Kirjoittaja Aihe: Miten kuuntelet musiikkia?  (Luettu 16376 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Rainmaker

  • Rukka-Peikko Takkutukka
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #25 : Tammikuu 06, 2008, 00:18:33 »
Minä kuuntelen musiikkia päivittäin. Se on eräänlainen henkireikä minulle. Nyttemmin musiikkimakuni on hitusen avartunut, vaikka metalli onkin se omin juttuni.

Minä kuuntelen musiikkia melkein kaikkialla. Koulun välitunnit kuluivat välillä musiikin parissa, kun kavereita ei ollut paikalla. Kököttelin yksin nurkassani ja kuuntelin lempiyhtyeitäni, ja harmaa koulupäiväkin muuttui heti mukavammaksi. Musiikkia tulee kuunneltua töissä, kun homma ei ole mitenkään erityisen haastavaa, vaan saa miettiä omia juttujaan, kuunnella hyvää musiikkia ja antaa käsien käydä. Alituinen pelkoni on, että ämppärini (lue: mp3-soitin) akku loppuu kesken päivän ja sitten saa kuunnella vain sitä koneiden huminaa ja tuijotella kelloa.

Kun olin vielä lukiossa eikä ollut vielä ajokorttiakaan (saati autoa), linja-automatkat kuluivat musiikin parissa. Tylsä ja pitkäntuntuinen matka kului nopeasti, kun tajunnan täytti musiikilla. Erityisesti iltapäivällä, kun linja-auto oli täynnä meluavia ja kirkuvia teinejä, musiikki soi armahduksen vanhalle. Aamusta eivät onneksi jaksaneet niin möyrästää. Kaupungilla kulkiessa napit ovat tiiviisti korvissani, kun kiertelen kaupoissa. Monissa liikkeissä taustamusiikki on sietämätöntä roskaa, ja silloin rakastan ämppäriäni.

Musiikki on inspiraation lähde. Kun käyn lenkillä tai makaan sängyssä kuuntelemassa ämppäriäni, jokin idea saattaa vain iskeä tajuntaan musiikin takia. Sitten pitää vain juosta tietokoneelle ja kirjoittaa. Joskus tulee paahdettua monta sivua yhteen soittoon ja tuskin tajuan, mitä ympärilläni tapahtuu. Musiikki soi taustalla, kun teen jotain arkipäiväisiä juttuja, kuten siivoilen tai vaikka luen. Autossa ja junassa musiikki on hyvä viihdyke. Autossa minulla on aina radio (tarkemmin sanottuna Radio Rock) päällä, tai sitten kuuntelen omia cd-levyjäni. Joskus körötellessäni jonnekin tulee hoilattua kovasti musiikin mukana. Junamatkat puolestaan olisivat huomattavasti tylsempiä, jos ei voisi käpertyä siihen omaan maailmaan ja antaa musiikin moukaroida tajuntaa. Lähinnä kuuntelen musiikka yksinollessani, mutta kyllä se siinä taustalla menee vallan mainiosti kun vaikka tehdään poikkiksen kanssa jotain tai parannetaan kavereitten kanssa maailmaa. Myös bändien keikoilla on mukavaa käydä.

Musiikki on myös suojautumiskeino. Joissakin tilanteissa, kuten joillakin perheen yhteisillä reissuilla (sukulaiset asuvat aika kaukana ja heidän luonaan tulee käytyä koko perheen voimin välillä), kun isukki haluaa välttämättä kuunnella jotain järisyttävää ihmekanavaa, joka suoltaa silkkaa skeidaa. Matkat töihin (kestävät viisi tuntia ja ne pitää tehdä joka maanantai ja perjantai näin tammikuussa) kuluvat "leppoisasti" Tapio Rautavaaran tai iskelmälevyn (minä olen antanut sille nimen "Iskelmälevy Helvetistä") parissa, joten ämppäri on minulle pelastus.

Eli musiikkia tulee kuunneltua vähän joka paikassa, kun olen omissa oloissani. Välineenä toimivat ämppäri, stereot tai tietokone.
Yhä, marras-iltana, kuljemme kahden. | "I AM VAMPIRE. HEAR ME TWINKLE." | Destination anywhere | There's a meaning to all that fades.

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #26 : Tammikuu 06, 2008, 01:25:43 »
Mä taidan jäädä musiikinkuuntelutapoineni vähemmistöön. Ensinnäkään mä en kuuntele musiikkia joka päivä, joskus saattaa mennä puolesta viikosta viikkoonkin niin, etten kuuntele yhtään (paitsi jos kaupassa tms. sattuu soimaan taustalla). Toiseksi mä aika musiikin taustalle soimaan aika harvoin. Itse asiassa lähinnä vaan silloin jos mulla on jotain "aivotonta" näperrettävää, kuten siivousta tai jotain pientä askarreltavaa, tai miksei myös ruokaillessa. Jos mulla on sen sijaan jotain aivotyötä vaativaa tekeillä, kuten vaikka viestin kirjoittamista, musiikin kuuntelu ei vaan käy päinsä. Mä en pystyisi keskittymään, ja sitten asioita ei tulisi tehtyä ja musiikkikin jäisi pelkäksi hukkamölyksi. Lisäksi mä pidän ihan vaan hiljaisuudesta. Mä en ymmärrä sellaisia, jotka kestää pitää telkkaa tai radiota kaiken aikaa päällä. Mä tulisin sellaisesta hulluksi, en saisi rauhaa ja aivot ylikuumenisi. :/

