Kirjoittaja Aihe: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?  (Luettu 18349 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Celestial

  • killing loneliness
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • love is right now
Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« : Elokuu 13, 2009, 13:41:18 »
En löytänyt samankaltaisia aiheita haulla, mutta pyydän syvästi anteeksi sokeuttani, jos tällainen onkin jo, enkä ole sitä huomannut. :) Toivottavasti aloitus on hyvä, sillä tämä on ensimmäinen aiheeni lukuunottamatta runotopicejani. :)

Otsikko kertoo kaiken. Minkä muodon mörkö ottaisi sinut nähdessään, toisin sanoen, mitä pelkäät eniten? Kertokaahan myös, miten tekisitte möröstänne naurettavan naurretavus-loitsulla. Toivoisin keskustelua ja kunnolla perusteltuja vastauksia, en yhden sanan viestejä.

Omasta mielestäni syvin pelko on vaikea määritellä. Itselläni ei ole fobioita tai muita sen tapaisia asioita, joita pelkäisin todella paljon ja koko ajan. Voisin sanoa, etten pelkää mitään, mutta kaikki pelkäävät jotain; pelot voivat riippua myös tilanteesta, esim. kai jokainen pelkää, jos murhamies murtautuu omaan kotiin. :) Tai sitten syvimmät pelot ovat vain syvällä sisimmässäsi, ja sinun täytyy etsiä löytääksesi ne.

Minulla on kaksi asiaa, joita pelkään syvällä sisimmässäni. Toinen on pettäminen. Että joku todella hyvä ystäväni pettäisi minut eikä tahtoisi enää jostain kumman syystä olla ystäväni, tai yhtäkkiä selviäisi, että hän ei olekaan koskaan ollutkaan ystäväni ja on aina vain esittänyt ja puhunut pahaa selän takana. Tämä pelko tulee vainoamaan minua seurustellessakin. :D Toinen pelkoni on, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin, saada kokeesta nelonen. Kun sitä ajattelee, nämä kaksi pelkoa ovat vainonneet minua luultavasti koko elämäni ajan, joten mörkö muuttuisi jommaksi kummaksi niistä. Minulla ei ole aavistustakaan, kummaksi se muuttuisi. Ja mörkö voisi muuttua ihan hyvin nelosen kokeeksi, mutta en tiedä, miten se näyttäytyisi pettämisenä. Ehkä se muuttuisi hyväksi ystäväkseni, joka tunnustaa, ettei ole koskaan ystäväni ollutkaan.

Seuraavaksi täytyy miettiä, miten tekisin möröstäni naurettavan ja puolustautuisin sitä vastaan. Pettämistapauksessa luultavasti tekisin niin kuin Neville teki mörköKalkarokselleen. Antaisin petturille opiksi ja kuvittelisin hänen päälleen naurettavat vaatteet, joita hän ei ikinä suostuisi käyttämään. :D Toisessa tapauksessa kokeessani oleva nelonen pyyhkiytyisi pois, tilalle tulisi kymppi ja teksti: Aprillia, aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle! :D Muuta keinoa en osaa kuvitellakaan.

Mites teillä? :) Toivottavasti joku jaksoi lukeakin.
Friendship doesn't see through the eyes,
it sees through the heart.

Poissa Sieppeli

  • Käppyrällä viihtyvä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tuhisija
  • Pottermore: ThornSky164
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #1 : Elokuu 13, 2009, 13:59:21 »
Minä pelkään monia asioita, mutta lasken ne kaikki yhdeksi yksinkertaiseksi asiaksi: Kuolema/Tuntematon. Eli minun mörköni olisi musta ilmassa leijuva mömmö joka kuiskailisi jotain hirvittävää. Ihmisten viimeisiä sanoja, tuskanhuutoja ja sellaisia. Minusta tuntuu, että menisin ihan lukkoon siinä vaiheessa enkä keksisi mitään hauskaa :D Huitoisin sauvalla ja kiljuisin naurettavusta, mutta siitä tulisi jotain samanlaista niinkuin rouva Weasleyn mörönkarkotus. Mutta, jos kuitenkin saisin sen muuttumaan, niin tällähetkellä tuntuu siltä, että se voisi muuttua radioksi, joka pomppisi ympäriinsä ja hoilottaisi Linkin parkkia. Tai sitten sieltä kuuluisi jotain muuta yhtä tyhmää (ei, ei Linkin park ole tyhmä, tää menee vähän insaiderin puolelle :P.

Tai sitten itseni tai tuttuni kuolleena :( Jos se olisi joku Irl:kavereistani niin ei siinä enää mikään Linkin park auta, nyt pitääkin keksiä jotain hauskempaa. Ei, sitten minä varmaan murtuisin täydellisesti ja mörkö söisi minut. Niin siinä kävisi. Positiivista.
Even you can be happy once in a while. It won't kill you, but'yer face might crack if you smile, so be careful.

Vieläkö juonituttaa? Juonittelupelit Facebookissa

Poissa Töyhtöhyyppä

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kuuhulluus iski
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #2 : Elokuu 13, 2009, 14:04:56 »
Pelkään ihan hirveästi pimeää. Pahin pelkoni olisi varmaan täysin tyhjä, pimeä ja äänetön paikka. Eli mörkö luultavasti muuttuisi hmm.. perulaiseksi pikapimeyspulveriksi joka eristäisi myös ääntä???
 Se myös saattaisi muuttua eläimeksi, esim. koiranpennuksi tai kaniksi jota olisi pahoinpidelty tai testattu eläinkokeissa. Tai elävältä nyljetyksi eläimeksi (kyllä, jotkut turkisvalmistajat nylkevät eläimiään elävältä jopa) jonka turkki lojuisi lattialla. Vaikkakin eivät nuo oikeastaan ole pelkoja, ne herättävät vain vihaa, huonoa oloa ja ihmetystä miten ihmiset voivat olla niin kamalia.
  Muoks; huuuups, tähän piti laittaa myös puolustautumiskeino. No, pimeyteen voisin kuvitella esim. jouluvaloja tai pieniä lamppuja. Ja eläimen voisin kuvitella patsaaksi vaikkapa. Tai muuttaa pehmoleluksi.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 13, 2009, 19:39:36 kirjoittanut Töyhtöhyyppä »
"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua."

Minyaww

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #3 : Elokuu 13, 2009, 19:49:44 »
Ensimmäisenä tulee mieleen korkeat paikat, mutta minulla on toinenkin pelko, joka taitaa olla suurempi. Pelkään nimittäin saavani vanhuksena jonkun dementoivan sairauden, kiitos siitä kuuluu kesätyöpaikalleni. Olisi kamalaa, jos ei muistaisi omien lastensa nimeä, eläisi lapsuudessa tai kuvittelisi puhuvansa kissapennuille ja kauan kuolleelle aviomiehelle.

Mörkö siis muuttuisi minuksi täysin muistamattomana. Minulla menisi varmasti jauhot heti suuhun enkä keksisi mitään... Hyvä että tulee nyt mietittyä valmiiksi, jos vaikka joskus sattuu mörkö vastaan... Muuttaisin mörön yökerhoissa bilettäväksi mummo-minuksi. Siinäpä loistava tulevaisuus :D

Rainbow

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #4 : Elokuu 13, 2009, 20:39:38 »
Ah, näitähän keksii useita, kun alkaa ajatella!

Ensimmäisenä tulee mieleen tyhjyys. Tiedän, hyvin realistinen pelko, mutta silti. Mörkö käyttäytyisi hieman ankeuttajien lailla, tai siis kaikki menisi pimeäksi, hiljaiseksi. En näkisi mitään eläviä olentoja, en oikeastaan edes mitään elämätöntäkään (onko tämä edes sana? ;---D). Ei olisi mitään. Tyhjyys. Mitenköhän tältäkin suojautuisin? Narnia-tyyliin aurinko tulisi jostakin ja kaukaa astelisi puhuvia eläimiä. Jeje.

Toisena tulee kipu. Pelkään silmittömästi kaikenlaista kipua. Kaiketi vain repivä ja sydäntäraastava kipu valtaisi minut, tai jotain. En kyllä keksi tähän mitään, miksi sen mörön muuttaisin. Balsamia haavoille?

Kolmas, suuri pelkoni, on pedofiilit. Kaiketi jollekkin oikein vanhalle ukolle jotenkin pärjäisin, mutta silti. Pelkään hirmuisesti, jos kuljen illalla jossakin pimeämmällä & asumattomalla seudulla, tuntuu että jokainen ohiajava auto hidastaa kohdalla. Hyrrr. Kaiketi se mörkö sitten muuttuisi hymyileväksi nalleksi. Jippii.

Ja näitä pienempiä pelkojahan on vaikka muille jakaa.

Paikalla samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #5 : Elokuu 14, 2009, 12:20:04 »
Kylmät väreet hujahtavat selkäpiitäni pitkin, kun ajattelenkin tätä asiaa. Pelkään nimittäin tietyllä tapaa teräviä esineitä, niin hullulta kuin se kuulostaakin! Mörkö ilmestyisi minulle möykkynä, joka koostuisi nauloista, saksista, terävästä lasista ja terävistä pöydänkulmista. Minulla on ollut jo jonkin aikaa pelkoa siitä, että astun juuri naulan tai lasinsirpaleiden päälle, kampaaja puhkaisee vahingossa silmäni saksillaan taikka isken pääni johonkin terävähköön pöydänkulmaan.

Puolustukseksi haluaisin muuttaa mörön ulkomuotoa seuraavanlaisesti: kaikki terävät osat muuttuisivat tylpiksi, ja koko olemus pehmoiseksi hattaraksi.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 05, 2011, 11:10:39 kirjoittanut samettiina »
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Zabit

  • Unessa
  • Kelmitär
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #6 : Lokakuu 11, 2009, 16:18:05 »
Hmm, varmaankin mörkö ilmestyisi minulle kuolemana.
Pelkään ihan sairaasti, että joku läheinen kuolee. Ja tulipalokin pelottaa. Hrrrr.
Eli varmaan se olisi jonkun rakkaan ihmisen hiiltynyt ruumis ja kylmyyttä, pimeyttä, ja tunne siitä, että on ihan yksin maailmassa.

En edes tiedä, miten selviäisin siitä. En mitenkään.
Alkaisin itkeä hysteerisesti, sekoaisin ja saisin elinikäiset traumat. Siinäpä se.

