Kirjoittaja Aihe: Täyttikö seiskakirja odotukset?  (Luettu 39657 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Limetti

  • Ankeuttaja
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #150 : Toukokuu 27, 2009, 17:59:36 »
Itse olin erittäin pettynyt. Sekä minusta, että vanhemmistani (jotka hekin lukivat kaikki kirjat, that's right) se vaikutti... kiirehdityltä. Niin paljon pohjustusta heitettiin hukkaan, ja tuntui oikeasti siltä, että kirja hutaistiin ajatellen "nyt lomalle, lomalle, lomalle, loppuun, loppuun...". Erityisesti minua raivostuttaa Dracon hahmon totaalinen hukkaanheittäminen. Kuudennessa kirjassa tuntui, että kyllä, hänestä ehdottomasti valmistellaan jotain. Pitkään tarinassa hillunut hahmo alkoi nousta esiin tärkeään osaan tarinaa, ja sekä minä että isäni luotiin teorioitamme, miten Draco nousisi esille DH:ssa; sillä tämä yhtäkkiä tärkeäksi nouseminenhan tarkoitti ilmiselvästi jotain jännittävää käännettä lopussa. Draco kävi läpi mielettömän vaikeita asioita, ja joutui ehdottomasti kypsymään. Hänestä olisi helposti voinut tulla viimeisessä kirjassa itsenäisesti ajatteleva nuori mies, mutta eeei, Rowlingin oli pakko heittää niin hyvät mahdollisuudet omaava hahmo takaisin kaksiulotteisten hahmojen kasaan.
Tarina oli aika ennalta-arvattava, ja paikoin sekava. Päähenkilöt eivät tuntuneet kehittyneen lainkaan ensimmäiseen kirjaan verraten (ehkä ihan vähän, mutta ei mielestäni tarpeeksi).

Kuten arvata saattaa, olin pettynyt. Ja erittäin stereotyypinen, kaikki menivät naimisiin ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. En halunnut traagista loppua, mutta hei haloo, miksi kaiken on huipennuttava naimisiinmenoon? Ja kuinka todennäköistä on, että kaikki menivät naimisiin varhaisteiniaikojensa ihastusten kanssa? Älkää nyt alkako väittelemään kanssani :D olen huono siinä. Ilmaisen vain rehellisen mielipiteeni nyt tässä.

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #151 : Toukokuu 27, 2009, 19:30:00 »
Ja kuinka todennäköistä on, että kaikki menivät naimisiin varhaisteiniaikojensa ihastusten kanssa?.
No joo, ja kun ajattelee muitakin kirjan pareja: Molly ja Arthur tapasivat koulussa, samoin Lily/James. Tylypahkahan on oikea parittamo. :D Ja nauratti kyllä Puoliverisen prinssin tv-spotti jossa Dumbledore kyselee Harryn rakkauselämästä ;-D Joo väsyttää.
Mutta oikeasti, Ginnykin ihastui Harryyn jo 10-vuotiaana.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 28, 2009, 08:33:52 kirjoittanut Röhkö »
"Pants - like shorts, but longer!"

tttiia

  • Ankeuttaja
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #152 : Toukokuu 27, 2009, 23:11:33 »
Mielestäni kirjat 5-7 menevät välillä vähn turhan "jatko-osamaisiksi", juonet olivat parempia kirjoissa 1-4. Tykkäsin kuitenkin seiskasta huomattavasti enemmän kuin esim. kutosesta.

Juoni oli ihan hyvä, palasit loksahtivat paikalleen, todella hyvä:)) 
Tuo loppu oli kyllä hiukan tylsä. Jotain siellä olisi vielä pitänyt olla.

Aluksi olin pettynyt, kun Harry ei mennyt enää tylypahkaan. Ajattelin, että nyt lähti sitten viimeinenkin hauskuus kirjoista.
Mutta Potteri oli sittenkin yhtä ihana kuin ennenkin:)

Mielestäni Potterit muuttuvat huimasti ykkösestä seiskaan, ihan kuin ykkönen olisi jotenkin "nuoremmille". Siinä ei ole mitään niin "traagista" niinkuin seiskassa moni kuolee yms. "kauhua" on ympäriinsä.

