Kirjoittaja Aihe: Fullmetal Alchemist  (Luettu 20914 kertaa)

0 vuotislaista ja 2 Ankeuttajaa kyttää tätä aihetta.

rruutu

  • Ankeuttaja
Fullmetal Alchemist
« : Helmikuu 10, 2007, 22:29:43 »
En löytänyt topiccia, joten kirjoitampa sitten.

(sis. juonipaljastuksia)

Fullmetal Alchemsit, eli Fma, alkoi sunnuntaina 4.2 klo 12.15 SubTv:ltä. Olin kuullut sarjasta aiemmin ystäviltäni, mutta en kiinnostunut. Katsoin sarjan ensimmäisen jakson Subilta ja ihastuin.

Maailman ensimäinen 12-vuotias virallinen alkemisti Edward "Edo" Elric ja hänen veljensä Alphonse "Al" Elric menettivät äitinsä ja turvautuivat alkemiaan saadakseen hänet takaisin. He epäonnistuivat yrityksessään ja Edo menetti käden ja jalan ja Al koko vartalonsa.

Tähän saakka kuuntelin ystäviltäni ja sanoin että joo, ei kiinnosta. Vasta kun näin sarjan Subilla, tajusin, etteivät ystäcäni valehdelleet sanoessaan että Fullmetla Alchemist on hyvä animesarja. Katsoin toisen jakson Youtubesta ja tajusin enemmän, että sarja vaikuttaa kiinnostavalta. Katsoiko/katsooko kukaan muu tätä sarjaa? Kommenttinne?

Aika varhaista arvioida sarjaa kahden ensimmäisen jakson perusteella, mutta alku vaikuttaa ainakin hyvältä.

Korjatkaa virheeni ;D

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #1 : Helmikuu 11, 2007, 08:25:18 »
Ah, lempparianimeni kautta aikojen^^ Manga kyllä voittaa animen mennen tullen *omistaa kaikki englannin kieliset mangajulkaisut*

Ja on Amestriksessa (valtio maailmassa, johon kyseinen sarja sijoittuu) muitakin "virallisia" alkemisteja kuin valtionalkemistit. Ero on siinä, että ne, joilla on valtionalkemistin arvonimi työskentelevät armeijalle tutkijoina ja sodan aikaan joukkotuhoaseina, jos sallitte termin käytön tässä yhteydessä. O.o
Muut alkemistit siellä ovat aivan yhtä virallisia kuin Edkin ja muut armeijan koirat. He eivät vain satu saamaan kahmaloittain kahisevaa armeijalta rahoittamaan jotain randomia tutkimusta. Alphonse on aivan yhtä "virallinen" alkemisti kuin veljensäkin, hän ei vain työskentele armeijalle ja saa rahaa siitä^^

Uuh... Mitenköhän mä päädyin tota selittämään? -_-U

Olen rehellinen sanoessani, että olen nähnyt koko sarjan ja elokuvan netissä. Sarjan loppu ja elokuva ovat molemmat vähän pöh, mutta sen takiahan fanficcareita on olemassa. (No toi "pöh" on mun mielipide, saatte sitten itse kertoa omat mielipiteenne kun sarjan olette nähneet.)

Ja mangakin on edelleen kesken Japanissa *odottaa innolla, että luvun 68 fanikäännös julkaistaan* joten se pelastaa sarjan ei-niin-hyvän-lopun (minun mielestäni). Se on kyllä tehny sen jo xD

Lempparihahmojakin pitäs varmaan listata, ja ihan vaan teidän kiusaksenne käytän koodinimiä xD

Ed, Al, Viiniryyni (kunnia tästä nimestä menee pikkuveljelleni xD), herra Hevonen, kuvaajafriikki, "Hämmentynyt, joka istuu haudoilla", "Miksi en koskaan saa tyttöystävää?!", "Jääkuningatar" (manga only), "Nälkäiset vaeltajat" (manga only) ja manga-pahikset^^ Animeversiot niistä on kamalat >.>

Vielä neljä tuntia, niin Fullmetal Alchemist; Rikkomuksen rangaistus tulee... *huoh*

rruutu

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #2 : Helmikuu 11, 2007, 12:48:14 »
No, opinpa taas vähän uutta, Alin ns. "virallisesta alkemistisuudesta" en tiennytkään...

