Kirjoittaja Aihe: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )  (Luettu 28711 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« : Maaliskuu 19, 2011, 12:44:01 »
Edellinen topic paisui jo 20 sivuiseksi, joten on aika aloittaa keskustelu puhtaalta pöydältä.

Eli, kuten otsikko sanoo, miksi aloitte lukea Harry Potter-nimistä kirjasarjaa, miksi avasitte yhden seitsemästä  kirjasta, ja miksi, ennen kaikkea, jatkoitte ensimmäistä sivua pidemmälle ja luitte kaikki seitsemän, ehkä vaivauduitte jopa lukemaan useammalla kielellä.

Itse löysin Potterit vanhempieni ansiosta. Sain Viisasten kiven joululahjaksi 2001 ja serkkuni sai samana jouluna Liekehtivän pikarin. Siitä se lähti. Sen jälkeen sain nimpparilahjaksi SK:n ja vähitellen keräsin hyllyyni kaikki seitsemän kirjaa. Nykyään ne ovat suurinpiirtein rakkainta omaisuuttani. Vanhempani tosin eivät hirveästi perusta niistä, varmaan katuvat vuoden 2001 ostostaan, mutta Pottereiden maailma vain on niin kiehtova, ettei sitä voi hylätä, kun kerran on sen löytänyt.

Jatketaan mielenkiintoista keskustelua aiheesta :)
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Poissa tassutöppönen

  • The only exception <3
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: CatRain16320
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #1 : Maaliskuu 20, 2011, 12:15:53 »
Itse aloin lukemaan kun äitini osti Viisasten kiven syntymäpäivälahjaksi kaverilleni ja ei se kirja ikinä kaverilleni päätynyt kun aloin itse lukea sitä. =) Ja alku oli mielestäni niin hauska että jatkoin ja jatkoin ja jatkoin... Kunnes yhtäkkiä olin ahminut koko sarjan.

-Tassu
~She lives in a fairytale somewhere too far for is to find~

Poissa Sateenropina

  • Vuotislainen
  • Pottermore: AvisErised8561
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #2 : Maaliskuu 27, 2011, 21:24:44 »
Kaverini oli innostunut niistä ja hän höpötti sitten Potterista koko ajan. Miekin sitten keksin alkaa lukemaan niitä, osittain siksi että ne vaikuttivat hyviltä, osittain siksi että tajuaisin kaverini puheesta taas jotakin. Nyt taidan olla pahempi potterfriikki kuin kaverini. x)
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 21, 2011, 09:50:51 kirjoittanut Sateenropina »

Poissa Ikuisesti

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #3 : Huhtikuu 02, 2011, 15:02:57 »
Oltiin menossa mökille ja matkaa oli reilu 2h ja siskoni istu vieressä lukemassa VK ta. Siskolla oli mukana myös salaisuuksien kammio ja minä rupesin lukeen. Kohta luin viisasten kiven ja muutkin ja nyt olen lukenut kaikki kirjat 5 kertaan.

Poissa halkinaurus

  • Omintakeinen makeinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SeekerWillow112
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #4 : Huhtikuu 06, 2011, 18:32:05 »
Siis. Me olitiin äidin kanssa kaupassa ja mä halusin karkkii ja sitten äiti sano et mä saan karkkii, jos se saa ostaa mulle Viisasten kiven. Mietin hetken ja sitten suostuin. Mentiin kotiin ja rupesin lukemaan.
Kenties viisas Korpinkynsi
on koti sun alttiin mielen.
Siellä älykkäät ja terävät oppii
yhdessä taikuuden kielen.

Mrs Walker

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #5 : Huhtikuu 21, 2011, 00:01:17 »
Minä en itse lukenut ekaa Potteriani, vaan kun olin ekaluokalla, niin meidän opettaja (joka aina luki kaikenlaisia kirjoja meille) luki Viisasten kiven meille. Ja tykkäsin sitä kovasti kuunella ja ilmeisesti alkoi kiinnostamaan se Pottereiden maailma enemmänkin.
     En kauhean hyvin enää muista miksi tykkäsin juuri niin paljon siitä :o. Mutta luin ekaluokan vihkoani jossa oli kysymyksiä kirjasta, mm. Mikä kirjassa oli hauskaa? (se kun Hagrid aina sano "ei ois pitäny kertoo tota"), Mikä kirjassa oli pelottavaa? (se kun Orave otti sen turbaanin pois ja siellä oli Voldemort) ja Kuka kirjan henkilö olisit mieluiten? (Hermione, kun se tietää kaiken).
     Luin sitten loputkin siihen mennessä ilmestyneet Potterit nopsaan tahtiin, opin aika nopeaksi lukijaksi niitä ahmiessa :)

Poissa vesture

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #6 : Huhtikuu 21, 2011, 00:04:25 »
Minun kohdallani ensimmäisen kirjan ensimmäisestä lukukerrasta on vierähtänyt varmasti jo kymmenen vuotta. Ennakkoon vihasin koko Harry Potteria. Taisi olla juuri niitä aikoja, jolloin Harry Potteria oli aivan kaikkialla ja minä vannotin etten koskaan tule lukemaan kyseisiä kirjoja. Saati sitten pitämään! Mutta kumminkin äitini eräänä päivänä oli ostanut minulle kirjasarjan ensimmäisen kirjan. Silloin kauhistelin kirjan kauheaa paksuutta ja alkuksi suunnittelimme niin, että äitini lukee kirjaa minulle ääneen. Muistan vieläkin sen illan kun äitini istui sänkyni vierelle ja aloitti lukemisen. Nauroimme joillekin kohdille aivan silmät kyynelissä ja tykästyin kirjaan. Kumminkaan lukeminen ei jäänyt meille tavaksi vaan kirja unohtuikin kirjahyllyyni kuukausiksi lojumaan. Mutta eräänä päivänä muistin kirjan, aloitin kirjan lukemisen uudestaan ja siitä se sitten lähti!
Scintilla etiam exigua in tenebris micat.

Suojelius

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #7 : Huhtikuu 30, 2011, 18:02:16 »
Hmm, varmaankin siksi että isosiskoni luki Pottereita. Niinpä päätin sitten itsekin aloittaa 7 kirjan urakan ja TODELLAKIN se kannatti. Harryt ovat yksinkertaisesti parhaita ja niiden juoni vie lukiessa mennessään, niin ei kai sitä voi keskenkään jättää, vai mitä ?:)

Poissa kotelo

  • omeletin kutoja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #8 : Toukokuu 04, 2011, 21:30:04 »
Äitini oli ostanut minulle pari kesää sitten  azkabanin vangin    , aloitin sne mutta kyllästyin ja se jäi hyllylle pölyyntymään. viime eksänä kun tätini joka on siis vasta 10 vuotias tuli koko viikoksi meille vähän niinkuin hoitoon niin en kauheasti pidä hänestä ja koska en halunnut leikkiä hänen kanssaan hevosilla sun muilla niin keksin tekosyyn sanoin: "mun pitää lukee kirja kouluu ku meille tuli vähä niinkuin kesäloma läksyy.." tai jotain sellasta.. hän kysyin mikä kirja se on ja ihan sattumalta paniikissa repäsin hyllyltä ekan kirjan ja siinä se oli kirja jota en koskaa ollu saanut ekaa LUKUA PIDEMMÄLLE! sitten minun oli pakko lukea kirjaa koko viikko tai ei siihen mennyt kuin yksi päivä. tai inoolahan minä sitä luin niin hyvin se minut tempaisi mukaansa <3  sen jälkeen äitini innostui lukuinnostani ja osti minulle viisasten kiven ja feeniksin killan ja sitte loput kävin samalla viikolla lainaamassa kirjastossa  ja näin hyvällä tuurilla aloitin potter-kirja intoni ((: (leffat olni kyllä katsonut monesti ja omistanutkin ne ennen luku intoni alkoi ((:
Onni ei tule etsien vaan eläen...

Merilla

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #9 : Toukokuu 06, 2011, 02:10:32 »
Minun ala-asteen opettajani luki meille ensimmäistä Potteria ollessamme toisella luokalla. Minua ärsytti kun etenimme kirjassa niin hitaasti, joten päätin pyytää äitiä ostamaan kirjan itselleni. Olin lukenut koko kirjan ennen kun pääsimme koulussa edes puoleen väliin. Aikaa tästäkin on jo vierähtänyt, tapahtui vuonna 1999.

janni

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #10 : Toukokuu 07, 2011, 12:48:30 »
Ensiksi "pelkäsin" et se ois nii pelottava et menis yöunet,,,äiti oli jo kauaa yrittäny saaja lukee viisasten kivee,mut en halunnu... sit yks ilta mulle vaa tuli nii himo lukee jottai pelottavaa et kävin sit salaa ottaa sen viisaten kiven... luin sitä aluks iha peloissaa,mut sit huomasin et se oli ihan MAHTAVA! lukein sitä varmaa monta tuntii ja  jatkoin seuraavana aamuna... HUOMASIN ET OLIN JÄÄNY KOUKKUU NIIHI,,,ja nii se kuule vieläki on vaik siitä on jo vuosii,en elä ilma niitä!

Poissa Domino

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #11 : Toukokuu 10, 2011, 14:19:16 »
Minä aloin lukea Pottereta kun olin 3luokalla. Menimme koulun kirjastoon enkä löytänyt mitään kirjaajonka lainaisin. Ystäväni suositteli minulle Harry Pottereita ja itse hän luki Azkabanin vankia. Koulun kirjastossa ei kuitenkaan ollut viisasten kiveä jonka olisin mielelläni lukenut ensin. Niinpä lainasin Salaisuuksien. Pääsin siinä kohtaan jossa Harry ja Ron lentää tylypahkaan (Koulussa oli vähän lukutunteja) kunnes opettajani sanoi että kirjat pitää palauttaa takaisin. Koulun jälkeen heti samana päivänä menin kirjastoon ja lainasin viisasten kiven. Jäin silloin vielä enemmän koukkuun kirjoihin ja nyt luen niitä 11 kertaa.

Poissa Miizhaa

  • Tähtililja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rohkelikko <33
    • Ja kaikki kirjoittaa mun ystikseen! <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #12 : Toukokuu 14, 2011, 16:13:33 »
Vol 1:seen taisin jo jotain kirjoittaa, mutta kirjoitanpa tännekin.

 Aloin lukea Harry Pottereita tätini oheella, hän lahjoitti minulle Harry Potter ja Viisasten kivi- kirjan joskus neljä vuotta sitten joululahjaksi. Olin silloin jotain 11 tai 12 ja kuvittelin mielelläni, et mullekin kävis niin, että pöllö tois mulle kirjeen Tylypahkasta ja pääsisin sinne kouluun. XD. Viisasten kiven jälkeen lainasin muutkin kirjat (tosin en järjestyksessä, Twilight oli eka kirjasarja, jonka luin järjestyksessä) ja pikku hiljaa kirjahyllyyni kertyi kaikki Harry Potterit, nyt ne on siellä vieläkin ja ihan hyvässä kunnossa, kunniapaikalla. Sen pituinen se.

PS. Omistan myös Harry Potter ja Viisasten kivi- pokkarin!
// 300 viesti! o.o
Kuolema on mysteeri ja hautaus salaisuus
 Stephen King

Poissa Dracuenas

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #13 : Toukokuu 21, 2011, 00:10:05 »
Makasin sairaalassa viikon saatuani infektion ollessani leikkauksessa, niin kaveri sitten toi kaksi ensimmäistä Potteria sinne pieneen valkoiseen steriiliin huoneeseeni ja tylsyyttäni luin ne kahdessa päivässä ja innostuin sitten lukemaan loputkin Potterit.

Poissa Megia

  • Human Error
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #14 : Toukokuu 22, 2011, 19:27:06 »
Sain Viisasten kiven joululahjaksi ollessani ensimmäisellä luokalla, eli taidettiin elää vuotta 2001 (herranjumala siitä on KAUAN!). Minulla - kuten näköjään monella muullakin - kirja jäi hyllyyn hetkeksi pölyttymään. Pariin otteeseen yritin kirjaa alkaa lukemaan, mutta ensimmäinen luku ei siinä iässä ollut niin mukaansa tempaavaa tekstiä, että olisin enempää kuin 10 sivua jaksanut lukea. Oikeastaan minulla ei ole minkään sortin muistikuvaa kuinka sitten lopulta päädyi kirjaa lukemaan! Ettei olisi peräti ollut niin, että hyppäsin ensimmäisen luvun yli? No, joka tapauksessa, siinä vaiheessa kun Harry oli päässyt kärmeskieltä puhumaan ja Dudleylle oli loihdittu saparo olin ylittänyt sen näkymättömän kynnyksen Harry Potterin maailmaan, jonka toiselle puolelle en koskaan enää tule palaamaan.
live hard live your dream.

Poissa Scork

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: KnightPumpkin206
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #15 : Toukokuu 22, 2011, 19:37:32 »
Itse kävin kuusi vuotiaana katsomassa viisasten kiven elokuvateatterissa (kyllä, k11 elokuvaan 6 vuotiaan?). Mutta siitä se lähti, vaikken osannut lukea. Sen aikainen paras ystäväni oli minua vuoden vanhempi ja oli ensimmäisellä luokalla, joten käskin hänen aina lukemaan viisasten kiveä minulle. Olin aivan innoissani vaikka voitte kuvitella kuinka tuskaista on välillä keskittyä eka luokkalaisen romaanin lukemiseen. Kirjoissa kiehtoi taikuus. Ja niiden epäuskottavuus johon sitoi tahto uskoa siihen oikeasti.
each have piece of magic

Poissa Nimue

  • broccoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #16 : Toukokuu 28, 2011, 20:38:09 »
No. Ensimmäinen Potter tuli ja mä olin aikas pieni lapsi. Miksen mä nyt muista noita vuosilukuja milloin mikäkin elokuva/kirja tuli, en oo edes varma osasinko lukea silloin kun se ensimmäinen tuli, mutta kuitenkin. Taisin ensin käydä katsomassa ensimmäisen elokuvan, ja sen jälkeen oli pakko lukea ne kirjatkin. Varmaankin ne 2 ensimmäistä menivät sen takia, että veljenikin luki niitä ja mun oli vähän kanssa pakko päästä niistä sitten pätemään. Kukaan kavereistani ei lukenut Pottereita, joten kai mun täytyy se tuon veljen niskoille laittaa. Kun pääsin sisälle tarinaan, niin mikäs siinä, seuraavat 5 kirjaa ovatkin menneet sitten muutamassa päivässä. Kai jäin siinä 3. kirjan aikana koukkuun, halusin tietää miten tarina loppuu.
Kamalaa kun en edes tällaisia asioita enää kunnolla muista :D
"You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

Poissa hassunaama

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #17 : Toukokuu 29, 2011, 18:30:00 »
En muista yhtään minkä ikäinen olin, varmaan aikalailla juuri koulun aloittanut napero. Äiti ja iskä olivat ostaneet minulle ja isosiskolleni joululahjaksi kirjat, siskolleni Viisasten kiven ja minulle Salaisuuksien kammion. Siskoni ei ole koskaan tykännyt lukea kirjoja, joten sain pitää molemmat. Siitä se sitten lähti, ensin luin Viisasten kiven ja sitten Salaisuuksien kammion. En muista oliko Azkabanin vanki tullut jo silloin, varmasti oli sillä 5,6 ja 7 kirjoja sain ainakin odotella.
pufflehuff

ovii

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #18 : Kesäkuu 08, 2011, 18:40:58 »
Sain Viisasten kiven 11-vuotis synttärilahjaksi vuonna 1999. En ollut ikinä kuullutkaan Harry Potterista, mutta aloin kuitenkin lukea kirjaa. Silloin rakastuin Harry Potterin maailmaan. :) Sain selville että kirjalle oli myös jatkoa, ja sain Salaisuuksien kammion. Kolmannen ja neljännen kirjan luin myös heti kun ne ilmestyivät suomeksi. Sitten, vuonna 2003 kun pääsin ripiltä, sain lahjaksi uuden, englanninkielisen Order of the Phoenixin ja luin sen heti, vaikka en ollut ennen lukenut kirjoja englanniksi. Ostin myös osat 1-4 englanninkielisinä ja osat 6 ja 7 ostin myös heti kun ne ilmestyivät englanniksi.

Viidennen ja kuudennen kirjan välillä oli niin pitkä aika, että muistan kun menin ilmestymispäivän aamuna ostamaan kirjan äitini kanssa, aloitin lukemisen jo autossa matkalla kotiin. Luin koko päivän ja sain kirjan loppuun ennen seuraavaa aamua. En vain pystynyt lopettamaan lukemista. Oli ilmeisesti ollut kovat Potter -vieroitusoireet. :) 

Poissa Sephora

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Slytherin
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #19 : Kesäkuu 09, 2011, 19:38:15 »
Mä oon aika uusi tuttavuus Potter-kirjojen kanssa, vaikka iän puolesta olisin voinut lukea sarjan sitä mukaan, kun kirjat ilmestyivät. Muistan, että vuonna 2001, kun ensimmäinen Potter-kirja ilmestyi, katsoin kaupassa, että toi on kivan näköinen kirja (ja varmasti siinä oli jotain isoja kylttejä ''Menestynyt lasten/nuortenkirja nyt Suomessa). Äiti suostui ostamaan kirjan, mutta 7-vuotiaana en kauheasti vielä kirjoista perustanut, joten HP1 jäi hyllylle.

Vuosia myöhemmin, kun elokuvat ilmestyivät, kävin katsomassa ne kaikki leffasta, eikä mieleeni tullutkaan lukea kirjoja.

Tänä keväänä kuitenki minun alkoi tehdä ihan hirveän kovasti mieli lukea kaikki kirjat, ja nyt kun kesäloma alkoi, olen ostanut HP1 ja HP6 lisäksi 3,4 ja 5-kirjat. Paljon on luettavaa, mutta haluan saada ne kaikki luetuiksi ennen kuin KV part 2 ilmestyy leffana :)
Liliane -> Sephora

ovii

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #20 : Kesäkuu 10, 2011, 12:34:36 »
Mä oon aika uusi tuttavuus Potter-kirjojen kanssa, vaikka iän puolesta olisin voinut lukea sarjan sitä mukaan, kun kirjat ilmestyivät. Muistan, että vuonna 2001, kun ensimmäinen Potter-kirja ilmestyi, katsoin kaupassa, että toi on kivan näköinen kirja (ja varmasti siinä oli jotain isoja kylttejä ''Menestynyt lasten/nuortenkirja nyt Suomessa). Äiti suostui ostamaan kirjan, mutta 7-vuotiaana en kauheasti vielä kirjoista perustanut, joten HP1 jäi hyllylle.

Vuosia myöhemmin, kun elokuvat ilmestyivät, kävin katsomassa ne kaikki leffasta, eikä mieleeni tullutkaan lukea kirjoja.

Tänä keväänä kuitenki minun alkoi tehdä ihan hirveän kovasti mieli lukea kaikki kirjat, ja nyt kun kesäloma alkoi, olen ostanut HP1 ja HP6 lisäksi 3,4 ja 5-kirjat. Paljon on luettavaa, mutta haluan saada ne kaikki luetuiksi ennen kuin KV part 2 ilmestyy leffana :)

Tykkään n... siis viilata pilkkua :)

Viisasten kivi ilmestyi vuonna 1997 ja suomeksi vuonna 1998.
Salaisuuksien kammio 1998, suom. 1999
Azkabanin vanki 1999, suom. 2000
Liekehtivä pikari 2000, suom. 2001
Feeniksin kilta 2003, suom. 2004
Puoliverinen Prinssi 2005, suom. 2006
Kuoleman varjelukset 2007, suom. 2008 

Ensimmäinen elokuva ilmestyi vuonna 2001.

prof binns

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #21 : Kesäkuu 10, 2011, 17:43:23 »
Itse aloin lukea Harry Potteria kun isosiskollani oli ne kaikki ja hän luki niitä kokoajan. Joten otin Viisasten kiven hyllystä ja aloin lukea. Nyt on tultu luettua kaikki kirjat ainakin 4 kertaa ja englanniksi aloin lukea viime vuonna ja olen pian lukenut nekin.

