Kirjoittaja Aihe: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?  (Luettu 1374 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Anastacia

  • Ankeuttaja
Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« : Lokakuu 25, 2008, 01:35:52 »
Kaikissa elokuvissa tai TV-sarjoissa on aina oma genrensä tai vaihtoehtoisesti useampia sekoitettuna. Romanttiten-draama, seikkailu-komedia vai kauhu tai trilleri? Kerro omasta suosikkityylilajistasi tai kirjoita miksi et taas pidä jostakin genrestä tai genre-yhdistelmästä.

Henkilökohtaisesti suosin miltei kaikkia tilanteesta riippuen. Silti olen enimmäkseen nokkelan romanttisen-komedian ystävä (esim. Hinnasta viis). En voi oikein saada siitä tarpeekseni, mutta ei kaiken tarvi pelkkää siirappia olla. Toisaalta taas kallistun seikkailuun. Seikkailu-elokuvissa on aina oma viehätyksensä ja elokuvan jälkeen toivoisi niin, että itsellekin kävisi jotain yhtä jännittävää. Fantasia on myös lähellä sydäntä (Potter-sivustollahan ollaan) ja tästä hyviä esimerkkejä ovat niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin Taru Sormusten Herrasta ja Harry Potter. Komediapohjaisia brittiläisiä TV-sarjojakaan ei pidä unohtaa, Sydämen Asialla on kerrassaan verraton.

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #1 : Lokakuu 30, 2008, 22:45:38 »
Lasketaanko BBC:n pukudraamat genreksi? Ne on mun mielestä lähestulkoon poikkeuksetta hyviä ja katsomisen arvoisia. Osasyynä tähän on varmaankin se, että useimmiten ne tehdään jonkun klassikkoteoksen pohjalta (siis tarina on osoittanut kestävänsä aikaa), huolella, ammattitaidolla ja tarpeeksi rauhallisesti edeten. Mä tykkään pukudraamoista myös siksi, että niissä näkee hienostunutta käytöstä ja kauniita tapoja (sekä kauniita vaatteita :D), eikä jutun pääpointtina ole esimerkiksi kännissä örveltäminen tai puolen maailman räjäyttäminen.

Pukudraamojen lisäksi mä en kauheasti muita historiallisia elokuvia katso. Oonhan mä nähnyt Troijat ja Gladiaattorit, mutta ei ne ole niin hyviä että niitä jaksaisi uudelleen katsoa. Niissä on sama ongelma kuin monissa fantasiaelokuvissa: homma menee liian mahtipontiseksi ja taistelukeskeiseksi. Lavasteet voivat olla hienoja, mutta henkilöhahmot jäävät ohuiksi. Tarinakin on liian usein sitä, että muskelimiehet ottavat toisistaan (tai hirviöistä) mittaa ja naiset jäävät viimeistään h-hetken koitettua uikuttamaan vierelle. Onhan tietysti poikkeuksiakin - kuten vaikka Tähtisumua, joka on oikein mainio leffa - mutta mun näkemistäni suurin osa on ikävä kyllä tällaisia. Sormusten herra on kyllä ihan hyvin tehty leffatrilogia, mutta en mä sitäkään ole enää aikoihin katsellut (vaikka ekan osan jälkeen olin aika haltioitunut), siinä on joitain mua suuresti ärsyttäviä poikkeamia kirjoihin verrattuna ja liian monet henkilöt ja paikat ovat ihan toisenlaisia kuin mun mielikuvissa.

Mä tykkään Anastacian lailla nokkelista romanttisista komedioista (Hinnasta viis'n [miten tuo pitäisi taivuttaa] ohella esimerkiksi Vähät rakkaudesta on tällainen), tai sitten muuten vaan hyvän mielen elokuvista. Näitäkin on yllättävän vaikea löytää, etenkin romanttiset komediat tuntuvat monesti pyörittävän samoja vanhoja (ja tylsiä) stereotypioita, juonikuvioita ja perinteisiä asenteita. Voi myös olla, että mun huumorintajussani on jotain vikaa (tosin mä itse ajattelen olevani vain laatutietoinen), mutta useimpien nykykomedioiden huumori ei edes ole hauskaa. Se on lähinnä vain väkinäisiä vitsejä ja alatyylisyyksiä, joista sitten yritetään repiä jotain (mukamas) hauskaa.

