Kirjoittaja Aihe: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)  (Luettu 32518 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Ginny Weasly

  • Ankeuttaja
Niinotsikko kertoo kaiken ja jos tämä ei liity täne niin siirtäkää vapaasti.
Joten kertokaa säikähditekkö tai itkittekö misään elokuvan kohdassa?
Ja ei riitä tälläinen esim: siinä missä koiransilmä aukesi.
suurin piirtein näin :Säihkähdin Viisasten kivevssä siinä kohtaa missä sen koiran silmä aukesi.


No Mä alotan puoliverisestä prinsissä no mä alkoin itkee (Melkein kyynelii tuli.) siinä kohtaa missä se Dumledoren ruumis oli siellä tornissa ja kaikki kerääntyi sen ympärille ja Harry ja Ginny oli siinä Dumledoren ruumiin vieressä.
Ja säikähdin siinä kohtaa misssä harry yritti ottaa vettä ja manaliuksen käsi otti Harryn Ranteesta kiinni.
No muissa elokuvissa en oikeastaan säikähtäny tai itkeny.
Kertokaa omasta kokemuksesta.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 30, 2009, 18:03:20 kirjoittanut Leksu »

Haaveilija

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #1 : Heinäkuu 23, 2009, 11:39:13 »
Enpä ole oikein muissa elokuvissa itkenyt tai pelästynyt paitsi tässä tuoreimmassa Potterissa, Puoliverisessä prinssissä. Kyynel vierähti poskelle, kun Kotikolo paloi ja Dumbledoren kuoleman jälkeen, kun kaikki nostivat taikasauvansa ylös.
Säikähdin myös, kun manalius otti Harryn kädestä kiinni, vaikka se oli odotettavissa, mutta kyllä siinä melkein kiljaisi.

Poissa Narnia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #2 : Heinäkuu 23, 2009, 13:59:49 »
Enpä ole oikein muissa elokuvissa itkenyt tai pelästynyt paitsi tässä tuoreimmassa Potterissa, Puoliverisessä prinssissä. Kyynel vierähti poskelle, kun Kotikolo paloi ja Dumbledoren kuoleman jälkeen, kun kaikki nostivat taikasauvansa ylös.
Säikähdin myös, kun manalius otti Harryn kädestä kiinni, vaikka se oli odotettavissa, mutta kyllä siinä melkein kiljaisi.

Mullaki oli ihan silmäkulmassa melkeen valumispisteessä kyynel siin Dumbledoren kuoleman jälkeisessä kohtauksessa.En oo aikasemmin ruvennu vuodattaa kyyneliä missään elokuvassa.Toisaalta ei se kyynel varsinaisesti tullut,se vaan......en osaa selittää....oli lähellä tulla...tavallaan "riippui" siinä silmäkulmassa valmiina valumaan.Varmaan sekin vaikutti,kun katoin sen leffan yksin Tennispalatsissa ylimmällä rivillä tunnelmat katossa(siis yleisesti,en siinä kohtaa).Lisäksi sydän alko pamppailee kiivaasti siinä luolakohtauksessa,koska tiesin mitä kaikkea kohta tapahtuu,luolassa ja muualla.Säikähdin tosiaan siinä,kun manalius(Inferi) otti kiinni Harrysta veden äärellä luolassa.Tosin vaan sen takia,koska tyttö vieressäni säikähti,niin en tavallaan säikähtänyt sitä kohtaa vaan sitä,kun se tyttö säikähti,säikähdys tarttui.

Pinjah

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #3 : Heinäkuu 23, 2009, 15:44:15 »
Säikähin justiinsa siinä kohassa missä Harry ottaa vettä siitä järvestä ja se manalius tarttuu sen käteen. Katoin sivusilmällä että kaikki melkeen "hyppäs" siin kohtaa taakkepäin :D

Poissa möh

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #4 : Heinäkuu 25, 2009, 11:51:35 »
Itekkin säikähdin siinä manalius-jutussa... Se oli hyvä kun koko elokuvateatterin sali vaan sillain sykähti :)

Poissa Leila

  • Peruna
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • "Itserakkaus on paras rakkaus"
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #5 : Heinäkuu 25, 2009, 23:54:41 »
ääh, olen monessakin näissä elokuvissa itkenyt vähän, järkevästä tai vähemmän järkevästä syystä..:) PPssä itkin siinä kun harry ja Hermione puhuvat sen jälkeen kun Ron on Suudellut Lavenderia, sitten siinä Kotikolon palossa, sekä kun kaikki nostivat taikasauvansa Dumbledoren kuoltua..:)

Säikähdin yllättäen manaliuskohdassa, sekä sitten olisiko salaisuuksien kammio, kun harry on Borgin & Burgesilla, ja se mikä-olikaan-käsi tarttuu harryn käteen..;)
Tahdonvoimaa!

floora

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #6 : Heinäkuu 26, 2009, 02:23:54 »
Säikähdin kans siinä, kun se manalius otti Harryn kädestä kiinni, vaikka tiesinkin mitä siinä tulis tapahtumaan. Varmaan kaikki siellä salissa säikähti niin, et ne hyppäs ilmaan:DD Salaisuuksien kammiossa säikähdin sillon, kun Harry oli siellä Borgin & Burgesilla ja se joku ihme käsi tarttu sen käteen.
Muissa Pottereissa en oo tainnu säikähdellä pahemmin.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 26, 2009, 02:27:36 kirjoittanut Bonnie »

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #7 : Heinäkuu 26, 2009, 19:10:32 »
Tuo manaliusjuttu onnistui säikäyttämään minutkin, vaikka odotinkin koko ajan, että nyt sieltä vedestä joku pomppaa :D Ja itse asiassa kaikki muutkin leffateatterissa taisivat säikähtää juuri siinä kohtaa. Muuten en ole Potter-leffoja katsoessa pahemmin säikkynyt, enkä kyllä itkenytkään. Itken yleensä vain erittäin hyviä leffoja katsoessani, Potterit eivät ole vielä onnistuneet koskettamaan minua tarpeeksi, vaikka kirjoja lukiessani itkinkin.
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Tanzu

  • Feeniksin killan jäsen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tulejo KV-elokuvat!
    • Tulisalama
  • Pottermore: SnidgetGold186
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #8 : Heinäkuu 26, 2009, 19:35:03 »
minäkin säikähdin tuossa manalius-kohtauksessa, kun se käsi tarttu Harryyn kiinni. Itkenyt olen Cedricin, Siriuksen ja Dumbledoren kuolemissa ja tulen varmasti itkemään myös KV:n molemmissa osissa tiettyjen kuolemien kohdalla(Hedwig, Vauhkomieli, Dobby, Fred, Lupin, Tonks, Kalkaros).
"Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys!
Viimeinen leffa nähty 13.7.2011.

Ginny Weasly

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #9 : Heinäkuu 26, 2009, 20:06:47 »
Niin päätin vielä täydentää että mä säikähdin FK:ssa tänään kun ne Fred ja george ilmiinty yleensä en säikähä siinä kohtaa.

Poissa Sardiinimies

  • Mursuli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #10 : Heinäkuu 26, 2009, 20:44:20 »
Minäkin myös säikähdin siinä manalius -kohtauksessa. En ole itkenyt vielä kertaakaan missään elokuvassa.

noelle

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #11 : Heinäkuu 26, 2009, 20:50:13 »
Mun kaveri itki kyllä kun Dumbledore kuoli, mutta itse olin jotenkin niin tietoinen siitä mitä tulee tapahtumaan, ja koska kaverit ei olleet, tarkkailin vain heidän reaktioita aika kiinnostuneena... Pitää odottaa toista katsomiskertaa, ehkä syvennyn ko. kohtaukseen sitten paremmin.

Manaliuskohtauksessa säikähdin kun se käsi tarttui Harryyn, vaikka tiesin odottaa sitä ja olinkin ihan varma että niin juuri tapahtuu. ::D Olin juuri hetkeä ennemmin ajatellut "pian sieltä kohoaa käsi ja se tarttuu Harryyn..." ja niin sitten tapahtui. Mutta koska saatan säikähtää leffoissa samaa kohtaa vaikka kuinka monta kertaa ja muutenkin oon säikky, ei se mitenkään ihme ollutkaan.

Huffy

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #12 : Heinäkuu 27, 2009, 12:27:13 »
Mäkin hätkähdin ihan hirveesti sitä manalius kohtausta, vaikka sen tosiaan tiesi että se käsi sieltä pinnan alta tulee. Koko leffateatterin väki pomppas penkeissään ja pienemmillä muksuilla tuli itku. Mä itkin liikutuksesta siinä myös kun ne oppilaat kohotti taikasauvansa ja surivat Dumbledorea.

Poissa Nymphae

  • Taikajuomien valmistuksen ja yrttitiedon opiskelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HollyShadow146
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #13 : Heinäkuu 27, 2009, 12:51:12 »
Kohtauksia, joissa säikähdin kuuden ensimmäisen elokuvan aikana:

-toisessa elokuvassa kohtaus, jossa kunnian käsin tarttuu yhtäkkiä Harryn käteen, ja kohtaus, jossa akromantella -hämähäkki tarttuu kiinni Ronin niskasta
-kolmannessa elokuvassa kohtaus, jossa Sibylla Punurmio tarttuu Harryyn ja ennustaa, että petturi (Piskuilan) murtautuu vapaaksi
-viidennessä elokuvassa kohtaus, jossa ankeuttaja hyökkää Harryn selän takaa hänen ollessaan Dudleyn kanssa sillan alla
-kuudennessa elokuvassa kohtaus, jossa manalius tarttuu yhtäkkiä Harryn käteen (pelästyin tähän mennessä eniten).

Suunnilleen kaikki nämä kohtaukset (lukuunottamatta sitä kunnian käsi -juttua) tiesin tapahtuvaksi etukäteen, mutta pelästyin silti. Nuo tarttumisjutut taitavat olla aika tehokkaita minunkin kohdallani.
 
Elokuvien aikana en ole kuitenkaan tainnut itkeä pahemmin, mutta se johtuu osittain siitä, että olen lukenut kirjat aina hyvissä ajoin ennen elokuvia. Kuudennenkin elokuvan loppu on varmaan järkyttävämpi, jos ei ole lukenut seitsemättä kirjaa. Kirjoja lukiessa on sen sijaan tullut vetisteltyä ihan kunnolla.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 26, 2011, 17:15:56 kirjoittanut Nymphae »
"Malfoy is not having hallucinations", snarled Snape. "If your head was in Hogsmeade, so was the rest of you."  -AZ        ♥ 6.-13.6.2011
"Which leaves you and me, Ron!" said Tonks brightly, knocking over a mug-tree as she waved at him.  -DH

Poissa Jippu

  • Drama Queen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥meidän kunkku on Ron
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #14 : Heinäkuu 27, 2009, 14:12:40 »
Hmm... no en kauheasti muista milloin olisin säikähtänyt mutta Puoliverisessä prinssissä säikähdin samassa kohdassa kun aika moni muukin, siis siinä kun Harry kumartuu ottamaan vettä ja se manalius tarttuu kiinni. Kaikki siinä salissa, missä elokuvaa katsoin, hätkähtivät. Sitten ruettiin kaverin kanssa kikattamaan hysteerisesti ja sitten ei enää naurattanutkaan kun niitä manaliuksia tuli lisää. Hyi. :|
Een ole muistaakseni itkenyt missään elokuvassa.
~Rohkeat eivät elä ikuisesti, mutta varovaiset eivät elä lainkaan~

Poissa Nuno

  • kiharakirjailija verraton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #15 : Heinäkuu 27, 2009, 18:04:45 »
Säihkähdin Puoliverisessä prinssissa, siinä manalius kohdassa, jossa muutkin ovat säikähtäneet. Kolmannessa elokuvassa säikähdin vähän siinä kohtaa, jossa Punurmio ottaa Harrya olkapäästä. Ja ennustaa sen Piskuilan jutun.

En ole itkenyt missään kohdassa. Vaikka Puoliverisessä prinssissä Dumbledoren kuolema oli aika liikuttava.

Poissa Beatrix

  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #16 : Heinäkuu 27, 2009, 18:57:53 »
Hmm... Säikähdin ainakin kamalasti siinä kohtaa kun se manalius tarttu Harryn ranteeseen, vaik niinku tiesin et se on tulossa...
Ja, hmm... En yleensä itke juuri laisinkaan, ja minua nolottaa itkeä julkisislla pakoilla mutta kyllä se vähän niinkuin meinasi kyynel tulla ainakin siinä kun ne tylypahkalaiset kohottaa sen sauvansa siinä Dumppiksen ympärillä... Kumma miten se niin kun olen sellainen pahis X)
Muissa leffoissa en ole pahemmin säikähdellyt enkä itkeskellyt ;)

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #17 : Heinäkuu 27, 2009, 19:13:04 »
No siis. Siinä Azkabanin vangin Punurmion ennustus kohassa säikähdin, niinkun jotkut teistä. Ja säikähdin ja myös koko muu elokuvayleisö just tuossa PP:n kohdassa kun se käsi tarttui Harryyn, vaikka minäkin koko ajan tiesin, että se tapahtuu. Oikeastaan sitä ei voi sanoa pelkäksi "säikähdyksesi" vaan se oli ihan kunnon tuoliltahyppääminentaaksepäin -reaktio! :D Samanlaisen teki kyllä muukin elokuvayleisö, että eheen ollut ainut. Se onkin ainoa kohta, mikä on niin voimakkaan säikähdysreaktion saanut minussa aikaan Potter -elokuvissa. itseasiassa säikähdän kyllä aika helposti. Säikähdin tai ennemmin säpsähdin sitä kun vitosessa se ankeuttaja tulee Harryn takaa yhtäkkiä. Ja kyllä mä siinäkin vähäsen säpsähdin, kun kakkosessa se käsi tarttuu Harryn käteen Borgin & Burgesilla.

En itke koskaan elokuvissa, tai tosi harvoin. Kyyneleitä minulla kyllä on silmiin tullut Pottereissakin. Siriuksen kuolema kohdassa, vaikka ei se kirjassa minua koskettanut ollenkaan. Se oli vaan jotenkin niiin haikea tilanne. Siinäkin kohdassa vitos elokuvassa tuli vähän kyyneleet silmään kun ne Fred ja George viskeli niitä raketteja siellä koulussa ja lopuks ne lenti sinne taivaalle ja siihen ilmesty iso W. En tiedä, miten siinä nyt tuli... Jännä juttu onpi. Jooo ja no siis oikeastaan kutosessa siinä sauvojen nosto hommelissa, en itkenyt, tai ei tullut kyyneleitä silmiin. Se oli haikea, muttei sellainen, että olisi itkettänyt.
Is this the real life, is this just fantasy ?

noelle

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #18 : Heinäkuu 27, 2009, 21:21:06 »
Kävin tänää toisen kerran katsomassa Puoliverisen prinssin. Olin tällä kertaa yksin, joten pystyin ilmeisesti keskittymään paremmin... Kyyneleet tuli kyllä siinä kun kaikki nosti sauvansa Dumbledoren kuoltua. ::/ koskettavaa.