Silloin kun mä sitten kuuntelen musiikkia, mä yleensä kuuntelen joitain tiettyjä kappaleita, sellaisia jotka pyörii päässä tai joita tekee muuten mieli kuunnella. Joskus mä saatan kuunnella saman kappaleen montakin kertaa lyhyen ajan sisällä. Yleensä mä myös kuuntelen aamulla herätykseksi jonkun kappaleen, joskus useitakin. Mä oon havainnut, että mukavin herätyskappale on sellainen, joka alkaa hitaasti ja rauhallisesti, mutta joka muuttuu vähitellen räväkämmäksi. Silloin herätys ei ole liian raaka, mutta ei myöskään liian ponneton (eli uudelleennukahtaminen ei ole niin todennäköistä kuin jos kuuntelis jotain tuutumusaa).

Pitkillä juna/automatkoilla musiikki on omiaan, jos ei ole ketään seurana. Samoin yksinäisillä kävelyillä. Tosin kaupungissa asuessa ei lähimaastossa ole aina sopivia, hiljaisia kävelyreittejä, enkä mä missään keskustassa viitsi laput korvilla talsia. Liikenteen meteli on ihan liian luja, enkä mä viitsi kuunnella törkeän kovalla kaiken aikaa. Se tuntuis myös jotenkin varomattomalta. Joskus on tietysti kiva kuunnella joitain kappaleita niin lujaa kuin korvat vaan mukavasti kestää.

Välineurheilun suhteen mä oon taatusti Vuotiksen vanhanaikaisimpia. Mulla on vaan tollainen perus-CD/kasettisoitin, kohtapuoliin viisitoista vuotta vanha, mutta ihan hyvin se on palvellut. Kannettavana soittimena mulla on korvalappustereot (siis ihan kasetteja pyörimässä). Mä uskon kyllä, että tuollaisissa ämppäreissä on paljon parempi äänentoisto, vähemmän kohinaa, mahtuu enemmän musiikkia ja silleen, mutta ei ole vielä tullut siltikään hankittua sellaista. Mä kuitenkin käytän noita mun korvalappujani suhteellisen harvoin, lähinnä tosiaan vaan yksinäisillä retkillä. Jos tarttisi joka päivä kuunnella, niin ehkä sitten olisi enemmän intoa panostaa parempaan. Tai ei välttämättä, kun en oikeastaan paremmasta tiedä, koska en ole muunlaista kannettavaa kokeillut. Lisäksi yleensä kun on ulkona liikkeellä, kaiken maailman taustaääniä kuuluu kuitenkin, joten mitä väliä jollain kohinalla. Sitten kun korvalappuni hajoavat (toistaiseksi on pelittänyt ihan hyvin), mä sijoitan johonkin superkojeeseen ja käytän sitä toivottavasti tyytyväisenä monen monta monituista vuotta.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 26, 2008, 17:22:52 kirjoittanut Mab »
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Whinez

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #27 : Helmikuu 11, 2008, 23:34:38 »
Monesti teen niin, että laitan jotain hyvänkuuloista soimaan keskellä yötä. Puoliunessa kuunneltuna uuden kappaleen rakenne ja melodiat jäävät utuisina päähän. Ennestään tuttu biisi taas avautuu yöllä itselleni muilta osin aivan erilailla. Sama biisi kuulostaa korviini aivan erilaiselta yöllä kuin päivällä. Jotkut yksityiskohdat ikään kuin kuuluvat yöllä yli muun.


Poissa Xanie

  • hymyilevä huomispäivä
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • *reps*
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #28 : Helmikuu 12, 2008, 11:53:54 »
Yleensä kuuntelen musiikkia vain ns. taustahälynä. Minulla tinnittää korvissa, joten kuuntelen mieluummin musiikkia, kuin sitä raivostuttavaa ääntä! Muutenkin minusta on mukavaa, ettei ole aivan hiljaista.  Sitten tietysti, jos lähden yksin vaikkapa lenkille, niin pistän mp3-soittimen kuulokkeet korville. Lenkillä on meinaan oikeasti aika tylsää, ilman musiikkia. Sama siivouksessa. Siivoaminen (tällä hetkellä pakkaaminen, kun ollaan muuttamassa) sujuu paljon rattoisammin, kun on musiikkia taustalla. Musiikkia kuuntelen myöskin silloin, jos olen yksin kotona. On jotenkin paljon turvallisempi tunne, kun talo ei ole aivan hiljaisena. Tai sitten avaan telkkarin :) Joskus harvoin saatan kuunnella musiikkia johonkin tunnetilaan. Minulla on pari biisiä, joita kuuntelen, kun ottaa päähän..
Harvemmin kuuntelen musiikkia vain tekemisenä. Jotkut kuuntelevat musiikkia autossa, kun heillä ei ole muuta tekemistä. Minä luen silloin kirjoja tms. (ei matkapahoinvointia!).

