Kirjoittaja Aihe: Entä jos..?  (Luettu 40765 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Xanie

  • hymyilevä huomispäivä
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • *reps*
  • Tupa: Rohkelikko
Entä jos..?
« : Huhtikuu 25, 2008, 11:32:32 »
Tästä aiheesta oli jo aikaisemmin topic, joka kuitenkin lukotettiin heikon aloituksen vuoksi. Sain kuitenkin tehdä uuden aloituksen, joka toivottavasti on tällä kertaa parempi ja kelpaava.

//Jep, aloitus hyvä kymmenen! Jatkakaa keskustelua vain. :) _Saphire Tulenpunainen

---

Jossittelun on sanottu olevan hyvää terapiaa. Jos on esimerkiksi menestynyt huonosti shakki-kilpailussa, niin aina voi jossitella, että oikeasti on hyvä ja
jos olisi siirtänytkin niin eikä näin, niin olisi voinut voittaa. Jossittelu siis tietyssä mielessä kehittää itsetuntoa.

Jossitteluhan on lisäksi erittäin mielenkiintoista ja korkealentoista. Se voi päätyä mihin tahansa, vaikka umpikujaan ja katkeraan loppuun.. Jossittelu kehittää myös jonkin verran mielikuvitusta.


Mutta entä jos Potter maailmassa asiat olisivatkin tapahtuneet toisin? Entä jos Hagrid olisi muistanut mainita kuinka laiturille 9 3/4 pääsee? Silloin Harryn ei olisi tarvinnut kysyä Weasleyilta, hän olisi päässyt laiturille ja junaan paljon aikaisemmin eikä Ron välttämättä olisikaan tullut istumaan samaan vaunuosastoon hänen kanssaan. Mitä sitten olisi tapahtunut? Olisiko Harry kuullut samat asiat tuvista joltain muulta ja olisiko hän ystävystynyt jonkun muun kanssa? Olisiko hän mahdollisesti hyväksynyt Malfoyn tarjouksen auttaa etsimään oikeat ystävät ja joutunut ehkä Luihuiseen? Jos olisi, niin olisiko hän lähtenyt ollenkaan Voldun perään vai ehkä liittynyt kuolonsyöjiin? (edellyttäen, että Voldemort ei olisi halunnut tappaa häntä).

Entä jos Harry ja Ron eivät olisi onnistuneet pahoittamaan Hermionen mieltä silloin kurpitsajuhlana, kun se peikko tuli sisään? Hermione ei olisi mennyt tyttöjen vessaan itkemään, eivätkä Harry ja Ron olisi menneet pelastamaan häntä. Tämä oli se tapaus, joka teki heistä ystäviä, joten jos sitä peikko-episodia ei olisi tapahtunut, olisiko heistä tullut ystäviä? Ja jos ei, niin miten Harry ja Ron olisivat selviytyneet kaksin kaikista haasteista?

Entä jos Neville ei olisi saanut sitä muistipalloa? Draco ei olisi varastanut sitä -> Harry ei olisi lähtenyt perään -> Hän ei välttämättä olisi päässyt huispausjoukkueeseen (ainakaan ensimmäisellä luokalla) -> Hän ei olisi ollut niin hyvä lentäjä, eikä hänen asioiden huomaamis kykynsä olisi kehittynyt läheskään niin hyväksi (esim siellä Viisasten Kiven hakemis reissulla, kun piti löytää se avain).

Entä jos Harry ja Cedric eivät olisi tarttuneet yhdessä siihen kolmivelhoturnajaisten pokaaliin? Harry olisi tullut takaisin yksin (jos olisi) ja häntä olisi ollut vielä vaikeampi uskoa ilman ruumista.

Näitähän riittää vaikka millä mitalla. Otin tuohon nyt pari, joista lähteä liikkeelle. Jossitellahan voi lähes mistä tahansa aiheesta ja välillä voi olla ihan mielenkiintoista päätyä johonkin kummalliseen ratkaisuun, mihin ehkä itse haluaa. Ja aina voi peitellä tyytymättömyyttään kirjan tapahtumiin :)

---
Jossitellaan hyvät vuotislaiset. Areena on teidän, joten antaa palaa :) Keksikää myös omia jossittelun aiheita, ettei käytetä pelkästään noita. Ja jottei tästä tulisi pelkästään omien Entä jos -ajatuksien listaamista, niin suositeltavaa on myös kommentoida/jatkaa/esittää aukkoja/kehittää eteenpäin muiden jossitteluja.
Koitetaan kehittää tästä keskusteluakin, niin ei tule tällekin lukkoa :)

~Xanie

//:muoksin vanhentuneen linkin pois :)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 13, 2008, 17:51:45 kirjoittanut Xanie »
Kun ystäväsi katselevat sinua hyppäämässä laskuvarjolla joka ei aukea, voisi olla hauska temppu, jos esittäisit vaikkapa uintiliikkeitä.
Avasta kiitos Seatearille!
Tee päivän hyvä työ: www.freerice.com

Poissa Hippogriff

  • :)
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: SicklePotion51
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #1 : Huhtikuu 25, 2008, 14:02:34 »
Niin, kuten tuossa lukotetussahan topicissa sanoin, että Harry olisi todennäköisesti ystävystynyt Hermioneen ja Nevilleen, koska Hermionehan etsi Nevillen konnaa. Lisättäköön vielä, että hän olisi ehkä ystävystynyt myös Draco Malfoyn kanssa, sillä tämähän tuli esittäytymään Harrylle, ja lupasi auttaa Harrya olemaan "oikeiden velhojen" kanssa.

