Pahoittelut mahdollisesta offtopicciin lipsumisesta, mutta nyt on pakko kommentoida uudelleen tässä ketjussa vallitsevaa sangen hämmentävää Harry-vihaa.
Hyvin pikaisen ja mahdollisesti virheitä sisältävän laskutoimituksen perusteella
35 kirjoittajaa ilmoittaa
Harry Potterin inhokkihahmokseen, mutta vain
3 kirjoittajaa nimeää
Sirius Blackin. Miksi? Mikä tekee Siriuksesta niin paljon vähemmän vihatun kuin Harrysta? Kummatkin ovat aika ajoin "moody and sullen", angstisia ja synkkämielisiä, kummatkin ovat menettäneet elämänsä tärkeimmät henkilöt. Lisäksi Sirius oli teininä varsinainen nulikka ja aikuisenakin itsekäs ja pitkävihainen. Enkä sano tätä siksi, että inhoaisin Siriusta, hän on yksi lempihahmoistani ja "rakastan" häntä niin kuin "rakastan" Harryakin, jos nyt fiktiivistä hahmoa voi sanoa rakastavansa. Tosin sillä erotuksella, että Harrya "rakastan" kuin pikkuveljeä, mutta Siriusta enemmän silleen tytöt-pojat-ja-tykkääminen -hengessä.
Moni on kommentoinut, että Harry on muka liian täydellinen ja liian sankarihahmo ja plaa plaa plaa. Tosiasiassa Harry on kaikkea muuta kuin täydellinen, mikä tekee hänestä paitsi realistisen, myös hyvin inhimillisen ja helposti samaistuttavan.
Dan Radcliffe luonnehti Harrya taannoin aika osuvasti:
TIME:
What do you think has been Harry's greatest misstep or failure in judgment?
Radcliffe:
I think the way he treated his friends a couple of films ago was quite questionable. They're always there for him, and he was a little bit ungrateful. I think Harry is a flawed character. He can be quite selfish and really manipulative. He's not all sweetness and light. Dan on tietysti ainutlaatuisessa asemassa siksi, koska hän on esittänyt Harrya pian kahdeksassa elokuvassa. Olen aika samaa mieltä hänen kanssaan, paitsi ehkä tuosta manipulatiivisuudesta; Harry osaa toki suostuttelun ja manipuloimisen taidon, mutta aika harvoin hän käyttää sitä puhtaasti omien tarkoitusperiensä ajamiseen; Voldemortin kukistamista kun ei voi pitää pelkästään Harryn henk.koht. agendana.
Jotenkin mulle tulee väistämättä sellainen olo, että tässä Harry-inhossa voi osittain olla kyse vähän samasta asiasta kuin siinä, että tietyssä iässä monet fandomin ulkopuoliset sanovat Pottereita lapsellisiksi. Siis mustavalkoisesta ajattelusta, siitä ettei haluta/uskalleta olla rehellisiä, tarkoituksellisesta kapinoinnista valtavirtaa vastaan, jne.
Heidän, jotka eivät pidä Harrysta, on tietysti helppo heittää vastaväitteenä jotain tyyliin "tykkäät Harrysta vain siksi, koska se on päähenkilö", tms. Joo, onhan se niinkin, että jos tarina kerrotaan jonkun tietyn henkilön silmin ja hänen näkökulmastaan, tästä henkilöstä on yleensä helppo tykätä ja useimmat näin varmaan tekevätkin. Mistä tietysti seuraa kysymys, entäs sitten? So what if I love Harry because he's the main character, the protagonist of the story? Isn't that, like, the point? Harryn asema tarinan päähenkilönä ei kuitenkaan ole koko totuus.
