Kirjoittaja Aihe: Mitä evääksi leffaan?  (Luettu 17603 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Haltianeito

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« : Huhtikuu 13, 2003, 14:07:44 »
Siis olisi tarkoitus miettiä, millä eväillä lähteä leffaan, ettei häiritsisi itseään ja muita. Nimittäin kun lukee Häiriköt-topiccia, niin monen leffailta on mennyt piloille rapisevien pussien tms. takia. Eli siis, vastaa näihin kysymyksiin...
Mitä otit mukaan?
Mitä aiot ottaa tulevaisuudessa?
Mitä suosittelisit evääksi?
Mistä ostit evääsi? (ei pakollinen, jos vastaat siihen ossain muussa kysymyksessä!)

Tästä topicista ei saa tulla galluppia, joten vastaa kaikkiin kysymyksiin, voit keksiä myös uusia. Omasta mielestäni tämä ei ole turha topic, joten...
Vastaan myös itse noihin kysymyksiin. EHDOTTOMASTI myös yleistä keskustelua aiheesta, jotta sillä ei tarvitse sotkea kokonaan Häiriköt-topiccia.

Mitä otit mukaan?
Otin mukaan pussin karkkia mukaan lähikaupasta, ei rapisevaa leffakarkkia, lisäksi minulla oli MountainDew-pullo. Kaverillani oli tietysti rapisevaa popcornia.  :twisted:

Mitä aiot ottaa mukaan tulevaisuudessa?
Aion ostaa kioskista irtokarkkia, ne pussit eivät rapise, aion ottaa myös limsaa.

Mitä suosittelisit evääksi?
Rapisematonta pikkupurtavaa.

Mistä ostit evääsi?
Siwasta.

Poissa Lupin

  • Äitiyslomalla
  • Ylihörhö
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Vuotis
  • Pottermore: MoonstoneMarauder79
  • Tupa: Korpinkynsi
Re: Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #1 : Huhtikuu 13, 2003, 15:19:34 »
Ei tuo popcorn nyt niin pahasti rapise jos sen ostaa siinä tötsässä mitä leffateattereisa yleensä on. Eri asia on sitten jos narskuttaa kauhean kuuluvasti *virn*

Minä ostan yleensä jotain mukaan siitä leffateatterista. Popcornia tai karkkia ja pullollisen Vichyä.

Enkä kyllä tajua miksi ne leffateatterin karkkipussit on rapisevaa paperia. Ja ennen kuin joku alkaa saarnata siitä että paperinen pussi on niin paljon luontoystävällisempi kuin muovinen - eipä noita näy mitenkään lajiteltavan. Kaikki samaan roskikseen kuitenkin.
Äitiyslomalla! Hoidan (hitaalla aikataululla) HP-faneihin ja Vuotiksen Facebook-sivuihin tai Facebook-ryhmään liittyviä asioita.

Keara

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #2 : Huhtikuu 13, 2003, 15:46:45 »
Minä suosin niitä paikanpäältä ostettavia popcorneja ja limua. Ne eivät rapise ja ovat muutenkin käteviä. Ja ne tuovat jotenkin tunnelmaa^^  Popcornit vai kaatuvat helposti ja kun leffan jälkeen nouset ylös, popcornia tuntuu olevan joka paikassa.

Minusta jokainen voi ottaa evääkseen mitä haluaa, vaikka sitten hiukan rapisevassakin pussissa. Suosittelisin vain avaamaan sen ennen leffan alkua ja hillitsemään jotenkin sitä rapinaa leffan aikana. Minä ainakin kiusaannun jos huomaan pitäväni liikaa ääntä:)
Asia erikseen ovat sitten ne erillisissä käärepapereissa olevat karkit. Ne pitävät inhottavaa ääntä. Ja eivätkö ole aika hankalia leffan aikana?