Kauhuelokuvia mä en juurikaan katso, ne on joko sisälmysten lennättelyä (mikä on vastenmielistä) tai sitten oikeasti pelottavia (jolloin mä en uskalla katsoa). Myöskään toimintaelokuvat eivät useimmiten kiinnosta mua, syyt ovat suurin piirtein samat kuin monien romanttisten komedioiden kohdalla. Liian taiteelliset ja/tai angstikkaat elokuvat mä jätän myös väliin, niitä mä en joko ymmärrä tai sitten tulee paha mieli. Ja kotimaisia elokuvia ei ole tullut katsottua, ne eivät vain ole olleet toistaiseksi aiheiltaan mitenkään kiinnostavia. Tietysti näihinkin kaikkiin löytyy aina silloin tällöin poikkeuksia.
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Poissa Giladra Carrion

  • Kuolonsyöjä
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ShieldFang27063
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #2 : Marraskuu 15, 2008, 15:22:55 »
Enpä minä oikein äkkiseltään osaa tiettyjä genrejä sanoa, joita erityisesti suosisin... Katsomieni tv-sarjojen ja leffojen perusteella voi päätellä, että draama, fantasia, scifi ja jännitys uppoavat parhaiten.
Draama on laaja käsite, mutta pidän ko. genrestä siksi, että siinä on yleensä mielenkiintoisia ihmissuhteita ja juonenkäänteitä sekä 'dramatiikkaa'.
Jännityksestä tykkään sen itsensä (eli jännityksen) vuoksi.
Fantasia nyt on ainainen kestosuosikkini monellakin saralla - niin myös tv- ja leffatarjonnan puolella. Sen pitää olla hyvin tehtyä, ei mitään naurettavuuksiin sortuvaa.
Scifi menee melko laajaltikin. Salaiset kansiot edustaa scifisarjaa parhaimmillaan.

Toiminta menee myöskin, mutta vaatimuksia sen suhteen on. Pitää olla kunnon juoni eikä koko homma saa perustua sille itselleen, eli pelkälle actionille. Jotakin syvällisempää pitää olla mukana. Kovin moni perus actionleffa tai -sarja ei kylläkään minua onnistu miellyttämään.
Romkomit sen sijaan eivät ole juuri koskaan saaneet minua puolelleen paria poikkeusta lukuunottamatta. Romanttiset leffat menevät poikkeustapauksissa, komediat samoin, mutta nuo kaksi yhdistettynä tuottaa useimmiten jotain niin kamalaa, joka ei yksinkertaisesti ole minun makuuni...

Grindhouse -tyyliset leffat ovat myös mieleeni (Death Proof, Planet Terror, Hell Ride..) sekä exploitation-leffat, joille en oikein tiedä käypää suomennosta. Monet pitävät sangen sekopäisinä leffoina, mutta noh.. niissä on se oma viehätyksensä.


Mabin mainitsemista 'hyvän mielen elokuvista' tykkään harvemmin. Ainakaan siinä määrin, mitä tuo käsite yleisesti tarkoittaa... Samoin 'lämminhenkinen komedia' on yleensä jotain ei-todellakaan-minulle sopivaa.
Nuo eivät vain kolahda. Synkistely kolahtaa paremmin, vaikken nyt missään nimessä sano, että kaiken pitäisi olla armotonta angstausta.
Luovat, taiteelliset ja nerokkaat leffat (Burton, Tarantino, Lynch...) ovat useimmiten mieleeni.
Jotkut hyvät leffat ovat niin surrealistisia, että pidän niistä, vaikken lopussa oikein tajuakaan, mitä ihmettä siinä tapahtui. :)
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 03, 2008, 12:38:11 kirjoittanut Giladra »
“We've all been raised on television to believe that one day we'd all be millionaires, and movie gods, and rock stars.
But we won't. And we're slowly learning that fact. And we're very, very pissed off.”

