielestäni se on ennemmin suloista kuin häpeällistä mielestäni.

Näen kyllä itseni aikuisena lastensatuja lukemassa ja ostamassa ei se ole mielestäni noloa. On todella hienoa, että jotkut osaavat olla aitoja häpeämättä siitä, että ostaa itselleen tai lainaa lastenkirjoja.

[Mysteeri]

Mä en kyllä viä oo aikuinen, mutta oon sitä mieltä, että nuortenkirjat on paljon mielenkiintosempia kun aikuisten. Kyllä multakin meiän kirjastonhoitaja kyselee, että mitä sä enää nuortenosastolla teet kun oot jo lukenu aikuistenkin puolelta ties mitä. Kai se sitten vaan on jokin omituinen magneetti joka mua sinnekin vetää. En mä kyl lastenkirjoja enää lue. Jotenkin on vaan paljon helpompi lukee sellasta kirja, jonka päähenkilö on ihminen. Mä luulen, että mun nuortenkirjavauhkouteni johtuu siitä, että pienempänä äiti kielsi mua lainaamasta aikuisten puolelta. Nyt mä valkkaan sieltä vaan jotain dekkareita kun ihmisten urakkiemurat ei oikeen jaksa mua kiinnostaa. Saati sitten elämä suurperheen äitinä tai joku muu vastaava. Hamstraan myös vanhoja kirjoja Annat ja Runotytöt on kivoja, vaikka nyt kun miettii niin ei niiden juonet niin hirveen kiehtovia ole. Tuija Lehtinen on kanssa yks mun suosikeista. Paitsi se Laura-sarja ei oikeen uppoo.

[Tulikyynel]

Mukava huomata, että täällä on muitakin "vanhempia", jotka yhä käyvät lastenkirjojen osastolla. Itseänikin huiman 19vuoden iässä hieman nolottaa mennä 8-9-vuotiaiden kanssa katselemaan kirjoja, jotka heidän ikäisilleen ovat suunnattuja. Lastenosaston kierrän sen takia aina viimeisenä, ettei tarvitse lastenkirjojen kanssa mennä aikuisten puolelle, tai toisaalta, jotta nuoremmat näkisivät, että kyllä minä muitakin kirjoja luen.

Vanhoja tyttöklassikoita kyllä voin nolostumatta lainata, mutta vaikkapa Anne, balettitanssijatytöstä kertovaa sarja jää mieluummin hyllyyn. Lasten kuvakirjat ja esimerkiksi Astrid Lindgrenin kirjat ovat myös sellaisia, joita ei tarvitse hävetä. Mielestäni ne ovat yhtälailla aikuisten, kuin lasten kirjoja.

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen lasten/nuortenkirjat ovat hyvinkin mieluista luettavaa. Teksti on helppoa ja kirjat lukee todella nopeasti. Olen viimeisen puolen vuoden aikana keksinyt kymmeniä sarjoja, jotka pitäisi lukea: Neiti Etsivät, Viisikot ((ne tosin löytyvät omasta hyllystä)), Mystery Clubit, Laura ja Mirkka -sarjat, Neat, Nummelan ponitallit... En ole vain vielä saanut aikaiseksi. Luultavasti tulen lainaamaan niitä aina sitten viisi-kymmenen kirjaa kerralla, jottei niin usein tarvi lastenosastolla pyöriä.

Itselainaussysteemi on kyllä todella hyvä nolostumisongelmaan. Ei tarvitse kirjastontädeille näyttää mitä lainaa, eikä sitten tarvitse kestää mahdollisia merkitseviä katseita, tai kyselyjä, josko pikkusiskolle on tullut hevoskirjoja lainaamaan.

Nämäkin ajatukset saattavat vain olla meidän pienissä päissämme. Itse en ainakaan katso oudosti, jos lastenosastolla pyörii joku päälle 20-vuotias "aikuinen". Enintään ajattelen, että tuossapa vasta mukavan oloinen ihminen, lukee myös lastenkirjoja!

[Sun Lee]

Minäkin käyn yhä lasten ja nuortenosastolla, vaikka olne jo kahdenkympin paremmalla puolella :D Mutta en ole päässyt irti kirjasarjoista, joita olen lukenut nuoresta tytöstä lähtien. Minun on esimerkiksi aina pakko saada käsiini Tuija Lehtisen uusin kirja. Nykyään en kyllä lue ihan mitä tahansa nuortenosastolta. Haluan, että päähenkilöt ovat väh. 16 tai 17 vuotiaita, koska sitten he eivät ole ihan niin lapsia ja kehtaan sanoa lukeneeni kyseisen kirjan. Jos en vielä kävisi lasten ja nuorten osastolla, en olisi koskaan ehkä törmännyt Houkutukseen ja tutustunut siihen maailmaan.