Ja, eikös Viiniryyni ole Vinry? (miten ikinä kirjoitetaankaan)

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #3 : Helmikuu 11, 2007, 13:00:46 »
*hekottaa* Joo, Viiniryyni on Winry^^ Pikkuveikalla on vaikeuksia nimen sanomisessa tai sitte se on vaan laiska.

"Jukolauta, nyt palo käämit!" *kuolee nauruun* Mikä käännös! :'D

Kimaira käännös rassaa, jos totta puhutaan >.> Ja mistä se "Aurinkojumala Let" oikeen tuli? Se on Leto. "Teräsalkemistin" kanssa voi vielä jokseenkin elää. "Hagane":han tarkoittaa kirjaimellisesti terästä ja itsepäistä joissain tapauksissa. Sitten rassaa se, että Al sanoo Ediä Ediksi. Ääninäyttelijä sanoo "nii-san" mikä meinaa vanhempaa veljeä, eikä Alphonse (japanin kielinen) sano koko sarjan aikana kertaakaan "Ed" >.<  Tai no, "Edo" niin kuin se japanilaisittain sanotaan.

*painuu muualle valittamaan käännöksistä, viikon vanhoista arvosteluista  sarjaa koskien, piirrustusvirheistä, amerikkalaisten näyttelijöitten naurettavuudesta, manga julkaisun hitaudesta ja yleensäkin kaikista mahdollisista miinuspuolista*

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #4 : Helmikuu 11, 2007, 16:32:35 »
En ole seurannut suomikäännöstä subilta, kunhan vain kuullut huhuja kavereilta noista hervottomista käännöskukkasista. Kimairi menee minultakin vähän yli ymmärryksen, kimeerahan on yleisesti käytetty sana, miksi sen tilalle piti väkipakolla keksiä uudempi (ja tyhmempi)?

Ja Leto on myös ihan oikeasti jonkun antiikin jumalan tai vastaavan nimi, eli miksi ihmeessä Let?

Alkemistien nimet olisi myös minun puolestani saanut jättää englanninkielisiksi versioiksi, kun sarjan nimi KUITENKIN on Fullmetal Alchemist eikä mikään Teräsalkemisti. Ymmärrän kyllä nuo suorat käännökset, mutta siinä vaiheessa kun Rautaverialkemisti astuu mukaan kuvioihin niin hyppään kyllä kaivoon.

Ilmeisesti mangalla on sama kääntäjä, kun samat kimairi ja teräsalkemisti ne sieltäkin kuikistelivat...

Toivon, ettei elokuvaa näytetä Suomessa ollenkaan, vaikka eihän tuo oikeastaan minun ongelmani ole jos joku haluaakin sarjalle vaihtoehtoisen lopun. Minusta anime loppuu juuri kuten pitääkin, tai sitä mieltä olin parin päivän ensijärkytyksen jälkeen, ja huonosti toteutettu elokuva oli sitten viedä hohdon koko sarjalta. Mutta jos olet nähnyt elokuvan ja se floppasi, suosittelen oikein lämpimästi katsomaan Chibi-OAV:in, jossa iloisen railakkaasti revitään huumoria kaikista Shambalan kauheuksista :D
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Livvy

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #5 : Helmikuu 11, 2007, 17:28:09 »
Tästä kyseisestä sarjasta on tullut vasta kaksi jaksoa ja minä menin ja hurahdin heti ensimmäisen jakson nähdessäni.

