Kirjoittaja Aihe: Twilight-saaga  (Luettu 33232 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #150 : Maaliskuu 08, 2009, 22:04:37 »
Luin kirjan ensin ja sitten katsoin elokuvan. Ekalla katselukerralla elokuva oli kauhea järkytys! Olin ihan ihmeissäni ja todella järkyttynyt siitä. Kirja oli aivan mahtava ja Edwart oli kirjassa ihana, mutta elokuvassa, hmmm. Ei sillä mitään, ettei Pattinson olisi hyvä näyttelemään tai muuta, mutta jotenkin olin kauhean pettynyt koko elokuvaan. Kaverinikin oli ihan samaa mieltä (hänkin luki kirjan ensin). Siinä se oikeastaan meni kun ekalla katselukerralla moitittiin vaan, miten paljon ollaan jätetty juttuja pois. Toisella kerralla kun katoin (yhen toisen kaverin kanssa) niin sillon se ei tuntunut enää niin järkyttävältä, osasin katsoa sitä ikäänkuin uusin silmin.

Vaikka vieläkin mua ärsyttää se kun Bella menee ekan kerran sinne bilsan tunnille ja kattoo Edwardia. Sitten kun se tuuletuskone puhaltaa Bellan takaa niin Edward yhtäkkiä viskaa kätesä suulleen/nenälleen ja on iha järkyttyny ja jäykkä ja ja ja.... Kyllähän sen siis pitikin mennä sillein, että se niinkun tulee 'jäykäks', mutta kun se kohta on vaan niin yli! Ei hyvänen aikaaaa... Ja sitten ne Edwardin aurinkolasit, kun se tulee Bellan kanssa kouluun, vooii reps! :D

Eli siis tää oli ihan katsottava, mutta mulla oli sitte varmaa suuremmat odotukset tai jotain. Kirja on aivan mahtava ja elokuva on jotenkin eri maailma siitä kirjasta. Ei siitä elokuvasta välty (mulle ainakaan) ollenkaan sellanen samanlainen tunnelma, kun kirjaa lukiessa. Kaverin kanssa vitsailtiin justii tän elokuvan jälkeen, että kun viime vuonna kun käytiin kattoo Feeniksin kilta niin me oltiin tosi järkyttyneitä sen jälkeen. Mutta jos me oltiin sillon tosi järkyttyneitä nii mitäs me nyt oltiin sitten! Koska Feeniksin kilta on tän Twilightin jälkeen tosi hyvä elokuva, joka on tehty kirjan pohjalta!

Se vielä, että mun mielestä Bellan ois pitäny näyttää paljon enemmän haltioituneemmalta ja rakastuneemmalta kun miltä se näytti! Se ärsytti myös.
Is this the real life, is this just fantasy ?

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #151 : Maaliskuu 12, 2009, 09:22:59 »
Nyt on tullut ilmeisesti uutta tietoa, että Eclipsen tuleekin ohjaamaan Juan Antonio Bayona, eikä Chris Weitzin veli, kuten aiemmin oletettiin.

Täysin tuntematon nimi minulle - ja ilmeisesti monelle muullekin?

Poissa Elva

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #152 : Maaliskuu 13, 2009, 20:14:14 »
Nottura, olen ihan samaa mieltä. Sitten kun se vielä valittiin jollain ihme äänestyksellä -.- Olisivat nyt laittaneet sille jonkun oikeasti kunnon nimen eikä mitään tollasta...

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #153 : Maaliskuu 13, 2009, 20:37:00 »
Nyt on tullut ilmeisesti uutta tietoa, että Eclipsen tuleekin ohjaamaan Juan Antonio Bayona, eikä Chris Weitzin veli, kuten aiemmin oletettiin.

Täysin tuntematon nimi minulle - ja ilmeisesti monelle muullekin?


Ja tänään on tullut tieto, että tuo Bayonaa koskeva ilmoitus olisikin ollut pelkkä huhu. Ei jessus, kuinka vaikeaa on valita yksi ohjaaja?