Poissa Yove

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #19 : Heinäkuu 28, 2009, 08:44:45 »
En muista leffoissa pahemmin itkeneeni tai säikähtäneenikään. Kuitenkin Puoliverisessä prinssissä, kun Harry ja Dumbledore ovat siellä hirnyrkkiluolassa, säikähdin niitä hyökkääviä manaliuksia :D Vaikka tottakai tiesin, että ne hyppää sieltä aika voimalla.
Ja olin aika pieni, kun Viisasten kivi ilmestyi, joten Voldemortin naama Oraven takaraivossa oli aika epämiellyttävä.
Itkenyt olen vain kirjoja lukiessani.

Leung

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #20 : Heinäkuu 30, 2009, 16:44:57 »
Säikähdin siinä manalius-kohtauksessa Puoliverisessä Prinssissä ihan kauheesti, vaikka tiesin mitä tulee tapahtumaan. Kuitenkin hätkähdin kunnolla ja jalka potkas täysii edessä istuvan penkkiä :D Säikähdin aika pahasti myös silloin, kun kävin uudestaan kattomassa ton saman leffan, vaikka olin nähnyt sen jo ja tiesin tarkalleen milloin se säikähdyskohta tulee. Pelkään aika useesti, että yhtäkkiä tulee leffassa joku kohta missä säikähtää! Viimesin oli just PP:ssä, kun Harry lähti juoksemaan Kotikolosta Bellatrixin perään sinne suolle ja Ginny lähti Harryn perään. Kokoajan oli sellanen olo että kohta joku hyppää Ginnyn niskaan jostain pusikosta. Itkeny en oo varmaan yhessäkään Potter leffassa, toisin kuin kirjoissa, vaikka olin sataprosenttisen varma et multa tulee valumaan kyyneliä Dumbledoren kuoltua:D
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 30, 2009, 17:38:45 kirjoittanut Leung »

Poissa Leksu

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Velho
  • Jokapaikanhöylät Ry.
    • Hormiverkko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #21 : Heinäkuu 30, 2009, 18:02:32 »
Molempia.
Eritoten Dumbledoren viimeiset hetket sai silmät kostumaan ja juurikin hirnyrkki kohtauksessa luolassa sai niskavillat pystyyn kun manalius hyökkäsi järvestä.
Mutta on kyllä pakko sanoa, että (ainakin eilen Lappeenrannassa) yleisö eli vahvasti leffan mukana :P Hehe, välillä kuului hysteeristä naurua jostain keskiosastolta ja voisin vaikka vannoa että oikealla puolella takanani oleva vanhempi mies tirautti muutaman kyyneleen elokuvan aikana. Kuin myös itse.

Tänään tekemään sitten se kuuluisa uusinta kierros Lappeenrannan Nuijamiehessä!


- Leksu -
"Ihminen ei syö elääkseen, vaan elää syödäkseen" - Jamie Oliver

Poissa Shieldmaiden

  • I solemnly swear that I am up to no good.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief Managed. Nox.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #22 : Elokuu 02, 2009, 20:47:02 »
Araknofoobikkona en sitten yhtäääääään tykännyt Chamber Of Secretsin Aragog-kohdasta... *shudder*

Half-Blood Princessä olen tähän mennessä säpsähtänyt joka kerta siinä kohdassa, kun Inferius tarttuu Harrya käsivarresta, vaikka tiedän, että niin tapahtuu. Ekalla kerralla säpsähdin oikein kunnolla, sitä seuraavilla kerroilla vähemmän.

The Cave -kohta ja Astronomy Tower -kohta Half-Blood Princessä ovat itkettäneet, The Cave tosin vain ekalla ja tokalla kerralla, mutta Astronomy Tower -kohdassa ja sen jälkeen, kun opettajat ja oppilaat nostavat taikasauvansa ilmaan ja kun Dark Markin hävittyä taivaalta näytetään hetki tyhjää Suurta Salia, itkin vielä viimeisimmälläkin katsomiskerralla.
"I am not afraid, Harry. I am with you."
- Albus Dumbledore, the greatest wizard of all time -
"You're a wizard, Harry."
- Rubeus Hagrid -

kermakaljapullonkorkki

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #23 : Elokuu 03, 2009, 21:59:49 »
no en oo itkeny oikeestaa missää leffassa mut sillo oli iha pikkuriikkinen tippa silmäkulmassa kun dumbledore kouli ja kaikki nosti sauvansa,ja säikähin kans siinä manalius kohassa :D

Poissa Afro

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #24 : Elokuu 04, 2009, 10:14:05 »
Tirahti kyllä kyynel niissä Dumbledoren kuoleman jälkesissä kohtauksissa ja loikkasin varmaa 5 metriä ilmaan manaliuskohdassa (kaverini teki samoin), joku edellä istuva oikein rääkäisi :D Ja kyllä siellä tirskuttiin parissa kohdassa (esim siinä kun Ron halailee lemmenjuoman alaisena prof. Kuhnusarviota)

Poissa Kathleen

  • Omituinen höpöttäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ALITUINEN VALPPAUS!!!
    • Ystäväkirjani :D
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #25 : Elokuu 07, 2009, 10:38:20 »
Ekan kerran kun katsoin HP ja VK(alle kymmenen vuotiaana), niin säikähdin sitä kohtaa, kun Voldemortin pää työntyy esiin Oraven takaraivoista. Kiljuin vähän x)
Ja Puoliverisessä Prinssissä säikähdin sitä manaliusta xD

Itkukohtauksia on tullut monta: Viisasten Kivessä siinä, kun Harry näkee Iseeviot-peilissä vanhempansa. Ja samaisessa elokuvassa myös siinä, kun Ron uhrautuu ja Hermione sanoo Harrylle:"Olet mahtava velho, Harry"
Feeniksin Killassa Siriuksen kuolema ja nyt PP:ssä Dumbledore.
Oikeastaan meinaan purskahtaa itkuun aina, kun katson Pottereita!
-What are you doing, my darling? -Nothing. I'm just smashing potatos. Ei oo järkee päässä, enkä kyllä järjestä välitäkkään.
Isabella -> Kathleen

Poissa Vista

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosWatch3801
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #26 : Elokuu 23, 2009, 12:31:32 »
Puoliverisessä prinssissä tuli tippa linsiin, kun oppilaat nostivat taikasauvansa Dumbledoren kuoltua, se oli liikuttavaa katselemista ja sitten myös siinä, kun Kotikolo paloi.
Ja tässä samassa elokuvassa säikähdin, kun Harry ottaa vettä ja manalius tarttuu kädestä.
Viisasten kivessä taisin säikähtää, kun se hirviökirja aukesi, mutta tippaa linssiin ei ainakaan viisasten kivessä tullut.
 

« Viimeksi muokattu: Syyskuu 22, 2009, 14:42:51 kirjoittanut Miiru »

Poissa Narina

  • Eevan tytär
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Kesäkengissä
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #27 : Elokuu 29, 2009, 00:35:41 »
Spoilaa! :)

Itkettyä on Pottereissa tullut vähän harvakseltaan; johtuen ehkä siitä, että elokuvat ovat olleet niin synkeäsävyisiä, että ahdistavuuteen on tunnuttu panostavan paljon enemmän kuin koskettavuuteen... Liekehtivässä pikarissa tuli kuitenkin itkettyä lopun hautausmaa-kohtauksessa, kun Lily ja James ilmestyivät paikalle sen loitsun kautta - tämä tosin saattoi johtua siitä, että olin juuri vähän aiemmin lukenut Pakkaskukkia ja Mamoryn, jotka olivat näihin henkilöihin tuoneet lisää syvyyttä... LP'ssä myös se kohtaus, jossa Harry ja Cedric lentävät ulos labyrintistä, ja Amos tajuaa poikansa kuolleen, on kyyneleille altistava.

Puoliverinen prinssi taas ei liiemmin laittanut itkemään; lopun sauvojen kohottamis-kohtaus nosti veden silmiin, mutta kyyneleitä ei kyllä poskille valunut... Dumbledore ei ole koskaan ollut eritynen lempihenkilöni, joten en oikein osannut liikuttua. Ja jotkin ns. romanttiset fluffy/angst-kohtaukset taas eivät vakuuttaneet; tuntui vähän liikaa, että katsoi jotakin High School Musicalin tapaista teinisiirappileffaa (HSM'it on ihania, mutta sen tyylinen auvoinen poutapilvisyys tuntui vähän oudolta Potteriin...).

Säikähdyskohtauksista nyt sattuu muistumaan mieleen kaikkein selvimmiten PP'n hirnyrkkisaarikohtaus, jossa ne Klonkku-olennot vain syöksähtävät sieltä lammesta... Olen nähnyt elokuvan kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla ihan hätkähdin... :)

- Narina
Lukukausi on päättynyt, loma on alkanut. Uni on ohitse: tämä on aamu.
- C.S.Lewis: Narnian viimeinen taistelu

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #28 : Elokuu 29, 2009, 10:40:24 »
Puoliverisessä Prinssissä minäkin säikähdin siinä manalius kohdassa jossa käsi tarraa Harryyn. Ja se oli aivan järjetöntä! Koska koko sen kohtauksen ajan - ennen kuin käsi tarrasi - minä tiesin, että niin tulee tapahtumaan. Mutta sitten ajatukseni hieman sivuttuivat aiheesta kun siinä kesti ja kesti ja kyllähän minä sitten aika pahasti säikähdin kun se tapahtui :D

Itku meinasi minullekin tulla siinä kohdassa jossa Tylypahkalaiset nostavat taikasauvansa pystyyn Dumbledoren muistolle. Se oli kyllä tosi hieno kohta leffassa ja oikeastaan hämmästyin miten hyvin se toimikaan. Värit olivat niin hienot ja kaikkea. Todella upea ele.

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #29 : Elokuu 29, 2009, 16:11:29 »
no, kun 6-vuotiaana katoin VK:n, niin säikähdin sitä kohtaa, kun orave otti sen turbaaninsa pois ja voldy näkyy sieltä peilistä.
sitten SK:ssa pelkäsin sitä kohtaa, kun se ne vessan altaat siirty ja sieltä ilmesty se salaisuuksien kammion sisäänkäynti.
sen jälkeen en ole mitään enää pelänny, muutaku noita ku olin niin pieni sillon.

itkeny en oo kunnolla koskaan, paitsi PP:ssä siin ku kaikki nostaa ne sauvansa ilmaan. enkä siinäkää ihan kunnolla. en vaan itke melkein koskaa, en voi sil mitää. surullinen silti kyl oon ollu :'[
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Snouk

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #30 : Elokuu 29, 2009, 16:24:05 »
Kun ensimmäistä kertaa näin SK:n niin säikähdin ihan pirusti eräässä kohdassa kammiokohtausta. Siinä Harry oli juuri saanut "eksytettyä" basiliskin, kun se yhtäkkiä pamahtikin sieltä ns. lattian alta. Azkabanin vangissa olin saada totaalisen sydärin siinä kohtaa, missä Harry ja Hermione pakenevat sudeksi muuttunutta Lupinia ja juoksevat puun taakse piiloon kiertäen sitä selkä menosuuntaan ja sitten Lupin onkin heidän takanaan. Hui!

Liikuttunut olen useinkin, mutta nyt kestää hetki, että muistan tiettyjä kohtia. Ahaa! Jälleen kerran AV:ssa liikutuin, kun Sirius tavallaan pyysi Harrya luokseen asumaan. Se oli niin suloista. LP:ssä kyyneleet vuotivat kuin Niagaran putoukset Harryn tullessa porttiavaimella takaisin mukanaan Cedrikin (nyt tuli oikosulku, enkä muista miten se kirjoitetaan :) ruumis. Kaikki kuolemat ovat saaneet minut itkemään, mutta jostakin syystä en Dumbledoren kuollessa alkanut itkeä. Outoa? Siriuksen menetyshän oli minulle ihan henkilökohtainen. XD

Milla

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #31 : Elokuu 30, 2009, 19:12:41 »
Säikähdin älyttömästi tuossa Azkabanin Vangin Punurmio kohtauksessa. Loikkasin kuulemma puolimetriä ilmaan elokuvateatterssa ja nostin käteni vieressä istuvien olkapäille. Kaverini nauroi minulle ja vieressä istunut ventovieras mummeli ihmetteli.

Itkin TODELLA paljon kun Sirius kuoli ja kun Kotikolo paloi. En tainnut nähdä sen jälkeen pariin minuuttiin kun etsin nenäliinaa laukusta :'D

Poissa Mirandel

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #32 : Syyskuu 03, 2009, 18:28:34 »
Olen aina säikähtänyt Azkabanin vangissa sitä, kun ankeuttaja ilmestyy huispausmatsissa ja ilmestyy niin lähelle linssiä suu ammollaan. Hyyyyi....

Potter-elokuvista Liekehtivä pikari taisi olla se ensimmäinen elokuva, jossa todella itkin. Se kun Lily ja James tulivat siinä missä Cedrickin - se oli jotenkin niin surullinen ja koskettava. Itku loppui vasta sitten, kun vale-Vauhkomieli oli alkanut raahata Harrya linnaan. Kyyneleet pulpahtivat sitten taas Cedricin muistotilaisuudessa. Oli jotenkin koskettavaa, kun kaikki liput ja viirit ym. olivat mustia kultaisella C:llä. *huok*


Feeniksin killassa en tainnut itkeä edes Siriuksen kuolemalle. Pala tuli kyllä kurkkuun, mutta en itkenyt. En tiedä oliko se sitten huonosti tehty kohtaus tai jotain, mutta... kyyneleet eivät päässeet silmäkulmia pidemmälle. Säikähtää en tainnut kertaakaan. Ainakaan en muista sellaista.

Puoliverinen prinssi oli kyllä aikamoista tunteiden vuodatusta, minkä takia pidän elokuvasta todella paljon. Tai siis on todella taidokasta osata tehdä elokuva, joka vaikuttaa tunteisiin niin syvästi. Itkin todella paljon Dumbledoren kuoleman jälkeiselle kohtaukselle. Pala oli jo kurkussa, kun hän putosi. Muistan niin sen hetken elokuvateatterissa: kaveri itkee rajusti tyttöystävänsä olkapäätä vasten ja minä nyyhkytän myös itsekseni todella rajusti. Itkin myös siinä, kun Hermione itkee Ronin takia ja sanoo Harryn olevan paras ystävänsä. Siinä kohtaa todella mietin: ketä muita hyviä ystäviä Hermionella on? Muita sellaisia, joille hän pystyy avautumaan samalla tavalla kuin Harrylle? Kauhean monia ei ole ilmennyt. Se oli myös todella hyvin näytelty Emman osalta. Ja hyvin ohjattu muutenkin... se oli oikeasti musertava kohtaus ja muistutus siitä, kuinka paljon sydänsuru voi tosissaan sattua. Sitten Kotikolon palo. Pala tuli kurkkuun siinäkin, mutta en itkenyt kovasti. Oli jotenkin turta olo. Ihan kuin olisi katsonut oman kotinsa palavan.

