Kirjoittaja Aihe: Kirja vai elokuva? (vol 2)  (Luettu 69078 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Aavesusi

  • Ankeuttaja
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #75 : Kesäkuu 28, 2008, 18:34:17 »
Pottereiden kannalta ainakin ehdottomasti kirja!

Ennen en oikein perustanut kirjoista, ja aina, kun uusi Potter-elokuva ilmestyi, halusin mieluummin katsoa sen, kuin lukea kirjan. Nyt asiat ovat kuitenkin toisin, sillä olen todellakin kiinnostunut enemmän kirjoista kuin elokuvista.

Vaikka olenkin lukenut kaikki Potterit, haluan silti kovasti nähdä kaikki loputkin elokuvat. ;D

Poissa Minna

  • ystävällinen mäyrä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #76 : Heinäkuu 03, 2008, 12:32:21 »
Yhdyn edellisten mielipiteisiin: ehodottomasti kirja.
Olin kyllä nähnyt ennen ensimmäisenkään Potter-kirjan lukemista nähnyt VK-elokuvan, joten olen aina kuvitellut kaikki henkilöt sellaisiksi kuin elokuvassa, mutta ainahan sitä voi sitten uusia henkilöitä, joita ilmestyy kirjaan kuvitella sitten ihan itse. Elokuvia kyllä sinänsä odotan aina, varsinkin kun on lukenut kirjan ensin, että näkee onko kuvitellut samanlaiseksi jonkun henkilön tai paikan, mutta useimmiten elokuva on aina huonompi kuin kirja, koska eihän elokuvissa ole henkilöiden ajatuksia tms. ja aina on mukavampi kuvitella itse minkälainen on Tylypahka ja kaikki muut tapahtumapaikat. Itse en ole esim. kuvitellut Kalmanhanaukio 12:sta ikinä sellaiseksi kuin elokuvassa, vaikka olenkin elokuvan nähnyt en päässyt ikinä omasta mielikuvastani eroon, mutta hyvä niin :D

Lainaus
Kirjassa kerrotaan kaikki ajatukset jne. ja se on se alkuperäinen. Elokuvassa lyhennellään ja kaikki ei ole aivan samalla tavalla kuin alkuperäisesti. Elokuvasta ei myöskään aina tajua kaikkea, kuni kirjasta saa selvää. Elokuvassa pitää itse huoamta ja kirjassa kiinnitetään huomio

Tässä olen samaa mieltä. Usein esim. Potter-elokuvissa ei välttämättä tajua kaikkea, jos ei ole lukenut ensin kirjaa. Ja kirjasta saa ehkä vähän enemmän irti kuin elokuvasta.

~Minna
Mä huudan ohjeit mut auto menee puskii,
älä anna mun kuolla mun tuskii.

Lumo

  • Ankeuttaja
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #77 : Heinäkuu 04, 2008, 21:03:46 »
Ehdottomasti kirja!

Minä kuulun näihin myöhäisheränneisiin potteristeihin ja olen nähnyt ensin elokuvat. Kummitäti kertoi Azkabanin vanki -elokuvan eronneen kirjasta huomattavasti, joten halusin selvittää alkuperäiset tapahtumat. Samalla sitten tuli luettua muutkin kirjat, koska tietysti ne piti lukea järjestyksessä!

Ensinnäkin: tykkään siitä, että asioita voi mielikuvitella ihan rauhassa. Hypätä Potteri-maailmaan ja olla siellä.
Toiseksi: itse olisin valinnut elokuviin paikoin eri kohtauksia. Itse tykkäsin ja pidin tärkeänä joitain tiettyjä tapahtumia kirjoissa ja sitten ne olikin jätetty elokuvasta pois.

Ja niin kuin joku jo aiemmin kirjoitti: henkilöiden ajatuksia ja tunteita on vaikeampi saada valkokankaalle.


Mutta minäkin, kuten moni muukin, aion katsoa loputkin elokuvat. Kun lähtee katsomaan sillä asenteella, ettei siinä voi olla kaikkea, niin ei tule niin pahasti pettymään. :)

Poissa Meew

  • Valkea susityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kelmit for ever
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #78 : Heinäkuu 17, 2008, 17:29:50 »
Kirjat, ehdottomasti.