Poissa Musta Koira

  • Veni, vidi, vici.
  • Vuotislainen
  • libertiini
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #2 : Toukokuu 01, 2008, 10:40:30 »
Minun mielestäni ehkä kaikista suurin jos: JOS Harry olisi vaivautunut opiskelemaan occlumencya ja JOS hän olisi kuunnellut Hermionea, hän olisi ehkä ymmärtänyt Voldemortin yrittävän houkutella hänet Mysteerien osastolle, eikä hän ehkä olisi sännännyt sinne ja aiheuttanut Siriuksen kuolemaa. Koska Sirius oli lempihahmoni, olin tästä asiasta hyvin käärmeissäni Order of the Phoenixin jälkeen, ja mielessä kyllä pyöri jatkuvasti tuo jos...toisaalta, jos Harry olisi sulkenut mielensä Voldemortilta, moni muu tärkeäksi osoittautunut tieto olisi jäänyt häneltä saamatta.
-Non unde possim sed unde volo-

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #3 : Toukokuu 01, 2008, 12:31:21 »
Jossitelu on kivaa. Joten...

Olen monesti ajatellut tuota laitu 9 3/4 juttua. Jos Harry ei olisi kehdannut kysyä Weasleyltä, mtine laiturille 9 3/4 pääsee, hän ei ehkä olisi päässyt laiturille muuten kuin seuraamalla heitä tai ei olisi päässyt ollenkaan. Joten siihen olisi loppunut kirjasarja.

Jos juna ei olisi ollut täynnä, Ron olisi loogisesti ajatellen mennyt istuman veljiensä kanssa samaan osastoon. Joten Harry ja Ron eivät olisi ystävystyneet junassa, josta päätellen tuskinpa milloinkaan. Draco Malfoy olisi kävellyt vaunuosastosta ohi, ja Ron ei olisi ollut pitämässä puoliaan, joten Harry olisi ystävystynyt Malfoyn kanssa(joojoo, minäkin epäilen tätä mutta jos...). Malfoy olisi tietty alkanut löpisemään kuinka koko hänen sukunsa on Luihuisia, ja Harry olisi kysynyt mikä on Luihuinen. Malfoy kertoisi ja iskostaisi Harryn päähän ajatuksen, että Luihuinen rulettaa. Sitten hän ei olisi vastustanut Lajiteluhatun päätöstä laittaa hänen Luihuiseen. Ja olisi ystävystynyt Malfoyn kanssa. Jotne kirjasarja olisi ihan erilainen, ja Ron ja Harry luonnollisesti vihaisivat toisiaan. Jos näin olisi käynyt.

- Flyra
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 02, 2008, 19:52:35 kirjoittanut Flyrashaz »
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #4 : Toukokuu 01, 2008, 15:54:28 »
Minä olen aina kehitellyt päässäni ajatusta: entä jos Harry olisikin hyväksynyt Malfoyn tarjouksen? Ajattelin jopa kirjoittaa siitä ficin, mutta miten? Harry ei olisi ystävystynyt Ronin eikä Hermionen kanssa, päätynyt kenties Luihuiseen - näin hän ei olisi edes lähtenyt Viisasten Kiven perään. Hän ei olisi koskaan mennyt Salaisuuksien Kammioon vaikka olisi kenties kuullut ääniä - hän ei olisi tavannut Siriusta...

Olisiko hän kuullut ennustuksen? Olisiko hän saanut tietää, mitä hänen on tarkoitus tehdä? Olisiko hän suostunut siihen? Päätöksillä on suurikin merkitys. Tässä on juuri se esimerkki.

On myös se, että entä jos Voldemort olisi valinnut Nevillen Harryn sijaan? Harry olisi elänyt Lilyn ja Jamesin kanssa, kutsunut ehkä ystäviä kylään: hän olisi ollut Tylypahkassa kuin tavallinen poika. Hän ei olisi koskaan päätynyt suureen seikkailuun.

Hmm, tuleekohan näitä mieleen lisää? Entä jos Piskuilan ei olisi paljastanut Pottereita Voldemortille? Entä jos Harry ei olisi lähtenyt hirnyrkkireissulle Dumbledoren kanssa? Entä jos KAIKKI OLISIKIN VAIN UNTA?

hmm...
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

Poissa Loi

  • Vihdoin Voldemortin voittanut
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Kuka mitä häh?
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #5 : Toukokuu 01, 2008, 17:52:03 »
Minä en usko, että Harry olisi missään vaiheessa ystävystynyt Malfoyn kanssa, vaikka kohtaaminen ei olisikaan tapahtunut niin kuin se tapahtui. Harrylle oli ihan tarpeeksi, kun hän oli tekemisissä Dudleyn kanssa. Hän ei olisi ottanut kaveripiiriinsä Dudleyn kaltaista ihmistä missään nimessä, koska oli kärsinyt näistä itse ihan tarpeeksi. Ja Malfoy oli kaikella tavalla samanlainen kuin Dudley, samanlainen isopää ja yhtä ikävä ihmisenä. En näe mahdollisena, että ainakaan varhaisina kouluvuosinaan Harry olisi ystävystynyt Malfoyn kanssa edes siinä tapauksessa, jos olisi päätynyt samaan tupaan.

Lainaus
Joten Harry ja Ron eivät olisi ystävystyneet junassa, josta päätellen tuskinpa milloinkaan.

Vaikka Harry ja Ron eivät olisi ystävystyneet junassa ja vaikka Harry olisi päätynyt luihuiseen (mikä ei ole varmaa, vaikkei hän olisikaan kuullut sitä, että luihuisesta tulee pahoja velhoja), he olisivat voineet ystävystyä ihan sen perusteella, että Malfoy kiusasi Ronia ja vinoili tälle. Harry olisi voinut tuntea Ronia kohtaan siitä syystä sympatiaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 01, 2008, 17:55:16 kirjoittanut Lizlego »
Toisin sanoen Vuoden Voldemort 2009 - kiitos äänensä antaneille. :)

Tapiirirakkautta

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #6 : Toukokuu 01, 2008, 20:48:09 »
Mullakin on vähän vaikeuksia uskoa, että Harry ja Draco olisivat ystävystyneet. Harry tuntuu tekevän aika nopeasti päätöksensä ja sitten pysyvän niissä härkäpäisesti, ja Draco ei ollut esiintynyt edukseen Harryn silmissä kaapukaupassa. Mutta mä en usko, että Harry olisi ystävystynyt Ronin kanssa ihan vain sen takia, että tämä oli Dracon kiusanteon kohteena. Eihän Harry ollut mitenkään kamalasti tykästynyt Hermioneenkaan ennen peikkokohtausta, vaan itse asiassa ei tuntunut juurikaan välittäneen tästä tai vastustaneen kamalasti Hermionen haukkumista.

Jos Harry olisi sitten päätynyt Luihuiseen sillä perusteella, ettei ko. tupaa olisi morkattu hänelle, hän olisi ihan hyvin voinut ystävystyä vaikka Theodore Nottin kanssa. Mä oon jostain saanut sellaisen kuvitelman, että Theodore oli jonkinsortin yksinäinen susi, joten hän olisi ihan hyvin voinut löytää Harrysta itselleen hyvän ystävän, he olisivat voineet olla yhdessä yksin ja sitä kautta sitten ystävystyä. Tai itse asiassa Harry olisi varmaankin tullut hyvin juttuun kenen tahansa muun kanssa kuin Dracon (ja Crabben ja Goylen, jotka olisivat varmaankin näyttäytyneet Harryn silmiin Dudleyn possena). Luihuiset olisivat varmaankin kunnianhimoisina olleet riemumielin hyvää pataa Harry Suuren kanssa ja Harry olisi varmaankin ottanut iloisena ystävyydentarjoukset vastaan. Ja jos Harry olisi kotiutunut hyvin Luihuiseen, niin ei hän varmaankaan olisi tullut missään vaiheessa ystävystyneeksi Ronin kanssa. Ron olisi varmaankin hengaillut Deanin ja Seamusin kanssa, ja jatkuvasti kiusanteon kohteena ollut Hermione olisi anonut siirtoa Korpinkynteen ;)
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Poissa libero

  • Vuotislainen
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #7 : Toukokuu 01, 2008, 22:07:32 »
Entäpä jos Ron ei olisi varoittanu Harrylle luihuisesta, Harry ei oilisi toivonu ettei joudu luihuiseen, niin hän olisi ehkä joutunut luihuiseen.

Pikkupata

  • Ankeuttaja
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #8 : Toukokuu 02, 2008, 15:33:29 »
Mitä jos sukupuolet olisivat kautta kirjan toisinpäin: Harriet, Ronalda, Hermin, Nevilla, Dracona... Rosmebertin pubi, Hagrida, Albiana Dumbledore, ...Sehän olisikin ollut tyttöromaani? Ajatus on omituinen...

Olisiko koko valtaisa läntisen pallonpuoliskon poikalasten lukemisbuumi jäänyt tapahtumatta? Aivan varmasti...

Poissa Loi

  • Vihdoin Voldemortin voittanut
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Kuka mitä häh?
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #9 : Toukokuu 02, 2008, 16:22:51 »
Lainaus
Olisiko koko valtaisa läntisen pallonpuoliskon poikalasten lukemisbuumi jäänyt tapahtumatta? Aivan varmasti...

Niin olisi, koska yhä vielä eletään sellaisen epätasa-arvon maailmassa, että pojilla on ennakkoluuloja sellaisia romaaneja kohtaan, jossa sankari onkin nainen tai tyttö. Sen sijaan naiset ja tytöt lukevat laajemmin. Ehkä joskus tulevaisuudessa päästään vielä siihenkin, että naispääosalla oleva nuorisoromaani saavuttaa vastaavanlaisen suosion kuin Potterit. 
Toisin sanoen Vuoden Voldemort 2009 - kiitos äänensä antaneille. :)

Tapiirirakkautta

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #10 : Toukokuu 02, 2008, 17:52:03 »
Potterien suosiota on varmaankin aika vaikea saavuttaa. Enkä mä usko, että pojat on ainoita ennakkoluuloisia naissankareita (;D) kohtaan, varmaankin myös monet tytöt pitävät jotenkin luonnollisempana lukea poikien seikkailuista kuin tyttöjen. Tai kirjoittaa (*köh köh* Rowling *köh*) :P

Mutta on meillä tosin onneksi esimerkiksi Universumien Tomu ja Lyra, mutta kyllähän se on surullinen fakta, että poikavoittoiset kirjat vieläkin dominoivat. Ehkä tilanne kuitenkin korjaantuu pikkuhiljaa
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #11 : Toukokuu 02, 2008, 20:00:58 »
Mitä jos sukupuolet olisivat kautta kirjan toisinpäin: Harriet, Ronalda, Hermin, Nevilla, Dracona... Rosmebertin pubi, Hagrida, Albiana Dumbledore, ...Sehän olisikin ollut tyttöromaani? Ajatus on omituinen...
Joo, TODELLA outo ajatus. Ja tuskinpa pojatkaan olisivat kirjaan tarttuneet... Jotenkin nämä fantasiaromaanit yms. joissa on poika/mies päähenkilönä jyräävät kaiken alleen... No minulla helppo sanoa, kirjoitan usein tarinoitani pojan näkökulmasta ;)

Mutta entä jos kukaan ei olisi ottanut Harry Potteria kustannettavaksi? Mikä olisi silloin hallitseva kirjasarja? Jos ei olisi Pottereita kustannettu, Rowlingin elämä voisi olla huonompi, Vuotista ei olisi, useiden paras lukukokemus olisi jokin muu kirja... Hrrh.

Mitä jos Sirius ei olisikaan karannut Azkabanista? Kolmannen kirjan juoni olisi jotain ihan hukkaa... Sirius on muutenkin oleellinen henkilö. Sitten monen lempihahmo  Potter-sarjasta olisikin joku muu kuin Sirius. Keneltä Hagrid olisi silloin saanut lentävän motskarin? Kuka olisi silloin Harryn yksi isähahmo, entä hänen kummisetänsä? Harryn kummisedäksi jaksaisin uskoa Lupinia, mutta enpä kumminkaan tiedä.. Kuka olisi silloin Jamesin paras kaveri? Kenet silloin olisi pistetty syylliseksi Piskuilanin tilalle?

Ei hele, mähän saisin spoilata täällä... Oi tätä ihanuutta!Vai saisinko.. *antaa jonkun muun tehdä aloitteen*

- Flyra
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Poissa Kerberos

  • Ylimääräinen pää
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Life sucs and then you die.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #12 : Toukokuu 02, 2008, 21:38:58 »

Mitä jos Sirius ei olisikaan karannut Azkabanista? Kolmannen kirjan juoni olisi jotain ihan hukkaa... Sirius on muutenkin oleellinen henkilö. Sitten monen lempihahmo  Potter-sarjasta olisikin joku muu kuin Sirius. Keneltä Hagrid olisi silloin saanut lentävän motskarin? Kuka olisi silloin Harryn yksi isähahmo, entä hänen kummisetänsä? Harryn kummisedäksi jaksaisin uskoa Lupinia, mutta enpä kumminkaan tiedä.. Kuka olisi silloin Jamesin paras kaveri? Kenet silloin olisi pistetty syylliseksi Piskuilanin tilalle?