Säikähdin kyllä ihan tajuttomasti siinä manalius-kohtauksessa. Ekalla kerralla varsinkin. Tokalla kerralla osasin jo varautua(kädet silmien eteen ja käpertyminen - enkä minä ollut ainoa, vaan myös toinen kaverini ja pari muuta samalla penkkirivillä). Kaverin tyttöystävä repeili vähän jälkeenpäin.    
Beautiful like a morning sun inviting the dawn to break. - Trading Yesterday(Beautiful)

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #33 : Syyskuu 14, 2009, 10:02:23 »
No en yleensä itke elokuvissa, mutta kuten aika moni muukin, PP:ssä itkin vähäsen siinä, kun ne kaikki nostivat taikasauvansa ylös kunnianosoituksena Dumbledorelle. :'( Ja kyllähän minä itkin vähän muunkin takia, nauraessahan sitä tulee naurunkyyneleitä, niinkuin tämä :'D -hymiö osoittaa. :P

Säikähdän taas vähän liikaakin elokuvissa, mutta en muista, että olisin ikinä säikähtänyt niin rajusti kuin siinä manalius-kohdassa. xP Myös SK:n käsi-kohta siellä Iskunkiertokujalla oli hyvin säikäyttävä. :D

Nyyh, pitää mennä kouluun. x__X

Taas asiallinen viesti Prestolta...

//Ai joo, ja tietysti säikähdin V for Vendettassa ja Yön Ritarissa aika montakin kertaa, mutta kohtia en muista. :p
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 14, 2009, 13:46:38 kirjoittanut Presto »
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Esses

  • Velhotar
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • pöö
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #34 : Syyskuu 14, 2009, 17:32:14 »
Elokuvissa koko sali sävähti sitä manaliusta ja liekehtivän pikarin kohtaa kun se lohikäärme on melkein haukata Harrysta palan, mutta hajottaakin yhden Tylypahkan ikkunan.
  En nyt kirjaimellisesti itkenyt, mutta säikähdin, kun Ron oli juonut sitä simaa ja makasi vaan siinä lattialla ja Harry istuu sinä vain hiljaa... (saa kylmiä väreitä)
 
ihmiset ovat kuin lentäviä lankakeriä

Poissa kkaro

  • Datisprinsessa
  • Vuotislainen
  • bujakaza
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #35 : Syyskuu 22, 2009, 16:23:42 »
oon aika monissa kohissa pelästymy mut en pahasti,mutta mun kummitäti kiljas siinä PP:ssä kun se manaliuksen käsi tuli sieltä.
en sillein itkeny mutta vedet tuli silmiin kun dumbledore oli kuollu ja kaikki oli surullisia D:
I don't care what you think. lol

Esmeralda

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #36 : Syyskuu 27, 2009, 13:19:33 »
Enpä ole oikein muissa elokuvissa itkenyt tai pelästynyt paitsi tässä tuoreimmassa Potterissa, Puoliverisessä prinssissä. Kyynel vierähti poskelle, kun Kotikolo paloi ja Dumbledoren kuoleman jälkeen, kun kaikki nostivat taikasauvansa ylös.
Säikähdin myös, kun manalius otti Harryn kädestä kiinni, vaikka se oli odotettavissa, mutta kyllä siinä melkein kiljaisi.

Niin, minäkin säikähdin sitä kun manalius otti Harrya kädestä kiinni, vaikka tiesinkin että siinä käy niin.

Poissa Jonttu

  • Jästisyntyinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Joo eli...kolmeksi vuodeksi lopsahti Potteeraus :(
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #37 : Lokakuu 04, 2009, 22:17:49 »
Minä en ymmärrä miten noi elokuvien äkkiliikkeet säikäyttää niin paljon. Mutta joo, minäkin säikähdin sitä manaliusta puoliverisessä prinssissä mutta en itkenyt milloinkaan. Tuli tietysti surullinen olo Dumbledoren kuolemasta. Minäkin olin lukenut puoliverisen prinssin mutta säikähdin silti kuoliaaksi manalius-kohdassa.
Minusta kirjassa (eikä elokuvassa) sanottu, tai näytetty että Dumbledore putoaa tornista. Kuoleman varjeluksissa lukee että Dumbledore putosi/pudotettiin/hyppäsi tornista alas.
Älä kutita nukkuvaa lohikäärmettä.

-Albus Dumbledore

Ajankääntelijä

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #38 : Lokakuu 05, 2009, 20:24:45 »
Yllätysyllätys manalius-kohtaus oli säihkähdyskohtaus. Siinä oikeesti sain ainoan kerran Potter-leffassa sellaisen sätkyn että pomppasi ihan penkistä.

Dumbledoren muistomessut samasta filmistä lienee koskettavin *snif* Voi luulla että DH:n tullessa filmiksi saadaan uusi voittaja ainakin tähän kategoriaan.

Poissa Bad Girl

  • Rebel Yell
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Guilty 'til I'm proven innocent
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #39 : Lokakuu 08, 2009, 15:38:25 »
Salaisuuksien kammiossa kohta, jossa se kunniankäsi tarttuu Harryn ranteeseen, säikäytti aika pahasti :''DD Enkä edes katsonut sitä leffateatterissa, vaan ihan kotona :''DD Toisaalta taisin olla silloin vielä aika pieni, olisinko nyt ollut toisella vai kolmannella luokalla..:> Ja ensimmäinen Potter-leffa jonka edes katsoin elokuvateatterissa, (olin muistaakseni neljännellä luokalla) oli Liekehtivä Pikari. Siinä on kohta, jossa se pensas tarraa Cedriciin tms., säikähdin aivan älyttömästi ja pomppasin varmaan puoli metriä tuolistani. Kaveri (seitsemän vuotta vanhempi :''DD) nauroi minulle ja jaksoi leffan jälkeenkin siitä huomautella x)
Minäkin säikähdin vähän siinä manalius-kohdassa, vaikka tiesin mitä tulee tapahtumaan :p Enkä kyllä ollut ainoa, kuului teatterista kiljuntaakin ;') Sitä en kyllä tajua miten kaikki meinasivat itkeä siinä Dumbbiksen kuollessa, minä (ja vieressäni Sieppeli) nauroimme (yritimme kyllä hillitä itsemme, mutta kun olimme ennen leffaa keskustelleet juuri siitä millainen kyseinen kohtaus tulisi olemaan, ja nauraneet että varmaan kuvataan oikein superhidastettuna kun se putoaa, ja jotenkin se vain meni sitten niin..:''DD) kun muut olivat tippa linssissä. Ja joku edessämme istuva tiuskaisi meille aika rumasti, että olkaa hiljaa..:''DD

- BG -
He kuuntelivat hevimetallia, se syövytti heidän aivonsa ja spraymaalattuaan koulujen seinät heidät kärrättiin mielisairaalaan !

Vuoden Luihuinen, kiitoksia äänestäjille <2 || Epäaktiivinen säännöllisen epäsäännöllisesti

Poissa Nowaki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HollyWild6531
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #40 : Lokakuu 21, 2009, 21:48:52 »
Itkenut en oo varmaan missään kohassa. (joka on todella outoa!) joskus kun olin kattomas elokuva teatteris ekaa kertaa liekehtivää pikaria säikähdin sille
kun Matohäntä leikkasi sen toisen kätensä irti. :`D  Ja Viisasten kivessä,siinä kohtaa kun Harry on siellä kiellettyjen kirjojen osastolla ja sieltä kirjasta tulee se huutava naama. :`D
" I keep falling asleep and having this dream about you, we're in a forest and..."

Poissa wildeliini

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #41 : Marraskuu 13, 2009, 18:16:25 »
No listaan tähän kaikista leffoista joitakin kohtia missä itkin tai säikähdin.
Kerron nyt aluksi, että olen aika herkkä, ja kun katson jotain leffaa,niin
uppudun siihen toden teolla...

Viisasten kivi- En itkeny, mut liikutuin kun Harry näki vanhempansa iseeviot-peilistä. Pelästyin ekalla kerralla
kun näin leffan sitä, kun Voldemort nousi semmosena ihme "savuna" sieltä Oraven tyhjästä kaavusta.
Salaisuuksien kammio-Itkin, ehkä ihan vähän ku taistelu oli ohi ja Harry luuli kuolevansa. Säikähtäny en missään
kohtaa.(kai)
Azkabanin vanki- Ekan kerran ku näin AK:n nii itkin kun Hiinokka tapettiin, koska en vielä sillon tienyt
miten siinä käy. En säikähtäny kertakaan muistaakseni, mutta kun Sirius lähti niin se oli tosi liikuttavaa.
Liekehtivä pikari- En tienny mitä oli tulossa, joten säikähdin Cedricin kuolemaa. En osannu surra sitä
vielä siinä vaiheessa kun Voldemort astu kuvioihin, mutta sitten ku ne palas tylypahkaan ja kaikki itki nii aloin mäki itkemään.
Feeniksin kilta-En säikähtäny kertaakaan oikeestaan, mutta itkin ihan hirveesti kun Sirius kuoli;<.
Puoliverinen prinssi-Säikähdin siinä kohtaa kun se manaliuksen käsi tuli! Hyvä etten saannu sydärii tai jotain.
Itkin tietysti ku Dumbledore kuoli. Se oli niin liikuttavaa ku kaikki nosti ne sauvansa. Vikassa kohtauksessa
tajuun aina kunään sen leffateatterissa, että kohta se loppuu. Vikat Potterit tulee ja sit se loppuu.
se mikä on tullakseen, se tulee ja me katotaan
sitä päin pärstää, kun se tulee.

Poissa mororom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #42 : Marraskuu 30, 2009, 21:48:29 »
En yleisesti itke missään elokuvissa, mutta säikähtäneeksi olen tullut muutamia kertoja.

Salaisuuksien kammiossa säikähdin siinä iskunkiertokujan käden kohdalla. Vaikka sen kohdan olisi katsonut aikaisemmin jo kymmeniä kertoja, niin säikähdän silti :).

Puoliverinen prinssi elokuvassa tuossa manaliuos kohdassa säikähdin, vaikka odotin tuota tilannetta. Jollain tavalla siinä vain säikähtää enemmän kun odottaa sitä tilannetta.

Pitää kyllä myöntää että ensimmäistä kertaa elokuvissa tuli kyynel silmäkulmaan, kun Dumbledore kuoli. :(  Oli kyllä osattu tehdä harvinaisen surulliseksi kohtaukseksi.

Voi olla että tuolta välisä oli vielä jotain, mutta nuo pyörivät tällä hetkellä mielessä :)

nuotii

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #43 : Maaliskuu 13, 2010, 16:28:04 »
Minä olen säikähtänyt elokuvissa aika paljon. Ainakin Salaisuuksien Kammiossa säikähdin siinä Iskunkiertokuja kohdassa, kun se käsi "hyäkkää" ja siinä kun basiliski nousee siellä kammiossa sieltä vedestä. Nelosessa säikähtelin vähän väliä siinä labyrintti kohtauksen aikana. Puoliverisessä prinsissä säikähdin sitä, kun Harry koskee siihen Dumbledoren sormusta ja sitä, kun manaliukset tulee.

Pottereissa en ole itkenyt kovinkaan paljoa. Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat saivat mut itkemään, mutta muuten en ole itkenyt.

Snouk

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #44 : Maaliskuu 14, 2010, 20:17:51 »
Minusta kirjassa (eikä elokuvassa) sanottu, tai näytetty että Dumbledore putoaa tornista. Kuoleman varjeluksissa lukee että Dumbledore putosi/pudotettiin/hyppäsi tornista alas.

Kirjaa en muista täysin, mutta kyllähän Puoliverisen Prinssin leffassa näkyy aivan selkeästi, kuinka Dumbledore kaatuu taaksepäin tornin ikkunasta/parvekkeelta ja täten tietysti tippuu alas.

Jonsku

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #45 : Huhtikuu 03, 2010, 20:40:17 »
Niinotsikko kertoo kaiken ja jos tämä ei liity täne niin siirtäkää vapaasti.
Joten kertokaa säikähditekkö tai itkittekö misään elokuvan kohdassa?
Ja ei riitä tälläinen esim: siinä missä koiransilmä aukesi.
suurin piirtein näin :Säihkähdin Viisasten kivevssä siinä kohtaa missä sen koiran silmä aukesi.


No Mä alotan puoliverisestä prinsissä no mä alkoin itkee (Melkein kyynelii tuli.) siinä kohtaa missä se Dumledoren ruumis oli siellä tornissa ja kaikki kerääntyi sen ympärille ja Harry ja Ginny oli siinä Dumledoren ruumiin vieressä.
Ja säikähdin siinä kohtaa misssä harry yritti ottaa vettä ja manaliuksen käsi otti Harryn Ranteesta kiinni.
No muissa elokuvissa en oikeastaan säikähtäny tai itkeny.
Kertokaa omasta kokemuksesta.
Ihan samassa kohtaa ittekki säikähdin, hyvä etten kiljunu :DD Ja no kyllähän siinä tuli muutama kyynel Dumledoren muistolle vieritettyä ;)

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #46 : Huhtikuu 03, 2010, 21:31:12 »
Kuten aikaisemminkin on usein mainittu, ne pari kohtaa jossa muistan pelästyneeni ovat olleet Salaisuuksien kammion kunniankäsi ja Puoliverisen prinssin manaliukset. Manaliuskohdassa kuitenkin osasin odottaa säikäyttämistä jonkun verran, mutta kyllä sitä joka kerta sen katsoessa pelästyy.

Jotenkin Pottereita ei ole tehty niin aidosti, että minulta menee kaikki aika virheiden ja mielenkiintoisten taustalla tapahtuvien erikoisuuksien tarkasteluun, enkä ehdi hirveästi eläytyä tarinaan. Tämä tarkoittaa sitä, että en ole itkenyt missään kuudesta Potter-elokuvasta. Seitsemättä kuitenkin odotan sillä varauksella että tipan saisi silmään kiskottua, mutta katsotaan sitä sitten... Toisaalta en kyllä muutenkaan itke elokuvissa, varsinkaan elokuvateattereissa (pahisimagoni ei kestäisi). Nyt kun muistelee asiaa siltä kannalta, kuudennen elokuvan jälkeen kyllä itkin kotona muistellen sitä kohtaa missä Kalkaros on polvistuneena haavoittuneen Dracon viereen. Miksi minä en olisi saanut olla paikalla!? Snif...

Minulla ei trailerien perusteella hirveästi ole optimistisia käsityksiä seitsemännestä elokuvasta, joten saatan hyvinkin sitten itkeä sen huonoutta :) Pelästyttämiskohtia odotan, ne ovat jossainmäärin elokuvien herkkupaloja, saavat jotenkin katsojan syvemmin mukaan juoneen, eläytymiseksihän sitä kutsutaan.
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa Sugar

  • sininen välähdys tähtien keskellä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #47 : Huhtikuu 06, 2010, 14:02:47 »
o/ Säikähdin myös sitä Puoliverisen prinssin manaliuksia ja Salaisuuksien kammion kunniankättä. Pelästyin myös Azkabanin vangissa, kun Harry meni palauttamaan ennustuspalloa takaisin Punurmion luokkaan, ja Punurmio sitten tuli ja säikäytti Harryn takaapäin lausahtamalla sen ennustuksensa.