Poissa Sephora

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Slytherin
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #22 : Kesäkuu 11, 2011, 00:46:52 »
Mä oon aika uusi tuttavuus Potter-kirjojen kanssa, vaikka iän puolesta olisin voinut lukea sarjan sitä mukaan, kun kirjat ilmestyivät. Muistan, että vuonna 2001, kun ensimmäinen Potter-kirja ilmestyi, katsoin kaupassa, että toi on kivan näköinen kirja (ja varmasti siinä oli jotain isoja kylttejä ''Menestynyt lasten/nuortenkirja nyt Suomessa). Äiti suostui ostamaan kirjan, mutta 7-vuotiaana en kauheasti vielä kirjoista perustanut, joten HP1 jäi hyllylle.

Vuosia myöhemmin, kun elokuvat ilmestyivät, kävin katsomassa ne kaikki leffasta, eikä mieleeni tullutkaan lukea kirjoja.

Tänä keväänä kuitenki minun alkoi tehdä ihan hirveän kovasti mieli lukea kaikki kirjat, ja nyt kun kesäloma alkoi, olen ostanut HP1 ja HP6 lisäksi 3,4 ja 5-kirjat. Paljon on luettavaa, mutta haluan saada ne kaikki luetuiksi ennen kuin KV part 2 ilmestyy leffana :)

Tykkään n... siis viilata pilkkua :)

Viisasten kivi ilmestyi vuonna 1997 ja suomeksi vuonna 1998.
Salaisuuksien kammio 1998, suom. 1999
Azkabanin vanki 1999, suom. 2000
Liekehtivä pikari 2000, suom. 2001
Feeniksin kilta 2003, suom. 2004
Puoliverinen Prinssi 2005, suom. 2006
Kuoleman varjelukset 2007, suom. 2008 

Ensimmäinen elokuva ilmestyi vuonna 2001.

Joo, moka huomattu :D Ekan kirjan sain sillon kun eka leffa ilmesty, ja HP nous kaikkien tietoisuuteen :)
Liliane -> Sephora

Lucresia

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #23 : Kesäkuu 14, 2011, 14:34:06 »
Kuulin Pottereista ensikertaa kun äitini luki niitä veljelleni vuonna nakki ja muussi.
Vihasin koko Potter-potaskaa. Inhosin kaikkea siinä. Koko lapsuuteni elin vihaamalla Pottereita.
Sitten kun olin 10-vuotias, veljeni osti liekehtivä pikari- pelin. Huvikseni kokeilin sitä ja huomasin sen olevan todella kiva :DD  Muistan sen kun minun piti tappaa pokkuroijia. Huusi ja kiljuin koska ne olivat pelottavia. Sitten sain traumojaXD
Mutta sitten vähän myöhemmin (14-vuotiaana) televisiosta tuli Viisasten kivi elokuva. (Nyt pääsiäisenä)
Katsoin sitä kohtaa kun peikko pisti vessaa atomeiksi. Katsoin sitä hetken mutta luovuin leikistä.
Sitten löysin sen pelin jälleen. Aloin pelata ja jäin siihen koukkuun. Sitä kautta minusta tuli fani. Äitini tilasi netistä leffat. Hankin kaikki kirjat ja joitain pelejä. Minusta tuli aivopesty Potter-hörhö :DD Olen todella tuore fani, ja nyt kun mietin tarkemmin, niin en usko että olisin ikinä edes alkanut fanittaa pottereita ilman sitä peliä.En myöskään ymmärrä miten pystyin elämään lapsuuteni ilman Pottereita :DD Vaikkakin aloitin fanituksen näinkin vanhana, niin tuntuu kuin Potter olisi ollut suuri osa elämääni jo kauan^^ Olen kiitollinen veljelleni kun hankki LP pelin, Sillä ilman sitä varmaan vieläkin vihaisin pottereita. Muistan vieläkin kun katsoin uutisia, siellä uutisoitiin sitä kun puoliverinen prinssi tuli elokuviin. Nauroin niille ihmisille jotka olivat vetäneet potter- releet niskaansa :DD En vain käsittänyt mitä hienoa pottereissa oli. Mutta nyt voin sanoa että mitä hienoa Pottereissa ei olisi? :DD Kiitän veljeäniXD

Poissa Haaveilija

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SwordQueen26352
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #24 : Kesäkuu 14, 2011, 22:28:29 »
Hmm.. Alun alkaen yritin alkaa lukea Pottereita, koska olin nähnyt leffoja ja olin alkanut kiinnostua sitten kirjoista. Nappasin hyllystä sitten Viisasten kiven ja luin sitä jonkin aikaa kunnes kiinnostus yhtäkkiä lopahti. No kirja jäi hyllyyn pölyttymään. Kiinnostus kuitenkin kasvoi uudestaan, kun huomasin isäni lukeneen Kuoleman varjelukset loppuun ja menin kysymään tietysti uteliaana, että miten siinä kävi. Isäni vain vastasi, että "Lue niin saat selville". Aloin tietysti heti alkaa lukemaan uudestaan Viisasten kivestä eteenpäin ja tässä sitä nyt ollaan (:

Poissa hroselle

  • Princeshion
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #25 : Kesäkuu 15, 2011, 01:11:41 »
Kaveri kävi katsomassa Viisasten kiven elokuvateatterissa, ja selitti innoissaan minulle sitä Hagrid & syntymäpäiväkakku-kohtausta. Itsekin aloin sitten innostua, ja pyysin lupaa päästä katsomaan elokuvan. Sehän oli menoa sitten, ihastuin heti ensimmäiseen elokuvaan ja pyysin kaverilta VK:n lainaksi. Siitä lähti fanittaminen, ah, kestänyt varmaan 11 vuotta? Vai Laskenkohan nyt väärin. No, suurinpiirtein, oijoi. Sitten niitä kirjoja odotettiin kuin kuuta nousevaa, varsinkin kahta viimeistä.
"I like the Virgos. We're so much smarter than everyone else. At least we like to think so."

- Rose McGowan

Poissa Chokola

  • inkivesiliskoinvaasio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #26 : Kesäkuu 17, 2011, 10:51:37 »
Taisi se mennä sillälailla, että kaverini puhuivat Pottereista ja alkoivat leikkimään Potteria välitunnilla ja halusin mennä mukaan leikkiin, että en jäisi ulkopuolelle. Mun oli pakko lukee Potterit, että pysyisin kärryillä ja sittenhän mä tajusin, että ne on ihan älyttömän hyviä kirjoja ja nyt mä oon lukenu Potterit 5-6 kertaa jokaisen kirjan. :>
xoxo, gossip girl

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #27 : Kesäkuu 18, 2011, 22:43:44 »
En muista olenko joskus kirjoittanut tähän aiheeseen, joten kirjoitanpa nyt uudestaan. :)

Näin Viisasten kivi -elokuvan joskus pienenä, about 6-7 vuotiaana TV1000 -elokuvakanavalta. Se oli mielestäni tosi jännä ja hyvä ja katsoin sen monta kertaa uudestaankin. Sitten joskus samoihin aikoihin isosiskoni vuokrasi R-kioskilta Salaisuuksien kammion. Katsoi sitä yksin ensin eikä antanut minun tulla katsomaan. Kuitenkin jäin katsomaan sitä ja sekin oli mielestäni tosi hyvä. 3:sen ja 4:sen katsoin sitten myöhemmin kaverini kanssa dvd:ltä, mutta 5:sen näin elokuvateattereissa. Niinkuin myös 6:sen 7:n molemmat osat.
Aivan, tässähän oli kyse siitä, että miksi aloin lukemaan Pottereita. No, 6. luokalla kaverini luki vihdoinkin 6:sen, jonka oli saanut lahjaksi jo aikoja sitten. Sen jälkeen minäkin halusin lukea sen. Jonka jälkeen luin tietysti kaikki loputkin, oudossa järjestyksessä: 6, 2, 1, 5, 4, 7, 3 muistaakseni. :D

Kirjafaniuteni on siis melko tuore juttu, mutta elokuvafani olen ollut jo kauan. En vain halunnut lukea niitä kirjoja kun ne oli muka niin paksuja... Potterit saivat muuten minut lukemaan paksuja kirjoja, joita ennen kammoksuin.
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Poissa Sheridan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHazel4429
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #28 : Kesäkuu 19, 2011, 17:55:40 »
Joskus 2000- luvun alussa eskari-ikäisenä aloin lukemaan ensimmäistä Potteria. Luin parikymmentä sivua ja siihen jäi, tuolloin se oli ehkä tylsin lukemani kirja ikinä.
   Olisiko ollut -06 kun kokeilin uudestaan. Annoin pikkusormen, se vei koko käden... Eli jäin pahasti koukkuun. Kirjat hankin hyvin epäloogisessa järjestyksessä, eli Viisasten kiven hankin kai vasta viimeisten joukossa. Taisin kaksi viimeistä hankkia heti ilmestyttyään, jos oikein muistan.
   Jostain syystä vain yksi kaverini lukee Pottereita, joten ihan itse tuli tutustuttua. Eikä kaduta yhtään, on tuonut muuten tylsään ja tietokoneentäytteiseen elämääni jotain väriä ::D

Poissa Snive

  • Mini-Snapu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Se Kalkaros
  • Pottermore: HazelShadow43
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #29 : Heinäkuu 03, 2011, 20:06:34 »
Joskus silloin vuonna nakki ja muusi muistaakseni kaverilta lainasin Viisasten kiven. Muita ei ollut vielä ilmestynyt. Olin vaan kuullut jotain Potterista. Mut sit jäikin koukkuun. Pikkuveli sai kaikenlaista hienoa Potter-tavaraa silloin ekan leffan aikoihin. Itse en tietenkään saanut. Nyt oon kolunnu pikkuveljen laatikoita läpi lähes tuloksetta. Ei minkäänlaista havaintoa, missä kaikki ne tavarat on. :S
Snape, Snape, Severus Snape.

Poissa Triangulum

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #30 : Heinäkuu 03, 2011, 22:24:10 »
En tarkkaan muista miten juttu oikeastaan meni, mutta joskus silloin, kun eka Potter ilmestyi suomeksi niin olin about eskari-ikäinen. Isäni lainasi kirjastosta tämän ekan kirjan, koska sitä oli kehuttu. Noh sitten sitä ruvettiin lukemaan meille iltasaduksi, mutta en jaksanut paljon silloin pikkuisena keskittyä, koska odotin vain sitä milloin Harry pääsisi Tylypahkaan. Jotenka meni jonkin aikaa, ja varmaan ekalla luokalla suurinpiirtein sitten itse kiinnostuin uudestaan ja siitä se fanitus lähti ;D En tiedä sitten miksi silloin rupesin lukemaan... Ehkä vanhemmat yrittivät uudestaan ja rakastuin.
"Kaipaat unohduksen humalaa."

Poissa Ninzai

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rohkelikko
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #31 : Heinäkuu 04, 2011, 18:33:45 »
Aloin siksi lukemaan potterietita,koska itse tykkään enemmän elokuvista ja halusin sitten  uteliaisuudestani tietää,että minkälaisia ne kirjat ovat ja tietenkin kaverit sanoivat ,että kirjat ovat parempia kuin leffat ja sitten päätin lainaaa kirjastosta kirjan ja alkaa lukemaan sitä ja se oli hyvä olin sitä ennen lukenut jo kakkosen ja ykköstä ja sitten lainasin kolmosen ja se oli tosi hyvä  : D.

Poissa kaikomieli

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #32 : Heinäkuu 04, 2011, 19:43:14 »
Joskus 5 tai 6 vuotta sitten lainasin kirjastosta hetken mielijohteesta sarjan ensimmäisen osan eli Harry Potter ja viisasten kivi kun ajattelin jotain siihen suuntaan, että ovatko Potterit tosiaan niin hyviä kirjoja kun niistä niin kovasti puhutaan. Sitten luin sitä viisasten kiveä pari lukua, kyllästyin ja palautin kirjan takaisin kirjastoon, koska pidin sitä liian "lapsellisena" minulle (olin silloin jo täysi-ikäinen). Jostain syystä lainasin kyseisen kirjan sattumalta kirjastosta äänikirjana ja kuuntelin sen. Huomasin silloin, että kyseessä olikin ihan mielenkiintoinen kirjasarja. Lainasin viisasten kiven kirjastosta uudelleen ja luin sen kannesta kanteen. Sitten luin peräjälkeen sarjan 3 seuraavaakin kirjaa, mutta sitten jostain syystä kyllästyin taas Pottereihin ja lopetin niiden lukemisen. Muutama vuosi meni ja aina välillä lainasin tuon viisasten kiven uudestaan kirjastosta, yritin lukea sitä mutta en päässyt alkua pitemmälle, vaikka aina ajattelin, että minun pitäisi lukea kaikki Potter-kirjat edes kerran kannesta kanteen, että tietäisin, että mitä niissä sarjan kolmessa viimeisessä osasassa tapahtuu. Nyt tämän vuoden maaliskuussa aloin taas lukemaan viisasten kiveä alusta ja nyt olen päättänyt lukea kaikki nämä 7 Potter-kirjaa kannesta kanteen.

Poissa kuuntytär

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #33 : Heinäkuu 05, 2011, 17:42:15 »
Joskus pienenä yritin lukea viisasten kiveä, mutta se jäi aina kesken. Pidin Pottereita silloin hiukan tylsinä, tosin en pitänyt fantasiasta ollenkaan vielä silloin. Elokuvia sitten katselin  innoissani.
Tämä oikea Potter-fanitus alkoi ystäväni ansiosta oikeastaan. Puhe kääntyi jotenkin Pottereihin, ja olinhan minä sitä ensimäistä vähän lukenut.. Luultavasti suurin osa mitä sanoin ei ollut kirjoissa. Siitä aloin sitten lukea kirjoja, ja lopulta ostin ne kaikki, ja suunnittelen myöskin tilaavani englannin kielisten ostamista.. Sitten kun on rahaa.
Mystic - kuuntytär<br />Kaikkea erikoista tapahtuu, kun sitä luulee että mitään erikoista ei tule tapahtumaan.

Poissa Mangoria

  • Nurkassa kyyristelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #34 : Heinäkuu 05, 2011, 19:12:25 »
Ennen pidin HP:ta massakirjoina (häpeäkseni, mutta kaikki ihkutti niitä nii ärsytti) ja voi että ku luin niin kadun että en lukenut aiemmin, olisin voinut alkaa lukea niitä jo 6 vuotta sitten viimeistään mutta oon ollut mäntti, nyt kaikki loppuu kun se on alkanut vasta puoli vuotta sitten. Mulle vaan tuli äkillinen tahto lainata se kun olin kirjastossa: otin sen hyllystä selvittääkseni, mistä kaikki puhuivat- olin rakastunut ensimmäisen sivun luettuani.
Ah kuinka kadunkaan. Olen menettänyt kokonaisen lapsuuden.
S-spiders...s-spiders..they say I have to tapdance...I don't want to tapdance...

Hufflepuff -> Mangoria

Poissa Ami chan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #35 : Heinäkuu 05, 2011, 20:27:12 »
Sisko luki ensin kolme ensinmäistä kirjaa itse ja ihastui niihin.Sen jälkeen hän luki ne minulle ääneen kun olin mankunut jo kauvan että lukisi.Olin silloin noin viisi ja en ihan tajunnut niitä.Noin kahdeksan vuotiaana luin aloin lukea niitä itse kun ei ollut mitään muuta luettavaa ja jäin heti koukkuun.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 05, 2011, 20:31:59 kirjoittanut Ami chan »

Justifier

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #36 : Heinäkuu 08, 2011, 12:12:01 »
Itse tutustuin kirjaan kun isosiskoni oli lainannut viisasten kiven kirjastosta, syksyllä 2001. Hän piti kuitenkin kirjaa tylsänä, joten päätin sitten lukea sen ennen kuin se piti palauttaa (hän ei ole tähänkään päivään mennessä lukenut yhtään potteria). En alkanut saman tien fanittamaan kirjaa, minulla oli enemminkin tapa, että kun kirja aloitetaan niin se luetaan kanssa loppuun asti. Veljeni sai viisasten kiven joululahjaksi samana vuonna, niin siitä tuli ensimmäinen meidän (hänen) oma potter-kirja. Sitten mentiin yhtenä päivänä veljen kanssa kirjastoon, hän lainasi SK:n, AV:n ja LP:n, itse lainasin sormusten herran. Luin kuitenkin myös nämä potterit (josta syystä kirjojen palautus myöhästyi, hups, mutta TSH oli pitkä kirja), ja siinä vaiheessa jäin koukkuun. Alkuvaiheessa kuitenkin lainailtiin kirjoja vain kirjastosta, vasta myöhemmin alettiin ostamaan niitä.

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #37 : Heinäkuu 08, 2011, 16:23:41 »
Olen ollut Pottereiden kanssa tekemisissä 4-5 vuotiaasta lähtien. Siskoni luki kirjoja ja katseli leffoja, joten siten minutkin tutustutettiin niihin. Toisen luvun 1 kirjasta minulle ensimmäisenä luki juuri isosiskoni joka ei kuitenkaan sitten halunnut jatkaa lukemista, koska 'en ymmärtänyt mitään.' Sen jälkeen sain äitini lukemaan ne iltasatuina, aina yhden luvun illassa. Näin jatkui Feeniksin kiltaan asti, joka oli ensimmäinen oma Potterini. Liekehtivä Pikari oli siis viimeinen jonka äitini minulle luki ja FK:n jälkeen minulle ostettiin muutkin kirjat. Äitini luki myöhemmin itsenäisesti 5-7 kirjat vaikkei niitä minulle enää lukenutkaan.

Poissa nonparelli

  • yltiöromantikko
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Why so serious?
    • pikkukaupungin tyttö
  • Pottermore: QueenHeart84
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #38 : Heinäkuu 08, 2011, 17:50:06 »
Muistan vieläkin elävästi, kun sain Potterin ensimmäisen kerran käteeni. Olin 7-vuotias, luultavasti ekaluokan lopussa tai tokaluokan alussa. Menin äitini kanssa kirjastoon, koska olen pienestä asti rakastanut lukemista. Löysin sieltä Viisasten kiven, tietämättä silloin ollenkaan, mikä se oli tai miten se tulisikaan vaikuttamaan elämääni... Äitini kertoi, että kirja on hyvä ja suositteli sen lainaamista, joten tietysti lainasin sen. Rakasastuinkin kirjaan heti ja ahmin sen nopeasti. Sitten lainasin Salaisuuksien kammion ja siitä se Potter-fanitus lähti...! 11-vuotiaana katsoin myös ensimmäisen elokuvan ja sen myötä rakastuin myös Potter-elokuviin. Nyt Potterit ovat olleet iso osa elämääni jo yli 8 vuotta. :)
"Brilliant! It's Potions last thing on Friday! Snape won't have the time to poison us all!"

Poissa Oromaro

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #39 : Heinäkuu 09, 2011, 23:45:19 »
Taidan olla astetta vanhempi edellisiä kun aloitin lukemaan kirjoja. Olisinkohan ollut kuudentoista pintaan.

Olin käymässä tavalliseen tapaani kirjastoautolla ja tuumin kuskin kanssa tietäisiköhän hän jotain lukemisen arvoista kirjaa.
Silloin kuski ehdotti Harry Pottereita koska niin moni oli sitä kehunut. Itse ei kuulemma välittänyt fantasiasta joten ei ollut niitä lukenut.