Onneksi minä olen ihminen jota eivät suuremmin rapinat häiritse. Silti minä aina ostan sitä popcornia ja limua^^

Poissa Freya

  • Green Dragonflight
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • + The Song of Life +
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #3 : Huhtikuu 13, 2003, 15:55:29 »
Olen monesti harkinnut jonkin kangaspussin tekemistä ja karkkien laittamista sinne. Kangas ei ainakaan rapise >:p Yleensä en ole ainakaan omasta mielestäni ollut kenellekään häiriöksi, sillä karkkia ym. otan leffaan mukaan nimenomaan siksi että syön niitä ennen leffan alkua koska siinähän sitä joutuu odottamaan. Leffan aikana en yleensä syö mitään -juuri tuon ärsyttävän rapinan takia. Eikä sekään nyt tietysti tappavaa ole jos silloin tällöin vähän jossain rapisee tai limupullo sihahtaa mutta että koko ajan... Täällä vain kertakaikkiaan on porukoilla sellainen systeemi >:(

Yleensä minulla on ollut mukana ihan tavallinen karkkipussi, mutta pyrin välttämään kaikkia kovia karkkeja, koska kovaääninen rouskuttaminen on lähes sama asia kuin karkkipussien rapistelu. Eli jos minä leffan aikana jotain syön niin pehmeitä karkkeja tai suklaata. Juomana pidän yleensä pillimehua juuri tuon sihinän takia, koska tietysti kokispullo pitää välillä sulkeakin. Muutenhan siitä lähtee kaikki hapot pihalle. Mutta pillimehusta ei lähde n_n;

Eväät ostan yleensä jostain ihan tavallisesta ruokakaupasta kuten S- tai K-marketista tai sitten joltain kioskilta. Mutta elokuvateatterin kioskilta en ikinä osta mitään sillä siellä on vielä kalliimpaa kuin ärrällä O.o
I've been fire, fed by the four winds. I've been water in the stream. And a drop of dew on the culm.
I've been clay in the hands of a potter. I've been rosin of a tree, and a leaf, by the breeze carried away.

Poissa Sarah Musta

  • Lucius
  • Henkihörhö
  • Sukupuoli: Noita
Re: Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #4 : Huhtikuu 17, 2003, 15:18:31 »
Yleensä syön leffassa. En tiedä miksi, mutta syön, se on tapa. Tosin jos elokuva on liian jännittävä, menee puolet ajastani silmien peittämiseen käsillä *nolo*

Syön yleensä sipsejä, juuh ne rapisevat - nimittäin jos syö pussista. Olen sipsi intoilija, mutta kunnioitan muita elokuvaan maksaneita iihmisä, että tuubissa olevat sipsit lähtevät leffaan. Toisinaan ostan karkkia, sellaisessa läpinäkyvässä pussissa, joka nyt ei ymmärtääkseni kovasti rapise, ja paperipussistahan voi enen leffaa repiä ekstran pois. Limu/muu juominen on äänetöntä muodossa kuin muodossa (ellei avaa puolloa kesken hilajista kohtaa).

Suosittelen varmaankin sitten sitä karkkia, joka ei rapise, popcornia siitä tötsästä, jonka saa teatterista ja tietysti sipsejä tuubissa. Ei rapise *virnu* Näitä tottumuksia noudatan itse, ja noudatan myös jatkossa.

Ai juu, mistä ostan, kaupasta yleensä. Valintatalo on sopivasta matkalla tennariin. *virnu*

Ajattelimme joskus kaverini kanssa, joka inhoaa ripinää, että otamme patonki pussin (sellainen kaupassa, mihin ne laittavat valmiin patongin) ja sen pohjalle muutaman karkin, sitten kesken hiljaisimman kohdan kaivamme niitä karkkeja sieltä esille. Inhoan siis ripistelyä... *hymy*
I'm not evil, I'm just better than you

Poissa Pentu

  • müü
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #5 : Huhtikuu 17, 2003, 20:12:54 »
Makaronia, keitettyä makaronia.

En kyllä tosin koskaan ole vienyt leffateatteriin,
mutta kotona syön yleensä kun katson jotain.
Ei rapise, eikä maksa paljon.
Mun mielestä ainakin yhtä hyvää kuin tavalliset sipsit, eikä tuu jano.
Jos ei koskaan putoa, ei ikinä opi luottamaan köyteen.