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #154 : Maaliskuu 20, 2009, 21:33:10 »
Kävin tänään katsomassa Twilightin toiseen kertaa leffassa ja pakko kysyä: häiritsikö ketään muuta Bellan naaman vääntely? Minua häiritsi suuresti kun Kirsten Stewart ylinäyttelee; puhuessaan hän räpyttelee silmiä, pitää niitä kiinni, huokailee ja vääntelee naamaa niinku koko ajan olisi vatsanväänteitä (esimerkiksi kun Bella ja Edward juttelevat bilsan tunnilla) jne. Lisäksi Bella kuulostaa koko elokuvan ajan olevan joku apaattinen angsti-teini jonka elämässä ei ole mitään iloa, en nyt tähän hätään muista kuin yhden kohtauksen jossa Bella olisi kuulostanut iloiselta. Ja kohtaus jossa Edward kysyy pelottaako Bellaa on aika ristiriitainen; Bella hyperventiloi kuin viimeistä päivää ja tärisee kuin haavanlehti ja sitten "no". Muutenkin Bellan hahmosta on tehty elokuvaan tosi ärsyttävä vaikka kirjoissa tykkään Bellasta. Toivon todella että uusi ohjaaja saa tehtyä parempaa työtä ohjatessaan Kirsteniä ja käsikirjoittaja muokkaa Bellan hahmoa edes vähän lähemmäs alkuperäistä, koska Kirsten vastaa ulkonäöllisesti hyvin mielikuvieni Bellaa ja minusta potentiaalia paljon parempaan olisi. Kirsten on hyvä näyttelijä -mitä nyt aikaisempia leffoja olen katsonut- joten luultavasti nuo mainitsemani asiat johtuvat enemmän ohjaajasta kuin Kirstenistä.

Bellaa lukuunottamatta elokuva oli minusta todella hyvä! Cullenit Rosalieta lukuunottamatta ovat minusta aika lähellä täydellisyyttä, vaikkakin Emmetin kiharoita jäin kaipailemaan.

E: Ohhoh, meinasi tärkein unohtua: Edward! Rob Pattinson oli aivan loistava Edwardina, rakastan hänen hymyään ja juuri sellainen minullakin oli mielessä kun kirjoissa mainitaan Edwardin "crooked smile".
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 20, 2009, 21:40:13 kirjoittanut Pomdidali »
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #155 : Maaliskuu 20, 2009, 21:45:17 »
Minuakin häiritsee suunnattomasti nuo jutut. Ja bilsan tunnilla se kohta kun yhtäkkiä se Bella vaan huokaa ja tekee kädellä jotai naaman edessä ja sanoo muka kauheen dramaattisesti Edwardille "you're gone" tai jotai vastaavaa. Sekin mainitsemasi kohta häiritsi, kun se oli Edwardin kanssa siellä metsässä ja Edward kysy "pelottaako sinua" Bella sano "ei" ja se oli ihan sen näkönen, että sitä pelottaa. Muutenkin Kristen ei kyllä osaa näytellä niissä tai jotain... Se silmien räpsyttely on niin ärsyttävää! Ja ei hyvänen aika se kohta missä se liukastuu, niin Bellan ilme ei muutu siinä yhtään, hirveen aidolta näyttää joo. Ja ääh, jotenkin se vaan ei osaa näytellä sitä. Olin niin pettyny Bellaan elokuvassa!

//Pattinson oli kyllä loistava Edwardina (jos nyt ulkonäköä ei nyt joissain kohissa oteta), joten Bellankin näyttelijän olisi pitänyt olla joku parempi, tai että olisi ollut saman tasoinen, kuin Pattinson!
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 20, 2009, 21:53:35 kirjoittanut Jentsuma »
Is this the real life, is this just fantasy ?

Poissa Nymphae

  • Taikajuomien valmistuksen ja yrttitiedon opiskelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HollyShadow146
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #156 : Maaliskuu 21, 2009, 13:57:03 »
Mielestäni Bella sanoo elokuvan bilsan tunnilla: "You're Cullen." Ei siis: "You're gone." Korjatkaa, jos olen väärässä.
"Malfoy is not having hallucinations", snarled Snape. "If your head was in Hogsmeade, so was the rest of you."  -AZ        ♥ 6.-13.6.2011
"Which leaves you and me, Ron!" said Tonks brightly, knocking over a mug-tree as she waved at him.  -DH

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #157 : Maaliskuu 21, 2009, 15:19:11 »
Mielestäni Bella sanoo elokuvan bilsan tunnilla: "You're Cullen." Ei siis: "You're gone." Korjatkaa, jos olen väärässä.

Korjataan, korjataan.

Edward: Hello. I didn't get a chance to introduce myself last time (I saw you?). My name is Edward Cullen. You're Bella?
Bella: *nyökkää*
Bella: You were gone.
Edward:Yeah, I was out of town for the couple of days. Personal reasons.

Korjatkaa, jos olen väärässä.

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #158 : Maaliskuu 22, 2009, 13:16:54 »
Korjataan, korjataan.

