Kirjoittaja Aihe: Radiokanavat  (Luettu 22544 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

amarie

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« : Helmikuu 02, 2003, 11:16:15 »
Mikä radiokanavissa on hyvää, mikä ärsyttää? Perusteluja perusteluja....

Mitä radiokanavaa kuuntelet? Onko erityistä syytä?

Jos sinulla on lempijuontajaa niin kuka se on?

Itse kuuntelen Energyä. En tiedä miksi. Siellä on liikaa mainoksia ja musiikkikaan ei ole kovinkaan usein sitä mitä haluan... Silti kuuntelen sitä. Radio Energyllä on hyvä viikonlopun tähtiartisti jutut. Finteligens.

firith

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #1 : Helmikuu 02, 2003, 12:31:27 »
Mua NRJ on alkanut suututtaa aivan hirveästi. Joskus olen sanonut että siinä ajassa missä NRJ soittaa yhden kappaleen, Kiss FM soittaa kaksi, ja Nova neljä.

NRJ:n mainokset ovat hermoja raastavia, varsinkin kun kuuntelee autossa ja se heppu siellä studiossa ilmoittaa että kohta tulee joku hyvä laulu, mutta ensin tulee miljoonia mainoksia ja sitten kun se laulu vihdoin pääsee alkamaan, ollaankin jo perillä siellä minne olimme menossa.
Sen takia en kuuntele Energyä enää edes kotona. Olen ihastunut Novaan, koska siellä soitetaan niin monenlaista musiikkia. Ei tarvitse ainakaan pelätä että kuulee jonkun NRJ:n kuukauden ykkösen, jota on muutenkin jo kuultu tarpeeksi.

Kiss FM:ää kuuntelin ennen paljonkin, mutta siinä vaiheessa menetin järkeni siihenkin, kun sieltä tuli aina Discon Levottomat tuulet.

Mulla oli tapana avata aamulla aina Energy. NELJÄNÄ aamuna peräkkäin, kun avasin radion siinä kymmentä yli kahdeksan, sieltä heti ensimmäisenä kuului sama vihaamani kappale, Bomfunk Mc's:in Something going on. Siis aina se sama. Aina se sama...
Se laulu vainosi minua.

Kyllä minä Kiss FM:ää ja Energyä voin kuunnella, ainakin sieltä tulee musiikkia, mutta mielummin kuuntelen aina joko SuomiPopia tai Novaa.
SuomiPopiakin vaan silloin kun äiti ei tahdo laittaa Novalle :P

the Wa

  • Ankeuttaja
jepjep...
« Vastaus #2 : Helmikuu 02, 2003, 13:00:14 »
Yleensä kuuntelen Suomipoppia ja vaihdan siitä NRJ:lle ja takaisin.
eh, perustelut? no en henkilökohtaisesti kovin paljon tykkää NRJ:stä, kyllä siltä kerran vuosisadassa joku hyvä biisi tulee. Se on lähinnä sellasta kevyttä purkkapoppia.

Suomipop on hyvä siks, että sieltä tulee aika erilaista musaa. Esim. HIMiä, Tyristä yms.
Ärsyttää kuitenkin ne "Matti ja Teppo"-laulut, sellaset nostalgiabiisit.

Yritän metsästää radiosta hyviä biisejä, mutta vaikeksipa on nykypäivänä mennyt. Serkkuni sanoi että radio Helsingissä on erilaisia ohjelmia menossa koko ajan ja musa vaihtuu (toisin kun Kissillä ja NRJ:llä...)
mutta enpä ole löytänyt tuota ko. radioasemaa.
Haluaisin kuunnella Yle X mutta kun ei löydy, niin ei löydy.
Kuuntelen myös välillä Radio Citya, siinä on asennetta. Kunnon rock´n´rollia. Muttamutta...

