Kirjoittaja Aihe: Nancy  (Luettu 7599 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

hansumur

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #25 : Toukokuu 14, 2005, 22:08:42 »
Olen lukenut Nancyn, se on ehdottomasti yksi suosikki kirjoistani ja luen sitä parasta aikaa jo varmaankin kuudetta kertaa.

Nancyn tarina on mielestäni kuvattu kirjassa loistavasti. Se koskettaa, mutta samalla se tuo eläväisen tunteen, jolloin kirjaa on luettava yhä uudestaan ja uudestaan.
Lisäksi sitä on helppo lukea ja joskus se tuleekin luettua melkein yhdessä päivässä läpi, kun sitä ei malttaisi millään jättää kesken.
Erityisen mielenkiintoisaa oli kuitenkin (silloin kun kirjaa alkoi lukea ensimmäistä kertaa & vielä nykyäänkin) se, että se on tositarina.

Kyseinen teos löytyy nykyään kirjahyllystäni, kun sen kirpparilta löysin parilla eurolla ja oli ihan pakko ostaa. <3

Bianca

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #26 : Toukokuu 14, 2005, 22:59:48 »
Oi. Tästäkin loistavasta kirjasta on topic!

Luin ekan kerran joskus 11-vuotiaana, eli aika nuorena (ottaen huomioon, että se on kuitenkin aika "raaka" kirja). Huumeita yms. Mutta siitä asti olen ollut täysin sitä mieltä, että Nancy on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista kirjoista, mitä olen lukenut. Nyt se pölyttyy jossain laatikossani, pitäisi taas kaivaa esiin ja lukea.

Ehdottomasti siitä karmaisevamman tekee se, että se on tositarina. Yleensä jos kirjoissa tapahtuu jotai kamalaa (esim. kuolema) niin voi ajatella että "No onneks tää on vaan kirja, ei tällästä tapahdu oikeesti", mutta Nancyssa sillein ei voinut ajatella. Kirja sai todellakin miettimään ja ottamaan huumeet vakavasti. Se on niin koskettava ja todellinen.

Se, että kirjoittaja on Nancyn äiti, Deborah Spungen, tekee kirjasta helpommin ymmärrettävän, kun Deborahin tunteet on kuvattu loistavasti ja kerrottu niin tarkasti kaikki Nancysta. Kaikki Nancyn lapsuudesta, nuoruudesta ja kuolemasta. Osuvin adjektiivi kirjasta on ahdistava.

Joissain kohdissa (kun ne on lukenut 1000 kertaa) alkaa hieman tylsistyä, mutta muuten kirjan jaksaa lukea aika useaan kertaan. Ainakin minä jaksan. ^^

Goblin

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #27 : Marraskuu 10, 2005, 18:51:35 »
Olen lukenut sen, luulin sitä todella hyväksi. Petyin kuitenkin hieman, odotukset oli liian korkealla. Pistetään kirjoittajan piikkiin.
Tykkäsin kuitenkin kirjasta, vaikka en muista itkeneeni kertaakaan sen aikana. Tapa kirjoittaa ja kertoa asioista, se jäi mieleen. Samoin röyhkeät toimittajat. Ja kerta, jolloin Deborah oli Nancyn mukana hakemassa sitä mitä-lie-huumeen-tapaista, jonka nimeä en muista.
Siskonikin on lukenut sen nuorempana, sisko on minua 18 vuotta vanhempi. Totesi, että ihan ok kirja. Tiedä sitten.
Tarina oli tosi, periaatteessa sen takia mielenkiintoinen. Ehkä en vain ymmärtänyt sisältöä kunnolla.

Toxicity

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #28 : Joulukuu 25, 2005, 23:42:37 »
Rakastan tätä kirjaa. Se on niin koskettava ja elävä, ettei sitä voi oikein sanoin kuvailla. No okei, kirjan loppupuolisko on huomattavasti mielenkiintoisempi, heti Sidin ja Sex Pistolsien tultua kuvaan mukaan.
Olen lukenut kirjan kaksi kertaa, ensimmäisen kerran 3 vuotta sitten, ollessani 8. luokalla. Minulla oli tällöin pieni orastava kiinnostus Sex Pistolsia ja Sidiä ja Nancya kohtaan, kun heistä kahdesta oli muissa kirjoissa puhuttu, kuten joku taisi jo aiemmin sanoa.