Jaajaa voisihan sen ruumiin vaikka muuttaa joksikin... en keksi mitään. Hyi, pelottavaa. HYI. Mistä vetoa, että nään ens yönä painajaisia?
Women and cats will do as they please ˘◡˘

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Pottermore: MirrorSand193 / NettleIce25622 / SickleNox2785
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #7 : Lokakuu 11, 2009, 17:11:29 »
Tämä onkin oikeastaan aika vaikea kysymys. En osaa sanoa tarkalleen, mitä pelkäisin todella paljon. Korkeat paikat ovat minulle paha paikka, mikäli siis ovat esim. lintujen bongailu -tornien tapaisia, kapeita ja korkeita. Ehkä mörkö muuttuisi sellaiseksi, ja minä tuntisin olevani siellä korkealla.. Tällöin se varmaan muuttuisi sitten naurretavuksella Linnanmäen Vekkulan vinoksi huoneeksi. Siinä huoneessa kyllä naurua riittää, varsinkin jos on vetäissyt hattaran ja on kaveriporukalla. :D

Toinen vaihtoehto olisi sitten tietysti jokin jättimäinen käärme tai hämähäkki (Hämäkäk!). En sillä tavalla pelkää niitä hirmuisesti tai inhoa, mutta jättimäisen sellaisen jos näkisin olisin kyllä kauhuissani. En ihan heti osaisi loitsia silloin mörköön naurretavus -kirousta, mutta sen kun pystyn niin varmaan tämä, otetaan nyt se Hämäkäk, muuttuisi luultavammin samaksi kuin Beatrixilla:

Ja naurettavus - taijalla saisin sen luultavasti muuttumaan pinkkikaapuiseksi kanaa leikkiväksi Rastapääksi (ken ei tiedä mitä meinaan Rastapäällä käyköön jatkotarinat- osastolta katsomassa "jatkotarina, jossa myös sinä saat olla mukana"). Kyseinen hahmo on vain niin... naurettava :"D

Sen kun näkisin kyllä repeäisin ja railakkaasti. xD

Kolmas, miksikä mörkö voisi muuttua, olisi varmaan joku sarjamurhaaja. Muuttuessaan siksi mörkö osoittaisi minua murha-aseellaan, olkoon se sitten moottorisaha tai kivääri, ja mutisisi minulle:
"Onko viimeisiä sanoja?"
Mutta naurretavus -kirous kyllä muuttaisi tämän Rastapääksi.
Nimittäin kun miettii, niin oikeastaan nämä sarjamurhaajat ovat pelottavia. Jos kuulisin että sellainen pyörii asuinalueellani, miettisin kyllä ties kuinka monta kertaa menenkö ulos vai enkö mene. Tai jos vaikka kouluun tulisi tälläinen, olisin kyllä peloissani jossain nurkassa pieneksi käpertyneenä.

Tätä kysymystä kun mietti, niin huomasin oikeasti että loppujen lopuksi en pelkää hirveästi asioita, mutta kuitenkin niitä löytyy jonkin verran. Tosin melko epätodellisina.. *viheltelyä ja virnistys*
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

Snouk

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #8 : Lokakuu 11, 2009, 19:52:44 »
Ihana topic! Ihana lienee kuitenkin vähän väärä sana...

Minun mörköni muuttuisi aivan varmasti pelleksi, tai oikeastaan klovniksi. Eivätkö ne ole sama asia? Se muuttuisi muuten vartavasten tuoksi klovniksi:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
(Spoilerissa, koska ainakin minun mielestäni erittäin kammottava!) Tietämättömämmille vielä, että kyseinen "hauskuuttaja" esiintyy Stephen Kingin kirjaan perustuvassa kauhuleffassa, jonka nimi on yksinkertaisesti It, eli suomeksi Se. Tuo pelle on siis "Se", joka voi mörön tavoin olla mikä tahansa. Minun mörköni olisi siis "Se" ja nimenomaan tuo pelle. Hyrr.

Ja että mitäkö tekisin sille? Minä olen ihminen, eli aina jälkikäteen selitän hyvinkin järkevästi, mitä olisi pitänyt tehdä ja kuinka olisi tullut toimia. Tositilanteessa taas alan sähläämään ja panikoimaan hysteerisesti. Niin kävisi varmasti mörönkin kanssa, alkaisin panikodia ja kiljua. Todennäköisesti juoksisin kauhuissani karkuun, ja kun en enää jaksaisi ja mörkö saavuttaisi minut, alkaisin itkeä. Koska aina kun minua pelottaa, alan hysteerisesti itkeä. Sitten minä itkisin ja sulkisin silmäni ja rimpuilsin vaikka kuinka. Toivottavasti joku tulee pelastamaan minut, jos mörkö joskus sattuu tielleni. Itse en nimittäin saisi aikaiseksi mitään järkevää. :P

Poissa Maigguli

  • Kilokielimelli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #9 : Lokakuu 11, 2009, 20:24:58 »
Minun mörköni muuttuisi hämähäkiksi sillä minulla on aika kamala hämähäkkifobia :/ toden näköisesti alkaisin kiljua ja sen jälkeen itkeä hysteerisesti ja sitten pyörtyisin jos kukaan ei muuttais sitä. En liioittele sillä kerran kun olin telttailemassa ja teltas oli reikä mistä pääsis hämppis ni kävi jo noi kaks ekaa ja sit teltast lähettiin.
Kuka? Kuka? Ai, se olinkin minä :D

Poissa Raimei

  • Ms. Stalker
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #10 : Lokakuu 11, 2009, 21:46:41 »
Minun mörköni olisi koirani. Kuolleena. Kammoan sitä kaikista eniten tällä hetkellä. Koirani on minulle kaikki kaikessa, pidän siitä todella paljon ja koska se on seurakoira, niin... Suhde on vielä läheisempi. <3 Mutta miten sen voisi voittaa.. Tosi hankalaa, ei tuosta tilanteesta löydy mitään hauskaa.. :( Tietysti voisin tajuta, että koirani on oppinut uuden tempun (jossa se leikkii kuollutta) ja tekee sitä parhaillaan, mutta se ei oikeastaan ole hauskaa.. ;D Noh, antaa olla.

Kammoan kuolemaa, ufoja, muitakin mielikuvitushirviöitä, ja kaikkea "olematonta". Mörkö voisi olla joku pelottava, salamyhkäinen ja tappava hahmo, joka lähestyy minua hiljalleen... Se kuitenkin kompastuisi omiin jalkoihinsa ja kirota pärskäyttäisi (älä kato mua noin! :D) oikein kunnolla. :DD Sille nauraisin niiiiiin paljon. Sitten se hahmo voisi vielä paljastua vaikka erääksi melko ärsyttäväksi serkukseni.. :) Hahhaha.
Älä minua katso, en minä mitään sanonut!

Poissa blue kelpie

  • avaimen haltia
  • Vuotislainen
  • elämä on kovaa käytä avainta
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #11 : Lokakuu 24, 2009, 09:59:17 »
Kuolema

niin pelkään eritoten poikaystäväni puolesta koska hän tykkää kaahata erinäköislillä metalli romuilla ja noh pelkään että joku kertaa kaahaaminen vie häneltä hengen

ja miten puolustuisin sitä vastaan : se muutuisi lämpimäksi valoksi
dataa kotona ja koulussa

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #12 : Lokakuu 25, 2009, 12:44:06 »
Kuolema. Minulla myös. Ja miten sitä vastaan taistellaan? Muuttaisin kuoleman hirnyrkiksi? En tiedä.

Lilyan

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #13 : Lokakuu 25, 2009, 12:54:11 »
Mörköni olisi varmaan joku hyvin korkea paikka (: Hui! (Voisikohan se olla edes mörkö)
No suojautuisin sittä vastaan ööö.... ööö.. portailla xD. Olempas minäkin välkky (:

Poissa juuulle

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Peace.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #14 : Lokakuu 25, 2009, 13:35:55 »
Tämä saattaa kuullostaa aika hassulta, (tai sekopäiseltä) mutta suurinpelkoni ei ole kuolema todellakaan, niinkuin monella saattaa ollakkin.
En toisinsanoen pelkää kuolemaa, mutta tottakai toi murhamies juttu ym. murtovarkaat ja näin saa aina shokkitilaan.
Mutta voisin melkein sanoa, että pelkään jossain määrin pimeyttä ja näin vaikka rakastan pimeitä polkuja ja tähtitaivasta ja kuutamoa, mutta suurin pelkoni joksa mörkö voisi muuttua on se, että pelkään ylikaiken yksinjäämistä henkisesti, tyhjää kaikialla, yksin, ja vain yksin eikä mitään muuta.
Vaikka tykkäänkin olla yksin omassa huoneessa, yksin omassa talossa, en tarkoita tätä, mutta varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.
Mutta en tiedä, miten mörkö voisi muuttua täksi asiaksi...? Ehkäpä siitä tulisi musta aukko jossa ei olisi mitään. Vaan yksin omissa ajatuksissa? En tiedä...
Mutta en osaisi kuvitella, että minkälaiseksi mörkkö sitten muuttuisi...
Hope.

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #15 : Lokakuu 25, 2009, 13:52:07 »
Hmm... no, kuolema tulee tietysti ensinnä mieleen, mutta en ole niin varma, että pelkäänkö kuolemaa kaikkein eniten. Kyllä mä sitä pelkään, mutta en niin paljon kuin... öö... sanotaanpa vaikka, jotain huomaamatonta ja myrkyllistä hyönteistä tai muuta todella pientä eläintä, esim. niitä kirkkaan värisiä sammakoita, joiden myrkky on kuolettavaa ja tappaa suunnilleen heti. Siihen sekoittuisi se kuolemanpelkoni osittain, ja sitten myös se pelko, että tollaset huomaamattomat eläimet, oliot, eliöt ja ties mitkä mölliäiset voisi tehä mulle jotain vakavaa ihan huomaamatta. Hrr.

Sen johdosta pelkään myös tappavia tauteja, kuten syöpää ja ebolaa, vaikka tuo jälkimmäinen onkin harvinainen. En ikinä olisi uskaltanut elää ruton, espanjantaudin, keuhkokuumeen (silloin, kun ei vielä ollut antibiootteja, se oli vaarallinen tauti) ja muiden hengenvaarallisten tautien aikoihin. Olisin varmaan tehnyt itsarin. :P No ei ehkä, mutta peloissani olisin joka tapauksessa ollut. Eli voin sanoa, että mörköni ilmestyisi ebolaa tai muuta hengenvaarallista sairautta sairastavan ihmisen muodossa.

Miten se voitettaisiin, hmm... no, varmaan näkymällä tulevaisuuden potilaidenhoitoon, varmaan näiden tautien esto olisi silloin jo sen verran kehittynyttä, että ihmisiä ei enää kuolisi näihin tauteihin. :> Toivottavasti.
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Minsvo

  • shakes all over like a jellyfish
  • Vuotislainen
    • dA
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #16 : Lokakuu 25, 2009, 16:05:07 »
Noh, kun minulta kysyy mitä pelkään todella, todella paljon, vastaan luultavasti että syvää vettä. Olen nähnyt painajaisia joissa on yhtäkkiä jonnekkin tulvinut plajon tummaa vettä, ja yhtäkkiä en näekään muuta kuin vettä ympärilläni. Katsokaas, en oikeastaan osaa uida. Tykkään kyllä pulikoida mökillä, sukellella ja muuta, mutta syvä vesi on jotenkin pelottavaa. En pysty edes 3D-laseilla katsomaan Linnänmäellä sitä haijuttua, koska se on niin ahdistava. Tämä johtuu luultavasti siitä, että tipahdin pienenä laiturilta, ja siitä säikähdyksestä jäi jotain traumoja.
Mutta nyt kun puhutaan möröstä, minulla ei ole minkäänlaista käsitystä minkä muodon se ottaisi. Se voisi olla vettä, mutta mitä se sitten tekisi? Tuskinpa minua pelottaisi iso möykky vettä. Tosin, voisihan mörkö muuttua näyksi minusta rimpuilemassa syvässä vedessä. Taikka sitten hukkuneena. Hrr.
Ja sitten kun saisin loitsun aikaiseksi, se voisi muuttua hauskaksi vesisuihkuksi tai muuta vastaavaa.

Mietin muuten Nevilleä. Voi parkaa, kun pelkää niin kovasti opettajaa.

convers

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #17 : Lokakuu 29, 2009, 19:05:36 »
Koska mä pelkän eniten maailmassa kuolemaa mörkö ottais varmaan (jonku,mun perheenjäsenistä) ruumiins tai jonku murhamiehen yms. No tokassa tapauksessa tekisin samoin,ku Nevile,eli kuvittelisin sille tosi tyhmät/hauskat vaatteet...heh tuli jo ajatus...olis huvittavaa nähä se murhamies mun käsittelyn jälkeen.=`D

Dallas

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #18 : Joulukuu 28, 2009, 18:23:18 »
Jos en ota mukaan kuolemaa (kuolleita perheenjäseniä, ystäviä, muita läheisiä...) tai muuta tällaista "henkistä" puolta niiin...

