Kirjoittaja Aihe: Tuija Lehtisen kirjat  (Luettu 12850 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

faint

  • Ankeuttaja
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #25 : Tammikuu 26, 2006, 15:27:15 »
Tuija Lehtinen on niin perus, että sen kirjoja on tullut kahlattua läpi ihan urakalla. Sara-kirjoista tykkäsin ehkä eniten, päähenkilö oli niin räväkkä ja sellainen oman itsensä valtias, ettei kukaan määrännyt häntä. Saroja voisin lukea vieläkin, vaikka minulla suurin Lehtis-buumi on mennyt jo ohistse. Ehkä Lehtiset ovat vähän... ala-aste-kirjoja. Tai siis, niitä on kiva lukea, koska ne ovat suurimmaksi osaksi sellaisia "teinikirjoja", sellaista helppoa ja kevyttä mitä on kiva lukea illalla. ^^

Mirkoista en ole koskaan oikestaan tykännyt. En tykkää siitä päähenkilöstä, enkä ole jaksanut lukea kuin muutaman kappaleen Mirkka-sarjan kirjoja. Lauroistakaan koskaan ole tykännyt niin paljon että lukisin niitä uudestaan.

R.I.P:n haluaisin lukea, sekä Siivet varpaiden välissä. Ihan pihalla on todella kiva, nuorten elämästä kertova kirja. Se minulla jopa on omana, koska pidin siitä niin paljon. Myös Mallitoimisto Pandora ja Poika nimeltä Iines ovat hauskoja! Lehtisellä on hauskaa sanailua ja hahmot ovat perrrrsoonallisia ja hupsuja. Haluan edelleen ylistää Sara-sarjan päählöä Saraa, joka yksinkertaisesti on niin loistava. ^^ Ei mikään teiniprinsessa vaan sellainen persoonallinen ja nokkava. Hahmoon on helppo samaistua.

Heh, tykkään muuten Lehtisen kirjoissa siitä, että muut Tuijan hahmot seikkailevat muissakin kirjoissa. ^^ Asfalttisoturissa taidetaan mainita jotain Sarasta ja en-muista-missä kirjassa oli jotain Johanneksesta (Poika nimeltä Iines -kirjasta).

Terryet

  • Ankeuttaja
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #26 : Maaliskuu 10, 2006, 23:48:11 »
Olen lukenut suurimman osan Lehtisen nuortenkirjatuotannosta.
Sarat, Laurat ja Mirkat olen lukenut useaan kertaan läpi.
Minulta löytyy Sara@crazymail.com ja Nottingham kesällä kello 6 sekä 2 koottua Mirkka-kirjaa kotoa. Nyt haen kirjakaupoista Sara ja levottomat jalat -kirjaa, pokkarina.

Olen lukenut myös teokset: Ihan pihalla, Siskokullat, Poika nimeltä Iines, Mopo, Tanja Tavis, Kundi kuin kameleontti ja muita muodonmuutoksia, Kundi kesätukkainen ja Katuhaukat -sarjaa.

Olen tainnut lukea muitakin, mutta nyt ei muistu mieleen.
Laura -sarjassa olen lukenut kaikki muut, paitsi kaksi uusinta (Laura pitää pintansa ja Laura, sua kaipaan), koska en ole löytänyt niitä kirjastosta.

Tällä viikolla löysin Vaniljasyndrooman kirjakaupasta pokkarina. Sisäkannessa lukee, että kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1990. Enpä vain ole kirjastossa nähnyt sitä. :l Onneksi kuitenkin kirjakaupasta löysin omaksi. Ihan sattumalta, vieläpä. :)

Tuijan kirjat ovat hyviä, todellisen tuntuisia. :)

Joku tuolla jo luetteli, niitä kirjoja, joissa muita Tuijan luomia hahmoja on ollut mukana. Taisi olla tuo Kundi kesätukkainen tai joku Laura -kirjoista, jossa mainittiin Masa, eli nykyisin Riina. Ja Mirkka, Juuso ja Pontuskin siellä taidettiin mainita. :)  En kyllä muista tarkkaan, oliko se jompikumpi noista, mutta joku Lehtisen muu kirja kuitenkin. :D

Poissa Huhutar

  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Henkilö, jota ei tunnista ilman teekupposta
    • Livejournal
  • Pottermore: dustpatronus46
  • Tupa: Puuskupuh
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #27 : Maaliskuu 15, 2006, 22:15:29 »
Olen lukenut Lehtisen Laura-kirjat. Ne kirjat ovat sellaisia, jotka luen nopeasti. Rakastan niitä. Laura on niin samanlainen henkilö, kuin minä. Voin kuvitella aina itseni häneksi. Se on aina ihanaa kirjoissa, jos löytää jonkun henkilön, johon samaistua. Olen myös kokenut samanlaisia asioita kuin Laura ja ottanut niistä myös mallia elämääni. Kuulostaa vähän hassulta mutta juu. Lisäksi Lehtinen kirjoittaa ihanasti. Pidän hänen tyylistään jotenkin.
Muita Lehtisen kirjoja en ole lukenut, mutta tarkoitus olisi. Saroja ja Mirkkoja voisi alkaa lukemaan, kun niitä on täällä kehuttu.