Spoilausvaara.
Minulla kun ei omia lapsia ole, niin en tiedä voisinko sanoa, etten jaksa ymmärtää Deborah Spungenia. Tai siis, kun on lukenut kuinka hirveä lapsi Nancy oli, niin...olisin kai minä jo tappanut hänet tai itseni. Mutta toisaalta, mitäpä sitä maailmassa rakastaisi enemmän kuin omaa lastaan. Ja luonteissa on eroa, ja Nancy oli lapsi 60-70 -luvuilla. Offia, eh?

Minuun ei periaatteessa itsensä Nancyn ongelmat tehneet kovin kummoista vaikutusta. Minua vain surettaa, että Sidiä(kään) ei ole enää. Voin vaikka vannoa, että se on Nancyn syytä, ainakin suurimmaksi osaksi. Sid oli niin reppana ja Nancy niin pomo (vaikka Sid häntä hakkasikin). Okei, taas meni offiksi, nyt olen hiljaa.

Kirjan alkupuoliskohan käsittelee lähes ainoastaan Nancyn lapsuutta; kerrotaan lääkärikäynneistä ja Nancyn tempuista, hoidoista ja pienistä hyvistäkin hetkistä.
Voisiko ehkä sanoa, että Nancyn todelliset, lopulliset ongelmat alkoivat hänen lähdettyään Englantiin. Siellä hän jäi lopullisesti huumeisiin koukkuun, tämän bile-elämänsä myötä (ja edelleen se oli kiinnostavampaa luettavaa).

Deborahin kerronta on sujuvaa, vaikkei hän ammattilainen olekaan. Kirja on surullinen ja koskettava, kuinka lehdistö on kuvattu ahdistelevaksi ynnä muuta. Se on raivostuttavaa, kun tietää, että kaikki olisi voinut olla niin pienestä kiinni.
Toisaalta, tuntisiko kukaan Sidiä ja Nancya, elleivät he olisi kuolleet, ja vielä noin dramaattisesti? Tuskin.

Kirjan lopetus on ihana. Paluu kuitenkin siihen, mistä kirjassa oli koko ajan kyse, ja kirjan viimeinen lause, kun Deborah tosiaan tietää, että hänen tyttärensä on poissa: Viimeinkin minulla oli aikaa itkeä lastani. En muista menikö se ihan nuin, minulla ei ole nyt kirjaa käsilläni. Mutta minuun teki vaikutuksen.
Kirjan nimi on muuten ihana: And I don't want to live this life. Suomennos, siis Nancy, on liian jämäkkä ja lussu, eikä mielestäni kyllä anna kirjalle sitä oikeutta, mikä sille kuuluu. Mutta kai se menee.

Raindrops

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #29 : Helmikuu 06, 2006, 19:17:39 »
Nancy on todella loistava kirja ja vaikka monet täällä ovat sanoneetkin, että kirjassa toisettiin samaa yms., mitä muuta odotitte? Sen tarinan kertoi lastaan kaipaava äiti, eikä hän ainakaan minun käsityksieni mukaan mikään kirjailija ollut.

Rehellisesti, adjektiivit ja sanat loppuvat kuvaamaan sitä, mitä Nancystä ihmisenä ajattelen. Enkä välttämättä edes tohtisi sitä kaikkea tänne kirjoittamaan. Suurin osa nimittäin siitä olisi kaikkea muuta paitsi positiivista.

Noniin, itse kirjaan. Alusta lähtien kirja sai tuntemaan oiman määrän erilaisia tunteita, päällimmäisenä kuitenkin olivat viha, myötätunto ja sääli. Sääliksi minua kävi eniten Nancyn äitiä, hän yritti niin kovasti, ja hänen elämänsä oli varmasti todella rankkaa. Toiseksi säälin Nancya, joka oli alusta alkaen saanut kehoonsa liikaa lääkkeitä, ja oli muutenkin mieleltään sairas. Mutta samalla olin vihoissani koska hän käyttäytyi miten käyttäytyi. Kaikki ne järkyttävät lauseet ja herjaukset, mitä Nancy suustaan päästi äidilleen ja muille. Loppujen lopuksi kuitenkin Deborah oli ainut, joka edes yritti auttaa tytärtään. Olisin olettanut että Nancy olisi edes sen verran arvostanut äitinsä hoivaa ja rakkautta. Tiedän, ettei hän pystynyt harkitsemaan ja ohjailemaan kunnolla tekojaan, mutta silti. Hän vain satutti niin kauheasti perhettään ja läheisiään. Rupesi useassa kohdassa ihan itkettämään, esimerkiksi se, miten Nancy pikkusiskoaan ja veljeään kohteli. Nancyn vuoksi he eivät saaneet kuin hyvin pienen osan siitä lapsuudesta, minkä he olisivat ansainneet.