Muistan lukeneeni ensimmäisenä Azkabanin vangin ja sitten vasta Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion. Muut olivat lainassa; siitä johtuu takaperoisesti lukeminen. Muistan sen tunteen selvästi kun olin lukenut nuo kolme, eikä seuraavaa tullut vielä hyvään aikaan. Milloinkohan olisi jonkin kirjan odottaminen tuskastuttanut niin paljon. Siis ennen tuota. Innostus ja tuskastelu on tuon jälkeen jatkunut aina näihin päiviin asti :)
OroMaro -> Oromaro

Poissa velhokarkki

  • Yksi Weasleyn serkuista
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosMoon200
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #40 : Heinäkuu 12, 2011, 02:25:16 »
5-vuotiaana siskoni ehdotti minulle, että lukisin ensimmäisen Potterin. Aluksi en kirjasta kamalasti kiinnostunut, mutta sitten näin pätkän elokuvasta ja se vaikuttikin aika mielenkiintoiselta. Siskoni vakuutti minut lukemaan kirjan ennenkuin katson elokuvan kokonaan, joten luin kirjan. Ja seuraavan. Ja aina vaan luin kirjoja eteenpäin. Tokalla luokalla pari muutakin kaveria innostui sarjasta ja siinäpä minulla olikin sitten hyviä kavereita, kun pohdittiin kaikkea maan ja taivaan väliltä mikä liittyi Potteriin.

9-vuotiaana luin Liekehtivän pikarin. Aika myöhään, mutta sitä ennen luin ensimmäisen ja toisen kirjan pari kertaa ja nuorempana lukutahtini oli hitaampaa. Muistan vieläkin, kun äiti kävi töistä tullessaan ostamassa siskolleni Puoliverisen prinssin, mutta minä se olin joka sen muutamaan kertaan luki ennenkuin sisko ennen elokuvan ensi-iltaa päätti sen lukea loppuun saakka. Kaikin puolin mahtava sarja.
"Miksi kukaan muka tahtoo juhlia kuolinpäiväänsä?" ihmetteli Ron, joka teki taikajuomien kotiläksyjä ja oli pahalla päällä. "Kuulostaa kuolettavan masentavalta, jos saan sanoa."

Poissa DIASPRO

  • hirviä stalkkari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • seisoo sateessa & aina äänessä
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #41 : Heinäkuu 12, 2011, 02:30:11 »
Luin potterit, koska olin pitkään suunnitellut, että luen ne kaikki. Ensin meinasin, että miksi minun pitäisi lukea Potterit, kun olin katsonut leffat? Mutta otin itseäni niskavilloista kiinni ja avasin viisastenkiven viime syksynä. Luin ensimmäisen Potterin kolmessapäivässä ja siitä se sitten lähti. Luen nyt DH'ta toistakertaa :----)
LUIHUISTENPRINSESSA, mutta silti niin huomaamaton ♔

Poissa Sectumsempra

  • Patented Daydream Charm
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • satunnaisesti kelmi
  • Pottermore: PurpleRune1479
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #42 : Heinäkuu 12, 2011, 16:01:00 »
Luin ensimmäisen Potter kirjan ennen ensimmäisen elokuvan ilmestymistä ja siitä se sitten lähti. En muista ostiko äitini tuon kirjan minulle vai keneltä sen sain, mutta ihastuin todella paljon sarjaan ja lukaisin pian myös seuraavan osan. Tosin jossain vaiheessa katsoin vain elokuvat, enkä tiedä miksi kirjojen lukeminen loppui. Pari vuotta sitten terästäydyin ja nyt on kaikki Potterit luettu.

Poissa Meizi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #43 : Heinäkuu 13, 2011, 15:00:04 »
Ensimmäisen elokuvan katsottuani totesin et olipa hyvä. Kerran olin sit muistaakseni Prismassa ja selailin eri kirjoja ja etsin itseni lukemista junamatkaa varten, sitten huomasin Potter kirjat ja luin kirjan takaa lyhyen selostuksen ja kiinnostuin heti et ompa hyvä, ja siitä se sitten lähti. Ostin kirjan ja jäin siihen aivan koukkuun ku luin sen loppuun, sen jälkeen piti ostaa toinen ja sen luettuani ostin kolmannen jne. Nyt on kaikki kirjat ja kaikki elokuvat (paitsi ei viimeisintä 2 osaa) hyllyssä. Ja en kyllä luovu niistä koskaan.

Poissa naurrettavus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #44 : Heinäkuu 14, 2011, 22:44:49 »
En muista! En edes muista, miten vanha olin. Enkä sitä, näinkö jonkun leffan ennen kirjan lukemista, vai näinköhän montakin? Luulen, että aloitin lukemaan 9-veenä. Siskolle ne kirjat alunperin ostettiin. Jos olin 9, niin se oli vuotta... 2005 tai jotain... ja milloin eka leffa tuli? 2001. En sitä varmaan ihan heti nähnyt, mutta luulen, että näin leffan kuitenkin ennen kirjan lukemista. Joo, koska olen aina kuvitellut Harryn, Ronin ja Hermionen samannäköisiksi kuin leffassa. Näin ehkäpä jopa 3 ekaa leffaa ennen niiden kirjojen lukemista. Olin kuitenkin niin nuori, että lukeminen vei aikaa, ja leffat taas ilmestyivät nopeasti :)

Eli, leffat saivat minut lukemaan. Kirjoihin rakastuin, ja leffoistakin tykkään.
"Eipä sun hyllyvä vanukaspoikas lisää läskiä tartekaan, Dursley, älä pelkää" - Rubeus Hagrid

nimimerkin vaihdos: sektumsempra -> naurrettavus

Poissa Lola

  • Skyline
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • That phony girl
  • Pottermore: MoonJinx21295
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #45 : Heinäkuu 15, 2011, 12:10:03 »
Mä näin ensimmäisen elokuvan kolmevuotiaana, ja puoli vuotta myöhemmin mulle luettiin itse kirja (pienissä pätkissä.) Sen jälkeen oon rakastanut Harrya. Joka kirja on ostettu kiireesti ja luettu. Käyty katsomassa leffa teattereissa, kun oli tarpeeksi ikää, eli 9 vuotiaana isän kanssa. Nyt en ole vielä käynyt katsomassa vikaa leffaa, koska olin Amerikassa, mutta menen katsomaan sen varmaan maanantaina kaverin kanssa. Pitää ottaa nessut mukaan. Parun kuitenkin ;)

- Lola
People go in one end, meat comes out the other. All we do is turn the handle.

Poissa Shirley

  • Ihan seko :)
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #46 : Heinäkuu 16, 2011, 14:31:06 »
Kun olin ekaluokalla, olin vähän aikaa päiväkodin iltapäiväryhmässä, eli menin sinne aina koulun jälkeen, ja siellä sitten alettiin kuunnella Vk:ta äänikirjana, ja muistan ajatelleeni miten hirveän tylsä se eka luku oli... Ehdin kuunnella vain siihen kohtaan, kun Vernon lähtee lounastauolle, koska aika pian vaihdoin iltapäiväryhmästä koululla olevaan iltapäiväkerhoon, ja olin jopa iloinen  ettei tarvinnut kuunnella enempää Potteria...

No, olin ehkä tokaluokalla, kun satuin valvomaan niin myöhään että näin pätkän Sk:sta, joka tuli televisiosta, ja siinä kohdassa näkyi Dobby. Äiti sanoi että en saa katsoa leffaa (kuulemma isompien lasten elokuva ja näin...) ja minä sitten suutuin, koska vuotta vanhempaa veljeäni ei kielletty. Jotenkin se johti siihen, että lainasin jonkun Potterin kirjastosta ja päädyin lukemaan ne kaikki ja moneen kertaan. (Ja nyt en tietenkään voi elää ilman niitä.)
Let us die young or let us live forever... :)

Poissa Sectumsempra

  • Patented Daydream Charm
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • satunnaisesti kelmi
  • Pottermore: PurpleRune1479
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #47 : Heinäkuu 16, 2011, 20:18:03 »
Sain ensimmäinen Potter kirjan lahjaksi, en muista oliko se äidiltä. Luettuani sen ihastuin tietenkin sarjaan ja pian tuli ulos myös ensimmäinen elokuva, joka sai minut koukuttumaan totaalisesti. Sen jälkeen olen ollut aina välillä enemmän aktiivisesti lukemassa kirjoja ja katsomassa leffoja. Täytyy varmaan kiittää äitiä joku päivä, kun onnistui saamaan minut koukkuun tähän.

Poissa lilja

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #48 : Heinäkuu 21, 2011, 14:27:11 »
Pari kuukautta sitten etsin veljeni huoneesta jotain luettavaa,ja silmäni osuivat Harry Potter ja Viisasten kivi-kirjaan. Luin takakannen ja kiinnostuin kirjasta kovasti. Aloin heti lukemaan kirjaa ja luin melkein koko päivän.. :D

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #49 : Heinäkuu 21, 2011, 15:55:40 »
Mä olin pienenä kans yrittänyt lukea joskus ekalla tai tokalla Pottereita, mutta kyllästyin varmaan ekan sivun jälkeen. Vuosi oli siis luultavasti 2002. Sen jälkeen vannoin (pyhästi), että Potterit on ihan tylsiä kirjoja ja äitinikin sanoi, että ne on niin nuorille vielä ehkä vähän raskaita lukea. Sitten naapurissani asuva kaverini sai VK:n VHS:änä (♥ :D) ja katottiin sitä niillä. Mutta mulla tuli kotiintuloaika vastaan ja leffa jäi kesken, jolloin sain sen lainalle. Siitä se sitten lähti se innostus ja varmaan aika pian sen leffan jälkeen luin VK:n ihan alusta loppuun asti. :D
Muita kirjoja olen sitten lukenut aina sitä mukaa, kun äiti niitä on ostanut. Ainakin Puoliveristä Prinssiä ja Kuoleman Varjeluksia muistan odottaneeni innolla, FK:sta ei ole mitään muistikuvaa. Muistan, kun Deathly Hallows ilmestyi, äiti luki sen ja sen jälkeen käänsi aina vähän kerrallaan ja luki sitä mulla ja muille sisaruksilleni iltasaduksi. :D Ikää toki tuolloin oli jo aika reippaasti, mutta enkun taidot ei ikinä ole ollut parhaasta päästä... :) 
Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


Poissa Hupi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #50 : Heinäkuu 21, 2011, 23:07:51 »
Jaa a tässä nyt koitin koko päivän tätä pähkäillä, että mitenköhän tämä mahtoi mennä. Luultavasti kaikki hehkuttivat kirjoja, niin pakkohan se oli itsekin lukea. Sen kyllä muistan, että vuosi oli 2001, koska olin silloin 11- vuotias ja olihan se nyt siistiä olla saman ikäinen Potterin kanssa:D

Poissa Randomi

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #51 : Heinäkuu 22, 2011, 22:57:17 »
Olin jollain tokalla, ku oltiin perheen kaa kirjakaupas. Pikkuveli halus jonku kirjan, nii sitte porukat lupas molemmille yhen kirjan... En osannu päättää nii äiti sitte ehotti tota Potterii, ja se oli sit siinä :p

Poissa Satuu

  • Vuotislainen
  • Pottermore: lightelm13
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #52 : Heinäkuu 23, 2011, 00:08:45 »
Isosiskoni sanoi etten voi olla 100% Potter fani jossen lue kirjoja. No siitä se lähti ;)..

Poissa hoippukurimu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #53 : Heinäkuu 24, 2011, 11:53:31 »
Mä en kieltämättä ollut ihan ekana mukana lukemassa, kun Harry Potterit alkoivat ilmestymään. Meni ehkä vuosi, kun mä luin ensimmäisen ja sitten toisen ja kolmannen.. Noh. Neljännen kirjan puoliväliin mulla tökkäs. Yritin aina lukea sen monesti läpi, mutta tuloksetta.
Nyt tämän vuoden helmikuussa, kun asuntooni tuli vesivahinko ja jouduin muuttamaan avokin ja kissan kanssa avokin vanhempien luokse niin huomasin jo heti, että mitä kirjoja niiden kellarin kirjahyllyssä oli. Mä sitten otin ne kaikki luettavaksi: luin aina yhden kirjan ja sitten katsoin saman elokuvana, sitten toisen jne. Luin kuukaudessa kaikki kirjat ja katsoin 6 elokuvaa.

"Thousands of years ago, cats were worshipped as gods. Cats have never forgotten this."

Poissa Draak

  • Garmiva gargoili
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • And they fly by..
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #54 : Heinäkuu 24, 2011, 19:33:28 »
Taisin lukea ekan kun olin nelos- tai vitosluokan syksyllä, eli 2008 tai 2009 (koska muistan kun oli sateista ja vaahteranlehdet keltaisia).
Ekan kirjan lukemisesta muistan sen verran, että yritin ekat luvut luettuani hakea tietä Tylypahkaan ja King's Crossin asemalle kotona kattilakaapista ja ties mistä.
Odotin myös 10-vuotiaana että milloin täytän 11, jotta saisin kirjeen. Mutta nyt menee vähän offiksi, eli siis..
Miksi aloitin? Koska olin kuullut kaverieni puhuvan siitä ja olin aluksi vähän epäileväinen, että millainen se sitten onkaan.
Muutama vuosi muita myöhemmin siis aloitin. Olin nähnyt seitsemän- tai kuusivuotiaana ekan leffan, en muista muuta paitsi Petunian "Oh, my little pumpkin!"-jutun ja jotain satunnaista siitä Harryn synttärikakusta :D
Dragonis -> Draak

Poissa aivokas

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Toisesta maailmasta
  • Pottermore: SunRain28775
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #55 : Heinäkuu 24, 2011, 20:10:15 »
Taisipa olla niin, että nähtyäni Viisasten kiven ensimmäistä kertaa äiti kehotti minua lukemaan myös ko. kirjan. :) Silloin kun muut luokkalaiseni (poikia lukuunottamatta) lukivat Heinähattua ja Vilttitossua, luin itse Pottereita :D Enkä ikinä oppinut ymmärtämään edellämainittujen päälle..

Noh, sille tielle sitten jäin. En omista kaikkia kirjoja, mutta suunnitelmissa olisi ostaa loputkin :)
Take one step closer to the borderline
Where night and day unite
This mortal coil I've gone and left behind
On holy soil

Poissa Wingardium

  • Anturajalan kirjeenvaihtaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • DeviantArt
  • Pottermore: MoonShield19540
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #56 : Heinäkuu 25, 2011, 11:38:20 »
Mulla kävi silleen, että äiti aikoinaan hankki neljän ekan kirjan satsin kerralla, ja ne vaan pölyttyi kirjahyllyssä vuosikausia XD Kun Puoliverinen prinssi ilmestyi, niin äiti oli päättänyt ostaa sen ja kun mä näin sen, niin tokaisin, että eihän kukaan meillä edes lue näitä...

No, myöhemmin pelasin lähes viikottain tuttujen kanssa Harry Potter ja Viisasten kivi -kysymyskorteilla, ja mä olin osallistuvista ainut, joka ei ollut koskaan lukenut kirjaa itse (olin viimeksi kuullut sen luettuna ekalla luokalla) ja hävisin joka kerta, kun vastaukset ei edes hyvällä tuurilla osuneet kovin usein oikeaan, koska elokuvasta ei ollut kirjan kysymyksiin paljoakaan apua. Häviäminen alkoi ottaa niin paljon pattiin, että päätin repäistä ja lukea Viisasten kiven. Sitten se vaihde jäi jotenkin päälle :D Ja kun pääsin Liekehtivän pikarin loppuun, niin piti käydä ostamassa Feeniksin kilta, joka meiltä siihen mennessä uupui... Kuoleman varjelukset kävinkin sitten julkaisupäivänä hakemassa itse :)

Tänä vuonna sain sitten villityksen aloittaa sarjan jälleen alusta... : )
★ When you wish upon a star your dreams come true ★

chiuu

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #57 : Heinäkuu 29, 2011, 21:11:32 »
Itse joskus nuorempana ala-asteella ootin joulupukkia ihan levottomana ja sitte otin vaa jostai kirjan ja se kirja oli sitte Feeniksin kilta, luin sitä jonku verran ja päätin alottaa ihan ekasta. Kiitos joulupukin ;)

Poissa Ruusuinen

  • Ikiunessa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: BladeCat23
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #58 : Elokuu 01, 2011, 13:52:13 »
Olin viidennellä luokalla eli vuosi taisi olla 2000. Koulussa piti lukea joku kirja, ja ajattelin lukevani Salaisuuksien kammion. Luin sen ja tietysti jäin koukkuun, koulussa oli onneks neljä ensimmäistä kirjaa (mitkä olivat ehtineet ilmestyä) ja ehdin lukea ne moneen kertaan ennenkun sitten vähitellen sain ne myös omaksi. Eli kolmen kirjan ilmestymistä olen minä saanut jännittää ja odottaa :) Koulussamme oli myös Huipaus kautta aikojen ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat- kirjaset, ja niitäkin oli mukava lueskella. Pitäisi nekin vaan ostaa omaksi. Nykyään omistan siis kaikki Potterit suomeksi, Feeniksin killan, Puoliverisen prinssin ja Kuoleman varjelukset englanniksi ja vielä Kuoleman varjelukset ruotsiksi. En halunnut lukea ruotsin kirjotuksiin kielioppia, luin vaan ruotsin kielellä Potterin niin johan alko sujumaan. Tuli M ruotsin kirjotuksista eli ei huono ;D

Poissa Venom

  • Fredin sureva tyttöystävä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Yes, i am blonde, and i am proud about it! :D
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #59 : Elokuu 01, 2011, 21:49:09 »
Mun isosisko luki Pottereita ihan koko ajan ja sen innostus jotenki tarttu muhun, ja nyt mä tiedän Pottereista enemmän kun se :D
U know u love me, XO XO, Gossip Girl :D

Poissa Varpu

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #60 : Elokuu 03, 2011, 15:55:21 »
Tiesin Pottereista, mutta ne eivät kiinnostaneet ja ajattelin, että ne olivat tarkoitettu vain pojille. :D
Kun sain joskus 10-vuotiaana synttärilahjaksi VK:n elokuvana, ajattelin, että aika tylsää... Sitten katsoin sen ja olin ihan että vau! Ja ostin toisen leffan ja sitten löysin kirjat ja mummi osti Vk:n ja luin sen about kahdessa päivässä putkeen. Se vain imaisi mukaansa, ihana taikamaailma kun on! :) Ja sitten tietysti halusin loputkin kirjat, niitten lukemista ei pidätellyt enää mikään luulo, että ei kiinnosta. Parempaa lukemista ei ole! =)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 03, 2011, 16:01:16 kirjoittanut Varpu »

Poissa Henkinen punapää

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #61 : Elokuu 04, 2011, 18:43:42 »
Opittuani lukemaan kummisetäni antoi minulle joka vuosi syntymäpäivälahjaksi kirjan. Kun täytin kymmenen, sain lahjaksi kirjan Harry Potter ja Feeniksin Kilta. Yritin lukea sitä, mutten saanut mistään tolkkua, joten aloitin ihan alusta, Viisasten kivestä. Silmän räpäyksessä olin koukussa. Olin fani siitä hetkestä lähtien kun pääsin mukaan juoneen, ja olen säilynyt sellaisena tähän päivään asti, jopa neljän vuoden hiljaiselon jälkeen.

Ps. eikös teistäkin ole hiukan julmaa antaa 10-vuotiaalle lahjaksi 1050-sivuinen kirja? Toisaalta olin ikäisekseni kova lukemaan, joten...