Edward: Hello. I didn't get a chance to introduce myself last time (I saw you?). My name is Edward Cullen. You're Bella?
Bella: *nyökkää*
Bella: You were gone.
Edward:Yeah, I was out of town for the couple of days. Personal reasons.

Korjatkaa, jos olen väärässä.
Aika lailla noinhan se meni, laitan tähän vielä sen tarkan version koska olen tällainen pilkunviilaajaluonne. ;)

Edward: Hello. I'm sorry I didin't get a chance to introduce myself last week, I'm Edward Cullen. You're Bella?
Bella: Yes
Edward: Ladies first
Bela: You were gone
Edward: Yeah, I was out of town for a couple of days. Personal reasons.
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #159 : Maaliskuu 22, 2009, 15:07:31 »
Mutta hei, pakko sinun on myöntää, että aika tarkasti muistin ulkomuistista. ;D

Terveisiä New Moonin kuvauksista (spoilaa myös kirjaa):
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #160 : Maaliskuu 22, 2009, 16:23:40 »
Mutta hei, pakko sinun on myöntää, että aika tarkasti muistin ulkomuistista. ;D
Kyllä. :)

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #161 : Maaliskuu 22, 2009, 18:57:03 »
Mistä olet kaivanut esiin noita tietoja New Moonin kuvauksista? Ja muistan lukeneeni että Italian kuvaukset tehdään jossain päin Toscanaa.

Livejournalin yhteisöt ovat erittäin ajantasalla: osa jäsenistä on sellaisissa ammateissa, että heillä on suhteita ja saavat mm. kuvia kuvauspaikoilta jne. Sieltä on jo pitkään saanut tietoa tulevista näyttelijöistä, ohjaajista ja käsikirjoitusjutuista. Sieltä olen aina löytänyt kaikki tietoni, myös kirjoihin liittyen.

Ja Italian kuvaukset tehdään jossakin paikassa, jonka nimi alkaa M:llä ja joka on tosi pitkä - harmi vain etten muista sitä. :D Tosin on kyllä nyt ollut liikkeellä sellaistakin huhua, että se suihkulähdekohtaus tultaisiin kuitenkin kuvaamaan oikeassa Volterrassa.

Kaikki DVD:tä odottavat fanit huomio! Suomeen tulevassa DVD:ssä on lisämateriaaleja minimaalisesti - varsinkin verrattuna erääseen amerikkalaiseen 3-disc-pakettiin, jossa on pelkästään special featureita kolmen tunnin edestä. Niinpä hyvät ihmiset, jos special featuret kiinnostavat, niin hommatkaa DVD:nne Amazon.uk.comista! Sieltä saa sentään 2-disc-Deluxe -version, josta ei puutu kuin ehkä yksi tai kaksi juttua siitä amerikkalaisesta megaversiosta.

Itse tilasin aikoinani ennakkoon oman versioni CDON.COM:sta, mutta peruin sen tänään ja tilasin Amazonista (huom! siinä ei kuitenkaan ole suomenkielisiä tekstityksiä!), koska en todellakaan aio tyytyä vain pariin special featureen!

Ja siltä varalta, ettette tienneet: Livejournalissa on myös pystynyt kuuntelemaan special featureihin kuuluvan Pattinsonin, Stewartin ja Hardwicken audio commentaryn (kommenttiraidan), joka on hervoton! Pattinson on oikeastikin hauska tyyppi, tuo kolmikko (päänäyttelijät + ohjaaja) ovat todellakin hyviä ystäviä, eivätkä kaihda sellaisiakaan aiheita kuin Pattinsonin kulmakarvat tai lihakset. ;D

Näyte: (jossa R on Pattinson, K on Stewart ja C on Hardwicke)
Huom. Älkää lukeko, jos ette halua kuulla etukäteen mitään siltä kommenttiraidalta!

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 22, 2009, 19:13:54 kirjoittanut Leamire »

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #162 : Maaliskuu 22, 2009, 21:09:32 »
Livejournalin yhteisöt ovat erittäin ajantasalla: osa jäsenistä on sellaisissa ammateissa, että heillä on suhteita ja saavat mm. kuvia kuvauspaikoilta jne. Sieltä on jo pitkään saanut tietoa tulevista näyttelijöistä, ohjaajista ja käsikirjoitusjutuista. Sieltä olen aina löytänyt kaikki tietoni, myös kirjoihin liittyen.