Vieläkin välillä ajattelen, että tappoiko Sid Nancyn. Sisimmässäni tunnen, ettei hän tehnyt sitä. Tai jos hän sen teki, luultavasti Nancyn pyynnöstä. Hänhän oli melkein koko elämänsä ajan tyttö, joka ei halunnut elää.

lenorca

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #30 : Huhtikuu 06, 2006, 00:32:46 »
Luin Nancyn joku about pari vuotta sitten. Muistan lähinnä sen, että luettuani sen olin "jaa, tässäkö se oli"-tuulella. Ei se ollutkaan mikään erikoinen.
Ok, rankka tarina huumeista ja varmasti kamala kokemus kaikille. Mutta minäkin kiinnitin huomiota siihen äidin epäilemättä suureen suruun, joka paistoi kirkkaasti tekstistä. Ja se häiritsi, kun aina piti vakuutella että olen minä hyvä äiti mutta lapseni teki näin ja voivoivoi.
Ehkä minua eniten häiritsi se, etten saanut erityisesti mitään irti siitä. Mitä kirja yritti meille sanoa? Media on rankka, skitsofrenia on vaikea sairaus, lapsuus on rankkaa aikaa kaikille ja ympäristön paineet ovat kovat. Nojoo, luultavasti kirja olikin vain äidin tapa terapioida itseään ja julkaista sitten se.
Tai ehkä se oli teksti mikä siinä tökki? Jos se olisikin kirjoitettu jotenkin hmm, kutsuvammalla tavalla, niin ehkä olisinkin pitänyt siitä. Kuka tietää.

Polyhymnia

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #31 : Toukokuu 01, 2006, 18:33:16 »
Olen lukenut kyseisen kirjan parisen vuotta sitten. Mielestäni hyvä kirja, mutta uudestaan lukemista en ole vielä harkinnut. Nimittäin koin kirjan ajoittain hyvinkin ahdistavaksi.

Ehkä kykenen kirjan vielä uudestaan lukemaan, mutta nyt lähiaikoina en sitä kuvittele tekeväni. Ei siinä mitään hyvin mielenkiintoinen kirja minusta. En vieläkään pysty ymmärtämään niitä lääkäreitä, koska eivät kertoneet Nancyn sairastaneen jakomielitautia.

Nancyn elämä oli mielestäni koskettava ja liikuttava, mutta samaan aikaan se oli raivostuttava ja kamala. Mielestäni se on hyvän kirjan merkki kun se tuo pintaan monia tunteita.

Nancy oli hyvin sairas lapsi enkä ihmettele, että miksi hän pyysi poikaystäväänsä tekemään mitä teki. Pystyin monissakin kohdissa ymmärtämään Nancya, mutta monissa kohdissa en siihen kyennyt.

Hyvä kirja ei siinä mitään, ehkä hieman raskas lukukokemus itselleni, mutta silti oikein koskettava.

Shona

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #32 : Toukokuu 13, 2006, 21:40:02 »
Itse luin kirjan jonkun aikaa sitten, lähinnä sen takia että olin (jossain määrin olen edelleen) tykästynyt Sex Pistolsiin ja punkrockiin. Sid ei tosin koskaan ole viehättänyt minua niin paljon kuin John, mutta silti Sidin ja Nancyn tarina kiinnosti minua.

Sinäänsä kirjaa oli ärsyttävää lukea, kun tiesi jo, kuinka loppujenlopuksi Nancylle käy. Samoin kuin Rottenmind pari viestiä aikaisemmin kirjotti, minäkin kokoajan toivoin että Nancylla alkaisi mennä paremmin ja asiat setviytyä. (Sama juttu minulla aina kun luen tositarinoita. Christiane F:n tarinaa lukiessani uskoin kokoajan, että nyt tyttö löytyy vessasta kuolleena heroiinineula suonessa sojottaen, vaikka tiesinkin että Christiane selviää hengissä. Offtopic, hmm.)

Kertomuksena Nancy oli kauhistuttava ja surullinen, mutta Debbien kielenkäyttö ei ollut niin mestarillista että Nancy olisi suosikkikirjani. Silloin tällöin sen kuitenkin aina kirjastosta lainaan, ja ymmärrän erittäin hyvin, miksi se on kulttikirjan maineessa.