Poissa nostalgie

  • Kaipuu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #3 : Marraskuu 19, 2008, 15:53:46 »
Ennen olin hulluna kauhuleffoihin. En tiedä miksi - harvoin ne pelottivat, mutta silti se jännyys ja "kauhu" kiehtoivat ja saivat laraamaan läpi Makuunin kauhuosastoa. Nykyään en jaksa juurikaan katsoa koko genreä - en ole varmaan vuoteen katsonut yhtään hyvää kauhuleffaa, ja lähinnä ne vain naurattavat. Trillereitä seuraan niidenkin edestä ja niissä on sitä jotain :) Turhat kauhuleffoihin liittyvät haamut ym. on jätetty pois ja trillereissä kuolemaan pääsee jotenkin... syvemmin. En todellakaan siis ole mikään kuolemaa ihannoiva tyyppi, vaan trillereissä nimenomaan raakuus kiehtoo. Kauhussa tätä asiaa käsitellään jotenkin paljon pintapuolisemmin ja tarkoituksena on saada katsoja pelkäämään. Minusta se ei ole enää lainkaan viihdyttävää, mieluummin katson vaikkapa tarkoin kuvailtua kielen silpomista ilman sitä "pelon tuntua", jota kauhuissa yleensä yrittää olla (tai sitten jopa onnistuneesti on) kuin jotain Ring-tyyppistä shaissea. En silti väitä, etteikö hyviä kauhuleffojakin olisi.

Elikäs kuten varmaan tuli jo ilmi, eniten tulee katseltua trillereitä. Se on sinänsä harmi, että hellu ei koskaan halua katsoa niitä ja harva kaverikaan, joten on aina vaikea saada seuralaista. Yksin on niin tylsä katsoa. Draama myös on yksi eniten katsotuimmista, niin tv-sarjoina kuin leffoinakin. Komedia ei uppoa lainkaan - vain telkkarissa pyörineet Frendit tuli katsottua satunnaisesti. Suomalaisista leffoista tykkään kauheasti,  ja niiden yleisin genrehän on draama. Seikkailua ja jännitystä katson myös jossain määrin. Kuitenkaan en jaksa katsoa actionia paljon putkeen, koska jossain välissä on aina pakko saada aimo ripaus draamaa! James Bond kumppaneineen kyllä iskee ja hyvin, mutta ei liika-annostuksena. (Joka taitaa kyllä päteä jokaiseen genreen.) Sitten on tietty leffoja ja sarjoja, joista löytyy sopivia ripauksia montaa genreä. Ehdoton suosikkini on sekoitus draamaa, trilleriä ja kunnon äksöniä.

Olin unohtaa historialliset sotaleffat, näin niin kuin ihan erikoishuomautuksena! Troija, Viimeinen Mohikaani, Kapteeni Alatriste... Aah. Huippuja! Eikä tietenkään saa unohtaa suomalaisia sotaleffoja kuten Raja 1918, Lupaus, Rukajärven tie ym ym. Sotaleffat ne taitaakin kilpailla trillereiden kanssa päällimmäisestä paikasta.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 19, 2008, 15:56:47 kirjoittanut nostalgie »

mohikaani

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #4 : Maaliskuu 04, 2009, 20:05:23 »
Kauhua ja jännitystä, sekä elokuvissa että tv'ssä! Jotkut komediatkin menevät leffapuolella, telkkarisarjoissa ei niinkään.
Tämä johtuu siitä että... No, mulla ei vaan ole kiinnostusta katsella siirappisia elokuvia, mitä enemmän sellasta scaryä toimintaa sen parempi. :) Arnold Schwarsdfdåp (en ees yritä kirjottaa tota! :D) tyyliset räiskinnät ei uppoo, jos aseita pitää olla ni sitte ylidramaattiset sotaelokuvat!
Television puolella parasta tarjontaa on Ilman johtolankaa, kaikki CSIt, X-files, Cold case...