Ja Italian kuvaukset tehdään jossakin paikassa, jonka nimi alkaa M:llä ja joka on tosi pitkä - harmi vain etten muista sitä. :D Tosin on kyllä nyt ollut liikkeellä sellaistakin huhua, että se suihkulähdekohtaus tultaisiin kuitenkin kuvaamaan oikeassa Volterrassa
Joo, ne Italian kuvaukset tehdään Montepulcianossa, joka sijaitsee Toscanassa. Olispa otollista mennä katsomaan kuvauksia kun tulevat Eurooppaan asti! ;)

Kaikki DVD:tä odottavat fanit huomio! Suomeen tulevassa DVD:ssä on lisämateriaaleja minimaalisesti - varsinkin verrattuna erääseen amerikkalaiseen 3-disc-pakettiin, jossa on pelkästään special featureita kolmen tunnin edestä. Niinpä hyvät ihmiset, jos special featuret kiinnostavat, niin hommatkaa DVD:nne Amazon.uk.comista! Sieltä saa sentään 2-disc-Deluxe -version, josta ei puutu kuin ehkä yksi tai kaksi juttua siitä amerikkalaisesta megaversiosta.

Ja siltä varalta, ettette tienneet: Livejournalissa on myös pystynyt kuuntelemaan special featureihin kuuluvan Pattinsonin, Stewartin ja Hardwicken audio commentaryn (kommenttiraidan), joka on hervoton! Pattinson on oikeastikin hauska tyyppi, tuo kolmikko (päänäyttelijät + ohjaaja) ovat todellakin hyviä ystäviä, eivätkä kaihda sellaisiakaan aiheita kuin Pattinsonin kulmakarvat tai lihakset. ;D
Itsekin ajattelin tilata amazonilta tuon DVD:n, mutta hirveästi houkuttelisi tilata myös jenkkiversio noiden lisäherkkujen vuoksi. Nuo region-koodaukset pystyy kuulemma -nörttiavokkini mukaan- purkamaan kohtuullisen helposti, jolloinka voisin katsella jenkkiversiota tietokoneella ja tämä passaa vallan mainiosti koska katsomme kaikki leffat koneen tai pleikkarin kautta.

Ja odotan innolla tuota kommenttiraitaa, sillä Rob Pattinson on todellakin aivan hulvaton! Olen tässä nyt viimeisen viikon ollut täysin Rob-addiktoitunut ja katsellut hänen haastatteluvideoitaan youtubesta, kenenkään muun näyttelijän haastatteluista en ole ikinä ollut näin kiinnostunut. Rob vitsailee paljon -joskus haastattelijat eivät edes tajua hänen vitsailevan- ja hän on ihan tajuttoman hauska! Tulee tosi hyvä mieli kun katsoo niitä videoita; Rob on todella nöyrä ja ihailtavan normaali kun otetaan olosuhteet huomioon (näyttelee maailman komeinta vampyyriä ja teinityöt ympäri maailmaa kuolaavat perään).
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #163 : Maaliskuu 23, 2009, 17:25:54 »
Joo, ne Italian kuvaukset tehdään Montepulcianossa, joka sijaitsee Toscanassa.

No, minä tunnetusti olen niin hyvä maantiedossa... ;D

Lainaus
Itsekin ajattelin tilata amazonilta tuon DVD:n, mutta hirveästi houkuttelisi tilata myös jenkkiversio noiden lisäherkkujen vuoksi. Nuo region-koodaukset pystyy kuulemma -nörttiavokkini mukaan- purkamaan kohtuullisen helposti, jolloinka voisin katsella jenkkiversiota tietokoneella ja tämä passaa vallan mainiosti koska katsomme kaikki leffat koneen tai pleikkarin kautta.

Itse halusin tilata nimenomaan tuon 3-disc-megaversion, joka siis on Targetin, mutta sitä ei toimiteta Suomeen. :'(
Sen olisin tietenkin tilannut ilman muuta, DVD:n ilmestymisessä nimenomaan ne extrat kiinnostaa, kun leffaa voi muutenkin (näin epävirallisesti) netistä katsoa. ;D

Itse olen jo pikkuriikkisen spoilaantunut extrojen sisällöistä, esim. oli pakko katsoa Vampire Kiss Montage, jonka yksi kohtaus aiheutti/aiheuttaa aikamoista kohua:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Mutta pääasiassa olen pitäytynyt extrojen katselusta ihan vain siksi, että DVD:n ilmestyessä olisi oikeastikin jotain nähtävää. Livejournalin kautta pystyi jo Twilightin kuvauksen aikaan katselemaan paljon kuvia kuvauspaikalta, mutta pidättäydyin spoilaantumasta, koska silloin odotukseni olisivat joko latistuneet tai nousseet liikaa. Onneksi en katsonut, nyt leffa oli paljon parempi kuin odotin. :D
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 23, 2009, 17:33:40 kirjoittanut Leamire »

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #164 : Maaliskuu 23, 2009, 20:49:17 »
Lainaus
Itsekin ajattelin tilata amazonilta tuon DVD:n, mutta hirveästi houkuttelisi tilata myös jenkkiversio noiden lisäherkkujen vuoksi. Nuo region-koodaukset pystyy kuulemma -nörttiavokkini mukaan- purkamaan kohtuullisen helposti, jolloinka voisin katsella jenkkiversiota tietokoneella ja tämä passaa vallan mainiosti koska katsomme kaikki leffat koneen tai pleikkarin kautta.