Minä en toisaalta häpeä sitä, että luen vielä nuorten kirjoja. Monet kyllä varmaan kuvittelevat minun yhä olevan jotain 16 tai 17, koska näytän siltä äkkiseltään katsottuna. Minuun ei olla vielä tutussa kirjastossakaan luotu ihmetteleviä katseita, vaikka pyrähdän aina ensin nuortenosastolla ennen kuin suuntaan kulkuni aikuisten jännityskirjojen tai fantasiakirjojen puolelle. Olen oikeastaan lukenut todella vähän aikuisten kirjoja  ellei harlequneja oteta lukuun ;D Jotenkin nuortenkirjat vain sattuvat olemaan parempia. Varsinkin Lehtisen kirjat. Ja Houkutus ;D En oikeastaan muita nuortenkirjoja ole pitkään aikaan lukenutkaan.

Lastenosastolla minä en kuitenkaan käy. En siis lainaa ihan lapsille tarkoitettua kirjallisuutta, vaikka nyt kirjaosastolla töissä ollessani tekee mieli joskus lukea jotain Heinähattu ja Vilttitossu aiheista kirjallisuutta ;D Mutta ehkä minua sitten katsottaisiin pitkään, jos lampsisin lastenpuolelle ja hakisin sieltä kyseisen kirjan.

[Oili-Maria]

Voi, ihana kuulla etten olekaan ainut tällä saralla :D

Käyn yleensä pienessä paikalliskirjastossa, jossa useimmiten lainaamani kirjat sijaitsevat nuortenosastolla. Ja ikää tulee nyt huhtikuun lopussa 24 vuotta. Minäkin sentään kuitenkin näytän ikäistäni paljonkin nuoremmalta, joten ainakaan asiakkaat ei kovin usein katso kummasti - lähinnä siinä lainaustiskillä joskus voi nolottaa hieman :)
Ei kuitenkaan ole ikinä tullut mielen viereenkään hävetä sitä että lainailen Pottereita nuorten osastolta, en tiedä miksi. Itsekin kun aikoinaan mielsin ne lastenkirjoiksi, ennen kuin olin lukenut ensimmäisen ja mielipiteeni vaihtui aika radikaalisti :D Joskus vaan on tosiaan paljon mukavempaa lukea sellaista "kevyttä" kirjaa kuin jotain romaanitiiliskiviä aikuisten hyllystä, varsinkin kun tuosta meidän alueen pienestä kirjastosta en onnistu enää löytämään oikeastaan mitään luettavaa. Tykkäsin pienenä kovasti Nea-kirjoista (hevoskirjoja siis) ja vieläkin jos vain huomaan että kyseiseen sarjaan tai (muihin lapsena/nuorena lukemiini heppasarjoihin) on tullut uusi kirja niin taatusti kyllä luen sen, ajatelkoot muut ihan mitä tahtovat. Pitääkin opetella käyttämään kaupunginkirjaston itselainausta ;D

[samettiina]

Itse en häpeile sitä, lainaanko lasten ja nuorten kirjoja. Tai no, en ole ihan vielä täysi-ikäinen, mutta luulen, että ei minulla tuo häpeän tunne tule kuitenkaan kasvamaan iän myötä; osaanhan olla ulkopuolelta aikuinen, mutta sisältä lapsenmielinen. Suurin syy lainaamiselleni on, että haluan lukea ja nauttia kirjasta, olkoon se mille tahansa ikäryhmälle tarkoitettu ja löytyköön se mistä tahansa osostolta kirjastosta.

Jos näen jonkun aikuisen (enkä tällä nyt tarkoita jotain 20-vuotiasta, vaan ihan aikuista aikuista, vaikka jotain 40-vuotiasta) lainaamassa jotain lasten ja nuorten kirjoja, niin mikäs siinä. En ajattele heistä ollenkaan negatiivisesti, päinvastoin.