Poissa twister

  • Vuotislainen
  • Pottermore: PumpkinRose39
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #62 : Elokuu 04, 2011, 19:02:53 »
Olin ollut kova lukija aina siitä lähtien, kun opin lukemaan, kunnes kerran päätin alkaa lukea jotai vähän paksumpaa ja pidempää sarjaa ja kävin lainaamassa kirjastosta Viisasten kiven, jäin heti koukkuun ja lopun sarjasta luinkin aika nopeaa tahtia.
"No story lives unless someone wants to listen. The stories we love best do live in us forever, so whether you come back by page or by the big screen, Hogwarts will always be there to welcome you home"

Poissa franska

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #63 : Elokuu 05, 2011, 16:19:01 »
Olin lukenut 1. & 2. potterin koska sain ne lahjaksi, mutta olin sen verran penska, että muistan pitäneeni niitä ihan sekavina. Kolmas kirja minulta jäi kesken enkä koskenut siihen varmaan vuoteen.
Sitten ihastukseni kehui Pottereita ja tunnilla aina keskusteltiin niistä jotakin (olisinko ollut 5.luokalla) joten minätyttö otin oikean pottermaratonin ja luin kaikki kirjat (mitkä oli siihen mennessä ilmestyneet) varmaan jossakin viikossa :D
Sitten me aina puhuttiin niistä ja olin aivan onneni kukkuloilla ;;D

Voi niitä aikoja
Elämä on leikkiä, leikki elämää.

Poissa idam

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: OwlFloo171
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #64 : Elokuu 05, 2011, 17:37:07 »
Vanhemmat on kannustanu minua lukemaan jo pienestä pitäen, mutta nykyään luen niitten mielestä ehkä jo vähän liikaaki xP Mutta joo, siis aloin lukemaan Harry Pottereita varmaankin sen takia koska minun isoveli oli lukenu niitä ja oli jääny koukkuun ja isäki oli sanonu että minun kannattais lukea niitä heti ku olen tarpeeksi vanha. Viisasten kiven luin varmaan siinä ku oli kymmenen vuotta. Jäin heti koukkuun ja sitten lopulta sain oman pikkusiskonki ja yhden hyvän kaverin innostumaan Pottereista. :D

Poissa Pippuripiru

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pieni, mutta pippurinen!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #65 : Elokuu 05, 2011, 17:54:38 »
Olisko ollut, että isosiskoni sai lahjaksi ekan osan, ja tiesin itsekin, että haluan lukea sen, joten siitä se sitten alkoi. Muistan hyvin, ennen kun aloin lukemaan tätä kirjasarjaa, niin snaoin koulussa: "Miten joku jaksaa hehkuttaa aina Harry Potterista ja siitä montako kertaa on lukenut ne kirjat?"  Nyt naureskelen tälle muistolle. XD
Minulla on vain yksi elämä, ja sen aion elää täysillä!!

Poissa Dotto

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #66 : Elokuu 06, 2011, 15:54:47 »
Äitini työskentelee kirjastossa ja on aina kannustanut minua lukemaan - tästä huolimatta olen aina ollut mahdottoman laiska lukemaan mitään. Ala-asteen lukemiset keskittyivät Sininen banaani -kirjoihin, Neiti Etsiviin ja R.L. Stinen tuotantoon (nykyään ihmetyttää kyllä kuinka olen kyennyt lukemaan sellaista itseään toistavaa moskaa, anteeksi jos joku on kovakin fani tmv). Jos kirjassa oli yli 200 sivua, se tappoi motivaatiotani mittavasti - laiska mikä laiska.
Äiti kuitenkin halusi johdattaa minua laadukkaamman kirjallisuuden pariin ja toi minulle lainaan Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan. Aloitin kyseisen kirjan lukemisen, ja se oli yllättävän hyvä kirja - jostain mystisestä syystä lukeminen jäi kuitenkin sivuun, mutta äiti keksi alkaa lukea sitä ikään kuin iltasaduksi. Tämä tepsi niinkin valtavissa mittasuhteissa, että päätin lukea kirjan itse. Äitini luki kuitenkin ihan tavan vuoksi muutkin kirjat ääneen, enkä väitä etteikö olisi ollut hauskaa kuunnella ilmeikästä lukemista ennen nukkumaanmenoa.
Ihastuttavan samaistuttavat hahmot, jännittävä juoni lukuisine käänteineen ja jästilapselle aivan uudenlainen, mielenkiintoinen maailma eivät jätä paljon vaihtoehtoja; kun kerran on iskenyt näppinsä johonkin Harry Potter -kirjaan, ei niistä voi tai edes halua enää päästää irti. Gotta catch - tai tässä tapauksessa read - 'em all.

Poissa Dewie

  • Vuotislainen
  • Pottermore: HazelNight86
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #67 : Elokuu 07, 2011, 21:27:20 »
Juurikin kirjahyllyä järjestäneenä huomasin Viisasten Kiven alkulehdillä tekstin että olen saanut sen jouluna 2000, olin 10v. En tosin päässyt alkua pidemmälle, sillä pidin alkua tosi tylsänä (c'moon, ekassa luvussa puhutaan Vernon-sedän työpäivästä..). Oletan, että siitä seuranneena kesänä, 2001, olimme kesä-reissulla Saksassa, jonne tietty otin matkalukemista. Mulla oli yksi kirja kesken, mutta otin toisen varuiksi, Viisasten Kiven. Niinhän siinä kävi, että kesken olleen kirjan loputtua, ahmin Viisasten Kiven.

Eli miksi aloin lukea? Koska ei ollut muutakaan siihen hätään tarjolla, mutta en valita yhtään! :D
Olen esihistoriallinen käärme joka ulvoo ja murisee! -Pikku Myy-

Poissa Yamiska

  • Potterin lempiponi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • My Little Harry
  • Pottermore: ThestralRook142
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #68 : Elokuu 10, 2011, 10:15:18 »
Alkuun inhosin Pottereita, niitä oli joka paikassa ja minulla oli aikamoiset ennakkoluulot. Ei minua silloin
kiinnostanut muut kuin jotkin dekkarikirjat (mm. Neiti Etsivät), en voinut kuvitellakaan, että lukisin jotain niinkin tylsää aihetta
kuin fantasia.

No sitten näin leffassa ekan leffan trailerin ja kaverini kanssa (joka oli yhtä lailla ennakkoluuloinen kuin minäkin)
tuumattiin siinä, että ei hitsi pakko toi on kaikesta huolimatta mennä katsomaan. Ja niinpä sitten mentiin kun leffa aikanaan
tuli teattereihin ja onnistui onneksi osoittamaan, että olin kerrankin ollut ihan totaalisen väärässä ennakkoluuloineni.

Kirjat päätin lukea heti leffan näkemisen jälkeen, koska halusin tietää millaisia ne loppujen lopuksi olivat.
Ja sainpa huomata niiden olevan vielä elokuvaakin parempia. Siinä jäi ihan kerrasta
koukkuun (ja olipa sitten kiva kuunnella kun vanhemmat vinoili jonkin aikaa tästä suhtautumisen muutoksesta).

Poissa Lovepotion

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #69 : Elokuu 10, 2011, 13:49:01 »
No eräänä uutenavuotena vaan rupesin selailemaan Viisasten kiveä, kun oli niin tylsää (jtn 3 vuotta sitten kun olin kolmosella tai nelosella). Viikon kuluttua luinkin sitten jo Salaisuuksien kammiota. Tällä hetkellä olenkin jo lukenut kaikki moneen kertaan ja roolaan aktiivisesti kamujen kanssa Tylypahkaa;D

Poissa suklaapatukka

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #70 : Elokuu 10, 2011, 14:17:06 »
Olin pienempänä hyvin kiinnostunut fantasiasta ja taikuudesta. Kun Pottereita tuli ajattelin että voisihan sitä yhden kirjan lukea... = 7 :)

Poissa gamma

  • kosminen ihme
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • A Elbereth palan-díriel
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #71 : Elokuu 12, 2011, 23:45:57 »
Olin pienempänä hyvin kiinnostunut fantasiasta ja taikuudesta.

Kaikessa irrationaalisuudessaan minun on vastattava tähän samaan kysymykseen täysin päinvastoin: päädyin Pottereiden huomaan siksi, että inhosin nuorempana fantasiaa, velhoja, noitia ja taikuutta enkä pitänyt niitä oikein minkään arvoisena. :D Mutta miten se kaikki oikein menikään..?

Joskus silloin kun olin muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla koulussa oli koulun seinillä Potter-julisteita ja joka toinen tai ainakin joka kolmas tuntui hehkuttavan Potteria. Minä olin tuolloin lueskelemassa kuvauksia ja kertomuksia tai peräti historiikkeja talvi- ja jatkosodista eikä minkäänmoinen velhoilu jaksanut kiinnostaa pätkän vertaa - huolimatta siitä, että meillä oli jos jonkinlaista kirjakampanjaa. Yläasteen aikana lukemistooni tuli sotakirjojen vierelle tähtitieteellinen ja kosmologinen populaarikirjallisuus. Ja yllättäen tämä luonnontieteellinen painotus ei tehnyt fantasiaan asennoitumista yhtään sen suopeammaksi.  :D

Lukiossa luonnontiedepainotus jatkui vielä pidemmälle vietynä. Mutta pieniä muutoksen tuulia alkoi olla ilmassa. Luin mm. ensimmäisen scifi-kirjani tuohon aikaan - joskin petyin jo ensisivuilla siihen, ettei kirjan kirjoittajalla ollut alkeellisintakaan käsitystä fysiikaalisista tosiasioista... -.- (Ai kuka käski rämplätä laskinta kesken lukemisen? xD ) Joka tapauksessa lueskelin jokusen muunkin scifiin lukeutuvan kirjan ja ehkä samalla opettelin ummistamaan silmiäni luonnottomuuksille, joita niissä vilisi. Kuitenkaan potteristia minusta ei tullut vielä pitkään aikaan. Sen sijaan olin äidinkielen kurssilla kiihkeänä antipotteristina jossain ryhmäkeskustelussa...

Lukion loputtua olin sitten isäni luona ja muistan sen illan suhteellisen hyvin. Oli aurinkoista ja tulin pyörällä kotiin jostain. Istahdin nojatuoliin sekä kirjoituksista että pyöräilystä väsyneenä ja silmäilin, tulisiko telkkarista mitään katsottavaa. (Sanottakoon tähän väliin, että yleensä en kyseistä aparaattia katsele kuin ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän vuodessa, eli sikäli omituista tuo...) Huomasin ohjelmassa olevan elokuvan Harry Potter ja viisasten kivi (Netistä tongin, että päivä voisi olla 9.4.2007). Ja kun juuri oli toitotettu nelisen kuukautta, miten lukio on yleissivistävä koulu ja miten kirjoitukset kasvattaa yleissivistystä, ajatukseni kulki jotenkin niin, että olisi ehkä ihan hyvä tietää lopulta, mistä Potterissa oikein oli kyse ja miksi ihmiset siitä niin paljon puhuivat. Siispä tuumasta toimeen ja töllö auki.

Yksikseni sitä sitten katselin ja kun elokuva loppui (todennäköisesti klo 22, jos löytämäni nettilähde ei kovin valehtele), ymmärsin luullakseni aika hyvin, miksi Potter oli niin pidetty. Ja se oli menoa sitten: Seuraavana päivänä menin kirjastoon ja lainasin Viisasten kiven kirjana. Lueskelin sen päivässä tai parissa (enää muista...) ja sitten lähti lukuun Salaisuuksien kammio. Tässä vaiheessa kirjaston tarjonta loppui kesken, joten Potter-nälkään piti lukea SK uudestaan ja hyvin pian olinkin tehnyt sijoituksen kulttuurille ja ostanut kaikki siihen mennessä ilmestyneet kuusi Potteria omaan hyllyyni. Voisi siis kai sanoa, että minusta tuli (ainakin kolme pesua kestävä ;) ) Potter-fani 9.4.2007 klo 22. *kietoutuu viittaansa ja haaveilee Tylypahkasta* n__n
Usko niitä, jotka etsivät totuutta, epäile niitä, jotka sanovat löytäneensä sen. -André Gide

Moni nolla luulee olevansa se ellipsi jota maa kiertää. -Stanislaw Jerzy Lec

Poissa Acone

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #72 : Elokuu 15, 2011, 09:00:10 »
Kouluun tuotiin isopino kirjoja ja niiden joukossa oli Harry Potter ja Viisasten kivi-kirja. Tuolloin en ollut varmaan edes kuullut Harry Pottereista... Valitsin sen ja luin koulussa ensimmäisen luvun. Otin kirjan kotiin ja luin monta lukua. Lukemisesta ei tullut loppua. Kun olin lukenut sen, luin toisen kirjan, kolmannen... Siitä se sitten kai lähti. Ja tässä sitä nyt ollaan. :)
Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka vanha Voldemort oikeastaan on, Voldemort syntyi nimittäin 31. joulukuuta 1926...

Poissa monnipop

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #73 : Elokuu 15, 2011, 13:46:19 »
Sain muistaakseni vuonna 1999 (tai sitten se oli 2000) Viisasten Kiven joululahjaksi. Oon aina tykännyt lukea, joten muistan miten linnottauduin lukemaan Potteria huoneeseeni. Se oli rakkautta alusta alkaen! Luin kirjan viikon sisään (kuten lähes jokaisen Potterin) ja olin ihan fiiliksissä siitä. Odottelin kirjettä Tylypahkasta siitä lähtien ::D...

Sain sitten aina synttäri- tai joululahjaksi uuden Potterin, kunnes yläasteikäisenä en enää halunnut kirjoja lahjaksi. Vähän se harmittaa, koska nyt multa puuttuu 4 (tai 3) viimeisintä kirjaa. Hmph. Aina piti sitten kavereilta tai kirjastosta käydä lainaamassa uusin, haha. Mutta se perimmäinen syy, miksi aloin lukea, tai oikeastaan miksi jatkoin lukemista ja halusin lisää Pottereita... Siihen aikaan Potterit olivat jotain ihan uutta ja erikoista! Se maailma vain veti mukaansa c::.
Real eyes
Realize
Real lies

Poissa Kummitus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #74 : Syyskuu 12, 2011, 18:56:42 »
No olen vasta alkanut lukea niitä ja olen tällä hetkellä lukemassa Harry Potter ja Salaisuuksien kammio. Ja aloin siksi lukea niitä koska olin nähnyt jo pari elokuvaa ja minua kiinnosti hirveästi HP ja kaikki mun kamutkin luki niitä ja kun kerran meillä oli jo ne kaikki seitsemän niin miksipä ei? siitä se sitten lähti aloin lukea ja jäin niihin "koukkuun" enkä ole voinut päästää niitä pois käsistä. Silloin musta tuli Harry Potter fani. Kaikkia elokuvia en ole valitettavasti nähnyt mutta tulen kyllä ne joskus katsomaan. :--D
I can always make you smile.

Poissa huiskaus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #75 : Syyskuu 28, 2011, 14:35:49 »
Olin kirjekaverillani yökylässä ja katsoimme joka ilta Pottereita:) Siitä sitten tuli hinku kattoo kaikki ja lukee kaikki. Olen lukemassa vasta Azkabanin vangissa

Poissa Viulutyttö

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: JinxStar23
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #76 : Syyskuu 29, 2011, 20:23:30 »
Olin nähnyt ekan elokuvan pari kertaa kun koulussa tuli tehtäväksi lukea joku kirja. Päätin sitten vakuuttaa opettajan ihan kunnolla ja otin lähikirjaston paksuimman kirjan. Se sattui olemaan liekehtivä pikari :) Aluksi sain opettajalta lisäaikaa kirjan lukemiseen koska se oli niin paksu mutta siinä kävikin sitten niin että en voinut lopettaa lukemista kun sen aloitin ja olin koko luokan nopein lukija vaikka muiden kirjat olivat sellaisia satasivuisia...
Lontoo 7.7.2011 <3

Poissa Amortentia

  • Uneksia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: DreamBlut4303
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #77 : Syyskuu 30, 2011, 12:45:38 »
Pari vuotta sitten, joskus kai nelosen joulun jälkeen, mä alotin lukeen VK:ta, kun mua ärsytti, kun kaikki puhu Potterista. En oikeestaan ees kuullu niitä keskusteluja, koska aina kun kuulin sanan HP (Harry Potter) lähin pois. Mutta sitten olin kerran kirjastossa eikä siellä ollu mitään kivaa kirjaa mitä en ois lukenu, katoin siihen hyllyyn, missä Potterit on ja otin jonkun kirjan. Katoin että VK on eka, niin siitä sitten otin sen ja päätin kattoo, jaksaisinko lukee. Kotona aukasin kirjan, pari sivua ja -olin HP fani. Sen jälkeen muistan, että katoin aina KV kirjan takaa, mikä on seuraava ja ahmin ne siinä ennen synttäreitäni, jotka on helmikuun lopussa. Nyt en muusta puhukkaan, toivon joulu/synttärilahjaks Potteria ja omistan 1-3 kirjat pokkarina (kerään ne kaikki pokkarina, vaikka mulla on jo LP kirjana).
korpinkynnenoleskeluhuone.blogspot.fi

Potter-fanin Potter-blogi

Poissa annie lee

  • Haaveksiva puhpallero
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: GhostStone23429
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #78 : Lokakuu 16, 2011, 16:47:32 »
Muistan silloin kun VK ilmestyi ja sain kirjan toisensa perään lahjaksi, mutta itseä ei voinut jostain systä vähempää kiinnostaa. Kaverit hehkutti ja minua vaan ei jaksanut kiinnostaa, jonkun ihme velhopojan seikkailut jossain Tylypahkassa.

Sitten eräänä päivänä kaikki muuttui. Setäni ja "tätini" veivät minut ja pikkuveljeni (joka oli jo lukenut muutaman kirjan) katsomaan Viisasten kivi -elokuvan. Sen jälkeen se on ollut menoa. Kotiin päästyäni ahmin VK:n, SK:n ja AV:n yhtä kyytiä ja jäin samantien koukkuun. Jonkinlainen väsymys kuitenkin iski tässä vaiheessa ja kun aloitin Liekehtivän pikarin lukemista en yksinkertaisesti jaksanut lukea ensimmäistä lukua pidemmälle, joten jätin sen suosiolla myöhemmäksi.

Kun jaksoin taas lukea, aloin jo odottaa viidettä kirjaa, ja niihin aikoihin taisin myös eksyä tänne ensimmäisen kerran.
Harmittavaisinta omasta mielestäni on se, että näin elokuvan ennen kuin luin ainuttakaan kirjaa, jote joitkin hahmot eivät ole "täysin omia" mielikuviani henkilöistä vaan hyvinkin samankaltaisia kuin elokuvissa. Toki nuoret ovat kasvaneet kirjojen mukana ja uusia henkiköitä tullut mukaan, joten omiakin mielikuvia löytyy :)

Elokuvat olivat myös intohimoni alusta asti. Paras komemukseni elokuvista on kun olin katsomassa Turussa (muistaakseni Azkabanin vanki). Aikaisemmin päivällä tuli ensin jo aikaisemmin ilmestyneet elokuvat muutaman tunnin välein ja ilta huipentui ennakko ensi-iltaan. Oli hienoa istua täydessä taetterissa, kaapuasuisten ihmisten keskellä ja leffan loputtua katsoa kaikki lopputekstit ja taputtaa ja vislata muiden mukana. IHAN OIKEASTI! Tunnelma oli aivan mahtava kun leffa loppui ja KAIKKI nousivat seisomaan ja taputtamaan. En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa.