Poissa xir

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #28 : Maaliskuu 18, 2006, 19:40:15 »
Lainaus käyttäjältä: "Amulet"
Mun ystävä Rufus ja se toinen kirja, jossa Rufus seikkaili myös, olivat mun lemppareita joskus. Pitäisi melkein lainata ja katsoa, vieläkö aikuisena niissä on samaa taikaa :)
...
Mikäs sen tytön nimi oli, jonka kanssa se Rufus sitten alkoi heilastelemaan?


Lea oli tytön nimi. Minua alkoi mietityttää, pidin joskus yläasteella esitelmänkin Tuija Lehtisen tavasta niveltää kirjojensa henkilöt aina toisiin kirjoittamiinsa kirjoihin, mutta en nyt saa päähäni että missä muussa kirjassa kuin Mun ystävä Rufuksessa Rufus oli liikenteessä? En ole tajunnut yhteyttä/ en ole lukenut kirjaa, mutta nyt jäi häiritsemään niin paljon, että jos mitenkään joskus satut muistamaan kyseisen kirjan nimen niin laita se tänne niin minä pääsen rääkkäämästä aivojani :D

Nerdie

  • Ankeuttaja
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #29 : Maaliskuu 21, 2006, 16:44:10 »
Tuija Lehtisen kirjoista minä tykkään. Niissä kaikissa nuoria, heidän ongelmiaan, kavereita ja Suomea. Peruskamaa, mutta useimmat hänen kirjoittamistaan kirjoistaan vain yksinkertaisesti iskevät. Lehtisellä on paljon koskettavia aiheita, kuten juuri tämä Ihan Pihalla, jota juuri aloittelin lukemaan. Alku vaikuttaa hyvältä, kertoo ongelmanuorista jne.
Laura-sarjaan minä hullaannuin jo kauan sitten täysin, ja nyt kun viimeinen osa tuli, harmitti hiukan. Tässäkö tämä nyt oli? Mutta Pottereissa tuo loppu on varmasti paljon kuohahtavampi. :'D Laura-sarja siis kertoo Laurasta (krahaa, kaimani) ja hänen elämästään. Vaikkeivat nämä Laurat mitenkään erikoisia ole, niin silti nauran aina niille ja jaksan pitää niistä.

Lehtisen kirja Mopo, joka kertoo kaverijengistä joka tuunailee harrastuksekseen mopoja, on myös hyvä. Se oli hieno ja omaperäinen, pisti ajattelemaan. Poika nimeltä Iines on myös tullut luettua, ja ideana se toimi. Suomen maisemia, jengejä, aikuistumista, ihastuksia jne.

Eli siis, hyvä kirjailija tämä Tuija Lehtinen, jonka kirjoja tulee luettua kun semmoinen käden korkeudelle osuu. Parhaaksi luetsisin Laura-sarjan.
Enkelinkuvia Hiekassa, joka on muuten Tuijan ensimmäinen kirja, kiinnostaa. Olisi mukava lukea se. -86 vuonna se ilmestyi, mutta viis siitä.

Reebie

  • Ankeuttaja
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #30 : Syyskuu 06, 2006, 20:30:11 »
Juup, aika listan olen Tuija Lehtisen kirjoja lukenut. Pidän kirjoitustyylistä, vaikka jotkut kirjat hieman toistavatkin itseään. Ja ainoa Tuija Lehtisen kirja, jossa joku kuolee, on Mopo, ja se on harmi. Rakastan kirjoja, jossa henkilöt kuolee.
Tässä pieni lista lukemistani Lehtisen kirjoista:

 Siskokullat Yksi parhaimmista hänen kirjoistaan. Harmi vain, että Sonjasta tuli kummallinen, mutta elämänsä kullakin...

Sara@crazymail.com, Nottinghamn kesällä kello 6, Sara ja levottomat jalat Nämä kirjat olivat ensimmäiset Lehtisen kirjat jotka luin. Pidin.

Mopo Vaikka pidän mopoja melko huonossa arvossa, en voinut olla pitämättä tästä. Ihanaa kun Juksu kuoli, ei sillä, että en olisi pitänyt hänestä, mutta kuten sanoin jo, rakastan kuolevia ihmisiä kirjoissa.

Laura -kirjat En pidä. En osaa perustella, mutta en vain pidä.

Kundi kuin kameleontti ja muita muodonmuutoksia Ihan kiva novellikokoelma, kaikki vain päättyivät niin ah - onnellisesti. Ja novellit toistavat itseään, vaikka ovatkin erilaisia.

Tanja Tavis, 9 D Tämän jopa satun omistamaan. Hyvä kirja, mutta 7. kerran jälkeen alkaa jo hiukan kyllästyttämään. Ja se Muru on kyllä ärsyttävä.

Ja R.I.P. minun pitäisi lainata... Ei vain ole vielä tullut sitä tehtyä, nimi vaikka onkin noin kiinnostava.