Kirjat ovat tarkoitettu luettavaksi, ei häpeän/nolouden tuottajiksi :)

[Giladra Carrion]

Minä en enää kovin usein lasten puolella vieraile - en ole itse asiassa vuosiin lukenut juurikaan lasten kirjoja. Aku Ankkoja tulee lainattua lasten puolelta, samaten joitakin tietokirjoja milloin mistäkin fantasia- tai scifi-sarjasta. Satunnaisesti lainaan muutakin.
Kyllä se kieltämättä nolottaa, kun olen vähän liian nuori siihen, että omille lapsille olisin lainaamassa. Joiltakin tulee osaksi paljonpuhuvia katseita, mutta kirjastotätien osalta ei liioin mitään ole tullut.

Minusta on helpompi niin päin, että aikuinen lainaa lasten kirjoja kuin että lapsi lainaa aikuisten kirjoja - tai lapsi ja lapsi, minkä ikäinen onkaan.
Kyllä joskus kirjastotädit ovat katsoneet pitkään, kun olen aikuisten kirjoja latonut tiskille. Eipä enää niinkään, kun onnistun näyttämään jopa ikäistäni vanhemmalta mukamas.

Lainausautomaatti on kaveri. :)

[Mansikkarahka]

Kieltämättä välillä tuntuu, että muut tuijottavat, kun käyn kirjaston lasten- ja nuortenosastolla, tai ostan Disneyn elokuvia. Yritän olla välittämättä siitä, mutta kyllä siinä tilanteessa usein tuntuu, että alkaa poskia kuumottaa. Täytän tänä vuonna 23 vuotta.

En aina jaksa lukea aikuisten kirjoja. Olen todella kiinnostunut historiasta, psykologiasta ja filosofiasta, mutta tykkään edelleen myös Anni Polvan Tiina-kirjoista ja Tuija Lehtisen Laura- ja Sara-kirjoista. Ne ovat hyvää vaihtelua ja kevyttä luettavaa nuoremmalla näkökulmalla, kuin aikuisten kirjat ja Tiina-kirjoissa on myös aitoa 50- ja 60-lukua.
Pidän myös kovasti Aku Ankasta ja nekin löytyvät lasten- ja nuortenosastolta. Aku Ankkoja lainatessa ei kyllä tunnu, että muut tuijottaisivat. Ehkä se on jotenkin hyväksyttävämpää sitten.

Itse en ihmettele yhtään, jos joku aikuinen käy lastenosastolla. Jokainen lainatkoon ja ostakoon mitä haluaa. En ymmärrä, miksi pitäisi alkaa tykätä vain aikuisten jutuista ja pukeutua, kuten kaikki muutkin heti, kun täyttää 18 vuotta. Minusta tietynlainen henkinen nuoruus on hyvä säilyttää, eikä katsoa maailmaa pelkästään aikuisen silmin. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen ja pitää erilaisista asioista.

[Ruiskaunokki]

Aloitan vastaavalla tuohon lisäkysymykseen. :)

Sellainen lisäkysymys, että mitä kirjoja sitten mieluiten lainaatte lasten/nuorten osastolta? Oletko lukenut kyseisiä sarjoja jo useita vuosia vaiko ovatko ne jotain uusia tuttavuuksia? Ja tietysti olisi kiva jakaa vinkkejä siitä, mitä kannattaa kokeilla näin hieman vanhemman ihmisen näkökulmasta... :)

Seita Parkkolan & Niina Revon Ruttolinna on vakiokirjani, joka nuorten osaltolta löytyy. Passiivisesti etsien en ole vielä onnistunut haalimaan kyseistä romaania kirjahyllyyni, joten noin kerran vuodessa käyn lainaamassa sen paikallisesta kirjastosta, ja sieltä nuorten fantasiaosastolta nimenomaan. :D

Olen viimeisen vuoden aikana pari kertaa törmännyt siihen, että "aikuisten" kirjoiksi luulemani kirjat löytyvätkin nuorten osastolta, esimerkkeinä Thomas Hardyn Tessin tarina ja A. C. Doylen Baskervillen koira. En tiedä, riippuuko luokittelu kirjastosta, mutta meillä päin näitä etsin ja etsin kaunokirjallisuuden puolelta hetken aikaa ennen kuin turvauduin tietokoneen apuun vain havaitakseni, että olen tyystin väärällä osastolla.