Mandy

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #3 : Helmikuu 02, 2003, 13:15:01 »
Yle X eli entinen Radio Mafia. Olin aivan pettynyt, kun kuulin, että Mafia muuttaa nimensä ja ohjelmistonsa. Onneksi muutokset eivät olleet liian suuria. Ikävöin Paula Norosen Mirvaa ja Tarja Kulhoa. Aamuisin tulee kuunneltua Juuson ja Peltsin pölinöitä. Ylexiltä tulee parasta musiikkia.

Silloin kun en kuuntele Ylexiä, kuuntelen yleensä Suomipoppia. Kiss FM on ok. NJR on ärsyttää suunnattomasti. Siellä on liikaa mainoksia. Samat kappaleet pyörivät koko ajan. En pidä juontajista.

Sparkle

  • Ankeuttaja
Re: Radiokanavat
« Vastaus #4 : Helmikuu 02, 2003, 15:21:25 »
Kuuntelen Citya ja YleX:aa (ex-Mafiaa). Syinä on se että ne soittavat muutakin kuin purkkapoppia. Joskus kyllä kuuntelen esim. Kissia tai NRJ:ta, jos vaikka autossa ollaan niin äiti ei halua jostain ihme syystä kuunnella Citya ja minä en halua kuunnella Novaa/Sävelradiota. Kompromisseja.

Lempijuontajiin lukeutuvat varmaankin Peltsi ja Juuso aamuhöpinöineen, mutta mieluiten kuuntelen musiikkia enkä juontajien lässytystä.

Miksi on olemassa Radio Nova?

Poissa Winky

  • Vuotislainen
    • http://vinkulelut.cjb.net
Radiokanavat
« Vastaus #5 : Helmikuu 02, 2003, 15:49:55 »
Suomipop, sitä tulee nykyään kuunneltua, kun Radio On on nykyään niin outo, biisit tulee nauhalta ja sieltä ei saa toivoa mitään. Suomipopilta saa taas ilmatteeks joka just hyvä juttu. Nova on ärsyttävä, kun siellä tulee koko ajan niitä uutisia ja sääilmoituksia ja sitten sellasta kauheaa musiikki, vanhanaikaista ja ärsyttävää.

Poissa jenan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Radiokanavat
« Vastaus #6 : Helmikuu 02, 2003, 17:42:53 »
YleX:ää kuuntelen. Olin jo niin tottunut Mafiaan kanavauudistuksen tullessa, etten nähnyt mitään syytä vaihtaa. Eipä ole vaihtoehdotkaan kovin hääppöiset.

YleX soittaa ainakin osittain sellaista musiikkia, mitä kaipaan. [Jo Mafia aikoinaan antoi minulle yhden lempibändin, Starsailorin, minkään muun kanavan en ole kuullut SS:a soittavan, sen sijaan Mafialta kuulin kerran Alcoholicin kesällä 01 ja ihastuin heti. Kiintoisaa.] Toisaalta välillä kaipaa näitä uusimpia kappaleita [ei Avril Lavignen kuitenkaan], mutta välillä kuulee vanhempiakin kappaleita [ja vanhemmilla en tarkoita viime joulukuun hittibiisejä].

Suuri pointti kanavavalinnassani on myös mainokset, tai niiden puute. En voi sietää radiomainoksia ["osta kolme makkaraa, hei osta viisi jätskiä, nämä kaikki Citymarketista vain ysiysiysi"], ja Yleltähän noita mainoksia ei kovin tule. [Kissiä kesällä kuunnellessani siskoni huoneessa meni hermot "40 minuuuttia pelkkää musiikkia, ei mainoksia" -mainostukseen, mitä tuli kyllä enemmän kuin sitä musiikkia, tai niitä tavallisia mainoksia.]

YleX:llä lemppariohjelmiani ovat Peltsin ja Juuson aamu [mutta viikonlopun remixit vähän tökkii, liika on liikaa] ja Pietarinkadun Oilers.

Mökillä kesäisin ja automatkoilla tulee useimmiten kuunneltua Radio Suomea. Muuten se ei minuun iske, mutta urheilu-uutiset ovat korvaamaton apu varsinkin mökillä, missä ei ole telkkaria.