Tykkäsin kovasti, harmi että sarja loppui:)

Poissa Ayleth

  • Drifter
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #153 : Joulukuu 16, 2009, 22:15:04 »
Pohjamutaa. En vain voi ymmärtää, miten niinkin hyvä kirjailija kuin Rowling on, voi kirjoittaa huikealle sarjalle näin surkean lopun. Välistä aika tylsää, äärimmäisen laimea loppu, laimea lopputaistelu, Harryn joku ihme kuolin, ei kun olenkin hengissä juttu ja liikaa turhia kuolemia. Miksi ihmeessä kaikki pitää yht'äkkiä lopussa niittää pois? Olihan kirjassa muutamia hyviäkin kohtia, mutta kyllä jäi todella paha maku.

Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #154 : Joulukuu 16, 2009, 22:44:56 »
Kyllä täytti. Toisaalta, olen sellainen ihminen että jakelen vain posiitiivisia kommentteja, ja negatiivista juttua en suustani päästä vaikka maksettaisi. Mutta ihana kirja se oli. Olin tosin siitä lopputaistelusta hieman.. erilaista odotellut, mutta periaatteessa noinkin oli hyvä. Että Voldemort ei voinut tappaa Harry seljasauvalla, koska se oli kaikkien mutkien kautta päätynyt Harryn omistuksiin. Ja minä olen täysin tyytyväinen epilogiin, mielestäni oli suloista että Harryn ja Ginnyn lapset olivat James Sirius, Albus Severus ja Lily Luna, vaikka moni sitä tuntuu kritisoivankin. Sehän vain osoitti kuinka paljon he välittivät niistä ihmisistä. Prinssin tarina oli ehdottomasti kirjan paras luku. <2

-Bloody Princess
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2010, 23:43:52 kirjoittanut Bloody Princess »

Ginny Weasly

  • Ankeuttaja
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #155 : Joulukuu 19, 2009, 17:42:33 »
No se oli paras harry potter kirja mutta tylsä sellainen en hyppinyt riemusta kun luin sen tai miten se nyt sanotaan

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #156 : Joulukuu 19, 2009, 19:39:57 »
Viimeinen Potter, hmm. En muista, kuinka korkealle laitoin odotukset tälle kirjalle, mutta muistaakseni jouduin hivenen pettymään. Olin kaiketi odottanut hieman jotain erilaista, jotain muuta, mutta kaikkea ei voi saada. Row teki sen mitä oli tehtävissä ja kirjoitti niin kuin parhaakseen näki; tämä ei vain riittänyt kovin korkealle minun mittapuullani, ja kirja oli ehkä lievä pettymys.

Mielestäni tämä oli sellainen "keskitason Potter", eli ei kirjasarjan paras, muttei huonoinkaan. Omalla listauksellani saisi varmaan sijan 4, jos listataan Pottereita paremmuusjärjestykseen.

Ollaan kuitenkin onnellisia, sarja olisi voinut saada surkeassa tapauksessa huonommankin lopun :)
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Haisku

  • Kummitus-susi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #157 : Tammikuu 10, 2010, 18:02:50 »
Kyllä kai, tai en mie ees tiiä mitä mie oikeestaan siltä odotin. Mutta, sanoisin että siska on paras kirjoista. Olen kuminkin hyvin tyytyväinen siihen, se on hyvä lopetus mahtavalle sarjalle. Onellinen loppu, mutta ei täysin onellinen, tai siis ei anakaan päästy liian helpolla.
Walked into the flames
Called out your name
But there was no answer
And now I know my heart is a ghost town…

Poissa Haltiamieli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Photography
  • Pottermore: MirrorSand193 / NettleIce25622 / SickleNox2785
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #158 : Tammikuu 11, 2010, 09:03:50 »
Kyllä se ainakin minun odotukseni täyttivät sillä tavalla, että Rowling sai yhteen kirjaan nivottua oikeastaan kaikki tärkeimmät asiat koko kirjasarjasta. Kirja antoi Pottereille arvoisensa lopetuksen, enkä itse ainakaan sinällään jää kaipaamaan muutosta viimeiseen kirjaan. Kaikin puolin hieno, vaikken sinällään tiedä (kuten ei moni muukaan) mitä oikein odotin tuolloin kun sain seiskakirjan ensimmäisen kerran käteeni. Eli sen puolesta voisi sanoa, että kirja yllätti täysin ja täytti sen ansiosta odotukset. ^^
If more of us valued food and cheer and song above hoarded gold, it would be a merrier world.

