Kirjoittaja Aihe: The Beatles  (Luettu 14604 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Sidney

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
The Beatles
« Vastaus #75 : Lokakuu 14, 2006, 10:36:54 »
The Beatles on ja tulee olemaan vielä pitkään lempi bändini.
Kun olin ala-asteella nauroin hirveästi kun meillä puhuttiin musiikissa Beatlesistä ja kaverini sanoi että sen isosisko tykkää siitä. Olin ihan että mitä sehän on sellasta ihme humppaa vanhojen mummojen musiikkia. Tykkäsin silloin yesterday kappaleesta ja olin ihan että mitä kun kuulin että se on beatlesien kappale (tiedän olin vähän tyhmä).
Viime kesänä löysin tietokoneeltani Strawberry fields forever kappaleen ja ihastuin siihen (veljeni oli siis ottanut sen tietokoneelle).Myöhemmin kesällä televisiosta tuli dokumentti Imagine John Lennon. Jäin katsomaan sitä koska ei ollut muutakaan tekemistä. Sekopäät ovat aina kiinnostaneet minua ja siispä ihastuin heti Lennoniin. Vaikka kyllä tiesin että John oli murhattu olin silti ihan järkyttynyt dokumentin lopussa ja itkin kamalasti.Viikko kului ja menin kirjastoon ja löysin sieltä 1962-1966kokoelman lainasin sen ja ihastuin siihen.Kesälomani kului siis sihen että kävin lähes joka päivä kirjastossa lainailemassa Beatlesien levyjä.
Revolver levy oli se jonka kuunneltuani aloin todella sanomaan että Beatles on lempi bändini.
Lempparini Beatleseistä on Lennon ja lempi kappaleita on niin pajon että en viitsi tähän niitä kaikkia luetella.

White Queen

  • Ankeuttaja
The Beatles
« Vastaus #76 : Lokakuu 15, 2006, 11:35:38 »
Ahh! The Beatles!

  Tämä yhtye eksyi tielleni kuunnellessani radio Megan 60-luvun poppilistaa (ekan kerran loppukesästä '05). Tuolloin ohjelmassa oli vielä juontaja. Mikähän kappale sieltä nyt sitten ekana sattui korvaani, liekö ollut Let it be. No sehän hullaannutti minut kertarykäisyllä!
   Tyydyin aika pitkään radion tarjontaan, muta jossain vaiheessa tajusin marssia kirjastoon ja napsia lainaan punaisen tuplan, Abbey roadin ja vielä jonkun kolmannen. Menin totaalisen järjiltäni.
    Tässä viiko pari sitten sain ekan Beatles -"levyni" kun ihanat ihmiset radiossa soittivat Kersantti Pippurin kokonaan läpi ja nauhoitin sen kasetille. Sieltä löytyi uusi suosikkikappaleeni, When I'm sixty-four. Voisin kuunnella sitä loputtomiin, hihitellen ajatukselle että herra McCartney todella alkaa olla nyt 64 vanha. Vieläköhän hänet joku ruokkii...? :D  Muita suosikkejani ovat ainakin Yellow submarine, Eleanor Rigby ja While my guitar gently weeps.
     Sain kerran töllöstä nauhalle A hard day's nightin. Se on ihastuttava, todella hyvin tehty; sairaan hassu pohjoisen aksentti joka kuuluu tietysti asiaan, hulvattomia vuorosanoja ("Who's that little old man?" On niin mahtava kun Beatlet vetävät sen yhdestä suusta) ja ihania jippoja siellä täällä. Yksi parhaista pätkistä ikänä, ja (kuten olen saanut kuulla) todellinen  isähahmo nykyajan musavideobisnekselle. En voi väittää vastaan!

di Napoli

  • Ankeuttaja
The Beatles
« Vastaus #77 : Marraskuu 24, 2006, 21:40:27 »
The Beatles on upea, vaikka onkin enemmän vanhemman sukupolven bändi. Se on ledenda! Minun molemmat vanhempani pitävät tästä musiikista, sisareni pitää ja olen parin luokkakaverin kuullut lauleskelevan *hymyilee*.

Parhaita biisejä ovat mm. Penny Lane ja Yesterday. Siihen en voi sanoa mitään perusteluja, mutta ne vain kuuluvat ihanilta minun korvissani.

Polyhymnia

  • Ankeuttaja
Vs: The Beatles
« Vastaus #78 : Tammikuu 21, 2007, 11:38:42 »
Jumalallista musiikkia! Ah. Pidän kovasti. Niihin kappaleisiin ei vain voi kyllästyä! Niitä voi kuunnella tunnista toiseen kyllästymättä laisinkaan. Lempikappaletta en osaa sanoa, sillä en ole luultavasti kuullut puoliakaan heidän kappaleistaan. Se mitä olen kuullut niin ne kokoelmat punainen tupla ja sininen tupla ja tietenkin omana on Beatleseiden valkoinen levy With the Beatles Parlophone. Haluaisin tietenkin lisää levyjä haalia.

Kaverit puhuivat paljon Beatleseista ja suosittelivat minulle. Siten sitten alkoi kuunnella tätä yhtä kaikkein parhainta bändiä. En varmaan muuten olisikaan alkanut kuunnella kyseistä yhtyettä, vaikka olinkin (tietenkin) kuullut siitä. Ja todellakin olen kiitollinen ystävilleni, että suosittelivat. Tosin ei sitä koskaan tiedä, olisinhan omin neuvoin voinut törmätä siihen.

Kuitenkin Beatleseilla on niin loistavia kappaleita, jotka ovat iättömiä. En sanoisi, että Beatles on "vanhan ikäluokan" musiikkia. Voi olla totta, että hiukan vanhemmat kuuntelevat Beatleseita, mutta miksi hyvää mennä vaihtamaan <: . Minusta tuntuu, että moni tykkää Beatleseista enkä kyllä todellakaan ihmettele. Hyvät lyriikat ja instrumentit toimii. Ei mitään pahaa sanottavaa tästä ^^.

Poissa Hagrid

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: The Beatles
« Vastaus #79 : Kesäkuu 09, 2007, 14:27:01 »
The Beatles on valehtelematta maailman paras bändi! Musiikki tuntuu edelleen ihmeellisen tuoreelta, vaikka kappaleet on kuullukkin monia ihmeellisiä kertoja.
Bändi on jäsentensä summa, siitä ei pääse yli eikä ali. Kaikki kantoivat kortensa kekoon, se on yhteistyötä.
Harvoin syntyy tällaisia ryhmiä, joihin aika ei vaikuta mitenkään.
Kukaan ei voi sanoa, ettei olisi koskaan kuullut yhtään Beatlesin biisiä. Se olisi valehtelua.
Paul McCartney kertoi hänen ja John Lennonin hienosta tavasta tehdä musiikkia. He eivät koskaan kirjoittaneen nuotteja paperille, ainoastaan sanat. Jos he eivät seuraavana päivänä muistaneet miten sävel meni, unohtivat he koko biisin, sillä jos se ei jää omaan päähän, niin miten sitten yleisön päähän?
Yksinkertaista, mutta nerokasta.
Kun lainasin kirjastosta Beatlesin levyn, en tiennyt, että ne kaikki tutut biisit olivat heidän. Niin paljon heidän musiikkinsa on vaikuttanut.
Kaikki artistit kopioivat heitä, tietämättäänkin.
Mutta kukaan ei ole vielä päässyt heidän tasolleen, enkä usko että kukaan edes pystyykään.
Nykyään ihmiset kikkailevat liikaa musiikin kanssa ja musiikkivideot ovat rahalla täytettyjä, koska halutaan vain näyttää jotain hienoa. Siten musiikkin tukeminen unohtuu.
Sen takia Beatlesia on hieno kuunnella. He tietävät mitä musiikki on ja miten sitä tehdään.
Beatlesilla on niin paljon upeita biisejä mitä John Lennon, Paul McCartney, Ringo Starr ja George Harrison ovat upeasti säveltäneet ja kirjoittaneet:I want to hold your hand, We Can Work It Out, The long and winding road, Something, Eleanor Rigby, All you need is love, Hello Goodbye, Strawberry Fields Forever yms.
The Beatles elää ikuisesti!<3

"Älä kutita nukkuvaa lohikäärmettä."

Poissa Sidney

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: The Beatles
« Vastaus #80 : Heinäkuu 12, 2007, 10:28:53 »
Minua vähän ärsyttää se Beatlesiin kohdistuva liioittelu varsinkin silloin ku on kyse niistä huonoista puolista.
Näin sen Beatlesin suurimmat salat dokumentin silloin kun se tuli mtv3:selta. Siinä se Hampuri juttu oli ihan kauheen liioteltu. Siitä sai ihan sen kuvan että pojat ois piikittäny heroiinia sielä ja pelehtiineet niitten ilotyttöjen kanssa (ihan ku niillä ois muka ollu varaa). Sitten tuntu vähän siltä että se koko dokumentti keskitty siihen että miten kamala ihminen Lennon oli, sitten siinä oli vielä se typerä "Lennon oli homo ja hänellä oli suhde manageriinsa" väite. Beatlesin huumeiden käyttö on myös ärsyttävän liioteltua. Kaikki rock bändit ja artistit käytti 60-luvulla huumeita ja joihinkin toisiin niistä verrattuna Beatles oli oikein siisti ja raitis yhtye.
Oon alkanu keräilemään noita levyjä vaikka mulla onkin melkee kaikki kappaleet mp3:sella. Mulla on nyt jotain viis levyä joista kaks ostin Roomasta, sielä ainakin White album oli halvempi ku täälä Suomessa. Nyt oon alkanu lukemaan McCartneyn elämänkertaa ku tällä hetkellä mulla on meneillään jonkinlainen Paul kausi.

yesterday

  • Ankeuttaja
Vs: The Beatles
« Vastaus #81 : Heinäkuu 12, 2007, 21:35:44 »
Beatlesia olen kuunnellut jo monen, monen vuoden ajan. Hyllystäni löytyy ainakin 10 beatlejen levyä,  sekä kaksi DVD:tä + paljon, paljon beatles-kamaa.
John Lennonin ääni & sävellykset ovat kerrassaan loistavia, ja kyllä McCartneykin on paljon hyvää työtä tehnyt, vaikkakin pidän itse Lennonin biisejä parempina.

Luin vähän aikaa sitten Larry Kanen kirjoittaman Lennon-kirjan, jossa kerrottiin paljon Beatlesista ja sen historiasta. Oli melko mielenkiintoinen kirja, vaikka välillä oli vähän rasittavaa lukea Kanen ainaista Lennon-ylistystä.

Näin loppukevennyksenä, kerran eräs hieman vajaa entinen luokkakaverini viittasi musan tunnilla  : " Eikös Beatles ollutkin silloin keskiajalla?" Opettajakin repesi <:

Katariina

  • Ankeuttaja
Vs: The Beatles
« Vastaus #82 : Heinäkuu 12, 2007, 22:30:47 »
Minua vähän ärsyttää se Beatlesiin kohdistuva liioittelu varsinkin silloin ku on kyse niistä huonoista puolista.
Näin sen Beatlesin suurimmat salat dokumentin silloin kun se tuli mtv3:selta. Siinä se Hampuri juttu oli ihan kauheen liioteltu. Siitä sai ihan sen kuvan että pojat ois piikittäny heroiinia sielä ja pelehtiineet niitten ilotyttöjen kanssa (ihan ku niillä ois muka ollu varaa). Sitten tuntu vähän siltä että se koko dokumentti keskitty siihen että miten kamala ihminen Lennon oli, sitten siinä oli vielä se typerä "Lennon oli homo ja hänellä oli suhde manageriinsa" väite. Beatlesin huumeiden käyttö on myös ärsyttävän liioteltua. Kaikki rock bändit ja artistit käytti 60-luvulla huumeita ja joihinkin toisiin niistä verrattuna Beatles oli oikein siisti ja raitis yhtye.
Mäkin katoin joo kanssa ton dokumentin! Mutta tota Lennon/Epstein -juttua voi ihan oikeasti spekuloida, että tapahtuiko niiden välillä jotain. Koska Epstein oli homo ja Lennon - no, hänestä emme tiedä. On oikein hyvinkin mahdollista ettei se mikään täyshetero ollut. Ja he todellakin menivät yhteen aikaan kahdestaan lomalle Espanjaan.

Stan

  • Ankeuttaja
Vs: The Beatles
« Vastaus #83 : Heinäkuu 18, 2007, 18:08:27 »
hmm. En oo Beatlesien suurimpia faneja mutta tykkään niitten musiikista rauhottavassa mielessä tai ne on vaan yksinkertasesti hyviä, kaikki.
Varsinkin illalla on kiva vaan istuskella ja kuunnella porukoitten Beatles levyjä. Tulee semmonen mielenrauha :D

Poissa Mimmi

  • kolmen soinnun rälli
  • Vuotislainen
  • gimme danger
  • Tupa: Mary Sue
Vs: The Beatles
« Vastaus #84 : Syyskuu 20, 2008, 12:53:41 »
Nyt oon alkanu lukemaan McCartneyn elämänkertaa ku tällä hetkellä mulla on meneillään jonkinlainen Paul kausi.

Mulla on meneillään Ringo-kausi!

Okei, täytyy myöntää, että olen säälittävä wnb-tr00-fani. Koin Beatles-herätyksen vasta tuokio sitten, ja noh, se oli sitten menoa. Kävin hamstraamassa kirjastosta levyjä, joissa oli lauluja, joita minulla ei vielä koneella.

Tutustuin The Beatlesin musiikkiin kolmannella luokalla valinnaisen musiikin tunneilla, kun opettajamme oli varsin Beatles-rakas henkilö. Itse rakastuin Beatlesin musiikkiin Yellow Submarinen myötä, ehkäpä. Ennen pidin Beatlesin musiikkia tylsänä ja kaikkia lauluja samanlaisina... Pyh ja pah, olin todella typerä. Viime kesänä Lontoossa käydessäni kävin Abbey Roadilla, ah. Ostin sieltä sellaisen plekun (nyt Minsvo tulee sättimään... En saisi kuulemma käyttää sanaa pleku), ja kävin Beatles-storessa, jossa oli kaikkea aivan tajuttoman ihanaa. Kun rippikesänäni uudestaan menen Lontooseen, käyn ehdottomasti uudestaan molemmissa paikoissa. Seuraavaksi hankinnassa olisi joku Beatles-paita...

Help!in ensi kertaa nähtyäni olin aivan onneni kukkuloilla, mahtava elokuva! Kun kuulin että Yle Teema aikoo näyttää sen, olin koko kyseisen päivän ihan jee-jee-fiiliksissä. Siis oikeesti, ah ah ah, Ringo on niiiiin ihana...

Olen muuten valloittanut SingStarissa Imaginen top 5-listan! Haa! (<- asian vierestä...) Ja vietin muuten eilisillan ampuen blue meanieita siinä yhdessä pelissä, jotta saisin tulostettua puuhatehtäviä Beatlesista. :=D
Keep your 'lectric eye on me babe
Put your ray gun to my head
Press your space face close to mine, love

Poissa Ginger

  • Tyy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Melko yksinkertainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: The Beatles
« Vastaus #85 : Syyskuu 27, 2008, 01:13:51 »
Ei voi olla totta! Kirjoitin juuri Led Zeppelin -topsuun, että se kuuluu TOP 3 -vanhat bändit listaani heti Beatlesien ja Queenin jälkeen ja valikkoon palatessani tajusin, etten ole tänne edes kirjoittanut?!

Sanotaan samat sanat mitä kirjoitin aiempaan viestiini Ilmalaivoista, eli paljoakaan minä en Koppiksista tiedä (perustietämykset jäsenien kuolemista hallussa jne), mutta tykkään kuunnella. The Beatles on ollut elämässäni ala-asteesta lähtien, kun musiikin tunneilla lauloimme kappaleita Yesterday, Eight Days a Week ja Let it Be.
Koppiksilla ei oikeastaan ole piisejä, mistä en tykkäisi, en ole ainakaan vielä niihin törmännyt. Lucy in the Sky with Diamonds kyllä kieltämättä turruttaa useasti peräkkäin soitettuna, mutta muuten tykkään ajaa itseäni hulluuteen kuuntelemalla Beatlesia playbackinä pelatessani ketjussa Vapaakenttää.

Itse kunnioitan The Beatlesia jo ihan siitä syystä, että jätkät tekivät vinon pinon hittejä (kamoissa tai ei, ei kiinnosta) ja olivat sellainen ilmiö ihmisten keskuudessa, että saavat kaikki nykypändien fanitytöt/pojat vaikuttamaan satunnaisilta kuuntelijoilta. Vaikka piisit ovat tietyllä tavalla "samanlaisia", jokainen niistä on kuitenkin oma ikimuistoinen yksilönsä.