Miksikö? Ensinnäkin siksi, että elokuvista joudutaan jättämään hurjan paljon kaikkia kohtauksia pois. Toiseksi, kirjat selittävät aisoita paljon paremmin kuin elokuvat. Kirjat myös kestävät pitempään, ja niiden maailmaan pystyy helpommin "hyppäämään". Kirjoja voi myös lukea melkein missä vaan ja milloin vaan - ei tarvitse miettiä missä on lähin TV ja DVD laite. Kirjoihin todellakin uppoaa helpommin kuin elokuviin!

Mutta eivät elokuvatkaan huonoja ole, eivät sentään. Minä en kirjaa lukiessani useinkaan jää ajattelemaan tapahtumapaikkojen ulkonäköä mielessäni, joten elokuvista hahmotan paremmin Tylypahkan alueen yms. Ilman elokuvia tuskin osaisin kunnolla hahmottaa, missä päin kielletty metsä on, ja missä Tällipaju yms muita paikkoja. Kiitos elokuville.
Sen lisäksi kuulun näihin, jotka ovat nähneet ensin elokuvan(t) ja lukeneet vasta kirja(t) niitten jälkeen. Minä en kuitenkaan katsonut kuin viisasten kiven, ennenkuin tartuin kirjaan. Minulla ei siis ole oikein koskaan ollut omaa mielikuvaa tapahtumapaikoista, ihmisistä yms. Tai jos onkin, elokuvat ovat sumentaneet ne. Ei haittaa, tykkään elokuvista (:
Tam ja Fahr, Sirius ja James. << heitä minä kadehdin, koska heillä on ystävä mitä ilman ei voi elää, heillä on ystävä kenen puolesta kuolisi. Heillä on ystävä kenestä välittää, ketä pitää omana veljenään. Sellaista rakkautta, sanatonta viestintää ei näe joka päivä. Kiitos. <3

Poissa Desdemona

  • A Gay Superhero
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥♣♦♠
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #79 : Heinäkuu 17, 2008, 18:26:32 »
Ilmanmuuta kirja!

Leffat on olleet pettymyksiä, kun juuri se kohta mitä on kirjan luettuaan elokuvaan odottanut, puuttuu. Leffoissa näyttelijöillä on suuri vastuu hahmojen eloon herättämisessä, ja mielestäni se ei ole oikeen hyvin Pottereissa onnistunut. Elokuvat eivät suinkaan ole huonoja, ne vain ovat aivan erilaisia kuin kirjojen perusteella olisin ajatellut niiden olevan.

Kirjoihin on paljon helpompi samaistua, koska lukija kykenee tarttumaan pieniin yksityiskohtiin helpommin kuin elokuvissa. Elokuvissa vain oletetaan, että jokin asia huomataan ja kirjoissa se asia tulee varmasti selväksi luettaessa. Suurin syy miksi pidän enemmän kirjoista on se, että kirjoissa annetaan tarkat kuvaukset paikoista ja ihmisistä yms. Ja lukeminen on hyvää harjoitusta mielikuvitukselle, kun saa itse luoda mielessään kirjojen maailman.

Poissa kumppari

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #80 : Heinäkuu 18, 2008, 00:01:25 »
Ei nyt suoranaisesti liity tähän keskusteluun, mutta onkohan olemassa ihmistä joka olisi kerran leffat katsottuaan ymmärtänyt juonen kulun? Kaikki tuttuni jotka eivät ole lukeneet kirjoja, eivätkä ole tutustuneet muuten pottereihin joutuvat aina kyselemään kauheasti elokuvasta, koska eivät ole ollenkaan tajunneet juonta. Tajuaa niistä elokuvistakin jotain juonenkulusta, mutta vasta kun ne on katsonut useampaan otteeseen. 
I'm a picture
Of ugly stories
I'm a killer
And I'm a clown

Jusku

  • Ankeuttaja
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #81 : Heinäkuu 18, 2008, 16:08:43 »
pidän aikalailla molemmista. kirjoissa saa käytää mielikuvitusta, mutta elokuvissa on taas sen ohjaajan tekemä tietty tunnelma, jota korostetaan esimerkiksi musiikilla. kirjoissa (melkein) kaikki paikatkin saa kuvitella itse ja niiden lukeminen on hauskaa, mutta tunnelma elokuvissa on jotain erilaista. periaatteessahan kirjoissa kerrotaan kaikki tarkemmin ja kun loogisesti ajattelee, niin ei elokuva voi koskaan täyttää kaikkien kaikkia toiveita. ohjaaja ja käsikirjoittaja ja varsinkin näyttilijät + kaikki muut tekijät tekevät jo noin. kahteen ja puoleen tuntiin todella suuren työn, varsinaisesti ihailen tietokone grafiikkaa näissä elokuvissa, ja sitä miten hyvin näyttelijät näyttelevät noissa tilanteissa.