Kokisin saman kohtalon kuin Ronkin koki Azkabanin vangissa, eli möröstä tulisi sellainen iso, karvainen ja kiiluvasilmäinen hämähäkki joka tuijottaisi minua kaikilla kahdeksalla silmällään ja loksuttelisi leukojaan, hyi kun alkaa jo nyt menemään kylmänväreitä.
Ja no juu Ron oli aika ovela kun pisti hämähäkille rullaluistimet joikaseen jalkaan, käyttäisin sitä varmaan myös, mutta mitähän keksisin tähän jotain mielikuvituksellista.... Hmm, no jos se olisi mahdollista, niin loihtisin itsestäni sen verran (eli aika paljon) isomman, että jalkani alta kuulusii vain pieni narskahdus kun littaisin sen kahdeksanjalkaisen siihen paikkaan. Anteeksi kaikille niille jotka haluavat suojella eläimiä ja hämähäkkejä.

Mutta niin kuin Snouk sanoi, varmaan minäkin lähtisin ensimmäiseltäö istumalta ja lujaa pois paikalta, en nimittäin kestä edes sellaisia kynnen kokoisia pikkuruisia hämähäkkivauvoja, joten....

Poissa Ayleth

  • Drifter
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #19 : Joulukuu 29, 2009, 20:19:06 »
Ensimmäiseksi mieleeni tulee tietenkin jonkun rakkaan kuolema. Miettiessäni sitä kuitenkin enemmän, uskon kuolemanjälkeiseen elämään ja että kuolema on vain näkemiin, ei hyvästi. Tästä pääsemme tulokseen, että kuolema ei ole se jota eniten pelkään (ja kuolemankin tapauksessa se olisi menetys). Toisena mieleeni nousi (näin eläinaktivistina) jonkinlainen eläinten kärsimys. Mitä vain, kaikki sattuu lähes yhtä paljon. Tämän rinnalla toinen vaihtoehto olisi hämähäkki. Minussa kun on araknofoobikon vikaa. (araknofobia =  hämähäkkejä kohtaan tunnettua neuroottista, voimakasta pelkoa tai kauhua.)
Jos siis möröllä on nyt kaksi vaihtoehtoa: Eläinrääkkäys tai hämähäkki.
Eläinrääkkäyksen tapauksessa kuvittelisin rääkätyn eläimen parantuvan ja tekevän rääkkääjälleen sen, mitä sille itselleen oltiin tehty.  (Eihän se hauskaa olisi, mutta kosto on suloinen..) Tässä tilanteessa en kyllä uskoisi mörön saavan pelotettua minua, vaan raivoni ansiosta onnistumiseni olisi aika todennäköinen. Hämähäkin nähdessäni saisin jonkinsortin kohtauksen (varsinkin jos se olisi iso). Voisin kuvitella sen vähän vähemmän karmivaksi leluhämähäkiksi. Tämän onnistuminen olisi kuitenkin epätodennäköisempää kuin toisessa tapauksessa.


Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #20 : Joulukuu 29, 2009, 20:42:41 »
Vaikea kysymys. Minun ei ole helppo listata asioita, joita pelkäisin, mutta luulisin pelkääväni eniten, että joku minulle tärkeä henkilö kuolee. En pelkää juuri mitään aineellista asiaa enkä muuta aineetonta asiaakaan kuin (jonkun muun) kuolemaa. En ole oikein koskaan pelännyt esimerkiksi pimeää, vaan nykyään itse asiassa pidän pimeästä, se on mukavan salaperäistä. Joskus pelkään hirveästi rakkaitteni puolesta, mutta onneksi kenelläkään ei ole tällä hetkellä välitöntä vaaraa.

Meni vähän asian vierestä, mutta tämä on monimutkainen asia, ainakin jos osaa monimutkaistaa kaiken mahdollisen kuten minä. x) Mutta pelkään eniten jonkun läheisen kuolemaa, tai ehkä juuri itse pelkoa, se on niin kamala tunne. Omaa kuolemaani en juuri pelkää. Ajattelen että se tulee aikanaan, kunhan en vain kuole ennen kuin kaksi viimeistä Potteria ovat tulleet elokuvina. Sitten on minun elämäni perustavoitteet saavutettu. :'D Mistä sitä tietää, vaikka se maailmanloppu tulla tupsahtaisikin 2012, silloin ehtisi KV 2/2 juuri ja juuri tulla.

Eniten pelkään siis jonkun läheiseni kuolemaa, tai pelkoa itseään. Pelko se on kaikkein pelottavinta.

Puolustautumisesta en sitten osaakaan niin sanoa. Miten pelkoa vastaan muka puolustaudutaan? En minä ainakaan siihen pysty, ja jos joskus pystynkin niin se on äärimmäisen vaikeaa.

~Bloody Princess
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 29, 2011, 23:39:08 kirjoittanut Bloody Princess »

Poissa Celestial

  • killing loneliness
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • love is right now
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #21 : Joulukuu 29, 2009, 21:12:16 »
Miten pelkoa vastaan muka puolustaudutaan? En minä ainakaan siihen pysty, kovin helposti ainakaan.

Olen miettinyt samaa asiaa pelkojeni kohdatessa minut. :( Pelko on kuin ankeuttaja, Pottereita lukeneethan sen tietävätkin... :) Se karkotetaan samalla tavoin kuin ankeuttaja, eli koska pelko on ajatus, se karkotetaan muilla ajatuksilla. Hyvillä ja iloisilla ajatuksilla. :) Joten jos oma pelkoni olisi pelko itse, ajattelisin kai yksinkertaisesti jotain hauskaa. Ei nyt muuta tule mieleen.
Friendship doesn't see through the eyes,
it sees through the heart.

Poissa Meriadoc

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SickleFlame23606
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #22 : Tammikuu 02, 2010, 15:46:49 »
Mitähän pelkään eniten? En läheisteni kuolemaa, saati omaani, koska kaikki me menemme taivaaseen ja mikäs siellä on ollessa. Enkä pelkää hämähäkkejä, sairauksia, korkeita paikkoja (korkeanpaikankammo minulla kyllä on, mutta se ei tarkoita että pelkäisin niitä. Ruumiini vain reagoi tärisemällä, jähmettymällä, kiivailla hengenvedoilla jne, mutta mieleni on täysin rauhallinen)...
Ehkä se yksin jääminen olisi kamalaa. Ehkä mörkö muuttuisi minuksi vanhana mummona yksin pimeässä ja pienessä mökkeröisessä, vuoteen pohjalla pääsemättä ylös raihnaisena ja masentuneena. Sen voisi karkottaa ihan sillä, että joku tulisi.
Tai sitten siitä tulisi pedofiili. Joku sairas kaheli, jonka irstaus loistaisi hulluista silmistä ja jonka kädessä oleva pitkä puukko kimaltelisi, kun se lähestyisi ja ... HYI! Tai sitten se raiskaisi pikkusisaruksiani tai muita tähän maailmaan aivan liian viattomia lapsia. Minä olisin kahleissa enkä voisi tehdä mitään auttaakseni, vaikka pienet huutaisivat apua... Ei! Varmaan kuolisin siihen tuskaan! Sen saisi häviämään ihan sillä, että ihania suomalaisia poliisimiehiä syöksyisi sisään. En sitten tiedä, miten mörkö tuon kaiken onnistuisi toteuttamaan, mutta kuitenkin...
Ronald Weasley
Fun, spontaneous, and loyal wins your heart. Completely lacking in pretention, you seek the guy that others might overlook but who will be totally dedicated to you alone...and will make you laugh along the way.

Yönsilmä

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #23 : Tammikuu 13, 2010, 18:06:35 »
Ensin ajattelin jotain läheisimmistä ihmisistäni kuolleena. Kun ajattelin ruumista, se olisi jollain tavalla kärsinyt. Niinpä, ehkä kamalampaa olisi se, että näkisin jonkun rakkaan ihmisen kidutettuna. Siihen kun lisätään inhoni viiltelyä, ym. terävillä aseilla leikkimistä, tulee lopputulos, jossa rakasta ihmistä viilellään, ym. kidutetaan. Ja vielä niin, että tietäisin, etten mitenkään pysty siihen itse vaikuttaa.
Kauhistuttaa ajatuskin! Jos tietäisin sen olevan vain mörkö, olisi kai helppoa kuvitella nuo kaikki terävät esineet höyheniksi ym :) Ei ehkä niinkään hauskuuttaan naurattaisi, mutta helpotuksen nauru ja rakkaan ihmisen nauru tarttuisi :)
Miten on mörköjen kanssa? Voiko esim. jossain lojuva ruumis ollakin vain pahin pelkosi, mörkö siis? Vai tiedätkö aina, että on mörkö kyseessä? Jos nimittäin, tuo pahin pelkoni yhtäkkiä tulisi eteeni lamaantuisin, enkä pystyisi tehdä mitään...
muoks// Aivan! Kiitos Narnia! :D Pitäisi lukea kirjat kun alkaa asiat huveta muistista! -.-
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 14, 2010, 20:53:18 kirjoittanut Yönsilmä »

Poissa Narnia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #24 : Tammikuu 14, 2010, 13:06:11 »
Ensin ajattelin jotain läheisimmistä ihmisistäni kuolleena. Kun ajattelin ruumista, se olisi jollain tavalla kärsinyt. Niinpä, ehkä kamalampaa olisi se, että näkisin jonkun rakkaan ihmisen kidutettuna. Siihen kun lisätään inhoni viiltelyä, ym. terävillä aseilla leikkimistä, tulee lopputulos, jossa rakasta ihmistä viilellään, ym. kidutetaan. Ja vielä niin, että tietäisin, etten mitenkään pysty siihen itse vaikuttaa.
Kauhistuttaa ajatuskin! Jos tietäisin sen olevan vain mörkö, olisi kai helppoa kuvitella nuo kaikki terävät esineet höyheniksi ym :) Ei ehkä niinkään hauskuuttaan naurattaisi, mutta helpotuksen nauru ja rakkaan ihmisen nauru tarttuisi :)
Miten on mörköjen kanssa? Voiko esim. jossain lojuva ruumis ollakin vain pahin pelkosi, mörkö siis? Vai tiedätkö aina, että on mörkö kyseessä? Jos nimittäin, tuo pahin pelkoni yhtäkkiä tulisi eteeni lamaantuisin, enkä pystyisi tehdä mitään...

Se mörkö voi putkahtaa silmien eteen tosta vaan. Hyvänä esimerkkinä FK. Molly itkee olohuoneessa(tai jossain)(Kalmahanaukio 12:ta) Harryn kuollutta ruumista, vaikka oikea Harry onkin todellisuudessa keittiössä (tai jossain ^^)

Poissa Affu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • pullamies
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #25 : Tammikuu 17, 2010, 21:15:49 »
minulla mörköni olisi semmoinen ihmissusi, joka yrittää tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä saadakseen ruokaa. ;_;
sellainen mikä lupinkin on. ( melkein )
tätä vastaan suojautuisin varmaankin niin että muuttaisin sen hamsteriksi, tai jotakin muuta vastaavaa.
voi jessus etten jaksa pitempiä viestejä kirjoittaa..
Skäbädäm.
  Vuotiskoomalainen, epämääräisesti ölisee.
Ananas.