AlmostRockStar

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #33 : Heinäkuu 04, 2006, 21:44:11 »
Tykkäsin Nancy-kirjasta ihan hirveästi, vaikka se järkyttikin hieman. En ollut ennen miettinyt, miten paljon erilaisia surullisia asioita huoran maineen saaneen Nancyn elämään mahtui, puhumattakaan siitä, minkälainen tuska vanhemmilla mahtoi niiden 21 vuoden ajan olla. Kirja ei olisi ehkä laittanut ajattelemaan niin paljon jos se ei olisi ollut tositarina.

Kirjaa minulle suositteli oikeastaan äitini, ja hän sanoi jo alkajaisiksi että se on kovin ahdistava, surullinen ja dramaattinen tarina, ja hän itsekin joutui viemään kirjan toiseen huoneeseen nukkuessaan koska se herätti hänessä niin paljon tunteita ja ahdistusta. Myös se, että pidin Sex Pistolsista ja punkrockista yleensä herätti mielenkiintoni, halusin lukea Sidistä ja Nancysta.

Minustakin (herkkänä ihmisenä) kirja oli välillä todella ahdistava ja kamala, Nancyn käytöksen ja vanhempien yrittämisen takia. He vain yrittivät ja yrittivät vaikkei mikään tuntunut auttavan, se oli jotenkin surullisen kaunista verrattuna siihen, että Nancy sanoi ettei rakasta Frankia ottaen välillä kovasti yhteen myös äitinsä kanssa, ja he yrittivät silti kaikkensa vaikka eivät tyttärestään pitäneetkään ja vaikka Nancy työnsi kiilaa heidän väliinsä.

Minäkin toivoin, että kaikki alkaisi taas mennä hyvin, kun Nancy pystyi olemaan lääkkeiden avulla irti huumeista, mutta kävikin sitten miten kävi. Myös se, että kirjan alussa oli pätkä lopusta ja heti tieto Nancyn kuolemasta vähän lätisti kirjan lukemisen intoa, kun tiesi mitä tulisi tapahtumaan. Siinä mielessä typerä aloitus, vaikka Nancyn puheiden ja tekojen perusteellakin kyllä olisi arvannut tämän kuoleman, hän kun tuntui olevan niin varma siitä.

Kauhistutti, miten suorasti kirjailija kertoi Nancyn tarinan, mutta silti kirja lukeutuu lemppareihini. Varmaan juuri suoran kerronnan takia, pidin kyllä hänen tavastaan. Kauhistuttavaa oli vain Nancyn käytös ja kielenkäyttö, niin pienenäkin. Myös se, että hän jätti Suzyn pois kaikesta oli kamalaa, kun ajattelee, että pikkusisko silti arvosti nuorena Nancya, kaiken sen jälkeenkin. Suututti välillä Nancyn käytös, mutta loppujen lopuksi kävi sääliksi vanhempia melkein enemmän kuin häntä.

Uskon siihen, että Nancy pyysi Sidiä osoittamaan rakkautensa tappamalla hänet, hän voisi ihan hyvin tehdä niin.

Nancy S.

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #34 : Heinäkuu 05, 2006, 16:49:58 »
Nancy on yksi koskettavimmista kirjoista, joita olen lukenut. Pystyin samaistumaan Nancyyn todella helposti, kiintoisa ihminen kaikin puolin... Toimittajat olivat kyllä röyhkeitä (paljonko Deborah pisti omiaan? Vaikea uskoa, että he aivan niin kamalia olivat, mutta kirjanhan täytyy myös myydä) ja muutenkin k.o. kirjaa oli dramatisoitu mielestäni hivenen. Ostin sen kuitenki tässä lähiaikoina ihan omaan kirjahyllyynikin:)
Nancyn ja Sidin rakkaustarina oli kauniisti kirjoitettu. Uskon myös AlmostRockStarin tavoin siihen, että Nancy pyysi Sidiä tappamaan hänet...

Suosittelen lämpimästi lukemaan!

Poissa Beatrice

  • rakastaja.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nancy
« Vastaus #35 : Heinäkuu 06, 2006, 23:06:41 »
Sain kirjan lahjaksi muistaakseni silloin kun täytin 14. Olin lukenut kirjan ennenkin ja ylistänyt sitä kaikille.