Olen jo odottanut pitkään että telkkarista tulisi animea kun Evangelion tuli, meni ja loppui. En ymmärrä sitäkään miksi ihmeessa ne ei näytä Subilla enää Evangelionia?

Mutta joo... Pidän todella manjon Fma:sta ja odotan ensiviikon sunnuntaita malttamattomana. (enää vain vaivainen viikko odottamatta:D)

liekkikirja

  • Ankeuttaja
Fullmetal Alchemist
« Vastaus #6 : Helmikuu 11, 2007, 18:15:18 »
Joo, kyllähän minäkin sen tämänpäiväisen (10.2.2007) katsoin. Ihan hyvältä sarjalta vaikutti, tosin se patriarkka oli tosi ihmeellisen näköinen! Olen samaa mieltä tuossa käännöksessä, olisivat ne voineet jättää suomentamatta ne alkemistinimitykset. Aika vaikuttava sarja oli, ja yksi hupaisa kohta oli. Se, kun Edo huusi jotain ei - niin - paljon - repäisevää.

"Jukolauta, nyt palo käämit!" juu ei paljon repäissyt ei... Pitäisikin etsiä sarjasta enemmän tietoa. Livvy, sinä  kaipailet Evangelionia, mutta minä haluaisin Sailor Moonin takaisin. Katsoin sitä... Kunnes sen esitys Subilla loppui. Mutta nyt on sentään toinen melkein yhtähyvä sarja, Fullmetal Alchemist. Seuraava jakso tulee ensi sunnuntaina, mahtavaa. Häh?! Ens sunnuntaina?! Eihän kukaan siihen jaksa oottaa! -.-  Täytyy kai taas kestää viikko koulua ja sen jälkeen taas nähdä FmA.

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #7 : Helmikuu 11, 2007, 21:31:48 »
Pakko sanoa muuten Fullmetaleiden kahdesta ensimmäisestä jaksosta, että minusta ne antavat aivan vääränlaisen ensivaikutelman koko animesta. Tai siis minulle antoivat. Vasta kolmannen jakson katsottuani jäin totaalisesti koukkuun siihen sarjaan ja olen sitten ollut koukussa aina tähän päivään saakka. Ensimmäiset jaksot ovat kyllä äärimmäisen oleellisia sarjan loppupään tapahtumien kannalta, mutta todellakin niinden merkitys jää siihen mennessä niin hataraksi ja käsittämättömäksi, että minun puolestani ensin olisi saanut näyttää kolmannen jakson ja muut Edon & Alin lapsuuden tapahtumat siitä eteenpäin, ja vasta sitten edetä kronologisesti tuohon vinksahtaneeseen seurakuntasetään & kumppaneihin :D

Hyvä on. Manga alkaa samalla tavalla, mutta mangan alku on minusta paljon, paljon loogisempi.

Lainaus
"Jukolauta, nyt palo käämit!"


En ole ikinä ymmärtänyt, mikä pakkomielle kaikilla kääntäjillä on vältellä kaunista suomen kieltä niin pitkälle kuin suinkin ja vääntää sen sijaan mukaan kaikkein hirveimmät murreilmaukset mitä kuvitella saattaa, puhumattakaan kaikista maailman alatyylin letkautuksista. Neon Genesis Evangelion -mangalle tekivät sen ja nyt sitten Fullmetaleille, joihin tuollainen kielenkäyttö ei sovi sitten pätkänkään vertaa. Sellainen antaa aivan vääränlaisen kuvan henkilöstä, kun suuhun asetetaan sanoja, jotka eivät-sinne-vain-sovi. Voi voi, vaikka Edward onkin maalta niin ei hänen silti tarvitsisi puhua kuin purkissa kasvanut, penkkiurheilua harrastava perussuomalaismies pikku tuiterissa ja sensuurinappulalla säestettynä.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #8 : Helmikuu 12, 2007, 09:30:24 »
Mitä, onko joku teistä löytänyt ekan FMA pokkarin?! O.O Mä hiiviskelin ympäriinsä koko viime viikon yrittäen löytää sen ja kattoa onks ne tyypit munannu niitten käännösten kanssa *mutisee neljän viimeisimmän Viz-julkaisun käännöksestä*

Ja manga on juonellisesti ja kaikella muullakin tapaa paljon parempi kuin anime... *huoh* Ja luku 68 tyyliin tappo mut söpöydellään <3 *halaa chibi!Ediä* Flashbackkeja...