Öms, joo... Vaikka kirjoitit näin, että "jos Sirius ei olisi karannut vankilasta", loppu-höpinä (anteeksi jos alentavaa kutsua höpinäksi) vaikuttaa siltä, ettei koko Siriusta olisi koskaan ollutkaan. Sehän joutui vankilaan Harryn vanhempien kuoleman jälkeen, ja näin ollen olisi ollut Harryn kummisetä, Jamesin paras ystävä ja Sirius olisi antanut Hagridille moponsa (njäh, moottoripyöränsä sitte). Joo, okei, hahmo ei olisi ehkä tullut esille millään tavalla, mutta kyllä se varmaan olisi ollut olemassa. Ja jos se ei olisi karannut sieltä vankilasta, niin kirjasarjan juoni olisi vähän kääntynyt toiseen suuntaan... No mutta ymmärsin periaatteessa pointtisi, joten mitäs tässä saarnaamaan.

Yksi erittäin suuri jos on se, että mitä jos James ja Lily eivät olisikaan kuolleet? Sirius ei kai olisi joutunut vankilaan, Harry ei olisi joutunut Dursleyille ja hän olisi tiennyt olevansa velho. Olisiko Harry koskaan tavannutkaan Dursleyita (jassoo, ja  mitenköhän sekin taipuu?), tutustunut Roniin ja niin edespäin. Juoni nyt ainakin olisi ollut ihan toisenlainen, mutta miten, kertokaahan te.

Loma on sitä, ettei ole mitään tekemistä, ja siihen on aikaa koko päivä.

Poissa Reta

  • Kirotun lapsen odottaja
  • Vuotislainen
    • Todella vaiheessa -kirjablogi
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #13 : Toukokuu 03, 2008, 09:09:00 »
^Ensinnäkin Harry olisi ollut tavallinen poika ja Neville olisi ollut mahdollisesti se Poika joka elää. Harryn perheessä olisi kissa (joka todettiin Kuoleman varjeluksissa) ja hänellä olisi mahdollisesti pikkusisaruksia (joka myös todettiin KV:ssä). Sirius ei mitä ilmeisimmin olisi vankilassa, vaan toimisi Harryn kummisetänä. Mutta nyt voisi olla, ettei Harry olisi niin kiintynyt kummisetäänsä, sillä hänellä olisi vanhemmat. Voisi myös olla niin, ettei Kalkaros inhoaisi niin paljon Harrya, sillä Lilyhän oli elossa. (Luojan kiitos että soilauskielto päättyi!)

Harryn ei olisi tarvinnut kysyä Weasleyiltä miten laiturille yhdeksän ja kolmeneljäsosaa pääsee, sillä hän olisi vanhempiensa mukana. Mutta uskon silti, että Harry olisi edes tutustunut Ronin kanssa, sillä Potterit ja Weasleythän kuuluivat samaan kiltaan. He olisivat vähintään perhetuttuja. Hermionesta en ole niin varma, riippuu ihan sattuuko joku peikko pääsemään linnaan ja ahdistelemaan Hermionea. :)
The adventures I enjoy are usually of the literary nature. -Henry Winchester

Miksi me ihmiset kaadumme?
- Jotta oppisimme nousemaan jaloillemme.

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #14 : Toukokuu 03, 2008, 12:01:23 »
Mihinkäs viestini häipyi täältä? Ei sitä olisi tarvinnut poistaa, spoilauskielto oli jo päättynyt!

Noniin, entäs jos Tylis olisikin suomessa? Helsingistä olisi kivat kulkureitit sinne. ^^
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #15 : Toukokuu 03, 2008, 17:41:08 »
Noniin, entäs jos Tylis olisikin suomessa? Helsingistä olisi kivat kulkureitit sinne. ^^

Vähänkö olisi just mahtavaa! Mutta tietenkään ei ole, britttikirjahan se on... Mutta olisihan se mahtava ajatus! Tai Suomessa olisi ylipäätään joku taikakoulu.Wuu...

Niin, jos Neville olisikin ollut kirja pähenkilö, Poika joka elää. Voisi olla Rowlingin kirjoitustapa olla hieman erilainen, koko kirjasarja täysin erilainen.
Eli täsä tapauksessa Voldemort olisi valinnutkin puhdasverisen Nevillen.
Mutta Nevillellähän oli huoltaja, hänen isoäitinsä, joten lähtötilanne ei olisi täysin sama kuin Harryllä. Harry asui perheen luona, jota vihasi(no suurimmaksi osaksi...) toisin kuin Neville, joka asui isoäitinsä luona jota rakasti(ainakin suurimmaksi osaksi...). Nevillellä ei olisi niiin pahoja traumoja, koska hänhän ei nähnyt ko hänen äitinsä kuoli, hänellä oli huoltaja jne. Ja Nevillehän olisi voinut kuolla silloisen "saamattomuutensa" syystä. Mutta näin ei olisi käynyt, koska Rolwing ei olisi pystynyt(voi hemmetti, missä muodossa tässä oiekin pitää kirjoittaa...) tappamaan häntä.

