Kirjoittaja Aihe: Omat bändit  (Luettu 9125 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Voyageuse

  • Vuotislainen
Omat bändit
« : Tammikuu 13, 2003, 12:13:13 »
Soitatteko te itse missään bändissä? Me olemme muutaman kaverin kanssa perustaneet viime syksynä oman bändin. On meillä ollut jo kaksi keikkaakin (mm. kyläyhdistyksen juhlassa). Soitamme tietenkin kovereita, koska omia kappaleita ei vielä ole olemassakaan kuin kaksi. Myöhemmin, kun saamme aikaan omia tuotoksia, rupeamme soittamaan niitä enemmän.

Minä soitan bändissä bassoa. Se on kivaa vaihtelua, kun muuten olen musiikkiopistossa klassisella puolella. Bänsisoitto on tietyssä mielessä vaikeampaa, kun pitää pysyä samassa rytmissä. Toisaalta se on myös paljon vapaampaa kuin klassisen musiikin soitto.

Onko teillä kokemuksia bändisoitosta? Mitä pidätte siitä? Kuinka usein harjoittelette? Oletteko koko ajan toistenne kurkussa kiinni, vai onko bändissänne hyvä henki?

 Ja voitte myös kertoa vähän minkälaista musiikkia soitatte, bändin muista jäsenistä jne.
Calm, calm, calm

Poissa Flamerie

  • Emotionaalinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ProphecyHowl3
  • Tupa: Rohkelikko
Omat bändit
« Vastaus #1 : Tammikuu 13, 2003, 16:54:24 »
Me ollaan mun kaverin kanssa tässä harkittu perustavamme bändin. Se osaa soittaa kosketinsoittimia ja mä osaan-hmm-"laulaa"... *wirn* Ja sitte ku mä oon suorittanu sillä saksofonilla 2/3 mä alan soittaan bassoa, ja sitte meillä on basistikin! Paitsi että siihen menee vielä kaaauuuaan... Eli me siis tarvitaan myös basisti. Meiltä puuttuu myös rumpali ja kitaristi. Eli-ööh- ottakaa te Oulussa asuvat yhteyttä muhun... Jos osaatte soittaa hyvin jotakin noista soitimista... *hymy* Nah, en tarkottanu...

Mä oon ajatellu, että meijän bändi soittas vähän vaikka mitä (paitsi et Heavy Metal ja Black Metal ei tuu onnistuu...)  hiphoppii ja rockii ja poppii... Omia biisejä ois tarkotus tehä... Kuhan ei mitään rakkausropellusta... *yökkää*

muoks: Onko täällä muuten ketään oululaisia jotka on jossaki bändi toiminnas?
Forces collide.

myrkkyleppis

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #2 : Tammikuu 13, 2003, 20:49:45 »
mulla ja mun muutamalla kaverilla on suunnitteilla myös bändi...homma tuntuu kus*van älyttömästi,esim.meillä ei perjaatteessa oo rumpalia,ku se ei saa harjoteltuu kunnolla,meeijän on pitäny perustaa se vuos sitten,mut homma tukahtuu ku jotain suunnitellaan..meilt puuttuu solisti,ja KUNNON TOINEN kitaristi..sairasta...mut siinä on joku juttu et sitä jaksaa yrittää...mä saan oman sähkiksen kun oon suorittanu 2/3 pianossa...ja tällälailla näin...ongelmat on meillä onneks alussa,ni tiedetään miten selviydytään seuraavista ongelmista "keskellä" bonditoimintaa,mikä tulee varmasti tapahtumaan! :) me ollaan kyl suunniteltu biisuja,ja lopputulos on suomipunk/rock! se jyrää,esim.cmx:n biisuja voitais rillutella..  :wink:  musiikki kantaa!

Eleanor

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #3 : Tammikuu 13, 2003, 21:13:51 »
Mulla ja mun kavereilla oli suunnitteilla aika monta bändiä (joskus vuonna nakkimakkara). Mutta ainoa mitä saatiin aikaan oli muutama hassu biisi, jossa rytmi ja melodia tuli kosketinsoittimesta (siis sellaisia, jotka ovat jo valmiina soittimen tullessa)  :oops:

Mutta meillä oli yläasteella bändikurssi ja soitin siinä koskettimia (soitin ala-asteella 5 vuotta pianoa). Ja oon valinnu molemmat bändikurssit lukioonkin. Jos joku ei tiiä mikä bändikurssi on, niin se on sellanen musiikin kurssi jossa perustetaan bändi (aika ilmiselvää  :D ), mutta siis ei mitään nimeä vaan harjoitellaan biisejä koulussa ja soitetaan niitä koulun juhlissa yms.

Draco's bitch

  • Ankeuttaja
Meadow/Kokoonpano/R.I.P./Panfobia
« Vastaus #4 : Tammikuu 16, 2003, 00:37:47 »
Joo, minulla on bändi. Tosin olemme kriisissä tällä hetkellä, mutta kai se siitä helpottaa ajan kanssa. Kaikillahan meillä on kriisimme ja tällä hetkellä toisella kitaristillamme on vaihdevuodet ja toisella kitaristilla uhmaikä. Laulajaa ärsyttää ainainen kriitikki pelkästään häntä kohtaan. Basistia ärsyttää muuten vaan kaikki. Rumpalilla on kai asiat melko hyvin. Ei siitä ota selvää.

Mukana olen ollut tässä kyseisessä pumpussa  jostain syksystä asti. En siis kovin kauaa vielä ainakaan. Omia biisejä on mukavasti niin ettei tarvitse covereita pimputella vaan harkat menee hyvin sujuvasti omien parissa. Tulevia hittejä ovat. Osa ainakin.