Poissa Chrystal

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #82 : Heinäkuu 19, 2008, 19:47:41 »
Ei epäilystäkään etteikö kirja. Kirja kestää kauemmin. Siinä on tunnelmaa, saa kuvitella kaikenlaista itse. Lisäksi monia kohtauksia on jätetty pois, eli pääsee niihin mukaan. Kirjat jaksaa lukea monia monituisia kertoja, elokuvia taas ei jaksa katsoa kuin pari kertaa. Usein lavasteet ovat melko löyhät. Maskeerauksiinkin voisi panostaa enemmän, sillä ne kuitenkin kertovat aika lailla roolihahmosta. Daniel Radcliffe ei muistuta melkein yhtään Harryä, ehkä sen verran että on mustat hiukset, ja siihen yhtenäisyydet melko pitkälti jää. Kirjasta saa aina enemmän irti.

Odotan jo nyt kauhulla sitä kun pitää katsoa Puoliverinen prinssi. Tieedän että kuvani Narcissa Malfoystä ja Horatius Kuhnusarviosta särkyy kuin peili. Haluan silti katsoa elokuvan mielelläni, onhan se ikään kuin pakko, jos joku ymmärtää. Varmaan kannattaisi piirrellä mielikuvat hahmoista ylös ja katsoa ne joka päivä. En halua ajatella Horatiusta laihana, Narcissalle polkkatukkaa tms.
"Ron kuule, sinä tiedät vallan mainiosti, että Harryn ja minut kasvattivat jästit!" Hermione sanoi. "Me ei kuultu lapsina tuollaisia satuja, me kuultiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Tuhkimo-"
"Mikä se on, joku sairausko?"
-Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

Poissa Giliath

  • Cassiopeian pikkusisko
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Jensen Ackles :D
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #83 : Heinäkuu 19, 2008, 20:26:00 »
Kirjat. Ehdottamasti. Aivan ehdottomasti. Pitääkö edes perusteluja laittaa? No laitan kuitenkin, tässä vain muutama sadasta tuhannesta miljoonasta syystä (no ei nyt ihan;)

1) Hahmoihin pystyy enemmän syventymään.
2) Joitan hahmoista ei edes näytetä ja kohtia poistetaan elokuvista.
3) Tapahtumat ovat paljon paremmin kuvattu kirjassa, vaikka kuvan pitäisi kertoa enemmän kuin tuhat  sanaa.
*Miettii ja lukee, mutta harvemmin kirjoittaa*

Poissa Hamish

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: DustSand65
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #84 : Heinäkuu 20, 2008, 23:19:06 »
Kirja, ehdottomasti. Elokuvassa on jotenki nii pakko sitte ajatella se kaikki sellasena ku ne siihen laittaa.
Henkilöt, ympäristö, ja jopa juonenkäänteet, mitkä joskus poikkee raskauttavalla tavalla kirjojen käänteistä.
Kirjassa kaiken voi kuvitella sillee ku haluu, sellaseen muottiin minkä itte saa päähänsä siitä mitä siinä kirjassa
seisoo (mha :'D). Kirjaan voi tunkee kaikkee syvällistä ajattelua, mut yleensä leffoissa (ja sarjoissa) ne pohdinnat
on pakko tunkee johonki dialogiin tai muute henkilö alkaa väkisin puhuu ittekseen.

Poissa Raitasukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Objection!
    • flavors.me
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #85 : Heinäkuu 21, 2008, 14:18:10 »
Kirjat, kirjat...

Kirjoissa tosiaan on se hieno puoli, että kaiken saa kuvitella minkänäköiseksi itse haluaa, leffaa on ihan mahdotonta toteuttaa niin, että se miellyttäisi kaikkia. Taisinkin tuossa Feeniksin kilta-elokuva-keskustelussa sanoa, että on ihan turha odottaa leffan olevan aivan niinkuin kirja. En välitä vaikka elokuvissa tehtäisiin asiat toisin kuin kirjassa, leffahan on vain tulkinta joka perustuu kirjaan, ja sellaisena pysykööt.

