Aihe: Terry Pratchett

[Hyde]

Eh, enpä mitään erityistä teosta mainitse otsikossa, koska ne ovat kaikki oikeasti riemukkaita. Elikkä Terry Pratchettin teoksistahan tässä on kyse. Niistä on jäänyt hyviä muistoja. Vartijat, hoi! oli hulvattoman mahtava ja Mort aiheutti minussa hillitsemätöntä naurua. Pyramiditkin oli aivan hulvaton. Mutta silti oma suosikkini on Pratchettin ja Neil Gaimanin Hyviä enteitä: noita Agnes Nutterin hienot ennustukset. (muistinko nimen oikein?) Se aiheutti täysin hysteerisiä naurukohtauksia. Se on mielestäni ainakin hivenen yli muiden. Se on riemukas. ..Eh, pointtina on, onko täällä muita Pratchettin tuotantoa rakastavia?

// 150707 tämän topikin siivosi Tinna

[Vanilja]

Minä en rakasta herran tuotantoa, minä palvon sitä! (ja välihuomio, jos joltakulta löytyy Hyviä enteitä, niin olen valmis ostamaan sen, yksätkää asiasta!) ja yhteisteos Hyviä Enteitä siis suosikkini.

Juu, Pratchettin tyyli parodisoida fantasiakirjallisuutta on kutkuttava, ja jos tarkkaan tekstiä lukee, löytää sieltä myös kritiikkiä kirjoitusajan tapahtumia kohtaan. Tällainen perinteisen fantasian rikkominen on herkullista, vaikka se ei toki aina onnistu. En myöskään ala yksilöidä mitään teosta (suosittelen vain Noitasiskoksia (ja tässä oli sitten allekirjoittaneen virhe.../) vaan voin puhtaalla omallatunnolla kehottaa lukemaan kaikki mitä käsiinne saatte.

Pyramidit on viimeksi suomennetuin.

[Cissa]

Minä luen ja pidän tuota kirjailiaa jumalana. Pratchettin kirjoja lukiessa saa vähintään katketa nauruun. Perus kliseitä rikotaan ja perus malleja käännetään ympäri. kirjat ovat myös hyvin yksityiskohtaisia ja joka lukukerralla tajuaa taas uuden vitsin.

Kirjat ovat parempia englanniksi niin useimmat kikat tulevat esille alkuperäis kielellä. Niitä on varmaan todella vaikea suomentaa.. Niinkuin joku Puolalainen oli sanonut: Ei tätä voi ilmaista Puolaksi.

Arvatkaapa miten rupesin lukemaan näitä. Niissä oli niin ihanat kansikuvat kiitos Josh Kirbyn että pakkohan Mort oli lukea ja niin jäin koukkuun.

Ja kUOLEMA on paras kirjojen henkilö kuka koskaan on kirjojen sivuilla ratsastanut.

[Oollah]

Pratchett on mahtava. Etenkin Kiekkomaailma-kirjat (joita olen vuosia saanut tasaisesti joululahjoiksi ja tuliaisiksi vanhempien tietäessä että "no tästä se nyt ainakin tykkää"... heh). Pre-Discworld-kirjoista (Johnny and the dead nyt ainakin tulee mieleen) en pitänyt yhtä paljon... vähän niin kuin hakusella tyyli (ja huumori, oi, se huumori, ee!) vielä tuolloin.

Mutta Kiekkomaailma = napakymppi. :D

Kiekkomaailmoista on hankala erotella suosikkeja - ei ole vielä vastaan tullut kirjaa josta en olisi pitänyt/jolle en olisi kippurassa nauranut - mutta The Truth oli sanomalehtimaailmailmiöineen yksi hauskimpia ehkä. Ja Viikatemiehen luin joskus nelisen vuotta sitten yhteen menoon ties kuinka monta kertaa.

"In the Beginning there was nothing, which exploded."

Mwahahaha. Luv the man. :lol:

-Ulla

[Kosminen Poro]

Näin paljon Pratchett-faneja? Minäkin tunnustaudun tuohon joukkoon kuuluvaksi. Kirjailijan ensimmäisiä kirjoja lukiessa tulee hieman sellainen olo, että tyypillä on huumori vielä hieman hakusessa, mutta myöhemmin kirjoitetut opukset ovat hysteerisiä. Kuolema on minunkin lempihahmoni, sellainen synkkä tyyppi, jolla on kuiva huumorintaju.

Ehdoton suosikkikohtani on jonkun kirjan sivun alareunan huomautuksista. Siinä kerrotaan jostain tyypistä, jolle joku velho oli loitsinut kyvyn muuttaa kaiken kosketuksella kullaksi. Loitsu meni kuitenkin pikkuisen pieleen ja kaikki, mihin se tyyppi koski, muuttuikin kääpiöksi nimeltä Ghulla tai jotain sinne päin. Eh.

[Luna]

Pratchetin kirjat ovat taivaallisia.

Kaikkia kirjoja en ole läheskään lukenut enkä omista yhtäkään, mutta voin sanoa että ne ovat ihanan humoristisia kirjoja. Varmaan täällä on jotkut lukeneet Mahtavan Morriksen ja sivistyneet siimahännät? Se on mukava kirja... Muita joita olen lukenut on Noitasiskokset, Magian Väri, Valon tanssi ja Viikatemies.

Hihii... kirjoitin kerran kouluun jutun Terry Pratchetistä... suunnilleen kaikki luokkatoverini kysyivät että kukas sekin on.

[Isilmírë]

Toivottavasti en loukkaa ketään verisesti, kun sanon, että mielestäni Pratchett-suomennokset ovat melkoista palikkatavaraa. Lukaisin kerran Wyrd Sistersin suomennoksen (olin juuri lukenut Macbethin, ja samaa juonta noudattava "hupijuttu" vaikutti mielenkiintoiselta), enkä voi väittää olleeni kovin huvittunut. Pratchettin huumori ei vain kerta kaikkiaan näytä kääntyvän suomenkielelle vajoamatta samalla puujalkavitsien tasolle.

Alkukielellä en ole herralta tavaillut kuin Discworld-sarjan, Good Omensin ja Truckersin, mutta en epäile, eivätkö muutkin teokset olisi yhtä tasokkaita. Discworld-kirjoista suosikkejani ovat Lords and Ladies - minuun vetoaa se, että vässykkämäisestä hahmosta alkaa vihdoinkin löytyä kipinää ja pidän muutenkin Pratchettin noidista -, Mort - en oikeastaan osaa selittää miksi, kai se on se kaikenkattava kuoleman ja huumorin sekamelska - ja Small Gods, joka on LOISTAVA kettuilu kaikille itsetärkeille kirjauskonnoille erehtymättömine profeettoineen ja ylettömän pyhine kirjoineen kaikkineen. Muutenkin pidän eniten Pratchettin Discworld-uransa keskivaiheilla kirjoittamista teoksista, joissa alkuaikojen hiukan hiomaton maailma on kasvanut täyteen loistoonsa, muttei vielä vajonnut viimeisimpiä kirjoja mielestäni jossain määrin vaivaavaan liikanokkeluuteen ja väkisin vääntämiseen.

Good omens taas on aivan oma lukunsa, ja nyt joudun itseasiassa osittain pyörtämään omat puheeni Pratchett-käännöksistä, sillä jos en aivan väärin muista, niin GO toimii jopa suomeksi. Kirjan sävy on vähän synkempi kuin Discworldin ja aihekin vakavampi, johtuneeko sitten Gaimanin vaikutuksesta vai mistä, mutta huumori on aivan yhtä säkenöivää. Esimerkiksi Genesiksen kolmesta ylimääräisestä säkeestä riitti naurun aihetta pitkäksi aikaa.