Mutta joo, saan siis kiittää setääni joka vei minut elokuviin, hän ainakin aikaistutti minun Potter-holismiani :D
-Missä on aarteesi, sielä on myös sydämesi.-

-Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.-

Poissa Méaway

  • aivoton korpinkynsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: IceNox21601
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #79 : Lokakuu 21, 2011, 01:24:27 »
Taispa olla niin, että sain 6v synttärilahjaksi VHS:ssänä Viisasten Kiven :) Muistan kun katoin sitä, että se oli sillon tosi pelottava ja se jäi jotenki päähän. Sillon olin ehkä vielä liian nuori lukemaan kirjoja, mutta siitä vähän aikaa eteenpäin oltiin perheen kanssa käymässä kummini luona ja pienenähän on aina tylsää jos ei ole omanikäistä seuraa :D perhe kahvitteli kummin kanssa keittiössä ja minä tutkin kummin kirjahyllyy ja kappas kummaa mitä löytyi; Salaisuuksien kammio. Muistikuvat on hatarat, mutta muistan että kummi antoi sen minulle omaks kun lähdettiin kotimatkalle :) Luin sen siis ensimmäisenä kirjana ennen Viisasten kiveä :D En voi muuta sanoa kun että lämmin kiitos kummille. Siitäpä lähtien hän osti minulle sitten jokasen Potterin mitä tuli. Alotin lukemaan kun olin 7v enkä vieläkään lopeta. Olen tosi kateellinen sille joka vasta aloittaa lukemaan näitä mestariteoksia, ei ole siis kokenut vielä koko seitsemän kirjan seikkailua. Ei ole mitään mahtavampaa kun se ensimmäinen lukukerta. Ja suren niitten puolesta jotka ei koskaan lue pottereita tai koskaan päässyt lukemaan niitä :( Nuo seitsemän kirjaa pysyy kirjahyllyssäni now and always, ja sitten kun on aika, ehkä jos on joskus omia lapsia saan antaa ne heille kera leveä hymy ;)
" Take this sinking boat and point it home, we've still got time."-

winddy -> Méaway

Poissa Juniori

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #80 : Lokakuu 25, 2011, 13:01:13 »
Itse näin ensimmäiset kaksi elokuvaa ennenkuin aloin lukea kirjoja. Sittenhän ne kirjat menivätkin ihan vauhdilla. Äiti oli jostain tilannut ensimmäiset kolme kirjaa meille kotiin, ilmeisesti silloin kun olivat ilmestyneet ja niistä sitten aloitin. Feenixin kilta oli ensimmäinen mistä en malttanut odottaa suomennosta vaan englanniksi se oli pakko saada ja hyvin sain ymmärrettyä. Nykyään kaikki seitsemän komeilet kirjahyllyssä ja kolme kappaletta englannin kielisenäkin :)

Poissa sestiva

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #81 : Lokakuu 26, 2011, 20:20:27 »
Hmmm, minulla lukeminen taisi alkaa siitä, kun veljen kanssa luimme mökillä toisillemme vuorotellen Azkabanin vankia. Eräänä iltana sitten siivotessani kaappeja löysin viisasten kivi vhs kasetin, ja katsoin sen. Halusin myös lukea kyseisen kirjan, joka minun piti tosin ostaa, koska emme omistaneet sitä vielä. Siitä se sitten kunnolla lähti. Halusin lukea kaikki muutkin kirjat - jotka kaivoin veljen kaapista ja omin omaan kirjahyllyyni :d - ja ihastuin niihin oitis. Olin toki aina pitänyt Potteria hyvänä, sen verran mitä olin elokuvia nähnyt. Kirjojen lukeminen ei vain koskaan ollut tullut mieleen. Nyt sitten luen Potteria aina kun vain on mahdollista. :)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 26, 2011, 20:26:04 kirjoittanut Zenzibar »
"Harry Potter will always be a part of me."

Poissa osmojee

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I LOVE POTTERS
    • piquant que limé
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #82 : Joulukuu 04, 2011, 12:47:14 »
Hmmmmm. Mun kummitäti osti mulle yhtenä jouluna tais olla 2006 Azkabanin vangin ja mun kaveri oli jo lukenu kaikki jotka oli ilmestyny, ja suositteli. No luin 60 sivua ja kyllästyin. Sitten parin vuoden päästä olin kattonu melkeen kaikki elokuvat jotka oli ilmestyny siihen mennessä ja innostuin kirjoista myös ja siitä se lähti :)
Things arranged always, one way or another <3

Poissa Pric

  • tulevaisuuden terapeutti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosStone26806
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #83 : Joulukuu 09, 2011, 21:55:32 »
Luin viisasten kiven ehkä 9-vuotiaana, mutta en muista luinko loppuun vai vaan vähän. SItten 2011 keväällä,ehkä maaliskuussa sain päähäni et haluun lukee HP:t, koska oon kuullu et ne on hyviä.Se oli mun tähänastisen elämän yks parhaista päätöksistä! Luin ekana VK:n, tietenkin ja paloin halusta lukee eteenpäin. Pidin leffamaratonin ja katoin Finn-tv:stä leffat 1-6. Samalla ootin kirjastoon tulevaks SK:ta. Samalla tavalla ootin osia FK:hon asti, ja FK ja PP luin molemmat mökillä mökkikirjastosta lainattuna, molemmat alle kahen vuorokauden :D sillon varmaan tajusin sen et hei näähä on oikeesti nii hyvii, ja sillonm ulla varmaa synty se tunneside ku painoin PP:n kannen kiinni.
KV:ta odotin tuskastuneena kirjastoon kuukauden.Sitte luin ekan luvun, vähän päälle ja aloin itkeään. En halunnu lukee sitä, se oli niin kamalan surullista,vika kirja. Otin sen mukaa,kun mentiin 3 pvä tutuille kylään mökille. Siellä aloin lukee sitä ja en päässy ylös siitä sängystä,jossa sitä luin. Luin sen kolmannen päivän aamuun saakka, sisko nukku vieressä ja heräs sitte ku mä itken hirveesti.

Oon ostanu omaks 1-3 kirjat pokkareina(halvempaa..) ja 4 sain lahjaks hyvästä koenumerosta(okei,kaikki numerot on hyvii :D) ja osat 5-7 saan jouluna. EN JAKSA ODOTTAA :D!
If you play your cards right
you can change the world

Poissa Ledi

  • Suklaanarkomaani <3
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Jos kaksimielisyys pidentää ikää, elän ikuisesti!
  • Pottermore: BloodNight20814
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #84 : Joulukuu 10, 2011, 23:23:51 »
Olin ekalla luokalla koulussa, sellainen 7 vee nappula, kun äitini osti VK:n lahjaksi serkulleen (joka on minua kuusi vuotta vanhempi). Olen aina pitänyt äidin serkkua isosiskon korvikkeena, ja halusin aina olla samanlainen kuin hän. Siispä minäkin halusin kirjan. Aluksi äiti sanoi, että kirja olisi liian hurja ja muuta sellaista, mutta sitten aloin kunnolla ruinata kirjaa. Ja kappas, mitä syntymäpäivälahjaksi sainkaan! siellä oli (kuten arvata saattaa) upouusi Viisasten kivi. Aloin lukemaan sitä, ja kun olen aina ollut nopea lukemaan, niin luin jo lukuun Viistokuja asti samana iltana. Kirja imaisi täysin mukaansa vasta kun Hermione loikkasi kuvioihin, koska samastuin häneen heti. Ahmin ekan kirjan about viikossa, jonka vietimme mökillä. Toisen, kolmannen ja neljännen äiti ja iskä ostivat joululahjaksi (synttärini ovat vähän ennen joulua). Luin toisen kirjan puoliksi, mutta kun basiliskin äänet tulivat kunnolla mukaan, jätin kirjan muutamaksi viikoksi hyllyyn ja jatkoin sitten päivällä. Pelkäsin silloin basiliskia kuollakseni... Kolmannessa samoin kävi ankeuttajien ja kalmakoiran kanssa... Myöhemmin sitten huomasin, että äitini serkku ei ollutkaan lukenut kirjaa ollenkaan... :) Osittain kirjojen lukeminen alkoi myös silloin telkasta tulleen viisasten kiven myötä, siitä se kunnon ruikutus itse asiassa lähti... :DD
Jos haluaa päästä sateenkaaren juurelle, on ensin kestettävä sadetta.

Poissa Morticia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mysterious Potion Master
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #85 : Joulukuu 26, 2011, 18:07:16 »
Olin katsonut kaverin kanssa Salaisuuksien kammion silloin kun se oli uusi. Se oli eka kokemukseni Tylypahkan maailmasta ja se teki huiman vaikutuksen. Leffan katsottua halusin nähdä myös ensimmäisen osan ja aloin lukea Viisasten kiveä. Siitä se siis alkoi... Taikamaailma tempaa mukaansa täysillä! =)

Poissa Lipsin

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: UnicornFang23677
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #86 : Joulukuu 26, 2011, 21:32:28 »
Olin pienenä tosi kova lukemaan ja tykkäsin eniten fantasiasta joten ei ollut mikään ihme että törmäsin Harry Pottereihin. Luin VKn n. 8 vuotiaana ja siitä se sitten lähti ;)

Poissa taratella

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #87 : Tammikuu 03, 2012, 00:18:01 »
Isoveljeni luki Pottereita ja tietenki seurasin hänen jalanjäljissä. Ihan omasta mielenkiinnosta aloin lukemaan koska vaikutti niin kivalta.
Enkä kyllä kadu :D Parhaimpia kirjoja mitä olen ikinä lukenut. Niitä jaksaa lukea vieläkin ties kuinka monta kertaa kyllästymättä.
Kiitän veljeäni vielä joku päivä kun herätti mielenkiintoni Pottereita kohtaan.

Poissa Lee

  • Pitäjä
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #88 : Tammikuu 03, 2012, 19:26:45 »
No isoveli höpötti koko ajan sillon kun olin pieni, Pottereista. Mä väitin että ne on ihan tylsiä kirjoja veli pakotti lukemaan. Luin ekat 20 sivua kissasta, joka istui aidalla, hyppäsi aidalta...en jaksanut enää. Myöhemmin sitten pakottauduin lukemaan viisasten kiven ja sitten mut kirjat.

Poissa Puhpallura

  • Sonic Screwdiver
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • kirja/valokuvaus-blogini
  • Pottermore: ThornOwl10828
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #89 : Tammikuu 03, 2012, 21:07:26 »
Aloin lukea Harry Pottereita kun olin äidin kanssa Anttilassa ja näin Viisasten kiven. Kysyin äidiltä voitaisiinko me ostaa se ja se ei ollut aivan varma oliko se meillä jo. Ostettiin sitten sinetin kanssa ja selvisi että meillä oli SK ja AV mutta ei VK:ta. Luin kirjan kahdessa päivässä ja jatkoin heti seuraavaan :)
we are all stories in the end
just make it a good one

Poissa Mansikkarahka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #90 : Tammikuu 05, 2012, 13:44:05 »
Aluksi Potterit eivät kiinnostaneet minua yhtään, vaikka tykkäsin kyllä Viisasten kivi elokuvasta. Onneksi ystäväni pyysi minua mukaansa katsomaan Azkabanin vankia, sillä siitä se fanitus lähti. Tykkäsin elokuvasta todella paljon ja sen jälkeen lainasinkin sitten kirjastosta kaikki siihen mennessä ilmestyneet HP-kirjat ja vuokrasin Salaisuuksien kammio -elokuvan.

Poissa annips

  • siipienrepijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • But I'm just a ghost
  • Pottermore: DawnNewt14590
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #91 : Tammikuu 14, 2012, 17:27:10 »
Minulla onkin kyllä aika omituinen kertomus :)

Nelivuotiaana kun opin lukemaan, luin jotain ihan älyttömiä kirjoja kuten Vompattisatuja yms. (IHANA) Ja sitten viisivuotiaana yritin ruveta VK:ta lukemaan. (leffoja olin katsonut ihan pienestä. kuka nyt ikärajoja katsoo:D)
 
No lukeminen edistyi aika hitaasti, mutta muuten ihan hyvin, kunnes noin puolessa välissä aloin nähdä painajaisia. Ne eivät millään lailla liittyneet kirjaan, mutta niitten aiheuttamia ne oli koska kirjassa oli kuitenkin viisivuotiaalle aika jänniä kohtia. Tätä painajaista näin sitten kaksi kuukautta. Painajainen ei ollut täysin sama, mutta samat henkilöt siinä aina oli. Lopulta tajusin, että oli parasta totella äitiä ja uskoa, etten vielä voinut lukea Pottereita. Noin 8-vuotiaana, alkoi paras kaverini lukea niitä. Hän luki kai LP:n ja jonkun muun, mutta lopetti kun ei saanut niistä mitään irti. (eikä saa vieläkään, vaan kuolee tylsyyteen kun selitän jotain Pottereista) Siinä ajattelin niitä ruveta lukemaan, mutta painajaiset pelottivat vieläkin.

Liityin sitten 9-vuotiaana sellaiseen sivustoon, jossa ei kertakaikkiaan ole päätä eikä häntää. Vain sen takia että kaikki muut kävivät siellä. Pelkäsin olla oma itseni. Tämä sivusto oli gosupermodel, ja maailman hirvein ja järjettömin paikka :))) Siellä sain päähäni, että  "Hei! Mähän tykkään Miley Cyruksen musiikista" Jonkun aikaa sitä kuuntelin, mutta sitten aloin hukkua tylsyyteen ja aina kun kuului joku kappale, rupesi huippaamaan ja ällöttämään. Oli pakko vain muodon vuoksi kuunneltava sitä sontaa, koska - kaikki muutkin tekivät niin. : )

 Sitten erään kaverini isosisko suuttui minulle, kun fanitin samaa kuin hän. Kyseisellä henkilöllä oli huoneessa yli 300 Mileyn kuvaa ja fanipostiakin lähetettiin. Hän oli isoin fani. Muut kuin hän eivät saaneet Mileytä fanittaa. Vihdoin sain syyn lopettaa sen ääliömäisen fanituksen. Ja tästä pääsemmekin vihdoin Pottereihin. Aloin siinä pohtia, mitä fanittaisin (nokun oli pakko :D). En minä keksinyt mitään, mutta päätin alkaa jotenkin kuuntelemaan paramorea ja lukemaan Pottereita. Noh, luin siinä VK:n. Sitten SK:n, ja olinkin ihan Potterien pyörteestä.  Juuri näistä kahdesta asiasta (muumit vielä <3) tuli ne minun fanittamani.
 Kiitos, kun suutuit Mileystä, sinä "isoin fani" (joka ei enää itsekkään fanita)


//muoks//¨

Ja sitten vielä, että vanhin serkkuni (nyt 19 vuotta ja opiskelee opettajaksi) oli ensimmäisellä luokalla kun VK ilmestyi (kai?) ja alkoi heti fanittamaan Pottereita, kuten myös hänen 2 vuotta nuorempi siskonsa. Sitten tähän kiertoon tuli isoveljeni ja sitten lopulta minä :))


-annipsi-
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 14, 2012, 17:32:37 kirjoittanut annips »

Poissa Akaasi

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #92 : Tammikuu 16, 2012, 17:12:39 »
Täällä tuntuisi olevan useampikin, jolle kävi samoin kuin minulle. Vielä viidennellä luokalla alakoulussa ollessani pari parhainta luokkakaveriani alkoivat lukea ensin Viisasten kiveä, ja myöhemmin muita osia, yhtä aikaa ja puhuivat Pottereista joka välitunnilla. En ollut vielä kovin hyvin perillä asiasta, eikä minua koko sarja pahemmin kiinnostanut ensin. Kavereideni puheista ei tullut loppua, ja he houkuttelivat minutkin lukemaan sarjaa. Kokeilin kepillä jäätä, ja sille tielle tuli jäätyä. Lopulta minusta kasvoi paljon vankempi Potter-fani kuin toisestaPotter- kaveristani, joka ei ole nykyäänkään lukenut vielä kaikkia osia.

Hannah Abbot

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #93 : Tammikuu 16, 2012, 17:42:02 »
Kaikki kamut luki Pottereita ja hölötti niistä koko ajan, joten päätin kokeilla. Innostuin kauheesti ja olin lukenut Viisasten kiven heti päivän sisässä. Näin on käynyt monelle muullekkin.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 16, 2012, 17:45:13 kirjoittanut Hannah Abbot »

Poissa Puuskiksenbella

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Moi!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #94 : Tammikuu 17, 2012, 18:35:03 »
Minä aloin lukea Pottereita kun jo 2 kamuani luki niitä ja tykkäsivät todella paljon. Kun aloitin sitten lukemaan, ja rakastuin niihin... <3
By: PuuskiksenBella

Poissa pilvenpiirtäjä

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Words of pages
  • Pottermore: FeatherMarauder23566
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #95 : Tammikuu 23, 2012, 22:17:57 »
En edes muista kunnolla, mutta todennäköisesti porukat ostivat VK:n meille, ja koska minä nyt satuin silloinkin pienenä eka-tokaluokkalaisena rakastamaan kirjoja yli kaiken, totta kai tartuin uusimpaan kotiin tulleeseen kirjaan. Ja sen luinkin melko nopeasti. Sitten menikin hujauksessa kolme seuraavaa kirjaa, neljäs tosin taisi vähän tökkiä, ja viidettä kirjaa en olisi millään jaksanut odottaa. Ja sitten kun se vihdoin viimein ilmestyi, muistan, kun riitelin isoveljeni kanssa siitä, että kuka sai lukea kirjan ensimmäisenä - lopputulokseksi kompromissi: molemmat saivat lukea kirjaa vuoropäivinä.. Se oli melko koomista, nyt kun ajattelee ^^ Mina olen aina tainnut olla vähän oman tieni kulkija - kavereistani ei juuri kukaan ollut lukenut Pottereita, muutama korkeintaan - koulussani juteltiin Pokemoneista ja pelattiin Pokemonkorteilla - tosin saattoihan Pottereiden tuntemattomuus johtua siitäkin, että olimme vasta jotain eka-tokaluokkalaisia ensimmäisten pottereiden ilmestyessä, joten saattoi olla ihan luontevaa, etteivät niin monet olleet lukeneet niitä.
"What about a side by side with a friend?"
"Aye, I could do that.."

Poissa Dewill

  • Dracōnem dormientem nunquam tītillandus.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #96 : Helmikuu 04, 2012, 16:51:44 »
Satuin kirjastoautolla saamaan käsiini Azkabanin vangin, kun olin jotain 10 -vuotias. HP ei ollut silloin vielä mikään ilmiö, enkä muista että olisin aiemmin kuullutkaan koko sarjasta. Olen aina ollut innokas tutustumaan uusiin (fantasia)elämyksiin, joten hieno kansi ja takakansiteksti vakuuttivat.
No, luin kirjan varmaan päivässä ja olin siis ihan myyty.

Poissa Prosper

  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #97 : Helmikuu 04, 2012, 17:42:13 »
Aww, minulle on luettu niitä ihan pikkuisesta lapsesta lähtien. Minun ensimmäinen iki-oma Potterini oli Feeniksin kilta, mutta olin muut kirjat lukenut tietysti monet kerrat. Aloin lukea niitä isosiskoni jalanjäljissä ja luen edelleen. :)

Poissa anji

  • 4. silopeikko
  • Vuotislainen
    • Goodreads-profiili
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #98 : Helmikuu 16, 2012, 00:47:23 »
Kun mie olin viisi – seitsemänvuotias ( eli vuonna 2002 tai -03 Olen erittäin hyvä vuosiluvuissa jne... :D ) tutustuimme siskoni kanssa silloisen parhaan kaverimme välityksellä HP Salaisuuksien kammio -PC-peliin ja elokuvaan (ko. kaveri pelasi jo silloin paljon :)). Ensin taisimme elokuvan katsoa, kun ei peliin uskaltanut koskea "koska se oli enemmän äidin peli". No katsoimme SK:n varmaan kymmenen kertaa ja heti perään tietysti ensimmäinenkin osa tuli tutuksi.

No pian tuon jälkeen pelkän elokuvan pohjalta leikkiminen ei enää riittänyt. Vanhempamme halusivat myös tutustua sarjaan, joten he tosiaan lukivat meille vuorotellen ääneen siihen mennessä ilmestyneet kirjat (Liekehtivään Pikariin asti, vaikka aikaahan siinä tosin kului eikä niin pienenä meille ihan iltapimeällä luettu niitä lopputaistelukohtauksia.)