Olen yli parikymppinen, mutta en niinkään välitä, miltä osastolta lainaan kirjani. Hyvät sarjakuvat saattavat löytyä sieltä nuorten osastolta, samoin jotkut fantasiakirjat. Lainausautomaatit ovat hyvä keksintö, jos tuntuu siltä, että kirjaston täti tai setä katsoo kummallisesti, kun mustanpuhuvassa asussa lainaan Muumipapan urotöitä... (edellinen vitsi oli lainattu.)

[Megia]

Vaikken itseäni aikuiseksi laskekkaan enkä edes ikäni puolesta ole ylittänyt sitä maagista rajapyykkiä tunnen silti toisinaan oloni kiusaantuneeksi luikkiessani lasten/nuorten osastolle. Kirjasto, jossa käyn on vielä kaiken lisäksi jaettu sillä tavoin kahtia, että aikuistenosastolta saa lasten&nuorten osastolle matkata kymmenisen metriä.

En tiedä mikä asian tekee niin kiusalliseksi. Ei siinä oikeastaan ole kehtaamisesta kyse, se on vain päähänpinttynyt ajatus, että isot tytöt kääntyvät ovesta sisääntullessaan vasemmalle, pienet oikealle. Loppuen lopuksi lasten- ja nuortenosastoilla on paljon vanhemmillekin ihmisille sopivaa luettavaa. Ihan esimerkkinä nyt vaikka ne Potterit tai Muumikirjat, mitä olen alkanut hamstraamaan. Lisäksi vieraskielinen kirjallisuus on paljon miellyttävämmän näköistä lasten- kuin aikuistenosastolla. Tuntuu vain hassulta mennä sinne 10-vuotiaiden joukkoon hyörimään kolmea päätä pidempänä, naama täynnä pakkelia ja nahkatakki lepattaen. Joskus on päähän pälkähtänyt ajatus, että mitä jos ne pelkää mua, vaikken nyt itseäni mitenkään pelottavaksi miellä.

Eli kyllä, nuortenosastoa tulee käytettyä aika tiuhaan ja olen sitä mieltä että kaikkia kirjoja voi lukea ja lainata iästä riippumatta.

[Dewill]

Täällä taas yksi ikävuosiltaan aikuiseksi laskettava ihminen, joka on suht säännölllinen asiakas lastenkirjaosastolla.
Eli paikallisessa pääkirjastossa suurin osa fantasia- ja scifi-kirjallisuudesta on lastenosastolla (vaikka usein ihmettelenkin niitä luokitteluperusteita miten joku on aikuisten ja joku lasten?). Ennen ehkä vähän nolotti käydä lastenkirjaosastolla, mutta nykyään jos tarvitsen jotain (vanhaa kirjaa joka ei ole hyllyssä kun muut eivät halua niitä lukea) niin kysyn kyllä mieluiten lastenosaston henkilökunnalta, kun ovat mukavampia kuin muut.

Kirjakaupassa ei hävetä ostaa nuorten- tai lastenkirjoja, voinhan aina uskotella että ne tulee kummipojalle...
Todellisuudessa ostan lasten kuvakirjoja ITSELLENI, usein sen takia että niissä on nätti kuvitus tai ihan vain hyvän tarinan vuoksi. Nykyään voin puolustella tätä ja sanoa että ihan ammattimielessä niitä ostan. Mutta kuten sanottu se on vain osa totuutta.

Ja muistuupa mieleeni tapaus kun aikoja sitten ostin samaan aikaan Van Helsing- ja Tiikerin oma elokuva- DVD:t. Myyjä katsoi minua että olenko mä ihan tosissani... :D Ja ostan nykyäänkin kaikkia hyviä lastenleffoja - itselleni.

[Lorainne]

Lukion äidinkielen ensimmäistä tai toista kurssia varten valitsin luettavakseni Jane Austenia. Se oli ensimmäinen kerta, kun lainasin aikuistenosastolta.

Koskaan en ole minkäänlaisia kommentteja saanut nuortenosastolla pyörimisestäni, mutta jonkinlainen päähänpinttymä minullakin taitaa olla, sillä aina osastolle kääntyessäni luulen näkeväni kirjastonhoitajan kasvoilla sellaisen pienen ymmärtäväisen hymyn. Sellaisen "no, kyllä tuokin vielä oppii lukemaan oikeita kirjoja" -hymyn. Uskoakseni koko juttu on kuitenkin vain omassa päässäni.