~Xanie
Kun ystäväsi katselevat sinua hyppäämässä laskuvarjolla joka ei aukea, voisi olla hauska temppu, jos esittäisit vaikkapa uintiliikkeitä.
Avasta kiitos Seatearille!
Tee päivän hyvä työ: www.freerice.com

Bionca

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #29 : Helmikuu 19, 2008, 16:52:33 »
Kuuntelen musiikkia yleensä myös ihan taustana samalla kun olen koneella tekemässä jotain.
Kuuntelen joko youtubessa tai sitten omasta tietokone listasatani. Musiikki makuni on hieman sekalaista, kuuntelen kaikenlaista musiikkia josta vain pidän. Minä en kuuntele niin kun yhtä ja samaa musiikki tyyliä pelkkä. Tällä hetkelläkin kuuntelen tätä viestiä kirjoitellessani Fergietä. Musiikki kuuluu lähes joka päiväiseen rituaaliin. Ilman musiikkia tietokoneella ollessani, on tylsää. Auto matkoilla meillä soi autossa lähes aina jokin CD tai radio. Minulla harvoin alkaa pyörimään päässä jokin yksi ja ainut biisi päässä. Sillä minä kuuntelen jokaista kappaletta yleensä vain kerran, ja siirryn seuraavaan. Joskus kyllä sitä voin kuunnella jotain uutta biisiä moneenkiin kertaan peräkkäin. Sillä ainahan sitä on kiva kuunnella jotain uutta ja tottua siihen. Joskus kyllä muutaman kuuntelun jälkeen kyllästyn siihen. Katson myös TV:stä voicea aika usein. Sieltä pystyy seuraamaan hyvin uusimpia ja hieman vanhempiakin biisejä, sekä tämän hetkisiä hittejä.

Poissa empsis

  • Vuotislainen
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #30 : Helmikuu 26, 2008, 16:26:33 »
Kuuntelen musiikkia paljon. Aamulla heti herättyäni, koulussa ja koulumatkoilla mikäli mp3 sattuu mukaan, kotiin illalla päästyäni tietokoneelta tai levyjä soittimessa. Nukkumaan mennessäni laitan aina levyn soimaan. Oikeastaan musiikki kulkee taustalla lähes koko ajan. Autossa, junassa, kävellessä, tanssiessa, läksyjä tehdessä... Tunnelma vaihtuu, levyt vaihtuvat, mutta musiikki pysyy.

Sheath

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #31 : Helmikuu 28, 2008, 21:02:03 »
Minä kuuntelen musiikkia lähes aina levy kerrallaan, ajatuksella. Hiljaisuudessa, sopivalla volyymillä, sängyllä maaten tai tuolilla istuen. Silmät kiinni useimmiten, jolloin huomio ei kiinnity mihinkään huoneen yksityiskohtiin. Joskus kuuntelen taustalla, mutten koskaan esim. koulussa tai bussissa, sillä minua häiritsee jos muut äänet tulevat musiikin päälle.

Musiikkimakuni on laaja, kansanmusiikista metallista jazziin, kaikkea siltä väliltä. Klassiseen musiikkiin en toistaiseksi ole kummemmin perehtynyt, mutta sen aion tehdä.

Harrastan musiikkia myös soittamalla, jota rakastan (pääsoittimena rummut). Levyihin saa usein hukutettua erilaisia tunteita, kuten masentumista, kiukkua ja vihaa, joillakin levyillä voi kohottaa tunteet mahtifiiliksiin, jotkut sopivat kaikkiin mielentiloihin. Joskus kun minua masentaa, suututtaa jne. käytän usein seuraavaa levy-yhdistelmää (Kanadan nerolta Devin Townsendilta): ensin Strapping Young Ladin levy Alien - täydellistä raivoa, kaaosta, siihen on mahtava purkaa huonoa oloa - ja heti perään Devin Townsend Bandin Synchestra: täydellinen vastakohta, pelkkää hyvää oloa, äärimmäisen rentouttavaa, matka toiseen maailmaan. Tämän yhdistelmän jälkeen minulla on varmasti hyvä olla.