Seuraanpas tätä ketjua aktiivisesti...Ja kaikki viestit pelkkää jossittelua :)

- Flyra
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Poissa Hippo

  • mutakylpyilemässä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #16 : Toukokuu 04, 2008, 18:05:37 »
(hieman erilainen viesti, mutta oli ihan pakko tunkea tänne)

Entä jos Pottereita ei olisi julkaistu? Rowhan tarjosi kirjaa kymmenille kustantamoille ja melkein jo luovuttikin.
Ei olisi Vuotista. Mitä tekisin tällä hetkellä? En ajattelisi asioita samlla lailla, olen nimittäin oppinut vuotiksessa ajattelemaan asioita laajemmin.
Ei olisi miittejä, eikä mitään mikä liittyy vähääkään Pottereihin. En olisi yhtään kiinnostunut velhoista enkä noidista...

Olisiko joku ihminen kuollut ilman Pottereita? Jos hän olisi vaikka ollut lukemassa KV:ta koko päivän, ja muussa tapauksessa mennyt pihalle ja jäänyt auotn alle.

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #17 : Toukokuu 05, 2008, 17:23:51 »
Entä jos Pottereita ei olisi julkaistu? Rowhan tarjosi kirjaa kymmenille kustantamoille ja melkein jo luovuttikin.
Ei olisi Vuotista. Mitä tekisin tällä hetkellä? En ajattelisi asioita samlla lailla, olen nimittäin oppinut vuotiksessa ajattelemaan asioita laajemmin.
Ei olisi miittejä, eikä mitään mikä liittyy vähääkään Pottereihin. En olisi yhtään kiinnostunut velhoista enkä noidista...
Olisiko joku ihminen kuollut ilman Pottereita? Jos hän olisi vaikka ollut lukemassa KV:ta koko päivän, ja muussa tapauksessa mennyt pihalle ja jäänyt auotn alle.

Tuota minäkin mietin. Mutta mutta... Olisi se kamalaa. Lempikirjani ei olisi Potterit, sama olisi varmasti monella muullakin. Rowlingin elämä olisi täysin erilaista, samaten hänen lastensa elämä. Ehkä hän ei olisi tavannut Neil Murrayta ja saanut Davidia ja... *mikä sen yhden nimi nyt olikaan*. No ihan sama.
Ei olisi Vuotista, miittejä, paljon hauskaa olisi jäänyt kokematta. Nyt hallitsevaa kirjasarjaa ei olisi olemassa, en olisi varttunut viimeisimpiä vuosia Potterien siivellä, mielikuvitukseni olisi jäänyt alkutekijöihinsä. Ei olisi ficcejä Pottereista. Bloomsbury ei ehkä olisi niin laaja, Kapari olisi suomentanut jotain muuta. Ei pidettäisi huispauskisoja, Vuotisoscareita... Elämä olisi kamalaa. En osaa kuvitella elämääni ilman Pottereita.

Entä jos Rowling ei olisi saanutkaan inspiraatiota Harry Potteriin?

- Flyra
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Poissa Hippo

  • mutakylpyilemässä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #18 : Toukokuu 05, 2008, 21:06:50 »
Entä jos Rowling ei olisi saanutkaan inspiraatiota Harry Potteriin?

Äääks, kuinka todennäköistä sekin olisi... Jos ei olisi nähnyt sitä Harryn näköistä poikaa. *pelästyy omia mielikuviaan*

Poissa Xanie

  • hymyilevä huomispäivä
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • *reps*
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #19 : Toukokuu 06, 2008, 14:39:42 »
Nyt kun spoilauskielto on loppunut, otan esille kaksi jossittelun aihetta, jotka liittyvät viimeiseen taisteluun.

Eli, mitä jos Draco ei olisikaan riisunut Dumbledorea aseista? Dracosta ei olisi tullut Elder Wandin omistajaa, eikä Harry olisi voinut saada sitä, ja loppujen lopuksi se, että Harry omisti sauvan oli merkittävässä osassa siinä lopussa.

Ja toinen, mitä jos Voldemort olisi käyttänyt jonkun muun verta silloin, kun otti Harrysta verta liekehtivässä pikarissa tullakseen taas täysiin voimiinsa. Olisiko Harryssa oleva Lilyn antama suoja suojellut Harrya vieläkin ja jos ei, niin miten sitten olisi käynyt?

Kuoleman Varjeluksisa on monta asiaa, jotka ovat tapahtuneet sattumalta ja hyvän onnen tuloksena. Niistä on hyvä lähteä jossitelemaan ja miettimään ;)

Otan myös tähän tämän Harry/Neville jutun. Molemmathan siis sopivat siihen ennustukseen ja Voldemort päätti lähteä Harryn perään. Nevillen vanhemmat kokivat pian sen jälkeen ikävän kohtalon. Jos Voldemort olisi kuitenkin lähtenyt Nevillen vanhempien perään ja jos oletetaan, että Nevillen äiti olisi myös uhrautunut tämän puolesta ja isä kuollut (eli samalla tavalla, kuin Harrylle, mutta vain Nevillen kohdalla). Harry oli kuitenkin suhteellisen fiksu poika, Neville taas kauhean arka ja kömpelö. Jos Nevillen vanhemmat olisivat kuolleet olisi hän siinäkin tapauksessa viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa isovanhempiensa hoidossa. Eli hänestä olisi tullut yhtä kömpelö, kuin olikin? Olisiko Nevillen kaltaisessa tyypissä ollut "sitä jotain" mitä vaadittiin Voldemortin perään lähtemiseen? Olisiko hän onnistunut, vaikka oli niin kömpelö ja huonomuistinen?