Poissa Suklaasydän

  • tinakuoret murtaa sulaen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #26 : Tammikuu 17, 2010, 22:27:54 »
Mulla on kolmme oikeesti kamalaa pelkoa:
1.Pikkusiskon (2w) kuolema. se olisi kamalinta mitä mullevois sattua.
2. Hämähäkit.isot sellaiset varsinkin.yäk yäk yäk mulle tulee paniikki jo kunajattelen niiden verkkoja, karvoja ja raajoja....
3.kuolleet, jonkinlaiset henget ja aveet. kammo kuvat kuolleesta miehestä jonka selästä törröttää puukko huoneeni edessä saa paniikin aikaan. (ja nyt alan kuulla ääniä.(x)

Ja naurettavuus , kahdessa ensimmäisessä(varsinkin 1) paniikki ja hysteria (oliko tuo edes sana?) valtaisiminut menisin lukkoon ja sekoaisin, seuraavana päivänä minut luultavasti löydettäisiin hullujen huoneelta. mutta nyt kumminkin:
1.apua en tiedä. siskoni varmaan nousisi ylös ja alkaisi leikkiä jotain sekoa ^^
2. hui. hämähäkin karvarmuuttuisivat pinkeiksi. tai sitten ei.
3. yyyyh. henki muuttuisi Jackiksi (the nightmare before christmas) ja alkaisi laulamaan öööö... hyi !joo Jonas brothersia!!



siinä se, ne , nuo. pelottavat hysteerisen pelottavat kamaluudet ja niiden "naurettavat" pinkit versionsa!(x
" A revolution without dancing is a revolution not worth having."
-V

Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #27 : Tammikuu 28, 2010, 21:11:49 »
Tämä on muuten yllättävän vaikea kysymys! En nimittäin pelkää ötököitä, en korkeita paikkoja enkä mitään sellaista yleistä pelonaiheuttajaa. Minulla on muutama pelko: kuolleet eläimet, läheisten ihmisten menettäminen ja elämänhalun menettäminen.

Kuolleet eläimet aiheuttavat minulle pahan olon. Saan pahan olon rintaan vain näkemällä kuolleen pulun, puhumattakaan eläinrääkkäystapauksista, joita näytetään telkkarista... Yleensä alan itkeä ainakin sisäisesti, eli saan todella pahan olon. Pahinta olisi nähdä oma koira kärsivänä tai kuolleena. No, miten tämän mörön voisi taltuttaa? Pistämmällä eläimet pomppaamaan elävinä eteeni? Joo, no en todellakaan tiedä.

Läheisen ihmisen menettäminen. No, sehän kuuluu varmasti jokaisen pelkoihin. Olen nähnyt lukuisia kertoja painajaisia, joissa isäni, äitini, vaarini tai paras ystäväni kuolee. Näyn vastustaminen kävisi luultavasti samalla lailla, kun tuon ensmmäisenkin.

Elämänhalun menettäminen on ihan pahin painajaiseni. Tulen helposti surulliseksi ja ehkä vähän masentuneeksi, ja pelkoni on, että menetän joskus elämänhaluni/masennun vakavasti. Haluan nimittäin oikeasti elää onnellista ja iloista elämää. En usko, että tästä pelosta voisi tulla mörköä. Miten se ilmestyisi jonain olentona? Yleensäkin ihmisen pelko ei ole pakolla jokin aineellinen asia, vaan hirveä tunne tai joku muisto. Mörköjuttu ei siis ole järin toimiva, sanoisinko. Pahimpia pelkoja on hyvin vaikea saada ruumiiseen!  
We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Poissa Rasta

  • Ennustaja-akka
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Got a smile on my face, but I'm recking the place
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #28 : Tammikuu 29, 2010, 15:59:40 »
Hmm... Olen usein miettinyt tätä. Ekaksi ajattelin että pahin pelkoni olisi joku hullu joka raiskaisi sisaruksiani ja kiduttaisi perhettäni. En tiedä voisiko mikään saada minua nauramaan sen jälkeen enää tosin...

Sitten luin tulppaanipenkin viestin ja kauhistuin ajatusta eläinrääkkäyksestä ja varsinkin ajatusta omata koirastani kuolleena tai kärsivänä. Jo pelkkä ajatus toi kyynelet silmiin.

Pelkään myös pellejä.Olen aina pelännytkin, mutta nykyään se on enemmänkin fobia. Ennen kuin siitä tuli kuitenkin fobia pelkoani ruokki monet asiat muunmuuassa Stephen Kingin kirja It eli Se ja palatakseni hiukan tuohon eläinrääkkäys aiheeseen, kirjassa oli kohta missä yksi poika koulutti erään toisen pojan koiran luulemaan häntä isännäkseen ja hän sitoi sen puuhun ettei se voi juosta pois ja antoi sille jauhelihaa rotanmyrkyllä ja katsoi kun se kuoli. En voinut lakata itkemästä kun luin tämän kohdan ja luultavasti mörköni muuttuisi täksi näyksi paitsi että oma koirani olisi tilalla enkä voisi auttaa.
Tai ehkä koiran tilalla olisi perheen jäseneni ja mörkö pakottaisi tämän syömään rotanmyrrkyä.

Mutta miten tilanteen voi muuttaa hauskaksi? En usko että nauraisin ainakaan mutta ehkä ajattelisin että koirani olisi rotanmyrkylle immuuni ja purisi köyden poikki. Sitten kasvaisi jättimäiseksi ja hyökkäisi pojan (tai kuka hänelle myrkkyä syöttikään) kimppuun ja tilanteesta tulisi jotenkin piirrosmainen, jos joku tajuaa.^^
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 10, 2010, 21:41:19 kirjoittanut Rasta »
Myy, miten sinä pääsit sisään?? -Muumipeikko
Ovesta, tollo! -Pikku Myy
Ovesta??! -Muumipeikko

Poissa sotka

  • kuolonsyöjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #29 : Helmikuu 13, 2010, 19:29:02 »
Ensimmäisenä tulee mieleen ampiaiset ja varmaan mörkö muutuis ampiaiseks. Kesälläkin juoksen aina ampiaisia pakoon ihan kamalasti ja sit kaikilta menee hermo muhun:D
Sit toiseks tulee mieleen et joku läheinen kuolee (niin kuin monel muullakin). Se olis kauheeta.

suklaavaahto

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #30 : Huhtikuu 11, 2010, 12:35:04 »
Minulla mörkö varmaankin muuttuisi joksikin ötökäksi, esim. paarmat, ampiaiset, hämähäkit...
Eilen huomasin tosi ison hämähäkin huoneessani, ikkunan sisällä ja aloin kirkua hirveästi ja huusin isäni paikalle. Isä sanoi ettei sitä voi tappaa kun se on siellä ikkunan sisällä ja se ei sieltä pääse pois. Oikeesti hirveää tietää, että huoneessani on hämähäkki ja sitä ei voi tappaa ja miten se pääsi sinne sisälle!

No, kuitenkin naurettavus loitsuni varmaankin muuttaisi sen ötökän pinkiksi ja sen perä olisi jonkinlainen ilmapallo ja se liitelisi pois. Okei se oli aika huono, mutten parempaa keksi.

Poissa Mustarastas

  • Äänensä menettänyt laululintu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • It's damn hard to be pretty...
    • To Meet You...
  • Pottermore: AvisAuror17435
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #31 : Huhtikuu 13, 2010, 19:13:01 »
Enpä tiedä.... Jos mörkö muuttuisi sadaksi kasvottomaksi ihmiseksi. Jos joku on nähnyt Grimmin veljekset -elokuvan niin siinähän sillä yhdellä tytöllä katosi silmät ja suu umpeutui ja nenäkin lähti. Se oli kauheaa.
Siis huoneellinen kasvottomia ihmisiä huutamassa ilman suuta.
Tai sitten tietenkin kaikki rakkaat kuolleina...

Tuota ensimmäistä vastaan puolustautuisin varmaan... En edes tiedä...  APUAA! ...jouduin paniikkiin...
Äh, niille ihmisille tulis kasvot ja ne alkais tyyliin tanssia, jotain tosi hassua....
Ne rakkaat hymyilis ja sanois yllätys ja ois niinku mun synttärit...
tai jotain...
Minulla on unelma...

Poissa Suetus

  • Tuulenhaltia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Namárië
    • Talath Rhune
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #32 : Huhtikuu 13, 2010, 20:10:26 »
Jaa-a.. En mie kyllä kauhiasti pelkää mitään erityistä. Kai pelkään eniten itse pelkoa siteeratakseni Lupinin sanoja. En itse asiassa tietäisi miksi se muuttuisi, se riippuu miltä tuntuu sillä hetkellä. Ja koska ei tiedä miksi se muuttuu, ei voi tietää miksi sen muuttaisi. Joten sitten pitäisi vaan keksiä äkkiä tilanteeseen sopiva ratkaisu.
Harry/Draco, James/Sirius, Frodo/Sam, Aragorn/Legolas, Merri/Pippin

Poissa Nomoni

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #33 : Toukokuu 03, 2010, 16:08:01 »
No nyt olen pohtinut nyt tätä asiaa ennen kuin raapustin tänne...........en nyt ole pelkäämässä mitään, koska miksi ajatella pelkoa kun voi eläää tässä iloisessa elämässä! Ja nyt tämä ei liity kuin aika moni on ruvennut luettelemaan pelkoa: mitä pelkää mutta onhan se ratkaisu löytynyt....

Aiheeseen aiheeseen =
aajattelen vain nyt että mikä voisi näyttäytyä mörkönä mutta voisin sanoa näion yleisesti yksinäisyys....
Olisinkohan se minä, tämä kuulostaa hullun tyhmältä mutta itse asiassa pelkään itseäni koska en aina usko itseeni yms. olen niin huono selittämään!
Mutta 'naurettavus' toimisi ehkä niin että näkisin aivan melkein samanlaisen itseni nauramassa ja olemassa hauska ja vielä isommissa vaatteissa kuten räbbäri-tyylissä, en pidä semmosia vaatteita!

Poissa Gemmssy

  • parveilia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Glisee, ei klisee
    • Kaunotar ja hirviö
  • Pottermore: FeatherRain8203
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #34 : Toukokuu 03, 2010, 18:30:09 »
Mörkö muuttuisi ehdottomasti minut nähdeesään kärsiväksi ystäväkseni, joka huutaisi kivusta ja vääntelehtisi... huutaisi joko nimeäni apuapyytävästi tai vaihtoehtoisesti huutaisi kärsimnyksen olevan minun syy... hän vuotaisi verta ja silmissä pelkkä kärsimys (vähä dramaattisen kuulosta :D)
Varmaan itkisin tai yritäisin rynnätä auttamaan, mutta menisikö köäteni silloin hänestä läpi, vai mitä tapahtuisi???
Jos saisin itseni kootua, muutaisin mörön...? ööö... kerron myöhemmin jos keksin...
Siskoni uskoo, että pilvien keskellä mekin osaamme lentää. Jos taivalla ei lennä, sieltä putoaa, ja jos putoaa, niin kuolee. Mutta emmehän me voi kuolla, ensin meidän pitää elää vanhoiksi. Siksi me osaamme lentää pilvien keskellä.

Poissa Narnia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #35 : Toukokuu 03, 2010, 18:58:06 »
Mörköni olisi varmaan kiusaaja tai läheinen ihminen kuolleena.Kiusaaja,koska minua on kiusattu hyvin rankasti yläasteella ja nyt lukiossakin ja saa koko ajan pelätä mitä ilkeää ne nyt keksii.Läheinen ihmien kuolleena - mörköä ei varmaan tarvitse perustella.