[Mirzam]

Minullakin on tämä projekti kesken, pakko lukea suomeksi kun ei ehdi keskittyä englanninkielisiin tarpeeksi (HP5 menee, koska kyseessä on vain yksi teos). Jonain kauniina päivänä kyllä aion teokset alkukielelläkin lukea, ensimmäinen on jo valmiina odottamassa.

Olen tähän asti lukenut järjestyksestä (ilmestymisjärjestys?):

Magian väri
Valontanssi
Johan riitti!
Mort
Velhous verissä
Noitasiskot
Pyramidit
Vartijat hoi!
Eric
Elävät kuvat
Viikatemies
Noitia maisemissa
(Small Gods )
(Lords and Ladies)
(Men at Arms )
(Soul Music )
(Interesting Times)
(Maskerade)
(Feet of Clay)
Valkoparta Karjupukki
(Jingo)
(The Last Continent)
(Carpe Jugulum )
(The Fifth Elephant)
(The Truth)
(The Thief Of Time )
(The Last Hero )
(The Amazing Maurice and His Educated Rodents )
(Night Watch )
(The Wee Free Men )

Ja extratkin odottavat joskus vuoroaan:

Discworld Companion
Discworld Portfolio
Witches Trilogy
Unseen University Challange
The Streets of Ankh-Morpork
Discworld Mapp
Tourist Guide to Lancre
Deaths Domain
The Science of Discworld
The Science of Discworld II: The Globe


En kyllä voi käsittää miksi niitä ei suomenneta järjestyksessä?

Olen lukenut myös Hyviä enteitä, ja se kirja on jotain aivan erinomaista. En ole koskaan nauranut niin. Siitähän puuhataan elokuvaa, mutta se ikävä kyllä (tai luojan kiitos) saattaa olla niitä elokuvia jotka ovat ikuisesti tuotannossa, eli eivät koskaan pääse kankaalle asti.

[Skylighter]

Terry Pratchett on Jumala. Kyllä. Ja lisäksi hän sattuu olemaan lempikirjailijani.

Olen lukenut Strataa ja The Dark Side of the Sunia (ja nekin hankitaan heti kun keretään, aivan varmasti) lukuunottamatta kaikki (muutamia extroja, kuten karttoja, ei sitten lasketa mukaan - ne eivät ole kirjoja) Pterryn (tuo on niin söpö nimi, että pakkohan sitä on käyttää) kirjat, joiden olemassaolosta vain tiedän. Eli sehän tekee...*tarkistaa The Wee Free Menin luettelosta* 42 kirjaa. Ja monet näistä vielä useampia kertoja, Guards!Guards!in kai sellaiset viisi kertaa... Ja omistankin herran teoksia nyt vasta 26 kappaletta ja Ankh-Morporkin kartan. Joten voin hyvällä omatunnolla sanoa olevani Fani.

Ennen kaikkea Pterryssä minua viehättää hänen tapansa suhtautua itse kirjoittamiseen. Jossain haastattelussa hän on sanonutkin, että kirjoittaminen on hauskinta, mitä kukaan voi tehdä yksinään, ja eräässä toisessa haastattelussa lausuttu kommentti hänen 12-vuotiaana kirjoittamastaan novellista, joka julkaistiin koululehdessä, ilmaisee hyvin oman vahvan mielipiteeni kirjoittamisen luonteesta: (*lunttii fantasia-aiheisesta esseestään, jonka teki koulun nipoimmalle maikalle, joka puhui halventavasti Sormusten Herrasta*) "Silloin tapahtui kaksi asiaa: kaikki toiset lapset kertoivat, kuinka paljon he siitä pitivät, ja rehtori kertoi, miten vähän hän siitä piti, mikä teki minusta välittömästi sankarin, ja äkkiä tajusin, että kirjoittaminen oli valtaa." Sitähän se on, kirjoittaminen, valtaa muuttaa maailmaa ja vaikuttaa ihmisten mieliin. Nämä Pterryn kommentit ovat vaikuttaneet kovasti myös omaan suhtautumiseeni ja mielipiteisiini kirjoittamisesta, vaikka ovat ne kyllä ennenkin olleet samansuuntaisia, joskaan eivät ehkä niin voimakkaita.

Minunkin mielestäni Kiekkomaailma-sarja on ehdottomasti parasta, mitä Pterry on ikinä luonut, vaikka niissä aikaisimmissa ehkä näkyy vielä sellainen hapuilu ja oman tyylin etsiminen. Sama pätee ennen Kiekkomaailmaa kirjoitettuihin kirjoihin, vaikka nekin kannattaa ehdottomasti kokea. Onko kukaan lukenut The Carpet Peoplea? Ei Pterryn parhaimmistoa, mutta hän kirjoitti sen 17-vuotiaana! Eli samanikäisenä kuin minä. Järkytys. (Vaikka hän muuttelikin sitä 42-vuotiaana ennen sen uudelleen julkaisua, mikä on mielestäni Huijausta. Minä tahtoisin tietää, mikä hänen kirjoitustaitonsa oikeasti oli tuonikäisenä.) Ja kukapa ei olisi kateellinen tyypille, joka onnistuu luomaan toimivan ja mielenkiintoisen maailman yhdestä ainoasta matosta?

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

The Bromeliad Trilogy on varsin filosofinen ("Oh, I don't know. Maybe one world isn't big enough for anyone." Ja tämä hiiren kokoiselta otukselta.), muistuttaa monikerroksellisuudeltaan jonkin verran muumikirjoja. Siinä on sen verran hupia ja toimintaa, että minä ainakin olisin nauttinut siitä jo ihan pikkuisena, mutta kuitenkin sen verran syvällisempiäkin ajatuksia, että niitä pohtivat mielellään vähän vanhemmatkin. Mahtavaa, kun sen osaa.

Johnny Maxwell Trilogyssä on ihan selvästi siellä täällä tuttua kiekkomaailmamaista huumoria (Mrs Taschyon on aivan ilmeinen Foul Ole Ronin klooni - ja Johnny and the Bombissa jopa puhutaan Ajan Housuista!), mutta jotain kirjoista ehkä jää uupumaan. En osaa tarkalleen määritellä mitä, loistavasti kirjoitettujahan ne ovat, hahmot ovat Taattua Pratchettia ja juonenkulku on juuri niin uskomatonta kuin Pterryltä voi odottaakin. Ehkäpä se on se outo tunne, kun vähän väliä viitataan Kiekkomaailmaan, eikä kuitenkaan olla siellä. Vaikka kyllä minä suorastaan nauroin pääni irti näitäkin lukiessa.

Good Omensissa sen sijaan on jotain, joka jättää minut hiukan kylmäksi. Palvon sekä Pterryä että Neil Gaimania, mutta yhdessä heidän suorituksensa ei jotenkin yllä samalle tasolle, kuin mitä heidän yksin kirjoittamansa teokset, niin paljon heidän tyylinsä kuitenkin eroavat toisistaan. Kirja ei ole yhtä hulvaton kuin Pratchett-fanit odottaisivat, eikä yhtä synkkä ja omituinen ja...Neil Gaiman, kuin mitä Gaimanin ihailijat toivoisivat. Aziraphaelilla muuten on ollut mielenkiintoinen vaikutus omaan mielikuvaani enkeleistä. Se johtuu siitä divarista... (Katsokaapa muuten sitä ainakin englanninkielisen painoksen sisäkannesta löytyvää kirjailikuvaa Gaimanista ja Pterrystä ja vertailkaapa niihin pieniin piirroksiin Aziraphaelista ja Crowleystä. Yhteneväisyyksiä?)