Olin kuitenkin laiska lapsukainen ja päätin lukea Viisasten kiven itse vasta joskus yhdeksänvuotiaana. Sittenkin luin kaiken muun ohessa aika hitaasti, vaikka fanitukseni - jos se nyt on kuvaava sana tähän yhteyteen :D - ei tosiaan vuosien aikana suinkaan laantunut, pikemminkin päinvastoin. Eli tutustuin kaverin välityksellä, lukemaan aloin vasta halutessani a) palauttaa mieleen useampia kohtauksia, jota leikkiä ja b) tehdä vaikutuksen ala-asteen opettajaan. Sanotaan vielä aiheen vierestä vaikka sen verran, että koska olin ja olen dysfasiapainoitteisella luokalla, tuo tosiaan tepsi. ;)
Nyt luen Pottereita ~kymmenettä kertaa, joskus aktiivisemmin, joskus laiskemmin. Vuosina 2007-10 luin kirjat vähintään 2x/vuosi, enää ei aika riitä samaan. :(

~anji~
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 16, 2012, 00:57:17 kirjoittanut anji »

Poissa simiblaa

  • Se toinen torni
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • you're in ruins
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #99 : Helmikuu 17, 2012, 15:00:56 »
Itse aloin lukemaan kun äitini osti Viisasten kiven syntymäpäivälahjaksi kaverilleni ja ei se kirja ikinä kaverilleni päätynyt kun aloin itse lukea sitä. =) Ja alku oli mielestäni niin hauska että jatkoin ja jatkoin ja jatkoin... Kunnes yhtäkkiä olin ahminut koko sarjan.

-Tassu


aika hyvä :D mul o vähä samanlaine , mut siis sain jolulahjaks liekehtivän pikarin ja en lukenu sitä ku vast miljoonan vuoden pääst mut se o oikeesti hyvä :D ja sit oon lukenu jo monta niitä :) oon nyt lukee salaisuuksien kammioo :D<3
I've been locked inside your heart shaped box for weeks..

Poissa Gwindorfyel

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #100 : Helmikuu 22, 2012, 00:39:40 »
Äitini työkaveri oli ostanu juuri ilmestyneen Viisasten kiven ja suositteli sitä äidillenikin. Äiti kävi sen sitten ostamassa, ja me molemmat tykästyttiin siihen valtavasti.

Elettiin siis vuotta 2000 tai 2001, vaikea muistaa tarkasti.. Mutta reilusti ennen ensimmäistä elokuvaa kuitenkin. Itsehän olin tällöin 10-vuotias eli juuri sopivasti odottelin minäkin sitä Tylypahkan kirjettä saapuvaksi..

Joka tapauksessa, tämän jälkeen pitikin kirjat käydä ostamassa aina heti julkaisun jälkeen!
Ich bin nicht ich wenn du nicht bei mir bist

Poissa Weasly

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: QuaffleMist4450
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #101 : Helmikuu 26, 2012, 21:45:57 »
yks mun kaveri höpötti koooko ajan HP:sta nii ajattelin et vois alkaa lukee ja sainkin synttäri lahjaks serkuilt Viisasten kiven ja mummilta Salaisuuksien kammion ja sittenhommasin pikkuhiljaa koko sarjan

Poissa Magic girl

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Valar Morghulis
  • Pottermore: WhitchThorn22397
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #102 : Maaliskuu 04, 2012, 15:28:52 »
Oma isoveljeni oli joskus kauan kauan sitten lukenut näitä ja siksi hyllyssämme ne melkein kaikki olivatkin. Jossian kohtaa innostuin katsomaan Potter-elokuvia ja sitten siirryin kirjoihin. Kirjat olivat niin mukaansa tempaavia ja hauskoja, että oli pakko lukea kaikki kotona olevat kirjat. Suunnittelen ostavani vielä kaikki viimeiset osat. Suurrimman hurahdukseni aikana äitini lupasi, että saan kirjat ja meillä olevat Potter-elokuvat, nyt koitan ostaa myös kaikki elokuvat.
Keräilijäluonne kun olen ;D

~Magic girl~
"Push me and I'll push back
I'm done asking, I demand"

Poissa Myself

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: NewtHex15734
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #103 : Huhtikuu 15, 2012, 17:36:57 »
Minunkin isoveljeni oli alussa todellinen Potter-fani. Hän puhui kirjoista (niitä oli silloin ilmestynyt kolme ensimmäistä suomeksi) lähes koko ajan, ja yritti kaikin voimin saada minutkin innostumaan aiheesta. Tuloksetta. Aluksi minä en välittänyt Potter-kirjoista lainkaan, mutta kaikki muuttui kun paras ystäväni sai joululahjaksi Viisasten kiven, ja jäi aivan koukkuun. Minä taas olen aina lukenut todella paljon enemmän kuin hän, ja koin, että maineen "kaikenlukeneena" kärsi, joten lainasin ensimmäisen kirjan isoveljeltäni, ja ahmin sen päivässä!

Sen takia minä jäin auttamattomasti, ja täysin peruuttamattomasti koukkuun Pottermaailmaan!

Myöhemmin, aina kun uusi Harry Potter-kirja ilmestyi niitä täytyikin ostaa kaksi, koska siitä olisi muuten tullut aivan älyttömän suuri tappelu minun ja isoveljeni välille, kumpi lukisi sen ensin...

Poissa Prosper

  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #104 : Huhtikuu 15, 2012, 22:41:29 »
Ilman rakasta isosiskoani ei minulle näitä kirjoja oltaisi pikkulapsesta lähtien luettu. Juuri siitä syystä hänen jalanjäljissään minäkin niitä olen aina lukenut ja fani ollut kanssa ihan aina. On jotenkin hienoa, että juuri nämä kirjat ovat alusta asti kuuluneet elämääni. :)

Ja vielä tarkempi tarina tuolle aiemmalle on se, että rakas siskoni kiusasi minua lukemalla vain pienen pätkän kirjoista ja lopetti sitten kesken kun en pikkunaperona muka ymmärtänyt niistä mitään (pyh ja pah! tiesin minä ainakin sen, ettei Harry pelkää hämppiksiä!!) ja sitten pakotin äitini lukemaan niitä minulle iltasaduiksi. :'D Eka ikioma kirjani jota minulle ei ollut kukaan muu lukenut oli FK.

Poissa Nox

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Et nocte perpetua
    • Livejournal
  • Pottermore: NoxNiffler22625
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #105 : Huhtikuu 24, 2012, 12:18:05 »
Ystäväni oli harras fani aikoinaan, ja suoraan sanoen painosti lukemaan. Eihän sitä kauaa jaksanut pistää hanttiin, ja jopas jouduinkin myöhemmin myöntämään olleeni väärässä; kirjat olivat hauskoja aj jännittäviä, mutteivät nyt ehkä ihan niin loistavia ja nerokkaita kun hän oli kerskaillut.
Mane tempus expergiscendi
The morning; the time of awakening

Poissa Wippii

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SilverElm5143
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #106 : Huhtikuu 24, 2012, 13:52:20 »
Oma tarinani on kyllä niin jännittävä, että. :'D

Eli siis, joskus kauan sitten äitini lainasi paikallisesta kirjastostamme Viisasten kiven. Minä en ollut aluksi kiinnostunut, mutta lopulta kuitenkin luin kyseisen teoksen. Ja ihastuin, totta kai. :P

Samana (vai seuraavana?) vuonna sain neljä ensimmäistä (eli ne, jotka olivat siihen mennessä ilmestyneet) Potteria joululahjaksi. Sinä jouluna olin aattona kuumeessa, joten vietin illan olohuoneen sohvalla Pottereita lukien. :D
"Harry, however, had never been less interested in Quidditch; he was rapidly becoming obsessed with Draco Malfoy." ~ Harry Potter and the Half-Blood Prince (UK edition), page 383.

Poissa Rupertismyking

  • Luppakorva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mun rakkaat<3
  • Pottermore: WitchWatch10541
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #107 : Huhtikuu 29, 2012, 18:40:00 »
Esiteltiin koulussa kirjailijoita ja yhet pojat esitteli J. K. Rowlingin ja Pottereita siinä samalla. Toinen pojista oli ja on edelleen Potterfani, toisesta en halua kuulla enää ikinä. Mutta pysytäämpä aiheessa... Silloin minua ei olisi voinut kiinnostaa pätkän vertaa koko (silloinen) roska, mutta sain samana vuonna Potter ja Viisasten kiven joululahjaksi. Aloin lukemaan sitä samana yönä (jouluaattona) ja yhtäkkiä huomasin, että olin lukenut koko kirjan. Siitä se sitten lähti. Nyt olen SUUUUUUUUURI Potter -fani.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 28, 2012, 18:33:21 kirjoittanut Rupertismyking »
I will cry when you go away because I love you forever♥

Rosmerta

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #108 : Huhtikuu 29, 2012, 23:15:27 »
Yksinkertaisesti kirjastossa ei ollut mitään muuta fantasiaa, alunalkaen olin oikeastaan pottereita vastaan, mutta kohta huomaa että on ahminut koko sarjan :D

Poissa Undef

  • Allons-y!
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: FangMahogany16903
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #109 : Huhtikuu 30, 2012, 09:00:10 »
Kaikki alkoi kun äitini osti VK:n ja alkoi lukea sitä minulle ja veljelleni iltaisin. Näin jatkui PP asti (osasin jo lukea siihen mennessä, mutta en halunnut). Sitten aloin lukea itse Pottereita, koska muistin, että aika moni asia oli mennyt ohi nuorena. Myöhemmin sain KV:n englanniksi heti kun se ilmestyi (osaan hyvin englantia, koska olen ollut päiväkodista asti englanninkielisellä luokalla) ja nyt olen iso potterfani.
"Kerro liikkeillä tanssijan: minä rakastan, minä välitän vieläkin.
 Kerro maailmassa näytelmän: minä ymmärrän, minä kutsun sielläkin."

Poissa vellamo

  • Puolihahmo
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #110 : Toukokuu 21, 2012, 14:40:45 »
Muistelen, että ensimmäinen Potter kantautui kirjastosta kotiin, koska veljeni oli kai koulussa tms. kuullut puhuttavan Potter-kirjoista ja pyysi minua sitten lainaamaan kirjastosta sarjan ensimmäisen osan. Näinpä sitten tapahtui ja itse taisin tarttua kirjaan (Viisasten kivi), ettei muuta luettavaa juuri sillä hetkellä ollut ja lukutoukkana en voi elää ilman, että luen jotain... Siitä se sitten lähti. Tykästyin kirjaan heti ensimmäisistä sanoista alkaen. Salaisuuksien kammio oli silloin jo ilmestynyt suomeksi, mutta kolmatta osaa jouduttiin sitten hiukan jo vartomaan.
Huomenta maailma.

Poissa Kinder

  • Takavasemmalta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: StoneDragon24
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #111 : Toukokuu 21, 2012, 16:52:44 »
Tutustuin itse Harry Potterin maailmaan ensimmäisen kerran noin 13-vuotiaana, mutta kirjoihin vasta kun olin 19. Kuulin jo ala-asteikäisenä jostain ihme kirjasta ja velhopojasta nimeltä Harry Potter, mutta ei se minua kiinnostanut ollenkaan (en lukenut ala-/yläasteella juuri yhtään kirjoja, jos ei ollut pakko). Näin luokkakaverillani Viisasten kivi -kirjan jossain vaiheessa, mutta kansikuva oli varsin luotaantyöntävän näköinen ... Kolme vuotta itseäni nuorempi veljeni lueskeli Potter-kirjoja peruskoulussa, mutta ei hänkään saanut minua niistä kiinnostumaan. Elin täysin Pottereista mitään tietämättömänä yläasteelle saakka, jolloin katsoimme englannintunnilla Viisasten kivi -elokuvan. No, sehän oli ihan mahtavan loistavan upea leffa! Muistan katsoneeni sen muutaman kerran uudelleen joltain elokuvakanavalta, joka ei näkynyt kuin negatiivivärinä. Sain Salaisuuksien kammio -elokuvan VHS:nä kun se ilmestyi (DVD:t oli vielä tuolloin meille jotain ihan uutta ja ihmeellistä) ja Azkabanin vanki taisi olla joululahja(?) vuonna 2004. Vielä Liekehtivän pikarinkin sain DVD:nä ennen kuin olin lukenut ainuttakaan kirjaa.

Puoliverinen prinssi -kirja julkaistiin suomeksi 2006, ja veljeni pyysi äitiämme ostamaan sen. Nyt kun minuakin oli jo Potter-leffakärpänen päässyt puraisemaan, halusin myös itse lukea sen. No, olin kyllä aika pihalla sitä lukiessani, koska en tiennyt viitosesta yhtään mitään, mutta tykkäsin silti. Sinä syksynä aloin haalimaan itselleni kaikki viisi muutakin Potter-kirjaa. Aloin samana syksynä opiskella ammattikorkeakoulussa ja meninkin ensimmäisenä päivänä kouluun kirjakaupan kautta, josta ostin Liekehtivän pikarin. Luin ja ostin silloin kirjat nurinkurisessa järjestyksessä, ensin siis kuudes, sitten viides, neljäs jne. On se kumma, kun kirjojen lukemisen jälkeen ne aikaisemmin ihan järjettömän hyvät leffat tuntuivatkin yhtäkkiä niin kovin puutteellisilta ja pelkästään keskinkertaisilta – varsinkin se neljäs, joka oli aiemmin suosikkini. Ahmin kaikki kuusi kirjaa seitsemän (kolme viimeistä kahdeksan) kertaa, kunnes Deathly Hallows ilmestyi kesällä 2007. Sehän oli tietenkin ihan pakko saada. Sen lukeminen oli tosi haastavaa, mutta palkitsevaa kuitenkin. Kun olin sen lukenut marssin taas kirjakauppaan ja tilasin kaikki kuusi ensimmäistä kirjaa englanniksi kovakantisina häkeltyneeltä kirjakaupanmyyjältä. Sain maksaa niistä pienen omaisuuden, mutta oli se sen arvoista! Englanninkielisten lukemisen jälkeen en enää koskenutkaan suomennoksiin, paitsi kuoleman varjeluksiin, olihan se nyt pakko edes kerran suomeksi lukea.

Voin sanoa, että englanninkielen lukutaitoni kohosivat valtavasti Pottereiden ansioista. Jos olisin kirjoittanut ylioppilaaksi vasta 2008 enkä 2006, olisi englannin arvosanani taatusti ihan jotain muuta kuin se onneton pahuksen B ... :\ Nyt melkein 25-vuotiaana olen edelleen ihan koukussa Harry Potterin maailmaan (viimeisen kirjan loppu kyllä vähän latisti sitä – olen yksi niistä, jotka vihaavat Harry/Ginny paritusta ... onneksi olen löytänyt fanfictionin, jolla voi ihanasti korjata tuon kamalan faktan! x)) eikä loppua näy. Löysin viime kesänä Vuotiksen ja sitten tuli Pottermore ja aloin neuloa Potter-kaulahuiveja ja – ah, Potterit! ♥ ^_______^

Kamala romaani ... ei mun nyt ihan näin paljon aiheen vierestä pitänyt kirjoittaa. o_O

Poissa Love And Hope

  • Kummajaisten kuningatar
  • Vuotislainen
    • Virtuaalitylypahka Pahkakoulu
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #112 : Toukokuu 22, 2012, 21:28:08 »
Luin ensimmäisen Potterin yhdeksänvuotiaana, kun syntymäpäivälahjaksi sain kummitädiltäni Viisasten kiven. Luin sen päivässä, ja aloin kaipaamaan lisää samankaltaista fantasiaa. Lopulta lainasin kirjoja kirjastoautolta. En tiedä miksi pidän niistä, niiden kaikki pinet yksityiskohdat vain koukuttavat. =D

Poissa Sontsukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LeviosaQueen31205
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #113 : Toukokuu 24, 2012, 07:58:43 »
Tää tapahtui ehkä vuosi sitten... Mun parhaan kaverin kirjahyllyssä oli lojunut jo ainakin kaksi vuotta Harry Potter ja viisasten kivi. Mää muistan kun me aina väheksyttiin (kirjoitetaanko se noin) sitä kirjaa ja muitakin potter- aiheita. Sitten yks päivä, kun mää menin hakee sitä, niin se ilmoitti mulle että oli ruvennut lukee viisasten kiveä. Mää olin ihan että täh?! Sit kun se oli lukenut sen niin se sano mulle että mun on pakko lukee se kirja. Niin mää sit luin sen ja eiköhän lähdetty äitin kaa heti kirjakauppaan salaisuuksien kammiota ostamaan! Siitä alkoi pottereiden luku urani, ia luen niitä tälläkin hetkellä! Jättisuuret kiitokset Vekkulille, parhaalle kaverilleni!!!
Mikä on tullakseen, tulee...  ja me kohtaamme sen pystypäin, sitten kun se tulee.

Poissa Parselmouth

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Working in company C.S.I. Baker Street
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #114 : Kesäkuu 30, 2012, 21:09:35 »
Olin varmaan jotain... ööö... 8 kun meidän mamma oli lainannut meille LP:n (en tiedä miksi, koska oon vanhin lapsi ja äiti ja isä ei lue kirjoja paitsi isä jotain sciffiä tms... niin aiheeseen:D) Mä muistan, kun se ns. "aikuisten-painos" oli meidän olohuoneen kirjahyllyssä. Olin jo silloin sellainen mini-lukutoukka ja sitten ajattelin että voisin lukea tuon.

Joskus kymmenen aikaan illalla, eli toooosi myöhään sitten hain sen ja aloin lukea omassa huoneessani. Potter-maailma oli jo mulle tuttu leffoista (eli VK ja SK lähinnä). Mutta oli se silti aika järkytys, kun alussa kerrottiin Valedrojen murha niiiiin pelottavasti. Että sitten suljin kirjan ekan luvun jälkeen ja yritin nukkua piiimeässä huonessa:D

Kuitenkin jatkoin parin päivän jälkeen lukemista ja luin ne kaikki ihan sekalaisessa järjestyksessä, jos oikein muistan: 4, 5, 7, 2, 1, 6, 3 tai jotain sinnepäin:D Ja oon lukenut ne rehellisesti varmaan kymmeniä kertoja. On mielenkiintoista, että silloin tajusi tarinassa vain pelkän juonen pääpiirteet, mutta kun niitä luki ja luki niin oppisin lukemaan Pottereita niinkuin "rivien välistä" ja huomaamaan kaikkia hauskoja yksityiskohtia.
"Tuon laulun olen kuullut ennenkin", Holmes huomautti. "Ennen vanhaan se soi jatkuvasti! Se oli edesmenneen professori Moriartyn suosikkikappale"

Poissa Ninjaturtle

  • Oman elämänsä Watson
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • jedi
    • Mah Twitter
  • Pottermore: CatSkull31170
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #115 : Heinäkuu 01, 2012, 13:24:32 »
Aluks me saatiin Viisasten kivi edesmenneeltä isomummolta lahjaksi, kun kysy kirjakaupassa mitä pienet pojat lukee. Sitten kun opin lukemaan, niin rupesin lukemaan laajemmin niitä. Viime aikoina oon alotellu englanninkielistäkin :D
Everyone i know is reaching for the peak of the volcano.

Poissa Meow

  • Vuotislainen
  • Pottermore: UnicornSnitch24815
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #116 : Heinäkuu 01, 2012, 21:47:59 »
Joskus ala-asteella lainasin kaverini puolesta kirjastosta Viisasten kiven. Perusteluina neidillä oli se, että hänellä ei ollut kirjastokorttia eikä hän osannut etsiä niitä kirjoja sieltä hyllystä (siihen aikaan vietin suunnilleen kaiken vapaa-aikani kirjastossa). Siispä lainasin kirjan kaverille, joka palautti sen viikon päästä sanoen, että se on tylsä eikä hän jaksa lukea ekaa sivua pidemmälle. Siinä sitten hotkaisin kirjan aikani kuluksi, kun laina-aikaakin oli vielä ikuisuus jäljellä, ja lähdin heti sen jälkeen metsästämään seuraavia osia :D
Oh my.