Niin kuin tossa ylempänä kirjoitin, Harry on epätäydellinen hahmo ja siksi niin kovin inhimillinen, realistinen ja helposti samaistuttava. Hän on kasvanut ilman kunnollista kotia, rakkautta ja välittäviä vanhempia, hän saa jatkuvasti osakseen huomiota, jota hän ei halua, hänellä on vastassaan the Darkest Wizard of all, joka aikoo saada hänet hengiltä hinnalla millä hyvänsä, ja tarinan edetessä hän menettää ystävän tai läheisen toisensa jälkeen -- Cedric, Sirius, Dumbledore, Mad-Eye, Dobby... Ja siinä vasta Deathly Hallowsin puoliväliin mennessä kuolleet ystävät/läheiset. Ei todellakaan ole mikään ihme, jos Harry-poloinen on välillä vähän allapäin ja angstinen. So would I be, if I was him. Indeed, if I was him, I might have pitched myself off the Astronomy Tower long time ago, to save Voldemort the trouble. Or, on second thought, maybe not. I am, after all, a Gryffindor. :-P
Mitä tulee tuohon Daninkin mainitsemaan seikkaan, että Harry kohteli ystäviään huonosti mm. OOTP:ssa, en kiellä, etteikö hän olisi käyttäytynyt itsekkäästi ja vähän ilkeästikin Ronia ja Hermionea kohtaan. Toisaalta, Ron ja Hermione ovat Harryn läheisimmät ystävät ja läheisimmät ihmiset hänen elämässään muutenkin -- kenelle hänen olisi pitänyt ahdistustaan purkaa, jos ei läheisilleen? Sitähän useimmat meistä tekevät: ystävien ja varsinkin vanhempien kanssa riidellään, koska he ovat läheisiä ja koska heihin voi luottaa, because you can trust that they'll still be there for you afterwards. Eihän se sinänsä oikein ole eikä erityisen kivaa, mutta niin ihmiset yleensä kuitenkin toimivat.
Moni on kommentoinut Harryn kohdalla myös sitä, kuinka hänellä on olevinaan joku ylimielinen "minä pelastan maailman" -asenne. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että useimmat täällä on lukeneet enimmäkseen suomennoksia ja itse olen lukenut vain alkuperäisiä teoksia, mutta mä en ole tähän mennessä tavoittanut Harryn tekemisistä, sanomisista tai ajatuksista tuollaista asennetta. Päin vastoin, seiskakirjaan asti Harry on ollut mun mielestäni hyvinkin vastahakoinen ja vastentahtoinen Chosen One ja osittain on sitä vielä seiskakirjassakin, vaikka hän siinä vaiheessa jo tietääkin, että it's him or no one else, että kukaan muu ei voi Voldemortia kukistaa. Toki esim. OOTP:ssa ja HBP:ssa on hetkiä, jolloin Harry ilmaisee aktiivisesti haluavansa kukistaa Voldemortin, mutta Dumbledoren kuolemaan asti hän tavallaan kulkee puoli askelta Dumbledoren perässä ja ikään kuin tags along for the ride, seuraa johtajaa. Vasta Dumbledoren kuoltua hän ottaa aktiivisesti ohjat käsiinsä, koska joutuu yhtäkkiä kasvotusten sen tosiasian kanssa, että hänen on hoidettava homma itse, että hän ei voi enää kulkea Dumbledoren jalanjälkiä.
Tiedä sitten, paljonko omiin ajatuksiini Harrysta vaikuttaa se, että mun on ollut todella helppo samaistua häneen, vaikka eri sukupuolta ollaankin. Minä kun vietin kouluikäni toivoen ja rukoillen, että olisin samanlainen kuin muutkin, että muhun ei kiinnitettäisi huomiota. Ikävä kyllä epätoivottua huomiota satoi mun suuntaani liiankin kanssa koulukiusaamisen muodossa. Vuosien varrella tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen ja tänä päivänä olen suorastaan onnellinen siitä, että en ole kaikissa asioissa ihan perustavis. Indeed, mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä tyytyväisempi olen itseeni ja siihen, etten tosiaan ole kaikissa asioissa ihan tavallinen tallaaja. Arvostan ihmisiä, jotka toteuttavat itseään ja unelmiaan välittämättä ympäröivän yhteiskunnan normeista ja kanssaihmisten mielipiteistä, ja pyrin itse samaan. Do what you want to do, be who you are...as long as you stay true to yourself and don't hurt anyone.