Studiossa kävimme tosiaan purkittamassa seitsemän biisiä levylle tuossa joulukuun puolivälissä ja hyvinhän se sujui. Biisejä pitäisi joskus ilmestyä nettiin nykyisessä muodossaan, kun nyt ei ole mahdollista kuunnella kuin kotistudioversiota laulusta "Pulsating" ajoilta ennen minua ja nykyistä rumpalia. Ja tarkoitus olisi tosiaan lähettää sitä demoa johonkin levy-yhtiöihin, jos uskaltaa ja kun kaikki on ensin kunnossa bändin sisällä.

Bändin nimi on muuten Meadow [äläkä naura siellä!] ja musiikkiamme voi ehkä eniten kutsua Kornin tyyliseksi pomppunytkemetalliksi. Sujuvasti eteenpäin kulkevia biisejä. Tosin levyllä onnistuu kuulostamaan ärsyttävän samantapaisilta kaikki keskenään.

Ja minähän tosiaan olen se basisti.

Meadow on oikeasti ollut kasassa jo vuodesti 2001 ja vähän ennen kuin minä internetin ihmeiden kautta bändiin eksyin mukaan, vaihtui rumpalikin nykyiseen. Entinen toimii featuring-miehenä yhdessä laulussa jopa. Ja on hyvin mahdollista, että uusia jäseniä pääsemme ehkä etsimään joidenkin tilalle jos tässä huonosti käy, mutta eteenpäin pyritään silti.

Sivut bändillä ovat osoitteessa: http://themeadow1.cjb.net
Ne tosin ovat vähän millaiset ovat, mutta ei sillä kannata päätään vaivata. Uudet tulee kunhan kriiseistä on selvitty.


Bändin [ainakin vielä nykyinen] kokoonpano:

Pete -laulu
Eksu -1. kitara
Ode -2. kitara
Ilona -basso
Osku -rummut


muokkaa helmikuun 3. päivä, on vuosi 1999:
Joo, ei ole Meadown kanssa nyt mitään tapahtunut, mutta löysin jo tieni toiseen kokoonpanoon. Tosin yksi jäsen puuttuu vielä ja tämä on ollut vasta perjantaista asti kasassa. Mutta ei se mitään.

Eli bändi on Järvenpää-Jokela-akselilta ja siihen kuuluu minun lisäksi Jimmy ja Jamie. Sitä ei nyt oikein ole vielä päätetty soittaako Jamie rumpuja vai kitaraa eikä se selviäkään ennen kuin on jonkun aikaa odoteltu, että löytyykö toista niistä. Jos ei löydy kitaristia tai rumpalia niin Jamie on rummuissa aivan varmasti ja minut työnnetään kitaraan. Hurraa.

Bändillä on suomenkielinen nimi, jota ei tosin vielä paljasteta ja biisit on enklantia. Musiikki on sellaista Bitch Alertin tapaista rääkymistä.

Studioon mennään erään Kirkkonummelaisen bändin kanssa tekemään split-ep tässä kunhan saadaan ensin treenattua riittävästi ja biisit riittävän hyvään kuntoon noin kokonaisuudessakin. Meidän veljesbändin kanssa siis eli Pnukin tyttöjen.
   
Me ollaan oltu kasassa sellaiset neljä päivää ja meillä on jo fani. On se maailma ihmeellinen paikkaa.

Keltainen Pörssi -ilmoitus: Haetaan faneja nousevalle bändille.

muokkaus numero 2, joka tapahtui pian 1. jälkeen:
Nyt on siis kaikki päätetty tämän R.I.P.-bändin osalta, jonka nimi pysyy vielä salassa, mutta se on englantia. Nyt löytyi viikko sitten 8. helmikuuta rumpalipoika (Juho "Juise" J.) meille ja nyt on kaikki hyvin. Kahdessa viikossa kaikki valmiina. Ainakin noin päällisin puolin. Kyllä jotkut osaa.

Kesällä on kotoisa treenikämppäkin valmiina. Kai. Sillä välin saamme mädäntyä Jokelan monarilla (jossain bänditilassa), mutta en valita.

Nyt meillä on jo kolme fania. Hienoa.

Me soitamme horror-post-angstic-neo-metal-trauma-psycho-punkkia (mitenkä?) näin lyhennettynä versiona. Me olemme runttua ja minä tykkään.

Jäsenet ovat:
Jason Skut -laulu
Jimmy Skut -basso
Jamie Skut -kitara
Juho Skut -rummut

Rumpalin pelkän Juhouden saa selville jos alkaa tutkimaan bändin historiikkia, mutta se ei teille ole vielä mahdollista. Häh hää!

Enkä muuten edes kerro missä roolissa minä olen..

Muokkailen taas vaihteeksi, taitaa olla pari viikkoa kulunut edellisestä, mutta helmikuuta siis vielä elämme:

Eihän me olla tyytyväisiä mihinkään.. Juise potkastiin pellolle, koska se oli idiootti ja sillä oli liian hyvä tukka. Ja kaikenlisäksi se kuunteli kakkaa musiikkia. Ehkä Juise voisi tulla meille roudariksi.

Nyt on nimi vaihtunut takaisin suomeksi: Panfobia. Ja siirrytään myös suomenkielisiin sanotuksiin. Ja musiikkityyli menee tuonne punkrockiksi lyhennettynä kokonaisuutena.

Meidän basisti Jimmy siirtyi taka-alalle, koska olkapää petti. Hän suunnittelee kaikki videot ja ottaa meistä kuvat sekä kaiken muun tällaisen visuaalisen hoitaa. Hän on nyt sellainen taustalla heiluja..
Jamie siirtyi sitten rumpuihin ja kitaraan otettiin Laura. Minä sain työkseni basson sittenkin..

Ja taas minä muokkaan.. Toivottavasti vähään aikaan ainakin viimeisen kerran, koska eihän sitä aina jaksa uutta tarinaa tänne purkittaa, mutta nyt taitaa olla jo maaliskuun alku:

Eli tässä on taas ehtinyt sattua ja tapahtua Panfobialle.

Jason siirtyi kokonaan bassoon, koska Jimmy ei voi kantaa, kun on rikki olkapää. Jimmy on laulaja nykyään, koska eihän me voitu häntä taka-alalle kokonaan jättää. Tärkeä osa yhtyettä kuitenkin.

Jamie on edelleen se rumpali ja Laura tosiaan heitettiin pois ennen kuin ehdittiin mukaan kunnolla ottaakaan, koska eihän hän sopinut meidän rivistöömme mitenkään päin. Kitaristina toimii nykyään Mäksä (mikä nimi!).

Eli:

Jimmy -laulu
Jason -basso
Jamie -rummut
Mäksä -kitara

Laura tosin otettiin ainakin nyt meidän valokuvaajaksi. Kai. Managerin paikka on vielä vähän auki.

muokkailee naureskellen kun ei mikään oikein jaksa nyt pysyä, maaliskuun loppua taitaa olla tahi huhtikuun alkua, mä en ole päivistä ihan perillä

No siis yhtye on tämä kuuluisa Panfobia edelleen, jäsenet ovat:

Jimmy Obituary: laulu
Jason Ramirez: basso
Jonas [ex-Jamie] Weerez: rumput
Jin [ex-Mäksä] Manowar *repeilee*: kitara

Managerin paikka on avoinna edelleen eikä sitä Lauraakaan enää ole. Mikä ei tosiaan minua haittaa. Nykyisin haastatteluja- ja valokuvaoikeudet ovat tällaisella BecomingStars-levy-yhtiöllä. Ep tulee tuossa kesällä pihalla. Tuo tuollainen uusi, että kaikki vaan ostamaan. Lisätietoja ja uusimmat uutiset löytyvät osoitteesta http://panfobia.cjb.net kaikki vaan sinne vierailemaan.

Ja suuret kiitokset meidän ikiomalle keikkamaskotillemme Jennille jos hän mahdollisesti lukee tämän.

*Eihän tästä tule mitään kun ei mikään pysy samalla tavalla kuin ennen*

No niin no siis tämähän on aika pitkänpuoleinen viesti mutta omaksi huviksenihan minä tätä viestiä aina muokkailen ja kirjottelen tähän. Kuka tämän oikeasti jaksaa lukea muka kokonaan?

No jokatapauksessa. Tuossa pääsi käymään niin, että Jin otti ja lähti bändistä, koska aika ei riittänyt seurustelulle ja bändille ja hän valitsi seurustelun tärkeämmäksi osa-alueeksi elämäänsä.

Kokoonpano on siis siirtynyt tukevan kolmijalkaisen pöydän pariin ja jäseninä ovat

Jimmy- basso ja laulu
Jason -kitara
Jonas -rumput

Ep:n tulo markkinoille pitkittyy tämän välikohtauksen takia koska paskaa ep:tä ei halua kukaan tehdä joten odottelemme, että saadaan uudet biisit kasaan ja kitaristin soitto toimimaan edes hieman moitteettomammin.

Poissa Winky

  • Vuotislainen
    • http://vinkulelut.cjb.net
Omat bändit
« Vastaus #5 : Tammikuu 16, 2003, 19:40:39 »
Oh my god. Meillä oli joskus bändi, itseasiassa viime vuonna koulussa.

Se oli vaan sellanen, että harjoiteltiin biisi ja soitettiin kevätjuhlassa, mut me ei. Lopuks kukaan muu kuin minä ja mun kaveri ei käyny ja sitten se hajos. Meidän piti soittaa Anssi Kelan Puistossa... *muistelee nuotteja* :p

Loupelune

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #6 : Tammikuu 16, 2003, 19:57:37 »
Oi aikoja :D Meillä oli seiskaluokalla ihan tosissaan bändi koulukavereiden kanssa. Sillä ei tosin ollut nimeä, eikä me mitään soittaakaan osattu. Mutta se oli hieno bändi se.

Lievästi neuroottinen rumpali, jonka bändiharrastus johti siihen, että kun kerran sen rummuttamisen aloitti, sitä ei voinutkaan lopettaa. Tyttörukka rummuttelee edelleen.

Jo valmiiksi 13-vuotiaana hyvin diiva laulaja, joka ei suostunut mihinkään ja kaikki oli tyhmää ja hän ei ala mitään. Biisit olivat aina liian korkealta tai liian matalalta ja transponoi tämä ja nyt hankit kyllä uudet nuotit tuohon. Emme tulleet toimeen keskenämme.

Basisti, ehkä koko joukon ainoa lähestulkoon selväpäinen ihminen. Valitettavasti toimi laulajan sidekickinä; jotenkin mysteerisesti jokainen laulajan mielipide kulki telepaattisesti basistin pään läpi ja sai aina vastauksen "niin mustaki".

Ja minä, joka siinä vaiheessa olin hyvin, hyvin ylpeä ainakin viidestä osaamastani soinnusta, tartuin skittaan. Ensimmäisissä harjoituksissamme sain loistavaa harjoitusta siitä, miten kitaran kielet vaihdetaan. ("Voi pahus, tätä kieltä ei saa vireeseen. Mitäs jos sen virittäisi oktaavia korkeammalle?")

Treenasimme aktiivisesti Dingon 'Sinä ja minää' sekä Don Huonojen 'Hyvää yötä ja huomenta'. Kumpaakaan emme ikinä saatu soitettua ilman, että nauha oli taustalla. Itse asiassa emme nauhankaan kanssa saaneet koskaan yhtään biisiä soitettua. Olimme loistavia. Ja me olimme _tosissamme_.

Bändi hajosi noin puolen vuoden päästä. Taivaan kiitos.

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #7 : Helmikuu 01, 2003, 21:47:25 »
Koulun bändikurssilla ja valinnaisessa musiikissa soitan sähkö- ja bassokitaraa. Kummillakaan tunneilla kukaan ei uskalla laulaa, joten opettaja joutuu Presleyksi. Pidän bändissä soittamista helpompana ja hauskempana kuin yksin soittamista.

Haluaisin soittaa bändissä jonkinlaista keskiaikaheviä, olen kyllästynyt tavallisiin poppirenkutuksiin kokoonpanolla "rummut, bassokitara, sähkökitara, laulu". Ihku keskiaikabändi koostuisi laulusta, kitarasta, sähkösellosta, skalmeijasta, nokkahuilusta ja tavallista "akustisemmasta" rumpusetistä. Hyviä laulajia, skalmeijistejä ja nokkahuilunsoittajia on hyvin hankala löytää.

blödfisch

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #8 : Helmikuu 01, 2003, 22:08:37 »
Tässäpä aihe, jonka takia olenkin jo jonkin aikaa tuskaillut.

Jäsenten löytäminen on nimittäin kohtunut minunkin esteekseni. Soittaisin mielelläni bändissä, mieluiten rumpuja (yksi maailman parhaista asioista), mutta myös kitara, basso ja piano kävisivät (hemmetti, tarpeen tullessa voisin laulaakin). Ystäväpiiristä kuitenkin löytyy lähinnä viulisteja (ei sinänsä, piano-viulu-puhallinsoitin -kokoonpanotkin ovat olleet varsin mukavia) ja potentiaaliset yhtyekumppanit asuvat satojen kilometrien päässä.

Kitaratunneilla onneksi soitamme nykyään aina yhteen, serkkuni, opettajani ja minä. Mukavaa touhua. Yhdessä soittaminen on kuitenkin aina niin paljon parempaa kuin yksin soittaminen.

Toivokaamme, että onni tästä lähtisi kääntymään. Bändiin on päästävä. Piste.

Edit: Mission completed. :p

Kuuttis

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #9 : Helmikuu 02, 2003, 23:11:23 »
Juu. Meillä on bändi. Ilman nimeä, ilman omia biisejä. (Lisäisin tähän ilman taitoa,. mutta...) Joo. Me soitetaan poprokkia, sellaista perinteistä. Mä voisin tehdä meille biisejä, olen tehnyt jo pöytälaatikkoon, mutten uskalla esittää. Huu. :P Joo.

Eli soitetaan kaikkea häröä, jossain vaiheessa soitettiin mombasaa mutta nyt ollaan "edetty" johonkin vielä härömpään, tyyliin teuvvoon tai johonkin. No anyway.

Laulaja (ainakin virallisesti)-kitaristi on identiteettikriisistä kärsivä teiniangstaileva hysteerikko, joka joko nauraa tai itkee harjoituksissa. No joo, en mä itke. ^^ Joo, joskus tuntuu että mä olen ainoa joka ottaa sen jutun vakavasti. Ja jos suoraan sanon, mulla on eniten "taitoa". Eikä sekään ole paljon. Eli siis, mä soitan soolokitaraa ja laulan. *ylpis* Ja sitten jos vielä niitä biisejä... as if.

Toinen kitaristi ottaa tän jutun rennosti. Eli Iina. Joo, se on lunki tyyppi. ^^ Se soittaa siis säestysskittaa, ilmeisesti. Nää jutut on vähän auki.

Basisti on ihku. Meidän basisti katri siis, se rulaa. Siinä on tajuttomasti potenttiaalia ihan hyväksikin basistiksi.

Rumpali on tajuttoman hyvä rummuissa, vaikka on soittanut vaan ehkä, err, neljä kuukautta? Eikä sitäkään niin säännöllisesti, jonkun tunnin viikossa. Anyway. Luontainen lahjakkuus.

Kosketinsoittajan kanssa mulla menee sukset aika ristiin välillä. Äh. No se ei käy bändikerhossa, jossa me käydään, ja yleensä me soitetaan niitä biisejä joita me ollaan soitettu bändikerhossa. Joten. No siis, se ei käy bändikerhossa koska se ei tule hyvin toimeen musanopen kanssa. Niinkuin joku tulisi, sillä se ope on outo. :P Anyway.

-Kuude

Eminem

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #10 : Huhtikuu 14, 2003, 19:09:48 »
Mä perustin tänään mun kaverin kanssa "bändin". Tai siis me vain lauletaan huvin ja urheilun vuoksi...
Meitä on vain kaksi ja mulla ei oo muuta kun syntikka ja nokkahuilu (joita en osaa soittaa)... Mut kaverilla on kitara ja piano. Osaan tosin soittaa rumpuja ja kitaraa aika hyvin.
Meillä ei oo vielä edes nimeä.
Me lauletaan tosin covereita, koska ei olla mitään hyviä lauluntekijöitä. Eli lauletaan Kelly Osbournee, Pinkiä, t.A.T.u:a (venäjäksi! ja enkuksi) jne...
Keksikää meille nimi! Voi lähettää yksärillä nimi ehdotuksia!

mex-tex cowboy

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #11 : Huhtikuu 14, 2003, 20:07:01 »
No niiin, tässä se tulee, uusi lempibändinne, älkää säikähtäkö, ladies och playboys, may I present, the sicnificant:


Pakastettuja perunatuotteita


Niin, suoraan savosta,  rehellistä punkrockia tällä hetkellä kolmen jäsenen  voimin, n. 15 kappaleen verran. Esikuvina.: Goldfinger, bilnk, no shame ja oikeestaan kaikki mitä luettelin punktopicissa + Apulanta ja muut kovat.

Kokoonpano on minä: kitarat, simo:basso och jarkko: rummut. Bändi on ollut kasassa ehkä vähän yli puoli vuotta, aluks treenattiin vanhalla yläasteella, mutta saatiin sieltä häädöt, nykyään tykitellään paloaseman kellarissa, ja yläpuolen asukit tykkää... :P

lisää tietoja yksärillä.

MUOKKAUSTA

Pakastettuja perunatuotteita on kuollut. Eläköön Pakastettuja perunatuotteita. Se on nykyään Mastodontti!

Ps. on myös 2. kitaristi: Juhis!

zubrette

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #12 : Huhtikuu 14, 2003, 20:18:13 »
Joo no kyllähän mä bändissä soitan. Minä soitan bassoa, Yksi kamu skittaa ja toinen rumpuja. Meillä on kaikilla hyvin eriävät musiikkimaut, varsinkin minulla kahteen muuhun verrattuna. Se ei ole minusta kovinkaan...kunnianhimoista harjoittelemista ja soittamista. Harkat on kerran viikossa ja jauhetaan aina vaan samaa. Ihan kivaa se on.

Haluaisin soittaa semmoisessa bändissä missä soitettaisiin ihan oikeasti jotain hyvää musiikkia ja soittajia kiinnostaisi homma ihan oikeasti. Semmosta Blackmetallia jossa olisi jotain kansanperinne-juttua mukana ;). No jospa sitten lukiossa löytyisi sopivia tyyppejä?

Poissa tuulilukko

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • My gift of silence
Omat bändit
« Vastaus #13 : Huhtikuu 15, 2003, 08:23:28 »
Vai että bändi. No voi kai meidän porukkaa silläkin nimellä kutsua. Se on ehkä enemmänkin sellanen poppoo joka vaan soittaa ja laulelee. Meitä on siinä 15 hölön kieppeillä ja me harjoitellaan semmosen kerran kuukaudessa kun välimatkat on suhteellisen pitkät.
Niin bändin nimi on GoKe eikö olekkin varsin mielikuvituksellinen nimi.. tulee sanoista Gospelia Keskipohjanmaalta. ^_^
Eli me soitamme gospelia, koska olemme uskovaisia. tai ei koska, mutta koska niin haluamme. Ja me ollaan tehty jo yksi sellainen omakustanne levyntynkä. Jossa on 9 omaa kappaletta. hui.
Musiikkityyliä ei ole. Löytyy räppiä, sellaista poppia, vähän raskaampaa, ja sitten ihan rauhallista. Kaikille jotain.
Kotisivut löytyy osoitteesta http://www.goke.tk
Breathe in, who knows how long this will last..

emotions

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #14 : Huhtikuu 15, 2003, 09:45:00 »
Tottakai oma pändi löytyy! Jokaisella itseään arvostavalla.. eh.. noh, kuitenkin. Mein pumpun nimi on PKPL (: ei helvata mie olen ylpeä tuosta nimestä.. se on siis lyhenne sanoista PajunKissat PaskaLavalla. Eteen voi sitten lisätä "legendaarinen", meillä oli joskus muinoin ylä-asteen underground -piirien tuki takana (: Noh, mutta sitten päästiinkin ylä-asteelta pois (:

Silloin joskus kun mietittiin millasta kakkaa ruvetaan veivaamaan, lopputulos, johon päädyttiin on... *tättädää* GospelBläkkiä (: Tosin, joku kuvasi sitä ns. osuvasti "tehän soitatte MetalliHumppaPoppiFlamencoa" Mie en vieläkään oikein kyllä tajua tuota, mutta eihän sillä niin väliä ole.. (:

Koko pändi toimii vaan kesäsin, sillon ehkä saadaan tehtyä hyvällä tuurilla kolme piisiä, eikä niitäkään valmiiksi.. Joten kuten arvata saattaa, tämä meidän pändihomma on niin kieli poskella -meiningillä kun mitä olla voi (: Mutta hauskaa on ollut (: Ite siinä pumpussa lauleskelen, soitan bassoa ja nokkahuilua. Laulan ja soitan nokkahuilua.. jaa-a (: *pienehkö mietintähetki*

No mutta kuiteskin.. Jos lappeenrannan seudulla liikutte, jos kuulette mainintaa PKPL: stä, suosittelen ottamaan jalat alle niin nopeasti kun vaan voi. Ainiin. Onhan meillä lavashowssa strippareitakin.. (:

jackie

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #15 : Huhtikuu 15, 2003, 15:30:48 »
Olen soittanut ala-asteen aikana varmaan kuudessa bändissä pianoa. Aina pianoa. Ei koskaan mitään muuta. :p
Kolmannella aloitettiin se musiikinluokan käynti, ja opettaja pakotti meidät muodostamaan bändejä. Ne kaikki olivat toinen toistaan huonompia, ja meillä oli nannan ja tigerin kanssa tosi hieno bändi, jonka nimi oli...
Liekehtivät silmät. (Oukei, nyt mä kuolen :D nanna sen nimen keksi!)
Se oli niin hieno bändi. Ainakin meidän omasta mielestämme. Vuoden päästä se kuulosti kuitenkin kauhealta...
Tikru (Linda) soitti bassoa, se taisi taitaa sen homman vauvasta lähtien. nanna soitti rumpuja.
Minä soitin... yllätys yllätys, pianoa. :p Meillä oli hankalaa pitää sitä bändiä pystyssä, kun oli vain kolme jäsentä.
Sitten kukaan ei tietenkään osannut laulaa samaan aikaan kun soitti. Joten siitä tuntui aina puuttuvan joku soitin.
Se oli kai sitte se mun eka bändi.

Toinen muistettava bändi ala-asteelta oli sellainen ryhmä, minkä muodostivat jämät.
Ei siis oikein kukaan innostuttu mistään koulun bändijutusta kun tiedettiin se taso... Nähtiin asioiden oikea laita.
Siinä oli viisi jäsentä... Nova, Annika, Mushu, tiger, minä ja nanna. Tässä bändissä oli jo liikaa jäseniä. :D
Ne bändiharjoitukset meni päin pyllyä, kun joskus unohdin tulla harjoittelemaan enkuntunnin jälkeen.
Mushu teki aina englanninläksyjä eikä suostunut soittamaan mitään. Kaikki oli ihan sama sille.
Minä, nanna ja tiger keksittiin kivoja *köh* lauluja ja rämpytettiin sitä kitaraa.
Nova ja Annika menivät aina kesken kaiken ulos tekemään jotain kivaa.
Kyllä se kokoonpano toimi kun soitettiin. Mutta harjoituksista ei tullut mitään.