Muistaakseni ensimmäisen kerran luin sen kun olin 10-12. Veljeni kuunteli aikoinaan Sex Pistolssia, minä tietenkin menossa mukana, vaikken silloin tajunnutkaan mistään mitään.
Tietenkin kun kuulin kyseisestä kirjasta ja luin sen heti käsiini saatuani. en silloinkaan tajunnut kyseisestä kirjasta puoliakaan, mutta vähän vanhempana tajusin ja otin asioista selvää.

En ole mikään suuri sex pistols fani, mutta rakastan tarinaa Nancystä ja Sidistä, ja se että se on totta, tekee siitä vielä kiehtovamman.

Tottakai kirja järkytti myös. Kuvitella miten hankalaa Deborahilla oli Nancyn kanssa, itse en olisi kestänyt sitä kaikkea. Huumeet olisivat olleet vikatikki, vaikka kuinka rakastaisin lastani. Deborah ei halunnut tai pystynyt luovuttamaan Nancyn suhteen.

Loppu oli hirveä, ja samalla myös kaunis. Pidin Nancyn hautajaiskohdasta, etenkin siitä runosta. Se oli jotenkin rauhoittava kaiken sen mylläkän jälkeen.
Ja kirjan viimeinen sivu, ihan loppu. Missä Deborah purskahtaa itkuun, oli liikuttava ja ihana.

Koko kirja pistää ajattelemaan, ainakin minut pisti, miten paljon vanhemmat jaksavat pelkästä rakkaudesta lapsiinsa.
Itkin, itkin, itkin. Ei saa sanoivat ne, jotka eivät tiedä mitä on, kun suru käy taloksi.

Poissa Blue Ice

  • Pupilliinsa uponnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kihokki
    • Livejournal
  • Pottermore: AshLeviosa8992
  • Tupa: Puuskupuh
Nancy
« Vastaus #36 : Syyskuu 11, 2006, 11:32:35 »
Luin kirjan pari vuotta sitten, kun ikäänkuin vahingossa löysin sen kirjastosta. Tiesin kirjan olemassaolosta ja ajattelin, että luenpa sen nyt. Silloin minulla oli jonkinasteinen teiniahdistuspahaolokierre, joten kirja tuntui oivalta lukemiselta. Silloin se tuntui maailman loistavimmalta teokselta, mutta nyt pari vuotta vanhempana saattaisi se tuntua tylsältä ja erilaiselta.

En nyt kuitenkaan mene sanomaan, että se olisi vuosisadan surkein kirja, ei todellakaan. Itse asiassa se on omalla tavallaan hyvä teos ja sen vakuuttavuutta lisää se, että se on totta, jokseenkin uskon, että kirjoittaja, Nancyn äiti, on käyttänyt pienoista kirjailijanvapautta ja vähän liioitellut kirjoittaessaan.
Kirja oli ahdistava, niin kuin jo aiemmin on mainittu, mutta saattaisin suositella sitä eteenpäin, muillekin.
Pakko on paras muusa.

Häpi

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #37 : Syyskuu 19, 2006, 15:27:05 »
Minä luin Nancyn viime kesällä ja yhdyn useimpien kanssa siihen mielipiteeseen, että kirja on hyvä. Todella hyvä. Kirja oli itseasiassa ensimmäinen tositarina, jonka minä luin ja innoitti lukemaan muitakin todellisuudesta kertovia kirjoja. Eiväthän nuo Nancylle vertoja vetäneet, mutta ainakin laajensivat tietojani.
  Minusta Nancyn tarina oli tavallaan järkyttävä. En osaa edes kuvitella, millaista olisi, jos olisi Nancyn kaltainen hullu lapsi tai sisar. Lisäksi tuo huumemaailmasta kertova tarina on tavallaan minulle myös henkilökohtainen, sillä lähipiirissäni on henkilö, joka sortui huumeisiin. Hän kyllä selvisi, toisinkuin Nancy.
   Mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että kirja oli kirjoitettu myös hyvin. Spungenilla on taitoja. Ja totta, tuntui kuin hän hakisi huomiota kirjalla. Ehkä hän halusi sillä tavoin puhdistaa Nancyn maineen, jonka lehdistöt lkasivat.
  Oli myös mielenkiintoista lukea Sex Pistolsin historiasta, sillä  minä en tiennyt siitä aiemmin mitään. Ja onhan tuokin hieman yleistietoa...