Musiikki merkitsee minulle äärimmäisen paljon. Vaikka itse sanonkin, olen melko lahjakas musikaalisesti ja minulla riittää treenimotivaatiota tunneiksi joka päivä. Aion elättää itseni musiikilla (esim. soitonopettaja yms. Tietenkin ammattirumpali on haave, mutta realistisesti ajatellen kannattaa miettiä mahdollisuuksia)

Poissa Don Hessu

  • Onneton Tunari.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • There's No Easy Way Out...
    • Hessu's Music Profile
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #32 : Helmikuu 29, 2008, 17:50:40 »
Hauska fiilis, musan mukaan.. Jos on paskamainen olo on mukava kuunnella musiikkia ja muutenkin.. Se on vain niin puoleensa vetävää, kerrassaan mainiota ajanvietettä. Ja mikäs onkaan sitten parempaa kun tehdä jotain hauskaa kuten surffailla netissä JA kuunnella musiikkia... Mmm..
...But what you do... Makes you who you are.

Unelma. Tahdonvoima. Omistautuminen. - Pakkotoisto.com

Poissa Pyry P

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #33 : Maaliskuu 01, 2008, 18:10:17 »
Kuuntelen muusiikkia yleensä joka päivä bussissa ipodillani koska bussimatka on senverran pitkä että kuolee muten tylsyyteen.
Muuten kuuntelen musiikkia koulun jälkeen läksyjä tehdessä omilla kaiuttimilla riippuen siitä onko äitini kotona koska kuuntelen muusiikkia yleensä bassokaiutin aika lujalla eikä äitini siitä kauheasti pidä.
Asd

tutkis

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #34 : Maaliskuu 25, 2008, 19:27:32 »
Taustamusiikkina menee melkeinpä aina kun koneella olen. Levy kerrallaan tosin, en ole oikein ikinä älynnyt sitä shuffle-systeemiä. Melkeinpä aina kun kävelen paikasta A paikkaan B, on minulla kuulokkeet korvissa. En kuitenkaan tykkää kuunnella musiikkia esimerkiksi koulussa, koska en tykkää siitä, etten pysty keskittymään siihen musiikkiin ihan sataprosenttisesti vaikka haluaisinkin ja minua alkaa ahdistamaan, jos en kuule tarpeeksi sitä ympäristöä (kuulostaa aika tyhmältä ehkä).

Toki sitten myös ihan kuuntelemalla kuuntelen musiikkia, usein esimerkiksi ennen nukkumaan menoa saatan kuunnella jonkun levyn sängyssä makoillen pimeässä huoneessa. Silleesti minä saan eniten irti siitä musiikista. Ja älppäreihin tulee luonnollisesti keskityttyä vähän enemmän.

Ambra

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #35 : Maaliskuu 25, 2008, 21:33:28 »
Kuuntelen eniten musaa silloin, kun olen koneella. Tämä johtuu pääosin siitä, että olen _erittäin_ laiska lataamaan biisejä mp3:selle.

Kotona muuten kuuntelen jonkin verran radiota, tosin kyllästyn siihen aina jonkin ajan päästä, koska ne soittavat pääosin sellaisia biisejä, joita en kestä kuunnella. Sitten otan esiin pienehkön levykokoelmani ja alan pläräämään niitä läpi. Omistan aika monta levyä, mutta kuuntelen niistä vain muutamia.

Mp3-soittimeen turvaudun vain silloin tällöin, yleensä koulussa välitunneilla ja niillä tunneilla, joilla saa kuunnella musaa. Siellä on ollut jo ikuisuuksia vain ne samat biisit ja hypin yli puolien yli, koska en jaksa tai raaski poistaa niitä...

Poissa Aiëdaíl

  • Näätärikkaus
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #36 : Maaliskuu 25, 2008, 21:56:55 »
Nyt kun oikein ajattelee, saattaa syntyä kuva, että kuuntelisin musiikkia 25 tuntia vuorokaudessa, vaikka näin ei käsittääkseni ole ;)

Musiikinkuuntelu alkaa heti aamulla, kun äiti laittaa radion päälle pitämään hereillä. Iskelmää, hyh, mutta kai se tähän lasketaan, vaikka se onkin lähinnä vanhempien taustamusiikkina. Bussissa rakas mp3-soitin on vahvasti läsnä, ja koulumatkoja kertyy minulla linja-autossa päivittäin 40 minuuttia, plus vielä mahdolliset matkat kavereiden luokse/kotiin ja sieltä takaisin kaupungille. Tietokoneella ollessani soi aina jokin biisi taustalla. Tietoisesti kuuntelen musiikkia myös huoneessani kun piirrän, taiteilen, meditoin etc. Läksyjä tehdessä, jos niiden kimppuun kotona vaivaudun - kuuntelen jälleen musiikkia. Lisäksi soittelen aktiivisesti pianoa päivittäin. Ja kavereilla ollessa aina pauhaa jotain taustalla, teimme ihan mitä tahansa *pervo* MP3 mukana myös hammaspesulla :) Päivä päättyy johonkin tunnelmaan sopivaan kappaleeseen ja sitten nukkumaan. Muttasiis... kuuntelen musiikkia lähes koko ajan - ainoastaan kokeisiin lukiessani (sitäkin teen vain harvoin) ja muutenkin kirjoihin keskittyessäni nautin hiljaisuudesta ja häivytän turhan taustamelun.

Tuota listausta lukiessa vakuutun hitaasti siitä, että olen musiikkiaddikti.