Ah, lopultakin: Kiekkomaailma. Discworld is a world and a mirror of worlds. Kiekkomaailma on paikka, jonne kaikki ihmismielen kummallisuudet ja maailmallemme ominaiset mielenkiintoiset ilmiöt (minä lasken fantasiakirjallisuuden kliseet yhdeksi näistä) on koottu kasaan, pyöritelty sekaisin, käännetty päälleen ja parodioitu rankasti. Kiekkomaailma tarjoaa täysin uuden näkökulman asioihin , joita ei aiemmin ole välttämättä tullut edes ajatelleeksi. Luulen, että Pterry journalistitaustalla on jotain tekemistä tämän kanssa. Kiekkomaailmassa pätee ihan oma logiikkansa, jossa on tietyllä tavalla ajateltuna jopa enemmän järkeä kuin omassamme. Meillä ei ole taikuutta (tai ei ainakaan noiden jästien mielestä...), mutta meillä on Säännöt (joista Ponder Stibbons sai pahasti päänsärkyä: 6. ...It's so depressing.). Lukekaa The Science of Discworld, molemmat osat, ne selittävät paljon. (Pterry mokoma on korottanut velhonsa maailmamme Luojiksi...voi että.) Tai ainakin käyvät hyvistä oppikirjoista maailmamme synnystä (Ei, älkää mainitko maantiedon kokeessa Dekaanin sormea. Ei opettajanne kuitenkaan ymmärrä.) ja muutamista ei-niin-yksinkertaisista fysiikan laeista. Ridcullyn sanoin: "As above, so below."

Kiekkomaailma ei ole vain täydellinen maailma, vaan siellä on lisäksi lukemattomia todella mahtavia asioita ja ilmiöitä. Esimerkiksi K-ulottuvuus. Itse asiassa, jos saisin yhden, minkä tahansa toiveen, se olisi kyky käyttää K-ulottuvuutta. Miettikää nyt, paitsi että voisitte matkustaa paikkojen, aikojen ja maailmojen välillä (noukkisin Pterryn mukaan ja kävisin Kiekkomaailmassa tervehtimässä tuttuja =)), saisitte myös luettavaksenne kaikki koskaan kirjoitetut ja kirjoittamattomat kirjat! Arvatkaa, kenellä olisi kätösissään seuraavat kolme Potteria vuosia ennen muita? Guards!Guards!in jälkeen olen suhtautunut hiukan epäluuloisesti antikvariaattien pitäjiin, ja kirjastossa minut on saatettu nähdä kulkemassa tahallisesti päin hyllyjä...

Guards!Guards!, ehkä jonkinnäköinen suosikkini, on myös lisännyt väriä jo ennestäänkin mielenkiintoiseen lohikäärmekuvaani. Ensimmäinen fantasiakirja, joka esittelee lohharit sellaisina kuin ne ovat, ei ihmisinä eikä eläiminä, vaan omina itsenään, lohikäärmeinä. Totta kyllä, draco nobiliksessa on paljon Tolkienin lohikäärmeiden piirteitä, mutta niitä ei oteta jotenkin niin itsestäänselvyyksinä... Ja ainakin myönnetään suoraan, etteivät ihmiset ole mitenkään lohikäärmeitä parempia: lohikäärmehän raivostui tajutessaan, ettei voinut tehdä ihmisille yhtään mitään, mitä nämä eivät olisi jo aiemmin tehneet toisilleen, vieläpä suurella innolla. Ei mikään ihme, että pidän eniten juuri tästä osasta, sillä rakastan lohikäärmeitä välillä melkein yhtä paljon ja välillä melkein enemmän kuin velhoja. Ja pidän molemmista PALJON. Ja voi, opin koko sanan secret society nimenomaan tästä kirjasta. Ja nyt rakastan myös salaseuroja.

Kiekkomaailmassa on myös loistavia jumaluuksia. Blind Io, Fate, Lady...eniten pidän ehkä Omista kilpikonnamuodossaan (se kyynisyys) tai krokotiilijumala Offlerista (voiko joku olla pitämättä jumalasta, joka puhuu thöththöttäen?) Ja kaikki jumalat ovat niin vanhoillisia kuin vain voivat olla. Itse asiassa mainitsin kerran evoluution jumalan vakavamielisessä esitelmässä (en oikein usko, että opettaja ymmärsi, mitä ajoin takaa...). Ja Small Godsilla on osansa siinä, miksi olen nykyään agnostikko.

Liioittelisinko, jos sanoisin kuitenkin, että paras asia koko sarjassa on sen hahmot? Kaikki sivuhenkilötkin ovat jotenkin niin eläviä, niin hyvin kuvattuja, niin aitoja. Jokaikinen pikku statistikin on ainutlaatuinen ja omalla tavallaan merkittävä. (Minulla on aina ollut outo mieltymys Hogfatherin Sidney-velhoon. Olin erittäin pahoillani, kun hänelle kävi mitä kävi.) Kiekkomaailman pahikset (onko kukaan koskaan törmännyt sarjassa mustavalkoiseen "Kun musta on kivaa olla paha" -pahikseen?) ovat oikeasti pelottavia ja omalla tavallaan kylmän loogisia. Ja kaikki ne ovat täyshulluja. Hogfatherin herra Teehetki jää ikuisesti sydämeeni yhtenä kaikkein psykopaattisimmista ja pelottavimmista pahiksista, joita olen koskaan kirjallisessa maailmassa kohdannut. Ja Vorbiksesta nyt vain saa kylmiä väreitä. Kaikki Kiekkomaailman hahmot ovat tavattoman kiinnostavia, yksikään ei ole sellainen, josta en haluaisi saada käsiini yksityiskohtaista elämänkertaa. (Kuvitelkaa mielessänne Pyramidsin tyyppinen kirja, jossa on pääosassa herra Teehetki. Ah. Ja minä olen Salamurhaajien Kilta -fani. Opin muuten sanan assassin Kiekkomaailmoista...)

Ehdoton lempihahmoni on ja on aina ollut Lordi Vetinari. Paitsi, että hän on niin ihkutettava (on on!), hänessä on aivan uskomatonta älyä, luihuismaisuutta ja karismaa, mitä kaikkea kadehdin ja yritän jäljitellä. Vetinari on innoittajani kaikessa vähänkin politiikkaan liittyvissä asioissa, kaikki kunnia hänelle! Suomenkielisissä versioissa Vetinari ei kuulosta sitten yhtään itseltään, vaikka esim. Vartijat hoi! (Guards!Guards!) on muuten erittäin hyvä käännös. *vajoaa ajatuksiinsa* Ollapa Wufflesin osassa...

Toinen, josta pidän ihan hirveästi, on Rincewind. Ihan tässä lähiaikoina mainostin taas kerran jollekin, miten kaikki velhot joitain Potter-velhoja lukuunottamatta ovat syötävän ihania ja seksikkäitä. Tämä henkilö kysyi: "Entä Rincewind?" Mietin tuota hetken, ennen kuin vastasin: "Rincewindissä kyllä on jotain tosi puoleensavetävää..." Myöntäkää suoraan, velhoressukka tarvitsisi vain kunnon rutistuksen. *miettii, myytäisiinkö jossain aidonkokoisia Rincewind-pehmoleluja* Minä pidän Rincewindistä, koska hän on omalla tavallaan ihanan lutunen ja suloinen ja ennen kaikkea kyyninen. Ymmärrän hyvin niitä harvoja sarjan naisia, jotka ovat wizzardia (Miten tuo on suomennettu? Onko ollenkaan?) kohtaan jotain kiinnostusta osoittaneet. (Ja silloin tämä raukka ajattelee perunoita. Eih.)