Poissa Less

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #31 : Syyskuu 11, 2006, 22:17:32 »
Minäkin olen Lehtisen kirjoja lukenut, lähinnä äidinkielentuntien vuoksi, enkä pidä niistä lainkaan. En tiedä miksen, en vain pidä. Minä inhoan kirjoja joissa puhutaan puhekieltä. Inhoan myös suurinta osaa kirjoja joissa on minä-kertoja. Ja ikävä kyllä nämä ovat läsnä niissä Lehtisen kirjoissa jotka olen lukenut.

Laura-kirjoja omistan kaksi. Niitä inhoan, Laura on niin täydellinen ja ärsyttävä. Olen myös lukenut sen Sara@crazymail.com, tai jotain sinnepäin. Sekin oli huono, minä-kertoja ja puhekieli ja ärsyttävä päähenkilö. Eijeijeijei.

En myöskään pidä kirjojen aiheista, niissä ei mielestäni ole mitään kivaa, vain nuorten ongelmia ja sellaista. Saan sellaisesta tarpeekseni jo ihan oikeassakin elämässä. -.- Ei niitä voi myöskään leppoisaksi ajanvietteeksi sanoa, ei tosiaan. Anteeksi, nyt tietenkin yleistän kun en ole kaikkia Lehtisen kirjoja lukenut. Enkä kyllä lue.

Bagatelle

  • Ankeuttaja
Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #32 : Syyskuu 21, 2006, 22:41:18 »
Luin 9-12-vuotiaana paljonkin Lehtisen kirjoja, siihen mennessä ilmestyneet nuortenkirjat lähes kaikki, kaikkein vanhimpia lukuunottamatta. Pidin mm. Sara-sarjasta todella paljoin, samoin novellikokoelmasta Kundi kuin kameleontti ja muita muodonmuutoksia, niistä  Mirkoista jotka luin ja Vaniljasyndrooma-romaanista. Viimeksi mainitusta pitäisin ehkä nykyäänkin, muistaakseni se oli ihan letkeä kirja. Parisen vuotta taisi vierähtää ja aloitin uudestaan Lehtisien lukemisen; pidin ainostaan Laura-sarjasta, esim. Siivet varpaiden välissä oli surkea. Luin Laurat, muuten olisin heittänyt Lehtisen jo kokonaan, mutta tänä vuonna piti sitten koulussa lukea Minun veljeni Jon (kaksi muuta olin kolmesta vaihtoehdosta jo lukenut :/), joka oli aivan surkea.
Mä en nykyään enää tykkää Lehtisen tyylistä kirjoittaa, en tykkää lukea puhekieltä, enkä jaksa sitä, miten kaikki kuvataan jotenkin kyynisesti ja maailmaavihaavasti ja jotain. Joo, osaan selittää. (: Tykkään enemmän ns. kauniista kielestä ja muutenkin Lehtiset on mulle jotenkin liian helppoa luettavaa, tykkään enemmän syventyä ihan kunnolla tekstiin. On Lehtiset välillä ihan ookoita, kun on pakko saada jotain "aivot narikkaan"-luettavaa.

Vesinokkaeläin

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #33 : Maaliskuu 07, 2007, 22:06:50 »
Olen lukenut Laura-sarjan kirjat monta kertaa ja tykännyt aivan älyttömästi. Loppupään kirjat ovat mielestäni parempia kuin alun, mutta toisin kuin voisin luulla, syy ei ole se että esim. sarjan viimeisessä kirjassa Laura, sua kaipaan päähenkilö on jo abiturientti ja hänen elämänsä on "jännittävämpää" :D. Ehei. Tuntuu että Lehtinen on Laura-sarjaa kirjoittaessaan kehittynyt ja että tarinankerronta ja teksti on parempaa kuin sarjan ensimmäisissä kirjoissa.

Se Laura-kirjoissa vain ärsyttää, että Laura on niin täydellinen. Onhan hän ensimmäisissä kirjoissa lauta ja omasta mielestään lapsellisen näköinen ynnä muuta vastaavaa, mutta myös niissä ja varsinkin sarjan uudemmissa kirjoissa Laura määräilee satunnaisia poikaystäviään ihan miten tykkää, ei koskaan seurustele kunnolla koska on niin  "järkevä", pärjää aina koulussa ja selviytyy muutenkin kunnialla tilanteesta kuin tilanteesta. Hän on kuin joku järkevä täti joka katselee Jennan teiniangstia ja ihastumisia fiksuna vieressä, niinkuin olisi itse jotenkin viisaampi. En oikein osaa selittää tätä, mutta kuten ehkä jo ymmärsittekin, se ärsyttää.
Ja hei, missä piileskelevät seksuaaliset vähemmistöt? Sarjaan olisi sopinut yksi homo tai lesbo kuin nokka naamaan. En tiedä miksi, tuntuu vain siltä. Jos ei muuten niin Lauran paremmuuden korostamikseksi.

Joka tapauksessa, kaiken valituksen jälkeen, Laura-sarja on mielestäni oikein mainio kirjasarja.

-Vesinokkaeläin

Pah. Ei pitäisi filosofoida väsyneenä.