Aliisa Ihmemaassa

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #37 : Maaliskuu 26, 2008, 15:09:29 »
Mulla on mp3-soitin aina mukana ja kuuntelen sitä aina kun en ole tunnilla tai kotona tai uimassa. Kotona tietysti kuuntelen stereoista musaa, mutta yhtäkaikki melkein koko ajan soi musiikki *musa-addikti*

Poissa Dec

  • Ihminen
  • Vuotislainen
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #38 : Maaliskuu 26, 2008, 21:54:10 »
Minä kuuntelen musiikkia mieluiten kuulokkeista, en kuitenkaan kovin usein taustamusiikkina, jollei auton radiota lasketa. Itse asiassa kuuntelen melko vähän musiikkia, mikä johtunee siitä, että minun on saatava keskittyä siihen. Kuunnellessani musiikkia pyrin ymmärtämään sitä, kuuntelen jokaisen soinnun ja soittimen osuutta tarkkaan ja nautin tunteista, jota musiikki minussa herättää. Äskeisellä en tietenkään viittaa mihinkään Britney Spears -tyyliseen vingutukseen tai räppiin, jota tuskin edes kehtaa musiikiksi kutsua (pyydän anteeksi, jos täällä joku pitää kyseisistä esimerkeistä, tämä on minun mielipiteeni ^^), vaan puhun musiikista, joka todella on musiikkia, jolla on sielu ja melodia ja joka elää. Tuon lisäksi minuun vetoavat rytmikkään rock -kappaleet, joissa on hyvä meininki ja tietysti myös melodia :)
  Lyhyemmin sanottuna siis kuuntelen oikeastaan melko vähän musiikkia, koska haluan keskittyä siihen rauhassa ja itse asiassa myös, koska soitan sitä mielummin kuin kuuntelen.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 23, 2008, 20:07:52 kirjoittanut Dec »
Se vain näyttää siltä.

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #39 : Maaliskuu 27, 2008, 19:45:11 »
Kuuntelen musiikkia melkein kaiken tekemisieni taustalla aina kotona ollessani: esimerkiksi siis dataillessani, tehdessäni läksyjä, lukiessani, piirtäessäni, jne. En juuri koskaan keskity kuuntelemaan musiikkia tarkasti, vaan annan sen lipua pääni sisään sen kummempia ajattelematta. Joskus tosin, esimerkiksi silloin kun ostan uuden levyn, lösähdän sängylle ja kuuntelen koko levyn läpi ajattelematta mitään muuta. Siitä tulee hieno tunne, kun kaikki muu unohtuu, mutta harvoinpa minulla on sellaiseen aikaa, kun hommailen koko ajan jotain muuta,

Ihan eri asia on sitten tietysti keikoilla käyminen. Käyn silloin tällöin, kesällä useinkin, lempibändieni ja joidenkin ihan randomien keikkoja katsomassa, ja siellä tulee tietenkin keskityttyä musiikkiin aivan eri tavalla kuin taustamusaa kuunnellessa.
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Vilena

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #40 : Huhtikuu 08, 2008, 16:45:05 »
En voi kuunnella musiikkia, jos minun pitää keskittyä johonkin asiaan. Joillakin kun on tapana kuunnella musiikkia lukiessa, läksyjä tehdessä tai muuta sellaista. Jos kuuntelen musiikkia, niin yleensä tosiaan kuuntelen sitä, eikä se soi vain taustalla. Paras hetki kuunnella musiikkia on kuunnella mp3-soittimella juuri ennen nukahtamista. Silloin siihen todella keskittyy, kun makaa vain hiljaa silmät kiinni! (ja joku jalkaterä vain nykii tahdissa :P)

Myös koneella istuskellessa tulee kuunneltua musiikkia, mutta ei aina silloinkaan, aina ei vain huvita. Lähinnä siis kun mussiikkia kuuntelen, kuuluu se mp3-soittimen kautta :) CD:itä en kuuntele oikeastaan koskaan johtuen siitä, ettei mulla ole mitään hyviä levyjä, ja kuuntelen mielellään eri artisteja sekaisin. En kuulu niihin, jotka kävelevät luurit korvilla aina, vaan otan kuulokkeet esiin silloin, kun niitä tarvitsee. Bussimatkat menee mukavasti musiikin siivittämänä, mutta jos satun lukemaan bussissa vaikka kokeisiin, en pysty keskittymään kumpaankin samaan aikaan.