Sitten kanssa minut pyydettiin soittamaan yhteen oikeaan bändiin pianoa (whattasuprise) ja se oli hauskaakin.
Varsinkin, kun ne kaikki muut soittajat olivat poikia. Niiden kanssa olikin ihan erilaista soittaa, ne osasivat. :)

Nyt en ole yläasteella soittanut missään erikoisessa bändissä. Se on tietenkin harmi, koska siellä on hyviä soittajia.
Vähän oli puhetta, jos menisin yhteen poikien bändiin laulajaksi, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon...

Juu. Bändeissä on kiva soittaa. Jos ne bändin jäsenet osaavat soittaa.

(Damn, mua potuttaa kun ne huonoimmat laulajat laulavat sen orkesterin säestyksellä. Niillä on käheät äänet!!1 Ouh. Purkaus. Kiitos.)

Isabella

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #16 : Huhtikuu 15, 2003, 19:47:14 »
Wau. Te onnelliset. Mun haaveena olis soittaa bändissä, mutta kun ei oo löytyny mistään jäseniä.  :cry: (okeiokei, en oo ees kunnolla hakenu.. mut anyway) Minä ja mun kaveri soitellaan joskus yhteen, millon mitäkin, yleensä pianoo/skittaa. Mutta missä on basisti ja rumpali? Entä treenikämppä? Kaveri osaa laulaa tosi hyvin, siitä tulee viel varmasti jotain. Multa ei lähe kurkusta ei pihaustakaan, kun yritän laulaa. (okei, kyl sieltä pihaus lähtee, mut epävireinen sellanen. :? ) Omia biisejä mulla on toistakymmentä, mut ne on sovitettu vaa kitaralle, ja sanotukset sen verran henkilökohtasii, ettei niitä kehtaa soittaa muille, kun kaverille. :roll:

Elikkä haetaan basistia ja rumpalia ja treenikämppää. Ota yhteyttä. Kiitos. Älä naura meidän säälittävälle yritykselle. Kiitos jälleen.

Aludra

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #17 : Toukokuu 23, 2003, 22:29:55 »
Juuh, minäkin soitan jonkinlaisessa bändissä. Tai siis olen soittanut muutamassa eri bändissä... Tai siis... Ääh, jospa aloitan ihan alusta tämän bändissä soitto historiikkini.

Aloitin bändiharrastukseni 8 vuotiaana bändikoulussa. Soitin koskettimia. Se ei kyllä ollu mikään bändi vielä, kunhan opettelimme soittamaan. Hetkisen (ööh... hetkisen. Vuoden) kuluttua kaikki meistä osasi soittaa melko hyvin jotain soitinta ja yhteen soittaminen alkoi sujua. Muutaman vuoden soittelimme ihan omaksi iloksemme ja koulun & kansalaisopistinjuhlissa, kunnes ah-aina-niin-älykäs-isäni keksi, että tänne järjestetään musiikkileiri.
Siitä oikeastaan se bändiharrastus lähti kunnolla käyntiin.

Niinpä sitten kesällä järjestettiin musiikkileiri. Pidimme sen jälkeen hienon päättäjäiskonsertin, joka taisi olla meidän suurin "keikka" siihen asti. Seuraavana syksynä perustin 5 kaverini kanssa bändin, jonka nimeksi annoimme HHP. Soittelimme jonkun verran suomipoppi ja rockia, mutta hetkisen kuluttua soittointomme väheni, mutta kävimme kuitenkin talvella olivissa viikonloppu musaleireillä.  

Seuraavana kesänä oli taas jälleen musiikkileiri. Silloin me saimme intomme soittamiseen takaisin. Kävimme soittamassa kaikkien leiriläisten voimin pitäjäjuhlissa ja leirinkin jälkeen sama kokoon pano, mikä oli HHP:ssä ollut kävi soittamassa n. 5 erijuhlassa.

Talvella yksi musiikkileirin opettajista keksi, että lähdemme Pieksamäelle aluekarsintoihin ja jos pääsisimme niistä "läpi" pääsisimme Lapualle nuorisokulttuuri tapahtumaan, joka ei muuten ole mikään pikkutapahtuma.

Niinpä me rupesimme harjoittelemaan ahkerasti 13 hengen kokoonpanolla ja suuntasimme kohti Pieksamäkeä. Siellä soitimme biisit Sanoja, Kultaniityt ja Hiekka. Saimme pelkkää positiivista palautetta tuomaristoilta ja meidän kaikkien erittäin suureksi yllätykseksi pääsimme Lapualle edustamaan Itä-Suomenlääniä. Voitte uskoa, että kaikki bändimme jäsenet oli innoissaan.
Niinpä rupesimme harkoittelemaan vielä ahkerammin ja suuntasimme kohti Lapuaa, jossa esitimme Join me:n ja Hiekan. Taas jälleen tuomaristo antoi pelkkää positiivista palautetta ja yksi tuomareita oli kuulema ruvennut laulamaankin samalla kun me soitimme.

Nyt kun tämä Lapua juttu meni ohi, päätimme 6 kaverini kanssa perustaa bändin, jolle annoimme nimeksi S.O.S, mutta se ei ole vielä lopullinen nimi. Nyt olemme harkoitelleen ahkerasti ja päättäneet, että se bändi soittaa yhdessä ensikesän musiikkileirillä.

Eli siis minä olen ollut mukana bänditouhuissa 5 vuotta. On se sekin jo jotain. Kaikki bändit joissa olen ollut, on soittanut rockia ja poppia. Ja Lapuallakin edustimme Itä-Suomenlääniä Rockosastossa (jos sitä nyt osastoksi voi sanoa). Ja aina olen soittanut koskettimia. Voisin vielä kertoa jotain siitä meidän hienosta S.O.S bändistä.