Nrj:tä olen kuunnellut joskus sukulaisten luona, mutta jo se riitti. "Suomen pisin radiolähetys! Jee ollaan tuhat päivää radiossa putkeen, mitä väliä jos nukutaan välillä vahingossa muutama tunti kunhan tulee Suomen pisin radiolähetys!" [eheh, tämä nyt oli täysin omasta päästäni, ei kai nuo nyt ihan noin tehneet tuossa yrityksessään, vaikka kyse onkin NRJ:stä].. Voiko enää järkyttävämpää olla? IMHO.
Kissiä kuuntelee siskoni, ja enpä pidä. Tuo mainoshomma ja novamusiikki [missä sinäänsä ei ole mitään vikaa, mutta..] yhdistettynä "mahtaviin kissin pilabiiseihin" ei iske minuun. u.
Suomipopilta tulee joskus hyvä kappale, mutta 9 kymmenestä biisistä on kaikkea muuta kuin mieleeni.

Juliette

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #7 : Helmikuu 02, 2003, 18:48:23 »
SuomiPop, kuuntelen suurimmaksi osaksi hevi osastoon kuuluvia bändejä eikä muualta kuule mitään sen kaltaista.
Niin ja sieltä tulee Eppuja myös! :)

Äh, SuomiPopilta tulee juuri sitä musiikkia mitä minä haluan, vaikka välillä se saattaa olla jotain vanhemmille suunnattua.
SuomiPophan on suunnattu 25-40 vuotiaille.

Toinen on City.
Mutta sieltä tulee liikaa ulkomaalaista ja...*nielaisee*,
tälläkin hetkellä Avril Lavignea.  

SuomiPop se on.

*muokkaus*

Heräsin kesätöihin kolmen viikon ajan joka aamu ennen viittä, ja paikanpäällä kuunneltiin aina YleX:ää. Niinhän siinä tapahtui, että ihastuin Peltsin ja Juuson kuivia aamuja piristäviin höpinöihin ja vaihdoin kotonakin YleX:än pääkanavaksi.

Parasta tässä kanavassa on että se on kiinnostavampi ja monipuolisempi kuin muut kanavat. Musiikki on nuorille (ja sunnuntai iltana minulle), musiikista tulee juttua, listat.. jne.
YleX:llä kuuntelijoilla on myös huomattava osa koko radion tarjonnassa, ja se tekee siitä myös erikoisemman.
Ei mainoksia, mahtavaa. Kuuntelen ihan mielelläni juontajien juttuja, joita YleX:ltä kuulee paljon.
Miinuksena on se hiphopin ja muun beat-musan paljous, mutta ei sitä ihan mahdotonta ole kuunnella.

Ja vielä plussaa, ei pilapuheluja!!

Nelli

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #8 : Helmikuu 02, 2003, 19:33:19 »
Minulla on stereoissa tallennettuina Nrj, Nova, Yle X, Kiss FM, Suomipop ja vielä joku kuudes. Niiden välillä sitten seilaan. Jos joltain kanavalta tulee huono kappale/mainoksia, niin vaihdan. Niin yksinkertaista.

Yleisimmin kuitenkin on Kiss tai Nova päällä ja nykyisin aika usein myös Suomipop. Kissiltä tulee aika paljon purkkapoppia, mutta myös hyviä kappaleita. Novalta ja Suomipopilta tulee paljon suomalaista. I like.

Yle X:ältä tulee turhan erilaista musiikkia minun makuun. Samoin liikaa räppiä. Nrj:ltä tulee varsin ärsyttävää purkkapoppia. Ei sitä jaksa kauaa kuunnella (asiaan tietysti saattaa vaikuttaa, että tämä kanava soi mäessä.. :P).

Mainoksien määrään en ole edes kiinnittänyt huomiota. Nimittäin jos tulee mainos, vaihdan kanavaa. Ei sitä huomaa miettiä.. Mutta yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että niitä mainoksia on joka kanavalla liikaa.

Mitään erityisiä ohjelmia en yleensä jaksa seurata. Musiikin takia minä radiota kuuntelen, elikkä tässäkin taas kanavanvaihtoa peliin.