Poissa Surkimus

  • niin boheemi, kuten sinä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Voi löytää onnen kärsimyksestä
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #36 : Elokuu 06, 2010, 10:35:34 »
Luultavasti minun mörköni olisi sellanen mustaa sumua erittävä viikatemiehen tapanen, joka kuiskailisi kaikkea kammottavaa. Sitten se näyttäisi kuvia kuolleista ihmisistä, näiden kuolemaa jne. Tossa tilanteessa varmaan en osaisi ajatella mitään muutakun että "voi kamala, mä kuolen, mä kuolen, mä kuolen!". Tosin jos oikein pinnistäisin, ajattelisin tosi hassua asiaa ja taikoisin mokomalle hauskimmat vaatteet ja laittasin tanssimaan hassusti ja taustalle pyörimään sitaatteja Hevosmiesten Killasta. Se auttaisi nauramaan =D 

EDIT// Ja joo, sen mörön kasvot muuttuisivat luisesta kallosta verisiksi perheenjäsenteni päiksi jotka syyttäisivät minua kärsimyksestään. Ja lopuksi se nauraisi kammottavasti, samalla kun päässäni soivat perheenjäsenteni huudot.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 06, 2010, 22:30:43 kirjoittanut Surkimus »
"Tärkeintä ei ole määränpää, vaan se, että nousee kyytiin"

Poissa Oonakka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Onni ei tule etsien vaan eläen
  • Pottermore: AurorGoblet187
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #37 : Elokuu 06, 2010, 11:20:20 »
Mun tapauksessa morkö muuuttuisi Muumien Möröksi (:`D). Pienenä näin montä painajaista siitä, ja kuinka se jäädyttäisi kaikki muut paitsi itseni. Toisena siitä varmaan tulisi iso ampiainen tai oma rakas koirani kuolleena. Möröltä puolustautuisin kuvittelemalla sille käsilaukun, silmälasit ym. Ampiaisen kuvittelisin ilman piikkiä ja oman kuolleen koirani... itkisin enkä tekisi mitään puolustautuakseni.
 

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #38 : Elokuu 09, 2010, 09:37:45 »
Jos näkisin itseni kuolleena puolustautuisin sitä vastaan langettamalla Pimeyden piirron ruumiini ylle.

Sepä vasta olisikin ratkiriemukasta.

Paikalla AIV-rehu

  • Lupus Tigris
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Apulannan kasvattama
  • Pottermore: FeatherProphecy121
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #39 : Elokuu 09, 2010, 23:10:53 »
Ensimmäiseksi kun miettii pelkoja tulee mieleen hämähäkit. Kyse on fobiasta eli pelkään niitä aika järjettömästi. Ronin tapaan mörköni saattaisi olla valtava hämähäkki. Sen vähemmän pelottavaksi muuttaminen olisikin sitten vaikeampi juttu... Jalkojen pois otto tuskin toimisi. Ehkä laittaisin hämähäkin sotkeutumaan omaan verkkoonsa. Jonkinlainen värin muutos voisi myös olla mukava. Pinkki verkkoonsa sotkeutunut hämähäkki voisi olla aika huvittava näky. ;)

Toisena sitten tuli mieleen suurempi pelko. Pelko poikaystäväni menettämisestä, sillä hän on minulle todella tärkeä. Saattaisin siis nähdä hänet kuolleena. Toisaalta myös muiden rakkaiden ihmisten menettäminen on pelottavaa. Kenties siis näkisin Mollyn tapaan perheeni kuolleena. Tämän huvittavaksi muuttaminen onkin vielä vaikeampaa, kuin edellisen. Paras ratkaisu minkä tuohon keksin on, että kuolleena esittäytyvä hyppäisi ylös nauraen ja huutaisi aprillia... Todennäköisemmin olisin vain shokissa ja heiluttelisin sauvaani änkyttäen naurrettavusta kyyneleet silmissä.

En osaa sanoa kumpi noista on se ns. syvempi pelko. Hämähäkit se voisi olla, koska kyse on fobiasta ja fobiat tulee syvältä alitajunnasta (tai jostain). Tuota jälkimmäistä tuskin tarvitsee selitää. Lähimmäisten menetys on jo ajatuksena liian karmaiseva...
Draco dormiens numquam titillandus.
Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #40 : Elokuu 31, 2010, 16:36:08 »
Hmm... Minulle mörköni hahmo luultavasti selviäisi vasta sitten kun moinen eteeni pomppaisi jostain kolosta. Voin kuitenkin nyt tässä arvailla mikä se voisi olla.

Ensimmäisenä mieleen tulee jonkinlainen ihme peto joka koostuu veitsistä. Kasa jotain todella vaarallista ja agressiivista. Ja kun muutenkin luulen että jähmettyisin tuollaisen vastaan tullessa paikoilleen, niin en tiedä selviäisinkö... Luultavasti jos jostain syystä selviäisin tilanteesta tämän mörön tullessa vastaan, naurretavus-loitusuni muuttaisi hahmon joksikin erittäin pehmeäksi ja vaarattomaksi, vaikkapa kengurupalloksi.

Toinen vaihtoehto olisi se, mitä aika usein joidenkin kauhutarinoiden jälkeen pelkään, eli peilit. Ihan pelkkä peili ei riitä, siitä pitäisi näkyä takanani joku hahmo, jota ei oikeasti ole siellä. Tämä olisi aika paha juttu, sillä mörkö voisi naamioitua viattomaksi peiliksi seinälle ja säikyttää minut hengiltä kuvillaan... Tältä möröltä luultavasti selviytyisin vain karkuun juoksemalla tajuamatta sen edes olevan mörkö. Mutta jos yhtään tilanteessa tulisin järkevä, peili muuttuisi Iseeviot-peiliksi. Se nyt ei mikään kaikista naurettavin asia ole, mutta sinne voisi sitten kuvitella jotain hauskaa <3

Sitten on vielä yksi vaihtoehto, se mitä luultavasti pelkäisin eniten, mutta mörkö menisi sekaisin jo siinä kun miettisi miten tämän toteuttaa. Nimittäin kuolema. En nyt kauheasti mitään kuolemaan liittyviä asioita pelkää, mutta sitä asiaa itsessään. Ehkä mörköparka selvittäisi asian vain muuttumalla joksikin kuolleeksi tai sitten kahdeksi hahmoksi (voiko mörkö kahdentua?) joista toinen tappaisi toisen. En oikein tästäkään osaa sanoa miten mörön karkoittaisin, mutta... voisin kompastuttaa hahmot johonkin ^^

Viimeisin on varmasti todennäköisin vaihtoehto möröstäni, mutta kaikesta huolimatta tämä on todella vaikea kysymys minulle, joka en pelkää kauheasti mitään yhtä, selkeää ja konkreettista asiaa. Ja luultavasti sitten mörön kohdatessani minulle tulee täytenä yllätyksenä ja samalla myös itsestäänselvyytenä se, mikä tämä mörön hahmo nyt olikaan. Mutta... toivottavasti ei kovin usein mörkö tule vastaan.
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa Valkyrie

  • Musta suola
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #41 : Syyskuu 04, 2010, 22:30:14 »
Hmmmm, mielenkiintoinen aihe. Täytyypäs oikein miettiä.
Se olisin ehkä minä itse, vanhana ja yksinäisenä, muistelemassa miten heitin kaiken hukkaan. Muistelisin, miten ihanaa kotona oli, ja kuinka en voi saada sitä mitään takaisin. En olisi luonut mitään sosiaalisia suhteita ja eristäytynyt vaan itsekseni elämänhaluni menettäneenä Bathilda Bagshotina (basiliskikäsittelyn jälkeen). Hui kamalaa, menee vilunväreet selkää pitkin.

Toinen vaihtoehto olisi jotenkin konkretisoituna (ken tietäis miten) tieto, jota en voi saada. Esimerkiksi pyramidit, Nazcan piirrokset sun muut, etten koskaan saisi tietää niiden alkuperää. Tai Graalin arvoitusta. Jotenkin vielä uskon että joskus, vaikka sitten kuoleman jälkeen jos on jonkinlainen olotila, on mahdollista saada tietää nuo. Mutta jos tietäisin, etten tule koskaan tietämään, tai jotain siihen suuntaan. Huh, voi kun kaiken osaisi selittää mitä päässä pyörii :)

Mutta että miten reagoisin? Panikoisin, alkaisin itkeä hysteerisesti ja kuolisin säikähdykseen, todennäköisesti :D

Poissa Indigo

  • Zera
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Nidsi nuikuu <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #42 : Syyskuu 13, 2010, 12:34:00 »
Tähän minun on erittäin vaikea vastata. Totta puhuen, en pelkää yhtään mitään. En näe syytä pelätä. Totta toki on sekin, että joskus mielikuvitus laukkaa, mutta en katso sitä peloksi vaan jännitykseksi, joka purkautuu pelon tavoin.
Mutta jos kohtaisin mörön, uskoisin, että se ottaisi muodokseen jonkun minulle rakkaan henkilön, jolle sattuisi jotakin, jonka joudun näkemään tai sitten että tämä henkilö kuolisi. En osaa nopeasti sanoa, kuinka tässä puolustautuisin. Monelle iskee shokki ja paniikki, kun joutuisi tälläistä todistamaan. Alkaisin itkeä, itkun kanssa on vaikea saada edes sanoja sanotuksi. Mutta miten muuttaa mörkö joksikin hauskaksi? Miten saa edes kuoleman muutettua hauskaksi? Vaikea kysymys. Luulen, että minun tulisi vain toimia mahdollisimman nopeasti ja ottaa järki käteen. Tiedän, että kyseinen henkilö, jonka muodon mörkö ottaa, ei ole oikeasti paikalla. Minä muuttaisin mörön varmaankin kuolemaisillaan olevasta henkilöstä hauskaa vitsiä kertovaksi henkilöksi. Kuolemaa kohdatessa on hyvin vaikea olla normaalisti, siksi toivonkin, etten näe ikinä mörköä. Ja että minun ei tarvitse kohdata montaa kuolemaa elämäni aikana.
Hän pelaa aikaa miettiäkseen tekosyitä. Oikeuttaakseen kipua sisällään.
Luulen että hän tietää hymyistä, ja katseista. Että kaikilla on teoria paremmasta.

Poissa tassutöppönen

  • The only exception <3
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: CatRain16320
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #43 : Huhtikuu 29, 2011, 15:32:54 »
Näkisin varmaan oman koirani sanomassa että se ei halua enää olla mun koira ja että kaikki on mun syytä jne. Ja sit se koira katois. Se olisi ihan kauheeta. Näin sellaista painajaista kerran ja se ajatus kummittelee vieläkin päässäni.

Ja sitten kuvittelisin koiran tulevan takaisin ja huutavan "Aprillia!!!"

-Tassu
~She lives in a fairytale somewhere too far for is to find~

Poissa sarvipyrstö

  • Viikatemiehen serkku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Harvat käsittävät käärmeiden kauneutta <3
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #44 : Toukokuu 03, 2011, 18:02:41 »
mörköni olisi varmaan sellainen harmaakasvoinen äijä, jolla on resuiset vaatteet ja tyhjät silmät, niinkun zombie. varmaan sen naurrettavuusmuoto olisi jotain että se sulaisi ja muuttuisi kinuskiponiksi :D
Mitä turhia syömään, nälkä tulee joka tapauksessa.

Poissa Ariel

  • Huispaajan ensilento
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #45 : Toukokuu 05, 2011, 09:44:51 »
Mua kiinnostais tietää miksi mörkö muuttuis mun edessä, koska mä en tiedä mitä pelkään eniten :o Pelkään pimeetä ainakin ihan hirveesti, mut miten mörkö ottais pimeyden muodon? En mä pelkäisi jos mun edessä olis joku pimeä aukko, vaan pelkään jos oon yksin esim. pimeessä talossa sisällä. Voisin puolustautua varmaan ihan Valois-loitsulla, en mä tiedä tepsisikö se pimeyden muodossa olevaan mörköön?
all I want to do is wear glitter and dance in my underwear

Horatius Kuhnusarvio

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #46 : Toukokuu 06, 2011, 15:28:48 »
Ellei se sitten ole ankeuttaja. Mutta loitsuja käyttäisin, jos on mahdollista niin (Expecto Patronum)

Poissa Kissanminttu

  • Yli-Blondi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ಠ_ಠ
    • Tumblr
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #47 : Toukokuu 17, 2011, 20:49:42 »
Jumalattoman iso hämähäkki... Tai sitten joku rakkaistani kuolleena.... :(

Ja juoksisin jumalattoman nopeasti ulos ja kiljuisin, enkä suostuisi tulemaan takaisin...
...Maan pimeys hangen alla
puistoja puistattaa.
Jäätakki on vaahteralla,
kastanja aivastaa...