greenday

  • Ankeuttaja
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #159 : Kesäkuu 29, 2010, 12:04:33 »
Sain tänä aamuna luettua ensimmäisen kerran tuon kirjan loppuun (hämmentävää, right?) ja päällimmäisiksi tunteiksi pyrkiviä on paljon. Ensimmäisenä tulee mieleen kuitenkin pettymys. Kirja oli survottu aivan liian täyteen asioita ja kaiken kukkuraksi suurin osa niistä oli työnnetty loppupäähän. Minusta siinä oli liikaa "no näinhän sen on pakko mennä" -juttuja, jotka oli vedetty äärimmilleen. Esimerkiksi, että koko ajan joku kuoli, koska niin vain oli pakko käydä. En sano, että kaikkien olisi pitänyt jäädä henkiin, mutta joku raja olisi ollut hyvä vetää.

Miksi kaikki Harrylle tärkeät henkilöt kuolevat? Vanhemmat, Sirius, Dumbledore, Lupin, Hedwig, Dobby ..? Odotin kitkerästi vielä Hagridin kuolemaa, mutta sitä ei onneksi tullut. Ja joo, jäihän Harrylle ystävät, mutta ei se ole sama asia. Lupin oli viimeinen henkilö, joka oli todella tuntenut Jamesin ja Lilyn. Olisi ollut suorastaan reilua jättää Lupin henkiin, ihan vain sen yhteyden takia.

Vieläkään en tiedä mitä ajatella Kalkaroksesta. Harry oli aina vihannut Kalkarosta sydämensä pohjasta ja saanut kestää häneltä törkeitä asioita. Silti muutaman muiston tähden (jotka olivat tietenkin suurenmoisia ja asioita muuttavia) hän oli valmis muuttamaan mielensä ja olemaan sitä mieltä, että hurray! Muuttivatko ne asiat, että Kalkaros rakasti Lilya ja tappoi Dumbledoren tämän omasta pyynnöstä, todella Harryn suhtautumisen kokonaan? Eikö niillä aikaisemmilla vuosilla ollut mitään merkitystä enää? Ah, eipä tietenkään, koska Kalkaros oli nyt hyvä ihminen.

Lisäksi oli näitä ennalta-arvattavia tapahtumia. Kuolonsyöjien tunkeutuminen ministeriöön ja Tylypahkaan (ja varsinkin niiden aiheuttamat tapahtumat Tylypahkassa), häiden keskeytyminen, Dumbledoren synkkä menneisyys, Voldemortin suunnaton tyhmyys, Harryn ylitsevuotava sankaruus ja siirappinen loppu. Olisin todella toivonut, että Harry olisi kuollut ja päässyt vanhempiensa luokse, mutta ei. Ja mikä oli se taistelu Voldemortin ja Harryn välillä? Ei mikään. (Mollyssa ja Bellatrixissa oli sentään tyyliä.)

En ymmärtänyt epilogia laisinkaan. Miksi sellainen piti ylipäätään tehdä? Tuo oli vähän kuin jostain lastensadusta, joka sanoo: "Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti." Sitten nämä lasten nimet, James Sirius, Albus Severus ja Lily Luna. En pitänyt tästä yksinkertaisuudesta, nimet ja koko loppu oli kuin jonkun teinitytön kirjoittama pilipalirakkaustarina vailla mielikuvitusta. Olisi vain ollut parempi, että saisi itse miettiä mitä mahtoi käydä kirjojen loputtua, ettei olisi tarvinnut pettyä ihan näin pahasti.

Hmm, huomaan olleeni hieman karkean negatiivinen, jos lievästi ilmaistaan. Kirjassa oli positiivisiakin asioita, ihan totta. Se tempaisi mukaansa samalla tavalla, kuin aikaisemmatkin ja sitä luki suurella innolla. Pidin huumorista silloin kun sitä oli ja Tylypahkan taistelu oli loistava, jos ei lasketa sitä loppua. Vaikka tuntui, että kirja oli tungettu täyteen asioita, jopa ehkä liikaakin, silti juoni oli tarpeeksi mielenkiintoinen. Olin kenties odottanut enemmän, jonka takia ensimmäiset ajatukset ovat kovin negatiivisia. Ehkä seuraava lukukerta avartaa mieleni paremmin.