Paitsi että, ääh, nyt puhun kyllä ihan ristiin, mutta rakastan myös Greyn anatomiaa ja Titanicia tietysti ! :D<3

Poissa Magnum

  • Frozen Windows
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #5 : Maaliskuu 04, 2009, 20:32:25 »
Telkkarista katselen yleensä sellaista kevyttä ihmissuhde draamaa ja komediaa. Telkkarista nämä menevät, koska silloin yritän vain rentoutua ja saada kaikki asiat pois mielestä. Lempitelkkarisarjoja ovat esim. Greyn anatomia ja Frendit.

Leffoisa olen paljon vaativampi, en koskaan halua tuhlata melkein kahta tuntia katsellen jotain aivotonta romanttista komediaa minkä on jo periaatteessa nähnyt, vaikka kyseiseen elokuvaan ei ole koskaan törmännyt. Romanttiset komediat ovat kamalan kilseisiä ja hyvin ennaltaarvattavia. Amerikkalaisiin voi upota, mutta ei minuun.

Leffoissa pidän jännityksestä ja kauhusta. Kauhun pitää olla ihmisen aiheuttama, ei mitään yliluonnollista roskaa, sille vain nauraa. Olen viime aikoina ollut hyvin kyllästynyt amerikkalaisiin leffoihin, mutta sitten on tullut pari ihan lupaavaa jännäriä. Jännäreissä kiehtoo arvaamattomuus ja kai siitä pelästymisen tunteesta saa jotain ihmeen mielihyvää. Paras viimeksi näkemäni elokuva oli David Galen elämä jonka pääosassa oli Kate Winslet. Tämä oli ihanan ennalta arvaamaton ja jaksoi kiinnostaa loppuun asti.
"Heaven's not a place that you go when you die
It's that moment in life when you actually feel alive"

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #6 : Huhtikuu 12, 2009, 19:17:13 »
Nokkelat ja oikeasti hauskat romanttiset komediat ovat elokuvien parhaimmistoa! Esimerkiksi jo mainitut Hinnasta viis ja Vähät rakkaudesta ovat ihan loistavia, ja lisäksi tykkään kovasti myös Rakkautta vain -leffasta, joka tosin ei ole erikoisen nokkela, mutta sitäkin herttaisempi ja todentuntuisempi. Huonoja romanttisia komedioita tuntuu riittävän ihan liikaa, mutta kyseisen genren hyvä edustaja voikin olla ihan järisyttävän hyvä.

Myös ne BBC:n pukudraamat ovat minunkin mielestäni ihan mahtavia. Pidän muutenkin historiasta ja historiallisista elokuvista, mutta pukudraamoissa keskitytään sopivasti ihmissuhteisiin eikä taisteluräiskintään, niinkuin monissa muissa historialeffoissa. Ja BBC:n pukudraamat ovat yleensä todella huolella tehtyjä, ja näyttelijät ovat lähes poikkeuksetta ihan mahtavia, ja tietysti ne tarinatkin ovat yleensä varsin ihania (kauniista puvuista ja niistä komeista herrasmiehistä puhumattakaan...)

Edellisten lisäksi saatan katsoa melkein mitä vain elokuvia, monesta tyylilajista löytyy sekä hyviä että huonoja edustajia. Kauhua ja toimintaelokuvia en kuitekaan erityisemmin katso, eikä kohelluskomediakaan suosikkeihini kuulu. Sen sijaan hyvä fantasia (Taru sormusten herrasta on tietysti se paras esimerkki tästä) on aina katsomisen arvoista, ja rikoselokuvakin voi parhaimmillaan olla ihan mielenkiintoinen.
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Narnia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #7 : Kesäkuu 24, 2009, 16:45:20 »
Fantasia on mun suosikkigenre,koska kaikki on niin erilaista verrattuna arkielämään(on sankareita,joku paha tyyppi,apulainen(matkakumppani)).Pidän myös fantasialle tyypillisestä kaavasta:1.rauhallinen,huoleton elämä 2.Ongelma 3.ongelmat syvenevät 4.esteitä sankarin/sankareiden tielle 5.loppuhuipennus (taistelu,mittelö) 6.rauha palaa maahan.Seikkailu on myös kiva genre,koska kokoajan tapahtuu, mutta sopivassa määrin ja hillitysti.En taas pidä kauhu-tai draamaleffoista.Draama on liian synkkää (mustavalkoista, ankeaa yleisestikin) ja raskasta katseltavaa.Kauhu ei vaan muuten vaan iske.En pidä leffoista,jossa pitää koko ajan olla varuillaan,että mikäköhän tuonkin pimeän nurkan takaa kohta ryömii.