Poissa shazzy

  • Vuotislainen
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #6 : Huhtikuu 19, 2003, 11:17:16 »
Mä oon vähentänyt paljon otan nykyisin vaan pienen pussin irtokarkkeja tai popcornia ja pienen vesipullon, koska paljosta karkista tulee jano ja silloin pitäis ostaa paljon juotavaa ja sit kun on juonut paljon voi tulla se ongelma et pitäis päästä vessaan ja silloin onkin jo koko leffa mennyt pilalle. Leffa on ihan yhtä hyvä, jollei parempikin vaikkei mässyttäisikään koko ajan jotain. Useimmille se on vaan semmonen tapa (ainakin mun kavereilla) et kun mennään elokuviin niin ostetaan kauheasti karkkia, popcorneja ja limsaa.

Oollah

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #7 : Huhtikuu 19, 2003, 12:09:04 »
On jäänyt mieleen, kun mummi kerran selitti, että jossain näytöksessä jollain tädillä oli ollut mukanaan puuroa. Haluamatta kyseenalaistaa mummin havainnointikykyä, suhtaudun tähän silti jonlinlaisella epäuskolla... mutta jos oli totta niin voi herranen aika. Menee jo vähän liioitteluksi, sentään. O_o

Itse syön kaikista mieluiten leffassa popcornia. Sitä paikan päältä ostettavaa, tuoretta (ei niitä Estrellan valmiiksipakattuja tms., hyi), paperikiposta. Veden kanssa. Yleensä olen syönyt melkein kaiken jo mainosten loppuessa, kylläkin... mutta se on periaatekysymys! Leffassa pitää syödä. On minulla sen verran oraalifiksaatioa, sentään. *g*

Syön paljon mieluummin popcornia kuin karkkia. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, karkkiin kiinnitän liikaa huomiota. Popcorn taas... tukee katsomiskokemusta.

Tai jotain. Mutta ainakin se maistuu hyvältä. :D

Misha

  • Ankeuttaja
Re: Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #8 : Huhtikuu 21, 2003, 13:53:35 »
Ongelmani on, että rakastan popcornia, mutta en koskaan kehtaa syödä sitä leffassa, koska pelkään häiritseväni muita. Ja olisiko leffateattereille suuri investointi korvata paperipussit rapisemattomilla muovipusseilla? Suurin osa kun ei varmasti vaivaudu ostamaan karkkejaan toiselta puolelta kaupunkia kuten minä.

Yleensä otan leffaan mukaan irtokarkkeja. Sorrun kerta toisensa jälkeen ostamaan suklaata, jolla on tapana sulaa ikävästi. Karpalomynthonit ovat myös olleet kova sana. Sen jälkeen kun olin syönyt niitä katsoessani FotRia, oli pakko ostaa niitä aina, vaikken oikeastaan edes pitänyt niistä :P Juotavaa en yleensä osta, koska olisi inhottavaa ravata vessassa kesken leffan. Ja kun ei osta juotavaa, ei kannata ostaa sipsejäkään.

Taidan jatkaa irtokarkkilinjalla tästä eteenpäinkin, vaikka pringlesejäkin voisi tietysti kokeilla. En kyllä tiedä kestäisinkö sitä rapinaa ja rouskutusta...

siunattu

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #9 : Toukokuu 24, 2003, 15:41:56 »
elokuvissa on mukava syödä kaikkea, mutta yleensä se tahtoo mennä sitten siihen, että ostetaan eväät, jotka sitten syödään ennen kuin näytös on edes ehtinyt/päässyt alkamaan. elokuvissa on hirmu kallista myös pienet ruuat, joten sieltä en juuri ikinä osta, ja popcornikin on varmaan viikon vanhaa, asun nimittäin aika syrjässä niin täällä on sellainen miniteatteri. :P

kotona tehty popcorn on aika yleistä, ja se todellakin riippuu ihan leffasta. joskus ostan myös jotain karkkia, mutta en yleensä. jos kaveri ostaa jotain sipsiä, niin siltä saa. ;) ^^ itse en kyllä rahojani niihin tuhlaa. ehkäpä sitten juuri sellaiseen limsaan/popcorniin/karkkiin.