Mutta itkenyt en ole kertaakaan, vaikka olen tietääkseni kaikki Potter-elokuvat nähnyt.
Near, far, wherever you are
I believe that the heart does go on

Poissa Rat-Tail Jim

  • Rock n Roll -sekopää
  • Vuotislainen
  • Feuer Frei
    • Feuer Frei
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #48 : Huhtikuu 19, 2010, 23:14:47 »
Ite säikähän aina ihan älyttömästi SKta kattoessa, kun se basiliski syöksyy sieltä vedestä kun Harry on Ginnyn luona. 9-vuotiaana elokuvissa meinasin pudota penkiltä siinä kohassa :D PPn manaliuskohdassa säikähin sitä, kun kaveri säikähti -.-' Olin varmaan vaan turhan keskittyny.
Und der Haifisch, der hat tränen, und die laufen vom Gesicht, doch der Haifisch lebt im Wasser - so die Tränen sieht man nicht.

Poissa Blackie

  • Summer girl
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Eksentrinen ja ristiriita.
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #49 : Huhtikuu 30, 2010, 20:34:22 »
Minäkin (kuten ilmeisesti kaikki muutkin) säikähdin vähäsen siinä PP-elokuvan manalius tarttuu Harryn käteen-kohtauksessa.

HP-elokuvissa/-kirjoissa toinen kohtauksista joissa olen itkenyt on Siriuksen kuolema. Sirius on lempihahmoni. Se itku lähinnä kuitenkin semmoista vitutus-itkua, sillä kaikki lempihahmoni kaikissa kirjoissa ja TV-sarjoissa kuolevat aina jossain vaiheessa, lähes poikkeuksetta.

Ja tulen varmasti itkemään KV-elokuvissa näissä kohtauksissa; Severuksen kuolema ja Prinssin tarinaa kerrottaessa. Itkin jo kirjaa lukiessa siinä kohtaa.
Onko mitään ihanampaa kuin uiminen, aallokko ja ksätuuli vartalollasi!?

Uusi alku elokuussa.

Poissa magico

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief Managed.
  • Pottermore: JinxFrog184
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #50 : Toukokuu 27, 2010, 09:26:07 »
Minä säikähdin siinä kohdassa kun Harry oli ottamassa vettä ja manaliuksen käsi tuli sieltä yhtäkkiä. Aina kun katson sitä elokuvaa tiedän että se kohta tulee se käsi sieltä ja silti aina säihkähdän. Itkemään aloin siinä kohti kun Dumbledore kuoli. Tai no en oikeastaan itkemään se vain oli sellaine herkkä hetki. KV:ssä itkin siinä kohdassa kun Dobby kuoli :(
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 28, 2011, 15:04:43 kirjoittanut magico »
Draco dormiens nunquam titillandus

brokendiamond

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #51 : Heinäkuu 30, 2010, 19:13:23 »
Säikähdin melkeinpä jokaisessa :D
Itkin Dumbledoren kuolemalle =(

sirrrex

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #52 : Elokuu 11, 2010, 00:15:25 »
Kun näin ekan kerran HP 3 -elokuvan olin ehkä 11-vuotias. Kävin leffateatterissa kattomassa sen kaverin ja sen äidin kanssa ja muistan, kun tuli se täydenkuun "paljastumis" kohta, kun lupin muuttu ihmissudeksi, niin muistan vaan ku säikähin iha hulluna, ku se alko ulvomaan...:D kaverin äiti vaan otti mua kädestä kiinni ja rauhotteli siinä haha paras leffa ehottomasti

Poissa azze

  • Pää pilvissä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Facebook
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #53 : Elokuu 11, 2010, 07:35:55 »
Säikähdän jotain syystä joka kerta PP-elokuvassa, vaikka tiedän mitä tapahtuu

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Siperia opettaa, niin minäkin
Lukekaas mun blogia tai kattelkaas mun kuvia tai siis ei kuvia MUSTA vaan mun ottamia kuvia

Poissa Miizhaa

  • Tähtililja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rohkelikko <33
    • Ja kaikki kirjoittaa mun ystikseen! <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #54 : Elokuu 13, 2010, 13:25:24 »
Itkin Viisasten Kivessä, Salaisuuksien Kammiossa, Feeniksin Killassa ja Puoliverisessä Prinssissä. Muissa en muistaakseni ole itkenyt tai säikähtänyt.
Kuolema on mysteeri ja hautaus salaisuus
 Stephen King

Poissa Mosaiikkityttö

  • Hobitti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • X reason to live
  • Pottermore: MoonRose22626
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #55 : Syyskuu 08, 2010, 17:05:05 »
No itkin Puoliverisen prinssin kohdassa kun Dumbledorenn ruumis oli maassa ja kaikki kohottivat taikasauvansa. Siis oikeasti itkin, en yleensä itke kun katson leffaaa ja muuten ylipäätään, mutta silloin vielä itkin, ja oltiin sitten ensi-illassa äidin kanssa ja se istu mun vieressä ja mä rupesin itkemään siinä kohtaa, oon kotona kattonu sen pari kertaa(ei voi kattoo usein ku pikkuveljet on liian nuorii) ja silloinkin itkin vaikka olin jo nähny sen.
 Säikähtäny en ole oikeen misää, kyl se vähän säikytti kun manalius tarttu Harryn käteen PP:ssä

Poissa Mameha

  • Peilijään uurtaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #56 : Syyskuu 08, 2010, 18:07:12 »
Muistan säikähtäneeni siinä Salaisuuksien kammion kunnian käsi -kohdassa ja kaikkein eniten PP:ssä manaliuksen tarttuessa Harrya kädestä. Se oli juuri sellainen pahaenteinen kohtaus, jossa tietää, että kohta tapahtuu jotain. En tavallaan pidä sellaisista, koska säikähdän aina :)

En ole varmaan itkenyt Pottereita katsoessani koskaan. Nyt muistan pari kohtaa, jolloin jouduin tosissani pidättelemään kyyneleitäni etten olisi vollottanut ääneen. Toinen on Siriuksen kuolema FK:ssa. Tunteeni olivat varmaan melko samanlaiset, kuin Harrylla samaisessa kohtauksessa: NOOOOOOOOOOU! Itkettää nytkin, kun vain ajattelen sitä. Toinen, missä olen itkenyt (tai yrittänyt olla itkemättä) on Cedricin kuolema Liekehtivässä pikarissa. Kun hän lentää kuolleena maahan. Kun Harryn ja Volden sauvat yhdistyvät ja haamu-Cedric ilmestyy (Take my body back, will you? Take my body back to my father). Kun Harry tulee porttiavaimella takaisin Tylypahkaan pitäen kiinni Cedricin ruumiista. Ja lopulta kun Dumbledore pitää puhetta loppujuhlassa mustien lippujen kera.

Dumbledoren kuolema ei minua elokuvassa pahemmin hetkauttanut, koska olin jo kerran itkenyt itseni uneen lukiessani sen ensimmäisen kerran :) Fiilikseni olivat leffan ensi-illassa (tai mikä lie esinäytös olikaan keskellä yötä) istuessani lähempänä Bad Girlin tunnelmia:
Sitä en kyllä tajua miten kaikki meinasivat itkeä siinä Dumbbiksen kuollessa, minä (ja vieressäni Sieppeli) nauroimme (yritimme kyllä hillitä itsemme, mutta kun olimme ennen leffaa keskustelleet juuri siitä millainen kyseinen kohtaus tulisi olemaan, ja nauraneet että varmaan kuvataan oikein superhidastettuna kun se putoaa, ja jotenkin se vain meni sitten niin..:''DD) kun muut olivat tippa linssissä.
Me emme kavereideni kanssa olleet keskustelleet tästä, mutta olin miettinyt sitä. Kun kohtaus oli juuri niin ylidramaattinen kuin olla ja voi niin eihän siinä voi muuta kuin nauraa. En tosin nauranut ääneen, sillä kunnioitin kiltisti muiden katselunautintoa. Si inä vaiheessa, kun taikasauvoja kohotettiin, tuli jokin liikutuksen tunne, mutta ei itkettänyt sillä tavalla, kuin noissa toisissa ja muutamissa muissa elokuvissa.
Wow! We're identical!

Lord

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #57 : Syyskuu 10, 2010, 16:47:59 »
En ole juurikaan itkenyt elokuvia katsellessa. Säikähdin kyllä Salaisuuksien kammio-elokuvassa siellä Borgin & Burkes kohtauksessa jossa se käsi tarttui harryn käsivarteen, ja sitten myös Puoliverisen prinssin manaliuskohtauksessa. Siinä se oikeastaan oli. Juuri muuta kun naurua ei ole sitten tullut, mutta koskaan ei tiedä mitä viimeinen elokuva tuo mukanaan.

Poissa Elovenatyttö

  • Kultakutri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #58 : Syyskuu 11, 2010, 16:26:02 »
En ole juurikaan itkenyt elokuvia katsellessa. Säikähdin kyllä Salaisuuksien kammio-elokuvassa siellä Borgin & Burkes kohtauksessa jossa se käsi tarttui harryn käsivarteen, ja sitten myös Puoliverisen prinssin manaliuskohtauksessa. Siinä se oikeastaan oli. Juuri muuta kun naurua ei ole sitten tullut, mutta koskaan ei tiedä mitä viimeinen elokuva tuo mukanaan.

Sama täällä :) Toi kauppakohtaus saa mut aina hätkähtämään, vaikka kuinka hokisin itselleni, että "nyt se on tulossa"..
Huomaan myös, että kun tulen vanhemmaksi, rupeen itkemään enemmän kirjoja/leffoja lukiessa/katsoessa (tulipas nyt tosi selkeesti). Ennen pystyin lukemaan tai kattomaan mitä vaan ihan normisti, nykyään alan vollottaa helpommin...
The girl who lives in dreams.

Aoi Usagi

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #59 : Lokakuu 07, 2010, 16:57:22 »
Säikähdän aina Puoliverisessä Prinssissä, kun Harry ja Ginny menevät yhdessä hävittämään sitä kirjaa, ja Ginny käskee Harryn laittaa silmät kiinni. Se kohta, kun se Ginny tulee takaisin näyttöön.. Kuten arvata saattaa, kyyneleet tulevat melkein aina silmiin, kun näen sen Dracon makaamassa verisenä WC:n lattialla. Paitsi onneksi Snape pelastaa päivän tulemalla hätiin! Myös Dumbledoren kuolema hirvittävä D: Vaikken silloin ollutkaan Harry Potter-fani, kun näin elokuvan teatterissa, mutta kyyneleet tulivat silmiin.

Hidarico

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #60 : Lokakuu 07, 2010, 18:17:17 »
En ole juurikaan itkenyt elokuvia katsellessa. Säikähdin kyllä Salaisuuksien kammio-elokuvassa siellä Borgin & Burkes kohtauksessa jossa se käsi tarttui harryn käsivarteen, ja sitten myös Puoliverisen prinssin manaliuskohtauksessa. Siinä se oikeastaan oli. Juuri muuta kun naurua ei ole sitten tullut, mutta koskaan ei tiedä mitä viimeinen elokuva tuo mukanaan.

Sama täällä :) Toi kauppakohtaus saa mut aina hätkähtämään, vaikka kuinka hokisin itselleni, että "nyt se on tulossa"..
Huomaan myös, että kun tulen vanhemmaksi, rupeen itkemään enemmän kirjoja/leffoja lukiessa/katsoessa (tulipas nyt tosi selkeesti). Ennen pystyin lukemaan tai kattomaan mitä vaan ihan normisti, nykyään alan vollottaa helpommin...

Ja taas sama täällä. Itsekin olen silleen # nyt se tulee, nyt se tulee, nyt se tulee........ #, mutta aina sitä pelästyy! Nyt kun muistellaan niin en ole eläessäni itkenyt yhdellekään elokuvalle (3-4 vuotiaana kylläkin luonto-ohjelmalle jossa leijona tappoi jonkun muun eläimen.)

Poissa Ridiculous

  • kirsikankivi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ScarletHolly34
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #61 : Marraskuu 16, 2010, 21:20:31 »
Elokuvia katsellessa toki itkettää :D 1-2 leffoissa ei nyt oikeastaan ole mitään, mutta sitten 3. leffassa, kun Sirius puhuu Harrylle, niin se on jotenkin koskettavaa. Siis sekä katsoessaan Tylypahkaa että ennen kuin lähtee Hiinokalla pois. 4.leffassa kun Amos Diggory itkee Cedricin tähden, se on jotenkin aina itkettäny. Sekä Georgen yyh-ilme Cedricin muistotilaisuudessa : <. 5.leffa ei juurikaan tuonut mitään itkemisiä, koska Siriuksen kuolema oli niin laimea. 6.leffassa Dumbbiksen kuolema itkettää ja sitten surettaa (ei itketä kuitenkaan), kun Draco tihrustaa itkua tarvehuoneessa ja vessassa.

En juurikaan muissa ole säikähtänyt paitsi 3.leffassa, kun Punurmio tarttuu Harryn olkapäästä kiinni ja sitten vajoaa transsiin sekä 6.leffassa, kun yksi manalius ottaa Harryn kädestä kiinni, kun Harry on ottamassa vettä.
He was rapidly becoming obsessed with Draco Malfoy.
Draco dormiens nunquam titillandus

Poissa Satuu

  • Vuotislainen
  • Pottermore: lightelm13
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #62 : Marraskuu 17, 2010, 23:10:12 »
Kuoleman varjeluksissa en sinäänsä säikähtänyt muttä jännittävin kohtaus edottomasti se kun Nagini on Bathildan talossa

Poissa azze

  • Pää pilvissä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Facebook
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #63 : Marraskuu 17, 2010, 23:35:54 »
Säikähdin aika paljon, kun nagini hyökkää harryn kimppuun Godrickin notkossa KV-elokuvassa

Ja Dobbyn kuolema sai minut melkein itkemään, se oli erittäin lähellä etten olisi alkanut itkeä, kyyneleet olivat jo silmissä

Ja vielä yksi: Elokuvassa Robotin elämää (tai joku sellane) aloin itkemään ihan kunnolla kun se robotti sitten loppujen lopuksi meni naimisiin ihmisen kanssa ja kuoli heti sen jälkeen
Siperia opettaa, niin minäkin
Lukekaas mun blogia tai kattelkaas mun kuvia tai siis ei kuvia MUSTA vaan mun ottamia kuvia

Poissa Satuu

  • Vuotislainen
  • Pottermore: lightelm13
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #64 : Marraskuu 18, 2010, 16:20:16 »
Niin ja vielä se oli kamalaa kun hermioneta kidutettiin nous niska villat pystyyn

Hidarico

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #65 : Marraskuu 18, 2010, 16:31:57 »
Tuntuu aika kummalliselta että en ole juuri itkenyt katsoessani mitään ohjelmaa/elokuvaa sitten sen, kun näin pienenä leijonan tappavan seepran tai jotain. Nyt katsoessani HP7-ensimmäistä osaa huomasin silmien kostuvan edes hieman kohdissa jossa Harry ja Hermione ovat Harryn vanhempien haudalla ja Dobbyn kuolemassa. Kyseisessä elokuvassa myös hieman säikähdin Naginin hyökkäystä Godrickin Notkossa ja Bathilda Bagshotin kasvoja, tai oikeastaan ne kasvot olivat vain kammottavat. En muita elokuvia katsoessa ole edes tutnenut silmien kostuvan.