Suurin syy nuortenosastolta lainaamiselle on se, etten yksinkertaisesti ole vielä oppinut hahmottamaan kaupunginkirjaston valtavaa aikuistenosastoa. Liikaa vieraita nimiä, liikaa hyllyjä. Kaikki ne tutut ja turvalliset ovat siellä nuortenosastolla. Sitä paitsi nuorten- ja aikuistenosaston raja on vähän häilyvä; enpä nyt heti menisi sanomaan vaikkapa Sormusten herraa vain nuortenkirjaksi. Ylipäätään mielestäni siinä vaiheessa, kun tuntee olevansa kykeneväinen lukemaan kirjoja kaikilta kolmelta osastolta, kannattaisi osastojen rajat unohtaa kokonaan. Ikäkategoriat on luotu ehkä enemmän lasten ja nuorten suojelemiseksi sisällöltä, joka on heidän ikäisilleen liian rajua, mutta toiseen suuntaan erottelu vain rajoittaa. Jos kirjasta nauttii, on aivan sama, mistä hyllystä se on vetäisty.

Loppuun vähän offaan: olen 18, ja Da Vinci -koodi on tähän mennessä korkeimmalla ikärajalla varustettu elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Lastenelokuvalinjalla mennään aika pitkälti. :)

[Puppet]

En näe asiassa mitään häpeällistä, sillä oma äitinikin, jolta ikää löytyy 32v, vierailee vieläkin säännöllisesti lasten- ja nuorten osastolla. Itse olen vielä varsin nuori (12v), mutta minun ei todellakaan ole vaikeaa kuvitella itseäni kymmenen vuoden päästä katselemassa jonkinlaisia lastenkirjoja.

Kuten sangen normaalia, itse käyn myös ikäni puolesta pelkästään lasten- ja nuorten osastoilla. Joskus tosin olen lainannut jonkun kiinnostavan kirjan aikuisten puolelta, mutta yleensä en sinne vaivaudu menemään - mikään kirjoista ei ainakaan kannen perusteella tunnu koskaan kiinnostavan.

[goldensnitch]

Kun minä käyn kirjastossa, näen siellä lähes aina saman aikuisen miehen lastenosastolla - lukemassa Helsingin Sanomia. Minua käy aina hymyilyttämään, kun näen hänet siellä lasten joukossa, mutta en näe mitään estettä sille, eivätkö aikuiset voisi käydä lasten-osastolla ja päinvastoin. Itse löydän suurimman osan lukemisistani aikuisten-osastolta tai englanninkielisten alueelta, vaikka en olekaan aikuinen. Aika harvoin kyllä näkee lapsia ja teinejä käymässä aikuistenpuolella, mutta lasten puolella kyllä moni aikuinen lainaa lasten CD:itä tai nuorten kirjoja.

[Heliodora]

Mä en nää tässä mitään ongelmaa - nimenomaan olen se 'aikuinen', joka jumahtaa lasten- ja nuortenkirjahyllyille selailemaan opuksia ihan nostalgioissa. Aikuisten osastot on musta vieläkiin aika ahdistavia ja pelottavia paikkoja - ja sieltä on vaikeaa löytää hyviä kirjoja! :< Yleensä meen aikuisten osastolle vaan etsimään jotain tiettyä kirjaa.

En oo vielä kasvanut yli ees Disney-leffoista. Nuortenkirjojen lukeminen taitaa oudoksuttaa ihmisiä vähemmän. :D

[Isilmírë]

Heliodora, meidän perheessämme kukaan, 2-vuotiaasta kuopuksestamme 66-vuotiaaseen äitiini, ei ole kasvanut yli Disney- tai muistakaan piirretyistä. Juuri sovimme, että kun Brave tulee leffateattereihin, on minun vuoroni päästä leffaan esikoisen kanssa ja mies jää vuorostaan kuopuksen kera kotiin. Äitini todennäköisesti istahtaa leffateatterin penkkiin kanssamme =)

[Haisku]

Olen kaksikymppinen enkä ole oiken oppinut lukemaan aikuistenkirjoja :D Ne eivät jaksa kiinnostaa samalla tavalla kuin nuortenkirjat. Joten siellä lasten- ja nuortenosastolla kirjastossa sitten aina pyörin. Eikä siinä mielestäni mitään pahaa ole, jokainen saa lukea mitä haluaa.