Lainaus käyttäjältä: "Oollah"
On jäänyt mieleen, kun mummi kerran selitti, että jossain näytöksessä jollain tädillä oli ollut mukanaan puuroa.


puuroa, no huh huh. todella rajansa kaikella. ei sinne kuitenkaan mitään syömään olla pelkästään menossa, vaan katsomaan elokuvaa. mutta toisaalta, eihän kaikkia kuitenkaan kiinnosta meidän popparimme..

vegetable

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #10 : Kesäkuu 03, 2003, 11:06:07 »
Mitä otit mukaan? öh, otin mukaan suklaalevyn , karkkia ja limpsapullon, kaverilla oli poppareita ja söin niitä.

Mitä aiot ottaa tulevaisuudessa? sitä, mitä haluan, yllä olevia, tai poppareita.

Mitä suosittelisit evääksi? käärepaperikarkkia, enkä myöskään sipsejä, ne rapisee kauheesti, enemmän kun popparit, ja ne pussit rapisee paljon enemmän, kuin esimarkiksi pop-cornit.


Mistä ostit evääsi? jos ehdin, ja yleensä ehdin, niin käyn kaupassa, ja jos ostan poppareita ostan eurolla kaksi mikropoppari-pussia jotka lämmitän kotona, niin tulee paljon halvemmaksi, ja niistä poppareista on riittänyt isolla kaveriporukallekkin.

Kun mä kävin kattomassa ton Viisasten kiven, leffateatteri täpötäysi, mutta rapinaa, kikatusta, sihinää eikä muitakaan ääniä jostain syystä kuulunut, vaikka sali oli täpötäysi, ihmeellistä. Ja kun kävin katsomassa the Gnichin, niin siellä oli minun lisäkseni, öö 3 edessä istuvaa tyttöä, ja takana istuva pariskunta, eikä muita. Hauskaa, ja kovasti kuului ääniä, vaikka huomautin niille pikkulikoille, niin silti vain rapinaa ja suhinaa tulvi. Ilkeää, vaikka min olen ilkeä, en tahtoisi maksaa itseäni leffaan sen takia, että saisin kuunnella muiden rapisteluja.

annii

  • Ankeuttaja
Leffa-ateriointia
« Vastaus #11 : Heinäkuu 05, 2003, 19:41:05 »
Itse en ikinä ole syönyt leffassa popcornia, enkä ihan vähään aikaan varmasti syökään. En tiedä onko minulle sitten jäänyt traumoja lapsuudesta, jolloin vanhempani eivät milloinkaan ostaneet minulle niitä, vaan söin aina salmiakkitikkareita. ;) No, pelkkä ajatuskin popcornien ostamisesta hirvittää.

Useimmiten ostan itselleni irtokarkkeja (muovipussissa) ja puolen litran pepsipullon. Ensinmainittuja ostan useiden eurojen edestä, ja syön niistä ehkä kymmenen. Pepsipulloa en edes avaa kuin äärimmäisessä hädässä, mutta yhtä kaikki ostan sen aina mukaani. Ostokseni hankin aina leffateatteria vastapäätä sijaitsevasta marketista, parempi valikoima, halvemmat hinnat, ja saa ainakin johonkin kulutettua sen puolituntisen, jonka yleensä olen ajoissa. Karkkiosastollahan voi tunnetusti kuluttaa vaikka kuinka pitkään vain miettien, mitä salmiakkia haluaisi, ja lähteä sitten pois suklaalevy kainalossa.

Periaatteena on, ettei mitään syödä ennen kuin mainokset ja alkutekstit ovat ohi. Tästä olen todella tarkka. Olisi hauska tietää, mistä tämäkin on lähtöisin, koska niin olen aina tehnyt.