Myös muut potterien kuolemat ovat surettaneet minua mutta tämä ei kai liittynyt tähän, eihän?
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 18, 2010, 16:39:41 kirjoittanut Betaé »

Poissa Lunttu

  • ankeuttaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #66 : Marraskuu 18, 2010, 16:38:52 »
KV:ssa säikähin siinä nagini kohdassa pariinkin otteeseen. En muista aiempien leffojen säikähdyksiä :D
Itkin myös PP:ssä kun Dumbledoren kuoleman jälkeen kaikki nostaa sauvansa ylös ja KV:ssa kun Dobby ja Hedwig kuoli.
What doesn`t kill you, makes you stronger.

Poissa Dragon

  • Niddhogin perijätär
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Paper is dead without words
    • Enkelikolibrin maailma
  • Pottermore: SpellMoon178
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #67 : Marraskuu 18, 2010, 18:04:51 »
Mennään aikajärjetyksessä:
Liekehtivässä Pikarissa silmäkulmat kostuivat, kun Harry palaa Cedricin kuolleen ruumiin kanssa takaisin labyrintin luo.
Hiukan enemmän meinasin itekä, kun Feenkisin Killassa tuli se Siriuksen kuolema. Mutta petyin siinä mielessä kohtaukseen, olin odottanut paljon enemmän siltä.
Puoliverinen Prinssi... Pelästyin siinä, missä manaliuksen käsi otti Harryn kädestä kiinni... Hrr... Pelottava kohta. Ja muutama kyynel vierähti poskelleni, kun kaikki olivat kerääntyneet Dumbledoren kuolleen ruumiin ympärille... Surullista...
Kuoleman Varjeluksia en ole vielä nähnyt, ja ensimmäistä, ja varsinkin toista elokuvaa kohtaan minulla on korkeat odotukset.
// Tämmönen rinsessamainen ja yltiö romanttinen, mutta samalla rämäpää
// And there forever remains that change from G to E minor

Poissa Qinn

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #68 : Marraskuu 20, 2010, 22:13:13 »
Säikähin kakkosessa kun Harry joutuu Iskunkiertokujalle ja sit siinä yhessä vaiheessa se laittaa sen käden siihen käsiluurangon alle ja sit se tarttuu siihen kiinni. Säikähdin myös pahanpäiväisesti 6'sessa kun ne yhet tyypit tarttu Harryn jalkaan siellä ihmeen "saarella" jossa Dumbledoorkin oli. Varmaan oon säikähtäny muissakin mut noi tuli nyt mieleen.
Älä vauhkoile Vauhkomieli!
-Tonks kiljui!

Poissa aholopai

  • kappale kauheinta historiaa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #69 : Marraskuu 20, 2010, 22:18:40 »
Ihan ekan kerran kun näin Harry vs Voldemort kohtauksia niin saatoin säihkätää hieman, mutta en itkenyt edes liekehtivä pikari elokuvaa katsoessani ja samaten säikäytti Hermione vs Bellatrix kohtaus jossa jälkimmäinen kiduttaa tietoja siitä miten he olivat saaneet Rohkelikon miekan käsiinsä

Poissa Yamaneko

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I am the warrior of shadowclan
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #70 : Marraskuu 20, 2010, 22:21:16 »
Lainaus
Säikähin kakkosessa kun Harry joutuu Iskunkiertokujalle ja sit siinä yhessä vaiheessa se laittaa sen käden siihen käsiluurangon alle ja sit se tarttuu siihen kiinni.

Joo minulla kanssa sama homma! :)
Muistan kun olin silloin viä nuori (eiku nuorempi!) ja pieni ja istuin sohvan käsinojalla katselemassa leffaa. Kun tää kohta tuli, tipuin lattialle :p
Where once was light,
now darkness falls
Where once was love,
love is no more                      -Gollum's song

Poissa peconen

  • Kermakalja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixNight91
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #71 : Marraskuu 20, 2010, 22:41:07 »
Itkin vuolaasti KV:ssä kun Dobby kuoli. Se oli niin hirveän surullista.
''Of course it is happening inside your head, Harry, but why on earth should that mean that it is not real?''

- Albus Dumbledore

Poissa blindside

  • sokotettu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • AKTIVISTI
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #72 : Marraskuu 20, 2010, 23:15:01 »
Säikähdin aika hemmetisti tuossa uusimmassa, kun Nagini hyökkää vielä tiputtuaan alempaan kerrokseen. Istuin jalka toisen päällä ja kummasti nousi se ylläoleva lähti ilmaan semmoiset 20 senttiä :D
Taivaalla jahtasin aurinkoa
Tavoite oli puhdasta hulluutta

- Stam1na - Eloonjäänyt

Poissa Pallosalama

  • "Hei,Harry!"
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Niinpä niin.Taas joku aivoton
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #73 : Marraskuu 21, 2010, 13:38:41 »
Säikähdin KV:ssä kun Nagini hyökkää uudestaan

Sallukka

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #74 : Marraskuu 21, 2010, 14:38:51 »
Kerron nyt, missä kohdissa säikähdin/itkin Kuoleman varjelukset osa 1-elokuvassa.

Säikähdin siinä, kun Nagini hyökkäs uudestaan sieltä alhaalta Bathildan talossa. En sitten vissiin muussa kohdassa...

En oikeastaan varsiniasesti itkenyt missään kohdassa, mutta silmät kyllä kostuivat siinä, kun Herm unhoitutti vanhempiensa muistit ja siinä, kun Harry ja Herm kävivät Lilyn ja Jamesin haudalla. Eniten kuitenkin kyynelehdin kun Dobby kuoli, että oli siinä sitten itkunpidättelemistä...

Poissa Mosaiikkityttö

  • Hobitti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • X reason to live
  • Pottermore: MoonRose22626
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #75 : Marraskuu 22, 2010, 21:18:57 »
Kuoleman Varjelukset osa 1- elokuvassa,
pelästyin kun Nagini hyökkäsi ja sen "naama" oli aivan lähellä kuvaruutua, se oli tosi iso se kuva.
No, itkin (tai meinasin itkeä, ei ollut itku kaukana), kun Harry ja Hermione olivat Harryn vanhempien haudalla ja sitten kun Dobby kuoli. Seuraavana päivänä koulussa katottiin Titanicia, enkä itkenyt. Oli kuluttanut kaikki kyyneleeni katsoasseni Potteria:D


Poissa Grazygrand

  • Kansainvälinen valio
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TomFelton<3
  • Pottermore: FlameCharm28
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #76 : Marraskuu 23, 2010, 13:57:15 »
PP:ssä säikähdin siinä kohassa ku Harry ottaa sitä vettä Dumbledorelle ja sit sielt tulee ne manaliukset (ja tos kyl arvaa et jotai tapahtuu ku tulee ihan hiljasta, mut silti säikähtää :D). Sitte KV:ssa säikähdin ku Nagini hyökkää uudestaan.

Itku tuli PP:ssä kun Dumblerode kuolee ja kaikki kohottaa sauvansa ilmaan :'(. KV:ssa meinas tulla itku kun Hermione loitsii vanhempansa ja samoin siinä kun Harry ja Hermione on Harryn vanhempien haudalla. Itku kunnolla tuli kun Dobby kuoli :'((!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 23, 2010, 23:25:49 kirjoittanut Fasciner »
Wait till my father hears about this!

Poissa Haidi

  • Huispauskapteeni
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #77 : Marraskuu 23, 2010, 17:51:01 »
Säikähin DH:ssa siin kohtaa ku Harry ja Hermione oli sielä Godricinnotkossa ja se käärme hyppäs. Hyi yök! Mä ihan kiljasin siinä. En ois varmaan muuten mutku vihaan käärmeitä ja sitku semmone ruma käärmeenpää hyppää siihen nenän eteen... Siis jos vaan näänki käärmeen meinaan ruveta kiljuu.

Ja sit ku Bellatrix kidutti Hermionee. Katoin ekal kerral et se yritti katkasta Hermionen käden mut ku näin sen kohan mis näkyy se MADBLOOD-texti ni tajusin miten se oikeesti oli. Teki oikeesti mieli kiljuu sen Hermionen kaa!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 23, 2010, 18:03:19 kirjoittanut HB »
Elämä on, tässä ja nyt.

Poissa Tanzu

  • Feeniksin killan jäsen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tulejo KV-elokuvat!
    • Tulisalama
  • Pottermore: SnidgetGold186
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #78 : Marraskuu 24, 2010, 08:40:26 »
Minäkin säihkädin kun se käärme tuli, kaverikin säihkähti. Myös Hermionen kidutuskohtaus sai kylmät väreet. Kyyneleet tuli silmiin Dobbyn kuollessa.
"Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys!
Viimeinen leffa nähty 13.7.2011.

Poissa Sape

  • Vuotislainen
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #79 : Marraskuu 26, 2010, 21:32:20 »
KV:ssa säikähin ihan hirveesti, kun Nagini hyökkäs sieltä alakerrasta.  Samasta elokuvasta, kun "Bathilda Bagshot" yht'äkkiä oli vaan Harryn ja Ronin vieressä. Ja PP:stä se manalius juttu. Hui :o

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #80 : Marraskuu 30, 2010, 19:20:10 »
Ah, nämä käyttökatkokset. Onneksi olen oppinut kopioimaan viestin ennen lähettämistä :D

En pysty muistaan ensimmäisistä elokuvista juuri mitään, varsinkaan ensimmäisiä katselukertoja, harmi sinänsä :D

Säikähtämisiä harvemmin on tullut (en säikähtänyt PP:n manaliuskohdassa enkä KV:n tässä ketjussa monastikin mainitussa Nagini-kohtauksessa), mutta kyyneleitä olen kyllä vuodattanut. Liekehtivässä pikarissa jotenkin luonnollisesti tuli itkettyä siinä vaiheessa, kun Harry oli saanut tuotua Cedricin ruumiin takaisin Tylypahkaan. Feeniksin kiltaa ensikerran katsoessani taisin tirauttaa parit kyyneleet, kun Sirius halasi Harry Kalmanhanaukiolla ja sanoi, että pian he ovat kuin oikea perhe. Puoliverisestä prinssistä parhaiten pystyn muistamaan lopusta Dumbledoren kuoleman, Dracon kauhistuneet kasvot sekä tylypahkalaisten nostaessa sauvat kohti taivasta. Poru tuli.

Kolme kertaa Kuoleman varjelukset nähneenä olen joka kerta herkistynyt, kun Hermione tekee obliviate-taiat sekä silloin kun Hedwig kuolee. Kolmannella katselukerralla en edes voinut enää katsoa viimeistä Dobby-kohtausta; avasin silmäni vasta kun päästiin viimeiseen kohtaukseen. Sinänsä jännä juttu, koska en ole itseasiassa ikinä kauheasti pitänyt Dobbysta, mutta sitten tämän kuolema on aiheuttanut suurimmat kyyneleet tähän mennessä kun elokuvista on kyse.

katt

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #81 : Joulukuu 04, 2010, 14:59:43 »
Aiemmista elokuvista en muista paljoa, siitä on niin pitkä aika, kun olen katsonut niitä viimeksi. Eilinen KV kuitenkin on hyvin muistissa ;)

Säikähdin (yllätys yllätys) siinä kohdassa, kun Nagini yhtäkkiä loikkasi alakerrasta. Yleensä elokuvat eivät saa minua itkemään, mutta pakko myöntää, että silmäni kostuivat pienesti, kun Herm unhoitutti vanhempansa. Myös Dobbyn kuolema sai minut herkistymään, vaikka tiesinkin, että se on tulossa.

Poissa Volga

  • Suuri joki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #82 : Joulukuu 05, 2010, 16:02:28 »
KV:ssä säihkähdin minäkin siinä kohtaa kun Nagini hyökkää alakerrasta. Muita kohtia ei sitten tainnut ollakaan. En yleensä itke juuri leffoissa, joten ei tässäkään tullut kyyneleitä vuodatettua. Se kohta kyllä missä Hermy jättää vanhempanasa oli liikuttava

Matthew

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #83 : Joulukuu 06, 2010, 12:27:50 »
Tässä taas yksi naginin hyökkäyksestä säikähtänyt.

Poissa kattimäli

  • Keudalainen :)))))
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • oot_huono :DDDD
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #84 : Joulukuu 09, 2010, 14:28:00 »
Voi kuulkaa ihmiset teiän on ihan pakko nähä se kohta kuoleman varjeluksis mis se Dobby kuoli! Se Harryn tuska oli niin liikuttava: siin tuli pariki tippaa silmää, voi että! :D Ja sit se kohta mis Harry ja Hermione tanssi, siin mä repesin, se oli iha yllätys mulle. Sit oli viel monia muitaki huippukohtii mut yhtenä voin sanoo siin ku Ginny pyys Harryy laittaa mekon vetskarin kii ja sit ne suuteli. AAAH, se oli ihanin kohta, voisin nähä sen vaik 100 kertaa uudestaa... kattimäli x)
Mind the cap between track and the platform

Poissa Cobb

  • Vuotislainen
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #85 : Joulukuu 10, 2010, 22:05:06 »
Kun menin marraskuun lopussa katsomaan kolmen kaverini kanssa Kuoleman Varjelukset, niin kumma kyllä, en säikähtänyt Naginin hyökkäys-kohtaa, mutta kaverit taisivat hypähtää ja vieressämme istuvat 2 teinityttöä pomppas tuoleilta. Kun katsoin tänään PP:n, niin säikähdin, kun Manaliuksen käsi nousee vedestä, vaikka tiesin, että niin käy.

En ole itkenyt missään kohtaa, mutta surullista, kun Dobby, Sirius, Dumbledore, tai Cedric kuolee. Myös Amoksen reagointi poikansa kuolemaan liikutti. Ihmettelen sitä, että Sirius tulee kuvioihin Azkabanin Vangissa ja kuolee jo Feeniksin Killassa. Olisi ollut kiva nähdä Sirius viimeisessä taistossa.
Älä aliarvioi minua vain siksi, että olen nuori.

Avada Kedavra! -> Avaudu Kebabrulla! >:-D

rose

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #86 : Joulukuu 15, 2010, 21:35:05 »
Kun Hermione muunsi vanhempiensa muistit, se itketti ihan hulluna. Kaunis kohtaus.. Varsinkin kun se tuli yllätyksenä, kirjassahan Hermione vain kertoo tehneensä tuon taian.
Naginin hyökkäys kyllä säikäytti..

Muuten en ihmeemmin itkeskellyt tai tullut surulliseksi elokuvan aikana, vaikka se olikin hyvä. Ehkä olen lukenut kirjat niin monta kertaa että itkut on itketty :D

Toista osaa kohtaan on suuret odotukset, kirjassakin kun itkettää eniten viimeisissä luvuissa, ja muutenkin jännitys tietty tiivistyy.