Elokuvissa ei ole  niin väliä, mutta pidän kuitenkin eniten piirretystä/animaatioelokuvista :)

[Ulompi vino vatsalihas]

Aloin alakouluikäisenä vierailla kirjaston aikuisten hyllyllä (mikä sai kirjastovirkailijan kerran tivaamaan "haluatko sinä nyt oikeasti lainata tämän?" - kukapa muka ei haluaisi lainata Virginia Woolfia?) ja nyt parikymppisenä olen löytänyt uudestaan lasten kirjojen autuuden. No, Roald Dahlia olen aina rakastanut, mutta nyt olen tutustunut myös Jacqueline Wilsoniin (mm. Yökylässä on ihana) ja, en muista sen jätkän nimeä, mutta se on kirjoittanut Herra Lemu ja Poika ja mekko. Ja sitten on Yöllisen koiran tapaus - miten joku voisi olla pitämättä siitä? Samoin se yksi romaani, joka voitti ihan ansaitusti jonkun kirjallisuuspalkinnon, joka kertoi muistinsa menettäneestä pojasta, meni vain parilla istumalla, en jaksa googlata näin nimiä. Nämä tuijalehtiset tai muut perinteisemmät (voiko näin sanoa?) murrosikäisille suunnatut kirjat eivät sensijaan iskeneet edes silloin, kun itse olin siinä iässä.

Eihän ihmisiä oikeasti kiinnosta, vaikka aikuinen lainaisi tai ostaisi lasten ja teinien kirjoja, mutta kaipa minä vielä vähemmän herätän mitään ajatuksia (tyyliin "ostaakohan tuo Pikku-Puten seikkailut lahjaksi siskontyttärelleen?" Tai jos olisi oikein vainoharhainen... "tuon täytyy olla pedofiili, ei muuta syytä lasten osastolla pyörimiseen voi olla!"), kun ulkonäköni perusteella näytän skidiltä. Joskus menen kirjastossa lasten osastolle vain lukemaan aikuisten kirjoja, koska siellä on nojatuolit! Tai joskus aikuisten puolella on ollut ääneen pänttääviä opiskelijaporukoita ja olen halunnut olla rauhassa.

Täällä nousi esiin myös lasten elokuvat. Muksuna sitä himoitsi näkemään isojen ihmisten ikärajoilla varustettuja jännittäviä elokuvia, mutta nyt sitä on tullut siihen tulokseen, että yllättävän suuri osa niistä on pelkkää verta, suolenpätkiä ja seksiä kaikkien kanssa-mentaliteettia. Joten hatunnostoni niille lasten elokuville, joissa on hyviä arvoja välittävää, avartavaa, järkevää sisältöä, mikä monissa aikuisten filmauksissa loistaa poissaolollaan.

[Kynttiläkäärme]

Kyllä aina kirjastossa käydessäni olen vain lastenpuolella. En lue paljoa ns. "aikuistenkirjallisuutta" ja miksi en? Yksinkertaisesti minua ei kiinosta niinkään tylsät asiat kuin aikuisten parisuhdeongelmat tai syvöt fantasia tai sotaromaanit jne. mitä aikuisten kirjallisuus sisältää.

Jossain dokumentissa pohdittiiin Harry Potterien syvällisyyttä ja siinä dokkarissa snaottiinkin että aikuisten kirjallisuus käsittelee yleensä just parisuhdeongelmia tai ulkonäöllisiäjuttuja, mutta lastenkirjoissa käsitellään paljon syvällisempiä teemoja kuten ystävyyttä, elämisen oikeutta ja ihmisarvoja. Tämän takia luen paljon mieluumin alsten ja nuorten kirjoja. Niiden teemat on yleensä kirjoissa selvemmin esillä, kuin aikuisten kirjoissa.

Yleensä kirjastossa lastenpuolella lainaan vanhoja muumeja, Jacuel Wilssonia, Tuija Lehtisen lauroja, Anders Jacobssonin ja Sören Olssenin Lasseja ja tietty Pottereita. Samoja kirjoja mitä luin ala-yläaste ikäisenäkin, enkä kyllä koskaan sitä häpeile kun tiskille menen lainaamaan.