Olennainen osa musiikinkuunteluani on myös musiikin tahdissa jammailu. Joskus nolona huomaan hytkyväni bussipysäkillä musiikin tahtiin, ja vielä jos kuuntelee nappikuulokkeilla, niin kaikki eivät välttämättä tajua minun kuuntelevan musiikkia... Minua ärsyttää kuunnella musiikkia meluisassa paikassa, kun se musiikki häviää kaiken hälyn taakse. Hyvät bassokuviot jää ihan pimentoon, kun ei erota musiikkia kunnolla. Inhoan niitä vanhoja huutavia busseja, jotka pilaavat musiikkihetkeni!
Humor me.

hensku

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #41 : Huhtikuu 08, 2008, 18:05:12 »
Mä kuuntelen musaa ollessani tietokoneella välillä kuulokkeet päässä tai välillä ilman. Mun huoneessa mulla on radio yleensä päällä ja sitten kun oon vaikka menossa kouluun tai välkällä kuuntelen musaa mp3-soittimelta. Musiikki ei häiritse mua pystyn tekeen läksyt ja lukeen vaikka kirjaa niin et musa ei häiritse kunhan volyme on hiljasella. Välillä kuuntelen musiikkia ennen nukkumaan menoa, että saa hyvin nukuttua..

Poissa Kaura

  • Molskahdus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TYM
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #42 : Huhtikuu 10, 2008, 19:01:51 »
Minä yleensä kuuntelen silloin musiikkia, kun olen yksin. Eli kävelen esimerkiksi kotiin yksin tai olen koneella. Koneella kuuntelen musiikkia taustamusiikkina. Tykkään vähän raskaammasta musiikista. Mutta kyllä kevyempikin menee, jos... Ehkä se menee, jos siihen liittyy jotain rakkaita muistoja. Tai edes jotain. Mutta. Joskus alankin heilumaan kävellessäni musiikin tahdissa ja unohdan koko muun maailman. Ehkä ihmiset voivat silloin katsoa vähän oudosti. Varsinkin, jos kävelee silmät kiinni. Itse asiassa musiikilla on aika suuri vaikutus...
Minäkään en pysty kuuntelemaan musiikkia samalla kun teen jotain. Ajatus keskeytyy ihan heti. Tai oikeastaan silloin, kun teen kouluhommia en voi kuunnella musiikkia, mutta jos esimerkiksi kirjoitan koneella, yleensä kuuntelen musiikkia sillä musiikki tuo minulle inspiksen ja käytän musiikkia kirjoitelmissani, jos ymmärsitte mitä tarkoitan.
Rakastan musiikkia. Tulen aina rakastamaan. Siihen liittyy paljon muistoja. Mutta tämä nyt hieman poikkesi aiheesta, tämä minun viestini siis. Ainakin paikoin. Olen sekaisin.
We watch the shows, we watch the stars
On videos for hours and hours...

Dust to Dust

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #43 : Toukokuu 19, 2008, 22:10:19 »
Hymm... se riippuu mielentilasta ja siitä haluanko kuunella musiikkia taustalla vain oikein syventyä siihen.
Tykkään kuunella musiikkia ilman kuulokkeita varsinkin silloin, kun haluan itse laulaa mukana. Silloin musiikki on niin kovalla, etten kuule omaa ääntäni, eikä kuule kukaan muukaan :D Silloin on kiva vain laulaa täysiä mukana, lyriikoista tai ilman. Toinen on kun haluan musiikin vain taustalle, piirtäessäni, lukieassani tai kirjoittaessani.
Mutta yleensä tykkään kyllä kuunella kuulokkeilla, varsinkin illalla ennen kuin menee nukkumaan niin sammuttaa valot ja oikein keskittyy siihen musiikkiin. Varsinkin uusien biisien ja bändien kohdalla tykkään toimia näin.

Voisin sanoa olevani jonkinlainen musiikkiholisti :D Sillä pyrin kuuntelemaan musiikkia joka päivä ainakin vähän, en oikeastaan minkään periaatteen vuoksi, vain ihan vain siksi, että joka päivässä pitää olla sellainen kiva oma hetki kun keskittyy vain lempi musiikkiin. Aamu lähtee mukavasti käyntiin kun kuuntelee ensin pari lempikappaletta mp3 soittimesta. Heti töistä/koulusta päästyäni soitan yleensä musiikkia stereoista purkaakseni päivän stressit pois ja koska se tuo niin hyvän olon. Sitten on aina vielä pakko illalla ennen kuin menee nukkumaan niin kuunella vähän :D

Poissa maisamiisa

  • TYM-
  • Vuotislainen
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #44 : Toukokuu 20, 2008, 07:10:45 »
Sain joululahjaks ämpärin. Sitä tulee kuunneltua päivittäin.
  Kuuntelen MCRää niin kovaa kun pystyn napit korvissa, joten suunnilleen täytyy hyppiä mun edessä että mä tajuan että joku puhuu  mulle :D Eli siis koko ajan tulee kuunneltua, kotona, koulussa (puutyötunnilla peittää yhden luokkalaisen ininän. Taivas.), bussissa, kaupungilla... Jos näette mut jossain yksin, on melkeen varmaa että mulla on napit korvissa ^^

MCRää, Good Charlottea, Green dayta, Aidenia, Papa Roachia, 30 Seconds To Marsia ja Zen Caféta. Ne on niitä mitä mä kuuntelen 24/7. MCRää eniten. :D