Suelle

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #8 : Heinäkuu 13, 2009, 03:20:50 »
Kauhua. Tahdon nähdä sellaisen kauhu leffan missä oikeastin pelkään !
Tämän takia vuokraan ja katson eniten kauhu leffoja, koska en pelkää niitä. Monet ovat suositelleet jotain mielestään pelottavia leffoja, mutta itse en hätkähdäkkään ja se alkaa tympimään -.-'
Fantasiakin on ihan mukava ja sitäkin tulee kyllä katsottua. :P

Leung

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #9 : Heinäkuu 30, 2009, 01:25:09 »
Ite tykkään eniten romanttisesta draamasta ja draamasta muutenkin, komedioista ja jännitys/kauhuleffoista. Myös monet toimintaleffat on hyviä. Mutta mun makuun ei kuulu mitkään ihan sairaat tai kauheen pelottavat kauhuleffat, vaan sellaset vähän tai sopivasti pelottavat. Eikä noissa muissakaan saa olla mitään hirveetä "täydellistä rakkautta" tai komedioissa huonoa läppää koko leffan ajan, että se ois saatu täyteen huumoria. Ja sitten tietty Harry Potterit, mihin tyylilajiin ne sitten luetaankaan :) Oon myös nähnyt joitain ihan mielenkiintosia trillereita, jotka perustuu tositapahtumiin.

floora

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #10 : Heinäkuu 30, 2009, 01:31:46 »
Tykkään varmaan eniten romanttisista draama leffoista ja tv-sarjoista :D ja komediaakin saa olla tietysti.
Kai mä vaan tykkään pillittää, kun tapahtuu jotain dramaattista tai romanttista..... No ei, tykkään varmaan just niistä hyvistä juonenkäänteistä ja ihmissuhdesotkuista, mitä joissain leffoissa on. Ja leffat tai tv-sarjat, jotka liittyy teini-ikäisiin uppoo kaikista parhaiten. Kai niissä viehättää jotenkin se, kun ne pyörii oman ikäryhmän ympärillä. Päähenkilöille sattuu samoja noloja tilanteita ja samantapaisia ongelmia, kuin itellekin voisi käydä.

Kyllä mä katon fantasiaakin (Potterit esim...), kauhua, toimintaa ja jännäreitä, mutten halua kattoo mitään semmosta ahdistavaa kauhuleffaa, kuten Sawit. Mua ainakin alko ahdistaa, en ees pystyny kattoo kolmosesta kun jotain kymmenen minuuttia..

Enpä oikeen suosi mitään tiettyä genreä. Joskus tulee vaan semmonen olo, että pitää nähdä jotain kauhua, jossa saa oikein kunnolla jännittää. Joskus taas, että pitää nähdä jotain nyyhkyleffoja. Riippuu ihan siitä, millä mielellä oon, kun päätän kattoo leffaa.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 30, 2009, 01:38:09 kirjoittanut Bonnie »