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #9 : Helmikuu 12, 2007, 17:39:37 »
Lainaus
Mitä, onko joku teistä löytänyt ekan FMA pokkarin?! O.O


Minä en löytänyt, mutta kaverini kyllä jo pari päivää sitten, lueskelin sitä viimeksi tänään :) Ihan siedettävä se suomennos minusta oli lukuunottamatta noita muutamaa samaa ääliömäisyyttä kuin animessakin (käsitin että sama Mylläri on ne molemmat kääntänyt?).
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 12, 2007, 17:43:02 kirjoittanut Marygold »
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Livvy

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #10 : Helmikuu 13, 2007, 13:54:41 »
Minä, minää, minä olen löytänyt. Löysin sen ekan Fma pokkarin paripäivää sitten kun oltiin kaverin kanssa kaupassa. Huudahdin innoissani niin kovaa että ihmiset kääntyivät katsomaan. Kyllä nolotti.

Mutta joo takaisin aiheeseen. Siis vähän minä repesin kun katsoin viimeviikolla toka jakson. Se "Jukolauta, nyt palo käämit" oli niin hölmösti suomennettu. En tiedä miten se tarkoittaa japaniksi, mutta tuskin se nyt ihan noin on. Tai siis se mitä Edward sanoi niin tuskin se nyt ihan tuota tarkoittaa miten se on suomennettu. Huonosti selitetty mutta yrittäkää saada selvää.

Poissa Natalie

  • Loitsuetsijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SpellSeer**
  • Tupa: Luihuinen
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #11 : Helmikuu 13, 2007, 14:32:45 »
Olen katsonut animen läpi, joskus 2005 vuoden puolella kaverin kanssa..
Minun mielestäni tämä anime oli aika tylsä siinä 40-51 välillä..~~ En vain osaa sanoa miksi se oli minusta niin tylsä että melkein nukuin kun sitä katselin. XDD

Mutta nyt kun se anime tulee subtv:ltä, olen alkanut katsomaan sitä ihan muistin virkistykseksi...
Minun lempihahmoni animesta on kyllä tuo ylisöpö Roy Mustang.. <3   


Ja ainakin löysin sen FMA mangan ekan osan Parkanon R-kioskilta, kun käväsin tänään katsomassa... :))
Aina ja ikuisesti Luihuinen. Voldemortin palvelija. Uni, jonka näin (K-12, Scifi, Kauhu)

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #12 : Helmikuu 13, 2007, 18:10:13 »
Lainaus
ylisöpö Roy Mustang.. <3

Roy on. Vaikka täytyy myöntää, että mangassa Royn leuka on aika massiivinen, siitä on ehkä tehty vähän enemmän nättipoika tuohon animeen, mutta sama pätee kyllä Edoonkin. 