Potter-elokuvat eivät tuhoa mielikuviani kirjoista, minun pääkoppani kun ei millään tunnu päättävän pysyvästi mm. hahmojen ulkonäköä, vaan muokkailen sitä jatkuvasti :D Mutta eivät elokuvien näyttlijät kyllä vastaa mielikuviani juuri yhtään.

Elokuvista voi saada jotain uutta lukukokemukseen, mutta muuten ne jäävät kirjojen varjoon. Henkilökohtaisesti hihkun aina, jos jotain jätetään elokuvista pois, sillä silloin saan kuvitella sen ihan itse, eikä elokuvan versio tunge päähäni :D

Epäselvää? En yhtään ihmettele. Tätä oli jostain syystä vaikea selittää...

Poissa puolipro

  • Lapsellinen eli lapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • BANG
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #86 : Elokuu 07, 2008, 12:06:35 »
Tasapeli.
Kirjat ovat loistavat ! Jos jaksaa ajatella ja pohtia kaikennäköistä. Kirjat ovat myös hyviä, sillä niissä on enemmän kuin elokuvissa, ns. alkuperäisiä juttuja joita elokuvista on otettu pois. Elokuva on hyvä, jos ei osaa kuvitella paikoille ulkonäköä tai hahmoille kasvoja, tai kuten minä, jos ei vaan jaksa lukea mutta olla silti Potter maailmassa arkenakin. Elokuvien huono puoli on se, että niissä ei ole kaikkea mitä aina toivoo, ja omat mielipiteet saattavat murskaantua kun näkee millainen elokuva on. Itse ainakin petyin täysin kun näin Feeniksin Killan, koska siinä ei noudatettu kaikkia kirjan tapahtumia ja yksityiskohtia.
- LAULETAAN SE YHESSÄ, "PIRATE'S LIFE FOR ME" !
- EI, MÄ OON VAMPYYRI. "VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN, VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN. TAHDON SAADA CULLENIN, TAHDON SAADA CULLENIN. ENKÄ PELKÄÄ BELLAAKAAN."

geiboi

  • Ankeuttaja
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #87 : Elokuu 08, 2008, 15:27:40 »
Ilman minkäänlaista epäilystä, kirjat.

En ole katsonut elokuvia Azkabanin vangin jälkeen, se romutti (väliaikaisesti vain) mielikuvani hahmoista niin totaalisesti että menetin lopullisesti uskoni hp-elokuviin. Ajattelin kuitenkin katsoa Puoliverisen prinssin ihan silkasta mielenkiinnosta Dubledoren kuoleman toteutusta kohtaan.

Poissa Jukka

  • Vuotislainen
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #88 : Elokuu 08, 2008, 15:57:34 »
En ole katsonut elokuvia Azkabanin vangin jälkeen, se romutti (väliaikaisesti vain) mielikuvani hahmoista niin totaalisesti että menetin lopullisesti uskoni hp-elokuviin. Ajattelin kuitenkin katsoa Puoliverisen prinssin ihan silkasta mielenkiinnosta Dubledoren kuoleman toteutusta kohtaan.

Hatunnoston paikka! Itse otin aluksi sen linjan, etten katso ollenkaan elokuvia. En halunnut, että alkuperäiset mielikuvani hahmoista menevät piloille. Sitten jossain vaiheessa sorruin, katsoin yhden elokuvan, ja nyt olen katsonut ne kaikki useasti. En pystynyt pitämään periaatteistani kiinni. :)

Onneksi olen huomannut, ettei omat mielikuvat hahmoista ja tilanteista lopulta muutukaan leffan nähtyään. Jos on lukenut kirjan huolella ja tunteella, niin kyllä sen alkuperäisen fiiliksen ja mielikuvan pystyy löytämään uudestaan. Jotkut sivuhahmot ovat kyllä muuttuneet ulkonäöltään leffan kaltaisiksi, esim. Gilderoy Lockhardista en enää muista, millaiseksi hänet alunperin kuvittelin.

Ylénja

  • Ankeuttaja
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #89 : Elokuu 23, 2008, 19:14:17 »
Kirja.