Itse halusin tilata nimenomaan tuon 3-disc-megaversion, joka siis on Targetin, mutta sitä ei toimiteta Suomeen. :'(
Sen olisin tietenkin tilannut ilman muuta, DVD:n ilmestymisessä nimenomaan ne extrat kiinnostaa, kun leffaa voi muutenkin (näin epävirallisesti) netistä katsoa. ;D
Paras kaverini muutti Amerikkaan viime syksynä opintojen perässä, joten mulla on oma yksityinen diileri jolle tilaan jenkkilästä tavaraa (kustomoituja converseja ym.) ja hän sitten lähettää ne mulle postitse, easy peasy lemon squeezy. ;)

Olisiko sulla heittää linkkiä mistä olet katsellut noita extroja? Itse yritin eilen etsiä vähän huonolla menestyksellä tuolta LiveJournalin sokkeloista, itse kun en varsinaisesti ole LJ:n käyttäjä (olen rekkautunut mutten käytä) joten en ole oikein perillä miten se toimii.
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #165 : Maaliskuu 23, 2009, 23:44:41 »
Yleensä tavaraa (extroja jne) löytyy lion&lamb -yhteisöstä. Ainakin muistelisin, että on tuon niminen... Laita hakuun tuo nimi, niin kyllä pitäisi löytyä yhteisöjä.

No joo, olen kyllä kateellinen tuosta ystävästäsi. ;D


« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 25, 2009, 20:06:30 kirjoittanut Leamire »

Poissa Zenzibar

  • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • kesäinen-eskapisti-merirosvo-jedi-söpö-skotti
    • Home sweet home
  • Pottermore: BloodNight6399
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #166 : Maaliskuu 30, 2009, 20:15:54 »
Pitihän tuokin leffa käydä katsomassa, kun kaikki kirjatkin tuli luettua. On hyvä, ettei minulla ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia leffaa kohtaan -lähinnä kyllä ajattelin, että se on varmaan huono, kuten kirjoista tehdyt leffat yleensä - koska olisin varmaan pettynyt, jos olisin odottanut jotain todella hyvää vampyyrileffaa. Näyttelijät olivat huonot -lukuunottamatta Rosalien, Carlislen ja Jamesin näyttelijöitä- eivätkä Cullenit edes olleet niin kauniita ja hyvännäkisiä kuin kirjassa luvattiin - Carlisle oli ainoa hyvännäköinen Cullen. Edward näytti lähinnä todella sairaalta ja hiukan pelottavalta, mutta ei missään määrin hyvännäköiseltä - ja elokuva muutenkin kauhean teennäinen ja poikkesi kirjoista niin paljon, että voisi luulla elokuvantakijöiden vain lainanneen hiukan juonta ja pari dialogia Meyeriltä ja muuten he olivat vetäneet hatusta koko elokuvan.

Elokuvan tunnelmakin oli niin outo ja henkilöt täysin erilaisia, kuin kirjassa. (plussaa Bellasta hiukan, koska en kovin tykkää kirjan Bellasta, leffan alussa se oli siedettävä). Minua on aina ärsyttänyt se, miten elokuvista jätetään paljon kohtauksia pois. Sen kuitenkin ymmärtää jossain määrin, koska ei kukaan jaksa koko päivää elokuvissa istua, eikä budjettikaan varmaan riittäisi, mutta Twilightissa oli ihan  turhia kohtauksia, joihin kulutetun ajan olisi voinut käyttää lisäämällä sinne jonkun kohtauksen joka oikeasti löytyi myös kirjasta (esimerkiksi se naurettava puissahyppimis-kohtaus oli todella rasittava).