Ja jos haluan ärsyttää vanhempiani, pistän cd-soittimeni niin kovalle kun sen saa (eli TODELLA kovalle) ja kuuntelen biisiä Our Lady of Sorrows. Se vetää molempien pinnan kireälle, ja saan suunnilleen kaiken haluamani pistämällä musiikin hiljemmalle :D (Tai sitten Pink Floydia, tms... Isä huutaa silloin aina, mut mitä välii, en kuule kuitenkaan mitä se sanoo... :D)
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 12, 2008, 11:12:39 kirjoittanut maisamiisa »
'cause baby you weren't the first or the last or the worst, SHAKE IT

Macy

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #45 : Toukokuu 23, 2008, 23:44:36 »
Kuuntelen musiikkia lähes koko ajan, myös koulussa (itsetuntoni on sen verran heikko ja ahdistun helposti väkijoukoissa, joten musiikki peittää äänet). Kotona joko CD:nä, radiosta, vinyylilevyiltä, kasetelta, tietokoneelta, DVD:ltä, mp3- muodossa tai vaikkapa mnun tai jonkun muun soittamana. Ei niin väliä, mutta musiikki on mukana elämässäni lähes koko ajan. En oikeastaan pärjäisi ilman ja oman elämäni solmut lähtivät aukeamaan psykiatrien ja lääkäreiden, mutta eritoten musiikin avulla. Se on eräänlainen kommunikointikeino minulle, enkä luopuisi mistään hinnasta.

Poissa Larten

  • Anarkisti tarhatäti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: Nimbuspumpkin12006
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #46 : Toukokuu 26, 2008, 08:50:18 »
Tekstin täydellinen muokkaus tapahtunut 18.12.09.

En viitsi kuunnella musiikkia kuulokkeilla kun minulla on seuraa, joten musiikin luukuttamista harrastan useimmiten vain yksinäisillä linja-automatkoilla tai kun olen lenkillä. Käytän yleensä kuulokkeita, paitsi kun olen poikaystäväni luona, sillä tämän kämppis luukuttaa musiikkia kovalla, joten voin kuunnella sitä (luojalle kiitos että hänkin pitää raskaasta musiikista!). Musiikinkuunteluni on vähentynyt huomattavasti viimeaikoina, sillä olen kovin harvoin aivan yksin, enkä tykkää kauheasti kuunnella musiikkia, kun on muuta seuraa.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 18, 2009, 10:43:21 kirjoittanut Larten »
Jos sanon että taivas on musta
se on niin musta kuin tahdon sen olevan ja
jos sanon että maailma ei pyöri
se ei silloin pyöri, jumalauta

Draven

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #47 : Kesäkuu 03, 2008, 14:14:42 »
Kuuntelen musiikkia melkein kokoajan. Kotona soi melkein aina musiikki, joskus vain taustalla joskus taas keskityn vain kuuntelemaan. Autossa kuuntelen aina musiikkia ja jos menen jonnekkin yleensä on aina mp3 mukana. Mutta jos esimerkiksi luen suomenkielistä kirjaa tai teen tietokoneella jotain keskittymistä vaativaa, silloin en pysty kuuntelemaan suomeksi laulettuja kappaleita, koska sanat vetävät huomioni enkä pysty keskittymään. Usein kuuntelen musiikkia myös juuri ennen nukahtamista, jolloin uppoudun biisiin täysin. Jos kuuntelen musiikkia kotona äänen ei välttämättä tarvitse olla täysillä, mutta mieluiten melko kovaa. Ulkona kävellessä taas kuuntelen musiikkia mieluiten siten, etten kuule mitään muita ääniä taustalta.

zulggis

  • Ankeuttaja
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #48 : Kesäkuu 05, 2008, 00:28:14 »
Kuuntelen musiikkia lähes koko ajan. Paitsi! Ihme kyllä minä en kuulu siihen porukkaa, joka kävelee koko ajan kuulokkeet korvilla, toisin kuin kaverini. Toisaalta se voi johtua siitä, että tiedän miten rasittavaa se on muista kun ystävä ei koskaan kuule mitään mitä muut selittävät. Musiikkia voi kuunnella muulloinkin kun juuri silloin kun on keskustelu meneillään.. Eli aina silloin kun ei ole.
 Kuuntelen musiikkia eniten kotona. Heti kun herään laitan musiikin soimaan ja heti kun tulen koulusta laitan sen soimaan. Sammutan ainoastaan kun lähden johonkin, käyn nukkumaan tai pitää vaihtaa kappaletta. Kavereilla kuunnellaa usein musiikkia ja joskus myös minä otan kuulokkeet ja kuuntelen (en kuitenkaan keskustelun aikana). Kuuntelen tietysti myös jos lähden lenkille tai muuten vain kävelen pitkän matkan jonnekkin. Aina mielialan mukaan, tietysti.