Elokuvista on jätetty tärkeitäkin tapahtumia/henkilöitä pois, eikä niiden juonta tajua niin helposti jos ei ole lukenut kirjaa. Plussaa elokuville on se, että kuvittelen esim. Tylypahkan sellaiseksi kuin se on elokuvissa, samoin hahmojen ulkonäön. Jos elokuvia ei olisi tehty, en näkisi Potter-maailmaa yhtä selvänä kuin nyt. Mutta se onkin sitten ainoa hyvä puoli.

Kirjoissa on paljon enemmän sisältöä kuin elokuvissa. Siksi ne ovat parempia. Paljon enemmän juonikuvioita tms. Kirjoissa yllättyy aina kun saa tietää esim. että ai tuo henkilö on tuolle sukua oho, mutta elokuvissa ei kaikkea selitetä. Kyllähän sen ymmärtää, että ei elokuvaan voi kaikkea tunkea, mutta se juuri tekee niistä huonompia.

zew

  • Ankeuttaja
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #90 : Elokuu 28, 2008, 13:05:52 »
Kyllä se kirja vie voiton. Krjoihin on sisälletty niin paljon tunnelmaa ja niissä on sellaine oma hyvä fiilis. Eivät elokuvat koskaan pääse kirjojen tasolle. toki minä tykkään katsoa myös elokuvia, mutta niistä on jätetty MONIA kohtauksia pois, jotka olisivat ansainneet olla leffoissa. Samoin joitain hahmoja on ikävästi jätetty pois, esim. Riesu. Luin VK:n ensimmäisn kerran hiukan ennen ensimmäisen leffan julkaisua, mutta en pitänyt siitä kovinkaan paljon. Vasta kun minä olin nähnyt ekan leffan noin 1000 kertaa innostun lukemaan pottereita, ja kuitenkin pidän enemmän kirjoista. Olen todella yllättynyt siitä miten hyvin pottereiden näyttelijä valinnata vastasivat mielikuviani eri hahmoista.

Poissa Ihmeolio

  • Massuupukki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • It really wasn't me...
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #91 : Elokuu 31, 2008, 15:05:48 »
Jep, kyllä kirjat voittaa elokuvat. Elokuvista tosiaanki puuttuu monia kohtauksia. Ja kirjoja lukiessa on mukava saaha ite kuvitella kaikki tilanteet. Tottakai silti katon kaikki elokuvat mutta kirjoja luen kyllä enemmän ku katon elokuvia. Minua ei haittais vaikka ne elokuvat ois pitempiäki, kyllä pottereita jaksaa töllöttää ;D. Vaikka jos niissä ois pelkät "normaalit" kohat, niinku jotain normijuttelua ja käytävällä kävelyä jossa ei tapahu mittään, elokuva ois kokonaan pilalla. Elokuvissaki kaikki varmaan ottas nokoset.... krh...
Cadillac.

Poissa charmed

  • Sourcream and onion!
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #92 : Lokakuu 20, 2008, 11:10:30 »
Anteeksi muiden jauhaminen , mutta kirjoissa saa itse päättää millaisia paikat ovat, miltä kukakin näyttää jne -->
Sitäpaitsi elokuvissa on muunneltu ja jätetty pois kohtauksia hirmu paljon, mikä tekee elokuvista jollakin tavalla  tylsän.
Erään kerran luulin jo nähneeni kutosleffan kun olin kuvitellut kaiken elävästi mielessäni :p

Oma potterismi lähti kyllä ekasta leffasta, jonka isä osti videona (= Mutta siitä se sitten lähti ja olen havainnut että kirjat on parempia .
so then i was like AVADA KEDAVRA
and he was like *dead*

Poissa Kaapo

  • Suuri kyselijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ALITUINEN VALPPAUS!
  • Pottermore: NightJinx26
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #93 : Lokakuu 28, 2008, 18:54:11 »
Joo, niin kuin (lähes kaikki) muutkin, itsekin pidän enemmän kirjoista.
Kirjoissa on yksinkertaisesti parempi meininki ja saa päättää itse miltä jokainen kohtaus näyttää, kun taas elokuvassa vain odotetaan jotain kohtausta kunnes sitä ei tulekaan niin kuin on luullut.
Lisäksi elokuvista todellakin otetaan liian paljon materiaalia pois ja muutetaan joitakin kohtauksia, se harmittaa monesti.