Lisäksi minua ärsytti suunnattomasti kaikki pikkutytöt -ja vähän vanhemmatkin- jotka olivat tulleet elokuvaan ainoastaan hyvännäköisten poikien, ja suuren rakkausromanssin takia ja ne pitivät aivan hirveää meteliä aina kun joku heidän mielestä hyvännäköinen (käytännössä katsoen jokainen elokuvan poika) tuli kuvaan ja aina kun Edward ja Bella olivat lähellä toisiaan, jostain kuului 'Suutelispa ne!' Mur... (joo, meni vähän aiheen vierestä, mutta oli pakko ilmaista tuollainenkin seikka, joka rasittaa suunnattomasti).

Ainoat mielenkiinnon kohteeni tuossa elokuvassa olivat:
James (Ainoa hyvännäköinen tyyppi ja kiinnostava hahmo joka hoiti roolinsa hyvin ja kunnialla) - elokuvan parhaat hetket olivat ne, joissa James esiintyi.
Rosalie (Mietin puolen elokuvan ajan mistä tunnistin sen näyttelijän, kunnes muistini sopukoista bongasin Kolmetoista -leffassa esiintyvän 'pahiksen' samaksi henkilöksi) - hänen hahmonsa oli Carlislen ohella ainoa oma itsensä. Hyvin valittu näyttelijäkin.
Peilisalikohtaus - koko elokuvan paras kohtaus, tosin sitäkin himmensi se loppu, kun Robert yritti niin kovasti näyttää kärsivältä Edwardilta, vaikka minun näkökulmastani hän näytti ainoastaan siltä, että hänen silmänsä pullahtavat kohta päästä.

Joo, anteeksi vain kaikille jotka pitivät elokuvasta, minusta se oli kyllä pohjanoteeraus ja ajanhukkaa. Odotan kyllä New Moonia (vaikka kuinka väitän itselleni, että sekin on pettymys, en voi tietää ennen kuin käyn katsomassa sen) koska silloin ei tarvitse kestää Robertia niin paljon ja saan seurata kirjasarjan lempihahmoani, Jacobia, enemmän 8) (Jakekin näyttelijä oli valittu hyvin, mutta kuvittelin hänet kyllä vanhemmaksi....). Joo, mutta tämä oli vain oma henkilökohtainen mielipiteeni, älkää Robert fanit heitelkö mädillä tomaateilla :D
"You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #167 : Maaliskuu 30, 2009, 21:02:06 »
Rosalie (Mietin puolen elokuvan ajan mistä tunnistin sen näyttelijän, kunnes muistini sopukoista bongasin Kolmetoista -leffassa esiintyvän 'pahiksen' samaksi henkilöksi) - hänen hahmonsa oli Carlislen ohella ainoa oma itsensä. Hyvin valittu näyttelijäkin.
Ei mitenkään ole tarkoitus kommentoida mielipidettäsi -koska jokaisella meillä on omamme- mutta olen aika ihmeissäni tuosta Rosaliesta. Toki Nikki Reed on erittäin nätskä tsyby, mutta että henkeä salpaava näky, sports illustrated -tason malli ja maailman kaunein ilmestys? Minusta ei. Itse odotin todellakin Rosalien olevan edes vähän lähempänä kirjan kuvausta, vaikka Rosalien saappaat ovatkin erittäin hankalat täyttää.

Itse olisin kaivannut Rosalieksi jotain aitoa blondia, joku viileä vaaleaverikko olisi ollu minusta parempi. Nikki on kuitenkin taustaltaan aika etninen (italiaano&intiaani-verta) ja minusta Nikki näyttää tsiljoona kertaa paremmalta tummilla hiuksilla kuin blondina ja elokuvassa tulee välissä niin peruukki-fiilarit Rosalieta katsellessa.
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa Zenzibar

  • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • kesäinen-eskapisti-merirosvo-jedi-söpö-skotti
    • Home sweet home
  • Pottermore: BloodNight6399
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #168 : Maaliskuu 30, 2009, 21:26:19 »
Rosalie (Mietin puolen elokuvan ajan mistä tunnistin sen näyttelijän, kunnes muistini sopukoista bongasin Kolmetoista -leffassa esiintyvän 'pahiksen' samaksi henkilöksi) - hänen hahmonsa oli Carlislen ohella ainoa oma itsensä. Hyvin valittu näyttelijäkin.
Ei mitenkään ole tarkoitus kommentoida mielipidettäsi -koska jokaisella meillä on omamme- mutta olen aika ihmeissäni tuosta Rosaliesta. Toki Nikki Reed on erittäin nätskä tsyby, mutta että henkeä salpaava näky, sports illustrated -tason malli ja maailman kaunein ilmestys? Minusta ei. Itse odotin todellakin Rosalien olevan edes vähän lähempänä kirjan kuvausta, vaikka Rosalien saappaat ovatkin erittäin hankalat täyttää.