Suosikkipiisejäni ovat Yesterday (kaikkein rakkain piisi nostalgia-arvonsa vuoksi), Eight Days a Week (svengaava), Let it Be (kaunis), Hey Jude (haikea), Here Comes the Sun (ihana!), Penny Lane (Rööperiin :P), Help! (aivan mahtava), A Hard Day's Night (muistoja, muistoja), Eleanor Rigby (surullinen), Long and Winding Road (jota en alkujaan arvostanut, mutta jota olen oppinut rakastamaan) ja All you need is love (ja sen monet variaatiot, alkuperäinen luonnollisesti paras, torviosuus aivan mieletön).

Koppiksen kuuntelijoille suosittelen myös leffaa I am Sam. Kertoo kehitysvammaisesta miehestä ja hänen tyttärestään, taustalla soi Beatles.
Those who don't believe in magic will never find it.
~ Roald Dahl ~
Ikuisuusprojekti

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: The Beatles
« Vastaus #86 : Elokuu 14, 2010, 21:48:24 »
Beatles, Beatles... bändi jolle varmaankin kaikki nykyajan muusikot ovat enemmän tai vähemmän velkaa. Tajusin tämän asian vasta sitten kun aloin lukemaan Gene Simmonsin elämänkertaa (KISS and Make-Up). On oikeasti hienoa kuunnella omien isovanhempiensa tarinoita heidän nuoruudestaan, kun he kuuntelivat Beatlesia ja kävivät keikoilla yms. Silloin tuntuu siltä että olisi itsekin halunnut elää noina aikoina. Olisi halunnut itse olla joku niistä hienoista artisteista jotka ottivat mallia Beatlesista ja tulivat itse legendoiksi.

Siskoni kuuntelee ihan hulluna Beatlesia ja ymmärrän sen hyvin. Beatlesilla on hyvien melodioiden lisäksi hyviä sanoja ja aikalaisiinsa verrattuna todella mahtava ulkonäkö. On ehkä jopa pelottavaa ajatella miten nämä ihmiset keksivät ja uskalsivat tehdä sellaista musiikkia. Mutta se oli kannattavaa, vaikka koituikin Lennonin kohtaloksi pitkän soittouran jälkeen. Mutta sekin auttoi (vaikka ikävällä tavalla) Beatlesia saamaan mainetta. Osasivatkohan he uneksiakaan uransa aikana että heistä tulisi sellaisia legendoja?

En itse muista kovinkaan montaa kymmentä Beatlesin biisiä, muitta suosikkini tällä hetkellä on Yesterday. Olen esittänyt sen kappaleen luokalleni musiikintunnilla parin kaverini kanssa. Ja soitin itse nokkahuilua... Mutta se oli hauskaa <3 ja Beatlesin nuotteja kun löytyy vähän kaikkialta, ei senkään esityksen teko ollut mitenkään hankalaa. Mutta... kiitos Beatles siitä minkä aloitit <3
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa Lumihiutale

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: The Beatles
« Vastaus #87 : Marraskuu 06, 2010, 20:43:09 »
Löysin Beatlesin vasta vähän aikaa sitten! Isälläni on koko levykokoelma ja hän oli nuoruudessaan kova fani:) Kun nuorempana kuuntelin Beatlesia niin se ei heti napannut minuun, mutta näin hiukan vanhentuessa olen tajunnut kuinka ihana tuo bandi oikeasti on!!<3 Voisin kuunneella sitä koko ajan,enkä tulisi koskaan kyllästymään. Miten näin hienoa bändiä edes voi olla olemassa:)


Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: The Beatles
« Vastaus #88 : Helmikuu 19, 2011, 23:14:32 »
Itse en voi myöntää olevani mikään todellinen super-Beatles-fani, mutta onhan tuota nyt tullut kuunneltua monta vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti ja tykkään (ja etenkin arvostan) kovasti!

Kyseisen bändin biisejä on tullut varmaan soitettua ja laulettua huomattavasti enemmän, kuin kuunneltua. Beatlesin biisit vaan sattuu olemaan niin mahtavia soitettavia! Soitettua on tullut etenkin Let It Betä, Hey Judea, Strawberry Fields Foreveria, Helpiä sekä When I'm Sixty Fouria. Koulussa on tullut laulettua kaikkia edellisiä ja monia muita biisejä.

Help! on nähty ja siinä on kyllä ihan mahtava leffa :-D Sen huumori on jotenkin niin mun tyylistä ja nauroin kyllä ihan vedet silmissä! Lempibiisit Beatlesilta on ehdotomasti Here Comes The Sun, When I'm Sixty Four, Ticket To Ride sekä Let It Be ja kyllä Help vaan jaksaa tykästyttää vaikka sitä on kyllä veivattu enemmän kun mitään muuta :) Lukuisia muitakin hyviä biisejä löytyy, mutta Yesterdayta en oikein kestä, vaikka se periaatteessa hieno onkin.

