Kirjoittaja Aihe: Star Wars  (Luettu 26249 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Cache

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Star Wars
« Vastaus #175 : Joulukuu 30, 2005, 23:10:24 »
Itse näin jo ihan pienenä ensimmäistä kertaa alkuperäistä trilogiaa, kiitos isoveljeni, joka on kanssani perheen ainoat fanit. En tosin muistanut paljonkaan mitään ennen kuin katsoin koko saagan järjestyksessä kesällä. Muistin lähinnä vain Jabba the Huttin, Leian rautabikineissä (:p *naur*), ewokit, Yodan ja tietenkin Darth Vaderin.

Minusta tuli fani vasta puolisen vuotta sitten. Lainasin enolta kaikki leffat DVD:nä (en Sithin kostoa tietenkään, sehän oli vasta teatterissa.) Katsoin ensin 1-2, menin teatteriin katsomaan kolmosen, ja sitten katsoin vielä 4-6. Olin koukussa. Meillä ei ollut yhtäkään noista DVD:nä. Kaikki olivat hyvinkin rämässä kunnossa VHS:nä. Veljelläni on se hieno VHS boksi.
Itse rupesin vonkaamaan sitä DVD boksia ja sain kuin sainkin sen sitten joululahjaksi. Jesjes. ^^ Veli tuli kateelliseksi ja meinasi viedä DVD:t mukanaan.

Itse pidän enemmän vanhasta trilogiasta. Sen tarina on minusta parempi kuin uudemman. Siitä uudesta puuttuu vaan se klassinen Star Wars fiilis.
Sithin kosto on tosin paras noista uusista. Se oli sellanen mukavan synkkä. :p

Pitää vielä hehkuttaa tuota DVD boksia. Täytyy vain sanoa, että jos sinulla ei vielä ole sitä, niin hanki se! Bonuslevyllä on aivan mielettömästi kivaa ekstraa. Erilaiset Making of -jutut, yms. on mukavia. :] Lisäksi on kuvagallerioita ja mitä kaikkea siellä nyt sitten oli. Kannattaa ostaa.

Semmonen saagaboksi on luultavasti tulossa joskus. Millonkohan? Haluan luultavasti hankkia senkin, jos siinä on jotain lisäextraa. Täytyy nyt kattoa, jos sellanen edes tulee ja mikä sen hinta on.

Lorindel

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #176 : Tammikuu 02, 2006, 18:31:32 »
Lainaus käyttäjältä: "Cache"
Itse pidän enemmän vanhasta trilogiasta. Sen tarina on minusta parempi kuin uudemman. Siitä uudesta puuttuu vaan se klassinen Star Wars fiilis. Sithin kosto on tosin paras noista uusista. Se oli sellanen mukavan synkkä. :p


Mitä? Kloonien Hyökkäyksessähän oli niin paljon vanhaa hyvää ainesta, että oikein tuli kehrättyä teatterissa. Ensimmäisen PT-episodi nyt oli fanipiireissä ainakin hirveä pettymys (eipä juuri muuta hyvää, kuin Darth Maul - ja tietenkin se, että saattoi taas odottaa jotain uutta). Kolmannen pitikin olla erilainen verrattuna muihin episodeihin, ja sitähän se todella oli. Itse kävin tuon teatterissa kuudesti katsomassa, ja joka kerta tykkäsin yhtä paljon. Yksinkertaisesti mahtavat fiilarit kautta linjan - hienoja kohtauksia ja ratkaisuja.

Ja mitä nyt Kaanonin vanhempiin leffoihin tulee, ANH on pelkkää pohjustamista (vaikka saikin nyt huomattavasti enemmän syvyyttä PT-episodien valmistumisen myötä). ESB oli mielestäni aina paras Warssi ennen PT:n saapumista, nyt saattaa jopa olla, että joudun tukahduttamaan Old School -asenteeni ja myöntämään kolmannen leffan ylivoimaisuuden.

Lainaus käyttäjältä: "Cache"
Semmonen saagaboksi on luultavasti tulossa joskus. Millonkohan? Haluan luultavasti hankkia senkin, jos siinä on jotain lisäextraa. Täytyy nyt kattoa, jos sellanen edes tulee ja mikä sen hinta on.


Luultavasti julkaisevat viimeistään Star Warsin 30. vuotis juhlapäivänä, muutaman vuoden päästä. Mutta joku joulu saattaa sitä ennenkin putkahtaa markkinoille tuollainen saagaboksi. Joka tapauksessa, niitä saa juosta ostamassa koko ajan jos sille tielle lähtee. Aina löytyy remasteroitu ja uudenlainen (sekä tietysti aiempia parempi) versio. Tosifani luottaa VHS:sään.. ;)

Ja mikäli haluat jonkinlaista lisämatskua vielä vilkuilla sitä boksia odotellessa, niin kannattaa tutustua Clone Wars piirrettyyn. Ihan pätevää matskua oikeilla ääninäyttelijöillä, ja valaisee hyvin AOTC:n ja ROTS:in välistä jaksoa.

Poissa Cache

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Star Wars
« Vastaus #177 : Tammikuu 08, 2006, 16:46:48 »
Lainaus käyttäjältä: "Lorindel"
Luultavasti julkaisevat viimeistään Star Warsin 30. vuotis juhlapäivänä, muutaman vuoden päästä. Mutta joku joulu saattaa sitä ennenkin putkahtaa markkinoille tuollainen saagaboksi. Joka tapauksessa, niitä saa juosta ostamassa koko ajan jos sille tielle lähtee. Aina löytyy remasteroitu ja uudenlainen (sekä tietysti aiempia parempi) versio. Tosifani luottaa VHS:sään.. ;)

Jos mä luottaisin pelkkään VHS:sään, en enää kovin pitkään niitä kattelisi. Ne on ruvennut nyt jo uhkaavasti rätisemään. Menevät vielä rikki joku kaunis päivä. DVD:ssä on se hyvä puoli, että oikein käytettynä se ei koskaan kulu. VHS kuluu vaikka kuinka nätisti silkkihansikkain sitä käsittelisi. Mutta se VHS boksi on hieno osa kokoelmaa. ^^ Harmi vain, että se boksi ei ole minun.

Lorindel

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #178 : Tammikuu 08, 2006, 18:23:01 »
Jep. Tottahan se on, että VHS:än aika alkaa olla jo ohitse, mutta pitää kulkea loppuun asti pää pystyssä. Ja onhan leffat muutenkin mukavampi katsella DVD:ltä, kun kokemuskin on täyteläisempi, ja paljon lähempänä ohjaajan visiota.

Lähinnä tuolla tosifanin valinnalla tarkoitin sitä, että VHS-kokoelma seisoo kunniapaikalla hyllyssä, ja DVD:t ovat katsomiskäytössä. ;)

Poissa Cache

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Star Wars
« Vastaus #179 : Tammikuu 13, 2006, 22:33:36 »
No kyllä minä sen ymmärsin, että ethän sinäkään millään voi katsoa elämäsi loppuun asti pelkkiä VHS:ä. ;]
Itse en ole sen verran vanha, että olisin voinut ostaa itselleni sen VHS boksin kun se ilmestyi. Minun isoveljelläni tosin on se ko. boksi ikiomassa asunnossaan. Harmi, harmi.

DVD:ltä tosiaan näyttää paremmalta, koska elokuva on widescreen versiona (ellei sitten sillain hienosti zoomaa erilaiseksi). Widescreen näyttää paremmalta, kun osa kuvasta ei jää pois.

Mutta mikään ei silti korvaa elokuvateatteri kokemusta. Harmittaa vain tosi paljon, koska olen nähnyt ainoastaan Sithin koston teatterissa. -_-' En väitä, että se muka olisi huono, mutta haluaisin todella paljon nähdä myös alkuperäisen trilogian teatterissa.

Fessa

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #180 : Tammikuu 14, 2006, 22:50:41 »
Kuulun ilmeisesti näihin uusfaneihin, suuri Star Wars innostukseni lähti liikkeelle vasta tuon Sithin koston nähtyäni puolisen vuotta sitten. Kyllä mä ne I ja II episoditkin olen käynyt iskän kattomassa, muutaman viikon hehkutuksen seurauksella.
Kuitenkin nyt tuon IIIsen nähtyäni voisin sanoa olevani melkoisen suuri SW fani. Ne vanhemmat kattoin melko pian videoilta, ne on nauhalla meillä kaikki, ja sitten oli pakko hommata se DVD poksikin. Sitä sitten kuluttanut. Välillä toivoisin että olisin syntynyt parikymmentä vuotta aiemmin, että olisin päässyt Star Warssiin mukaan alusta lähtien, trilogian näkeminen elokuvateatterissa olisi ollut varmasti mahtavaa.

En oikein voi sanoa kumpi on mielestäni parempi, uusi vai vanha trilogia, koska uuden näkemisestä on niin pitkä aika etten muista siitä juuri mitään[edes Sithin kostosta.] Odotan tosin nyt josko I-III tulisi samantyyppinen poksi kuin tuosta vanhemmasta.

Star Warssin tarina on loistava, ainoa laatuaan, jne, sitä tuskin tarvitsee enää erikseen mainita. Näyttelijävalinnoistakaan ei juuri ole naputtamista.
Paras hahmo on ehdottomasti Darth Vader[ja uusissa Anakin]. Sen koko olemus on niin cool[pöljä sana mutta en keksinyt kuvaavampaa], ääni, puku, ja siitä huokuva sellainen arvokkuus. Moniulotteinen henkilö, pääpahis[jollei Sidiousta oteta lukuun], mutta kuitenkin sisimmässään hyvä.
 