[lisbe]

Haen yleensä enemmän lasten ja nuorten osastolta kirjoja kuin aikuisten osastolta ja olen 23 :D Luen paljon Pollux kirjoja ja saatan lainata niitä 10 kerralla ja lähes aina tarttuu joku mukaan. Myös nuorten fantasia kirjallisuutta luen paljon. Ja mielestäni siellä on usein parempia fantasia sarjoja kuin aikuisten osastolla. Itse tunnen joka kerta häpeää mutta toisaalta ylpeyttä :D 

[Helmiina]

Haen yleensä enemmän lasten ja nuorten osastolta kirjoja kuin aikuisten osastolta ja olen 23 :D Luen paljon Pollux kirjoja ja saatan lainata niitä 10 kerralla ja lähes aina tarttuu joku mukaan. Myös nuorten fantasia kirjallisuutta luen paljon. Ja mielestäni siellä on usein parempia fantasia sarjoja kuin aikuisten osastolla. Itse tunnen joka kerta häpeää mutta toisaalta ylpeyttä :D 

Komppaus :D
Lue ei enää oikeastaan hävetä, katson vaan ettei joukkueen jäsenet nää... :D

[Pipe]

No hyvin usein kirjastossa tulee mentyä nuorten osaston puolelle ja tsekattua tietynlaisia nuorten kirjoja/nuorten aikuisten kirjoja. Mä en pahemmin lue/ei kiinnosta lukee mitään k18 kiihkeetä rakkaustarinaa (joo teininä (16-21 wee) tuli luettua paljon nc17 ficcejä, mut muuten ei pahemmin toi "porno" kiinnosta lukiessa, eikä kyl katsoessakaan). Mut nii mikä luokitellaan sitten lasten/nuorten kirjaksi. Oon lukenut Selena Valentinon kaksi romaania, jotka ovat jo ilmestyneet. Perustuvat siis Disneyn pahaan kuningattaren ja Kaunottaren ja Hirviön tarinaan. Nii, mä tykkään lukea sellaisia tarinoita jotka on hyvin kirjoitettu, ihan sama, onko se johonkin satuun perustuva. Satuja kai ne kaikki fictiopohjaiset tarinat on? Nii ja tosiaan mikä tarinakin luokitellaan lasten/nuorten kirjaksi sekin on aika mustavalkoista. Onko Brokeback Mountain aikuisten vai nuorten elokuva/kirja? Tähtiin kirjoitettu virhe, niin kyseisen kirjan löysin kun näin elokuvan trailerin elokuvissa. Alkuosa trailerista ajattelin, eikä, taas joku kliseinen siirappirakkaustarina, ei jaksa, mutta samantien se sai kiinnostumaan ja sitten mitä lopumpaa kohti traileria mentiin olin todella halukas tietämään mikä tuo tarina on ja kun luin sen nimen ja pääsin kotiin etsin kirjastosta kirjaa, varauksia oli lähes 10 kappaletta, seuraavana päivänä marssin kaupungille ja ostin kirjan ja luin sen 2-3.ssa päivässä (ei voinut lukea nopeampaa kun piti pitää itkutaukoja) ja vajaa viikon kuluttua menin leffaan ja katsoin leffan ja ihan oikeasti tuo kirja on paras kirja mitä olen ikinä lukenut. Okei mulla on myös oma syy siihen miksi mä rakastuin tohon tarinaan niin syvästi ja mä näen sen omalla tavallaan pintaa syvemmältä ja pystyn tavallaan asettuun Hazelin asemaan, joka tekee siihen vielä oman sellaisen näkökulmansa ja tuo kirja/leffa tulee olemaan yksi niistä "ikuisista lemppareista" mut nii luokitellaanko sekin lasten/nuorten kirjaksi. Et nääkin on taas sit näitä näkökulma kysymyksiä ja luen mielelläni myös satuja mm Veljeni Leijonamieli kirjaan tutuistuin vasta teini-ikäisenä, vaikka olen halunnut lukea/katsoa sen jo lapsena ja se vakuutti heti.

Nii no, sanotaanko vielä näin että entisajan lastenohjelmat/-kirjat eivät olleet niin "lapsille" tarkoitettuja, kuin nykyisin. Vai kuka aikuinen rehellisesti sanoo jaksavansa katsoa esim Minionit elokuvan alusta loppuun ja innostua siitä/muitakin uusia lastenohjelmia/-elokuvia katsoessa. Joo ymmärrän sen että lapsille tarvitsee olla yksinkertaisia asioita (tietysti ikäryhmän mukaan), mutta hmm.. nii... mä katoin vajaa 2 vuotiaana (millon ne nyt alko Suomen tv.ssä näkyä) animemuumeja ja muita sen ajan lastenohjelmia ja katoin 5 vuotiaana ruohometsän kansaa ja Bambi oli mun lempileffa jo ennen kun täytin 3 :'D. Et nii mikä sitten luokitellaan lastenohjelmaksi/-elokuvaksi/-kirjaksi. Sekin on taas se näkemyskysymys.