Poissa Nimue

  • broccoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #34 : Kesäkuu 27, 2007, 19:15:06 »
Minä olen käynyt monen monta kertaa Lehtisen Laurat läpi. Sarjaan kuuluu myös joitakin yksittäisromaaneja, kuten Kundi kuin Kameleontti(tai jotain sinnepäin), Sara@grazymail.com:t, ja Tanja Tavis 9D.
Laurat: Muuten kivoja, paitsi että Laura ärsytti minua suunnattomasti. Kuitenkin oli kiva lukea siitä, kuinka Laura tavallaan kasvoi, ja joutui sen ammatin valitsemaan.
Sarat: Nämä on just hyviä. Etenkin Nottinghamissa kello 6:ssa..
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Tanja Tavis 9D:Ihan kiva kirja, toisaalta inhosin sitä.. tyyppiä, jonka Tanja tapasi monta kertaa ties missä.
Kundi kuin kameleontti:
Lainaus
Ihan kiva novellikokoelma, kaikki vain päättyivät niin ah - onnellisesti. Ja novellit toistavat itseään, vaikka ovatkin erilaisia.
Tässähän se tulikin:)
// Luin äsken mallitoimisto Pandoran, jonka pongasin kirjaston hyllystä :D Ihan hyvä kirja, kerronta oli ihan värikästä ja hauskaa.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 13, 2007, 16:35:46 kirjoittanut Nimue »
"You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

pihlajanmarja

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #35 : Kesäkuu 29, 2007, 20:48:18 »
Olen lukenut suurimman osan Tuija Lehtisen kirjoista. Pidin niistä. Laura-kirjoissa itse päähenkilö on melko ärsyttävä, jotenkin niin täydellinen. Se myös puuttui koko ajan muiden asioihin mitkä ei sille kuulunut >_< Sara-kirjat ovat minusta parempia, Sara on ihana henkilö. Pidän myös siitä, että Lehtisen kirjoissa ne henkilöt vierailevat toisissa kirjoissa. Ai niin, vielä Mirkka-kirjat. Pidin niistä ensin, mutta niistä tuli jotenkin niin ennalta-arvattavia. Vaikka olenkin nuo kaikki sarjat lukenut moneen kertaan...

(Wohoo, ensimmäinen viestini Vuotikseen! Tätä täytyy juhlia.)

Poissa villahousu

  • Äiti Maa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #36 : Heinäkuu 01, 2007, 22:50:34 »
Itse olen lukenut yhtä futissarjan kirjaa lukuun ottamatta kaikki Tuija Lehtisen kirjat. Kaikki ne nuortenkirjat, kaikki aikuistenkirjat, jopa Lehtisen kirjoittaman satukirjan.

Nuortenkirjat ovat pääsäntoisesti mukavaa ja nopealukuista viihdettä ja kirjat ovat aika hauskoja. Mitään kirjallisia mestariteoksia kirjat eivät ole, kirjoitustyyli on vähän suttuista ja virheellistä ja niistä huokuu se, ettei kirjoittajalla ole mitään alan opintoja, vaikka yliopistokoulutus onkin ja selvästi on elämänsä aikana paljon kirjoja lukenut, myös hyviä klassikoita. Mutta mitäs tuosta, mikä hyvänsä mikä saa nuoret lukemaan jotain muutakin kuin vain sarjakuvia - vaikka Aku Ankassa varsin hyvää kieltä onkin! - on positiivinen asia.

Laura oli minusta ihan mukava tyttö, mutta varsinkin lukioiässä alkoi käydä rasittavan täydelliseksi ja opiskelupaikan valinta oli raivostuttava. Onneksi kyseessä on fiktiivinen hahmo. :-)

Minä itse pidän enemmän Mirkasta ja Masasta, vaikka heitäkin elämä on varsin hellällä kädellä koetellut ja molemmat ovat aina onnistuneet käytännössä kaikessa, missä ovat halunneetkin. Mirkka-sarjan loppukirja oli paljon yllätyksellisempi kuin Lauran lopetus eikä tyttöjen täydellisyys tullut samalla lailla ilmi kuin Lauran täydellisyys. M:t ovat myös vähän häveliäämpiä, näihin uusiin sarjoihin (Laura ja sitten se Katuhaukat) on otettu jopa lyhyitä seksipätkiä mukaan.

Tänä vuonna alkoi uusi sarja, jonka päätähtenä on yläasteelle menevä Rebekka. Hän on vähän erilaisista ympyröistä kuin Mirkka/Masa ja Laura, saas nähdä mihin hänen tempauksensa lukijat johdattaa.

Minua taas henkilöiden eri kirjoissa vieraileminen ärsyttää aivan tavattomasti. Masa on vieraillut sekä Laurassa että Sarassa ja Laurassa puolestaan Jenna oli kerran lainannut Sara-kirjan kirjastosta ja oli juuri lukemassa sitä. Tämä meni hieman sisäsiittoiseksi! Memma lapsineen on myös pyörähtänyt jossakin kirjassa, koska hän oli saanut toisen lapsen, eikä Mirkka-sarja yltänyt niin pitkälle. Poika nimeltä Iineksen poppoo puolestaan on tunkeutunut aikuisten kirjojenkin puolelle. :-/