Juuh.. Ja jos joku ystävällinen olio jaksaisi vielä kertoa Cityn ja Grooven kanavat, niin olisin onnellinen.
 ;)

Fleur

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #9 : Helmikuu 02, 2003, 19:44:07 »
Silloin kun kuuntelen radiota, kuuntelen Kissiä. Juontajat on hauskoja (varsinkin aamulla) ja musiikki yleensä hyvää. Eivät soita pelkästään uusimpia purkkapophittejä, vaan myös vähän vanhempia [tosin meinaan heittää radion seinään joka kerta kun juontaja sanoo "ja seuraavaksi Kuin raivo härkä"]
Nrj:iä kuuntelin ennen, mutta aloin kyllästyä siihen että puolessa tunnissa tuli ehkä kaksi biisiä. Tosin jos haluan kuulla esim. T.a.t.u:n lauluja, kannattaa kuunnella NRJ:iä. Niiden biisivalikoima on suppeampi, joten All the things she said tulee aika usein.
Vastustan Radio Novaa, jolla bussikuskit julmasti kiduttavat pieniä ihmisiä. Kaverini isä kuuntelee sitä aina ja tuntuu siltä kuin ne soittaisivat vuorotellen J. Karjalaista, Frederickiä ja Pave/Pete/Pekka/whatever Marjarantaa.

Satsuki

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #10 : Helmikuu 02, 2003, 20:47:52 »
En kuuntele radiota kovinkaan aktiivisesti - oikeastaan vain aamuisin kouluun lähtiessä. Yleensä Kissiä, nimenomaan Kiss FM:n Aamutiimin takia. Timpe ja Sirkku juttuineen ovat aivan loistavia.  :mrgreen:
Energy ärsyttää suunnattomasti "trendikkyydessään" ja sen juontajatkin ovat persoonattomia ja tylsiä. Mainosten määrä ottaa myös pannuun. Ikävä kyllä Kissilläkin mainoksia on aivan liikaa, varmaan 3 jokaista soitettua biisiä kohti. Kaupallisuus, pah.  :twisted:
Olen hyvin pettynyt Mafian muuttamiseen YleX:ksi. Mafia oli positiivinen poikkeus radioasemien valtavirrassa, mutta YleX:ksi muututtuaan sekin on tullut jotenkin "nuorisoystävällisemmäksi" --> ainakaan minä, 16-vuotias, en uudistuksesta iloitse.

Timpe eduskuntaan.

Poissa Sodapop

  • Monimutkainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Radiokanavat
« Vastaus #11 : Helmikuu 02, 2003, 22:37:56 »
Kuuntelin ennen NRJ:tä, pidin sitä ehdottomasti parhaana radiokanavana ja muut olivat sitten sellaisia "Kyllähän näitä kuuntelee, mutta NRJ on silti paras!".
Sitten kuuntelin KissFM:ää pari kuukautta. En pitänyt kyseisen radiokanavan soittamasta musiikista, mutta totesin sen paremmaksi kuin NRJ.
Lopulta tyydyin 957:aan. Se on pelkästään Tamperelainen radiokanava, mutta viikonloppuisin sieltä soitetaan todella hyvää musiikkia. Klassikoita lähinnä. En kuuntelekaan radiota muulloin kuin viikonloppuisin. 957:n arkilähetyksistä en kuitenkaan piittaa. Liikaa puhetta.

Kuitenkin mieluumin kuuntelen jotain levyjä. Ei mainoksia, siinä pääsyy. Inhoan kun joku hyvä biisi napsautetaan kappaleen puolivälissä poikki.

CD-levyt kunniaan (:

Poissa Tracey

  • Vuotislainen
    • http://www.eskapismi.net/maarit
Radiokanavat
« Vastaus #12 : Helmikuu 02, 2003, 22:45:48 »
pitaa nyt sanoa tama vaikka teista ei kukaan sita kuuntelemaan paase mutta virgin radio on loistava.