Ja Rizan rooli animessa on minimoitu olemattomiin, mikä vähän harmittaa. Aivan erinomainen hahmo minusta, mutta animessa Riza jää vähän persoonattomaksi. Kiva kun kerrankin shounensarjasta löytyy naishahmo, joka jyrää jollain muulla kuin seipään mittaisilla säärillä ja silikoneilla, jotka eivät millään meinaa pysyä lateksitopin oikealla puolella 8D

Hmm, en nyt saa päähäni noita viimeisen tuotantokauden tapahtumia kovin hyvin, mutta minulla on jotenkin sellainen mielikuva että pidin kolmannesta tuotantokaudesta vähiten ja eniten toisesta ja juuri tuosta viimeisestä. Tiedä sitten, voin muistaa väärinkin. Minäkin katsoin animen vuonna 2005. Ja muistini on aina ollut aika hapero.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #13 : Helmikuu 13, 2007, 19:05:11 »
Lainaus
ylisöpö Roy Mustang.. <3

Roy on. Vaikka täytyy myöntää, että mangassa Royn leuka on aika massiivinen, siitä on ehkä tehty vähän enemmän nättipoika tuohon animeen, mutta sama pätee kyllä Edoonkin. 

Ja Rizan rooli animessa on minimoitu olemattomiin, mikä vähän harmittaa. Aivan erinomainen hahmo minusta, mutta animessa Riza jää vähän persoonattomaksi. Kiva kun kerrankin shounensarjasta löytyy naishahmo, joka jyrää jollain muulla kuin seipään mittaisilla säärillä ja silikoneilla, jotka eivät millään meinaa pysyä lateksitopin oikealla puolella 8D

Hmm, en nyt saa päähäni noita viimeisen tuotantokauden tapahtumia kovin hyvin, mutta minulla on jotenkin sellainen mielikuva että pidin kolmannesta tuotantokaudesta vähiten ja eniten toisesta ja juuri tuosta viimeisestä. Tiedä sitten, voin muistaa väärinkin. Minäkin katsoin animen vuonna 2005. Ja muistini on aina ollut aika hapero.

No joo, onhan Roykin ihan hyvän näkönen, mutta mutta... vaaleaveriköt on enemmän mun juttu xD

Ja mä oon samaa mieltä tosta Rizasta >.> Riza on tosi... moniulotteinen hahmo ja sillä on mielenkiintoinen menneisyys, joka ei päässy animeen mukaan, mikä on syvältä.

Jaksot 44-51 oli niin synkää kamaa, että vähemmälläkin tursuu jo korvista. Mutta kyllä se silti hyvä sarja on^^

*lyhyt vastaus, koska kaveri häiritsee*

Anrica

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #14 : Helmikuu 16, 2007, 11:32:42 »
"Jukolauta, nyt palo käämit!" *kuolee nauruun* Mikä käännös! :'D

Mäkin repesin tolle suomennokselle. On kyllä aika mahti. x'DDD Ja tykkään sarjasta muutenkin ihan valtavasti, suurilta osin loistavan piirrosjäljen ja mahtavan huumorin takia. ^^ Manga on mun mielestä kyllä parempi kuin anime, siinä pysyy paremmin kärryillä. Jaksoja oon nähny 22, ja sen leffan netissä, tosin en tajunnu siitä mitään ku puhe oli japania ja teksti ranskaa. 8D Oli vähän hankalaa. Mutta hyvä leffa silti.

Invisible

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #15 : Helmikuu 16, 2007, 21:08:10 »
*nyökkää ja virnistää käännökselle* Rakastin. Vanhemmat tulivat katsomaan,olinko minä tukehtumassa. Nauruun olin... mutta nyt ne molemmat pitävät minua hulluna. ;)

Ah. Mitenkä huomasin tämän sarjan? Aivan, niin, taisin käydä katsomassa subin nettisivuilla ja törmäsin mainokseen... Onneksi törmäsin. Joka päivä minä tuuletan, ett "kohta on sunnuntai, jes", vaikka olisikin vasta maanantai. Ihan upea sarja. Kaksi jaksoa tullut, kolmas tulee kahden päivän päästä. Alle kahden. Ihanaa...

Mutta, pitipä kysyä, kun osui tuolta silmään:
Reta, onko tästä ihan oikeasti tehty elokuva? *näyttää hämmästyneeltä* Tahtoo nähdä, tahtoo nähdä. Elokuva? Oikeasti?