[samettiina]

Mut nii mikä luokitellaan sitten lasten/nuorten kirjaksi.

Mielestäni kirjojen skaala mukailee hyvin ihmisen elämänkaaren pariakymmentä elinvuotta ollen jatkumo, muttei teorialtaan täysin aukoton ja yksiselitteinen. Vauvakirjat vauvoille, taaperoille taaperoille sopivaa, leikki-ikäiselle omanlaisensa. Kouluikäisille jo kehittyneempää kirjallisuutta, sitten nuorille suunnattua ja siitä kohti "aikuisten" kirjallisuutta (siis ihan kunnon kirjakirjoja, ei mitään nuorten kirjoja enää). Niin kuin ihmisen elämänkaudet, myös noiden erilaisten kirjaryhmien rajat ovat häilyviä.

Mutta jos mietitään vielä lisää tuota kysymystä, että mikä luokitellaan lasten/nuorten kirjaksi, niin ylläolevan lisäksi sanosin, että teoksen sisältö tietysti vaikuttaa asiaan. Tekstin rakenne ja kerronta, aiheet ja teemat ovat varmasti erilaisia kuin pienten lasten kirjoissa ja noissa "aikuisten" kirjoissa.

Ja jollen ihan eksy virallisesta aiheesta. Mielestäni aikuinen voi tosiaan nauttia nuorten kirjoista siinä missä nuoretkin ja niitä lainata. Kuten Kynttiläkäärmeen viestissä tuossa pari viestiä aikaisemmin tuli esille, tärkeää on kiinnostus: kannattaa lainata ja lukea sellaista kirjallisuutta, mistä itse pitää. Toki tulee myös muistaa, että aikuinen voi olla lainaamassa kirjoja myös esimerkiksi omalle lapselleen/teini-ikäiselleen.

[Renefer]

Mut nii mikä luokitellaan sitten lasten/nuorten kirjaksi.

Mielestäni kirjojen skaala mukailee hyvin ihmisen elämänkaaren pariakymmentä elinvuotta ollen jatkumo, muttei teorialtaan täysin aukoton ja yksiselitteinen. Vauvakirjat vauvoille, taaperoille taaperoille sopivaa, leikki-ikäiselle omanlaisensa. Kouluikäisille jo kehittyneempää kirjallisuutta, sitten nuorille suunnattua ja siitä kohti "aikuisten" kirjallisuutta (siis ihan kunnon kirjakirjoja, ei mitään nuorten kirjoja enää). Niin kuin ihmisen elämänkaudet, myös noiden erilaisten kirjaryhmien rajat ovat häilyviä.

Mutta jos mietitään vielä lisää tuota kysymystä, että mikä luokitellaan lasten/nuorten kirjaksi, niin ylläolevan lisäksi sanosin, että teoksen sisältö tietysti vaikuttaa asiaan. Tekstin rakenne ja kerronta, aiheet ja teemat ovat varmasti erilaisia kuin pienten lasten kirjoissa ja noissa "aikuisten" kirjoissa.

Tää on kyllä kiinnostava kysymys! Itselle tulee väistämättä mieleen tietty kulttuurin leikillistyminen (en tiedä, onko tälle olemassa virallista termiä :D) nyt, kun

- uusin Pokemon-peli koukuttaa aikuiset ihmiset niin pahasti, että harhailevat työpaikoiltaan metsiin jahtaamaan pokemoneja
- Sannia kuuntelevat niin 2-vuotiaat naperot kuin 35-vuotiaat miehet
- nukkekotileikit ovat kalliita harrastuksia aikuisille naisille
- tajusin, että naapurinrouva lukee lähinnä vampyyrikirjoja (en siis tiedä yhtään mitään muuta kuin että ne ovat vampyyrikirjoja mutta oletan automaattisesti niiden olevan tietynlaisia, vähän semmoisia Sookie Stackhouse-tyylisiä :D). Hän ei tosin lainaa niitä vaan kantaa kassikaupalla kirjakaupoista

että rajat aikuisuuden, nuoruuden ja lapsuuden välillä ovat nykyisin tosi keinuvia. Ainakin jos ajatellaan, että jostain pitäisi aikuistuessaan ikään kuin luopua. Tietysti voi olla, että rajat ovat aina olleet liukuvia ja eri asiat sallittuja eri ikäisille eri aikoina.