Aikuisten kirjat ovat pääsääntöisesti ihan täydellistä soopaa. Alkupään aikuistenkirjat ovat dekkarimaisia - sillä tavalla Lehtinen aikanaan alkoikin kirjoittaa, että luki jonkun huonon dekkarin ja mietti, että kyllä hänkin pystyy yhtä hyvän kirjoittamaan - ja ihan hyviä. Siitä vaan on jo yli kymmenen vuotta aikaa, kun niitä luin. Pitäisi ehkä joskus lukea uudestaan, mutta kun en meinaa ehtiä lukea edes ensimmäistä kertaa kaikkea mitä haluaisin, on uusintakierrokset saaneet jäädä syrjään. Nämä nykyiset kirjat keskittyvät lähinnä romantiikkaan ja ovat kyllä sen verran huonoja, että ehkä seuraavan kirjan ilmestyessä pitääkin jättää se uusin lukematta ja lukea sen sijaan joku hyväksi todettu vanha. :-P

Aikuisten kirjoissa myös hahmot vierailevat toisissa kirjoissa, vastaan on tullut tuttua lehteä ja hotellia ja mainostoimistoa tai vastaavia, mitä aiempien kirjojen miljöönä on ollut. Ne kirjat vaan ovat juonellisesti niin huonoja, että kirjojen tapahtumat ja henkilöt unohtaa lähes välittömästi sen jälkeen, kun kirjan on jälkeensä sulkenut. Onhan se joskus ollut ihan kiva tietää jostain aiemman kirjan hahmosta, että jaa, hän on saamassa vauvan tai jotain muuta vastaavaa, jos vaan kykenisi muistamaan mitä se henkilö omassa kirjassaan puuhasi. Mieluummin sitä kuitenkin lukee huonon kotimaisen hömppäromaanin kuin huonon ulkolaisen hömppiksen, joten nuo uudet Lehtiset on sitä tahtia tullut luettua kun ovat ilmestyneet.

Ja ainoa Tuija Lehtisen kirja, jossa joku kuolee, on Mopo, ja se on harmi. Rakastan kirjoja, jossa henkilöt kuolee.

Eipäs ole.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Annamanna

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #37 : Heinäkuu 03, 2007, 11:27:13 »
Mä olen lukenut useita Lehtisen (nuorten)kirjoja. Kaikki kymmenen Laura-kirjaa löytyy kirjahyllystä, samaten Saran toilailut. Mirkka-kirjoista en ole koskaan tykännyt, vaikka olen niitäkin muutaman lukenut.

Olen huomannut, että monissa kirjoissa paikat ja henkilöt liittyvät jollaintapaa yhteen. Kuten yhdessä Laura-kirjassa Laura käpertyy lukemaan punkkarityttö Saran elämästä, Ruusumadonnassa mainitaan Sara, Poika nimeltä Iinkeksen ja jonkun toisen kirjan (en valitettavasti muista mikä) tapahtumapaikka on sama ja joistain sivuhenkilöistä mainitaan myös. Myös ei-niin-tunnettuja Lehtisen kirjoja kannattaa lukea: Mallitoimisto Pandora, Vaniljasyndrooma, Ruusumadonna, Roskisprinssi, Tanja Tavis 9D, Liisan Blogi jne. Kuitenkin yksikään noista ei yllä Laura- tai Saratasolle.

Myös minua on alkanut (nyt vasta vähän vanhempana) ärsyttämään Lauran täydellisyyn. Kaikki on hyvin, koulu sujuu, täydellinen poikaystävä, pääsee lääkikseen ekalla yrittämällä jne jne. Sara on taas semmoinen päähenkilö, johon on helppo rakastua ja samaistua. Rakastan Saran ulkoapäin karskia olemusta ja ajatusmaailmaa.

Minua ärsyttää, kun Lehtinen käyttää samoja nimiä kirjoissaan, tai sitten samantapaisia, kuten Sara-kirjojen Rauski ja Laura-kirjojen Tauski. Molemmat ovat myös samantyyppisiä luonteeltaan ja ulkonäöltään. Näitä on enemmänkin, mutta en niitä muista kun luen niin paljon. Myös saman tapahtumapaikan käyttäminen oli aluksi hauskaa, mutta kun niihin törmäsi useammin ne alkoi ärsyttää.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 03, 2007, 11:30:20 kirjoittanut Annamanna »

Poissa Stairway

  • käärmehammas
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: StoneShadow3592
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #38 : Heinäkuu 03, 2007, 12:46:18 »
Olen lukenut useita tuija Lehtisen kirjoja, ja kaikki ovat olleet todella hyviä.

Laura-kirjasarjan olen lukenut kokonaan, päähenkilö Laura on ihan mukava, mutta niinkuin aikaisemminkin sanottiin hän alkoi käydä jo liian täydelliseksi..

Mirka-sarjaa olen hieman lukenut ja sekin on ihan hyvä :)

Tuija Lehtinen osaa kertoa hyviä tarinoita ja en ole ainakaan vielä lukenut yhtään sen kirjaa, mikä olisi ollut huono.

Olen lukenut mm. myös:  Siivet varpaiden välissä, mopo, ikkunaprinsessa, Tanja Tavis 9D ja nyt on sitten kesken Siskokullat.