Lucresia

  • Ankeuttaja
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #48 : Toukokuu 22, 2011, 20:04:43 »
Jos mörkö muuntaituisi pelokseni, se varmaan muuttuisi minuksi. Pelkään itseäni yli kaiken>< Pelkään montaa asiaa mutta ne pelot on aina aiheuttanut minä. Esim. Jos seison pimeässä, minun on pakko kuvitella että natsi-zombi hyökkää kimppuuni. Eli itse pelottelen itseäni. Toisena esimerkkinä pelkään että joskus pahoinpitelen jonkun. Luonteeni on kiivas ja omistan erittäin tulisen temperamentin.
Joten joskus kun suutun, pelkään että en hallitse itseäni>< saan asian takia paniikkeja ja jotain ihme raivokohtauksia. Joten, torjuisin minä-mörön muuttamalla sen klovniksiXD Zombi klovni.. pelottavaa.. taas mä teen sitä. Noh, oon kuullu oudompiakin pelkojaXD Toinen pelkoni on rappuset. Suuret kierre portaat. Pakokauhu valtaa ruumiini koska tunnen jonkun seuraavan minua. Jos joku seuraa (esim. kaveri) minua portaissa, on pakko juosta pakoon tai piiloutua. Ei hajuakaan miten mörkö muuttuisi portaiksi tai miten sen voisi voittaa :DD Nolo pelko.. onneks en oo pelänny ikinä esiintymistä tai julistamistamista itseäni narriksiXD

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #49 : Kesäkuu 29, 2011, 23:56:04 »

Pelkona olen minä itse.
En voi olla huoneessa missä on veitsi pöydällä lojumassa. Pelkään että otan sen ja teen itselleni jotain. Pystyn näkemään että teen sillä itselleni jotain. Mielikuvitukseni on aika villi. Aina ennen nukkumaan menoa jostain syystä minun on aivan pakko kuvitella kattoon hirtetty pikkutyttö joka alkaa puhua. Pelotan itseäni. Pelkään että mokaan jossain vaikka juhlissa tai pelkään että heittäydyn katolta tai jotain muuta sellaista.

Muuttaisin mörkö-minäni nauravaksi hipiksi joka on ainessa:D

Olen myös aina pelännyt hieman pimeää. Hypin joka ilta ympäri vuoden trampoliinilla ja syksyisin ja talvisin osaa olla pimeää. En salli että pihavalo laitetaan päälle, haluan hyppiä rauhassa ja katsella tähtiä. Mutta silti pelkään että sieltä metsästä rynnii jokin tappajakarhu tai jotain D: kun tramppa sijaitsee metsänreunassa. Sitten pelkään että trampoliinin kankaan alla on jotain ja sitten hyppään sen päälle. Kuten vaikka jos koiramme on alla ja sitten murran sen selän tai jotain muuta kamalaa>< Olisi aika pelottavaa jos ykskaks jalkasi osuvat johonkin kovaan, ja sitten et uskalla edes katsoa mitä siellä ala on.. Hirveää.. Hirveää.

Ja sitten pelkoihini kuuluu sellaiset jumalattoman isot käärmeet O.O En vihaa niitä, mutta ne ovat pelottavia. Käärmeet pääsevät jokapaikkaan, koska niillä ei ole raajoja esteinä. Ne tappavat joko myrkyllä tai kuristamalla. Niitä ei voi paeta, hiljaisia tappajia. Olen nähnyt monta kertaa unta käärmeistä mm. että olen ollut pyöreässä huoneessa, ja sitten ykskaks sinne on alkanut seiniä pitkin luikertelemaan kalkarokäärmeitä sillä ne ovat erittäin myrkyllisiä ja agressiivisia. Uneni jälkeen yleensä löydän itseni lattialta tai sitten unenpöpperössä hyppään ylös sängystä enkä uskalla nukahtaa ennenkuin koko huone on tutkittu ja todistettu käärmeettömäksi.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 05, 2011, 14:50:43 kirjoittanut Husky »

Poissa DIASPRO

  • hirviä stalkkari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • seisoo sateessa & aina äänessä
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #50 : Heinäkuu 09, 2011, 14:01:17 »
Minun paha sanoa mikä olisi mörköni. Pelkään nimittäin montaa erilaista asiaa .. :----)

Mörköni voisi muuttua ympärilleni Linnanmäen Kammokujaksi, siksi kohdaksi missä on se kammottava peili metsä. Se on karmea kohta ja pelkään sitä ylikaiken. Se on karmea ja pelkään jääväni sinne tai että eksyn ja joku nappaa minut. Sama koskee myös Linnanmäen Hujakurua, se on kammottava laite ja pelkään tippuvani veteen tai meneväni niiden vesiputouksien alle. Säälittävää, mutta olen tällainen.

Nelonen kokeesta on yksi karmeimpien painajaisieni ykkösistä. Se olisi ihan karmeaa ja jos saisin nelosen olisin varmaan  aivan murtunut. Kuutosen olen kerran saanut ja se ei tule toistumaan. Se oli ihan hirveää ja jos nelonen tipahtaisi eteeni. Repisin kokeen ja sanoisin, etten ole tehnyt koko koetta.

Minulla on vielä monta karmeaa pelkoa, mutta suurin niistä on pimeä, koska en näe mitään ja jos jotkut valot eivät esimerkiksi vessoissa toimi ja vessassa on peili niin olisin ihan kauhuissani, enkä kävisi vessassa. Pimeät paikat ovat ihan karmeita ja pelkään pimeää kuin Ron hämähäkkejä ja hämähäkit ovat myös yksi peloistani.
LUIHUISTENPRINSESSA, mutta silti niin huomaamaton ♔

Poissa Rat-Tail Jim

  • Rock n Roll -sekopää
  • Vuotislainen
  • Feuer Frei
    • Feuer Frei
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #51 : Heinäkuu 24, 2011, 01:39:13 »
Tuota..... Vähän kyllä hävettää myöntää, mutta minun mörköni olisi pulu. Tai sitten pieni pikimusta usvapallo, sillä pelkään myös pimeää. Sen usvapallon voisi kivasti haihduttaa bensalla ja tulitikuilla(kuka rakastaa pientä murhapolttajaa.... tota joo) mutta mitäs sille pululle voisi tehdä? Todennäköisesti rupeaisin huutamaan tai itkemään jos se tulisi yhtään kohti, enkä kyllä keksi mitään hyvää tapaa puolustautua pululta. Paitsi nyt se huutaminen, mutta mörköpulu nyt ei varmaankaan pelkäisi huutoa. Huh, onneksi mörköjä ei ole olemassa. En IKINÄ haluaisi tavata pulua joka ei juokse karkuun kun alan huutaa.
Und der Haifisch, der hat tränen, und die laufen vom Gesicht, doch der Haifisch lebt im Wasser - so die Tränen sieht man nicht.

Poissa hoippukurimu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #52 : Heinäkuu 24, 2011, 14:27:58 »
Kuolema on ehkä isoin pelko.

Toinen voisi olla entinen koulukiusaaja tai.. tai.. joku terävä hampainen jyrsijä.
"Thousands of years ago, cats were worshipped as gods. Cats have never forgotten this."

Poissa Draak

  • Garmiva gargoili
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • And they fly by..
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #53 : Heinäkuu 24, 2011, 17:48:25 »
Hmm. Se olisi varmaankin valtava kiitäjän ja koiperhosen risteytys, jolla olisi herhiläisen varustukset ja ääni.
Myös valtava pyörivä sirkkelinterä (herhiläisen äänellä, hei!) olisi toinen mahdollinen. Ja nenäverenvuoto, joka ei tyrehdy.

Inhoan sirkkeleitä. Ja painepesureita (vaikka eivät teriä/hyönteisiä sisälläkään). Ne ovat kamalia, en tiedä miksi, mutta kammoan niitä yli kaiken.
Nenäverenvuoto siksi, että olen saanut itse niin monta kertaa nenäverenvuodon - ja useimmiten niin, että herään ja kun nousen pystyyn, roiskahtaa. Se EI ole kivaa, ja aina kun herään keskellä yötä, pelkään että nokka alkaa vuotaa.
Dragonis -> Draak

Poissa Minea

  • Kelvollinen leijona
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kolmas niistä Weasleyn kaksosista.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #54 : Heinäkuu 25, 2011, 16:10:35 »
Itselläni on pari ylitsepääsemätöntö pelkoa.

Pelkään vettä, tai no lähinnä uimista. En koskaan halua uida järvissä enkä merissä, en lammissakaan. Kun muut menevät, mei tyydyn aina joko jäämään rannalle tai kahlaamaan niin että vettä on vain nilkkoihin asti. Ei tässä siis miteen ongelmaa tyyliin suihkujen ja hanojen kanssa ole, vaikkakin välttelen kyllä ihan uima-altaitakin. Elokuvat, joissa käsitellään paljon vettä, ahdistavat kamalasti (esimerkkinä Sanctum ja Poseidon), ja Thaimaassa tapahtunut maanjäristys ja siitä johtuneet valtavat hyökyaallot saivat minut itkemään ja tärisemään. Pelkään hukkumista, kuolisin miten tahansa muuten kuin hukkumalla. Uidessa joku voi kiskoa minut pinnan alle, tai saisin jonkun paniikki- tai sairaskohtauksen, ja pian huomaisin vain että miten veden pinta ja auringon paiste häviävät näkyvistä.
Osaan kyllä siis uida, tein sitä paljonkin pienenä, mutta se pelko tuli varmaan silloin kun seisoskelin peloissani hyppytornissa viiden metrin korkeudessa, ja yksi idiootti, tuntemamme jätkä tönäisi minut alas luullen sen olevan hauska vitsi. Kun iskeydyin veteen, minua sattui, ja upposin ties miten syvälle tajuten että hyppytornin alla on joku syvänne, jottei kukaan vahingossakaan osuisi pohjaan. Sitten iski paniikki kun en tuntenut pohjaa ja aloin räpiköimään ylös. Myös noiden aiemmin mainittujen elokuvien katsominen on vaikuttanut asiaan.

Varmaan mörkö muuttuisi siis ensin minuksi itsekseni, olisin pinnan alla hukkumassa. Alkujärkytyyksen jälkeen sauvani heilahtaisi ja mörköni ottaisi merenneidon muodon. Nauttisin vedessä olemisesta kauniilla pyrstölläni, uisin ja olisin kuin kotonani. Osaisin tavallaan myös hallita vettä, tietäisin miten toimia virtojen kanssa, ja oppisin tunnistamaan syvänteet.

Toinen pahimmista peloistani on halvaantuminen, joka on oikeastaan aina ollut fobianani vaikkei minulla mitään kokemuksia olekaan. En vain pystyisi elämään kaulasta alaspäin halvaantuneena, tekemättä mitään. Olemaan siinä vain ja katsomaan kun muut juoksevat, pyöräilevät, nauravat ja iloitsevat. Vaikka olen luonteeltani positiivinen, iloinen ja sosiaalinen, olen varma että ne piirteet häviäisivät kuin taikaiskusta jos joutuisin esimerkiksi onnettomuuteen ja halvaantuisin joutuen pyörätuoliin tai pidempään sairaalahoitoon kuullen, ettei toivoa olisi enää. Koko maailma romahtaisi.

Mörkö halvaantumisen muodossa... Luulen että käyttäisin samaa tekniikkaa kuin AIV-rehu, niin että nousisin tuolista kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, ja huutaisin että aprillia vaan kaikille. Vaikea kuvitella että mitä muuta sellaisen mörön edessä tekisi. Ehkäpä saisin käteeni lapun lääkäriltä joka lupaa 100 prosenttisen parantumisen. Tai jottain. Hui kun menee kylmät väreet tällaisesta ajattelustakin. Yh.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 28, 2011, 00:32:47 kirjoittanut Minea »
Sunshine, daisies, butter mellow, turn this stupid, fat rat yellow.
- TU ES FOLLE ? TU ES UNE SORCIERE OU QUOI?

Poissa Venom

  • Fredin sureva tyttöystävä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Yes, i am blonde, and i am proud about it! :D
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #55 : Heinäkuu 26, 2011, 23:57:33 »
Mulle mörkö olis ehdottomasti the Grudge kauhuelokuvan kauna :(( Se vaan on jotain niin järkyttävää ja kauheeta että... Siinä azkabanin vangissa kun mainittiin että siinä pimeydenvoimilta suojautumisen kokeessa piti olla mahdollisimman kauan aikaa mörön kanssa jossain laatikossa niin jos mä joutuisin kaunan kanssa sellaiseen niin varmaan pyörtyisin kauhusta heti kun näkisin sen.. Mä tiedän, että toi mun pelko on aika tyhmä kun se on vaan elokuvaa, mutta siitä on tullut mulle ihan kauhee pelko jonka takii mun on vaikee nukkuu yksin... :(
U know u love me, XO XO, Gossip Girl :D

Poissa Pippuripiru

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pieni, mutta pippurinen!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #56 : Elokuu 07, 2011, 10:26:45 »
No, varmaankin suurin pelkoni olisi, että joku läheiseni kuolee. En nyt keksi miten se muuttuisi hauskaksi...
Minulla on vain yksi elämä, ja sen aion elää täysillä!!

Poissa Greenback

  • Kalamies Reino
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #57 : Syyskuu 01, 2011, 19:50:59 »
Ainakin sillä möröllä olisi vaikka miten monta vaihtoehtoa valittavissaan. Esim. YO-todistus, jossa lukee bilsan kohdalla improbatur, mutta se ei kyllä ehkä olisi mörkö vaan ihan oikea todistus. Saan bilsasta Iin 90% varmuudella.
Toinen vaihtoehto on joku liharuoka, joku tosi ällöttävä kanaläjä tai hyi läskisoosi tai mikä tahansa mis on verta ja lihaa (niinjoo, olen kasvissyöjä)
Kolmas vaihtoehto on parveke, esim semmonen mistä Aaro tippu salkkareissa. Pelkään aivan järjettömästi ikkunasta tai parvekkeelta putoamista... ;)

Mutta en kyllä keksi näistä mitään hauskaa millä puolustautuisin niitä vastaan.
Tänäänkin tuli viisi kiloa.

Poissa Etsku

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Potter FOREVER !
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #58 : Syyskuu 05, 2011, 13:35:37 »
Tää on muuten aika vaikeeta, mä nimittäin pelkään aika monia asioita. Käärme saattaa olla mun pahin pelkoni. Tekisin luultavasti kuten Parvati; tekisin siitä heilunuken (tai mitä sitä ikinä kutsutaankaan).
Potter will always stay in my heart <3

Poissa Amortentia

  • Uneksia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: DreamBlut4303
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #59 : Syyskuu 30, 2011, 13:21:54 »
En eka meinannu keksiä, mitä pelkään kaikkein eniten. Eka ajttelin käärmettä, sitten ankeuttajaa (hui), pelleä yms. muta sitten mä muistin mun piikkikammon. Mä meen ihan paniikkiin, jos lähellä on amppari. Puolustaisin sitä vastaan varmaan muuttamalla sen piikin kumiksi, tai lyijyksi niin, että se putoaa sen painosta...
korpinkynnenoleskeluhuone.blogspot.fi

Potter-fanin Potter-blogi

Poissa pilvenpiirtäjä

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Words of pages
  • Pottermore: FeatherMarauder23566
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #60 : Joulukuu 01, 2011, 16:24:30 »
Mörköni olisi varmaan oma mielikuvitukseni, sillä minulla on sangen vilkas mielikuvitus, mikä saattaa lähteä laukkaamaan ihan tavallisissakin tilanteissa, vaikka valoisalla tiellä, jos kuljen yksin, ja saatan alkaa kuvitella kaikenmaailman eläimiä ja murhaajia juoksemassa perässäni. En oikein tiedä, mitä naurettavuksella tekisin!
"What about a side by side with a friend?"
"Aye, I could do that.."

Poissa hanzu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • --My world is the world caller Vafil. Book 2014--
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #61 : Joulukuu 08, 2011, 08:24:43 »
Pelkään niin monia asioita, että on hankala päättää mitä pelkään eniten. Yhtäkkiä pimeydestä syöksyvä paniikissa oleva lintu taitaa olla pelottavin. Joten sanon vihainen/panikoiva korppi. Muutaisin sen varmaan kanarianlinnuksi.

Poissa annips

  • siipienrepijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • But I'm just a ghost
  • Pottermore: DawnNewt14590
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #62 : Joulukuu 11, 2011, 11:16:32 »
Pelkojahan on vaikka minkälaisia, mutta mikä olisi se mörkö?

Esimerkiksi pelkään semmoisia oiiiikein nätisti hymyileviä nukkeja ja pellejä, mutta kyllä enemmän pelkäisin esim. jättihämähäkkiä, jos semmoinen tulisi vastaan.. Ellei nukke tai pelle... en minä tiedä, mutta vaikka nousisi ylös ja tulisi lähemmäks ja.... HYR.. Mutta se nyt on melko epätodennäköistä...

Kyllä ne hämähäkit on varmaan ne kaikkein pelottavimmat.. hyihyihyihyi :< Ne jalat ja silmät ja hyyyyi, ihan kaikki :((

Voiko fobioita sanoa peloksi? No niitä kuitenkin löytyy..

1)  Veri. plöööh, pyörryn kun katson esimerkiksi teho-osastoa tai jotain sellaista.. Viime talvena luisteltiin sormen päältä ja verta tuli, JOTEN jalat ei enää kantaneet ja menin sinne pukkariin selälleen makaamaan lattialle, että en kaatuisi kun pyörrytti niin kauheasti.. Sitten kun koko liikkaryhmä alkoi vyörytä sisälle, niin oli niillä kyllä ihmettelemistä :oo

2) Neulat ja piikit. Rokotus ei satu paljon yhtään mutta aina kun se neula tulee siihen viereen niin on vaikea hengittää ja hyyi...

3) Ahtaat ja pimeät paikat. Painajaisia on nähty ikkunattomista, harmaista laatikoista joista ei pääse pois...

Mutta mörkö olisi kyllä varmaan semmoinen iiiiiiso hämähäkki. Se miten sen karkoittaisin onkin sitten toinen juttu. Menisin varmaan ihan paniikkiin enkä pystyisi tekemään yhtään mitään. Yrittäisin varmaan koota itseni ja ajatella, että se ei ole oikea tai jotain...   Sille varmaan ilmestyisi joku hyppykeppi ja se pääsisi siihen vaan kahdella jalalla ja sitten se alkaisi vispaamaan niitä muita ja silmät... en tiedä. En voi edes ajatella..  ANTEEKSI :oo


-annipsi-

Poissa Puppet

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixAccio1128
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #63 : Maaliskuu 06, 2012, 12:43:29 »
Suurin pelkoni on kaikki kamalat manaajamaiset hahmot, ja kaikki ne säikäytysvideoiden pelottavat hahmot. Mun voisi olla aika vaikeaa suojautua siltä, sillä menisin luultavasti ihan paniikkiin tuossa tilanteessa. Jos jollain pienellä mahdollisuudella pystyisin sen muuttamaan hauskaksi, luultavasti se muuttuisi sellaiseksi tanssivaksi banaaniksi, ku Youtubessa on niitä videoita :D
Draco Malfoy: Training for the ballet, Potter?

Poissa Merthur

  • ensimmäinen tähtilierihattu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: Merthur
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #64 : Heinäkuu 28, 2012, 23:36:15 »
Ensimmäisenä tuli mieleen kaikkia sellaisia normaaleja pelkoja esim. korkeat paikat ja pimeä, mutta sitten kun aloin tarkemmin ajattelemaan, mitä mä oikeasti pelkäisin ihan hirveästi, niin tulin sellaiseen tulokseen, että minun mörköni muuttuisi aivan ehdottomasti jättiläismäiseksi ampiaiseksi. Yrittäisin sen ampiaisen muuttaa sitten naurettavuksella sellaiseksi, että sen tuntosarvet ois kukkapuskat ja sen piikkikin ois vaan sellanen kukkapuska. Pelkään nimittäin eniten juuri niitä tuntosarvia ja piikkiä, joten sitten minä voisin ihan rauhassa nauraakkin sille, kun ne vaaralliset ja pelottavat asiat häviäis siitä.
Usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Poissa GinnyW

  • You gotta be kidding me...
  • Vuotislainen
  • Pottermore: MidnightCloak26295
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #65 : Elokuu 18, 2012, 10:47:58 »
Noo... En oikeastaa tiedä mitä pelkään eniten... Ehkä, että bestikeni hyläisi minut... Hmm, ehkä kuvittelisen sen pieraisemaan.
Harry: You´re white.
Sirius: No, i´m Black
Harry: Lol, stop joking!
Sirius: No, I´m Sirius

Poissa Unituhka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: DreamAsh2093
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #66 : Tammikuu 11, 2013, 11:12:42 »
Mörköni olisi varmasti joku mulle läheinen ihminen kuolleena.

Naurettavus!
Kuollut läheiseni pieraisisi kovaan ääneen, ja toteaisi: "Mun maha myllertää". Ois aika hauskaa.. :D

//Edit:
Luin tossa noita ylempiä ja tuli mieleen, että pelkään myös kuollakseni neuloja ja teräviä esineitä ja kovia ääniä. Jos mörkö muuttuisi joksikin pelottavan näköiseksi henkilöksi, joka yrittäisi pistää mua sillä, niin muuttaisin sen neulan varmaan vaahtokarkiksi (jotka on mun lempikarkkeja - mums!)
Jos se olis joku kova ääni - esim muuttuisi isoiksi kaiuttimiksi ja alkaisi päästää pelottavaa ja korvia särkevää ääntä tai pamahtelua, niin loitsulla saisin itelleni kaukosäätimen käteen, ja vaihtaisin tilalle lempibiisini.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 11, 2013, 11:17:42 kirjoittanut Kata »
Kata -> Unituhka

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #67 : Tammikuu 15, 2013, 21:24:41 »
Mörköni olisi varmaan kuolleet perheenjäsenet... Ja täytyy kyllä myöntää, että en varmaan osaisi siinä kohtaa puolustautua mörköä vastaan... Jos näkisin perheenjäseneni kuolleena, en pystyisi muuttamaan tillannetta mitenkää hauskaksi päässäni....
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥

Poissa serpensortia

  • Aamu-usva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Have a cup of tea.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #68 : Tammikuu 15, 2013, 22:13:11 »
Pelle.
Yksi sana ja niin monta väristystä selkäpiissä o.o hyhhyi... Pelkään pellejä kuollakseni. En ole ikinä elämässäni pelännyt mitään niin paljon kuin pellejä. En edes muita kauhuleffahahmoja, kuten kaunaa tai maksajaa, joista olen nähnyt kuvia ja videoklippejä... Enkä nukkeja, vaikka pelkään niitäkin suunnattomasti.
YouTubesta voi katsoa musiikkivideon Iron maidenin "fear of the dark" -biisiin, jossa esiintyy Pennywise the clown, tappajapelle leffasta nimeltä IT. Katsoin videon halloweenmaski mielessäni, menin nukkumaan enkä nukkunut sinä yönä juurikaan kiljumiseltani.
Offiksi meni, mutta mörköni ottaisi pellen muodon, ja jos kauhusta kankeana pystyisin taikasauvaa liikuttamaan, pelleasu valahtaisi pois ja alta paljastuisi varmaan Dumbbis gangsta-asussa blibgblibgiä kaulassa ja snapback päässä... Tai Dumbbis ja Kalkkis tanssimassa ja nauramassa discovalojen välkkeessä, kuten yhdessä gifissä :D ehkä sieltä pellepukukasan uumenista pomppaisi yksi kerrallaan jokainen Tylypahkan opettaja tanssien pokerina Gangnam Stylea aurinkolasit päässä? Näitä kyllä keksii...
Jos jollain pienellä mahdollisuudella pystyisin sen muuttamaan hauskaksi, luultavasti se muuttuisi sellaiseksi tanssivaksi banaaniksi, ku Youtubessa on niitä videoita :D
:'D yesss tai joku opettajani (tai Dumbbis tai Volde tai Kalkaros...) tanssimassa samalla tavalla laulaen "I'm a banana" (biisi löytyy youtubesta xD)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 15, 2013, 22:23:32 kirjoittanut serpensortia »
"We'd apologize for being the best house...
But we don't really want to."