Poissa Epolia

  • puhpallurankesyttäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #87 : Joulukuu 28, 2010, 17:42:16 »
Säikähdin kans ihan älyttömästi sitä Naginin hyökkäystä ja PP:ssä manaliuksen kättä :D PP:ssä myös meinas itku tulla ku kaikki nosti sauvat ylös Dumbledoren kuoltua. KV:ssä kylmiäväreitä aiheutti Hermionen kidutuskohtaus ja itkin vuolaasti kun Dobbyä haudattiin <3
"It matters not what someone is born, but what they grow to be" - J.K. Rowling

Poissa verppa

  • Vihollikseton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • PUF!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #88 : Tammikuu 03, 2011, 12:22:00 »
Joo säikähdin KV:ssa kun se käärme tulee sieltä reijästä Bathilda Bangshotin talosta! huh huhu ja vähän hätkähdin PP:ssä kun tulee ne manaliukset ja yksi tarttuu Harryn käteen... (vaikka osasin oottaa jotain tollasta :DD)

itkin KV:ssa kun Dobby kuoli ja myös sen hautajaisissa :((( ja vähän tuli kyyneleet silmään kun Hedwig kuoli jaa ihan vähän tuli surullinen olo kun Hermione unhoitutti vanhempansa ja se musiikki <33

Harvoin kyllä olen säikähtäny pottereissa mutta veikkaan että itkeä vollotan kun tulee KV:n toka osa.....
Jaaa kun Hermionea kidutettiiin nousi kylmät väreet ja tuli surullinen olo mutta kun Ron tuli oli jotekin tosi herkkää ja söpöä se :))))) ja kirjassa itkin siin kohtaa koska se oli yks mun lemppareista
Ja vähän alkoi tulla kyyneleet kun Dumbledore kuoli. Voi olla että olisin itkeny viel enemmän jos olisi ollu "vanha" Dumbledoren näyttelijä siin....

Jaa kun olin kattomassa Deathly Hallowsia ekaa osaa tuolla Hesassa vuotiksen näytöksessö niin tunnelma oli ihana!! Kaikki naurettiin ,taputettii ja itkettiin samaan aikaan :DD Ja kun Dobby kuoli kaikkki niiskutti salissa ::) aika herttasta
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 03, 2011, 12:29:49 kirjoittanut verppa »
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Poissa Lumihiutale

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #89 : Tammikuu 03, 2011, 14:01:32 »
Suurin osa täällä varmaan säikähti siinä käärme kohdassa ja siinä manaliuskohassakin:) Sama täälä, mutta kun tuo käärme tuli niin mä vaan katoin ihan muualle(kyl mä katoin sormien välistä;)), kun tiesin, et se tulee sieltä (osasin ennustaa:D) sit ku se tuli sieltä ni lyötii kaverin kaa päät yhtee ja seuraavana päivänä oli pieni kuhmu otsassa:D

En oo itkeny kauheesti nois elokuvissa, mut toi seiska oli kyl aika tuskaa. Itkin siinä, ku Hermionee kidutettii ja ku Dobby kuoli. Oli tosi kiva lähtee kotiin, ku meikit valu pitkin poskii:D Ja öö PV:ssa kun Hermione itkee ja Harry tulee lohduttaa sitä (sit hermione tähtää ne linnut Roniin päin.) Nii siinäki itkin vähän. Kun luin FK:ta, itkin siinä Siriuksen kuoleman kohdalla, mutta elokuvassa ei vaan millään pystyny itkee, koska se tuli niin äkkiä! :(

Poissa Kanfley

  • Lemmikki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kulki koira musta, susi suuren siimeksen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #90 : Helmikuu 28, 2011, 17:02:47 »
Jep, täällä päässä vedettiin kaveriporukalla kunnon hätkähdykset Kuoleman Varjeluksissa Itseasiassa yksi kavereista raahattiin mukaan vaikkei ollut nähnyt PP'tä vielä kertaakaan eikä lukenut kirjoja x)) Nagini-kohtauksessa. Ja eräs toinen kaveri kun pelkää käärmeitä kuollakseen, oli kuulemma kolmannen mukaan laittanut silloin kädet silmille ja käskenyt sanoa kun on taas turvallista avata. (y)

Ja ainoa kohta missä olen itkenyt on Feeniksin kilta, Siriuksen kuolema. Meinasin kirjoittaa 'kulta'. ö__ö Hän kun oli heti Azkabanin vangissa lempihahmoni, ja on edelleen. Vittu Sanonkomitä kun menevät aina tappamaan lempihahmoni! >__<'
Intohimomme ovat oikeita Feeniks-lintuja. Kun tuli tuhoaa jonkun niistä, tuhkasta nousee heti uusi.

Poissa Sateenropina

  • Vuotislainen
  • Pottermore: AvisErised8561
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #91 : Helmikuu 28, 2011, 17:16:56 »
KV ykkösen traileria katsoessani säikähdin pikku Nagini-parkaa. Varsinaisen leffan nähdessäni olin kyllä ihan pokkana. Säikähdin myös PP:n kohtaa jossa kuolonsyöjät hajottavat sillan. Itkenyt en ole vielä missään leffassa, paitsi melkein, siis melkein itkin AV:n kohdassa jossa Hiinokka melkein tapetaan. Ei saa tappaa Nokkista!>( Mutta älkääpäs tunteettomuudestani huolestuko, KV:n kakkososassa tulen varmaan vollottamaan kuin vesiputous :'D
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2011, 21:17:23 kirjoittanut Sateenropina »

Poissa Ropsus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SunCastle25757
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #92 : Helmikuu 28, 2011, 23:08:44 »
KV:ssa säihkähdin Naginia (vaikka tiesin sen tulosta...) ja melkein itkin, ku Dobby-parka kuoli. Kakkosessa varmaan vollotan ihan kunnolla, varsinkin jos pääsen LeakyConiin sitä katsomaan keskellä yötä. PP:ssä en leffaa katsoessani säikkynyt kuolonsyöjien tuhotessa sitä siltaa, mutta kun oltiin kesällä Lontoossa käymässä ja käveltiin sen sillan yli, muistin juuri tuon kohatuksen ja olin ihan että apuva kohta ne kuolarit tulee ja pamauttaa tän sillan palasiks, mut ei siinä tietenkään niin käynyt... (haaveissa on hyvä (paha) elää :D)
Let's go poke it with a stick!

Poissa tassutöppönen

  • The only exception <3
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: CatRain16320
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #93 : Maaliskuu 08, 2011, 14:04:03 »
Itkin siinä uusimmassa leffassa kun Dobby sanoi "Dobby on vapaa kotitonttu" (vai miten se meni??). Siinä kun tiesin että kohta se kuolee. Säikähdin (kuten suunnilleen jokainen siellä vuotisnäytöksessä näytti säikähtävän) sitä kun Nagini hyökkäsi sieltä portaikosta.

-Tassu
~She lives in a fairytale somewhere too far for is to find~

SlytherinGirl

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #94 : Maaliskuu 27, 2011, 16:59:27 »
Mä muistan, ku katoin Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset osa 1. niin kun Hermione alkoi kirkumaan, sain hirvittäviä kylmiä väreitä, ku olin silloin saanut traumoja Manaaja-tytön kiljumisesta. Sitten tietty samas elokuvas ku Nagini hyökkää keskelle näyttöä (esim. Kun Kalkaros on Malfoyden kartanossa ja Bathilda Basghotin talossa) :D

Poissa Nimue

  • broccoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #95 : Toukokuu 20, 2011, 19:26:02 »
Myönnetään, myönnetään, mäkin olin yksi niistä jotka hyppäs tuolilta ylös leffateatterissa Nagini-kohtauksessa. Toisella kerralla katsottuna ei niinkään enää hätkäyttänyt, kun tiesin mitä oli tulossa. Aiemmissa leffoissa ei ole ollut säikäyttäviä kohtauksia, kuin ei myöskään itkettäviä. Olihan Dobbyn kuolema surullinen ja joo, ehkä ihan koskettava, mutta suoraan sanoen en kyllä nähnyt siinä paljoakaan itkemisen aihetta. Katsoin toisen kerran KV:tä kavereiden kanssa ja yksi kavereista vollotti vieressä ihan estoitta :')
Muihin itkettäviin kohtauksiin en ole törmännyt, johtuneeko Harryn näyttelijän Danielin huvittavista ilmeistä jopa surullisissakin kohtauksissa :D
"You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

Suklaasammakkoinen

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #96 : Toukokuu 28, 2011, 19:11:42 »
No mä oon itkeny siinä kun Sirius kuoli ja itken aina kun katoon Feeniksin killan! Sirius on mun lempi tyyppi!! Itkin myös kun Dumbledore kuoli...



Mä oon säikähtäny myös manalius kohtauksessa ja kuoleman varjeluksen siinä kohassa jossa Bhatildan talo räjähtää ja se "Bhatilda" muuttuu käärmeeks! Hui!

Sab

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #97 : Toukokuu 28, 2011, 19:58:19 »
En ole itkenyt, mutta kylläkin säikähdellyt useampaan otteeseen. Enää en vanhemmista leffoista nimettävämmin säikähtele, sillä olen ne nin useaan otteeseen katsonut. Mutta etenkin kakkosen viemäreissä hiiviskely, kolmosen aikaraudalla leikintä ja viitosen jotkut posahtelu- ja räjähtelykohdat olivat aikas jänniä. :)

Seiskan ykkösosaa leffateatterissa katsoessani hätkähdin kivasti Naginin tullessa päin naamaa, mutta reaktiona oli vain järkyttävä repsahdus, josta kanssa katsojat eivät välttämättä nauttineet...

Sandione

  • Ankeuttaja
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #98 : Toukokuu 29, 2011, 16:07:53 »
meikäläine rupes seuraa HP:ta vasta kun VK ja SK olivat jo vhs:llä.. en ollut siis lukenut kumpaakaan kirjaa aikaisemmin (vaikka koulussa ois pitäny kuulemma).. Senkin jälkeen oon ensin kattonut leffat ja sit lukenut kirjat. Näin siksi, että en pettyisi jos leffa ei vastaisi kirjaa ja että saisin kokonaisvaltaisemman jännitystäytteisemmän elokuvakokemuksen. Se, että olen lukenut kirjoja vasta jälkikäteen on antanut hienosti lisävalaistusta tapahtumiin eikä minua ole edes haitannut se, etteivät kirjat ja elokuvat täysin täsmää. Olen pohjimmiltani todella tunteikas ihminen, joten joka elokuvaan liittyy liikuttumista ja säikähtämisiä. Tämä vain johdantona seuraavaan (lisäilen leffakohtaisesti pikkuhiljaa):

Harry Potter ja Viisasten kivi: Hieman vaikea muistaa, kun ei oo hetkeen kattonu.. Lisään kun tulee mieleen.. ai niin ainakin hirvitti se kohtaus kun joutuvat kiellettyyn metsään ja Harry törmää Häneen-joka-jääköön nimeämättä imemässä yksisarvisen verta

Harry Potter ja Salaisuuksien kammio: Tietysti se käsi siellä borkinilla vähä pelästytti ja sit basiliski siellä kammiossaan..

Harry Potter ja Azkabanin vanki:

Harry Potter ja Liekehtivä pikari:

Harry Potter ja Feeniksin kilta:

Harry Potter ja Puoliverinen prinssi:

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset 1: Itkettäviä/koskettavia kohtauksia riitti: hermionen loitsu vanhempiinsa, myös dursley'en lähtö kosketti. Mad-eyen ja vielä enemmän Hedwigin kohtalo tietysti. Tietysti Bellatrix kiduttamassa Hermionea oli myös karmeaa. Kaiken huippuna tietenki Dobbyn kuolema ja hautaus. Säikäyttävää: Naginin uudelleen hyökkäys Godrickin notkossa.

Poissa neiti moitteeton

  • Hanki kevätauringonpaiste!
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Lukisin, jos kirja ei olisi lukutoukan limassa!
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #99 : Toukokuu 31, 2011, 16:54:17 »
Säikähdin salaisuuksien kammiossa basiliskikohdassa, vaikka olin jo lukenut kirjan. Oli ihan kamala kohta. Ehkä juuri siinä basiliskissa on se syy että kun luen kirjoja hyppään aina salaisuuksien kammion yli!

Poissa Tanzu

  • Feeniksin killan jäsen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tulejo KV-elokuvat!
    • Tulisalama
  • Pottermore: SnidgetGold186
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #100 : Toukokuu 31, 2011, 19:11:49 »
Azkabanin vangissa säikähdän aina sitä hirviökirjaa kun se on siellä sängyn alla ja Harry katsoo sinne.
"Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys!
Viimeinen leffa nähty 13.7.2011.

Poissa Loure

  • Bloodien lasten kokoonhaalija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I don't care what people think about me.
  • Pottermore: WildQuill30294
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #101 : Kesäkuu 01, 2011, 14:14:05 »
Itse olen ainoastaan säpsähdellyt kaikissa elokuvissa, itkenyt en muistaakseni ole. Säikähdin kyllä vähän väliä Liekehtivässä pikarissa, en muista surinko Cedriciä...
Mutta.
Itkin ties kuinka kauan Feeniksin killassa, kun Sirius kuoli. Minä en ollut vielä silloin lukenut kirjaa, minulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä. Ja hän kuoli. Kuoli! Ei!
Lisäksi tulin Puoliverisessäprinssissä todella haikeaksi, mutta en itkenyt, Dumbledoren "kunnioitustilaisuudessa". Manalius-kohtaa säikähdin myös.
Ja säikähdin aivan kauheasti DH:n osa ykkösessä, kun Nagini tuli sieltä alakerrasta taas. Tai siis, se aika oli niin pitkä, että luuli jo, että se ei tule. Oli ensin odottanut, tajusi ettei se tule, rentoutui, ja sitten se Nagini hyökkäsi...
Muita ei nyt tule mieleen. Aika varmasti kyllä tulen itkemään Fredin kuollessa, jos se tehdään hyvin. Voi ei. En halua, että poikaystäväni näkee minun itkevän...
Miten pahalta nyt tuntuukaan, pilvet väistyvät kyllä.
Mutta vaikka aurinko paistaisi pilvettömältä taivaalta, ei se estä sitä, että sisältä tuntuisi tyhjältä.

Poissa Jäätelö

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #102 : Heinäkuu 18, 2011, 20:39:48 »
Eniten itkin, kun Dumbledore kuoli, varsinkin siinä kohtaa, ku ne kaikki nosti ne sauvat ylös :(( sitte itkin vähän ku Dobby kuoli ja ihan ekan kerran kun näin liekehtivän pikarin ja cedric kuoli, ni itkin, mut en oo jälkeenpäin enään, mut tuo Dumbledoren kuolema saa vieläkin itkemään, kun kattoo sitä leffaa. ja sitte itkin ku Sirius kuoli. 
ja säikähtänyt oon ainaki sitä kohtaa tossa DH:n ykkösosassa, ku se Nagini tulee sieltä alakerrasta ja sitte ne manaliukset siinä puoliverisessä prinssissä. Muita en muista.
"Only I can live forever"

Poissa last hero

  • Naaperkuutiainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Love only matters
  • Pottermore: MidnightHowl38
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #103 : Heinäkuu 18, 2011, 20:50:53 »
Jep jep, itkin enemmän tai vähemmän koko DH2:n ajan, siitä asti kun tapahtumat siirtyi Tylypahkaan ja ensimmäinen tyttö alkoi kirkumaan. Kertaakaan en siinä leffassa tainnut säikähtää!
"But why's she got to go to the library?"
"Because that's what Hermione does. When in doubt, go to the library."