Kolmas oudohko lemmikkini on Ponder Stibbons, velho, jolla on The Last Herossa ACTUALLY I AM A ROCKET WIZARD -paita. Ponderkin on omalla pyöreähköllä ja silmälasipäisellä (Joka näyttää muuten hieman Harry Potterilta. Kerran luin jopa ficin, jossa Ponder vieraili K-ulottuvuuden kautta Tylypahkassa ja kaikki luulivat häntä aikuiseksi Harryksi.) tavallaan ihku, ja lisäksi hän on Kiekkomaailman upeimman keksinnön isä: HEXin. Minä ainakin tahdon oman HEXin apuun läksyjen tekoon... (Ei, tietokone ei ole sama asia. HEX on paljon inhimillisempi, eikä yhtään niin epäluotettava kuin tämä minun koneenrakkineeni, joka kadottaa aina puolet kirjoitelmistani jonnekin.)

Voisin jatkaa vielä pitkään Kiekkomaailman ja kaiken siihen liittyvän ylistämistä, mutta vilkaisin juuri kelloa ja tajusin, että se ainoa televisio-ohjelma, jota nykyään seuraan, meni ohi pari tuntia sitten. Eli lopetan tähän ja muoksin sitten, jos siltä tuntuu. Todistinhan sentään fanaattisuuteni. Farewell.

(Tuo minun allekirjoitukseni on muuten Evil Harryn sanoma The Last Herossa...)

//Tinna muoksi spoilerin.

[Erlkönig]

Huu, nyt olen lukenut kaikki paitsi kaksi suomennetuista Pratcheteista.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Lainasin nimittäin Vapaat Pikkumiehet ja Vartijay Hoi:n.
Vartijat Hoi oli ihan kohtalainen, pidän kuitenkin enemmän noita- ja kuolemakirjoista.
Errol oli kyllä kieltämättä mielenkiintonen mutta jotenkin ko. kirjan huumori ei iskenyt niin paljon kuin muiden.
Saattaa tosin johtua siitä että se oli suomennos ja Terry oli kirjoittanut sen vuonna -89..
Minusta ne ensimmäiset kirjat kun ei ole niin hyviä.

Vapaat Pikkumiehet oli taas aika hyvä.
Se on toinen Pratchettin lapsille tarkoitetuista Kiekkomaailma kirjoista (mikäli Mahtava Morris ja Sivistyneet Siimahännät sijoittuu sinne).

Kirjassa esiintyvät mielenkiintoiset siniset pikku ukot jotka kiroilee koko ajan ja omaa hassun puhetyylin.
Ne on uskomattoman vahvoja ja nopeita eikä pelkää paljon mitään.
Yksiä ne kyllä kauhistuvat, nimittäin juristeja.
Niitten miekat hohtavat sinistä valoa jos juristeja on lähettyvillä XD

Nauroin tuolle katketakseni..

Sille on kuulemma tulossa jatko-osa, A Hat Full of Sky.
Siinä esiintyy sitten enemmän Muori Säävirkku, kun tuossa se oli vain lopussa.

Mitä te muut tykkäsitte tästä kirjasta?

//Tinna muoksi spoilerin.[size]

[Misha]

Pitäähän tähän vastata, kun luin juuri Valkoparta Karjupukin ja pidin erittäin paljon ^^ Olen lukenut Pratchettilta vain Kiekkomaailma - kirjoja. On yllättävää, että pidän niistä, yleensä en kestä minkäänlaista  komediaa. Se kun ei yleensä naurata minua vaan aiheuttaa vain ärsytystä. Tiedä sitten miksi juuri Pratchett on hauskaa.

En ole oikeastaan koskaan paneutunut lukemaan Pratchettia, mitä nyt välillä lukenut jonkun kirjastoon tulleen uuden suomennoksen. Sääli sinänsä, koska aina kun luen Kiekkomaailmaa, muistan taas että ne ovat oikeasti hyviä. Muistillani on ilkeä tapa väittää, että en pitänyt Pratchettin kirjoja kovin ihmeellisinä, vaikka yleensä olen nauttinut paljon niiden lukemisesta. Uskon, että kirjat toimisivat englanniksi paljon paremmin, vaikka lukeehan niitä nyt suomeksikin.

Kun katselin kirjalistaa, tajusin, että olen lukenut aika paljon kirjailijalta, jolta olin mielestäni lukenut vain pari kirjaa. Tai eihän se ole paljon kun ottaa huomioon miten paljon kirjoja on ilmestynyt, mutta olen lukenut ainakin kirjat Magian väri, Valon tanssi, Johan riitti, Mort, Noitasiskot, Pyramidit, Vartijat hoi! ja Valkoparta Karjupukki.

Aloitin lukemalla Mortin kaverin sitä ylistettyä. Olihan se ihan hauska, mutta ei silti mitenkään huikea. Rakastuin kuolemaan, mutta en jostain syystä kestänyt Mortia.

Seuraavana vuorossa oli Noitasiskot, joka oli muistaakseni hauskempi kuin Mort. Valitettavasti parin vuoden takaiset muistikuvani ovat hataria. Pitäisi lainata kirja uudestaan, mutta kun ne ovat aina lainassa.

Magian väri oli kirja, joka todella sai minut kiinnostumaan Pratchettin tuotannosta. Olin ja olen kovin ihastunut Rincewindiin. Hän oli niin kovin pessimistinen. Tätä kirjaa lukiessa nauroin ääneen moneen otteeseen ja piinasin ympäristöäni kirjan hauskuuksilla. Minäkin haluan Matkatavaran. Se mahonginpunainen kieli oli viimeinen silaus. Olen lukenut Magian värin neljä kertaa. Ainoa Pratchettin kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kerran. Pitäisi ottaa sekin taas uusiksi.

Valon tanssi oli tietenkin kiva, koska siinä oli lisää Rincewindia.

Viimeisin lukemani, eli Valkoparta Karjupukki, sijoittuu mielessäni samalla asteikolle kuin Magian väri. Kuolema oli loistava Karjupukki, ja jostain syystä kehitin itselleni pakkomielteen Teehetkestä. Hän oli niin ihanan epäinhimillinen. Ihan paras kirja ^^

Seuraava tehtävä on sitten hankkia Pratchettia englanniksi. Varmaan velhosysteemejä, ja ehkä Hogfather. Good Omens on pakko saada myös.

[Marnie of Gondor]

Spoilereita

Minä rakastan Pratchettin kirjoja. Tosin en ole lukenut kuin Kiekkomaailma-kirjat, mutta ne olen lukenut melkein kaikki. Monstrous Regiment on ainoa jota en ole lukenut, ja siitä kaverini sanoi että se oli huono. Se oli tosin hänen ensikosketuksensa Kiekkomaailmaan, että tiedä sitten siitä.. onko joku lukenut sen?