Eli me soitamme rockia ja poppia. Bändissä on 7 jäsentä: 3 laulajaa (Linda, Hanna, Teela), 1 kosketinsoittaja (minä), 2 kitaristia (Simo <-- sairaan hyvä soittaja ja Antti), basisti (Jukkis) ja rumpali (Poke <-- bändimme nuorin jäsen, 11 wee, mutta soittaa paljon paremmin kuin jotkut yläaste ikäiset. Minä en ole oikeasti ikinä nähnyt saman ikäistä ja yhtä hyvää rumpalia. Ja taitaa Poke peitota monet lukioikäisekin rumpalit, ihan oikeesti. Pokella on mieletön rytmitaju ja se osaa soittaa niiiin hyvin, että huhhuh). Juuh, mutta nytbändimme yhteishengestä, joka on hyvä. Harjoituksissa kaikki soittaa mielellään (jos ei oteta mukaan viime harkkoja) ja innolla. Muutama riita syntyy aina esim. siitä mihin kohtaan soolot yms... tulee, mutta kukaan ei rupea kantamaan kaunaa kellekkään, jos soolo tulee erikohtaan mihin hän olisi halunnut.
Bändimme nuorin jäsen on siis 11 vuotias ja vanhin 16, eli aika laaja ikäluokka meitä siinä on. Mitäs vielä... Muistakaas tulla kuuntelemaan, jos joskus liikumme teillä päin. Ja bändimme nimi olisi siis (toistaiseksi) S.O.S!

Rox

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #18 : Maaliskuu 22, 2004, 22:39:11 »
Juude, vi har en band. (no joo, se ruottista...)
Siinä on 6 jäsentä.. minä (koskettimet), minun pikkuveli Juho (rummut), minun serkku Miikka (kitara), minun kaveri Riikka (loilottaa siellä mikin päässä... :) ), minun toinen kaveri Ville (basso) ja minun pikkusisko on aina vierailevana tähtenä laulamassa.. se on 7 weee...

On meilä pari keikkaa ollu.. kyläseuran jutskassa ja joissaki ns. "tansseissa" .. (olipas hassusti kirjoitettu...)
Nyt meän pitäis mennä kesällä sääskisafarille soittaan. ( se on semmonen tapahtuma mikä kiertää vähän sielä sun täälä.. Torniosta Luleåån ja Pelloon..) Se kestää melkein 4 viikkoa.. mutta katsotaan nyt..

Me soitetaan oikeastaan vähän kaikenlaista. "Tanssilava"-lauluista PopRockiin. Minun puolesta vois jättää nuo tanssi kipaleet pois, mutta kun meidän pojat tai no oikeastaan kaikki muut haluaa soittaa niitäki, niin pakkohan se on.. No ei. onhan ne jotku aivan hyviäki lauluja, mutta kyllä joitaki tekkee tuskaa soittaa...

Mehän ollaan tosi kokeneita, ku ollaan soitettu jo yli 3 vuotta.. :)
Paitsi ainahan sitä olis parantamisen varaa...

Meän iskä on kans ollu nuorempana monessa eri bändissä, niin kai se on jo elämäntapa sille kuunnella tämmöstä mölyä, mitä me soitama..
se yrittää parhaansa mukaan kestää ja opettaa meitä soittaan kunnolla.
Kiitos kaunis siitä sille! :)

Sacrilegiom

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #19 : Maaliskuu 23, 2004, 07:30:51 »
Lainaus käyttäjältä: "zubrette"

 Semmosta Blackmetallia jossa olisi jotain kansanperinne-juttua mukana ;).


Luulen että Viikinki/Folk Black Metal bändin kasaan saaminen voi tuottaa vaikeuksia. Kaikki tuntuvat soittavan Barathrum-covereita (Helpoimpia soittaa, ei siinä tietenkään mitään), tai muita War black metal -yhtyeiden kappaleita. Syntikka Black Metallia  voisin henkilökohtaisesti jopa harkita soittavani, muttei ole syntikansoittajaa. Sama asia Ambient Black Metallin yhteydessä. Yhteenvetona siis, että jos aiot folkahtavaa black metallia soittaa, niin perusta bändisi itse, koska niitä on harvassa.

Itse soittelen muutamissa projekteissa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Kaikenlaisten bändien covereita tulee vedettyä, ei mitään yksittäistä tyyliä ole valittu.

EDIT: Zubrette oli kirjoittanut viestinsä näemmä aika kauan sitten...

chihiro

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #20 : Maaliskuu 23, 2004, 09:55:21 »
hehee,meillä oli jo kai joskus ykkösluokalla oma bändi. tsihiih! *kuolee nauruun muistellessaan bändinnimiä*
ensimmäinen biisimme oli "sateenkaari". kaveri keksi 'valloittavat' sanat:
"sateenkaari on niin ihana,värit ne siinä kiehtovat minua. nyt on aika sen lähteä,kun aurinko paistaa taas. sateenkaari vie minut rakkauteen,se nauraa ja laulaa vaan,hahaa! sateenkaari sateenkaari..."
sitä laulettiin porukalla. toinen oli "house". ei oltu varmoja,mitä se tarkoitti,mutta sanat menivät jotenkin näin:
"house on sellainen,josta kukaan tiedä ei. house on sellainen,ei ihminen. house on sellainen,pieni pieni olio,house on sellainen,josta kaikki tykkää."
hieno,reipas tausta saatiin tietysti valmiina roland -synalta.. ^___^
raapustin paperille nimiä bändille,joissa paljon yhdyssana -virheitä.. ;) en viitsi kertoa niitä täällä,se olisi aivan liian noloa.
myöhemmin meillä oli vielä bändi ja se kuulosti jo enemmän musiikilta,mutta olihan sekin aika alkukantainen.. n__n bändi hajosi kun tuli erimielisyyksiä.

Lils

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #21 : Maaliskuu 23, 2004, 17:42:41 »
Minä haluaisin niin kovasti soittaa tai laulaa bändissä. Oi.

Olisi ihana soittaa jotain Oasista tai Eskobaria.. Mieluiten ehkä olisin soittamassa bassoa tai sitten laulamassa, tosin minun tämänhetkisillä laulutaidoillani se on melko älytöntä.