Olen luultavasti muitakin Lehtisen kirjoja lukenut, mutta ei nyt tule vain mieleen.

Minun pitäisi lainata kirjastosta R.I.P aika moni tuttuni on kehunut sitä kirjaa.
TÄTTÄDÄDÄÄ, TÄTTÄDÄDÄÄ!!!
All that glitters is gold.

maasu -> Stairway

Kommando

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #39 : Marraskuu 27, 2007, 18:25:22 »
Älysin ruveta lukemaan Tuija Lehtisen teoksia vasta ihan vähän aikaa sitten ja nyt olen täysin koukussa. Lehtisellä on aivan loistava tyyli kirjoittaa! Arkisia tapahtumia sotkettuina mielikuvituksellisiin sattumuksiin ja mahtavaan huumoriin. Suorasukaista puhetta aiheesta kuin aiheesta, kannanottoa vähemmistöjen asemaan (esimerkkinä Johanna kirjassa Poika nimeltä Iines) ja mielenkiintoisia hahmoja. Mitä muuta voi vaatia?

Suosikkejani on varmastikin Roskisprinssi. Se oli aika lailla juuri tuollainen kuin yllä kuvailin. Tuollainen spontaani maailmanmatkaus kuulostaa niin mielettömän kiehtovalta, että rakastuin kirjaan täysin.

Toinen, josta tykkäsin, oli Kundi kesätukkainen - varmastikin aika lailla siksi, että aion itse kirjoittajalinjalle ja kirjasta sai hyvän ajanvietteen lisäksi viitteitä siitä, millaista siellä on. :)

Muihin lukemiini kuuluvat mm. R.I.P, Siskokullat, Liisan blogi ja Minun veljeni Jon. Ihan kivoja kukin, mutta eivät niin erityisiä kuin vaikkapa Roskisprinssi.

Mutta on Tuija Lehtisellä hieman parannettavaakin. Jotkut ideat tuntuvat vähän kierrätetyiltä. Tuntuu, että päähenkilö päätyy aina loppujen lopuksi yhteen sellaisen tyypin kanssa, joka on alussa tuntunut erityisen epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. En nyt spoilaile sen enempää, vaikka tekisi mieli heitellä esimerkkejä.
Ja minua on jäänyt häiritsemään se, että vaikka se Sulo Armas on ihan hauska nimi, ei sitä vitsiä tarvitse joka kansien välissä kuluttaa.

Niinsiisjuu, kaiken kaikkiaan tykkään valtavasti! Seuraavaksi hyökkään sen Asfalttisoturin kimppuun, kun sitä on niin kehuttu, mutten ole vain saanut aikaiseksi lukea. ^^


PS. Olisi muuten kivaa, jos Lehtinen ottaisi päähenkilöksi joskus jonkun muunkin kuin heteroseksuaalin, kun hänellä kerran sanottavaa löytyy.

deadpromises

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #40 : Joulukuu 14, 2007, 18:23:12 »
Tuija Lehtinen on jotain niin parasta. Kirjat on niiiiiiiiiiinn ihania. Laura-sarja, Sara, Katuhaukat ja muut, ja sitten esimerkiksi Roskisprinssi ja muita aivan mahtavia.

Joo, siis tuosta ylistyksestä voisin siirtyä siihen, miksi pidän Tuijan kirjoista. Rakastan sitä kuvailua ja päähenkilöiden ja muiden omalla tavallaan värikästä persoonallisuutta.

En tiedä onko muut huomannut, mutta vaikka ei olisikaan samaan sarjaan kuuluvaa kirjaa, niin toisen Tuijan kirjoittaman kirjan joku henkilö saattaa esiintyä jossain muussa kirjassa. Tai siis, äh, huonosti selitetty, mutta kuitenkin. Se on mielenkiintoista.

Luin vasta Katuhaukat -sarjan Talo numero 13 -kirjan. Tein siitä kirja-arvostelun ja kaikkea mahdollista mistä piti tehdä jokin kansio. Pidin siitäkin kirjasta.

Ehkä kaikki jo tajusivat, että voisin ylistää Tuija Lehtistä vielä sata vuotta, joten lopetan kaiken varalta tähän. :D

Poissa Bad Girl

  • Rebel Yell
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Guilty 'til I'm proven innocent
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #41 : Helmikuu 27, 2008, 21:46:48 »
Joku on jo maininnutkin, nuo Tuija Lehtisen kirjoittamat futiskirjat. Itse en ole juuri muita Tuija Lehtisen kirjoittamia kirjoja lukenut, mutta tätä futissarjaa olen lukenut moneen kertaan. Ne ovat hyviä ja voisin suositella niitä niillekin, jotka eivät jalkapallosta pidä. Ainoa mistä en näissä kirjoissa pitänyt, oli että niissä puhutaan puhekieltä, mutta siihenkin kyllä tottui. Tosin nyt olen lainannut kirjastosta muutaman muunkin Tuija Lehtisen kirjoittaman kirjan ( ja lukenut) ja voin sanoa, että Tuija on kyllä hyvä kirjailija. Ja tulee aina olemaan yksi suosikki kirjailijoistani ;)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 29, 2008, 19:16:37 kirjoittanut Sandra »
He kuuntelivat hevimetallia, se syövytti heidän aivonsa ja spraymaalattuaan koulujen seinät heidät kärrättiin mielisairaalaan !