Ja... *vilkaisee rumasti vieressä pauhaavaa tv:tä ja siinä tulevaa mainosta ennen kuin jatkaa*... pokkari? Nyt jo? Minä kun oletin sen vievän pitempään... Nyt täytyy sitten vaan karata peuhaamaan kaikki kaupat läpi.

Vastausta odottelen.

Elruwen

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #16 : Helmikuu 16, 2007, 22:01:31 »
Hagane no Renkinjutsushi on ihana. Piste. Meillä ei valitettavasti ole mitään digiboksiin viittaavaakaan, joten yritän sinnitellä sen ostoon asti mangalla. Olen tosin katsonut netistä pari ensimmäistä jaksoa (ja leffan), mutta en halua katsoa enempää jotta voin kunnolla ihkuttaa sitä sitten televisiosta.

Invisible: Kyllä, FMAsta on leffa, nimeltään Conqueror of Shamballa. Vähän juonta (spoilaa rankasti anímen loppua yms.):
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Pokkari on myös jo. Hyvin piirretty ja todellakin, pitkästä aikaa, hauska manga! Varsinkin ne Edwardin ylireagoimiset sanoihin jotka muistuttavatkaan mitään pienuuteen tai lyhyyteen viittavaa... Muistaakseni animessa tapahtumat kestävät pidempään, ja jotain on taidettu lisätäkin? Tai sitten alan vain dementoitua. Mangassa tosin häiritsi välillä ne japaninkieliset ääniefektit. Ja nimien käännökset - Teräsalkemisti ja Tulialkemisti, woo-hoo. Mutta oikeasti, loistava manga!

"Käyn rikkomassa vähän lakia. Ole kuin et huomaisi mitään." *gigglesnort*

//Edit:
Reta MacClain: Kiva allekirjoitus. *grin* The equivalent exchange in alchemy...
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 16, 2007, 22:10:33 kirjoittanut Elruwen »

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #17 : Helmikuu 17, 2007, 15:11:37 »
Lainaus
Muistaakseni animessa tapahtumat kestävät pidempään, ja jotain on taidettu lisätäkin?


Ekojen alppojen suhteen asia on tosiaankin niin, että muutamat jutut on esitetty mangassa hieman animea tiiviimmin. Ja esimerkiksi monet animen "vähemmän tärkeät" jaksot (en halua sanoa täytejaksot, koska minusta Fullmetaleissa ei sellaisia varsinaisesti ole :>) ovat mangassa pelkkiä lyhyehköjä extrajuttuja (mm. jakso 13). Animessa asiat myös tapahtuvat vähän eri järjestyksessä ja monet sellaiset jutut (junakohtaus jne.) sijoittuvat mangassa "nykyhetkeen" kun taas animessa Edon & Alin lapsuuteen. 

Mutta animea ja mangaa on minusta lopen vaikea verrata keskenään, koska vain lähtökohdat ovat samat. Jossain tuossa alpan yhdeksän tienoilla manga lähtee niin eri suuntaan kuin anime, että tapahtumista on enää vaikea löytää mitään yhtymäkohtia. Ja mangahan jatkuu japseissa edelleen, anime on siellä loppunut jo aikaa sitten. Eli ei ihmekään jos juonet eroavat :)

Yaa, pitää vielä vaahdota vähän lisää Conqueror of Shambalan floppiudesta (mutta taidan tehdä sen jossain muualla...)
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #18 : Helmikuu 20, 2007, 10:00:23 »
Invisible: Elruwen taisi jo vastata kysymykseesi, joten en vaivaudu sitä lehvaa pahemmin selittelemään. Saan vain päänsärkyä. Ainoa hyvä asia leffassa on musiikki, artti ja se, että se on FMA:sta >.> Kaikki uudet hahmot (ja juonen) voi minun puolestani kätkeä jonnekin todella syvälle.