Poissa nominal

  • Kuriositeetti
  • Vuotislainen
  • Pottermore: FireboltLumos114
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #69 : Tammikuu 16, 2013, 00:32:15 »
Minulla tulisi lähes satavarmasti möröstä hämähäkki. Hyi kamala. Jos se olisi pienempi kuin kolmesenttinen, saattaisin pystyä toimimaan, mutta yhtään siitä isommasta varmaan tyyliin pyörtyisin tai vastaavaa.

En käsitä, miten siitä saisi vähemmän pelottavan. Kirjassahan hämähäkkikammoinen otti hämähäkiltä jalat pois. Siis apua, sittenhan se voisi mennä ihan mihin vain enkä edes näkisi! Ja jos sen liiskaisi, siitä jäisi läntti... Ei, vähän pelkään, että mikäli joutuisin mörön kanssa kosketuksiin, jonkun täytyisi pelastaa minut. En keksi mitään keinoa saada hämähäkistä epäpelottavaa saati sitten hauskaa.
Peitetty liekki on tulisin ~ Entä jos Voldemort olisikin valinnut toisin? ~ Taikalaiva Titanic

Poissa Tuulihaukka

  • pikku punkkarihinttari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #70 : Maaliskuu 25, 2013, 16:54:18 »
Tämähän on vaikeaa... Nyt ei tuu edes mieleen mitä mää pelkään... En pelkää hämähäkkejä, en pimeää, murhaajaa, (tappakoot mut rauhassa)... Nyt tuli mieleen! Se voisi olla maailma ilman naurua, iloa. Eli näkisin varmaa jonkun Tylypahkan ilman iloa, synkkänä, surullisena. Ja naurretavus vois  muokata sen silleen, et siel Ron, Hermione ja Harry nauraa revetäksee pihalla. Ei tullu mitää novellia tästäkään, mutta ei kai se haittaa..?
Percy ei tajuaisi vitsiä, vaikka se tanssisi hänen edessään ilkosillaan Dobbyn pannumyssy päässään.

Poissa Diamond

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #71 : Kesäkuu 04, 2013, 22:34:07 »
Minun mörköni olisi luultavasti sama kuin Ronilla, eli suuri, karvainen hämähäkki. Hyi! Olisin luultavasti niin peloissani sen nähdessäni että juoksisin kirkuen karkuun, mutta jos siitä pitäisi saada vähemmän pelottava... no, ehkä muuttaisin sen karvattomaksi ja kirkkaanpinkiksi. Sitten se ei ehkä pelottaisi niin paljon...:)
Luna Lovekiva -> Diamond

Poissa HP

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #72 : Kesäkuu 21, 2013, 10:37:16 »
Minun mörköni olisi kun pikkuveljeäni kiduteteen:(

Poissa GinnyW

  • You gotta be kidding me...
  • Vuotislainen
  • Pottermore: MidnightCloak26295
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #73 : Syyskuu 21, 2014, 22:55:16 »
Lipuntarkastaja! Laittaisin sen pieraisemaan.
Harry: You´re white.
Sirius: No, i´m Black
Harry: Lol, stop joking!
Sirius: No, I´m Sirius

Poissa Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #74 : Syyskuu 22, 2014, 18:27:22 »
Pitkät, kapoiset kierreportaat, laittaisin ne merensinisiksi ja suljetuiksi.
Tai ehkä sittenkin väri olisi joulunpunainen
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 31, 2014, 21:21:13 kirjoittanut Helmiina »
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".

Poissa Rantsake

  • Ei mikään surkkimus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SparksWolf20852
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #75 : Syyskuu 22, 2014, 18:34:06 »
Minun mörköni olisi jotain ampiaisiin liittyvää, mutten kyllä tiedä, mitä tarkalleen. Olisiko se yksi ainao jättiläisampiainen? Vai olisiko se ampiaisarmeija, joka hyökkäisi minua päin? Vai ampiaispesä? Ehkä se olisi se minua kohti hyökkäävä ampiaisarmeija, koska se näistä ajatuksista eniten pelottaa.

Sitä en kyllä tiedä, miten sitä vastaan voisi puolustautua? Voiko muuten potter-mörkö oikeasti satuttaa, tietääkö joku? Siis jos mörkö muuttuis ampiaiseksi ni voisko se oikiasti sitte kans pistää, jos sitä ei sais hävitettyä?
Jos voi, ni en tiiä uskaltaisinko kohdata mörköä ollenkaan.

Ampiaispesän vois periaatteessa muuttaa vaikka diskopalloksi, mikä olis iloinen asia, muttei mikään pelottava kuitenkaan. Jättiampiainen? Ei mitään käsitystä... Tai miten muka sinua kohti hyökkäävän ampiaisarmeijan voisi muuttaa joksikin naurettavaksi? No joo, voishan niistä tehdä jotain maahan satavia kolikoita, mutta nekään eivät varsinaisesti ole huvittavia.
"Tuntematonta me pelkäämme, kun katsomme kuolemaa ja pimeyttä, siinä kaikki."
- Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

Poissa katjuska

  • ainoa laatuaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #76 : Syyskuu 25, 2014, 21:32:17 »
minun mörköni on erittäin lähellä oleva iso, vihainen koira.pelään koiria ja jos joku koira tulee liian lähelle, juoksen karkuun.
puollustaisin itseäni möröltä varmaankin kuvittelemalla sille pälle pelle asun ja rullaluistimet
"In 900 years of time and space I’ve never met anyone who wasn’t important"- The Doctor

Poissa Dewitt

  • Vuotislainen
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #77 : Tammikuu 27, 2015, 20:49:23 »
Pelkään eniten tulevaisuutta, joten mörköni olisi ikkuna, joka näyttää kamalia asioita tulevaisuudesta (niin maailman, kuin omastani).

Sen voisi muuttaa näyttämään huvittavia asioita...

Poissa Away

  • Maailman yksinvaltias
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Polvistukaa, kuolevaiset!
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #78 : Helmikuu 16, 2015, 21:20:28 »
No pimeys on kauheaa. Tai no ei pimeys niinkään vaan se tunne että pimeässä on joku. Mörkö muuttuisi varmaan joksikin hämäräksi möykyksi jolla olisi karmiva naama ja aseita ja kaikkea. Ja Itkevät Enkelit Doctor Whosta. Kar-mi-vaa.

Olisin varmaan että se hämärä möykky liukastuisi ja kellahtaisi selälleen ja Itkevä enkeli hajoaisi tomuksi... Juu.
Kneel before me

Poissa EJ the muggle

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Velhopaukkukarkkeja >:3
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #79 : Lokakuu 12, 2015, 22:54:29 »
Meikäläisellä mörkö muuttuisi aikas suurella todennäköisyydellä ankeuttajaksi. No, eipä siinä mitää. Ankeuttaja vetämään moonwalkia, siitä saisi  hyvät naurut. x)

Ja vielä ihan muuten vaan pohdin tässä... Entä jos joku pelkää itse mörköä, näkeekö hän mörön siinä muodossa kuin se on yksin? Kysymyksiä, kysymyksiä kaikkialla.

Poissa neaemilia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #80 : Joulukuu 20, 2015, 00:09:57 »
Mun mörkö muuttuis varmaa marionetiks (sätkynukeks). Mä en tiiä ne on vaa nii kammottavia..  tai ampiaisiks.

Poissa Chilisuklaa

  • Moony Cullen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I ᒪOᐯᕮ ᗪᗩYᔕ ᗯᕼᕮᑎ ᗰY OᑎᒪY ᑭᖇOᗷᒪᕮᗰ Iᔕ Tᕮᗩ Oᖇ ᑕOᖴᖴᕮᕮ
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #81 : Joulukuu 20, 2015, 19:49:53 »
Mun mörköni olisi varmaan sellainen pelle, jolta valuu verta suupielestä ja se on sellane mielipuolinen ja... En mä osaa selittää, mut kyl te tiiätte. Ehkä.

Ja mä varmaan kuvittelisin sen tanssimaan joutsenlampea pinkissä tutussa... XD Tai sitten kunnon streetdance.
Live your dream, before the nightmares come!

Poissa Veelan silmä

  • Outous
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hulluin ystävä, joka sinulla on koskaan ollut.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkösi ja miten puolustautuisit sitä vastaan?
« Vastaus #82 : Tammikuu 18, 2016, 18:31:27 »
Minulla on kaksi asiaa, joita pelkään syvällä sisimmässäni. Toinen on pettäminen. Että joku todella hyvä ystäväni pettäisi minut eikä tahtoisi enää jostain kumman syystä olla ystäväni, tai yhtäkkiä selviäisi, että hän ei olekaan koskaan ollutkaan ystäväni ja on aina vain esittänyt ja puhunut pahaa selän takana. Tämä pelko tulee vainoamaan minua seurustellessakin. :D Toinen pelkoni on, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin, saada kokeesta nelonen. Kun sitä ajattelee, nämä kaksi pelkoa ovat vainonneet minua luultavasti koko elämäni ajan, joten mörkö muuttuisi jommaksi kummaksi niistä. Minulla ei ole aavistustakaan, kummaksi se muuttuisi. Ja mörkö voisi muuttua ihan hyvin nelosen kokeeksi, mutta en tiedä, miten se näyttäytyisi pettämisenä. Ehkä se muuttuisi hyväksi ystäväkseni, joka tunnustaa, ettei ole koskaan ystäväni ollutkaan.
Luultavasti tuo pettäminen kuuluisi myös minunkin listalleni. Alan pikku hiljaa päästä siitä pois, kun minulla sattuu olemaan taipumus hakeutua huonoon seuraan. Luultavasti mörköni olisi kaikki ne pettäjät kuolleina ja veri käsissäni. Vaikka olivatkin määräileviä selkään puukottajia ja tunteilla leikkijöitä, heissä oli myös hyviä puolia. Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta pelkään myös itseäni... :D
Yleensä ajattelen asioita vähän liian pitkälle ja se johtaa siihen, että alan pelätä sitä Voldemort-puolta itsessäni. Aika deep, mutta totta! Siitä ne veriset kädet.
 Varmaan ne "ystävät" heräisivät eloon ja minulla ei olisi enää verta käsissä. Ehkä se mörkö sitten vaan katoaisi tai jotain...
Mitä ikinä teetkään elämälläsi, elä se täysillä!