Poissa Mysteeri

  • Matkakuumeinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Nancy
« Vastaus #38 : Syyskuu 25, 2006, 17:26:58 »
Mä sain sen just luettua. Ihana kirja ja kuten moni muukin niin mä rakastan kans Nancyn ja Sidin tarinaa. Ja vaikka mä haluaisin, että ne olis vielä hengissä niin niitten poistuminen oli just sopivan traaginen. Käy kyllä Debbietä sääliksi kun on joutunut kestämään noin vakavasti häiriintynyttä/sairasta lasta. Ja siinä meni monta vuotta omasta elämästä piloille ja muiden lasten myös. Mulla on nyt elämässäni punkvaihe ja kaikki siihen liittyvä oin kauhottava. Ehdoton suosikkini on yllätys yllätys Sex Pistols, vaikka Nancyssa sitä pidettiinkin hirvittävänä metelinä. Sid on tietty ihan yhtä kiinnostava kun Nancykin. Niiden tarina on kuin Romeo ja Julia nykyaikaistettuna. Ja kirjan loppuosassa mä itkin hysteerisemmin kun Puoliverisessä prinssissä ja siinä meni sentään sellanen pieni nenäliinapaketti. Äitikin jo hätäänty sillon illalla kun mä ravasin yhtenään keittiössä hakemassa paperia ja olisitte nähny mun silmät aamulla kun en muistanu laittaa ruokalusikoita pakastimeen.
Mäkin olen sillä kannalla, että Sid on saattanut tappaa Nancyn. Nancy kuitenkin itse osti sen veitsen, joten se varmaan suostutteli Sidin. Äh! Emt. Mutta kuitenkin kirjassa käy ilmi, että Nancy oli loistava suostutteleen muita ihmisiä.
Murehtiminen on kuin keinutuoli. Vauhtia on, eteenpäin ei pääse.

Kummitusankka

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #39 : Lokakuu 22, 2006, 12:47:36 »
Lainasin kerran kirjastosta kyseisen kirjan ja aloin heti lukemaan sitä. Kirjan teksti oli hieman töksähtelevää, mutta se ei todellakaan haitannut. Tarina ikään kuin tempaisi mukaansa enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut sen loppuun.

Tarina oli kiehtova ja koskettava. Vielä kiehtovamman tarinasta tuntui tekevän tieto siitä, että se on tositarina.
Nancy on ehdottomasti yksi parhaista lukemistani kirjoista.

Dmezi

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #40 : Marraskuu 02, 2006, 15:51:16 »
Olen lukenut. Yksi kaverini suositteli sitä kovasti ja kertoi sen ideasta minulle. ainasin sen kirjan sitten kirjastosta, kun koulutehtävänäkin piti lukea joku kirja, ja valitsin sitten Nancyn. Luin sen ihan parissa päivässä loppuun.

Tarina oli todella kiinnostava, enkä olisi ollenkaan jaksanut laskea kirjaa käsistäni. Siitä oli todella paljon eri tapahtumia, vaikkakin kirja olikin paksu, teksti oli kirjoitettu hyvin eikä sillä tavalla saivarrellen ja jaaritellen koko ajan samaa. Tositarinaksi erinomainen, parempi kuin useammat muut lukemani tositarinat. Ja parhausjärjestyksessäkin sijoittuu ehdottomasit heti Potterien jälkeen ^^. Nancyssä oli kauheasti surullisia kohtauksia, varsinkin loppu (viimeinen lause oli ihana, vaikka valitettavasti ehdin nähdä sen ennen kuin luin niteen loppuun).

Tuo ystäväni oli kertonut minulle, että kirja oli hyvä, mutta en sitä noin hyväksi olisi ollenkaan uskonut. Tulen sitä varmasti lukemaan vielä monta monta kertaa tulevaisuudessa. Se on sellainen kirja, joka kestää monta lukukertaa.

Kuunsirppi

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #41 : Marraskuu 18, 2006, 20:06:45 »
OLen lukenut Nancyn, ja olin kuullut siitä postitiivistä palautetta, ja se täytti odotukseni. Okei, ei Deborah kuitenkaan mikään kirjailija ole mutta kuitenkin, hyvin kertoi kaikki tuntemukset ja tahtumat Nancyn kanssa.

Koskettava kohta oli se "Viimeinkin minulla on aikaa itkeä lastani", vai miten se meni. Ja sitten, että "Kuolen ennenkuin ole täyttänyt 21", ja sen Nancy myös piti. Jos olisin ite ollut Deborahin paikalla olisin ollut tavattoman  masentunut ja väsynyt Nancyyn. Hän ei totellut vanhempiaan, häntä ei saatu tottelemaan. Ja tuohon aikaan ei skitsoferniaa vai freniaa mikä se on eli jakomielitautia - tutkittu niinkään. Eikä hoitopaikkoja ollut kovin hyviä kun vertaa nykytilanteeseen. Ja nykään jakomielitautisuus tunnetaan, ja sitä osataan hoitaa erillä tavalla. Nancy oli erittäin sairas lapsi se jäi ainakin mieleeni. Sitä hän oli ollut syntymästään lähtien. Suosittelen kirjaa kavereilleni. ^^

Poissa nutcracker

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Nancy
« Vastaus #42 : Marraskuu 18, 2006, 22:46:02 »
Luin kirjan ensimmäisen kerran joskus vuosi sitten, ja yhteensä olen lukenut sen 2-3 kertaa. Ei siihen kyllästy.

Oma äiti kirjoittajana antaa kirjaan mielenkiintoisen näkökulman - Nancy oli aivan kamala lapsi, mutta todennäköisesti lastaan rakastaa siitä huolimatta. En tiedä olisinko itse pystynyt käymään uudelleen läpi kaikkia hänen pahimpia vaiheitaan. Mutta toisaalta se antaa myös todenmukaisen kuvan tapahtumista, sillä ulkopuolinen ei olisi mielestäni kyennyt kirjoittamaan kirjasta yhtä intensiivistä.
Minusta oli järkyttävää, miten niin monet lääkärit ja terapeutit syyttivät Deborahia ja Frankia siitä, millainen Nancy oli. Kertomus on niin koskettava juuri siksi, että se on totta ja heidän elämänsä oli tasan niin epätoivoista kun mitä niiltä sivuilta voi lukea. Suzyn tai Davidin asemassa olisin tullut hulluksi, ja ihanteellisesti he kestivät (kirjan perusteella) Nancyn oikuttelut - mutta tyttö toisaalta oli sairas.
Tarina muuttui aina vain mielenkiintoisemmaksi kun Sid astui kuvioihin. Ei voi muuta sanoa, kun että siinä kyllä vakka kantensa löysi.

Tämä kirja oli äidin koskettava kertomus traumaattisesta tyttärestään, mutta myös, kuten takakansikin julistaa, järkyttävä tarina huumeista ja rockmaailmasta. Rakastan tätä kirjaa.
"I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best." - Marilyn Monroe

Poissa Zipru

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HeartHazel115
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Nancy
« Vastaus #43 : Heinäkuu 10, 2007, 19:31:45 »
Päädyin lainaamaan tämän kirjan ystävieni suosituksien jälkeen ja aivan mahtava kirjahan tuo oli. Ensi kerran luin Nancyn puolitoista vuotta sitten, kun mun elämäntilanne oli aika hankala ja oli paha olla. Olin kuunnellut Sex Pistolsia jo melko paljon tuolloin, joten sekin oli osasyy miksi tahdoin lukea kyseisen kirjan.

Deporah Spungen kuvailee mahtavasti sen kaiken tuskan mitä Nancyn äitinä hän joutuu kokemaan. Tavallaan sehän on myös opas niiden lasten vanhemmille, joilla on samankaltaisia lapsia mitä Nancy oli. Kirjasta välittyy se kaikki rakkaus mitä äiti lastaan kohtaan voi kokea. Se on ihan mahtava huomata, kuinka Dep vihan ja tuskan kyyneleet silmissään rakastaa silti lastaan tietäen kokoajan ettei Nancy elä vanhaksi. Tarina on hyvin järkyttävä, ei sitä voi edes sanoin kuvailla miten pahalta Nancyn vanhemmista on mahtanut tuntua kun tietää kokoajan että Nancy kuolee vielä joskus nuorena. Nancyn äiti kuvailee hienosti äidin näkökulmasta miltä tuntuu katsoa omaa sairasta lastaan silmiin tietäen ettei voi tehdä yhtään mitään - ja kun kaikki keinot on käytetty jo aikoja sitten.