Kanava jonka periaate on "jos soitamme rappia tai muuta sontaa niin soita meille ja me korvaamme vahingon rahallisesti"(anteeksi nyt rapin ystaville, mutta normaalit kanavat tulvii sita niin etta traceyn musiikkikorva pienemmastakin korisee kuollessaan) B-puolia, vanhoja kappaleita, uusia kappaleita, sekaan heitettyja akustisia ja liveversioita. jatkuvasti suurien artistien haastatteluja, oikeasti hyvia kilpailuja(matkoja ympari maailmaa katsomaan yhtyeita, kysymyksen sellaisia etta vain fanit osaavat vastata = palkinto sille jolle se kuuluu)

Poissa Zhenoa

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
    • http://r2.missalie.net
Radiokanavat
« Vastaus #13 : Helmikuu 02, 2003, 23:07:25 »
Radiota en ole kuunnellut moneen vuoteen. NRJ:tä olen aina inhonnut syvästi, Kissiä kuuntelin varsin pitkään sen loistavan Aamutiimin takia, joka kuitenkin muutama vuosi sitten degeneroitui täydellisesti.
 Sitäpaitsi musiikkimakuni on kääntynyt sellaiseen suuntaan, ettei haluamiani kappaleita soiteta tämän pallonpuoliskon asemilla edes toivebiiseinä. Pitäisi kaivaa isoisän radioamatörivehkeet esiin, se oli joskus onnistunut saamaan signaalia japanilaisista paikallisradioista :).
  Maustani johtuen kuuntelen silloin tällöin eri aloille omistautuneita nettiradioita, mutta sekin touhu on nyt vähentynyt jatkuvasti tukossa olevan kaistani vuoksi.

Fear

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #14 : Helmikuu 03, 2003, 11:11:52 »
Surffaan kissin ja Suomipopin välillä. Kissiltä tulee joskus ihan hyviä biisejä, mutta ärsyttää se toisto ja kaikki se purkkapoppi. Suomipopilta tulee ehdottomasti parhaat biisit; Tyrävyötä, Apulantaa, Him:iä ja joskus jopa Nightwishiäkin, mutta sitten taas ne iskelmäbiisit ja Anna Eriksonin renkutuksert sekä muut iskelmäbiisit ja Matti&Teppo ynnä muut käyvät ärsyttämään.

Poissa iidba

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Radiokanavat
« Vastaus #15 : Helmikuu 03, 2003, 18:03:06 »
NRJ. Suomen hittiasema nro. yksi. Hit music only.

Todellakin. Kuuntelen vain NRJ:tä. Sieltä tulee ikäisilleni suunnattua musiikkia, ainakin yleisesti ottaen. Siis nuorten mielimusiikkia. Lisäksi NRJ järjestää monia tapahtumia, tämä viimeisin on nyt NRJ Radio Awards, joka siis järjestettiin Tukholmassa. Eikä ole kovin kauan aikaa, kun NRJ järjesti Kaivarin kesäkonsertin, jossa esiintyi mm. Shakira.

Huono puoli NRJ:ssä on se, että sieltä tulee_paljon_mainoksia. Toisaalta on aika vaikeaa löytää radiokanavaa, jolta ei tulisi mainoksia. Liikaa mainoksia. Typerät juontajat. Samat kipaleet soivat aina.

Radionkanavat yleensä. Minä en pidä niistä juontajista. Ensinnäkin, niiden smalltalkit ovat omituisia ja liian tehdyn oloisia. Mjaah. Ei hyvä juttu ollenkaan.

Minä en kuuntele raiota ollenkaan. En vain kuuntele. Kuuntelen mieluummin cd-levyjä, niissä ei ole mainoksia ja voi kuunnella sitä ihaninta musaa koko ajan.