Itse olisin kaivannut Rosalieksi jotain aitoa blondia, joku viileä vaaleaverikko olisi ollu minusta parempi. Nikki on kuitenkin taustaltaan aika etninen (italiaano&intiaani-verta) ja minusta Nikki näyttää tsiljoona kertaa paremmalta tummilla hiuksilla kuin blondina ja elokuvassa tulee välissä niin peruukki-fiilarit Rosalieta katsellessa.

En sanonutkaan hänen näyttävän ulkonäkönsä puolesta Rosalielta -vaikka kyllä hän oli kaikista eniten itsensä näköinen, Alicea nyt ehkä lukuunottamatta- mutta noin muuten luonteeltaan. Onhan se hiukan vaikeaa löytää maailman upeinta olentoa rooliin sopivaksi ja ymmärrän täysin mitä haet takaa. Olen myös samaa mieltä siitä, että Nikki näytti paremmalta tummana. :D
"You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #169 : Maaliskuu 30, 2009, 21:40:18 »
En tiedä, kiinnostaako täällä ketään New Moonin asiat, mutta Caiuksen näyttelijä on nyt valittu: 20-vuotias britti Jamie Campbell-Bower, joka esiintyi myös Sweeney Toddissa.

Herran pieksut, että kyseinen näyttelijä näyttää nuorelta! En todellakaan ole kuvitellut Caiusta hänen näköisekseen (ainakaan iän puolesta)! Tietenkin siihen tulee maskit ja peruukit ym. mutta silti... Mur, toivottavasti ei ole nyt hirveä moka. Tosin hepun näyttelijäntaitoja kehutaan kyllä laajasti, joten voi olla, että panikoin turhia herran ikää.

Asiasta tiedotti Livejournalin lion&lamb -yhteisö täällä. Siellä on myös kuva kyseisestä hepusta ja lisäinfoa.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 30, 2009, 21:43:32 kirjoittanut Leamire »

Poissa parma

  • The Demented One
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Putoamista tyylillä
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #170 : Huhtikuu 15, 2009, 23:02:22 »
Jos ketään kiinnostaa, New Moon -elokuvan näyttelijäkaarti on viimein julkistettu! :) -->http://www.hisgoldeneyes.com (www.newmoonmovie.org osoitteesta löytyy myös, mutta sivu on nyt vähän kaatuillut tuon uutisen ansiosta. Ja kyllä varmaan jostain muualtakin löytyy:>)
Tie Miehen Sydämeen Käy Kairon Kautta
Niin kauan kuin kuulen lokkien kiljunnan,
tiedän olevani elossa.

Bella

  • Ankeuttaja
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #171 : Huhtikuu 16, 2009, 15:11:19 »
Aaaww....mie rakastan houkutusta (eng. twilight) SE ON SIIIIIIIIIS NIIIN PARAS. Miusta se on kirjana parempi ku elokuvana :) Kannattaa lukea kaikki ne kirjat (houkutus,uusi kuu ja Epäilys) Vähä huippuu sit ku uusi kuu tulee ensi-iltaan olikohan se marraskuussa en oo varma mut vähä mie ootan sitä :D

Poissa puolipro

  • Lapsellinen eli lapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • BANG
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #172 : Huhtikuu 16, 2009, 20:42:19 »
Jos ketään kiinnostaa, New Moon -elokuvan näyttelijäkaarti on viimein julkistettu! :) -->http://www.hisgoldeneyes.com (www.newmoonmovie.org osoitteesta löytyy myös, mutta sivu on nyt vähän kaatuillut tuon uutisen ansiosta. Ja kyllä varmaan jostain muualtakin löytyy:>)

jos haluaa suomeksi näitä New Moon -elokuvan uutisia niin kannattaa käydä säännöllisesti Vampirelove.net -sivustolla(: spoilausvaroitus kolmesta ekasta kirjasta kuitenkin ! uskoakseni ei riko tekijänoikeuslakia O___O
- LAULETAAN SE YHESSÄ, "PIRATE'S LIFE FOR ME" !
- EI, MÄ OON VAMPYYRI. "VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN, VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN. TAHDON SAADA CULLENIN, TAHDON SAADA CULLENIN. ENKÄ PELKÄÄ BELLAAKAAN."

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #173 : Huhtikuu 17, 2009, 09:47:04 »
En tiedä, kiinnostaako täällä ketään New Moonin asiat, mutta Caiuksen näyttelijä on nyt valittu: 20-vuotias britti Jamie Campbell-Bower, joka esiintyi myös Sweeney Toddissa.