Minä myös pidän Pratchettin kirjoista sekä mahtavien juonien että henkilöiden aitouden takia - kaikki henkilöt tuntuvat niin todellisilta. Toinen toistaan oudommilta tosin, mutta aidoilta. :D

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Erityisen paljon pidän kaikista kirjoista, joissa on Sam Vimes. Minä rakastan Vimesiä. :P Se on niin ihanan kyyninen mies, joka ajattelee pahinta kaikesta, mutta silti se uskoo ihmisiin ja niitten hyvyyteen.. minä vaan pidän siitä.

Vimes-kirjoista omat suosikkini on Jingo, ja ehdottomasti The Fift Elephant. Ja Vartijat hoi! on kanssa hyvä - Vimesin ja Sybilin suhde sai niin kivan alotuksen siinä.

Kuolema on toinen lempihenkilöni - Hogfather ja Soul Music on mun lemppareita. "Now that is music with rocks in it." Luoja. Kuolema on toisaalta niin kova ja armoton, mutta silti niin suloinen, kun se yrittää ymmärtää ihmisten tapoja..

Ja Kuoleman ja Granny Weatherwaxin suhde on kiva, ne niiden keskustelut on kirjojen huippua. Kaksi melkein yhtä vahvaa hahmoa mittelee voimiaan..

Ja Ponder Stibbonsissa on kanssa jotain, mistä pidän. Se on niin koulutettu eikä ole vielä sisäistänyt sitä Yliopiston ajatusta että oppilaita juostaan karkuun eikä olla kiinnostuneita siitä, mitä ne tekee.. :D jostain kirjasta jäi mieleen kohta kun Ridcullylle selviää että Ponder työstää HEXiä oppilaitten kanssa, niin se on että "who are those people? .. Students!?", "Err, yes. This is an university, right?" Hehe.

Muita lempikirjojani jo mainittujen lisäksi on Carpe Jugulum, Last Continent, Nightwatch..

//Tinna muoks spoilerin.

[Gwyneth]

Minä olen hurahtanut kokonaan Pratchettin kirjoihin, rakastan niitä.  Ensimmäisten lukemieni Pratchettejen joukossa oli Viikatemies, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani.  Kuolema on sympaattinen, hänestä ei voi olla pitämättä.  Minulle tulee aina Kiekkomaailman Kuolemasta mieleen Simbergin Kuoleman puutarha -maalaus, josta olen pitänyt jo lapsena.  Kuolema taitaa edelleenkin olla suosikkini Pratchettin hahmoista, mutta hänen rinnalleen ovat nousseet Sam Vimes ja Granny Weatherwax sekä Näkymättömän yliopiston velhojoukko.  Vimesiin taisin ihastua viimeistään Jingossa, joka muuten taitaa olla toinen kestosuosikeistani Pratchettin kirjoijen joukossa.  Rincewindista en ole koskaan pitänyt, hän on vain ärsyttävä.  Tosin viimeisimmissä lukemissani Rincewind -kirjoissa hän ei ole enää käynyt niin pahasti hermoilleni, pitäisi kai lukea ne vanhemmatkin Rincewind -kirjat uudestaan.  

Pratcettin huumori kolahtaa minuun, en ole varmaan lukenut ainuttakaan hänen kirjaansa hihittelemättä ainakin jossain kohtaa itsekseni.  Nautin myös kirjoihin sirotelluista viittauksista, joista aika suuri osa tosin taitaa mennä minulta ohitse.  Esimerkiksi Last Continentissa huomasin itsekin etten tajunnut kaikkia viittauksia ja aika paljon meni varmasti ohitse ihan huomaamatta.  

Gaimanin ja Pratchettin yhdessä kirjoittama Hyviä enteitä oli loistava sekin.  Minun on pitänyt lukea se kirja uudestaan jo pitkään, mutta taitaa jäädä muiden kiireiden jalkoihin toistaiseksi.  Kesällä sitten...

Vapaat pikkumiehet oli ihan hauska, mutta ei kuitenkaan oikein jaksanut pitää otteessaan.  Kiukkuinen pikkutyttö -sankaritar ei oikein vedonnut minuun, en ymmärrä miksi reippaat sankarittaret tuppaavat olemaan niin kiukkuisia kirjoissa.  Sen sijaan Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät oli aivan ihana.  Ostin sen oikeastaan lahjaksi, mutta luettuani sen itse, en raaskinutkaan luopua siitä.

[Lemmonleikko]

Pratchettin kirjat ovat vähän niitä, mitkä pitää ensin lukea ja sitten miettiä ja sitten unohtaa ja lukea vuoden päästä uudestaan. Silloin niistä saa jotenkin eniten irti.

Itse olen kirjailijaan tutustunut jo yhdeksänvuotiaana isoveljeni kautta, ja silloin luin ensimmäisen Kiekkomaa-kirjani, Mortin, jota nauroin katketakseni. Sen jälkeen seurasi pari muuta, Viikatemies ja Valkoparta Karjupukki. Sen jälkeen oli vähän taukoa Pratchettin suhteen.

Yksitoistavuotiaana yritin sitten ensimmäistä kertaa lukea Good Omensin mutta se hieman jäi, kun en hiffannut mitään sen vitseistä. Hiljattain luin eepoksen uusiksi, ja hervotonta tekstiähän se on! Aivan lyömätön, varsinkin ne kaikki ylimääräiset Raamattu-käännökset ja hirmuinen helvetinhurtta... Ah.



Pitkin viime vuosia olenkin sitten lueksinut Pratchettia aika reippahasti ja tykännyt kovin. Pratchettin tapa irvailla yhtä aikaa tämän maailman ja eri fantasiamaailmojen kuolemattomia piirteitä vieläpä niin brittihienolla tavalla, aivan eri tyyliin kuin Loru Sorbusten Herrasta (joka sekin ihan ok kirjakseen). Ehdoton lemppari-Pratchettini on Kiekkomaa-kirja Small Gods, tuo hervoton tulittelu joka iskee suorilta minulle kovin rakkaaseen aiheeseen, yksijumalaisiin tunnustuksellisiin uskontoihin. Itsekin heitän sangen paljon vääräleukaisuuksia samasta asiasta.


Sitten ovat nämä Pratchettin "lastenkirjat", Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät, The Wee Free Men ja A Hat Full Of Sky. Niistä kaikista olen pitänyt todella paljon, syystäkin.

Varsinkin nuo kaksi viimeistä nappasivat ja kovaa, jotenkin noista hilpeistä pikkumiehistä (Nac Mac Feegle) tulee mieleen oma sukuni (äidin puolen). Siitä voi päätellä jo jotakin minustakin, minä kun pidän suvustani sangen kovasti ja olen ylpeä että kuulun siihen. Osaan nimittäin todellakin samaistua noihin veikkoihin.

Lisäksi molemmat kirjat sisältävät todella hyvää pohdintaa noituuden sisimmästä olemuksesta ja siitä, miten noituus toimii. Itsekin pakanana tykkään miettiä asiaa.

[Windy]

Minä kun muistin laittaneeni tänne viestiä aiheesta? No ilmeisesti en ollut.

Kuulun myös Pratchettin ihailijoihin. Tutustuin hänen tuotantoonsa erään koulukaverin innoittamana ja en pettynyt. Marssin heti Magian värin luettuani kirjakauppaan ja ostin kokonaisen pinon Pratchett-pokkareita. Tällä hetkellä taidan omistaa kaikki suomennetut Kiekkomaailma-teokset ja lukematta niistä ovat vielä Vapaat pikkumiehet, Tähtihattu ja Pienet jumalat. Seuraavaksi alkaa engalnninkielisten luku-urakka.