Aina vain samoja hittikipaleita. Uutta, uutta... :p
"Well, I don't know how to break this to you, but I think they might have noticed we broke into Gringotts." -Ron Weasley

Kirsten

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #16 : Helmikuu 04, 2003, 14:14:32 »
Joo minä kuuntelen Energyä.
Ne mainokset on tosiaan ärsyttäviä... Kuten aina joka paikassa.  Eniten ärsyttää ne mainokset siinä viikon top10 listassa kun se 1 laulun ois tarkoitus tulla niin siihen on aivan kamalat mainokset tupattu.
Parhaat juontajat on sit varmaan: Kristiina, Toni ja Tenkanen. Se Manuel Torro( en tiedä miten kirjoitetaan) niin on kanssa paras mutta taitaa juontaa vain aamuisin tai muutenkin vain säätä.

Loupelune

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #17 : Helmikuu 04, 2003, 14:43:40 »
Lainaus käyttäjältä: "Tracey"
pitaa nyt sanoa tama vaikka teista ei kukaan sita kuuntelemaan paase mutta virgin radio on loistava.


Virgin Radiota pitäisi pystyä kuuntelemaan netissä, joko aseman sivuilla (http://www.virginradio.co.uk/, siellä jossain pitäisi olla "listen now"-linkki) tai vaihtoehtoisesti RealPlayerin tai Mediaplayerin radiovirittimien kautta. Mä olen itse kuunnellut tuota pari päivää putkeen kun olen kotona ilkeässä kuumeessa, nytkin soi. Tulee huomattavasti parempaa musiikkia kuin keskiverto suomalaiskanavalta (ja englannin kuuntelu parantuu :p).

En kauheasti radiota kuuntele, levyt on paljon suuremmassa kulutuksessa (paitsi aamuisin ja kuviksentunneilla). Yle X:ää ja Suomipoppia kuuntelen, joskus Kissiä ja satunnaisesti harvoin NRJ:tä ja Groovea. Juontajiin en yleensä pahemmin kiinnitä huomiota, kun niin vähän radiota kuuntelen. Tosin jos siellä joku poikkeuksellisen ärsyttävä ihminen puhuu, niin luultavasti vaihdan kanavaa. Normaalisti vain kokeilen läpi eri kanavia niin kauan, että kuulen jostain korvaa miellyttävän biisin.

Diggle

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #18 : Helmikuu 04, 2003, 22:38:42 »
Mä en kuuntele mitään kaupallista *sensuroitu*. Kaiken maailman soittolistoja siellä pyöritellään. ei ei ei...
sen pitää olla kunnon kanava niinkuin esim. KissFM. Siinä on asiaa. Kuuntelen yleensä aamuohjelmaa. Se on niin mukava, kun siellä on monta ihmistä samaan aikaan höpöttämässä.
Teidänkin kannattaisi kuunnella kunnon radiokanavaa.

Ponzo

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #19 : Helmikuu 05, 2003, 07:47:14 »
Hyvää: Kuulee päivän uutiset ja ajankohtaiset asiat (en omista telkkaria) ja tietysti hyvää musiikkia. Huonoa: Ne soittaa samoja kappaleta kaiket päivät ja vielä ne ärsyttävimmät esim. Nova. Jota ne soittaa linjassa.

Itse kuuntelen Yle-X. Sitä kestää kuunnella vaikka ne samat kappaleet soi koko ajan.
Lempi juontajat ovat ehdottomasti Peltsi ja Juuso. Se piristää aina aamuisin.

Snowflake

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #20 : Helmikuu 05, 2003, 18:48:56 »
Yle X eli entinen Radiomafia (on muuten uskomaton tämä nimiuudistus). Monipuolisempaa musiikkia kuin muilta kanavilta, ei mainoksia ja neutraalit juontajat.

Ns. hittikanavilla meitä yrittävät viihdyttää yli(teko)pirteät toimittajat, jotka suoltavat varsinkin aamuisin ihan ihmeellisiä jaarituksia, joka aiheuttaa kovaa päänsärkyä, hengenahdistusta ja yleistä kuvotusta. Toisinaan tulee olo, että ne lukevat kaiken paperilta. Nämä kanavat (mm. NRJ, KissFm ja mitä niitä nyt on) kuulostavat kaikki samalta, jopa juontajat, sellaiselta pullamössöltä ja muutenkin niissä on kumma soundi (vaiko minulla vaikkua?)