Hii, mua kiinnostaa :) Kun ollaan tuolla kirjaston puolella väännetty niin ahkerasti peistä Twilightista, niin mulle on herännyt vähän sellainen olo, että ehkä niistä myöhemmistäkin osista voisi ottaa selvää, ainakin jollain tasolla. Ja koska ykkösosan kohdalla mä pidin enemmän leffasta kuin kirjasta, niin ehkä jatkossakin leffat sulattaa paremmin (ei huolta, en aio tulla sitten keskusteluun pätemään pelkästään leffatietouden perusteella :D).

Caiuksen hahmosta mä en tiedä mitään, mutta eikös tuo James Campbell-Power myöskin ole ehdolla Gellert Grindelwaldin rooliin? Siihen hän ainakin tuntuu sopivan kovin hyvin, linkittämässäsi kuvassa hänellä on juuri sopivan villin näköinen hymy :D Ja aika hauskaa, kun Potter-elokuvien ja Twilight-elokuvien näyttelijäkaarteissa on näitä päällekkäisyyksiä enemmänkin (ihan loogista tietysti, kun kumpiinkin tarvitaan nuoria näyttelijöitä).

Tuli vähän turha viesti, anteeksi vaan :)
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Twilight - Houkutus
« Vastaus #174 : Huhtikuu 19, 2009, 23:45:49 »
En voi uskoa tätä. Stephenie Meyeriä ilmeisesti syytetään plagioinnista ja täten New Moon on laitettu väliaikaisesti jäähylle.

Asiasta tiedottaa livejournalin tämä yhteisö.

MUTTA! Tuon jutun takainen lähde on kuulemma hieman arveluttava, joten huhu voi olla pelkkä huhu.

Ja jos ette voi päästä livejournaliin... tässä teksti:


Production Halted on Twilight Sequel

Allegations of plagerism halt production of popular movie sequel.

Hollywood, CA (Associated Press) Production on the hit sequel to the popular vampire series Twilight have been halted among allegations of plagerism by young author, Stephenie Meyer.

According to sources, Meyer has been accused of stealing the idea for her popular Twilight series of novels for young adults and teenagers from her college roommate, Heidi Stanton. Stanton, 36, of Salt Lake City, Utah, attended Brigham Young University during the early 1990's and was for a time during their sophmore year roommates at a campus dormitory with the alleged author, Meyer.

The Twilight novels have sold over 42 million copies worldwide, and have been translated into 37 languages across the globe. Meyer who claims the premise for her popular vampire series came to her in a dream in June of 2003. Just three short months later she had completed the entire novel with very little to no previous writing experience.

Allegations by Stanton, who is a stay at home mother to 4 children in Utah arose after she viewed the movie Twilight for the first time last week, shortly after it was released to DVD format. Stanton claims that she had heard about the novels, but with four small children at home has very little time to read for pleasure or go to the theaters to watch movies.

"Quite frankly, I was shocked when I began watching the movie with my husband last week. I immediately told him that she got that idea from me! I wrote a fictional short story with the same ideas when we were in college together." stated Stanton.

Lawyers for both sides were remaining tight lipped Tuesday when papers were filed in Utah for claims of idea infringement. However amongst the claims, production was halted on a Studio City California production lot where New Moon is finishing post production. New Moon was slated to be released later in 2009. At this time, that has been "put on hold" stated studio heads Tuesday evening when reached by phone.

Mrs. Stanton's claims have some credence to them as she has documented proof that a short story with very similar idea was written by her in 1993 while she was a sophmore at BYU. English department chairperson Dr. Peter Benton was at the time a second year professor of writing and distinctly remembers Ms. Stanton's prolific writing style and the vampire story in particular.

"The story stood out in my mind, at the time, because it was more advanced than most sophmore students usually presented, also the vampire story stood out because I had recently taught a series of lectures on Brahm Stoker's Dracula." claims Dr. Benton. "I felt at the time that Heidi had brought a very current and up to date look at a classic subject."

No word on when or if production will resume for New Moon. Requests for interviews with Ms. Meyer or her representatives went unanswered Tuesday evening.



//muoks. No, toivottavasti tämä pitää nyt paikkaansa:

The article claims Dr. Peter Benton now head of the BYU English Department is backing the claim. There is no Dr. Peter Benton at BYU (but he was a character on ER or a few seasons).

Tuossa oli linkki toiseen juttuun, mutta hukkasin sen matkalla... No, eiköhän tuokin itsenään riitä.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 20, 2009, 08:36:05 kirjoittanut Leamire »