"Olitko sinä aina näin pitkä?" O.o xDDDDD Paras repla koko leffassa.

Elruwen: Mitäs FMA-fani luonnolleen mahtaa? *viaton ilme* Tottakai minulla pitää olla animen intro allekirjoituksessa! (Tai no osa siitä... Tyhmä 300 merkin raja...)

Ja mä sain sen suomenkielisen pokkarin^^ Laadukas käännös, jos minulta kysytään, joskin muutamat 'ihmisen syntetisointi' sepustukset olivat hassusti taivutettuja tai ilmaistuja.

"Tollojako olette?" Hyvä Alphonse! Englanninkielinen ei ole läheskään noin hauska. "Are you guys stupid?" Lame. *omistaa kaikki 11 FMA:n Viz julkaisua ja odottaa 12:sta erään tietyn söpöilykohtauksen takia*

Ja kysyn nyt, vaikkeivät kaikki voikkaan vastata vielä vähään aikaan (mahdollisesti pariin kuukauteen...) Lemppariparitukset?

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #19 : Helmikuu 20, 2007, 17:54:15 »
Lainaus
Lemppariparitukset?

Höm, kun olen tällainen pieni parittajaluonne niin totta kai sellaisia sitten löytyy. RoyXEdo ja RoyXRiza nyt tulee ensimmäisenä mieleen, vaikka sotivatkin aika kivasti toisiaan vastaan. Niin no, RoyXRiza enemmän kaanonissa. RoyXEdo on taas pienen, salaisen ficcarislasharifanityttö-sivupersoonani nenäverenvuotokohde numero yksi (höm, kolmannestatoista jaksosta ja auringonlaskukohdasta saa revittyä vaikka mitä irti jos tosissaan yrittää :D).

Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Re: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #20 : Helmikuu 20, 2007, 20:54:21 »
Juu, auringonlaskujahan kaikki rakastaa xD

Itse kannatan EdxWiniä (tiedän, tylsä canon-paritus tässäkin fandomissa), ja jos ei ole hyviä fanficcejä luettavana tällä parituksella tai jollain muulla canon-parituksella, siirryn yleensä RoyxEdin puolelle >.> Ja silloinkin vain jos teksti on laadukasta.
Ja tämä ei ole laadukasta: OMG! Mä-niin-rakastan-ja-palvon-sua-Roy-mennääs-heti-sänkyyn-ja-vedetään-ihana-mpreg-ja-mä-oon-äityli! Mä oon itse asiassa lukenu yhen tommosen *värisee* Nään vieläkin painajaisia...

Myönnän myös lukeneeni YHDEN Elricest (Elric-incestiä, yay) ficin. Se oli vahinko! *itkee* Se oli kammottavaa... *piiloutuu tietsikkapöydän alle*

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #21 : Helmikuu 21, 2007, 14:11:37 »
Minä jostain syystä olen aina parittanut Winryä enemmän Alphonselle kuin Edolle. Kylläkin Alphonselle ilman ylimääräistä metalliromua, mutta mutta :D Mutta kaanonissa se EdoXWinry kyllä menee siinä missä muukin.

En tosin ole eläissäni lukenut kuin yhden Fullmetal Alchemist -fanficin. Itse olen kyllä jotain pöytälaatikoihin väsäillyt, mutta pysykööt ne vastedeskin siellä pöytälaatikoissa. Ja FluffXXXOMGihkuliihkuli - RoyXEd... *viskoo mätiä tomaatteja*

Ai niin! Mutta kerran luin vahingossa (hyvä on, uteliaisuudesta) yhden EdXAl- doujinshin ja se oli jotain ihan hirveää. En ole mikään suuri insestin ystävä muutenkaan.