Poissa AIV-rehu

  • Lupus Tigris
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Apulannan kasvattama
  • Pottermore: FeatherProphecy121
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Miten kuuntelet musiikkia?
« Vastaus #49 : Heinäkuu 09, 2008, 14:35:29 »
Kuuntelen musiikkia paljon. Varsinkin jos olen yksin kotona. Hiljaisuus vaan rupeaa painostamaan, niin että on pakko laittaa musiikki soimaan. Kuuntelen usein musiikkia taustamusiikkina. Välillä sitä ei välttämättä voi sanoa taustamusiikiksi, koska keskityn siihen liikaa ja saatan ruveta vaikka heiluttamaan jalkaani tai naputtamaan sormillani sen tahdissa. Toisinaan jos keskityn siihen mitä teen vaikka läksyihin tai lukemiseen, musiikki on oikeasti vain taustamusiikkia. Usein en edes huomaa kappaleiden vaihtumista, vaikka ne eroaisivat toisistaan täysin tai niiden välissä olisi lyhyt tauko. Nytkin kuuntelen musiikkia, mutta se ei ole täysin taustalla... Kuuntelen mp3 soittimellani musiikkia, jos olen matkalla jonnekin. Pitkillä linja-auto matkoilla se on lähes pakollista. Koulussa saatan myös kuunnella, mutta pidän vain toisen kuulokkeen korvassa. Käytän myös kuulokkeita illalla ja yöllä kun muut nukkuvat. Niissä itseasiassa on parempi kaiutin, kuin tietokoneessa ja levysoittimessa. Nyt kesällä olen usein illalla/yöllä katsellut tietokoneella musiikkivideoita ja keikkavideoita youtubessa.

Välillä saatan vain istua tai maata ja kuunnella musiikkia. Enintään räpellän kansivihkosta ja luen laulujen sanoja. Tätä kuunteluakin teen eritavoilla. Toisinaan mietin jotain kuunnellessani. Välillä kuuntelen sanoituksia ja (varsinkin Apulannan kohdalla) tulkitsen niitä (toisinaan lukien samalla sanoitukset kansivihosta). Välillä saatan keskittyä kuuntelemaan vaikkapa rumpuja tai kitaraa tarkemmin. Toisinaan annan musiikin soljua korvista sisään ajattelematta mitään keskittyen vain musiikkiin. Välillä ajattelemattomuus onnistuu paremmin ja välillä huonommin. Tätä teen toisinaan iltaisin ja öisin, useimmiten maaten. Useimmiten pidän silmät kiinni, mutta välillä olen tuijotellut kynttilän liekkiä. Silloin kun kuuntelen edellä kuvaamallani tavalla musiikkia ja olen oikeanlaisessa vireessä sillä on uskomaton vaikutus muhun. Menetän ajan tajun täysin, eikä ympäröivällä maailmalla ole mitään väliä. Musiikki huuhtoo lävitseni. Pari kertaa olen huomannut, että jalkani tai käteni tai jopa koko kehoni on ruvennut värisemään. Värinällä ei ole ollut mitään tekemistä kylmässä tärisemisen kanssa. Mulla on ollut aina ihan lämmin ja täriseminen ja se värinä on erilaista. Hengitykseni on myös ruvennut reagoimaan musiikkiin esimerkiksi eilen illalla, kun kuuntelin Apulannan Heinola 10 levyä. Tunnit kappaleen aikana hengitykseni muuttui sellaiseksi hitaaksi syväksi. Hengitin sillä tavalla, kuin vihainen ihminen (tai vaikka kissaeläin) saattaa hengittää. En mä osaa selittää, ehkä joku ymmärtää... Sitten Kaksoishuiput kappaletta kuunnellessani hengitykseni nopeutui. Pään sisällä mä sulaudun musiikkiin. Olen kuitenkin aina tällä tavalla musiikkia kuunnellessani rento, rauhallinen ja onnellinen. Toisinaan puran tunteita musiikin avulla.

Kuuntelen musiikkia useimmiten aika kovalla. Joskus tosin jos alan keskittyä liiaksi musiikkiin tehdessäni muuta, laitan musiikin pienelle. Musiikki häiritsee kuitenkin harvoin keskittymistäni. Välillä musiikin kuuntelu auttaa päänsärkyyn. Voisi luulla, että äänet pahentavat sitä. Musiikki kuitenkin oikeasti auttaa mun kohdalla ainakin. En tiedä miksi, se varmaan rentouttaa... *Lukee mitä on jo kirjoittanut* Jälleen kerran päädyin puhumaan aiheesta Apulanta... Musiikki osastolla ei varmaan ole yhtään lähettämääni viestiä jossa ei mainittaisi Apulantaa, paitsi mitä kuuntelet nyt topikissa. Kai tää on ihan ymmärrettävää. Varmaan puolet musiikinkuuntelu ajastani, kuuntelen Apulantaa. Tätä ei kysytty, mutta muuten kuuntelen punkkia, rockia, heviä, metallia, poppia (mutta ei "purkkapoppia"), transea (yms.). Yleensäkin erittäin vaihtelevasti musiikkia. Punkkia varmaan eniten...
Draco dormiens numquam titillandus.
Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta