Kirjoittaja Aihe: Technicolour  (Luettu 367 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Karssu

  • Ankeuttaja
Technicolour
« : Maaliskuu 09, 2007, 17:34:19 »
Eli siis Technicolour on vuonna 2001 perustettu "stadionrockia" soittava bändi. Sen perustivat bändin laulaja Jimi sekä rumpali Dingo. Sittemmin mukaan löytyivät Gary (kitara), Toni (basso) sekä Aki. Aki jäi vuoden 2005 alussa bändistä ja siirtyi Kardia nimiseen bändiin.

Technicolourin ensimmäinen albumi oli nimeltään Way Out, joka julkaistiin vuonna 2003. Siitä lohkaistiin singlet Endless, One Night sekä nykyäänkin kohtalaista radiosoittoa saava Fireflies, josta on myös tehty video.

Vuonna 2005 ilmestyi toinen levy, nimeltään Only Shadows Dance. Albumilta julkaistiin singlet Nowhere to go, Teach me love ja All my life. Nowhere to go ja Teach me love biiseistä tehtiin myös videot.

Ja uusin syksyllä ilmestynyt People levy. Levyltä on tullut singlet Can i get to heaven, Someday ja uusin, Michael Jackson, joka löytyy myöskin radiosoitosta.  Someday biisistä on myös tehty video.

Keikoille kannattaa ehdottomasti mennä, bändi todella ottaa yleisön mukaansa! Siksi livenä bändi on monen mielestä parempi ja siitä on tullutkin yksi suosituimmista livebändeistä.

Technicolourin viralliset sivut löytyvät osoitteesta: http://www.technicolour.net/


Itse Technicolour on ehdottomasti yksi lempibändeistäni, musiikki iskee ja pojat todella hoitaa hommansa livenä! Pidän myöskin Jimin äänestä ja sanoituksista, ulkonäkö on tietysti plussaa :)