Vuoden Luihuinen, kiitoksia äänestäjille <2 || Epäaktiivinen säännöllisen epäsäännöllisesti

Poissa Kuupposen päivä

  • Vuotislainen
  • Pottermore: NightGold9667
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #42 : Maaliskuu 08, 2008, 22:30:35 »
En nyt ole ihan sataprosenttisen varma, olenko vielä vastannut  tähän topiciin. En jaksa tarkistaakaan, joten toivotaan siis, etten ole.

Elikkäs. Onhan noita Tuija Lehtisen kirjoja kieltämättä tullut luettua jonkin verran. Tarkoitan ainoastaan niitä nuortenkirjoja, itse asiassa en ennen tätä päivää edes tiennyt, että hän on muuta kirjoittanutkaan. Täytyy sanoa, että en ole mikään suuri Tuija Lehtisen fani, mutta pidän kyllä jollakin tasolla. Hän kirjoittaa ihan mukavaa perustekstiä. Ei mitään huippuhyvää tai järisyttävää tai ihmeellisen erikoisen persoonallista, mutta ihan sujuvaa ja kivaa. Huumoriakin löytyy, ja se on hyvä.

Tuija Lehtisen kirjat ovat kyllä kaikki melko samasta puusta veistettyjä. Juonena ihastumiset, kaverit ynnä muut tyypilliset asiat. Eikä siinä mitään. Ihan aidon tuntuista nuorten elämän kuvaustahan Lehtinen harrastaa.

Parhaita kirjoja? Hmm, ihan ekana ponnahtaa esiin sellainen kuin Siivet varpaiden välissä. Se on jäänyt ainakin parhaiten mieleen. Minusta siihen on saatu hyvin vangittua haikean tumma tunnelma ja elämän kivut sekä koskettavutta sopivasti. Ja muistaakseni ko. kirja käsitteli jollain tavalla jengimaailmaa. Sellainen kiehtoo minua jollakin tavoin, en tosin osaa sen kummemmin sitä perustella, koska en itsekään yhtään tiedä, mistä tuo mahtaa johtua. Ja sitten on tietenkin mainittava Sara-kirjat. Sarahan on oikein mainio hahmo, tosi kova, mutta onko sittenkään...? Pulmusnössötäydelliset hahmo vituttavat minua todella, ja ainakaan sellainen Sara ei ole. Ja mitäs niitä nyt vielä onkaan... No, Laura-kirjat tietenkin. Taitaapa muuten olla juuri se sarja, jonka kautta Lehtiseen tutustuin. Kuvaavat tavallista elämää aidosti ja elämänmakuisesti. Vihaan Lauraa hahmona, mutta ei se mitään. Ja sitten Asvalttisoturi (ei "Asfalttisoturi", kuten eräät ovat täällä kirjoittaneet)! Se on oikein sujuva ja jouhevasti etenevä kirja, sellainen, jonka voisi kevyesti ahmaista yhdeltä istumalta. Niin, ja sitten tietysti Katuhaukat-sarja, se olikin vähällä unohtua. Jännittävää nuorisodekkaria parhaimmillaan.

Huonoimmaksi sarjaksi voisin heittää Mirka-kirjat. En oikein tiedä, mikä siinä mättää. Yritin joskus lukea kyseistä sarjaa, mutta kun se vain ei onnistunut vangitsemaan mielenkiintoani, niin ei siinä sitten auttanut muu kuin luovuttaa. Se koukku puuttui, en jäänyt kiinni.

Vihaan kyllä sitä puhekielellä kirjoittamista... Okei, tiedän, että Lehtinen tahtoo nuorten elämästä kertoessaan puhua nuorten äänellä ja luulee tuon olevan paras tapa siihen. Mutta silti! Puhekieli näyttää kirjoitettuna niin järkyttävältä, latistaa tunnelmaa ja suoraan sanoen voi jopa pahimmassa tapauksessa pilata kirjan ihan kokonaan. Inhoan sellaista. "Mä" ja "sä" vielä joskus jotenkuten ehkä menettelevät, mutta ei sellainen vielä pitemmälle menevä sanojen lyhentely. Se on mautonta.

Ihan kiva kirjailija siis. Arvosanaksi ehkä joku 7½ tai 8-.

Spirit C

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #43 : Heinäkuu 27, 2008, 17:28:24 »
Tuija Lehtisen kirjoista on tullut luettua Laura-sarja useaan otteeseen, ja kaikki sen sarjan krijat löytyvät hyllystä. Sitten on tullut luettua Mirkka-sarjaakin, tosin en usko että ihan kaikkia niistä kirjoista. Siihen se sitten on jäänytkin, paitsi että olen tuon Liisan blogi-kirjan lukenut. Laura-sarja on mielestäni hyvä, ja niino n Mirkka-sarjakin. Tietysti Mirkka-sarjassa on vähän vanhempi aika (kun on markkoja)... Ja Laura-sarjan alussa on markka-aika, mutta mitäpä siitä.