Itselläni kävi niin, että katsoin ensin 1, 2 ja 3 leffana jonka jälkeen vasta aloin lukemaan kirjoja. Huomasin heti ensimmäisten kirjojen lauseiden jälkeen, että kirjat ovat parempia kuin elokuvat ja samaa mieltä olen edelleen. :)
Tässä lepää Dobby, vapaa kotitonttu

Poissa Affu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • pullamies
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #94 : Marraskuu 22, 2008, 11:49:40 »
otetaan viesti alusta~ /ihana merkki

pottereista olen edelleen itä mieltä että leffat, joo, olen tyhmä tms, mutta kuitenkin. Elokuvissa, on sitä jotakin, joiden takia useat fanit ovat potterfaneja, minut mukaan lukien.
Leffoista toisaalta on paljon menetetty hyviä kohtauksia, muttakun ei voi mitään. KIrjat ovat sitä varten, että täydennetään leffat nwn  ( tästä ollaan montaa mieltä.. elkää vihatko..)

twilightissa esimerkiksi olen sitä mieltä että kirjat. Leffat ovat, hyviä, mutta eivät tarpeeksi hyviä. Kirjat ovat paljon parempia, niissä on se stephenie meyerin staili.

Pottereissa on se rowlingin tyyli säästetty leffoihin. Se pieni sinisyys( mitäh?! ), tiedän, pottereissa on mielestäni jotain.. sinistä. Ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, vitosessa, kutosessa, ja kohta seiskassakin varmaankin. Nelonen oli.. vihreä. MItäkö meinaan?
siis niiden värisävyt. Kolmonen oli hyvin synkkä, kuten vitonenkin.

Ilman muuta kirja, poikkeuksia on~
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 16, 2010, 21:25:20 kirjoittanut Affu »
Skäbädäm.
  Vuotiskoomalainen, epämääräisesti ölisee.
Ananas.

Poissa Úrwen

  • Metsinkäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #95 : Marraskuu 22, 2008, 13:06:51 »
Ehdottomasti kirjat.
Niissä saa kuvitella itse miltä mikäkin asia näyttää ja niissä on sellainen kunnollinen tunnelma. Kirjat on musta muutenkin paljon uskottavampia kun elokuvat. Elokuvista on jätetty kaikki hauskimmat kohtaukset pois, ja muutenkin mun lempikohtauksia. Esimerkiks kolmos leffan loppu ei ois voinu olla surkeempi. Kaikki puhuminen oli muutettu toiminnaksi, mut niinhän se on aina elokuvissa. Lyhyesti sanottuna, musta ne elokuvat on surkeita. Ja kirjat on niitä alkuperäsiä, ainoita oikeita versioita. Mä en vois kuvitellakaan et mä kattoisin jonkun elokuvan ennen kun lukisin kirjan (pätee muissaki ku vaan Pottereissa).
"Sinulta jää huomaamatta, ettei sillä ole merkitystä, millaiseksi joku syntyy, vaan sillä mikä hänestä kasvaa!"

Poissa Iiri

  • Glitterati
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
  • Pottermore: PixieDraconis24786
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #96 : Marraskuu 24, 2008, 19:19:56 »
Kirjat.

Onhan se itsestäänselvää. Kirjoissa voi todellakin kuvitella itse kaiken (kuten täällä on taidettu sanoakin jo "muutaman kerran" xD ). Elokuvat tuntuvat niin turhilta. Ne ovat vain samanlaisia kuin kaikki muutkin elokuvat, vain kirjat mihin ne pohjautuvat saavat minut arvostamaan niitä edes hiukan. Elokuvat ärsyttää. Varsinkin se, kun joistain hahmoista jää päälle elokuvaversio (mm. Draco, sitä on enää vaikea muistaa, millaiseksi sen kuvittelin ennen elokuvia). Itse asiassa olen katsonut vain kaksi ensimmäistä Harry Potter -leffaa. Ei vain kiinnosta muut. Kirjoja jaksaa jauhaa vaikka useammalla kielellä (tutkittu on xD). Minä myös tunnen enemmän kirjoja lukiessa: kylmät väreet sun muut tulevat harvoin elokuvia katsoessa, toisin kuin esim. Kuoleman varjelukset, jonka luin jokin aika sitten, sitä lukiessa ei tehnyt mieli irrottaa katsetta kirjan sivuista hetkeksikään.
Gilraen -> Iiri