Poissa Vilionkka

  • Varjometsästäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: NifflerSeer330
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #117 : Heinäkuu 03, 2012, 12:14:17 »
Mä olin kattonu eka elokuvat ja olin totaallisesti HP:ta vastaan, eikä kiinnostanu yhtään. No sitten satuin kattelee mun äidin suurta kirjahyllyä ja bongasin Harry Potter ja Viisasten kiven hyllystä. En kyllä ruvennu ihan heti sitä lukemaan. Fanitus alko sillee pikku hiljaa ja kirjojen luku myös. Kävin muutaman kerran kattomassa tota ekaa kirjaa ja mietin että vois lukee tän joskus. Sillon ei kyllä yhtään kiinnostanu lukea... Mutta sitte joku päivä otin ton kirjan mukaani alakertaan ja rupesin omassa huoneessani sitä lukemaan. Sillee se vaan jotenki alko, olisko siitä nyt jotain pari vuotta vai vuosi... Eli ei kovinkaa pitkä aika. Oon kyllä jo lukenu kaikki kirjat ja tällä hetkllä luen uudestaa HP Feeniksen kiltaa. Se on musta paras kirjana.. Mua kyllä häirittee kun yks-kolmosee mulla on Potter kirjat pokkarina ja sitte loput kovakantisena. Eka ja neljäs kirja on mun mummilta, se anto ne mus äidille, kun se oli saanu ne jostai kirja kerhosta ilmaseks.
-Yhtä kyytiä, läikyttämättä.
 -Ja ylenantamatta.
 -Joten tämä on juomapeli siis?
 -Viimeinen pystyssä voittaa.

Annis

  • Ankeuttaja
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #118 : Joulukuu 27, 2012, 09:06:54 »
Mä kävin katsomassa viisasten kivi leffan elokuvissa, ja sen jälkeen olikin pakko ostaa kirja. Kirjat ostin heti ilmestymisten jälkeen ja leffat kävin katsomassa kun tulivat suomeen. Toki ensimmäinen leffa antoi paljon enemmän kun en ollut lukenut vielä kirjoja, seuraavissa leffoissa jäin aina miettimään mitä olisin halunnu kirjoista lisätä siihen vielä.

Poissa Welhokaniini

  • Kynttilöiden lumo Suuressa salissa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonstoneSeeker27459
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #119 : Joulukuu 27, 2012, 15:01:15 »
En muista tarkalleen miten siinä kävi, mutta katsottuani pari ekaa leffaa yhä uudelleen ja uudelleen (ihmettelen miten ne Potter VHS -kasetit oikein kestivät sitä kulutusta) äitini oli ostanut minulle siihen mennessä ilmestyneet kirjat ja luin niitä koko ajan uudelleen ja uudelleen, enkä tiennyt paremmasta kuin Potter.
 Näin ainakin muistan käyneen...

Poissa Malicia

  • holy fool
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #120 : Joulukuu 27, 2012, 23:15:47 »
Muistan Koululaisessa olleen ihan kokonaisen kannen Harry Potterista, siinä oli Liekehtivän pikarin kansikuva :D Vielä silloin sarja ei kiinnostanut, mutta myöhemmin kirjastoautossa näin Azkabanin vangin ja päätin koittaa näitä paljon kehuttuja kirjoja.
Watch your heart when we're together
Boys like you love me forever

Poissa serpensortia

  • Aamu-usva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Have a cup of tea.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #121 : Joulukuu 28, 2012, 14:13:44 »
Sain kaveriperheen kolmelta lapselta kultakin yhden kirjan 8 -vuotislahjaksi. Kolme ensimmäistä kirjaa, siis. Olin todella pettynyt "tylsään" lahjaan, mutta luin kuitenkin huvikseni VK:stä ekan sivun, jonka jälkeen ahmaisin koko kirjan sitten ihan vahingossa. Siitä alkoi potterputki, jonka aikana elämääni ei mahtunut muuta kuin kirjasarjan hotkiminen...
"We'd apologize for being the best house...
But we don't really want to."

Poissa Eriya

  • Tähtienyö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #122 : Joulukuu 29, 2012, 21:30:07 »
Äiti oli ostanut kirjat silloin, kun ne suomeksi ilmestyivät. Kun olin pieni, muistan, kun äiti luki niitä minulle iltasaduksi, luvun kerrallaan (ja muistan myös, että kerran vähän kiukuttelin ja äiti uhkasi, ettei lukisikaan seuraavaa lukua, joka kertoi Viistokujasta. Kummasti sitten käytös muuttui kiltiksi... ;)

Sitten kun osasin jo lukea sujuvasti, noin 6-7 vuotiaana, aloin lukemaan niitä itse. Ja äiti joutui useammin kuin kerran käskemään laittaa valot pois ja mennä nukkumaan.
I'm on a road of broken dreams and I need to know why
Seek the truth through lies to be my guide
I'm in a world of doubt and trust, can't deny 

Poissa hanhyokkasikimppuuni

  • Kalpa Kassinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Nobody's Perfect
  • Pottermore: FrogMarauder14005
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #123 : Tammikuu 05, 2013, 13:46:21 »

Itse aloitin lukemaan Pottereita, kun siskoni jauhoi ja jauhoi niistä Potterhuumassaan. Aluksi olin epäileväinen, mutta kun siskoni luetutti kaverillani pari sanaa Potteria ja kaveri valehteli pitävänsä siitä(en siis tietenkään silloin tiennyt tuosta valehtelamisesta), kiinnostukseni heräsi, jos Kaveri kerran tykkäsi, niin miksen minäkin. Siispä tartuin Viisasten kiveen ja loppu on historiaa.

Poissa Jane Eyre

  • British Hippie who never lived in Great Britain
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Maybe someday I'll find the place for me to live.
  • Pottermore: OwlSparks24145
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #124 : Tammikuu 05, 2013, 14:00:52 »
Päädyin lukemaan Pottereita, kun olin nähnyt jo ensimmäiset kuusi elokuvaa.. :D elikä johtui siis elokuvien hyvyydestä. Tyyliin ykkösluokalla luin vähän VK:a, mutta olin vielä niin pieni, ettei ihan hirveesti innostanut, vaan skippailin tyyliin kakskyt sivua ain välil :D
You put your arms around me and I'm home.

Poissa Lacie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #125 : Tammikuu 07, 2013, 19:57:43 »
Muistan että käytiin isän, veljen ja veljen kaverin kanssa katsomassa Viisasten kivi kun se tuli elokuvateatteriin, mutta siitä se innostus ei varsinaisesti vieä lähtenyt. Myöhemmin muistan että vanhempani ostivat Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion veljelleni mutta hän ei niistä välittänyt, joten kävin ne sitten uteliaisuuttani hänen huoneestaan hakemassa itselleni ja innostuin heti. :D Elokuvista en oikeastaan heti hirveästi välittänyt, mutta heti kirjojen lukemisen jälkeen alkoi elokuvatkin aueta paremmin ja tykästyin niihinkin. :)
Lilia -> Lacie

Poissa Dobbyliini

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: FelicisVine29274
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #126 : Tammikuu 09, 2013, 15:56:41 »
Aloin lukea, koska siskoni alkoi lukemaan niitä ja kehotti minuakin lukemaan. Hän vannotti että ne ovat todella hyviä, mutta itseäni kiinnosti tuolloin hevoskirjat, enkä innostunut. Ajattelin sitten kuitenkin lukea hänen mieliksi muutaman sivun, ja alle kahdessa kuukaudessa olin lukenut kaikki (: Onhan sisaruksista joskus jotain hyötyäkin (:

Poissa Gil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LightHowl8815
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #127 : Tammikuu 09, 2013, 19:57:03 »
Yhellä luokkalaisella oli Viisastenkivi luvunalla 2001 syksyllä ja aattelin että toi vois olla mielenkiintonen kirja. Ekan kirjan taisin lukea viikonlopun aikana läpi ja hommasin sitten kakkosen syyslomalla, kolmosen sain synttärilahjaksi ja nelosen joululahjaksi saman syksyn aikana. Olin myyty heti ekan kirjan jälkeen ja Potterit oli ensimmäisiä pitempiä kirjoja joita olin lukenut.

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #128 : Tammikuu 12, 2013, 05:33:08 »
Eli vuonna 2001 olin seitsemänvuotias ekaluokkalainen ja vuotta vanhempi siskoni oli saanut ensimmäisen Potterin lainaan ja sen jälkeen meidän vanhemmat osti kaikki siihen mennessä ilmestyneet neljä kirjaa ja minä aloitin sitten lukemaan ensimmäistä kirjaa ja pian olikin kaikki neljä luettu!
Ei siinä kauan mennyt, että jäin kirjaan täysin kiinni. Mitä enemmän sivuja käänsi, sen vaikeampi oli pistää kirja alas. Koko Potterien maailma oli minulle niin täydellinen, siinä iässä sitä vielä haaveili itse saavansa kirjeen Tylypahkasta (vaikka tiesikin, ettei sellaista voisi tapahtua). Ja köh, ei silleen etteikö vieläkin sellaista haaveilisi, vaikka iän puolesta pitäisi olla koko Tylypahkan oppimäärä jo suoritettuna :D
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥

Poissa unknow

  • lukematon lehti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ErisedElm16162
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #129 : Tammikuu 12, 2013, 23:19:55 »
Voi olla, että olen vastannut tälle palstalle joskus aikaisemminkin, mutta on aina mukava muistella mistä kaikki alkoi:)

Oli vuosi 2000 ja olin aloittanut toisen vuoden alakoulussa. Meille annettin projektiksi suunnitella ja kuvata uutiset ja silloin kuulin ensimmäistä kertaa Harry Potterista. Harry Potter ja "Viisasten kivi oli myynyt Suomessa..." en tarkalleen muista varsinaista uutista. Se uutinen annettiin minun luettavakseni. Sitten vuonna 2001 toivoin Viisasten kiveä joululahjaksi. Viime vuonna löysin vanhan päiväkirjani ullakolta, missä kerroin, että toivoin kaikkein eniten Viisasten kiveä lahjaksi. Siitä huolimatta, että olin saanut kirjan, en kuitenkaan lukenut sitä heti. En pitänyt kirjan kannesta. Se oli ilmeisesti liian lapsellinen makuuni, vaikka olinkin vasta 9. Pian kuitenkin katsoimme koulussa Viisasten kiven ja uteliaisuuteni heräsi. Pian olikin neljä ensimmäistä kirjaa luettu ja viidettä joutuikin odottamaan muutaman vuoden. Minä en usko sitä, että olisi ollut sattumaa, että sain toisella luokalla kertoa uutisen tuosta maailmalla jo menestyneestä kirjasta, joka sitten herätti kiinnostukseni. Niin oli tarkoitettu, sillä olen kasvanut ihmisenä niin paljon lukiessani tuota mahtavaa sarjaa.
I'm going to do what I want to do. I'm going to be who I really am. I'm going to figure out what that is. -Emma Watson

Poissa iso L

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #130 : Helmikuu 18, 2013, 12:51:36 »
Kaikki alkoi siitä, kun kaverini Dobbyliini (etsikää vuotislaisista) yllytti minut lukemaan, ja hoki että "sun on ihan pakko lukea ne". Niinpä Dobbyliini antoi minulle lainaan Viisasten kiven, ja luin sitä. Aloin jo innostua, ja Viisasten kivi vaikutti tosi kivalta. Mutta. Sivulle 148 olen toistaisesti jäänyt, ja annoin kirjan takaisin, koska meillä olikin sama kirja. Nyt olen taas miettinyt, että voisin lukea kirjan loppuun viimeistään kesälomalla! Sen jälkeen Dobbbyliini on kuitenkin näyttänyt leffoja, ja ne on ollut tosi kivoja. Yks päivä katsottiinkin Viisasten kivi kokonaan, ja jonkin verran Salaisuuksien kammiosta. Kyllä se minusta  vielä fanin tekee! :D




Poissa Bellex

  • triX
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Just smile, let it shine!
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #131 : Helmikuu 18, 2013, 21:36:55 »
Siskoni omisti kirjat (jotka oli silloin ilmestyny) ja oli lukenut ne. En silloi noteerannut niitä sen kummemmin. Sitten kaksi ensimmäistä leffaa tuli telkkarista ja katsottiin ne äidin kanssa. Ne vaikutti kivoilta joten päätin hakea kirjan siskon hyllystä ja aloin lukea sitä. Ja yllätys yllätys koukkuun jäin. (En muista, olinko ehkä kymmenen silloin?)
"You're never fully dressed
Without a smile!"

Poissa Lumipöllö

  • Äänetön stalkkeri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #132 : Helmikuu 24, 2013, 13:47:20 »
Perheemme oli lähtemässä lomamatkalle, ja mietin, mitä lukemista ottaisin mukaan. Harhailin kirjastoon ja katselin vähän. En ollut kiinnostunut Pottereista, mutta ajattelin että voisihan sitä kokeilla. Noh, lainasin Viisasten kiven ja ihastuin heti. Luin puolet kirjasta samana iltana ja seuraavana päivänä menin lainaamaan SK:n. Luin ne lomalla ja kotiin tultuamme ryntäsin kirjastoon. Siinä tuli kuukauden sisällä luettua kaikki kirjat ja sen jälkeen olen ollut Potterfani henkeen ja vereen.
Ujonlainen keijukainen, asioistaan vaitonainen
Kaukaa kyyneleensä kiertää.
Yksinäinen, päältä jäinen, rakkaudessa kerjäläinen
Kengät kuljettaa ja hiertää.

Poissa Nipsutius

  • Puun kuoressa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #133 : Maaliskuu 06, 2013, 18:58:31 »
Opettaja luki meille luokassa ensimäiset kaksi kirjaa ja kävimme katsomassa Viisasten kiven elokuvateatterissa luokkaretkenä, siitä se sitten lähti ja sillä tiellä ollaan. Eli tavallaan vahingossa kävi minun innostukseni. Olin kolmasluokkalainen pikkupallero kun Viisasten kivi ilmestyi elokuvana ja sitä ennen tosiaan oltiin kuultu se ensimäinen, eli oikeastaan ensimäinen potteri jonka luin itse oli kolmas, jos muistan oikein.
"Pidä huoli siitä, että jätät tämän maailman hieman parempana paikkana kuin mitä se oli tänne tullessasi."
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa."

Poissa Kynttiläkäärme

  • Syksyn liekki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: potioncharm26553
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #134 : Maaliskuu 06, 2013, 22:02:30 »
Aluksi minua ei kiinnostanut Potterit lainkaan. Vasta ensimmäisen elokuvan nähtyäni innostuin niistä ja jäin totaaliseen koukkuun. En aikaisemmin olltut Potterin kokoisia kirjoja lukenut, joten varmaan elokuva auttoi, siinä että pystyin hahmoittaa Rowlingin luoman taikamaailman paremmin. Lapsena (ja vieläkin) mielelläni haluan valmiin visuaalisen kuvan maailmasta mistä luen, sillä minun on monesti hankala kuvittella maailmoja ilman visuaalista apua. Potterissa kiehtoi erikoiset hahmot ja sarjana hahmojen kasvu. Viisasten kiven lukiessa olin juurikin 11-vuotias joten hahmojen kasvaminen samaan tahtiin kuin minäkin oli todella samaistuttavaa, eikä muissa kirjasarjoissa tämä ollut minulle mahollista. 

Poissa sunnyrawwrs

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Yhdistyneet noitien ja velhojen Taikaopisto
  • Pottermore: MoonstoneSeeker6010
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #135 : Maaliskuu 07, 2013, 00:08:39 »
Pottereiden lukemisen aloin isäni myötä. Hän osti minulle ensimmäisen kirjan (taisin olla tuolloin ensimmäisellä vaiko toisella luokalla) ja luki sitä minulle iltaisin. Toisen jo luin itse, ja sille tielle jäin. Koko tarina oli hyvin kiehtova, ja kenties yksi syy koukkuun jäämiseen oli sekin, etten ollut vielä täyttänyt 11, vaan odotin kiihkeästi kirjettäni Tylypahkaan.
Elokuvat olen katsellut kertaalleen, mutta niiden katsominen ei minua niinkään innosta. Mielikuvat jotka sain hahmoista kirjojen myötä, ovat säilyneet, vaikka tiedänkin kuka näytteli elokuvissa ketäkin.

Poissa valekaljuuna

  • linnunradan pienoismalli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PixieFlame10573
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #136 : Maaliskuu 09, 2013, 12:55:34 »
Kunnia siitä, että aloin lukea Pottereita, kuuluu kokonaan parhaalle ystävälleni Polyjuiselle!
Hän kun niitä kirjoja pienestä asti luki. Kertoi aina jotain kivaa pottereista ja etenkin se päivä on jäänyt mieleen, jona olimme lähdössä kotiin harkoista. Silloin Polyjuise yritti opettaa minua muistamaan kaikkien pottereiden nimet ulkoa oikeassa järjestyksessä. Se tuntui mahdottoman vaikealta tuolloin!
Äiti oli kuitenkin sitä mieltä, että olin liian pieni lukemaan kyseisiä kirjoja. Olen edelleen katkera siitä, sillä hän ei itse ole koskaan edes avannut Potteria!
No, onneksi sitten lopulta, kun meillä eräänä kesänä sattui tuttuja kylään, he toivat minulle ja siskolleni pienet lahjat. Saatoittekin jo arvata, että Viisasten kivihän se sieltä paljastui. Samaisella viikolla heti vieraiden lähdön jälkeen me lähdimme viikoksi Lappiin. Matka oli pitkä, joten ahmin koko kirjan heti alusta loppuun ja ihastuin siihen heti. Kun seuraava kirjakauppa sattui vastaan, oli pakko mennä Salaisuuksien kammio ostamaan. Kolmatta en enää saanut ostaa, mutta heti kotiin päästyämme (ylipitkältä tuntuneen loman jälkeen) ryntäsin kirjastosta sen lainamaan.
Ja niin Potterit astuivat elämääni... ;)

Poissa Niittie

  • rottamainen virne
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #137 : Maaliskuu 09, 2013, 13:40:05 »
En muista yhtään, minkä ikäsenä alotin pottereiden lukemisen, mutta veikkaisin että ehkä joskus kakkosella tai ykkösellä. Muistaakseni Azkabain Vanki oli silloin jo ilmestynyt. Lukeminen alkoi kuitenkin niin, että isä oli lainannu kirjastosta Viisasten Kiven, ja luettuaan suositteli sitä mulle. Kirja oli mulla mukana melkein joka paikassa, uppoiduin maailmaan täysin. Löysin ihan vasta ison laatikollisen ala-asteaikaisia koulutöitäni ja muitakin piirrustuksia ja tekstejä. Siellä oli selitettyä mun joskus näkemä Harry Potter uni, ja kirjeitä Frediltä (minulta) Georgelle (kaukana asuvalle kaverilleni) ja toisinpäin. Löysin myös yhden "Ronin" kirjoittaman esitelmän ihmissusista :D
The mind is not a book, to be opened at will and examined at leisure

Poissa Pallukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #138 : Kesäkuu 01, 2013, 11:02:03 »
Kaverini oli kertonut, että pitää Harry Pottereista. Sitten toinen kaverini innostui ja lopulta minunkin oli pakko kokeilla. Loppujen lopuksi luin 1. Potterin, mutta 2. jäi sitten kesken... -.-

//Tarpeeton lihavointi poistettu. :) -gamma
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 02, 2013, 21:29:15 kirjoittanut gamma »
Miksi kana ei mennyt tien yli?
- Se  näki Harry Potterin ja Voldemortin taistelevan.

Poissa normiverkko

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #139 : Kesäkuu 17, 2013, 11:48:07 »
Olin kai toisella luokalla ja minulla oli tylsää, joten tutkiskelin perheemme kirjahyllyä ja löysin sieltä Potterit. Aloitin tietenkin ensimmäisestä kirjasta ja koukutuin heti sen lukemiseen. Nyt olen lukenut kaikki Potterit vähintäänkin kaksi kertaa. En ole jaksanut etsiä käsiini englanninkielisiä Pottereita, mutta niiden lukeminen olisi To do -listallani. c:

Poissa Illusia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: QueenBronze29546
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #140 : Heinäkuu 02, 2013, 11:26:31 »
Äiti sanoi että nyt on aika aloittaa Pottereiden lukeminen. Olin niin varma, että lukisin enintään 1 kirjan, mutta väärässä olin. Paras kirjasarja ikinä!