~Xanie
Kun ystäväsi katselevat sinua hyppäämässä laskuvarjolla joka ei aukea, voisi olla hauska temppu, jos esittäisit vaikkapa uintiliikkeitä.
Avasta kiitos Seatearille!
Tee päivän hyvä työ: www.freerice.com

Hay

  • Ankeuttaja
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #20 : Toukokuu 06, 2008, 20:27:59 »
Hmm, mielenkiintoinen topic. (: Tämä viesti ei nyt varsinaisesti liity kirjan tapahtumiin, mutta..

Entäs ulkonäkö? Vaikuttaako se kirjan henkeen, siinä mielessä, että entä jos..
Harrylla olisikin vaalea, lyhyt sänki ja siniset silmät? Entä jos Harrylla olisi roteva ja iso ruumis, olisiko hän päässyt etsijäksi? Entä jos Ron olisikin mustatukkainen, siropiirteinen kiinalainen? Entä jos Hermionella olisikin oljenvärinen polkkatukka ja hän olisi koko koulun kaunein tyttönen?

Hmm, joo. Kyllä se vaikuttaisi sekä kirjan henkeen että tapahtumiin.

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #21 : Toukokuu 06, 2008, 21:23:32 »
Eli, mitä jos Draco ei olisikaan riisunut Dumbledorea aseista? Dracosta ei olisi tullut Elder Wandin omistajaa, eikä Harry olisi voinut saada sitä, ja loppujen lopuksi se, että Harry omisti sauvan oli merkittävässä osassa siinä lopussa.
Hankala sanoa. Nimittäin seljasauvallahan oli erittäin merkittävä rooli kirjan lopussa. jos Draco ei olisi aseistariisunut Dumbledorea, Dumbledore ei olisi ehkä kuollut... Dumbledore olisi saattanut taistella kuolonsyöjiä vastaan, joten ehkä heille olisi käynyt eri tavalla. Äsh, aika loppuu kohta kesken niin en spekuloida tarkemmin..

Ja toinen, mitä jos Voldemort olisi käyttänyt jonkun muun verta silloin, kun otti Harrysta verta liekehtivässä pikarissa tullakseen taas täysiin voimiinsa. Olisiko Harryssa oleva Lilyn antama suoja suojellut Harrya vieläkin ja jos ei, niin miten sitten olisi käynyt?
Niin... Jos Harryn veren tilalla olisikin ollut jonkun muun verta, jonkun vain tuolta randomilla napatun. Uskon että... ettäettä... Että Lilyn veri Ei olisi suojellut Harrya. Koska verikilven vai mikä nyt olikaan, toiinta perustuu siihen, että joku joka rakastaa todella paljon, puolesta uhrautuu menettämään henkensä vai miten se nyt menikään... Että se verikilven toiminta Haryn kohdalla perustui ymmärtääkseni siihen, että Lily uhrasi henkensä Harryn puolesta. Suunnilleen..
...
Eli hänestä olisi tullut yhtä kömpelö, kuin olikin? Olisiko Nevillen kaltaisessa tyypissä ollut "sitä jotain" mitä vaadittiin Voldemortin perään lähtemiseen? Olisiko hän onnistunut, vaikka oli niin kömpelö ja huonomuistinen?
Uskon, että Neville olisi samanlainen. Nevillessä ei olisi ollut sitä mitä vaaditaan Voldujahtiin kun hän oli ekalla, tokalla, kolmannella. Nelosesluokasta eteenpäin olisi ollut. Koska siinähän Neville ns. "muuttui". Mutta epäilen, että Neville ei olisi onnistunut Voldujahdissaan. JA Rowling ei olisi kirjoittanut Nevillestä päähenkilönä; tuskin kukaan lukee kirjaa, jonka päähenkilö on kömpelö, huonomuistinen jne..