Ahems, kukkaruukusta asiaan, kuka katsoi viime sunnuntain jakson? Oliko uusia, kauniita käännöskukkasia? :o (Joku nukkui taas kerran poniin).
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Invisible

  • Ankeuttaja
Vs: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #22 : Helmikuu 21, 2007, 18:29:20 »
Marygold, kuka ihme voi nukkua sunnuntaina pommiin, kun FMA tulee? Itse herään kahdeksalta ja kökötän kiduttavat seuraavat tunnit tv:n ääressä odottamassa...(*murinaa* vain puolentunnin kestävää jaksoa...)
Enpä muista mitään käännöskukkasista. Ei, en juurikaan. Jotain hassua siinä taisi olla... no joo. Ehkä joku muu tietää paremmin...

Reta, Lempiparitukseni on ehdottomasti EdWin. Alphonsea ja Winryä en osaa kuvitella yhteen ja spoilaavan Youtuben ansiosta olen saanut erittäin tarttuvan kuvaelman Edosta ja Winrystä... Hmh...

Sain itsekin ostettua ensimmäisen suomenkielisen painoksen FMA:ta juuri... kolme päivää sitten. Aww, se on ihana. Tai no, ehkä väärä sana. Se on... hulvaton. Hyvin piirretty, ja käännökset suorastaan ihan mahtavia. Hmh. Koskas kakkososa tulee, kenelläkään tietoa?

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #23 : Helmikuu 22, 2007, 09:53:54 »
Johtunee siitä, etten muutenkaan katso televisiota, niin en osaa sitten asennoitua muistamaan koko Fullmetal Alchemistia (paitsi viisitoista minuuttia sen jälkeen kun se on jo loppunut). Ja ehkä siksikin että olen jo kuluttanut nuo alkupään jaksot niin puhki :D Ehkä sitten toisen tuotantokauden alussa... hem hem.

Kakkososan ilmestymispäivä luki äsken Sangutsun sivuilla kun kävin siellä, menin vain jo unohtamaan sen. Maaliskuun yhdeksäs? Voi olla joo, ehkä kannattaa käydä tarkistamassa ennen kuin luotatte muistiini sen enempiä. Maaliskuun alussa kuitenkin.

Luin juuri eilen luvut 61-64 ja pohdiskelin siinä samalla että kuinkahan pitkään tuo manga vielä oikein aikoo rullata eteenpäin. Kyllähän sitä vielä inspasi lukea, mutta entäs sitten sata lukua myöhemmin... toivottavasti ei sentään x___x Kaksikymmentä alppaa on minusta sellainen aika ehdoton maksimi, minkä jälkeen sarja kuin sarja menee helposti överiksi, mutta on kai niitä poikkeuksiakin olemassa. En vain ole nähnyt niitä :D
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Vs: Fullmetal Alchemist
« Vastaus #24 : Helmikuu 22, 2007, 19:34:03 »
Käänöskukkasia ei nyt tule mieleen, kolmos-jakso ei ole kovin huumoripainotteinen ja kaikki hauskuus kun tulee huumorin mukana... (pääasiassa ainakin).

Marygold, luin sen yhden FMA ficcisi vanhassa Vuotiksessa ja minusta se oli oikein hieno (ainoa suomalainen jonka olen löytänyt :o) Ei sinun ole pakko pitää niitä siellä pöytälaatikossa ;) [offtopic] O.o Miten sä voit nukkua "poniin"?[/offtopic]

Itse olen lukenut kaksi hentai EdxWin doujinia xD Dirty stuff, siriusly.

Invisible, nah, AlxMei on sööttiä^^ Ja Mei on manga only hahmo ja tulee mukaan vol 8:ssa. Oon mä kyllä lukenu yhen AlxPaninyan...  Juu, mä oon outo xD

Netissä pyörii juttua, että mangaa tulee noin 80 lukua (20 pokkaria) ja nyt odotellaan lukua 69:ä. 68 oli muuten ihana <3 Chibi!Elricit on niiiin sööttejä^^ Mä haluun varastaa Edin pyjaman >.>