Erityisesti pidän kirjojen hahmoista. Jokaisessa kirjassa on aina joku, johon ihastua kunnolla. Se, jonka palaamista näyttämölle odottaa joka hetki. Aina se ei ole päähenkilö. Esimerkiksi Valkoparta karjupukissa Susan jäi minulle melko etäiseksi. (Liekö osa syynä se, etten ole lukenut Soul Musicia. Joka muuten ilmestyy suomeksi 15.10. nimellä Elävää musiikkia. Jes! Lisää Kuolemakirjoja! Mutta nimeä olisi kyllä voinut miettiä pidempään.) Kuolema ja - outoa kyllä - Teekuppi (Anteeksi! *suojautuu* Tarkoitin tietysti Herra Tee-e-het-kih!) viehättivät minua paljon Susania enemmän.

Kuolemakirjat ovat ehdottomia suosikkejani. Kuolema nyt vain on niin symppis, kuten täällä monet ovat jo sanoneet.
Rincewindistä olen oppinut myös viime aikoina pitämään. Kuka se olikaan, joka täällä totesi hänen vain kaipaavan kunnon rutistusta, että suhtautuisi elämään myönteisemmin? Minä voisin ilmoittautua halaajaksi. Jotenkin hän vain on niin luttanan raukka ja suloinen. Ja aina kaikki ikävät asiat tapahtuvat hänelle, vaikka hän vain haluaisi vajota mukavaan tylsyyteen tutkimaan kiviä. Ei ole kivaa olla Onnen suosikki. Jostain syystä kuvittelin hänet todellista nuoremmaksi. Ehkä 28-vuotiaaksi Magian värin aikaan. Mutta taisi mies olla silloin jo 33. Ja myöhemmissä kirjoissa sitten jo tuplasti enemmän. Se oli järkytys! Ei pitäisi lukea aikajanoja vaan pitää kiinni omista mielikuvista.
Muita hurmaavia hahmoja ovat ainakin Ritkuli (Ne sen elävät kiroukset Viikatemiehessä! *nauraa* "Roskakasa! Biologisesti hajoava jäte!") ja tietysti kaikki muutkin velhot, Stibbons, Kvestori, Kirjastonhoitaja, Kaikki Kolme Noitaa, Voiherrajumala Ylenantavainen, Porkkana, Angua, Vimes, Kakskukka. No sanotaan vaikka, että pidän lähes kaikista hahmoista. Eipä tule heti mieleen ketään, jota en voisi sietää tai edes harmistuisin sen ollessa paikalla.

Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät oli myös hyvä kirja. Tuo allekirjoituksenihan on tietysti siitä. Ne rottien nimet onnistuivat naurattamaan useampaan kertaan. Sitä suosittelin pikkusiskolleni ensimmäiseksi Kiekkomaailmakirjaksi. Hän on sen verran nuori, että saattaisivat varsinaisten kirjojen huumorista mennä liian paljon ohi.

Suomennettujen kirjojen lisäksi minulta löytyy kaksi Paul Kidbyn kuvittamaa kirjaa, The Last Hero ja The Art of Discworld. Hänen kuvansa ovat ihastuttavia. Niitä saan kiittää monista mielikuvista, joita olen hahmoista luonut. (Ainoastaan Teehetken ulkonäkö taitaa yhä olla mielessäni oma luomukseni.) Ne tavoittavat hahmojen olemuksen paremmin kuin nuo Kirbyn kuvittamat kannet. En ole koskaan pahemmin pitänyt niistä kansista. Liian karua jälkeä minun makuuni, eivätkä hahmot ole aitojen ihmisten näköisiä, toisin kuin Kidbyllä. En kiellä, etteivätkö Kirbynkin kuvat sopisi kansiin, sillä ne tavoittavat Kiekkomaailman järjettömyyden ja outouden. Mutta ne vain eivät ole kauniita. Kansien perusteella olisin tuskin koskaan tarttunut ensimmäiseen Kiekkomaailmakirjaani.

Onkohan suomalaista Pratchett-foorumia olemassa? Tekisi mieli puhua näistä enemmänkin, mutta täällä ei voi alkaa erittelemään tarkempia kysymyksiä.

[Goldenfake]

Muistan aivan selvästi kirjoittaneeni tälle osastolle, mutta ilmeisesti en ollutkaan. Hyvä minä!

Mutta itse aiheeseen. Terry Pratchett on aivan mahtava kirjailija :D Olen lukenut useita hänen teoksiaan, ja ne ovat niin mielikuvituksellisia, että itseäni ihan heikottaa. Kirjoissa on lisäksi käytetty sopivaa tilannekomiikkaa ja hitusen junttihuumoria, mikä passaa minulle. Olen lukenut kaikki Pratchettin kirjat "Vartiosto valmiina palvelukseen" -kirjaa lukuunottamatta, parhaillani luen kirjaa "Herraskaista väkeä." Todella hyvä ja upea teos, suosittelen todellakin joka iikalle!

Terry on niin loistava kirjailija. Itse en pidä kirjojen kansista yhtään, ne ovat aika rumia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kirjojen maailma on hyvin keksitty, kiekkomaailma, hupaisaa. Itse aloin nauramaan Magian väri -kirjassa (joka on ensimmäinen kirja) luettuani sen joskus aikaa sitten tälle Suuri Kaksonen -asialle, enkä ymmärrä, miksi. Ehkä koko kilpikonna matkaamassa kohti Määränpäätä neljä elefanttia selässään -ajatus tuntui vain niin hassulta. Maailma, hahmot ja kaikki on todella hyvin kuvattu. Yksi lempihahmojani on Esmerelda "Muori" Säävirkku. Mahtava noita, ei voi muuta sanoa ;) Lisäksi Kuolema on aika hupaisa ja jokseenkin kohtelias henkilö.

Aloitin lukemisen kirjasta Eric. Luettuani sitten tätä ennen ilmestyneet kirjat ymmärsin hiukan paremmin juonikuvioita ja hahmoja, vaikkakin kirjat ovat itsenäisiä jatkeita edellisistä teoksista. Kuitenkin, Pratchettin kielikuvat ja tyyli ihastuttaa toden teolla. Kannattaa tutustua!

*häipyy lukemaan Herraskaista Väkeä -kirjan loppuun*

[Marnie of Gondor]

Luin jokunen viikko sitten Monstrous Regimentin, ja tällä viikolla Thud!in - pidin kummastakin, varsinkin Thud!ista. Monstrous Regiment oli minusta ok ihan puoleenväliin asti, mutta sitten sen mielenkiinto jotenkin alkoi hyytynään - minulla on ilmeisesti jokin raja siinä, miten paljon tyttöenergiaa minä kirjassa pystyn ottamaan vastaan. ^^

Thud! oli ihana. ^^ Minä vain rakastan Vimesiä kirja kirjalta enemmän. Ja kääpiöiden ja peikkojen suhteista oli todella mukavaa lukea enemmänkin, tähän mennessä kun siitä on lähinnä vain vihjailtu noissa kirjoissa. Valaiseva kirja. ^^ (Huomaatteko miten minä yritän olla spoilaamatta. ^^) -Ja nyt on sitten kaikki Discworld-kirjat tulleet luettua. Jee. Tähtihattu minulla on vielä kesken.

***

Minä ja Gwyneth olemme muuten pohtineet tässä sellaista asiaa, että olisi tosi ihanaa jos olisi olemassa suomenkielinenkin Pratchett-foorumi. Ei kukaan Vuotiksessa käyvistä Pratchett-faneista olisi kiinnostunut perustamaan sellaista?