Poissa Satuu

  • Vuotislainen
  • Pottermore: lightelm13
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #160 : Kesäkuu 29, 2010, 18:39:40 »
Minua jäi häiritsemään että missä kohtaa Harry kertoi että hedwig oli kuollut? Sillä kun molly kysyi Harryltä että missä hedwig on? Niin Harry ei saanut sanottua tuota? Tai jotain sinne päin..

greenday

  • Ankeuttaja
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #161 : Kesäkuu 29, 2010, 23:11:14 »
Lainaus
Oikeassa elämässä kukaan ei katso, kuolevatko kaikki jostain 70-luvun jengistä - jos kuolevat, niin kuolevat, ei siinä mitään erotella, että "tuo on nyt viimeinen nelikosta, se täytyy jättää henkiin!"
Harry Potter ja ystävät eivät tietääkseni elä oikeassa elämässä, joten tämä on mielestäni hyvin kaukaa haettua. Minusta vain sattui olemaan surullista, että Remus kuoli, koska hän oli viimeinen elossa oleva henkilö, joka oli tuntenut Harryn vanhemmat. En tosiaankaan alkaisi vertaamaan tosielämään koko kirjasarjaa, koska se on aivan oma maailmansa. Hämmentää tässä kohtaa erittäin paljon, että sain mielipiteisiini "vastaukset" tai siltä se ainakin tuntuu.

Lainaus
Öh...? Missä siinä sanottiin, että Harry olisi antanut kaiken anteeksi? Totta kai useimmat ihmisistä antavat edes osan anteeksi kärsimästään, jos sille löytyy edes jonkinlainen selitys! Kalkaros ei ollut mikään pyhimys, mutta toimi aika inhimillisesti, niin väärin kuin olikin vihata Harrya vain tämän isän takia.
Öh...? Missään ei sitä sanottu, minä vain sain sellaisen käsityksen Harryn käyttäytymisestä, että tämä olisi antanut kaiken anteeksi Kalkarokselle, mikä on minusta outoa. Ja "totta kai useimmat ihmisistä..." pätee kyllä varmasti useimpiin ihmisiin, mutta ei välttämättä juuri Harryyn.

En silti lähtisi esittämään omia mielipiteitäni faktoina, elleivät ne varmasti sellaisia ole...

nuotii

  • Ankeuttaja
Vs: Täyttikö seiskakirja odotukset?
« Vastaus #162 : Kesäkuu 30, 2010, 13:39:31 »
En oikein osannut odottaa kirjalta mitään erityistä. Ensin luin kirjan tietenkin englanniksi ja sain siitä hyvän kuvan, mutta pienet yksityiskohdat (ja samoin jotkut hiukan suuremmatkin jutut)jäivät huomaamatta ja vaivaamaan mieltä: eka luvussa luin, että nyt se nagini syö dracon ja oli ihan, että mitä ihmettä!? luin ja luin yhä uudestaan luvun enkä saanut mitään uutta revittyä siitä. Suomeksi se sitten selvisi, että siinä oli ollu joku tylypahkan opettaja, jonka se nagini sitten söi... 9 englannilla pääsin näinkin pitkälle.

Jännitystä tietenkin piisasi ja se oli hyvä asia. Parasta oli, että päästiin heti alussa toimintaan kun yleensä alussa jaaritellaan Dursleyn kanssa elämisestä ja sitä, kuinka pääsisi jo tylypahkaan. Dumbledoresta kerrotut muistokirjoitukset ja Rita Luodikon kirja oli kyllä todella hyvin keksittyjä. Ronin lähteminen oli loistava lisäys ja osoitti myös sen, että ystävä piirissä voi vähän rakoilla nuo välit. Hermionen ja Ronin suhde taas oli aivan päivän selvää. Hedwigin ja Dobbyn kuolemat olivat aivan kamalia. Dobbyn kohdalla jopa itkinkin.
Kirja oli todella hyvä ja täytti odotukseni hyvästä kirjasta ja laadukkaasta jännityksestä ja romantiikasta.