Siinä uudemmassa häiritsee hiukan Qui-Gonin lisääminen mukaan, mielestäni Imperiumin vastaiskussa[olihan se siinä?] ilmaistiin kohtalaisen selkeästi että Yoda olisi kouluttanut Obi-Wanin. Ilmeisesti tämä on kuitenkin tahallinen virhe tai minä olen käsittänyt jotain väärin.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

//Eleanír korjasi spoilerin
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 01, 2007, 09:37:05 kirjoittanut Eleanír »

Salmakia

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #181 : Tammikuu 14, 2006, 23:36:43 »
Käsittääkseni sekä jedit että sithit aiheuttivat Voiman epätasapainon omilla kyseenalaisilla tavoillaan. Molemmat aivopesevät oppipoikansa, sithit keskittyvät liikaa negatiivisiin tunteisiin, jedit eivät kykene muuttumaan vaan ovat aikalailla konservatiivisuuden huippuja, plus demonisoivat luonnollisia tunteita.. Tällainen ei ole hyvää Voimankäyttöä. Tasapaino saatiin sitten ennustuksen mukaan Anakinin avulla, jedit eivät vaan osanneet arvata tuhoutuvansa siinä noin sivuvaikutuksena itse.
Toinen toistaan karmeampien EU-kertomusten mutta tietääkseni myös Lucasin oman vision mukaan Luke aloitti Voimankäytön ja sen opetuksen ikään kuin puhtaalta pöydältä ja Voima oli taas tasapainossa.

Poissa Cache

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Star Wars
« Vastaus #182 : Tammikuu 15, 2006, 18:19:48 »
Lainaus käyttäjältä: "Fessa"
Kuulun ilmeisesti näihin uusfaneihin, suuri Star Wars innostukseni lähti liikkeelle vasta tuon Sithin koston nähtyäni puolisen vuotta sitten.

Välillä toivoisin että olisin syntynyt parikymmentä vuotta aiemmin, että olisin päässyt Star Warssiin mukaan alusta lähtien, trilogian näkeminen elokuvateatterissa olisi ollut varmasti mahtavaa.
Siinä uudemmassa häiritsee hiukan Qui-Gonin lisääminen mukaan, mielestäni Imperiumin vastaiskussa[olihan se siinä?] ilmaistiin kohtalaisen selkeästi että Yoda olisi kouluttanut Obi-Wanin. Ilmeisesti tämä on kuitenkin tahallinen virhe tai minä olen käsittänyt jotain väärin.

Lainaus käyttäjältä: "Uene"
Sithejä ei näin enää ole ja ilmeisesti tämä oli se tasapaino, oletan. Ainakin minä ymmärsin sen näin (joku viisaampi saa toki valaista asiaa). Tästä herää tietysti mielenkiintoinen kysymys, että oliko sen tarkoituskin mennä näin, olisiko Anakin pystynyt "palauttamaan tasapainon" muulla keinoin, kokematta tätä kohtaloaan. Ja jos Sithien häviäminen merkitsi tasapainoa, olisiko Jedien tuho merkinnyt samaa???


Minun mielestäni on väärin sanoa, että Voimassa vallitsee tasapaino jos on olemassa pelkästään Jedejä. Eikä myöskään jos on olemassa pelkästään Sithejä. Sehän tarkoittaisi että kaikki Voima on kallistunut pelkästään yhteen suuntaan. Ja tämän minun teoriani mukaan Anakin toi tasapainon Voimaan ryhtymällä itse Sithiksi. En sitten tiedä mitä tälle tasapainolle kävisi Jedin paluun lopussa, mutta tämä onkin vain omaa spekulointiani eikä perustu mihinkään faktatietoihin.
Jos joku näkee tämän vakavasti harhaanjohtavana tietona niin oikaiskoot.


Muistaakseni Lucas sanoi joko orig. trilogian DVD boksin extroissa tai sitten Sithin Koston DVD:n extroissa, että Anankin todellakin toi tasapainon Voimaan ja teki niin kuin oli ennustettu.
Anakinista itse tuli ensin sith, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin tuhosi keisarin ja sen seurauksena myöskin itsensä, eli hän tuhosi sithit. Anakin siis todellakin oli tämä "The Chosen one".
Yoda sanoi Sithin kostossa, että ennustus on saatettu tulkita väärin. Tällä on luultavasti viitattu siihen, että Anakinista itsestään oli tulossa sith, mutta sitä ei oltu ennustuksesta saatu selville ennen kuin se tapahtui.

Hän siis toi tasapainon Voimaan. Itse tässä juuri kehitin teoriaa siitä, että sithit aiheuttivat epätasapainoa, koska he käyttivät Voimaa päästäkseen valtaan. Jedit taas käyttivät sitä ainoastaan rauhan säilyttämiseen, eivät oman edun tavoittelemiseen.

Salmakia

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #183 : Tammikuu 16, 2006, 10:25:15 »
Jep, mutta myös oman valta-asemansa säilyttämiseen ollen kykenemättömiä sopeutumaan muuttuvaan galaksiin yrittäen ennemmin pakottaa sen taipumaan oman olemassaolonsa kannalta sopivaksi.

Poissa Nasu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Star Wars
« Vastaus #184 : Helmikuu 12, 2006, 12:44:20 »
Tämä nyt ei oikein liity asiaan, mutta joku tuolla aiemmin puhui vanhojen episodien kökköydestä ja valomiekkojen värisävyn vaihtelusta. No minä olen jotain kuullut (en tiedä onko totta), että episodi neloseen miekat olisi väritetty tussilla negatiiviin!! Kun niillä ei ollut silloin sitä tekniikkaa... (onneksi)

Minusta on aivan tyhmää tukkia se Hayden sinne Jedin paluun loppuun, ja muutenkin muutella niitä elokuvia jälkeenpäin. Jos Lucas tekisi Star Warsit nyt, niin ne olisivat varmaan aivan surkeita ja kukaan ei menisi katsomaan niitä. No joo, tämä on minun mielipiteeni.

Käykää muuten kattomassa:

http://www.sithsense.com/flash.htm
hehe
Minä MENEN Vilijonkan luo!!
Ei Kalkkaros...Ei Grabbe...Ei Cormag...

Noire

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #185 : Maaliskuu 21, 2006, 21:26:13 »
Täällä yksi SW-fanittaja lisää :>

Haydenin 'tunkeminen' ROTJ:n loppuun oli mielestäni ihan hyvä lisäys, saatiin yhtenäisyyttä trilogiaan ja Haydenin näköinenhän Anakin oli ennen kääntymistä pimeän puolelle.

Obi-Wan. <3

Stravagantti

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #186 : Maaliskuu 25, 2006, 11:56:12 »
No voihan vertti mistä olen jäänyt paitsi kun en olen nähnyt nelosesta eteen päin. Kolmonen oli ihan hyvä. Kakkonen ja ykkönen olivat huippuja. Kakkosen teloitus kohta on paras. *raakalainen*

Sensei

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #187 : Maaliskuu 25, 2006, 12:20:38 »
Itsekkin olen katsonut kaikki Star Wars elokuvat ja pidan eniten Sithin kostosta. Siinä ovat kaikki hyvän elokuvan aineksekset.

Marya Kenobi

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #188 : Toukokuu 26, 2006, 12:18:27 »
Star Wars on parasta mitä ameriikkalainen filmiteollisuus on koskaan antanut! Minut ainakin se vei mukaan yhdeltä istumalta! Ja se istuma oli Ep. 1 kesällä -99. Olin juuri yläasteelle menossa ja uudella paikkakunnalla kaveritonna. Eipä siihen muuta tarvinnutkaan.
Kaikki lehvat on tullut töllöteltyä MONTA kertaa, eniten ehkä kuitenkin Ep. 2:ta pukujensa vuoksi. Ja tietysti ihanaisen Ewan McGregorin tulkitseman vielä ihanamman Obi-Wan Kenobin vuoksi!

Lisää aiheesta myöhemmin. Nyt tuli hoppu tunnille!

Heke

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #189 : Toukokuu 27, 2006, 19:51:07 »
Lainaus
Käykää muuten kattomassa:

http://www.sithsense.com/flash.htm


Aivan loistava, yritin vaikka mitä, mutta kaiken arvasi.
Oli vielä hyvät efektit ja äänetkin loistavat.
Vaikka näyttikin olleen Burger Kingin sponsoroima...

Granta Omega

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #190 : Toukokuu 30, 2006, 14:17:15 »
Tota Sith Senseä on tultuu kokeiltuu pari kertaa aiemminkin...
On se aika "huvittava" kun joskus ku se "lukee" ajatuksesi, siellä takana hilluu joku hyyppä... :)
Kyllä mä oon ainakin saanut sitä huiputettua, mutta kyllä se useimmiten arvas ne ajatukset...

Mielestäni kaikkein paras SW-elokuva on ehdottomasti Episode 3 : Revenge of the Sith. Kyllä Attack of the Clones on myös melko hyvä, mutta ei yllä Sithin Koston tasolle.
 Ehdottomasti paras hahmo on Anakin jonka jälkeen tulevat Obi-Wan, Prinsessa Leia, Yoda ja Mace Windu.
Ja Star Wars ei olisi mitään ilman vanhaa kunnon Darth Vaderiä. :P

blame it on me

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #191 : Kesäkuu 03, 2006, 14:33:33 »
Ihanaa! Yksi lempi elokuva sarja. Minä pidän myös enemmän " vanhasta" trilogiasta. Mutta arvostellaan nyt sitten.
1: Minä en ainakaan pitänyt liaan tylsä paitsi gunganien sota.

2: Hyvä! Mutta eteni liian nopeasti. Ja kun luin kirja version huomasin että kaikki hauskat repliikit on jätetty pois. 8 1/2

3: Toiseksi paras. Minä rupesin itkemään elokuvissa kun ne niittaa jedejä.
Itken aina kotonakin siinä kohdassa. 9-

4: Toiseksi huonoin en pitänyt tästä osasta. 6

5: Lempi elokuvani. Tästä pidin hyvin paljon tarpeeksi toimintaa. 10

6: Toiseksi parhain. Tässä oli onnellinen loppu ja itkin kun ewokit lens taivaaseen.
Eli pidän koko sarjasta ja meillä on kotona kaikki dvdnä.

Poissa Nibs

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Hogwarts Refounded: Harry Potter-roolipeli
  • Tupa: Korpinkynsi
Star Wars
« Vastaus #192 : Lokakuu 07, 2006, 01:40:41 »
En muuten tähän hätään keksi aivan heti mitään, mikä olisi Star Warsien tasolla legendaarisuudessa, noin niinkuin fiktionaalisten tarinoiden piireissä.

Oon ollut Star Wars -fani nyt kai suunnilleen pari vuotta.
Vai milloin se Sithin kosto tulikaan ensi-iltaan?
Velipoja halusivat käydä katsomassa sen ja kysyivät tulenko mukaan ja koska aihe oli legendaarinen, niin päätin nyt sitten vihdoin tutustua siihen.

Ennen Sithin kostoa oli tottakai katsottava 1. ja 2. episodi, joista 1. oli aika kökkö, ja 2. siedettävä, vaikka Hayden Christensen ei osannutkaan liiemmin näytellä.

Noh, menin sitten sen Sithin koston mulkaisemaan ja tykästyin kovasti.
Ei minuunkaan avaruussodat sinänsä kolahda, mutta kun Star Warsien hahmot tekevät niistä mielestäni sen legendaarisen, sen loistavan tarinan.
Tarina/juoni/idea itsessään on aika kulunut, mutta ne hahmot tekevät siitä jotain erityistä.
Vaikka täytyy myöntää, että jokin aikaa sitten alkoi koko homma kiehtoa ihan hirveästi. Ulkoavaruus on aina kiehtonut, mutta olen siis jopa alkanut nauttimaan niistä taistelukohtauksista.
Tosin - niissäkin sen nautinnon tuovat pääosin niissä mukana olevat hahmot.

Itse pidän tuhannesti enemmän alkuperäisestä trilogiasta kuin näistä uusista, vaikka ihan mielenkiintoinen visio kaiken alusta ovatkin.

Mielipiteeseeni tosin vaikuttaa varmasti se, ettei Episodit I-III pidä sisällään Han Soloa, sitä ainoaa syytä miksi ylipäätään aikanani vaivauduin tähän saagaan tutustumaan tarkemmin. Ja onneksi sitä näyttelee Harrison Ford. Täydellisempää heppua tuollaisen hahmon rooliiin en osaa kuvitellakaan.

Eli siis uudet leffat olin kyllä nähnyt, mutta SW-aih ei silti alkanut ihan mainittavasti kiinnostamaan vielä niiden myötä. Tää fandom hiip mun kimppuuni pikkuhiljaa salakavalasti.  

Mutta siis, kun katsoin vanhan trilogian ekan kerran, tuo legendaarinen kolmikko (Han, Leia ja Luke) varastivat sydämeni ja aloin fanittaa Star Warseja enemmänkin. Uusien leffojen myöt olin vain lähinnä tyyliin "jaa, no tulipahan nähtyä."
Mutta kun Han Solon hahmo esiteltiin EPisodi IV:n takatekstissä, päätin mulkaista sen. ENkä kadu yhtään. Loistava hnkilöhahmo ja loistava rakkaustarina.

Katsoin vanhan trilogian ekan kerran kunnolla joskus Sithin koston ensi-illan aikoihin kai, katsoin ne veljeni kanssa PUTKEEN mikä oli silloin virhe. Puuduin ja moni asia ärsytti loputtomasti, eikä vähiten droidi Threepio ja loppupuollla kaikki nauratti.
Ainoaa hyvää silloin oli Han ja Leia ja niiden herkullinen suhde.

Mutta nyt kun katsoin ne piiitkästä aikaa uudestaan tuossa yksi ilta, hypin innoissani nojatuolillani eikä MIKÄÄN enää ärsyttänyt.
Jopa 3POsai mun sympatiat puolelleen. (Uskomatonta, nähden siihen miten rastavalta se vaikutti aikoinaan.)
Ja Han ja Leia eivät ole koskaan olleet niin lutusia kuin sinä yönä.
Ja tosiaan katsoin ne taas putkeen kaikki kolme ilman minkäänlaista väsymistä tai rasittumista. Menin nukkumaan joskus puoli kuus aamulla.

Eli edelleen mua henkilökohtaisesti Star Warseissa kiinnostaa ja kiehtoo eniten sen hahmot, niiden väliset suhteet ja niiden toiminta eri tilanteissa - siis myös taistelukohtauksssa.
Se on se kaikki, mikä lurkkii siellä välissä, mikä mielestäni tekee näistä niin mahtavia elokuvia (puhun edelleen vanhasta trilogiasta), ja varsinainen "tähtien sota" sen kirjaimllisimmassa muodossa on vain pintaa, josta toki varmast moni jaksaa myös nauttia.

Vaikka idea on klisheinen, hahmot eivät sitä ole.
Etenkin Han, joka on tarinan koominen hahmo, se, jolta tulee aina parhaat jutut, on paljon, paljon enemmän, kuin vain koominen. Melkein uniikki...

Voiko joku kertoa mikä on "nerf-herder?
Siis "herder" on paimen, mutta mikä on "nerf"?
Koska Leia nimittini menomaan Hania sellaiseksi ja vieläpä ko. tilanteessa, voi olla että olen ajatuksissani oikeilla jäljllä, mutta jos joku tietää suomentaa ton tarkemmin, niin kiitos.  DVD:illäni ei nimittäin ole tekstityksiä ja sitten taas tekstitykset ovat joskus hyvinkin vapaamuotoisia...

Pidin muuten siitä pienestä muutoksesta mikä tehtiin alkuperäistrilogian DVD:ille uusien leffojn myötä, että vanhan Anakinin näyttelijä vaihdettiin Haydeniin siinä viimeisen lffan holokuvassa.
Hayden näyttää uskottavasti samalta kuin Mark (eli Anakin samalta kuin poikansa Luke). Anakinin alkuperäisnäyttelijä taas ei ja näytti muutenkin tyhmältä. :p

Han: "That's a good story. I think you just can't bear to let a grogeous guy like me out of your sight."
Leia: "I don't know where you get your delusions, laser brain.
Chebacca: "Mwahhahahaa!"
Han: "Laugh it up, fuzzball. But you didn't see us alone at the South Passage. She expressed her true feeling for me."
Leia: "My--! Why, you stuck up, half-witted, scruffy-looking... nerf-herder!"
Han: "Who's scruffy-looki
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 29, 2007, 01:18:07 kirjoittanut JudasKiss »
X HOGWARTS REFOUNDED: HARRY POTTER-ROOLIPELI
Mitä pitivät sisällään vuodet 1980-1992 Potter-universumissa?
X PIENI TALO PREERIALLA RPG - Minnesota 1875-1885
X PÖLLÖPOSTI - Harry Potter-blogi

Pine

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #193 : Lokakuu 09, 2006, 20:49:53 »
Näin ensimmäisen kerran vanhan trilogian joskus 5-vuotiaana kun veljeni katsoi sitä ja rakastuin elokuviin oitis. Luke Skywalker oli ehdottomasti lempihahmoni kun se oli se kaikkein suurin sankari. Leikimme kaverin kanssa metsässä aina Star Warsia ja yritimme jopa rakentaa oman Millenium Falconin potkukelkasta :D. Jossain vaiheessa Star Wars tavallaan "unohtui" kun siitä ei näkynyt eikä kuulunut mitään kunnes sitten tämä Pimeä Uhka ilmestyi kun olin 13-vuotias. Vanha fanius muistui ja katselin elokuvan videolta melkein joka päivä ja osasin vuorosanat. Sitten tuli episodi kakkonen ja kolmonen ja ne katsottiin silmät pyöreinä.
Vanha trilogia on ehdottomasti parempi, mutta kyllä nuo uudetkin elokuvat ovat omalla tavallaan ihan hyviä. Kolmoseen petyin vähän kun se oli niin erilainen; droidit lentelivät ja väänsivät kummallisia vitsejä ja mielestäni Anakin kuitenkin kääntyi pimeälle puolelle liian "helposti".
Yleensäkin Star Warsissa kiehtoo se maailma ja kulttuuri (vai onko se jo melkein uskonto?) jonka Lucas on luonut. Hyvä vastaan paha asettelu on todella onnistunut ja hahmot ovat niin upeita! Niistä elokuvista löytää aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

patagonia

  • Ankeuttaja
Star Wars
« Vastaus #194 : Lokakuu 21, 2006, 22:05:37 »
JudasKiss: Nerf ei siis ole mikään oikea sana, vaan kyseessä on jälleen yksi SW-universumin omista keksinnöisä. Nerfit ovat vähän lehmännäköisiä kasvissyöjiä, joita kasvatetaan mm. Alderaanilla, samoista syistä kuin lehmiä kasvatetaan (maitoa, lihaa...). Nerfherder on siis henkilö, joka kasvattaa nerfejä.

http://starwars.wikia.com/wiki/Nerf Jos kielitaitoa riittää, kannattaa käydä Wookiepediassa. Se on englanninkielinen wikipedia, joka on kokonaan omistettu Star Warsille. Koukuttava paikka.

Ja muutama sananen tuosta Voiman tasapainosta. Minä olen käsittänyt sen niin, että ennen Palpatinea, kun jedit olivat monilukuisia ja kaikissa ruumiin ja sielun voimissa, Voima oli vääristynyt 'valon' suuntaan. Jedit olivat liikaa takertuneet Tasavallan ja senaatin palvelemiseen ja virallisiin velvollisuuksiinsa, eivätkä enää oikeastaan kuunnelleet Voimaa ja toteuttaneet sen tahtoa. He siis eivät tehneet mitään pahaa, mutta eivät oikeastaan olleet sitä, mitä heidän oli tarkoitus olla.

Sitten tuli purge ja vader ja ties mitä, ja 'pimeys' voitti. Siinä vaiheessa kun Anakin sitten lopulta tappoi Palpatinen toteutti hän ennustuksen ja palautti tasapainon. Luke sai mahdollisuuden aloittaa jediritarikunnan puhtaalta pöydältä, ja tehdä siitä sitä mitä jedien on pohjimmiltaan tarkoitus olla - Voiman palvelijoita, ei minkään tietyn järjestelmän tai aatteen.

(Se, kuinka onnistunut Luke on, on sitten näkyvissä New Jedi Order ja Legacy-sarjojen kirjoissa. Ei kovin.)

Niin. Jos se ei jo tullut ilmi, niin olen aika obsessoitunut Star Wars-fani. Koko asiassa minuun vetoaa eniten se, että Star Wars on enemmän kuin kuusi (ei-aina-niin-loistavaa) elokuvaa. Se on kokonainen galaksi, ja kaiken järjen mukaan yhteen galaksiin mahtuu niin paljon kaikenlaista, ettei se koskaan käy tylsäksi. Ei ole ainakaan käynyt niiden seitsemän vuoden aikana Episode I:n ilmestymisen jälkeen, joina minä olen pakonomaisesti harrastanut kaikkea aiheeseen liittyvää. Palatakseni Wookiepediaan: siellä on tällä hetkellä 39 576 artikkelia. Ei huonosti elokuvasarjalta.

Ja näin sivumennen, minun henkilökohtainen lempiosani on Episode I. Viisivuotiaana katselin pätkän ESB:tä ja olin kuolla pelosta kun Vader karbonoi Han Solon, mutta TPM oli ensimmäinen, jonka näin kokonaisuudessaan. Muutenkin pidän enemmän tästä uudesta trilogiasta, mutta syy on pikemminkin se, että niissä ympäröivä galaksi on vahvemmin läsnä kuin elokuvalliset puolet. Olen heti valmis myöntämään, että alkuperäinen trilogia on vähemmän mahtipontinen ja triplasti luonnollisempi ja sydämmellisempi, mutta näissä uusissa elokuvissa pääsee näkemään paremman otoksen galaksin vaihtelevuudesta. (Kauan eläköön tekniikan kehitys.)

Poissa Megera

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Megeran Blogisivu
Star Wars
« Vastaus #195 : Lokakuu 29, 2006, 12:44:46 »
Mä olen nähnyt ykkösen, nelosen, vitosen ja kutosen. Noista jotka olen nähnyt paras on ilman muuta Jedin paluu. En ole nähnyt kolmosta ja kakkosta mutta odotan noiden muiden osien pohjalta että ne ovat hyviä. Tähtien sota elokuvat on minun mielestäni parhaat elokuvat mitä on tehty. Lempihahmoni on Anakin=Vader koska miksi jedi menee pimeän puolelle (sehän selvii kolmosessa) ja sitten kun se palaa kuudenessa osassa on niin mielenkiintoista.
Megera
Like a river flowing to the sea
You'll be miles away, and I will know
I know I can deal with the pain
No reason to cry.

Poissa castlevania

  • Enterpricen kapteeni.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Nihilisti.
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Star Wars
« Vastaus #196 : Toukokuu 27, 2007, 16:08:04 »
Pyhäinhäväistys, että täällä ei olla mainittu loistavaa ja legendaarista Kloonisota-piirrossarjaa! Omistan kaikki 25 jaksoa ja ne yhdistävät täydellisesti Kloonien hyökkäyksen ja Sithin Koston toisiinsa. Samoin se vastaa moniin kysymyksiin. Miten C-3PO sai kimaltelevan kultaisen kuorensa? Miten Lordi Tyranus alias Kreivi Dooku koulutti Grievousta? Grievousin ensi-esiintyminen? Miten jediritariksi vihkimisen seremoniat menevät ja mitkä kokeet ennen sitä pitää läpäistä? Kuka oli Asajj Ventress? Miten Palpatine "kidnapattiin"? Ja kaikki on täydellistä, loistava huumori, piirrosjälki (taisi olla Samurai-Jackin tekijöiltä) juoni, sun muut. Lisäksi ääninäyttely on suurimmaksi osaksi niin taitavaa, että kuulostaa melkein, kuin aidot Star Wars-näyttelijät puhuisivat, vaikka ainoa elokuvissa näyttelijä piirrossarjassa on C-3PO:n näyttelijä Anthony Daniels (joka onkin Star Warsin paras näyttelijä, sanokaa minun sanoneen, sekä ääninäyttelijänä, että näyttelijänä), joka onkin ainoa näyttelijä jokaisessa elokuvassa ja virallisissa Star Wars-jutuissa. Sithin Koston ja Jedin paluun kanssa Kloonisota on suosikkini Star Warseista.

Obi-Wan: "What an incredible smell you disgusted" - viittaus Uuden toivon Leian sanoihin Hanille.

Padme:" No, 3PO, it's your new gold plating."
Anakin: "Gold plating?"
3PO: "Oh yes, in the service of the senator one must be presentable."
Anakin: "Well, let's see it!"
3PO: "Here, now? In this neighborhood? Oh! Very well, if you wish! (kun Threepio paljastaa kultakuorensa johon zoomataan, taustalla soi "strippausmusiikkia".
Anakin: "Impressive. Most impressive." - jälleen viittaus, tällä kertaa Imperiumin vastaiskun Vaderin sanoihin Lukelle.


"Oh, my offense is rank, it smells to heaven! It hath primal elder curse upon it; the brother's murder.

Poissa Kalke

  • Lyhennetty painos
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I told you so.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Star Wars
« Vastaus #197 : Kesäkuu 23, 2007, 14:07:57 »
Elin 17 vuotta, ennen kuin katsoin Star Wars elokuvat. Kakkosta en ole edelleenkään nähnyt, mutta pian kai senkin saan jostain käsiini.
Mielenkiintoani katsomiseen lisäsi se, että olen todellakin ihastunut veljeni omistamaan Star Wars-peliin Xboxilla. :D Tuttujen paikkojen bongaaminen leffoista oli lempihuvejani.

Ykkönen ei oikeastaan liiemmin sykähdyttänyt, vaikka herttainen Obi-Wan sen pelastikin, eikä Yodassakaan mitään vikaa ehdottomasti ole, hänen tapansakin puhua on herttainen :>
Kakkosta en ole nähnyt, harmin paikka.
Kolmonen oli mielestäni erittäin hyvä. Oli todella koskettavaa seurata Anakinin muutosta ja Obi-Wanin avautuessa tälle lopussa, kuinka hän piti Anakinia veljenään ja rakasti tätä, oli todella, todella liikuttavaa katsottavaa.
Nelonen oli kaikista tylsin, liikaa lentelyä ja ilmataisteluja. Obi-Wan :<
Viitonen oli hyvä jälleen. Yoda oli hirvittävän herttainen ja maisemat olivat mielenkiintoisia.
Kuutosesta pidin todella paljon. Loppu oli koskettava, kun näki, että Vaderissa oli hyvää jäljellä vielä. Paikat olivat mielenkiintoisia ja ne pienet nallet (?) , joiden nimeä en kyllä muista, olivat herttaisia. Yoda :<

Lempihenkilöitäni ovat Obi-Wan, tottakai, Yoda, Han Solo (joka muistuttaa jutuiltaan melko paljon Lostin Sawyeria :>) ja Darth Vader.

Todella hyviä, en ole kyllä koskaan uskonut, että niistä tulen pitämään näin paljon. Nyt pelaan sitä peliäkin aivan uudella mielenkiinnolla :>
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 23, 2007, 14:12:16 kirjoittanut Kalke »
"A goal without a plan is just a wish."

Mystica

  • Ankeuttaja
Vs: Star Wars
« Vastaus #198 : Elokuu 15, 2007, 15:18:40 »
Rakastanrakastanrakastan. Star Warsit ovat niitä elokuvia, joita jaksan katsoa yhä uudestaan ja uudestaan... ja uudestaan...jne
Ihan ensimmäisen SW elokuvani katsoin ehkä kahdeskan yhdeksän vuotiaana, ja siitä asti ne ovat olleet lemppareitani.

Eniten pidän viidennestä ja kuudennesta elokuvasta, ja lempihahmojani ovat Han Solo (ihana Harrison Ford on lempinäyttelijäni, ja niin h*ton seks- IHANA! <3) ja Leia. Joskus pienenä tiriäisenä leikin kahden serkkupojan kanssa Star Warsia meidän metsässä, ja minä olin aina Leia... (Ammuin muuten "Han Solon" ihan vahingossa...)
Ewookit (? Pienet nallen...) on kyl ihanii, ja C3PO on kans mahtava. Kirjatkin olen episodeista IV, V, ja VI lukenu, ja hyviä nekin. Hanin replat kuulostaa siinä vielä paremmalta. :D
Yhden Star Wars sarjakuvankin omistan, mutta se nyt vähän poikkeaa aiheesta. :)

Yhteen vetona voisin sanoa, että: tykkään kovasti. Todella kovasti! <3
~M

#Harrison Ford jyrää...#

« Viimeksi muokattu: Joulukuu 14, 2007, 20:48:01 kirjoittanut Miyako »

jaina

  • Ankeuttaja
Vs: Star Wars
« Vastaus #199 : Elokuu 05, 2008, 15:18:48 »
Ah, minä rakastan näitä elokuvia! <'3

Olen nähnyt jokaisen leffan, ja samoin äitini. Oikeastaan, mother sai minut innostumaan näistä, kaksi vuotta sitten kesällä. Ja sitten hieman vajaa kaksi vuotta sitten sain parhaan ystävänikin innostumaan näistä leffoista. Nyt hänkin fanittaa minun tavoin näitä, mutta tuskin niin paljoa kuin minä.

Lempiepisodeihini kuuluvat Sithin Kosto ja Jedin Paluu, tällä hetkellä. Diggaan kylläkin niistä kaikista, paitsi että en oikein siitä ykkösestä, Pimeän Uhasta. Siksi se onkin "inhokkini", vaikkakin ihan katseltava sekin.
Lempihahmoihini kuuluu LUKE, nam. Ihana, söpö, voi että kun tunnen oikein rakastavani häntä. Hän on paras. Tykkään myös Han Solosta ja Anakinista, ja Darth Maul ykkösessä oli ainoa ihana, valoisa (sanoinko valoista? tarkoitan pimeä) ruiske. Oikeastaan, kaikki hahmot ovat todella kiinnostavia, ja juoni todella hyvä.

Nämä leffat ovat legendaarisia ja ovat jättäneet minuun syvän arven. Omistan "STAR WARS Episodit I-VI: KUVITETTU OPAS" - kirjan, jossa on 267 sivua hyödyllistä tietoa hahmoista, niin pää kuin -sivuhahmoista. Lisäksi on hakemista ja sanasto. Sain kirjan viime Jouluna, ja olen niin happy :')
Lisäksi omistan Sithin Koston musiikit, ja sen levyn mukana tuli toinenkin levy, DVD-levy, jossa on musiikkivideoita kaikista SW-leffoista, SW:n musiikin kanssa siis. Ihana levy. Lisäksi meillä on tietysti ne kaikki elokuvat DVDinä.

SW rulez.