Poissa Nymphae

  • Taikajuomien valmistuksen ja yrttitiedon opiskelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HollyShadow146
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #104 : Heinäkuu 18, 2011, 21:23:00 »
DH2:ssa itkin siitä asti, kun Kalkaros kuoli aina Kielletty metsä -kohtaukseen. Varsinkin ajatuseulakohtaus ja Harryn matka kiellettyyn metsään oli toteutettu mielestäni todella hyvin ja kirjalle tarpeeksi uskollisesti. Noiden kohtausten aikana tulee vain jotenkin niin alistuneen epätoivoinen olo, kun ajattelee sitä, minkälainen Kalkaron elämä on ollut ja millainen tehtävä Harrylla on edessä...

DH1:ssa pelästyin tosissani, kun Nagini hyökkäsi sieltä sängyn alta Bathilda Bagshotin talossa. Vaikka tiesinkin niin tapahtuvan. Myös Dobbyn kuolema oli melko koskettava.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2011, 21:32:15 kirjoittanut Nymphae »
"Malfoy is not having hallucinations", snarled Snape. "If your head was in Hogsmeade, so was the rest of you."  -AZ        ♥ 6.-13.6.2011
"Which leaves you and me, Ron!" said Tonks brightly, knocking over a mug-tree as she waved at him.  -DH

Poissa suklaapatukka

  • Vuotislainen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #105 : Elokuu 10, 2011, 14:08:09 »
Vikassa Potterissa itkin. Muissa ei vaikka leffa koskettaakin kovasti ei kyynel vierähtänyt.
Joo eli Kuoleman varjelukset osa 2. Kalkaros, lempparini, meni kuolemaan ;'(, kun Fred, Tonks ja Lupin kuoli ;'(, kun oltiin ajatusseulassa ;'( ja kun Harry meni Kielletyyn metsään ja löysi elpymyskiven ja näki Jamesin, Lilyn, Siriuksen ja Lupinin. Siibä ne ainoat kohdat joissa kyyneleet valu.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 10, 2011, 14:11:18 kirjoittanut suklaapatukka »

Poissa velhokarkki

  • Yksi Weasleyn serkuista
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosMoon200
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #106 : Elokuu 10, 2011, 23:18:10 »
Edellisissä leffoissa en niinkään ole itkenyt, paitsi KV osa 1:ssä Hermionen unhoitusloitsussa, Harryn ja Hermionen tanssikohtauksessa ja Dobbyn kuollessa.
Viimesessä leffassa itkin aina WB-logosta lopputeksteihin. Se tunnevyöry oli patoutunut jo viikkoja ja siellä se kaikki sitte pääs valloilleen. Itkin vielä pari päivää leffan jälkeenkin enkä pysty katsomaan sitä "Last day of filming"-videota Youtubesta, se taustamusiikkikin siinä on aivan liikaa. Huh. Ja siis, oon surullinen, vaikka tiedän että vaikka Potterit on nyt loppu, niin tää kaikki ei oo ohi. :)
"Miksi kukaan muka tahtoo juhlia kuolinpäiväänsä?" ihmetteli Ron, joka teki taikajuomien kotiläksyjä ja oli pahalla päällä. "Kuulostaa kuolettavan masentavalta, jos saan sanoa."

Poissa Haaveilija

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SwordQueen26352
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #107 : Elokuu 12, 2011, 22:52:15 »
Hmm.. Muistan kun näin Feeniksen killan ensinmäistä kertaa elokuvissa ja säikähdin kun se ankeuttaja ilmestyi siinä alussa (en nyt muista tarkalleen missä kohtaa). Tosin olin silloin vielä ala-asteella ja iskä sen jälkeen jaksoi muistutella siittä kun pompahdin penkistä melkein ylös. Itse harvoin itken muiden nähden enkä siis leffoissakaan itke. Tosin Puoliverisessä prinssissä, kun Dumbledore kuoli ja kaikki keräänty sen ympärille sain kyllä pidätellä itkua. Samoin kun Dobby kuoli ja hänet haudattiin. Viimeisessä leffassa.. Itkin urakalla. :_D Aloin kunnolla itkemään kun Kalkaros teki kuolemaa ja siinä sitten itkin elokuvan loppuun asti ja sen jälkeenkin. Vaikka elokuva olikin jo loppu niin itkuni jatkui vielä autossa ja sitä pahensi se kun radiossa laulettiin vihreistä silmistä ja mieleeni tietysti tuli viimeinen HP-leffa. Hävetti hieman isäni nähden siinä sitten itkeä pitkään elokuvan takia.

Poissa Acone

  • Vuotislainen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #108 : Elokuu 15, 2011, 10:21:08 »
Säikähdin muutamissa kohdissa oikein kunnolla ja toisissa vähän vähemmän, mutta ainakin Salaisuuksien kammiossa siinä kohdassa, missä se käsi tarttuu Harryn ranteeseen ja Puoliverisessä prinssissä siinä kohdassa, kun se manalius ottaa kiinni Harrysta sieltä veden alta. Ja Kuoleman varjeluksissa siinä kohdassa, missä se Nagini hyökkää äkkiä vielä sieltä piilosta. Ja säikähdin vähän jossain kohdassa, kun Dumbledore ja Harry ilmiintyi, taisi olla siinä Puoliverisessä prinssissä, jos oikein muistan! x3
Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka vanha Voldemort oikeastaan on, Voldemort syntyi nimittäin 31. joulukuuta 1926...

Poissa Ledi

  • Suklaanarkomaani <3
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Jos kaksimielisyys pidentää ikää, elän ikuisesti!
  • Pottermore: BloodNight20814
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #109 : Lokakuu 12, 2011, 15:18:53 »
Minäkin säikähdin SK:ssa sitä käsihommaa ja PP:ssä sitä manaliuskohtaa ihan hillittömästi. Säikähdin minäkin sitä Naginin hyökkäystä KV osa 1:ssä. Eli aika paljon samoja kohtia kun muutkin. Niin, ja sitten ankeuttajakohtia en ole sen liian ison säikähdyksen takia pystynyt enää sen jälkeen, kun alle kymmenenvuotiaana katsoin AV:n ekaa kertaa ja se oli ällöttävä, kun siinä näytettiin sen ankeuttajan kurkku (muistaakseni siinä huispauskohdassa). Olen aina ollut hieman säpsy ja en pysty katsomaan kauhuleffojakaan niiden säikyttävien, ällöjen ja paniikkikohtien takia...

Itkin siinä kohdassa kun Sirius-raukka kuoli FK:ssa. Dobbyn kuolema ei oikein koskettanut, sillä minusta Dobby on aina ollut aika vähäpätöinen hahmo, josta en ole ikinä pitänyt. Niin, ja KV osa 2:ssa se kohta, kun Bellatrix ja Voldemort kuolivat, koska silloin tiesin leffojen olevan lopullissesti ohi... :'( Olin leffassa kaverini kanssa, ja hän vähän kuin naureskeli punaisille silmilleni ollessamme vielä sen jälkeen kaupungilla...
Jos haluaa päästä sateenkaaren juurelle, on ensin kestettävä sadetta.

Poissa Insanity

  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #110 : Tammikuu 12, 2012, 17:55:06 »
Säikähdin (säikähdän vieläkin vaikka olen leffat nähny n.100.000 kertaa) ainakin SK.ssa siellä iskunkiertokujalla kun se käsi tarttui Harryn käteen, ja sitten Puoliverisessä Prinssissä ku se manalius tarttui Harryn käteen :D. Sit itken aina KV. Osa 2. kun Harry katsoo niitä Severuksen muistoja ajatusseulasta, kun Severus kuolee, ja siinä kun Bellatrix kuolee :(
Umbridge -> Insanity

Poissa Puppet

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixAccio1128
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #111 : Maaliskuu 25, 2012, 14:19:47 »
En ole oikeastaan säikähtänyt missään leffassa, ellei niitä kertoja lasketa kun olin pieni ja näin ensimmäisen kerran Viisasten kiven (säikähdin peikkoa :D). Noh, itkenyt taas olen hyvin monessakin elokuvassa, vaikkei niissä mitään itkettävää oikeastaan ole. Kuoleman varjeluksissa olen itkenyt kokonaisuudessaan aivan hirvittävästi, siksi katson ne mieluiten aina yksin.

Myös kaikki kuolemat ovat itkettäneet, varsinkin Siriuksen ja Fredin. Vaikka tämä ei nyt oikeastaan aiheeseen liitykkään, niin itken myös kirjoissa harvinaisen paljon. Varsinkin Liekehtivässä pikarissa itkin siinä kohdassa, kun Cedric menehtyi (puhun kirjasta). Osaan kuvitella, miltä tuntuisi oikeassa elämässä, jos toinen kuolisi ja jäisi vain itse eloon ja vielä näkisi kuolleen ruumiinkin kokoajan, yh.
Draco Malfoy: Training for the ballet, Potter?

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #112 : Tammikuu 25, 2013, 23:56:18 »
En ole tainnut säikähtää kertaakaan. Ei Potterit niin säikyttäviä leffoja ole ja kuitenkin kun tietää mitä tulee tapahtumaan.

Itkenyt olen ainoastaan viimeisen leffan ensi-illassa. Se tunnelma varmaan vaikutti aika paljon. Kaikki surulliset ja onnelliset kohdat tuli itkettyä läpi.
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥

Poissa valekaljuuna

  • linnunradan pienoismalli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PixieFlame10573
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #113 : Tammikuu 26, 2013, 20:31:54 »
Hehheh, naurattaa kun muistelen omaa kokemustani Kuolemanvarjeluksista :D
Kun kävin katsomassa Kuolemanvarjeluksien toisen osan, olikohan se jo peräti kolmatta kertaa, olin kummini kanssa elokuvissa. Eihän siinä periaatteessa mitään erikoista olisi pitänyt olla, sillä olin jo nähnyt elokuvan, mutta jostain syystä tuli elokuvan yhdessä vaiheessa jokin kohta, jossa säikähdin ihan kamalasti. Yksi meidän kaupungin elokuvateatterin saleista on tosi pieni, vain parisenkymmentä paikkaa. Silloin tuntui, että kuva olisi oikein hyökännyt silmille. Kova musiikki loi lisää tunnelmaa. Niimpä säikähdyksissäni tarrasin täysillä penkin käsinojaan, joka oli harmikseni varattu. Siispä tarrasinkin käsinojan sijaan vieressä istuvan, minulle aivan tuntemattoman miehen käteen! Nolotti aivan hirmuisesti...
Mies katsoi minua kuin seinähullua, ja sai lisää aihetta katseelleen, elokuvan lopputekstien lähtiessä käyntiin, sillä minusta oli niin surullista, että potterit olivat nyt päätöksessä, joten kyynelethän siinä silmiin tuli.

Itkenytkin olen muutamassa viimeisessä elokuvassa, mm. Dobbyn kuoltua.
Ghostien sanoja lainaten:
Kaikki surulliset ja onnelliset kohdat tuli itkettyä läpi.

Eli tällaisia kokemuksia minulla.

Poissa hanhyokkasikimppuuni

  • Kalpa Kassinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Nobody's Perfect
  • Pottermore: FrogMarauder14005
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #114 : Tammikuu 27, 2013, 15:22:00 »
Minä en ole muuten säikähdellyt leffoissa, kun DH 1 Godricin notkossa kun se käärme hyökkää sieltä sängyn takaa! Pomppasin varmaan 20 cm ilmaan ekalla kerralla. Olen myös Monien muiden lailla itkenyt kaikki onnelliset ja surulliset kohdat läpi!

Poissa Polyjuicepotion

  • lumipallo Oraven turbaanissa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • HP-Pahkan noitien ja velhojen koulu
  • Pottermore: ThestralPhoenix64
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #115 : Tammikuu 27, 2013, 20:05:43 »
Azkabanin vangissa säikähdän aina siinä, kun Hirviökirja Hirviöistä alkaa kipittää äkkiä Harryn huoneen poikki. Olen nähnyt elokuvan vaikka kuinka mona kertaa, mutten silti osaa varautua kunnolla kyseiseen kohtaukseen.
Salaisuuksien kammiossa, Iskunkiertokujalla joku noita tarttuu äkkiä Harryn käteen. Siinäkin kohdassa säikähdän, tai pikemminkin säpsähdän. Näissä kohtauksissa taisi muillakin olla noita säikähtämisiä.
Ai niin, Varjeluksien Naginikohtauksessa tuppaa vähän liikahdettua sohvalla, jaksaa aina säikäyttää.
Taidan olla itkenyt vain Kuoleman varjeluksissa. Osa ykkösessä Dobbyä, snif ;(. Ja sitten myöhemmässä osassa ainakin kolmessa kohdassa. Fredin kuolema oli kamala, siinä tuli kyynel silmään. Tonks ja Lupin... Vielä kotonakin katsoessa alkaa itketyttää, kun näkee surevan Weasleyn perheen ja varsinkin Gerogen velikaksosensa ruumiin ympärillä.

Elokuvissa pieni itku tirautettua, kun tajusi, ettei näitä elokuvia sitten tule enää.

Ai niin, ja Prinssin tarinan ajatusseulakohtaus oli myös jollain tapaa surullinen. :)
Mikä oiva sanonta^^
Kaikki surulliset ja onnelliset kohdat tuli itkettyä läpi.

« Viimeksi muokattu: Tammikuu 27, 2013, 20:09:44 kirjoittanut Polyjuicepotion »
Things never happen the same way twice.

Poissa serpensortia

  • Aamu-usva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Have a cup of tea.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #116 : Tammikuu 27, 2013, 22:41:49 »
Minä säikähdän yleensä niissä perus säikähdyskohdissa; KV 1/2: Naginin yllärihyppy, SK: se jännä luurankokäsi tarraa Harryn kädestä, AV: ankeuttajan suu, PP: manalius tarraa Harryn kädestä.

Itkettyä tulee Kalkaroksen muistoja katsellessa :'( ei juuri muulloin.
"We'd apologize for being the best house...
But we don't really want to."

Poissa Kynttiläkäärme

  • Syksyn liekki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: potioncharm26553
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #117 : Helmikuu 12, 2013, 22:02:57 »
Salaisuuksien kammiota kattoessa säikähän kun Harry tarttuu siihen luurankokäteen iskunkiertokujalla.

Itkukohtaus tulee vain kuoleman Verjelus 2 Severuksen kuolinhetkellä. Sankarin elämä ei saa päättyä näin!