- Flyra
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #22 : Toukokuu 06, 2008, 22:21:28 »
Mutta olisiko Nevillen lapsuus todellakin ollut samanlaista kuin mitä se oli? Yksi Dumbledoren syistähän laittaa Harry Dursleyille oli, että siten Harry ei kasvaisi Poikana-joka-elää, juhlittuna kansallissankarina, vaan ihan tavallisena poikana (no, Dursleyt hieman sössivät tässä). Nevillellä oli puolestaan sukua hengissä taikamaailmassa ja hän olisi kasvanut siellä. Olisiko Nevillestä tullut entistä hämmentyneempi ja itsetunto-ongelmaisempi? Vai olisiko hänestä tullut omahyväinen ja ylimielinen? Vai olisiko hänestä tullut yksinkertaisesti vain itsevarma ja pätevä velho?

edit. Mä jatkan nyt vähän kehittelyä Nevillestä poikana-joka-elää. Jos hän olisi kasvanut ihailtuna velhomaailman sankarina, eikä hänellä olisi itsetunto-ongelmia, niin mihin tupaan hän olisi joutunut? Luihuinen on yksi mahdollisuus (jos Neville siis olisi päätynyt ylimieliseksi ja vallanhimoiseksi tms.). Mutta musta mielenkiintoisempi valinta itsevarmalle Nevillelle olisi Puuskupuh. Meinaan, mun mielestä Nevillessä on selvää puuskuainesta, eikä vikan kirjan tapahtumat sitä miksikään muuta. Mä oon ajatellut, että Neville osin päätyi Rohkelikkoon sen takia, että hän itse toivoi sitä. Isoäiti ja muut suvun jäsenet olivat aikoinaan olleet varmaan Rohkelikossa, ja siksi Nevillellä oli kovat paineet päästä sinne. Mutta jos Neville olisi uskaltanut olla oma itsensä eikä yrittänyt niin kiivaasti olla mieliksi isoäidilleen, niin hän olisi päässyt Puuskupuhiin. Eli jos mun ajatusketju on oikea, faktat kohdallaan jne., niin Neville päätyi Rohkelikkoon rohkeuden puutteen takia :D
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 08, 2008, 09:53:50 kirjoittanut Mab »
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Poissa Blizzard

  • Untitled
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #23 : Toukokuu 12, 2008, 17:06:58 »
Entäs ulkonäkö? Vaikuttaako se kirjan henkeen, siinä mielessä, että entä jos..
Harrylla olisikin vaalea, lyhyt sänki ja siniset silmät? Entä jos Harrylla olisi roteva ja iso ruumis, olisiko hän päässyt etsijäksi? Entä jos Ron olisikin mustatukkainen, siropiirteinen kiinalainen? Entä jos Hermionella olisikin oljenvärinen polkkatukka ja hän olisi koko koulun kaunein tyttönen?
  Tämä on mielenkiintoista. Luultavasti suosio olisi ollut huonompi. Ruipelo vihreäsilmäinen rillipää herättää monessa enemmän sympatiaa kuin vaalea sinisilmä, joita kuitenkin on melko vähän. Samaistumiskysymys...
  Mutta entä jos Harry tosiaan olisi ollut roteva? Tai huonokuntoinen? Hänen itsetuntonsa Dursleyiden nälvinnän vuoksi saattanut olla huonompi. Tai jopa parempi. Ehkä Dursley olisi pitänyt serkustaan, jos näillä olisi ollut enemmän yhteistä. He olisivat käyneet kiusaamassa pienempiä yhdessä, tai sitten istuneet kotona koneella pelaamassa. Ehkä tälle Harrylle ei olisi kelvannut Weasleyiden apu. Harry olisi ehkä suostunut Dracon ystävyydentarjoukseen. Ja päätynyt luihuiseen uuden ystävänsä perässä. Ollut Dracon pompoteltavana...Olisi hauska tietää, mitä Kalkaros olisi mahtanut ajatella, jos hänen rakastamansa naisen ja inhoamansa miehen lapsi olisi luihuisessa. Ja mitkä geenit olisivat saaneet Lilyn ja Jamesin lapsesta vaalean ja sinisilmäisen.
   Ron Weasley olisi ystävystynyt Seamusin ja Deanin kanssa. Hermione kaveeraisi Lavenderin seurassa. Hän olisi suosittu neropatti, sellainen jota haukuttaisiin korkeintaan hienohelmaksi.
   Mutta miten miten Voldemort sopisi tähän kuvaan? Lähtisikö Harry Dracon kanssa yhdessä metsästämään Hirnyrkkejä, vai käskisikö hän Dumbledoren hoitaa omat asiansa? Vai olisiko Harry jo seitsemänteen vuoteen mennessä vainaa? Ehkä. Entä jos Voldemort olisikin katunut viime hetkellä?
 Sekavan viestin lähetti: Blizzard =)
"Falling is just like flying... except there's a more permanent destination"

Poissa Töme

  • jäätynyt nolla sateessa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • They're all out without you, havin' fun.
  • Pottermore: CharmBlade23297
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Entä jos..?
« Vastaus #24 : Toukokuu 20, 2008, 19:25:22 »
Entä jos Harry ei olisi pitänyt päätään kun hänet lajiteltiin omaan tupaansa...? Entä jos Hermione olisi loihtinut Dracon kolmannessa leffassa?
Entä jos ............????????  :)
How can you "just be yourself" when you don`t know who you are?
Stop saying "I know how you feel"
How could anyone know how another feels?