Poissa Miasma

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • My Little Evil Pony
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #44 : Toukokuu 06, 2009, 19:21:19 »
Luin eilen loppuun Ihan Pihalla kirjan ja se synnytti minussa hirveän himon lukea Lehtisen kirjoja ja tänään niitä noudin vinon pinon kirjastosta. Mukaan lähti R.I.P, Mopo, Traktori, Roskisprinssi ja yksi jonka nimeä en muista enkä jaksa sitä lähteä ettimään. Mukavia kylpyhetkiä siis tiedossa. :]

Ala-yläasteella olen tainnut tulla lukeneeksi kaikki Laurat ja Mirkat. Mukavia kirjoja, sellaisia joita lukee mielellään. Ihan Pihalla oli sellainen ok, siitä jäi todella mukava tunne, mutta ei se kohoa listoillani "klassikkoihin". Vaniljasyndroomasta pidin paljon ja meinasin sen kerran ostaa pokkarina, mutta jäi sitten kaupan hyllyyn. :/ Varmaan tulen sen joku toinen kerta hankkimaan kunhan tulee vastaan.

Suurin rakkauteni Lehtisen kirjoista ovat kyllä Sarat. Näitä minä olen lukenut niin miljoona kertaa, lainannut aina vaan uudestaan ja uudestaan, enkä ikinä kyllästy. On niitä ainakin yli kuusi vuotta luettu useamman kerran vuodessa ja joka kerta ne ovat yhtä loistavia. Muutama kuukausi sitten sain nuo vihdoin omaan hyllyyni ja voi että minä noita rakastan, eikä enää lukemista estä se että joku olisi lainannut ne!
Olen miettinyt pitäisikö minun lukea novellikokoelmasta tuo Sara juttu, mutta toisaalta pelkään että se pilaisi sarjan minulta. Jos se ei olekkaan yhtä loistava, jos se ei ole ollenkaan Sara? Olen tullut siihen tulokseen että ainakin toistaiseksi jätän tuon lukematta, ehkä vielä joskus minulla on tarpeeksi rohkeutta kajota siihen.
Mutta, juuri äsken kun vierailin akateemisen sivuilla, huomasin että Tuija Lehtiseltä on tulossa "Missä olet, Sara?" niminen kirja. Ilmeisesti kirja ilmestyy lokakuussa ja eiköhän ole melko selvää kenestä Sarasta tuo kertoo. Heti meni pasmat sekaisin, toisaalta haluan niin tietää mitä Saralle tapahtuu, mutta toisaalta taas tekisi niin mieli käskeä Lehtistä pitämään näppinsä erossa Sarasta. Sama pelko kuin novellin kanssa, mitä jos tämä kirja ei olekkaan loistava? Mitä jos se ei ole ollenkaan kuin aiemmat Sarat? Luulen että jos tuo kirja ilmestyy lokakuussa ja se tosiaan kertoo SIITÄ Sarasta, niin pakko minun on mennä ainakin selailemaan tuota kirjakauppaan julkaisupäivänä. Riippuen siitä miltä kirja vaikuttaa, se joko lähtee mukaani tai ei.
Who has time for tears?

Corneille

  • Ankeuttaja
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #45 : Lokakuu 04, 2009, 12:21:15 »
Olen lukenut kaikki Lehtisen nuorten teokset lukuunottamatta paria viimestä. Lasten kirjoja en ole lukenut ja aikuisten kirjoista vain muutaman. :P
No niin, kirjoista. Noh, ainoo asia mikä tulee mieleen on: Rakastaa, rakastaa, palvoo...
Upeita, fantastisia kirjoja, jotka naurattavat oikein kunnolla. Ensimmäinen lehtisen kirja, jonka luin oli enkelinkuvia hiekassa. Nyt olen lukenut sen about viisi kertaa.
Lempikirjani Lehtiseltä: Kaikki. :P No ei, ehkäpä... Siivet varpaiden välissä tai...
Lempisarjani: Ööh, kaikki on hyviä. Mutta ehkä paras... Sara sarja. Vikaa kirjaa (Missä olet, Sara?) en ole lukenut, kun se on vasta ilmestynyt.

Pitää oikeasti varmaan lukea kaikki kirjat uudelleen. Niiiiiin ihania... <3

Poissa Kynttiläkäärme

  • Syksyn liekki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: potioncharm26553
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tuija Lehtisen kirjat
« Vastaus #46 : Lokakuu 25, 2015, 17:28:51 »
Yläasteella luin hyvin paljon Laura kirjoja. EN edes tiedä miksi, sillä en pitänyt hahmosta juuri lainkaan. Suosikkikirjani oli Laura, ystäväni. Siinä Lauran paraskaveri Jenna rupee kaveeraamaan terrin kanssa ja pitää Lauraa vaan täydellisenä typykkänä. Olen kokoajan ajatellut niin ja ihmetellyt, miksi luen koko sarjaa kun päähahmo on niin täydellinen, että se oikein ärsyttää. EHkä sitten vain koitin saada muista hahmoista enemmän irit, en tiedä. Laura sarjaa tuli kanssa aikoinaan aktottua ja näin jälkeenpäin nähtynä, se on kyllä jo todella teiniä.