Sellaiselle varmasti olisi hyvinkin paljon tilausta, suomalaisia Prathchettin lukijoita kuitenkin on aikasen paljon. ^^ Jos omat tietotekniset :P taidot olisi yhtään paremmat, niin voisi koittaa perustaa sellaisen, mutta kun ei ole, niin täytyy vaan toivoa että olisi joitakin muita ihania aktiivisia ihmisiä, jotka saisi sellaisen aikaan. ^^

Halukkaita? ^^ Tässä olisi ainakin kaksi jäsentä valmiina liittymään. ^^

[Arwen's Light]

Minä olisin mukana^^ Siis siinä foorumissa. Vähän offia, mutta enpä nyt jaksanut yksätäkään...

Minä olen nyt muutaman Prathchetin kirjan lukenut, ja pidin todella^^ Huumoi on fantastista, kirjoitustyyli suuorastaan mahtavaa. Joskus kun luen jotain kirjoja, en välttämättä jaksa lukea niitä loppuun asti, mutta Pratchetin minä ahmin. Välillä on pakko lukea kirja uudestaan hieman huolellisemmin, kun ekalla kerralla sen on ahminut sellaisessa päivässä^^

Tähtihatun meinasin seuraavan kerran lukaista, kun saan Vapaat pikkumiehet loppuun.

Ainiin, ja meinasitteko te jotain ilmaisfoorumia, vai ihan ns. kunnollista?

[Windy]

Minä olisin myös innoissani liittymässä Pratchett-foorumiin. Ilmaisfoorumin osaisin itsekin laittaa pystyyn (olettaen, etteivät ihmiset odota sen ulkonäöltä ihmeitä), mutta maksullisiin minulla ei taida olla varaa tai kielitaitoa sen asioiden hoitamiseen.
Minuakin on ihmetyttänyt suomalaisen Pratchett-foorumin puute. Olen silloin tällöin Ankh-Morporkia seurannut, mutta vaikka saankin ihan hyvin selvää muiden tekstistä, oman kirjoitustaidon puute estää täysipainoisen osallistumisen sen keskusteluihin. Olisi hauska jutella muiden suomalaisten fanien kanssa.

Tilasin juuri kolme sarjakuvaa englannista Amazonin kautta. Mort, the Colour of Magic ja the Light Fantastic. Guards, Guards jo löytyikin Lontoonmatkan jäljiltä. Onko muut lukeneet noita sarjakuvia? Olivatko turha ostos vai onko joku muu tykännyt niistä?
Vartijat hoi ei kuulu lempikirjoihini, mutta olihan tuo sarjakuvaversio silti viihdyttävä. Piirustustyyli oli sinänsä ihan kiva. Varsinkin ne pari kuvaa Kuolemasta oli hyviä. Ei niin synkkiä ja pelottavia, kuin Valon tanssissa. Tarinasekä monet ellei kaikki vuorosanoista oli samoja kuin kirjassa ja jotkin niistä naurattivat tässä enemmän kuin itse kirjassa. (*Kaksimetrinen Porkkana ja tämän kääpiöisä vastakkain* Porkkana: "So, i'm not a Dwarf, then?" Isä:"Only by adoption. Sorry." Samoin Kuolema ja tämän elinajastimia täynnä ollut eväskori sai hymyn suupieleen.)
The Light Fantasticin piirustustyyli ei miellyttänyt. Liian rujoa ja veristä minun makuuni. Kyllähän Ankh-Morporkissa ihmisiä kuolee jatkuvasti, mutta jotenkin on eri asia kuvitella se päässään kuin nähdä paperilla Cohen silpomassa druideja. Saatan myös olla liian tottunut Paul Kidbyn ihanan lutuseen Rincewindiin. En tykännyt sen ulkonäöstä tässä yhtään. Enkä myöskään Kuolemasta. Tässä se oli pelottava, enkä koskaan ole osannut ajatella Pratchettin Kuolemaa pelottavaksi. Sen näköinen Kuolema ei voi tulla kutsutuksi Ashk-Enten riitin avulla kesken juhlien. Edes se oliivi ja juustonpala coctailtikun päässä ei naurattanut, kun katseli vaan pelottavaa pääkalloa sen takana. Hrr!

Lontoonmatkani poiki kaksi piirrosanimaatiotakin. Soul Music ja Wyrd Sisters. Soul Music oli muuten hyvä, mutta Susanin ääni häiritsi koko elokuvan ajan. Toisaalla ääninäyttelijöiden valinnoissa taas oli onnistuttu, sillä Cristopher Leetä parempaa valintaa Kuolemaksi ei olisi voitu löytää. Klatchin muukalaislegioonakohtaus, kun se on hiekkaan haudattuna... Ihana! Samoin pikku-Susan oli söpö.

Wyrd Sistersissä ei oikeastaan mikään häirinnyt. Hauska kokonaisuutena, vaikkei tietty kirjan tasolle ylläkään.

[Lupin]

Minä ja Gwyneth olemme muuten pohtineet tässä sellaista asiaa, että olisi tosi ihanaa jos olisi olemassa suomenkielinenkin Pratchett-foorumi. Ei kukaan Vuotiksessa käyvistä Pratchett-faneista olisi kiinnostunut perustamaan sellaista?

En ole perustamassa foorumia, kun minun harrastuksillani on muutenkin tapana levähtää vähän turhan suureksi *katselee hermostuneena Vuotista* mutta sellaista vihjettä antaisin että tehkää ihmeessä foorumi ja sen mukaan joku aihetta käsittelevä sivusto. Pelkkää foorumia on kamalan vaikea potkaista käyntiin tyhjästä ja Pratchett -sivut olisivat sellainen hyvä pohja foorumille. Ja kertokaa sitten kun paikka on pystyssä niin liityn heti :) Minäkin olen ihmetellyt tuollaisen puuttumista.

[Windy]

*Muokkaa pitkälti koko viestin uuteen uskoon*

Kuka on piirtäjä niissä? Paul Kidby? (toivottavasti) :)

Hyvin valitettavasti ei. Itsekin rakastan hänen tapaansa kuvata kiekkomalaisia. Luulen hänen haluavan antaa jokaiselle kuvalle kaikkensa, eikä sarjakuvissa siihen yleensä ole aikaa tai tilaa. Kidby on ennemmin taiteilija. Vartijat hoi!:n on piirtänyt Graham Higgins ja Valon tanssista Steven Ross ja Joe Bennet.


Minä voin ilmoittautua jonkinmoiseksi vapaaehtoiseksi vetämään tätä fanisivu ja foorumi-projektia, mutta yksin en siihen mitenkään pysty. Tarvitsen apulaisia ja apulaisen apulaisia sekä tietysti näiden assistentteja. Voisin vaikka kerätä tähän alle lista, ketkä haluaa tulla auttamaan. Lähettäkää minulle yksäriä, niin ei tarvitse tätä topicia täyttää aiheella paljoa enempää. Kertokaa ainakin millaisissa asioissa pystyisitte auttamaan ja kuinka paljon teillä on aikaa tälle projektille, joka ainakin alkuvaiheessa tulee vaatimaan todella paljon työtä.

Odottelen ehkä viikon verran yhteydenottoja ihmisiltä ja toivon mahdollisimman monen asiasta kiinnostuneen tarjoavan hiukan apuaan. Sivusuunnittelijoita ainakin tarvitaan. (Siis suunnittelijoita. Sinun ei tarvitse tietää mitään koodikielistä tai muista teknillisistä asioista. Kaikenlaiset ideat sisällöstä, kirja-arvostelut ja muut vastaavat tekstit kelpaavat myös.)