Belewien

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #12 : Heinäkuu 05, 2003, 21:43:40 »
Tämä on kyllä hauskaa nähdä miten paljon muitakin ihmisiä ärsyttää, tuo leffassa rapistelu ja kahistelu. En yleensäkään ymmärrä miksi leffaan pitää ottaa mukaan jotain syötävää? Eikö sitä pärjää nyt sen muutaman tunnin verran mässyttämättä jotain. Mutta joo tuo on ihan off-topic.
Siis suositeltavaahan on ottaa jotain syötävää näissä ns. pehmeissä muovipusseissa niihin voi laittaa niin sipsejä, popcorneja, karkkia tai jopa leipiä jos joku niin haluaa. Mielellään pussit tietenkin aukaistava ENNEN leffan alkua. Itse olen aina tehnyt näin kun huomasin sen pussin pitävän vähiten ääntä.

catfish

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #13 : Heinäkuu 07, 2003, 21:30:03 »
Itse en kyllä kovinkaan usein käy elokuvissa, mutta silloin kun sinne vaivaudun, ostan karkit etukäteen. Leffateattereissa on aina älyttömän kallista ja kotona voi pakata karkit rapisevasta pussista vaikka muoviseen eväsrasiaan. Ennen elokuvan alkua rasian voi avata ja ottaa syliin, ei ainakaan luulisi häiritsevän muita kovin paljon. Juomia ja popcornia en harrasta, ei ole kiva juosta vessassa kesken leffan ja popcornista en edes pidä.

Minäkin olen ihmetellyt sitä, kuinka paljon ihmiset raahaavat syötävää mukanaan elokuviin. Elokuvan takiahan sinne loppujen lopuksi mennään, ei niiden syömisten. Kai nekin ovat mukana luomassa sitä oikeaa "leffatunnelmaa", en tiedä.

Xaphania

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #14 : Heinäkuu 09, 2003, 12:12:13 »
Vastustan ajatusta, että leffassa pitäisi syödä jotakin. Luoja, eikö ihmiset osaa nykyään olla missään napostelematta samalla jotain? Minulla jo oma syömiseni häiritsee keskittymistä (saati sitten muiden), koska haluan upota leffan maailmaan täysin enkä miettiä välissä, että loppuivatkohan ne merkkarit jo. Joskus harvoin, jos tekee mieli, ostan pienen karkkipussin, jonka syön mainosten aikana (tai jo ennen niitä).

Inhoan rapirapi-kulinaristeja sydämeni pohjasta.

Unkki punkki

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #15 : Heinäkuu 09, 2003, 16:45:51 »
Olen onnistunut vierottautumaan varsin hyvin leffateatteri-syömisestä. Ennen, ehkä kolme-neljä vuotta sitten, ostin aika usein jotain namskuja, en yleensä muuta.

Nykyään en ole ostanut mitään, sillä haluan säästää rahaa ja pystyn kyllä katsomaan leffani ilman naposteltaviakin. Viimeksi marraskuussa [kävin katsomassa kaverini kanssa Chamber of Secretsin] minulla oli mukana juuri niitä namskuja, ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan. Oikeasti, en edes muista milloin sitä ennen olisi ollut jotain syämistä mukana leffassa.

Juamista en ainakaan voisi ottaa mukaan, saisin vain vessahädän ja näin ollen missaisin leffasta osan.

Nelli

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #16 : Heinäkuu 09, 2003, 18:22:49 »
Yleensä otan leffaan karkkia. Irtiksiä. Ehkä olen kasvanut vinoon tässä leffakulttuurissa, mutta minulla on jotenkin orpo olo ilman nameja.
Yleensä miun namit on loppu viimeistään leffan puolessa välissä. Parhaimmillaan jo alkutekstien aikana. ;P

Kerran kaverin kanssa ostettiin poppareita. Olihan ne ihan hyviä, aika kalliita vaan (siis kun Tennarista ihan ostettiin).
Limuakin joskus on, aika harvoin. Kerran meillä oli neljälle ihmiselle puolen litran limu, eikä me sitä edes saatu loppumaan.. Mä en sitä paitsi tykkää leffan aikana juosta vessassa.