Poissa Lovepotion

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #141 : Heinäkuu 08, 2013, 14:42:27 »
Oikeastaan olin saanut lahjaksi kummiltani kaksi ensimmäistä Potteria, mutta en ollut niistä erityisen kiinnostunut (lojuivat kaapissa pölyyntymässä..). Sitten eräänä uutenavuotena ollessani yhdeksän tai kymmenen minulla oli tavattoman tylsää ja jostain syystä nappasin ekan Potterin hyllystä. Ja eihän siinä viikkoakaan mennyt kun olin koko kirjan lukenut ja janosin lisää :) En tiedä, mikä sai minut silloin tarttumaan kirjaan, mutta en kyllä kadu sitä lainkaan! Nyt, vuosia myöhemmin luen yhä Pottereita, tosin vaihteeksi englanniksi.


Poissa Luddz

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #142 : Syyskuu 11, 2013, 18:26:49 »
Kävin ruotsinkielistä koulua ja olin ala-asteella kun Viisasten kivestä ilmestyi ruotsinkielinen käännös. Opettajamme luki kirjan koko luokalle, joskin siitä on jäänyt meikäläiselle vain hämärä muistikuva. Ei sen ikäisenä oikein tahtonut tuo keskittymiskyky olla huipussaan, joten se mielenkiinto jäikin sitten siihen.

Vierähti muutama vuosi jonka aikana vanhempani erosivat.
Uusioperheen myötä sain ikään kuin uusia sukulaisia ja sattumalta uusi "serkkupuoleni" oli saman ikäinen kuin minä ja jo silloin täysin kiinni Harry Potterin maailmassa. Meistä tuli hyviä ystäviä.

Kuuntelin serkkupuolen höpinöitä ankeuttajista, hevoskotkista ja karkotaseista jonkun aikaa ymmärtämättä yhtään mitään. Meni hermot siihen tietämättömyyteeni ja päätin lukea kirjat jotka olivat siihen mennessä ilmestyneet. Tällä kertaa suomeksi. Ja ai että, ei paluuta näy!
Seuraavan kirjan odottelu oli mielestäni iso osa koko viehätystä, vaikka silloin se tuntui turhauttavalta.

Muistan kun kakarana leikittiin uutena vuotena että roomalaiset kynttilät (siis ne ilotulitteet) oli meidän taikasauvat ja jokatoisella tulituksella loitsu oli tainnutu ja jokatoisella avada kedavra. :D
"And his name is Voldemort, so you might as well use it, he's going to try and kill you either way."

Poissa Diamond

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #143 : Lokakuu 26, 2013, 20:12:49 »
Luin viisasten kiven eka kerran muistaakseni viitosella, kun etsin koulun kirjastosta luettavaa ja sittten kaverini suositteli sitä minulle. Sitä ennen en ollut kuulutkaan pottereista, vaikka kaikki osat olivat jo ilmestyneet! Alku oli niin kiinnostava, että oli pakko jatkaa, ja sitten tietenkin jäin koukkuun:D Nyt olen lukenut muistaakseni kaikki kirjat neljästi, paitsi KV:n viidesti.:D
Luna Lovekiva -> Diamond

Poissa Greenfinch

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • don't let the muggles get you down
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #144 : Lokakuu 26, 2013, 20:49:19 »
Sehän lähti siitä, kun olin ensin nähnyt elokuvat Feeniksin Kiltaan asti. Sitä ennen en ensin edes tiennyt kirjojen olemassa olosta, ja kun sain tietää, en muutenkaan lukenut kirjoja, joten ei sitten Harry Potter-kirjatkaan kiinnostaneet, vaikka elokuvista pidinkin todella paljon. Joskus, ehkä toisella tai kolmannella luokalla luin tosin alun AV:sta, mutten jaksanut lukea kuin alun, se kun vaikutti niin pitkältä.

Lopulta nähtyäni 5. elokuvan luin Feeniksin Killan, siihen menikin sitten koko kesäloma (ainakin muistaakseni) ja välillä ainakin meinasin hypätä joidenkin sivujen yli, koska FK on niin pitkä. En ole varma jätinkö tosiaan kohtia lukematta..

Sen jälkeen luinkin kaikki kirjat siinä järjestyksessä kun niitä kaupoista löysin, Kuoleman Varjelukset ainoana ennen elokuvan näkemistä. Sitä ennen kun ajattelin, että on kivempi ensin nähdä elokuva ja sitten lukea kirja. Nykyään olen kyllä toista mieltä, vähän myös spoilereiden takia, kahdesta viimeisestä HP:sta kun kuulin niitä ikävän paljon vaikken halunnut.

Voisinpa myös sanoa, että ilman Pottereita tuskin lukisin niin paljoa kuin nyt luen.:)

Poissa potree

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #145 : Marraskuu 01, 2013, 08:14:11 »
tais olla niin, että koulussa luettiin VK + tehtiin siiven tehtäviä tjsp (eli ihan koulutehtävä oli), niin siitä sitte lähti, lainasin kirjastosta SKn = hullaannuin härryihin vieeläkin enemmän jne


oho sori, viesti tuli kahteen kertaan :I
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 01, 2013, 08:19:53 kirjoittanut chooo »
chooo -> potree

Poissa sanpe hpf

  • Hullu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Laiturilla 9 3/4 tavataan!
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #146 : Tammikuu 06, 2014, 19:34:36 »
Aloin lukea pottereita, koska isosiskoni piti niistä, ja suositteli niitä. Luin kaikki kahdeksan vuotiaana. Nyt luen melkein joka päivä ♥
Täällä ollaan.

Poissa Mäkimeerami

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: BloodLumos24876
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #147 : Tammikuu 10, 2014, 22:34:53 »
Ala-asteella rupesin lukemaan, tosin olivat vielä ensimmäisillä luokilla liian raskasta. Olin tosin tainnut nähdä jo viisi ensimmäistä elokuvaa, ennen kuin rupesin lukemaan. Myöhemmin luin "ns" ajatuksella, joten ensimmäiset kerrat olivat vain sanoista toiseen katsomista.
The greatest trick the devil ever pulled was convincing the world he did not exist...

Poissa Semina

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #148 : Helmikuu 06, 2014, 20:39:29 »
Mä aloin lukemaan Pottereita vahingossa. Oikeastaan kaikki alkoi yhdestä vedosta. Mä olen koko luokan pahin lukufriikki ja kaikki tietää sen. No mäpä olin niin varma ittestäni (olin tällöin 10 vuotias) että päätin ettiä koulun kirjastosta mahdollisimman paksun kirjan, pienoisen pohdiskelun jälkeen päätin ottaa kirjan Harry Potter ja Feeniksin kilta. Eräs luokkalainen poikani Casper oli sitä mieltä että en voinut olla tosissani, olin kuulemma ottanut mahdottoman paksun kirjan tai jotain sinne päin. No minäpä sitten vähän suutahdin ja päätin lyödä vetoa että saisin luettua kirjan perjantaista keskiviikkoon mennessä. Poika oli vasta tullut kouluumme eikä siksi tiennyt minun erinomaisesta (joo tiedetään, olen itserakas mäntti) lukutaidostani. Voitin vedon ja olin siinä samassa hurahtanut Potteriin ihan kympillä. Heti seuraavaksi luin Puoliverisen prinssin ja koska koulun kirjastossa ei ollut kv:ta aloitin lukemaan Viisastenkiveä. Nykyään minulla menee 2 pv lukiessani FK:n.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 10, 2014, 23:10:44 kirjoittanut Semina »

Poissa Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #149 : Helmikuu 10, 2014, 19:58:37 »
Jaa-a, empäs muista. Ala-asteella opettaja luki eka- ja tokaluokkalaisille ääneen Viisasten kiveä, ja myöhemmin Salaisuuksien kammiota ja Azgabanin vankia, ja aloin uteliaisuuttani lukea Pottereita, eli lainailin kirjoja vuotta vanhemmilta kavereilta, ja luin lahjaksi saatuja Pottereita.
Kait aloin lukea Pottereita ihan uteliaisuuttani. :)
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".

Poissa Laavalamppu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #150 : Helmikuu 17, 2014, 19:47:11 »
En itseasiassa muista miksi aloin lukemaan Pottereita. Saattoi olla, että niitä oli kehuttu hyväksi ja halusin sitten itsekin lukea, mut en kyllä tarkalleen muista. Olin joka tapauksessa neljännellä luokalla. Tykkäsin ekasta kirjasta tosi paljon ja muistan vieläkin, kun oltiin jossain matkalla ja luin sitä siellä hotellihuoneessa. Sitten muistan myös, kun pelkäsin sitä kohtaa missä Harry ja kumppanit menivät jälki-istuntoon kiellettyyn metsään Hagridin kanssa ja tuli se pelottava kohta :D. Ja ensimmäinen kirja oli niin hyvä, että luin kaksi seuraavaakin osaa. Aloitin sitten myös lukemaan Lp:tä, mutta se oli liian pitkä, enkä jaksanut lukea sitä loppuun. Noin vuoden päästä luin sitten koko sarjan uudestaan :) Nyt on tullut Pottereita luettua, vaikka kuinka monta kertaa läpi.
~ Harryhan se siellä lentelee :)

Poissa Jaguaari

  • Hullun hatuntekijän oikea käsi ja kätyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: BatSilver23704
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #151 : Maaliskuu 17, 2014, 14:39:29 »
Leffoja olin katsellut jo pitkän aikaa, mutta kirjoista innostuin kun kaverini antoi minulle lahjaksi ensimmäisen osan ja sitten innostuin lukemaan ne kaikki. :D

Poissa katjuska

  • ainoa laatuaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #152 : Toukokuu 03, 2014, 13:07:10 »
Aloitin Pottereiden lukemisen vasta viime kesän alussa. En saanut ensimmäistä kirjaa lahjaksi, vaan minä, isä ja kaksi pikkusikoani menimme kirjastoon ja repäisin Viisasten kiven kirja hyllystä miettien että "no kokeillaan Pottereita kun ne ovat kuulemma niin hyviä." Istuin lähimpään tuoliin ja tykästyin heti. Kirjan luin kahdessa päivässä. Myöhemmin syntymäpäivälahjasi sain Harry Potter-Legenda kirjan vaikka Azkabnin vanki oli juuri luettu. Sen jälkeen oli n. Kuukauden tauko Pottereihin ennen kuin sain Liekehtivän pikarin käsiini. Sen jälkeen oli taas taukoa, koskq Feeniksin kiltaa ei ollut kirjastossa. Lopulta sain sen joululahjaksi. Nyt olen lukenut kaikki kirjat Puoliveriseen prinssiin asti ja nyt odottelen seuraavaa kirjasto käyntiä innolla, että saa viimeien kirjan käsiini.
"In 900 years of time and space I’ve never met anyone who wasn’t important"- The Doctor

Poissa The Ziizi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: UnicornBronze22662
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #153 : Toukokuu 18, 2014, 13:53:07 »
Itse aloin lukea Pottereita ystäväni painostuksesta. Hän oli jo lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa ja sai minutkin kaivamaan kirjahyllystämme ensimmäisen Potterin, joka oli sinne joskus ilmestynyt. Luettuani ensimmäisen kirjan hetkessä olin myös yhtä innoissani kuin ystäväni ja luimme yhdessä kaikki Potterit pienessä ajassa. Tällähetkellä olen myös lukenut Potterit enkuksi ja ne kaikki omistan. :)
"Olen vähän riehunut pianolla ja hengästyneenä kirjoitan tämän."

Poissa Ruby

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Taika on valtaa.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #154 : Toukokuu 30, 2014, 16:07:40 »
Kaikki alkoi siitä, kun isoveljeni sai mummiltani lahjaksi Viisasten kiven. Sen luettuaan hän luki loputkin Potterit. Tuolloin minua ei vielä kiinnostanut kyseinen kirjasarja lainkaan. Se kipinä tuli sitten silloin, kun olin yhdeksänvuotias. Oli kesä 2011. Olimme perheen kanssa käymässä Helsingissä ja jokapuolella ympärilläni näin mainoksia: Kaikki päättyy 13.7. Silloin tunsin jostain syystä nostalgian pistoksen, vaikken ollut koskaan ollut Pottereista kiinnostunutkaan. Ajattelin mielessäni ''Pakko nähdä toi leffa'', mutta äitini ei antanut mun mennä katsomaan sitä niin pienenä. Isoveli osti sitten muut leffat DVD:nä meille ja mäkin sain nähdä ne, sitten rupesinkin lukemaan kirjoja.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 30, 2014, 19:11:59 kirjoittanut Ruby »
"They're taking the hobbits to Isengard!"

Poissa Slytherin Prince

  • Pleikkarin pelaaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DRACO MALFOY!!! ♥♥♥
    • ♥ Harry Potter ♥
  • Pottermore: UnicornPhoenix28249
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #155 : Heinäkuu 05, 2014, 02:47:54 »
Päädyin lukemaan Pottereita elokuvien kautta. Katsoin ekana leffat, ja ne olivat mahtavia. Sitten mietin, että pitäähän tässä alkuperäiset kirjatkin lukea.

Poissa Nibs

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Hogwarts Refounded: Harry Potter-roolipeli
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #156 : Huhtikuu 11, 2015, 19:30:25 »
Asiaan saattoi toki osittain vaikuttaa Salaisuuksien kammio-elokuvan katsominen leffateatterissa mikä siis alustavasti esitteli Potter-universumin kiehtovan, hauskan ja luovan taikauniversumin ja siten herätti hitusen kiinnostusta siihen. Mutta kirjoihin tartuin vasta kuultuani Sirius Mustan ja Kelmien tarinan - eli Potter-universumin synkempi puoli veti minut mukaan. Lopulta toki kun sitten uppouduin kirjoihin tykästyin kovasti myös niiden lapsenomaisempaan puoleen. Mutta yleisesti ottaen se oli universumin rikkaus, kiehtovuus ja luovuus sekä synkemmät tarinapolut ja teemat. :)
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 12, 2015, 18:13:31 kirjoittanut Nibs »
X HOGWARTS REFOUNDED: HARRY POTTER-ROOLIPELI
Mitä pitivät sisällään vuodet 1980-1992 Potter-universumissa?
X OLD WEST TALES RPG - Minnesota 1875-1885
X PÖLLÖPOSTI - Harry Potter-blogi

Poissa Charlotte

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • No books, no life
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #157 : Huhtikuu 11, 2015, 21:39:49 »
Kaikki keskustelivat Pottereista koko ajan, mutta mulla ei ollut aikaa lukea niitä. Luin kaikkia muita kirjoja lukudiplomin takia.
Yhdellä syyslomamatkalla Kreikassa sitten aloin lukea matkalukemiseksi ostettuja Pottereita ja siitä se lähti. Äiti ehdotti kirjakaupassa Potter-sarjaa ja olin jo kiinnostunut siitä, joten suostuin.
"Mutta sinähän olet kuollut", Harry sanoi.
"Niin olen", Dumbledore sanoi arkisesti.

Poissa Dancer

  • Vuotislainen
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #158 : Toukokuu 03, 2015, 14:04:09 »
Tämä alkoi aika tarkalleen vuosi ja kuukausi sitten. Olin "kaverini" luona yötä ja parhaalla kaverillani oli siellä mukanaSalaisuuksien kammio -dvd. Kello taisi olla jo yli kahden yöllä, kun päätimme sitten alkaa katsomaan kyseistä leffaa "kaverin" koneelta (tämä itse jo nukkui silloin :D). Olin ennen kyseenalaistanut Potterit aika pahasti, en tajunnut miten joku voi pitää niistä, vaikken itse ollut yhtään kirjaa lukenut tai leffaa katsonut. No, katsoimme sitä jonkin aikaa, kunnes päätimme kelata sinne basiliskikohtaukseen. Kun leffa loppui, minua jäi ärsyttämään ettemme katsoneet sitä kokonaan. Niinpä sitten lainasin SK-kirjan kirjastosta ja hurahdin täysin <3 Nyt olen lukenut kaikki kirjat vähintään kaksi kertaa, leffoista en ole katsonut vain FK:ta ja PP:tä. Kaikki leffat kyllä löytyvät hyllystäni, samoin VK, SK ja KV-kirjat. Noiden lisäksi on vielä kolme lisäkirjaa :D
The ones that love us, never really leave us. You can always find them in here❤

Poissa Milzi

  • Hevoskotka
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #159 : Marraskuu 07, 2015, 21:59:20 »
Itse Potter-kirjoja aloin lukemaan, kun kaverini niitä minulle ehdotti. No kirjahyllyssämme nökötti neljä kirjaa ja kysyin, että saisinko ottaa ne. Aloitin Viisasten kiven lukemisen ja aluksi en tajunnut mitään. Kun pääsin pidemmälle, juoni alkoi selvetä...
Ja jäin koukkuun! Meillä ei ollut Liekehtivää pikaria, Feeniksin kiltaa ja Puoliveristä prinssiä. No ne sitten tilattiin. Kun olin lukenut kaikki, oli pakko aloittaa alusta uudelleen.
:3

Hiinokka -> Milzi

Poissa Rowena

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Suurin aarre on olla oma itsensä!
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #160 : Elokuu 24, 2016, 18:47:10 »
Veljeni oli nuorempana suuri Harry Potter- fani, ja sen seurauksenaaloimme isäni kanssa lukea ekaa osaa, ja sitten lukea hurautinkin kaikki potterit noin kuukaudessa. :)
''Makeisilla ystäviä saa!''
-Scorpius Malfoy, Harry Potter ja kirottu lapsi

Poissa lisbe

  • Vuotislainen
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #161 : Elokuu 26, 2016, 09:49:47 »
Kakkos tai kolmos luokalla mein opettaja rupesi lukemaan meille aina kerran viikossa tunnin Harry Potteria ääneen. Äiti oli juuri ostanut Harry Potter kirjat ja luin sen sitten itsekseni loppuun ennenkuin saatiin se koulussa loppuun. Silloin oli ilmestynyt 4 kirjaa ja luin ne kaikki putkeen. Vitosta tartti sit odottaa pari vuotta ja 6 ja 7.

Poissa tirsu

  • Kirsikkamaani
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • A Chapter Can be a Book
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Miksi alun alkaen aloitte lukea Pottereita? ( vol. 2 )
« Vastaus #162 : Elokuu 26, 2016, 12:33:54 »
Vaihtessani luokkaa neljäntentä kouluvuotenani, sen kyseisen luokan opettaja luki aina perjantaisin tunnin Pottereita meille (ja sen jälkeen saatiin käyttää seuraava tunti piirtäen joku kohtaus luetusta luvusta - ensimmäiset Potter fan artit tuli luotua siis silloin). Kirjat, jotka hän luki, olivat Salaisuuksien kammio ja Azkabanin vanki. Kyseinen luokka oli aloittanut lukemaan Salaisuuksien kammiota ennen kesälomia, joten he olivat puolivälissä kirjaa, kun siirryin sille luokalle. Tosin, jostain syystä opettaja jätti Azkabanin vangin kesken...

Mutta siitä lähti mun innostukseni Pottereihin. Piti saada lukea itse Potterit alusta asti. Ja Viisasten kiven sain lainaan yhden isoveljeni kaverilta. Samoin kuin Salaisuuksien kammion, sen jälkeen pikkuveljelleni ostettiin kaikki ilmestyneet kirjat, joten lainasin niitä häneltä.
>> Oh, I'm so sorry. I thought you were a waiter. >>  Dowager Countess
>> Same old same old, just the Doctor and Clara Oswald in the TARDIS. >> The 12th Doctor
>> Yes, I'll just step inside this police box and arrest myself. >> The 10th Doctor
>> Golden ticket. Spacey Zoomer! Free ice cream. >> The 11th Doctor