Apuaan tarjonneet:
Lupin (ongelmatilanteissa)
Golden (sivujen toteutuksessa)
Duranix (Windyn henkinen tuki romahdusten aikana ja hiukan kaikkea muutakin)
Gwyneth (suunnittelupuoli)
Marnie of Gondor (suunnittelupuoli)
Aleczandra (sivujen toteutus)
Arwen's Light

[damis]

En oikein tiedä tuosta Pratchettista. Suuri ajomatka, siitä pidin. Myös noitaiskokset ja noitia maisemissa olivat ihan luettavia ja hauskoja... Vartiosto valmiina palvelukseen oli kamala. Puoleen väliin asti en ymmärtänyt kuka oli kukakin, ja mitä oikein oli tapahtumassa. Sitten yks kaks tarina imaisi loppumetreillä minut mukaansa, ja koko sen alkupuolenkin sitten ymmärsi, ja tuntui ihan hyvältä. Hyvä maku jäi suuhun mutta sen lukeminen oli kamalaa.
Sekavaa, sekavaa...

[Modesty]

Pidän Terry Pratchettin tyylistä, vaikka suurimmassa osassa kirjoja juoni toimiikin saman kaavan mukaan. Alussa tapahtuu jotain kummallista, sitten enemmän tai vähemmän omituiset henkilöt sekoilevat ympäriinsä tilanteen kehittyessä ja lopussa tarinan sankarit pelastavan maailman (tai jotain yhtä mahtipontista). Pratchettin rikkautena ovat kuitenkin yksityiskohtia täynnä oleva hullunkurinen Kiekkomaailma, fantasian kliseet päälaelleen kääntävät henkilöt sekä lukuisat viittaukset kirjallisuuteen ja reaalimaailman ilmiöihin. Ehdoton suosikkihahmoni Kiekkomaailmassa on Kuolema, kirjoista pidän ehkä eniten Mortista ja Viikatemiehestä. Neil Gaimanin kanssa yhdessä kirjoitettu Hyviä enteitä on myös hauska kirja.

[Windy]

Wicked Beast:
Pratchettillä tosiaan riittää tuotantoa vaikka muille jakaa. Täydellinen lista löytyy jostain tämän keskustelun aiemmalta sivulta. Paras aloituskirja riippuu hiukan omista mieltymyksistäsi ja iästäsi myös.

Jos olet iältäsi lähempänä kymmentä kuin viittätoista kannattaa aloittaa nuorille suunnatuista kirjoista. Itse tarjosin pikkusiskolleni ensimmäiseksi Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät-teosta. Myös Vapaat pikkumiehet ja Tähtihattu (tuossa järjestyksessä) voivat olla nuoremmalle helpommin ymmärrettäviä. Niiden huumori aukeaa ilman kovin laajaa yleissivistystä. Silti ne olivat hauskoja vielä näin kaksikymppisestäkin joten liikaa lapsellisuutta ei kannata pelätä. (Allekirjoitukseni on Morrisista. Ja jos pitäisi valita sen ja noiden kahden jälkimmäisen väliltä, niin suosittelisin ennemmin Morrista.)

Jos katsot olevasi kypsempää sorttia, Kiekkomaailmastakin löytyy vaihtoehtoja.
Itse pidän eniten Kuolemasta kertovista kirjoista (suomennettuja Mort, Viikatemies, Elävää musiikkia ja Valkoparta karjupukki) Noista Viikatemies oli suosikkini, mutta kahta viimeistä ei ehkä kannata lukea ennen Mortia. Hankala sanoa, millaiselle ihmiselle noita suosittelen. Oikeastaan kaikille. En taida tietää yhtään Pratchettiä lukenutta, joka ei Kuolemakirjoista olisi pitänyt. Kuolema on vaan hahmona niin symppis.

Jos olet dekkarikirjojen ystävä, voisivat Vartiostokirjat olla sinua varten. Ne käyvät kyllä hyvin muillekin lukijoille, mutta erityisesti salapoliisityypeille. Ne sopivat myös hiukan vakavammille ja enemmän kirjasarjan yhteiskunnallisista kannanotoista kiinnostuneille. Vartioston tarina etenee Kuoleman juttuja lineaarisemmin, joten kannattaa lukea ensin Vartijat hoi! ja vasta sitten Vartiosto valmiina palvelukseen.

Lisäksi löytyy kolmesta Lancren noidasta kertovat kirjat (Johan riitti, Noitasiskokset, Noitia maisemissa ja Herraskaista väkeä) sekä Rincewind-velhon kirjat (Magian väri, Valon tanssi, Velhous verissä ja Eric). Ne ovat tuollaisia yleishauskoja kirjoja, joista voi myös aloittaa, jos haluaa. Niistä tosin ihmiset eivät tunnu olevan yhtä innostuneita kuin noista aikaisemmin mainitsemistani.
Jos olet kirjasarjoja järjestyksessä lukevaa sorttia, aloitat luku-urakkasi Magian värillä sekä Valon tanssilla. Ne ovat oikeastaan ainoat kirjasarjan kirjat, joissa järjestyksellä on väliä. Yleensä voit vain napata jonkin Pratchettin käteesi ja alkaa lukea välittämättä siitä, oletko lukenut aiempia kirjoja vai et. Ainahan järjestyksessä lukiessa saa aikaisempiin kirjoihin viittailemisesta enemmän irti, mutta ei niiden ymmärtämättömyys lukunautintoa pilaa.

En nyt ehtinyt sitä kirjojen kirjoitusjärjestystä tuolta aiemmilta sivuilta kaivamaa. Etsi itse, jos kiinnostaa. ^^

[Windy]

Noista sarjakuvista:
Niitä tuskin saa tilattua suomalaisista kirjakaupoista. Selasin tuossa juuri kaikki Akateemisen sivuilta löytyvät Pratchettin kirjat, eikä siellä näkynyt yhtäkään niistä. Ainoa jota edes olisin odottanut näkeväni oli Guards! Guards!, sillä muiden painokset taitavat olla loppu.

Jos sinulta tai vanhemmiltasi löytyy joku luottokortti, niin kannattaa ehkä kokeilla Amazonia. Omani ostin www.amazon.co.uk :sta. Käytettynä, koska niitä ei kerran uutena taida olla mahdollista saada tuota vartiostosarjakuvaa lukuun ottamatta. Se väittää myös Mortia löytyvän varastosta, muttei kannata luottaa siihen. Odotin omaani viisi viikkoa, kunnes tuli ilmoitus, ettei sitä saatu ja jouduin kuitenkin ostamaan sen vanhana ja sain viikon päästä.
Vaikka käytettyjä ostaessaan asioikin yksityisen ihmisen kanssa ja siten  se voi sisältää pienen riskin rahojen menemisestä hukkaan, minulle ainakin jäi hyvät kokemukset. Valon tanssi taisi hukkua postiin tai sitä ei koskaan lähetettykään, mutta sain siitäkin rahat takaisin kysyttyäni viipymisestä myyjältä. Kannattaa myyjää valitessa vilkaista niitä arvosteluja, mitä muut ovat kyseisestä henkilöstä jättäneet. Sillä välttyy varmaan parhaiten huijatuksi tulemiselta. Muista myös varmistaa, että henkilö suostuu postittamaan kirjan Britannian ulkopuolelle.