Mahtava bändi, voisin olla ollut teini 60-luvulla! Onneksi musa elää ikuisesti :--)
We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Poissa Queen

  • raivostuttavan positiivinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HeartBlade125
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: The Beatles
« Vastaus #89 : Huhtikuu 14, 2011, 22:03:20 »
Mulla on vahva fiilis, että olen vähittelen liukumassa Beatlesin fanitukseen. Tällä hetkellä kuuntelen bändiä aina silloin tällöin, joskus useammin ja joskus harvemmin. Aina olen Beatlesista tykännyt, mutten sen kummemmin ole heihin mitään erityistä huomiota kiinnittänyt. O_o Kuulostaa kauhealta, kaikkien aikojen bändi kun on kyseessä. :D

No joo. Beatles on yksi niistä lukuisista bändeistä, joita haluaisin kuunnella enemmänkin, mutta kun ei vain aika riitä kaikkeen. :/ Maailmassa on liikaa musiikkia... Ajattelin kuitenkin joku päivä pitää kunnon Beatles-maratoonin ja pyhittää päivän pelkästään Beatlesille. ;)) Houkutteleva ajatus, toteutuu varmasti heti kun mahdollista.

Sitten itse musiikkiin. En tajua miten biisit voivat olla yhtä aikaa niin erilaisia, mutta tarpeeksi samanlaisia että ne erottuvat väkisinkin massasta. Ô_ô Beatles kun pärähtää käyntiin niin tunnistaa kyllä heti. Musiikki on niin ihanan leppoisaa ja siitä vain tulee hyvälle tuulelle. ♥ Sitten on tietenkin niitä ihanan haikeita biisejä. Esimerkkinä Yesterday, joka oli ensimmäinen Beatles-biisi, jonka tiesin. (Tai ainakin jonka tiesin olevan Beatlesin biisi...) Lauleltiin sitä ala-asteen musiikin tunnilla. :)

Sitä on jotenkin vaikea käsittää miten iso ilmiö Beatles oli aikanaan... Olisin niin halunnut elää silloin. :(( Joka tapauksessa maineensa olivat (tai siis ovat?) ansainneet. Kertoohan se jo jotain, että ihmiset, jotka ovat syntyneet vasta kauan Beatlesin kultakauden jälkeen, fanittavat ihan yhtä täysillä kuin sen ajan fanit.

Beatles on kuolematon.
I'm not crazy, my mother had me tested.

Poissa mayday

  • Ryhmyn iskemä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LeviosaThestral23731
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: The Beatles
« Vastaus #90 : Lokakuu 25, 2011, 19:15:10 »
jee beatles !
ite tutustuin beatlesiin kaverin kautta. ensin en edes kiinnittänyt huomiota beatlesiin, mutta hiukan myöhemmin - olin myyty. let it be oli mulla eka biisi mihin tutustuin. siitä se alko, yesterday, yellow submarine, strawberry fields, hey jude, help, mister postman, here comes the sun, eleanor rigby, blackbird, all you need is love.
nyt omistan vinyylejä, paitoja, mukeja sun muuta. lempikappaletta on tosi vaikea sanoo, mutta pidän erittäin paljon the long and winding roadista, come togetheristä ja i am the walrusista. yhtä en pystyisi nimeämään, nytkin tuntuu että mainitsematta on vielä ainakin sata muuta.
johnin ja paulin sanoituksin käymä sota toisiaan vastaan, yoko, chapman, rakkaus.

all you need is love.
If you love me let me go
Back to that bar in Tokyo
Where the demons from my past
Leave me in peace

Poissa Rantsu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: The Beatles
« Vastaus #91 : Lokakuu 25, 2011, 20:26:51 »
Beatles on tehnyt kuolematonta musiikkia, joten arvostusta äijille siitä. Itse en kovimpiin faneihin lukeudu, mutta hienoja kappaleitahan heillä on ja Yesterday on mitä hauskin biisi laulaa lähes missä tahansa ja missä yhteydessä tahansa. :D