Poissa worldsayshello

  • Snivellus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SnidgetDream29844
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #11 : Joulukuu 03, 2010, 22:51:19 »
Tykkään itse eniten elokuvana ja tv-sarjana kauhusta ja sellaisista jännitysjutuista, mutta ehdottomasti myös fantasia- ja komediaohjelmista ja elokuvista : D Etenkin Frendit on tästä komediasarjoista oiva esimerkki; aina tulee naurettua vatsa kippuralla ja hyvässä seurassa joskus jopa niin ettei henki kulje :'D Ja tottakai nämä potter-elokuvat ovat hyviä fantasiaelokuvia. Nykyään maikkarilta (kolmoselta) tulee tiistai-iltaisin jännitys sarjaa nimeltä V. Sitä olen myös katsellut ja siinä sitä kauhua ja skifiä riittää mielinmäärin. Myös toiminta-, romantiikka ja skifiaiheiset elokuvat ja ohjelmat saavat usein huomiotani osakseen.

Komedioista tykkään siksi, koska ne saavat aina hyvälle tuulelle. Ja niitä on kiva katsella vaikka jossain kaveriporukassa ja nauraa sitten yhdessä. Lasten / nuorten fantasiaelokuvat ovat myös kivaa ja jännittävää katseltavaa. Kauhua katselen aina silloin tällöin, harvoin yksin, yleensä kavein kanssa jos tulee tylsää ja halutaan vähän jännistystä elämään!

Enpä oikeen suosi mitään tiettyä genreä. Joskus tulee vaan semmonen olo, että pitää nähdä jotain kauhua, jossa saa oikein kunnolla jännittää. Joskus taas, että pitää nähdä jotain nyyhkyleffoja. Riippuu ihan siitä, millä mielellä oon, kun päätän kattoo leffaa.
"Honestly, woman, you call yourself our mother." -George Weasley

Poissa Dragon

  • Niddhogin perijätär
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Paper is dead without words
    • Enkelikolibrin maailma
  • Pottermore: SpellMoon178
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #12 : Joulukuu 12, 2010, 10:05:45 »
Itse rakastan musikaaleja todella paljon! (The sound of music, Maija Poppanen, Lumottu, Jesus Christ Superstar, West side story, Mamma Mia!, High school musical.....)
On ihanaa kuunnella ja katsella elokuvaa, jossa on paljon musiikkia mukana, koska se tuo erilaisen "ulottuvuuden", ja elokuvan tarina saadaan kerrottua selkeämmin, tai ainakin omasta mielestäni.
Myös komediaelokuvat ovat mahtavia, kun voi huoletta nauraa elokuvan mukana :)
En (ainakaan vielä) ole löytänyt mitään inhokki-genreä, empä tiedä... Pidän niin monenlaisista!

Enpä oikeen suosi mitään tiettyä genreä. Joskus tulee vaan semmonen olo, että pitää nähdä jotain kauhua, jossa saa oikein kunnolla jännittää. Joskus taas, että pitää nähdä jotain nyyhkyleffoja. Riippuu ihan siitä, millä mielellä oon, kun päätän kattoo leffaa.

Tuo sopii aikalailla, jos nyt ei siis unhodeta niitä musikaaleja :)

// Tämmönen rinsessamainen ja yltiö romanttinen, mutta samalla rämäpää
// And there forever remains that change from G to E minor

Poissa Ihmeolio

  • Massuupukki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • It really wasn't me...
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #13 : Helmikuu 18, 2011, 22:16:25 »
Toiminta, ihan ehdottomasti! Tajusin sen ihan vasta, harmittaa! Myös toimintakomedioita rakastan! Toiminnassa nimen mukaan on toimintaa, menoa ja meininkiä. Ja pakollisia bensaräjähdyksiä. Toimintaleffojen sankarit ovat yksinkertaisesti mahtavia, en voi olla pitämättä Sylvester Stallonesta. Jackie Chan -leffoja en kummemmin ole katsonut, mutta kunnioitan Chania koska hän ainakin ennen teki aina stunttinsa itse. Stuntit ovat vaarallisia joten kunnioitan Jackie Chania todella, kova äijä.