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #97 : Marraskuu 24, 2008, 21:27:13 »
Vastaan niin kuin useat muutkin, että kirjat. Elokuvissa on kylläkin mahtavia ihmisiä rooleissa ja kaikki paikat näyttävät ihan hyviltä, mutta silti kirjat, sillä niitä voi lukea melkeinpä missä vain. Monet muistavat ne hetket, miltä tuntuu lukea kirjaa pulpetin alla kun tunti alkaa käydä pitkäksi. Elokuvilla ei voi tehdä samaa (tai ainakaan en ole koskaan kuullut kenenkään katsovan elokuvaa salaa luokassa) Kirjaa voi lukea pieninä pätkinä, mutta elokuvaa saattaa olla hieman hankalaa katsoa joka ilta pikkupätkän. Kirjat sopivat myös matkoille, sillä niitä voi lukea useammassa paikkaa kuin elokuvia voi katsella. Ja siksikin kirjat, että niitä voi lukea eri kielillä, elokuviakin voi toki katsoa monella eri kielellä dubattuna, mutta itse en ainakaan kestä kovin hyvin sitä, että hahmojen suut liikkuvat eritavalla kuin puheet menevät. Elokuvista tulee usein sellainen tunne, että: 'voi kumpa olisin ollut tuossa mukana näyttelemässä' kirjoissa yleensä lukija pääsee syvemmälle tarinaan (tai tämä on oma näkemykseni asiasta). En väitä kuitenkaan, että kirjat olisivat virheettömiä. Ihanien lukemiskokemusten lomassa saattaa tulla myös pitkästymisen tunnetta, tässä tapauksessa elokuva on hyvä, sillä se menee ohi noin parissa tunnissa, kirjan lukemiseen menee joskus viikkoja, tosin se nyt riippuu ihan lukuinnostuksesta :)

~Barella, kirjojen kannalla (myös)
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #98 : Marraskuu 25, 2008, 21:58:28 »
Minunkin mielestä (niinkuin monen muunkin) kirjat ovat parempia. Onhan ne elokuvatkin hyviä, mutta siinä sen eron näkee, kun mielestäni mm. Feeniksin kilta on paras kirja ja Feeniksin kilta elokuva on huonoin tähän mennessä. Siinä se justiin on kun elokuvat on rajallisia ettei niistä tehä mitään 7 tunnin pitusia, eihän niitä jaksais kukaan katsoakaan, jos ne oisi hirveän pitkiä. Monet Potter -näyttelijät ovat kyllä aivan mahtavia ja käyvät siihen rooliin aivan täydellisesti, huom jotkut (aika monet silti). Mutta nyt sitten kirjoista. Kun lukee kirjana, näkee omassa päässä ne kaikki tapahtumat ja jos tulee uusia hahmoja pystyy itse ajattelemaan kirjan kuvauksen perusteella minkä näköinen kyseinen hahmo on. Ja noh, kirjat vain ovat kirjoja. :D Tykkään kyllä katsoa elokuviakin, en kiistä sitä ollenkaan. Jos haluaa ottaa Potterin mukaan jonnekin leirille tai jonnein kirjan pystyy mutta että elokuvan, eh?
Is this the real life, is this just fantasy ?

Poissa mimbulus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirja vai elokuva? (vol 2)
« Vastaus #99 : Marraskuu 26, 2008, 21:03:02 »
 Veikkaanpa, että lähestulkoon kaikki täältä sanoisivat vastaukseksi kirjan. Jos elokuva on omasta mielestään parempi kuin kirja, niin minusta ei ole syytä kutsua itseään HP -faniksi, osuvampi ilmaus voisi olla Harry Potter -elokuvafani, sillä siinä fanitetaan elokuvantekijöitä ja näyttelijöitä sun muuta mikä ei ns. "liity" kirjaan, vaikka tokihan se liittyy sinänsä, elokuvien kautta (en nyt kumminkaan väitä, ettei täällä foorumilla saisi olla/ole ketään, kuka pitäisi enemmän elokuvista). Turhasta jaarittelusta asiaan, eli mitä tässä kysyttiin, oli; kirja vai elokuva. Kyllä, itse sanon kirja, elokuvat on tietysti pakko katsoa, mutta ne ovat mielestäni enemmänkin raiskattu versio kirjasta. Kirja kertoo kaikki vastaukset kaikkiin mielessä herääviin kysymyksiin, siinä kuvaillaan ja eikä mitään voida vääristellä tai muuta, kaikki tulee tarkasti selville. Tuli taas hiukan epäselvä, mutta toivottavasti saitte irti edes jotain.
~mimbulus