Nancy on mulle henkisesti hyvin tärkeä ja rakas kirja, se antaa omalla tavallaan tukea kun kaikki muu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Rakastan Nancyn ja Sidin tarinaa. Se on jotain niin järisyttävää ja kauheaa - mutta samalla kamalan kaunis. Vaikka Nancy otti usein yhteen äitinsä kanssa, kirjan edetessä itse ainakin huomasin kuinka paljon Nancy kuitenkin äidistään välitti. Välillä tuntui, että jos Nancy ei mitään muuta tarkoittanut, ainakin kohdat joissa hän kertoo rakastavansa äitiään, ovat aidosti sydämestä. Myös lopussa Sidin kirje on jotain niin koskettavaa, siitä huomaa aidosti että Sid ja Nancy rakastivat toisiaan - vaikkakin hurjalla tavalla, mutta rakastivat silti.

Kirjaa lukiessa ei välillä muista, että lukee tositarinaa vaan itse ainakin ajattelin että olisipa kauheaa jos omista tulevista lapsista tulisi joskus tuollaisia. Siinä vaiheessa oli pakko palata todellisuuteen ja järkeillä, että tuollaisia lapsiahan on oikeasti olemassa.

Lempikohtani kirjasta on ehdottomasti se, kun Deporah löytää Nancyn huoneesta sen yhden lapun, jossa on se E. E. Cummingsin runo; "Omana itsenään oleminen maailmassa
joka tekee parhaansa, öin ja päivin,
tehdäkseen ihmisestä kaikkien muiden kaltaisen
on vaikein taistelu, mikä ihmisellä on - eikä koskaan pidä lakata taistelemasta"


Yksi mun lempikirjani ehdottomasti.
harry you are so loved, so loved

Poissa Raitasukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Objection!
    • flavors.me
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Nancy
« Vastaus #44 : Kesäkuu 15, 2009, 01:55:15 »
Luin Nancyn ensimmäistä kertaa tänä keväänä, enkä ihan usko että se tulee olemaan viimeinen kerta kun luen sen. Toisaalta pelkään, että osa kirjan viehätysvoimasta katoaa jos luen sen liian monta kertaa (kovinkaan monen kirjan kohdalla asia ei ole näin). Pidin kirjasta, vaikka se saikin minut suurinpiirtein voimaan pahoin jo prologin aikana. Ahdistus, jota Deborah tuntee, tarttuu tuskallisesti eikä se tahdo hellittää koko kirjan aikana.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä samaistuin kirjassa Nancyn äitiin ja tunsin häntä kohtaan eniten sympatiaa. Se saattoi toki johtua siitä, että Deborah on kirjan kertoja ja hänen kauttaan kaikki tapahtumatkin koetaan. Itse Nancyyn en osannut suhtautua sitten mitenkään, ja hän jäikin lähes täysin ilman sympatiaani enkä siksi osannut välittää hänestä. Näin se vain oli, vaikka ymmärränkin Nancyn käytöksen johtuneen pitkälti tämän sairaudesta.

Se, että tarina persutuu todellisuuteen - enkä tosiaan osaa sanoa, että onko Deborah kirjaa kirjoitaessaan värittänyt tai tulkinnut asioita omalla tavallaan - tekee kirjasta vielä vaikeampaa ja haastavampaa luettavaa. Minut kirja ainakin pisti ajattelemaan itseäni samassa asemassa: kestäisinkö minä Nancyn kaltaista lasta?

Nancy on niitä harvoja kirjoja, jotka ovat saaneet minut oikeasti ahdistumaan ja ajattelemaan. Siksi se kai tuntui jo lukukokemuksena kauhean sykähdyttävältä.

Poissa Muggle

  • Vuotislainen
  • HARRY POTTER IS MY PAST, MY PRESENT AND MY FUTURE
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Nancy
« Vastaus #45 : Toukokuu 07, 2015, 15:25:12 »
Sain kirjan lahjaksi viime jouluna. Olin lukea kirjan kerralla kokonaan, mutta hillitsin itseni ja luin muutaman luvun kerrallaan. Ajattelin, että luen kirjan uudestaan kesälomalla. Kirja on surullinen ja karmiva. Ehkä Deborah liioitteli juttuja, en tiedä, mutta oli silti hyvin sykähdyttävä ja pohdituttava kirja. Mietin kirjaa jan sen tapahtumia silloinkin, kun en lukenut kirjaa ja myös sen jälkeen, kun olin lukenut sen kokonaan. Kiinnostavampaa oli lukea pikku-Nancysta, mutta kirja oli kokonaisuudessaan oikein mielenkiintoinen ja hyvä.
"You're just as sane as I am" Luna Lovegood