Poissa Emzzie

  • positiivari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #17 : Syyskuu 02, 2003, 17:34:54 »
Mitä otin mukaan...? No ainakin, kun katsoin Bruce Taivaanlahjan ostin Iso Omenan Maxista litran vesipullon, ja siinä se. Se on mielestäni hyvä vaihtoehto, koska siinä pystyy keskittymään leffaan, eikä koko ajan ajattele vaan sitä, miltä sen hetkinen karkki/popcorni/muu vastaava maistuu suussasi. Harry Potter leffoihin olen kuitenkin aina ostanut City Marketista tai Maxista irtokarkkeja ja pullon cocista, mutta en ole huomannut pussista lähtevän rapisevaa ääntä. Yleensä siis ostan karkkia ja coca colaa, mutta joskus vettä tai poppareita...

Mitä aion ottaa mukaan tulevaisuudessa... Yritän rajoittaa tuota leffakarkkien syömistä, eli varmaan vaan vettä. Mutta ainakin Pottereihin olisi suorastaan rikos olla ostamasta karkkia! ^_^

Minä suosittelisin evääksi ihan mitä vaan, minkä arvelet olevan mahdollisimman "äänetöntä".

Ostin evääni Iso Omenan Cittarista ja Maxista.
Oot söpö! <3
^^

Ophiuchus

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #18 : Syyskuu 18, 2003, 18:47:15 »
Rapisemattomien tai mahdollisimman hiljaisten karkkien lisäksi voi ottaa sipsejä, nachoja tms. kunhan nekin on ensin siirretty toisenlaiseen pussiin. Videovuokraamojen irtokarkkiosastojen pussit ovat hyviä ja ne voi rullata ihan auki.

Suklaata voisi periaatteessa ottaa mukaan, mutta siinä on se ongelma, ettei elokuvateatterin pimeydessä näe kunnolla... ja jos suklaata tipahtaa vaatteille pienikin muru, se voi aiheuttaa ikävää sotkua, kun sitä ei ole ehtinyt nostaa ajoissa pois.

Minä otan melkein aina irtokarkkipusseja tai teatterista ostettuja popcorneja leffaevääksi.

Bloody Aeliah

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #19 : Syyskuu 22, 2003, 19:57:56 »
Minä syön elokuvissa aina popcorneja. Jotenkin on vain jäänyt sellainen tapa, että ei leffaa ilman poppareita. Ajatuskin karkeista tuntuu oudolta. Toinen periaate on taas se, että en ikinä osta juomista leffaan. Syynä on kammo jonka sain pikkuisena kun vedin leffassa jotain litran kokista ja sitten oli hirveä vessahätä, mutta en kehdannut kesken elokuvan lähteä vessaan.
Toisaalta eivät popcornitkaan niin hyvä vaihtoehto ole. Viimeksi kävin katsomassa Pirates of the Caribbeanin ja suurin osa leffasta meni tuskaillessa järetöntä janoa, koska jostain syystä niihin oli tungettu noin kymmenen kiloa suolaa.

Ei rapistelu niin paljon haittaa. Ellei se sitten ole juuri tällaista näkkäriä rapisevassa paperipussissa-tyyliin. Enemmän haittaa, jos [ja kun] vieressä tai edessä on porukkaa, joiden elokuvissakäynnin tarkoitus on kuunnella soittoääniä ja/tai puhua suureen ääneen kavereiden kanssa.

Dementor

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #20 : Syyskuu 23, 2003, 15:02:14 »
Yleensä popcornia ja kylmää kokista, ne kun voi sopivasti ostaa siitä teatterin tiskiltä ja puokkiin kaverin kanssa.

Tuli muuten ahaa-elämys tuon Pennun makaronijutun innoittamana: kunnon kiinalaista riisiä & wokkia ensi kerran kun olen illan itsekseen kotona ja katson jotain leffaa.

Selidor

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #21 : Lokakuu 03, 2003, 20:22:15 »
Karkkia, paljon karkkia. (ne kun loppuu aina mainosten aikana^^) Mahdollisimman vähän rapisevaan pussiin. Yleensä otan jotain karkkeja, mistä ei tule hirvittävä jano, hyläsin popcorn vaihtoehdon viimeksi, kun ostin pienet popcornit enkä mitään juotavaa ja miul tuli hirvittävä jano. (On ärsyttävää, jos joku ryystää kova äänisesti limpparin loppuja purkin pohjalta, siksi en osta juomista elokuviin) Karkit kannattaa ostaa ehkä jostain muualta, kuin elokuvateatterin hyllystä, koska se on usein halvempaa muualta. Jotain kovia, mitä pitää imeskellä, ne kestävät pidempään.. joskus..

Miss Wire

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #22 : Lokakuu 04, 2003, 00:51:34 »
Miksi ihmeessä elokuvissa pitäisi syödä jotain? Minä ainakin menen sinne katsomaan elokuvia enkä pitämään lounastaukoa. Enkä halua olla se, joka ärsyttää muita karkkipussin rapinalla.

Mutta jos katson kotona videoita niin silloin tekee usein mieli syödä. Se voi taas olla melkein mitä vain. Säilykeherkkusienet ovat suurta herkkuani.. eh.

Poissa iidba

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #23 : Lokakuu 04, 2003, 16:49:42 »
Ah, miten ihana topic ^___^;;

No. Yleensä otan ne tavalliset; popcornia ja karkkia, joskus myös limua. Nyt olen ollut jonkin aikaa karkkilakossa ja koska aina on mässytettävä jotain, otan yleensä purkkaa leffateatteriin mukaan. Ja aika paljon otankin. Tosin vieressäistujat joutuvat kärsimään äänestä, joka kuuluu kun purkkapallo poksahtaa naamalleni ^___^ Ja sitten katsomaan, kun hinkkaan sitä naamastani ja huulistani pois. Sitten taas uusi pallo. Hee, se on kivaa. Jos ei purkkaa, niin sitten kurkkupastilleja. Ne ei ainakaan pidä ääntä, ei sitten minkäänlaista.

Mielestäni elokuvan tunnelmaan, kuten jo aiemmin mainittiin, liittyy se että mässyttää koko ajan jotain. Se vain on jotenkin niin kivaa. Ja olen kyllä muutenkin sellainen, että pälpätän jotain leffan aikana, selitän kaverille juonta, kommentoin, nauran... mitä tahansa, mutta suu käy jatkuvasti. Se on ikävää, jos tulee vessahätä kesken leffan. Uaa.

Seuraavaan leffaan (Matrix Revolutions *g*) otan kyllä paaaaljon karkkia karkkilakosta huolimatta, sipsiä, poppareita, purkkaa... kaikkea. Gaf. Aina minulla on kyllä yksi ongelma; mihin ihmeeseen ne kaikki naposteltavat voi helkkari sentään laittaa leffan ajaksi?! Sellainen minipöytä olisi aika kätevä, sellainen kuin junissa ja linja-autoissa on etummaisen istuimen selkänojassa kiinni. Juups.
"Well, I don't know how to break this to you, but I think they might have noticed we broke into Gringotts." -Ron Weasley

Lils

  • Ankeuttaja
Mitä evääksi leffaan?
« Vastaus #24 : Lokakuu 12, 2003, 17:08:06 »
Yleensä otan mukaan karkkia. Ostan ne jo kotona lähikaupasta. Juomana oli viimeksi pillimehua. ^^ Tosin keskityin elokuvaan (joka oli muuten HP ja viisasten kivi. Juu, en ole ahkera leffassa kävijä...) niin tarkasti, etten muistanut edes syödä karkkeja.

Suosittelen karkkeja, niitä on kiva napostella samalla kun leffaa katsoo. Ja popcornitkin on varmasti kivaa naposteltavaa, ei tosin itsellä ole koskaan tainnut olla.

Tulevaisuudessa otan leffaeväiksi luultavasti limsaa ja popcornia. Karkkejakin ehkä.