Poissa Ed

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #118 : Helmikuu 20, 2013, 00:16:49 »
tää ei nyt liity tähä mitenkää mut onks teist pelästyny kukaa iha sika paljo siin salaisuuksien kammio elokuvas ku se harry avas sen kirjan ja siel oli se naama :D

//Siirsin viestin oikeaan aiheeseen. :) -gamma
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 20, 2013, 11:03:15 kirjoittanut gamma »

Poissa Greenfinch

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • don't let the muggles get you down
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #119 : Huhtikuu 01, 2013, 14:40:28 »
SK:n kun näin ekan kerran joskus kauan sitten, niin kirjaimellisesti hyppäsin tuolilta kohdassa, jossa Kunnian käsi tarttuu Harryn käteen Iskunkiertokujalla..Sitten tietysti manaliuksen tarttuminen Harryyn PP:ssä.
PP:ssä taasen tuli naurettua kovasti, kun Ron on syönyt niitä Romildan lemmenjuoma-suklaita, etenkin, kun Ron sitten Kuhnusarvion huoneessa putoaa sohvalta ja tekee ihmeen äännähdyksen. Samoin Harryn juotua nestemäistä onnea sai nauraa useasti. KV osa 1:dessä Dobby ruuvaamassa kattokruunua irti Malfoyiden kartanossa..:D
Kohtia, joissa olen kyynelehtinyt, on paljon; Cedricin kuolema, Siriuksen kuolema, Dumbledoren kuolema.. niitä on monia. Mainittakoon vielä Dobbyn ja Fredin kuolemat.:'( Myös PP:ssä Hermione itkemässä käytävällä Harryn vierellä Ronin ja Lavenderin suudelman jälkeen olisi itkettänyt jo muutenkin, mutta kun siinä oli vielä se musiikkikin..

Poissa Tuulihaukka

  • pikku punkkarihinttari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #120 : Huhtikuu 02, 2013, 15:33:54 »
Melkein itkin Kalkaroksen, Hedwigin ja Dobbyn kuoleman kohdalla. Emmää oikein muissa säikkyny. Paitsi oon monessa jännittän ihan sikkenää:)))
Percy ei tajuaisi vitsiä, vaikka se tanssisi hänen edessään ilkosillaan Dobbyn pannumyssy päässään.

Poissa Cobb

  • Vuotislainen
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #121 : Huhtikuu 13, 2013, 18:35:06 »
Azkabanin vanki: ankeuttajan suu? Onko tuo se kohta, missä Harry menee Hermionen kanssa pelastamaan Siriusta järven rantaan ja siellä Siriuksen luona ankeuttaja alkaa imeä Harrysta onnellisia tunteita?
Älä aliarvioi minua vain siksi, että olen nuori.

Avada Kedavra! -> Avaudu Kebabrulla! >:-D

Poissa Kystisnap

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #122 : Toukokuu 13, 2013, 19:02:05 »
Oon itkeny kun leffoissa, kun Dumbledore kuoli ja sit kaikki nosti ne sauvat ylös :( Ja sit KV2 ku Severus kuoli, kun Fred, Remus ja Tonks makas siel kuolleina :( Severuksen muistot ja kun Harry meni sinne metsää.

Ja paris kohas oon säikähtäny, kuten manaliuskohas.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 07, 2016, 09:25:27 kirjoittanut Kystisnap »

Poissa unknow

  • lukematon lehti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ErisedElm16162
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #123 : Toukokuu 13, 2013, 23:25:11 »
En oikeastaan ymmärrä, miten joku on voinut välttää elokuvat ilman kyyneliä (siinä missä kirjatkin). Suurin osa kyyneleistäni on lähinnä ollut liikutusta. Paitsi tietenkin Kuoleman Varjelukset osa 2, missä kyyneleet olivat lähinnä surua.

Näissä kohdissa itken lähes aina:

Viisasten kivi
Iseeviot-peili kohtaus ja elokuvan loppu

Salaisuuksien kammio
Dumbledoren kanslia kohtaus elokuvan lopussa (Harry tarttuu miekkaan ja lukee sanat) sekä lopun suuri sali kohtaus (liikutun joka kerta)

Azkabanin vanki
Harryn ja Siriuksen viimeinen kohtaus

Liekehtivä pikari
Viimeinen suuri sali kohtaus

Feeniksin kilta
Harryn ja Siriuksen keskustelu sukupuun äärellä, Harryn sisäinen kamppailu kohtaus Taikaministeriössä ja Siriuksen kuolema

Puoliverinen prinssi
Aivan elokuvan alku, Hermione itkemässä, Dumbledoren taistelu luolassa, Dumbledoren kuolema ja sauvojen kohotus

Kuoleman varjelukset osa 1
Obliviate kohtaus alussa, Godricin Notkon hautausmaa kohtaus, Hermionen sanat heidän tullessan Forest of Deaniin, Harryn ja Ronin riita, Dobbyn kuolema

Kuoleman varjelukset osa 2
Warner bros logo Kalkaroksen kohtaukseen asti, Kalkaroksen kuolemasta aina elokuvan loppuun asti

Korostan, että nämä kohtaukset ovat liikuttavia myös mahtavien musiikkien ansiosta.
I'm going to do what I want to do. I'm going to be who I really am. I'm going to figure out what that is. -Emma Watson

Poissa Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #124 : Marraskuu 08, 2013, 15:26:19 »
Mä olin kai joku 10 tai 11 kun katoin Viisasten kiven ekan kerran, ja pelästyin kun se basiliski tupsahtaa sinne kellariin ja Harry yrittää pelastaa Ginnyn. Olin lapsena tosi arka, ja pelkäsin vähän kaikkea hämähäkeistä alkaen (jos näen vilauksenkin hämähäkistä, alan rääkyä), joten onkos ihme, jos basiliski säikäytti pahan kerran? Mutta sitten äiti selitti, että se on vain elokuvaa, eikä totta, enkä enää pelkää basiliskia.

Itku on päässyt varsinkin kirjoissa monessa kohtdassa, minä kun olen kuuluisa herkkyydestäni, oli kyseessä hyvä tai paha kohtaus, niin minulla on varmasti likomärkä paperimytty sylissä, ja se mytty oli kerran nenäliina ;D
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".

Poissa Ohjattava luumu

  • Laupias sadepilvinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #125 : Marraskuu 09, 2013, 09:29:40 »
Anteeksi että korjaan, mutta leffa jonka katoit, oli varmaan Salaisuuksien kammio..? Mietin vaan, kun VK:ssa ei käy noin : D

Poissa Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #126 : Marraskuu 11, 2013, 09:40:28 »
Anteeksi että korjaan, mutta leffa jonka katoit, oli varmaan Salaisuuksien kammio..? Mietin vaan, kun VK:ssa ei käy noin : D

Hm.. Niinnpä taisi olla, ja eipä mitään, että korjasit :D
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".

Poissa Laavalamppu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #127 : Tammikuu 25, 2014, 18:07:08 »
Kuoleman varjeluksissa säikähdin niitä Voldemortin äänähdyksiä :D (Hyvä selitys) ja itkin kun Severus Kalkaros kuoli :'(
~ Harryhan se siellä lentelee :)

Poissa Ruby

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Taika on valtaa.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #128 : Kesäkuu 04, 2014, 14:49:27 »
Ja säikähdin siinä kohtaa misssä harry yritti ottaa vettä ja manaliuksen käsi otti Harryn Ranteesta kiinni.

Mulla on toi ihan sama. Hypähdän joka katsomiskerralla melkein kattoon asti (okei, ei nyt sentään :D) kun se manaliuksen käsi syöksyy sieltä vedestä. Vaikka osaankin odottaa sitä niin silti hätkähdän aina kun en muista missä kohtaa se tarkalleen tulee.
En muista ikinä itkeneeni leffoissa, kirjat onkin toinen juttu.
"They're taking the hobbits to Isengard!"

Poissa LLK

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #129 : Heinäkuu 28, 2014, 19:04:23 »
Ekaa kertaa katsoessa KV 2osaa itkin kun severus kuoli ja kun Fred näytettiin kuolleena. Muistaakseni en muulloin ole itkenyt enkä sen jälkeenkään.

muoks. Ja mäkin säikähdän aina siinä kohdassa kun manalius tarttuu harryn ranteesee :D

Poissa Kirjatoukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys!
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #130 : Helmikuu 08, 2015, 21:11:44 »
No joo, tiedän että tää on jo vanha keskustelu... Mut kerronpa nyt silti :P Oon kattonu tähän mennessä Viisasten kiven, Salaisuuksien kammion ja Feeniksin killan. Aion kyllä muutki kattoo, kuhan ehin. Oon säikähtäny ihan tosissaan vaan sitä kohtaa, kun sitä Pörrön kuolaa tipahtaa Ronin olkapäälle :,D Itkeny oon monessa kohtaa, myönnän että itken helposti. Nyt ekana tulee nämä kohat mieleen:
viisasten kivestä
-alku (johtu varmaanki siitä että olin niin onnellinen ku vihdoin pääsin näkemään sen :))
-kun Harry kuvittelee sen syntymäpäiväkakun
-ku Harry saa kuulla olevansa velho
-kun ekaluokkalaiset menee veneillä Tylypahkaan
-kun Ron "syödään" siinä jättishakkipelissä
-kun Hermione sanoo Harrylle miten hyvä velho se on
-kun Neville sai lopussa pisteitä
-loppu

Salaisuuksien kammiosta:
-Kun Ron, Fred ja George hakee Harryn Dursleyilta
-Kun Tom Valedro syytti Hagridia salaisuuksien kammion avaamisesta
-Hagrid joutu Azkabaniin
-Ginny herää salaisuuksien kammiossa
-Kun Hermione on kangistunu ja Harry ja Ron on katsomassa sitä
-kaikki mitä lopussa tapahtuu; Hermione tulee, ja Hagrid, ja se kun kaikki taputtaa... se oli niin ihanaa :,)

Feeniksin killasta
-kaikki kohtaukset missä Luna on
-AK:n kokoukset
-Siriuksen kuolema
-Fredin ja Georgen lähtö koulusta :,DD
-loppu
Ja muistutan, että surun lisäksi voi itkeä myös ilosta, myötätunnosta, liikutuksesta...

"Harry! Jos me kuolemme, tapan sinut!"

Poissa The Dark Lord

  • The most excellent Potions master
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: SkullElm29566
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #131 : Tammikuu 11, 2016, 21:03:06 »
En itkenyt tai säikähtänyt, koska olin lukenut kirjat ennen leffoja, joten yllätyksiä ei tullut. Kyllä, olivathan kuolemat surullisia, mutta en reagoinut niihin juuri ollenkaan.
Viimeisenä vihollisista kukistetaan kuolema

Poissa Veelan silmä

  • Outous
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hulluin ystävä, joka sinulla on koskaan ollut.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #132 : Helmikuu 17, 2016, 12:09:57 »
Itkin melkein koko ajan KV:n toisen osan aikana.
-Dobbyn hautaaminen
-Kuolonsyöjät valtasivat Tylypahkan
-Remuksen ja Tonksin kuolema
-Fredin kuolema
-Bellatrixin kuolema
-Kalkaroksen kuolema
-Kalkaroksen muistot
-Naginin kuolema (Kyllä!)
-Elpymyskivi
-Neville: "I'd like to say something. People die every day. Friends, family. So's Fred, Remus, Tonks, all of them. They didn't die in vain."
Mitä ikinä teetkään elämälläsi, elä se täysillä!

Poissa Pipe

  • Luihusten oma kasvatti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #133 : Helmikuu 17, 2016, 22:34:44 »
Hmm.. Kuka EI itkenyt Kalkaroksen kuoleman/muistojen aikana...? Kysynpähän vain. Siis se on sellanen kohtaus jos haluat välttämättä itkeä, eikä itkua vain tule, ni pistäpä toi pätkä pyörimään, niin kyllä varmana alkaa valua kyyneleet silmistä (varsinkin nyt kun tiedät ihan senkin, et Alan Rickmania ei enää ole. :'( ) .

Siriuksen kuolema, siis kirjoissa oli se missä itkin. Mä vain en osannut sitä leffassa itkeä (tai jos itkin, niin itkin sen huonoa toteutusta :D)

♥Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä♥
♥♥Polseres vermelles - Polseres amunt!!♥♥

Poissa Rantsake

  • Ei mikään surkkimus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SparksWolf20852
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #134 : Helmikuu 26, 2016, 01:31:22 »
Hmm.. Kuka EI itkenyt Kalkaroksen kuoleman/muistojen aikana...? Kysynpähän vain.
Minä en itkenyt! Prinssin tarina ei oo koskaan erityisemmin mua liikuttanut mihinkään suuntaan, aluksi se vaan ärsytti mua, koska halusin vihata Kalkarosta kaikessa rauhassa. : D Mut kunhan aikuistuin, en enää jaksanut vihata, vaan opin arvostamaan häntä hahmona.

Mut totuuden nimissä mua on kamalan vaikea saada itkemään tänä päivänä. Joskus yläasteella luin ihan hirveästi nyyhkäreitä, ja sillon olin myös herkkä liikuttumaan kyyneliin asti, mut ehkä juuri siksi toleranssi on nykyään TOSI korkealla. (Olin oikeesti tosi yllättynyt, kun Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjat pisti miut itkemään, koska luulin, ettei se olisi mahdollistakaan enää...)

Sen sijaan olen varma, että olen säikähtänyt useampaan otteeseen Potter-leffoja katsoessa! Varsinkin niissä neljässä ensimmäisessä. Joskin siitä on tosi kauan, kun näin leffat 1-4 ekan kerran, joten on kauhean vaikea muistaa, että MISSÄ tarkalleen ottaen pelästyin. Viisasten kivi... Olin pieni tyttö ja taisin säikähtää jotain sen shakki-pelin yhteydessä. Salaisuuksien kammio... Basiliski tais onnistua säikäyttään miut jonkun kerran. Liekehtivä pikari... Ensimmäisen koetuksen lohikäärme tais säikäyttää jonkun kerran. Mut AV:ssa ei tainnu olla yhtään säikky-kohtaa. En ainakaan muista, että ois ollu.
"Tuntematonta me pelkäämme, kun katsomme kuolemaa ja pimeyttä, siinä kaikki."
- Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

Poissa Chandler Bing

  • Pleikkarin pelaaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DRACO MALFOY!!! ♥♥♥
    • ♥ Harry Potter ♥
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itkittekö tai säikähditekö missään elokuvassa (spoilaa)
« Vastaus #135 : Maaliskuu 28, 2016, 22:37:54 »
Itkin:
Monien kuolemille, eli:
Severuksen kuolema
Fredin kuolema
Hedwigin kuolema
Dobbyn kuolema
Dumbledoren kuolema
Voldemortin kuolema (kyllä, itkin siinäkin, taidan olla hieman mielenvikainen)

Säikähdin:
Salaisuuksien kammiossa kun Harry on siellä Borgin & Burkesilla ja sitten se käsi yhtäkkiä tarttui kiinni.
"Never. I'll never turn to the Dark Side. You've failed, your highness. I am a Jedi, like my father before me." - Luke Skywalker