Ja ne radiomainokset... Ne pitäisi kieltää lailla. Varsinkin paikalliset mainokset, jotka on mitä luultavammin suunnitellut joku ikäloppu harppu (anteeksi kielenkäyttöni) huonolla maulla (se rallatus särkee korvia). :evil:

Että kuunteluiloa  :D

Micla Boffin

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #21 : Helmikuu 07, 2003, 20:49:19 »
Minä kuuntelen Suomipoppia...! Sieltä tulee hyvää, suomalaista musiikkia, ja sen on myös monipuolista :D . Se on muuten ainut kanava  minkä olen kuullut soittavan Miljoonasadetta! Cool...yksi lempparibändeistäni :lol: .

NRJ on kanssa ihan ok...vaikka se soittaa koko ajan samaa musaa ja tulee liikaa mainoksia! :roll: . Mutta joskus tulee hyviäkin kipaleita.

Ääni Suomipopille! :D

Gaisu

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #22 : Helmikuu 08, 2003, 16:37:40 »
Itse kuuntelen AINA kiss fm:ää. Mielestäni kaikki muutkin radiokanavat ovat hyviä (lukuun ottamatta sävelradiota sun muita x) ), mutta kiss vain on paras ja se siitä. En osaa sitä paremmin selittää (kuten tavallista). Parodiat (vai mitä ne nyt oli  :wink: ) ovat mahtavia ja suosikkini on edelleen "kopiiiio, kopiiio, mie en oo mikkään kopiiio...".Timpe ja Sirkku piristävät aamua ihmeesti ja pilapuhelut ovat loistavia, toisin kuin energyllä "sun pitäs nyt muuttaa pois kämpästäs" ehe ehe ehe...ei uppoa muhun...Muutenkin NRJ:llä tuputetaan niitä perhanan mainoksia 90% ajasta...yök..eikös radiosta pitäisi kuunnella musiikkia eikä mainoksia??!!

Poissa Tha Lil' Dobby

  • Vuotislainen
    • http://www.geocities.com/teealdee/twilight.html
Radiokanavat
« Vastaus #23 : Helmikuu 08, 2003, 22:37:20 »
hm.. riippuu. kuuntelen Kissiä, Yle Xää ja Cityä.. mutta juu. eniten nyt olen alkanut leyjä kuluttamaan, kun onnistuneesti rikoin radioni antennin :p. noniin offille meni taas.

Energy jos joku ärsyttää minua niin suunnattomasti, en haluaisi loukata niitä jotka sitä kuntelevat, mutta mielestäni se on yksi kaikkein peeloimmsita ja TeiniXeimmistä kanavista, vähän samaa sarjaa Kissin kanssa, mutta kissillä sentään soitetaan musiikkia, NRJllä on vain tyhjänpäiväisiä höpinöitä ja mainoksia, kuka niitä kaipaa!? Ja juontajat on niin from ass, ettei ole tosikaan. Ja Kiss on.. aidompi. NRJ on ihan feikki.

Nova. mitä? täytyyhän Kaija Koolle ja Pave Maijaselle olla oma kanava. Ihan sanonko-mistä-kotisin-oleva. ja .. sitä kuunelkaamme aina kun isä on autossa, yipee!

-TLD

kevv

  • Ankeuttaja
Radiokanavat
« Vastaus #24 : Helmikuu 09, 2003, 12:19:22 »
Min kuuntelen Yle X:ää. Sieltä tulee minun mielestäni hyvää musiikkia ja juontajat ovat hauskoja. Ennen kuuntelin aina Novaa, mutta se alkoi vähitellen tympimään. Mielestäni juontajat olivat kuolettavan tylsiä ja musiikki on juuri sitä, mitä en koskaan haluaisi kuulla :?  Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni... Yle X:n juontajista lempparini ovat Peltsi ja Juuso, minusta on niin hauska kuunnella niiden juttuja. *wirn*