Toimintaleffoissa juuri mukavaa on räjähdykset, räiskintä, meno ja meininki... Ja kaikki älyhienot ja vaaralliset kohtaukset joissa on käytetty stuntmiehiä eikä niitä itse näyttelijöitä. Toimintaleffassa on aina vähintään yksi pakollinen bensaräjähdys. Toimintakomediat taas ovat hauskoja menon ja meiningin ja komedian sekoituksia. On mahtavaa katsoa niitä räjähdyksiä ja räiskintää sun muuta, kun seassa on hulvatonta komediaa jolle saa nauraa!

Joillakin ihmisillä on ärsyttävä ennakkoluulo toimintaleffoissa, se on nimeltään "Eihän niissä ole edes juonta, aina vaan räiskitään"-ennakkoluulo. Se on väärin, kyllä niissä on juoni! Ei kai kukaan nyt jaksa katsoa mieletöntä splätteriä, jos juonta ei ole. Niissä voi olla hyvin nerokaskin juoni, vaikka ne ovatkin toimintaa ja niissä voidaan räiskiä. Räiskintä ei automaattisesti tarkoita juonen puuttumista. Joten jos joku täälläkin ajattelee tuolla tavalla, suosittelen, että kannattaa yrittää päästä eroon siitä ennakkoluulosta.
Cadillac.

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #14 : Helmikuu 19, 2011, 17:03:30 »
Luulisin, että kauhu on suosikkigenreni, koska kauhuelokuvia tulee katsottua eniten. En hirveästi välitä slashereista, koska ne ovat usein (aina) ennalta arvattavia ja erittäin kliseisiä... (kaikki slashereiden ystävät nyt tietävät nämä kliseet joita löytyy aina slashereista D:)  En kuitenkaan voi väittää, etteikö Halloween, Scream, Painajainen Elm Streetillä, Texasin moottorisahamurhat ja nämä tunnetut vanhemmat slasherit olisi hyviä. Niitä huonoja vain löytyy niiiin paljon. En myöskään pidä uusista kauhuelokuvista, koska ne ovat niin verisiä ja raakoja. Ei hyvän kauhuelokuvan tarvitse olla mikään kauhean raaka, tunnelma sen hyvyyden ratkaisee. Ja juoni tietty. Rakastan Hohtoa mm. sen takia, että siinä on hirveä tunnelma ja se ei ole yhtään ennalta arvattava. Musiikkilla on tietty myös suuri vaikutus tunnelmaan. (niin kauhuelokuvissa kuin kaikissa elokuvissa) Halloweenin pelottavuus johtuu ainakin minun kohdalla sen musiikeista. John Carpenter = <3.

Kauhu ei tosiaan ole ainoa genre mitä suosin, tykkään paljon myös trillereistä, rikoselokuvista, toimintaelokuvista, fantasiaelokuvista ja scifielokuvista. Olen vain huomannut katsovani eniten kauhuelokuvia. Komedioita katson harvoin jostain syystä... enkö tykkää nauraa? Kyllä mielestäni. :---D
Musikaaleja en voi sietää, en voi sille mitään. Vihaan sitä, kun elokuvassa puhutaan laulamalla. AAAH! Sweeney Todd on ainoa ihana musikaali. Se johtuu varmaan siitä, että se on... kauhuelokuva. XD Romantiikkaelokuvat ei myöskään ole mun juttu. Ei ainakaan vielä. Mistä sitä ikinä tietää, vaikka rupeaisin fanittamaan musikaaleja... se on kuitenkin ERITTÄIN epätodennäköistä.
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Poissa annips

  • siipienrepijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • But I'm just a ghost
  • Pottermore: DawnNewt14590
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tyylilajia suosit ja miksi?
« Vastaus #15 : Helmikuu 25, 2011, 20:23:06 »
Katson paaaljon komedioita ja seikkailuelokuvia! Minusta on vaan ihanaa nauraa ja jännittää, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta erityisesti rakastan hiukan fantasia-tyyppisiä elokuvia<3 Niin kuin nyt esimerkiksi kaikki Harry Potterit, Alice in the Wonderland, Taru Sormusten Herrasta ja muita sellaisia! Pidän kovasti myös Twilight-sagasta jaja.. Star Warsit on hyviä : ))