Ja I am the Walrus on jotain legendaarista sekin. Mutta kuten useimpien bändien kanssa, todellisen arvon määrittävät ne vähemmän tunnetut kappaleet, jotka ovat Beatlesillakin todella mainioita. Joskus pitäisi ajatuksen kanssa kuunnella ihan albumillisia.
"Yet pity is of two kinds: one is of kinship recognised, and is near to love; the other is of difference of fortune perceived, and is near to pride."
*Tumblr
Instagram

Poissa worldsayshello

  • Snivellus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SnidgetDream29844
  • Tupa: Luihuinen
Vs: The Beatles
« Vastaus #92 : Toukokuu 04, 2012, 22:32:22 »
Oon kuunnellu Beatlesejä niin kauan ku jaksan vaan muistaa, ja tuli mitä tahansa hienoi ja hyvii bändei vastaa, mikään ei mee näitten jätkien edelle. Antaisin vaikka sieluni jos pääsisin kerran elämässäni näkemään ja kuuntelee näitä Jumalia yhessä. Sääli ettei se oo mitenkää mahollista (RIP John Lennon & George Harrison ♥) Ois silti unelmien täyttymys päästä näkemään ees McCartney. But anyway, you'll always be in my heart.
"Honestly, woman, you call yourself our mother." -George Weasley

Poissa Jane Eyre

  • British Hippie who never lived in Great Britain
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Maybe someday I'll find the place for me to live.
  • Pottermore: OwlSparks24145
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: The Beatles
« Vastaus #93 : Toukokuu 04, 2012, 23:59:17 »
Beatles. <3.
Oon oppinu kuunteleen Beatlesia jo aika nuorena, ku iskä on aikamoinen Beatles-fani. Mä muistan, kuinka oppisin Beatlesin laulun sanoja ennen ku opein englantia. Meillä oli valkonen labradorin noutaja nimeltä Ringo (koska John, Paul ja George olis ollu hiukan hölmöjä koiran nimiä..), mut se kuoli pari vuotta sitten, 15-vuotiaana. Nyt viime jouluna saatiin robotti-imuri, ja ruvettiin sitte kutsumaan sitä Pauliks :D
Beatlesilta mun lempibiisejä on ehkä Yesterday, I am the walrus, Paperback writer.... niitä on niin paljon. En oo törmänny Beatles-biiseihin, joista en tykkää.
Pidin enkun kurssilla suullisen esitelmän Beatlesista, koska olin kuullu, ku jotkut nauro Beatlesille, ja halusin hiukan murskata Let it be- stereotypiat, eli et ihmiset luulee, et Beatles on pelkkää Let it be tyylistä. Soitin niille sitten I am the walrusin. Se tepsi. :)
Ei kai sitten muuta, Beatles on ihana :))
P.S. Joulukuun 12. 2011 oli mun unelmien täyttymisen päivä. Näin sir Paul McCartneyn livenä! :)
You put your arms around me and I'm home.

Poissa Salmiakki

  • Tittelitön
  • Vuotislainen
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: The Beatles
« Vastaus #94 : Tammikuu 23, 2013, 21:51:35 »
Aivan mahtava bändi.
Olen kuunnellut Beatlesia oikeastaan koko elämäni, koska äitinikin on Beatles-fani. Lempibeatleni on varmaan George, kovin sympaattinen ja hyvännäköinen tapaus joka teki mahtavia biisejä. Lempibiisejä on niin monta ettei kaikkea voi luetella, mutta tykkään tosi paljon albumeista A hard day's night ja Help! Mulla on kaksi Beatles-mukia, Abbey Road-paita ja Magical mystery tourin kansi julisteena 8)
"Olisi kauheata, jos maapallo särkyisi. Se on niin kaunis."

Poissa Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: The Beatles
« Vastaus #95 : Helmikuu 10, 2014, 20:14:48 »
Itse sain kuulla Beatlesia ensimmäisen kerran jotan 4-5-vuotiaana, kun isä kuunteli Beatlesia cd:ltä, ja kertoi minulle, että kyseessä on kuuluisa bändi, joka teki monia hienoja kappaleita uransa aikana, ja siitä pitäen Beatlesin musiikki on kuulunut elämääni, ihan mahtava bändi! :D
Tykkään tosissani.
Lempibiisini on ehkä... Yellow submarine, ja onhan niitä muitakin hienoja biisejä.
(R.I.P. Lennon & Harrison)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 10, 2014, 20:18:28 kirjoittanut Helmiina »
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".