Jos nyt minut lukioon hyväksytään, toivon löytäväni jonkin bändin, mihin liittyä. Pitää vain etsiskellä sopivaa sellaista ja ensinnäkin oppia soittamaan kunnolla! Krhm..

Mielestäni on hienoa, että on omia bändejä, joiden kanssa sitten harjoitellaan ja taidot kehittyvät. Maasta se pienikin ponnistaa.. Ties mitä rokkareita voi vielä tulla niistä nuoruudessa bändissä soittaneista! ;)

WhiteDevil

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #22 : Maaliskuu 28, 2004, 17:04:27 »
oi kuinka paljon haluaisin perustaa bändin mutta kun niitä esteitä on niiiiiin paljon.. oon musa luokalla ja osaan laulaa soitan klartsuu ja vähä pianoo mutta sitä niin vähän että kosketin soittaja tarvitaan...
tarvittais rumpali joka omistaa rummut ,kitaran soittaja ja kosketin soittaja basistia ei tarvii vielä tässä vaiheessa ainaki ope sanoo niin että basistin löytää kosketin soittajasta ja syntikan basso äänestä...
mutta missä sitä sitten harjoiteltais? taitaa jäädä haaveeksi koko unelma.. *huokaa* jos olet 90-92 itä vantaalta ja soitat jotain ja osaat väsätä nuotteja ja sanoja ja olet halukas perustamaan bändin 91 tytön kanssa niin ota yhteyttä.. kiitos ja jos jotkut muut tietää vastauksen johonkin ongelmaan niin auta mua! kiitos :)

Orashan

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #23 : Maaliskuu 28, 2004, 22:41:35 »
Minä soitan monessakin bändissä, taino "bändissä" kaikki kun eivät vielä varsinaisesti ole mitään, projekteja on monia.

Vakituinen ja pitkäkestoisin tähän mennessä bändini on vielä toistaiseksi nimetön steel pan bändi (steel pannu = http://www.dlc.fi/~pan-ari/ ) , jossa soitan tenoripannua. Bändi on melko pieni, sopivan kokoinen oikeastaan, meitä on vähän päälle kymmenen sekä "koneisto" eli perkussiot ja muut kilkuttimet. Leaderina toimii tuo mies jonka sivut edellä mainitut ovat. Keikkoja on pikkuhiljaa tulossa, tähän mennessä heitetty ehkä joku viitisen keikkaa joka on valitetavan vähän, yhdessä soitettu siis joku kohta pari vuotta. Noh, kehitytään kovaa vauhtia joten eiköhän niitä keikkojakin toimivien biisien mukana ala tulla. :)

Ja sitten näitä muita projekteja, yksi sellaienn nimetön rokrok "bändi" oli mutta on jäänyt yhteen harjoittelukertaan.. Nyt on viritteillä ryhmä reggaeta soittavia henkilöitä joissa tarkoitukseni olisi soittaa hammondia tai mitä lie mitä mieli tekee. Tähän mennessä harjoituksia on ollut kaksi, jotka tosin vain yhdet voitiin pitää koska ensimmäisellä kerralla ei päästy entisen kouluni (bändiläisten nykyiseen koulun) musiikkiluokkaan sisälle opettajan espanjanmatkan takia..
Niin, bändiläisistä, tämän rekee bändin muodostavat itseni lisäksi (tähän mennessä) kolme poikaa, kitaristi, pasisti ja rumpalisti (kyllä, sti). Miehistä ylivoimaa siis mutta kun niille karjuu että nyt tilutus seis ja biisiä (tähän mennessä soitettu vain Marleyn Natural Mysticiä, hieno biisi, muuten) harjottelemaan niin kyllä se sujuu.

Älkää muuten soittako hammondia ellei ole pakko. Kiva soitin mutta kun sen-jonka-nimeä-en-muista jutun laittaa pyörimään ja se sitten tuulettaa, on hetken päästä sormet aivan kohmeessa ellei huoneilma ole erittäin lämmin. Kesällä tietenkin saattaa olla eriasia.

Poissa helmikana

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
uah
« Vastaus #24 : Tammikuu 09, 2005, 18:36:51 »
Oli meilläkin joskus kavereiden kanssa bändi, ollut itseasiassa aika montakin.. Olen ollut aina joko laulajana tai kitaristinä.

Kaikki nimet mitä on ollut ovat ihan sekoja *nauraa* Kuten "don girls" tai vaikka "fire heart" tai muut ihan hassut. :)

Musa on aina ollut sellasta teinipoppista, nytkin on itseasiassa yksi bändi, "izíni" jonka sivut ovat www.firmala.fi/~izini. Tosin sivut lopetetaan sillä ne alkaisivat maksaa, eikä bändi muutenkaan ole mikään upea :P

Mayfly

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #25 : Tammikuu 09, 2005, 21:13:01 »
Meillä oli bändi. Ala-asteella. Harjoittelimme välituntisin ja joskus koulun jälkeen (tosin vain muutama suostui jäämään koulun jälkeen). Kokoonpano vaihteli kaverisuhteitten mukaan...
Oli laulaja (välillä jopa kaksi *pyörittää silmiään*) rumpali, joka ei tahtonut jäädä harjoittelemaan, soitin pianoa tai syntikkaa, ehkä joskus harvoin bassoa...
Sitten oli yksi joka saattoi soittaa rumpuja jos krhm... 'virallinen' rumpali ei harjoitellut. Tai sitten hän soitti syntikkaa. Vaikka oli myös piano. Että tähän malliin.
Musiikkiluokkailaisia olemme, ei toiminut siltikään...:/ Rumpali ja minä olimme ainoat jotka harrastivat soittoa. Tai no kyllä tämä 'tekee mitä tarvii' soitti pianoa mutta...
Kukaan ei osannut säveltää, soitimme poppia, mitä nuottikirjoista sattui löytymään. Kappaleita esitettiin omalle luokalle silloin tällöin.
Nyt yläasteella homma on jäänyt, enää ei ole paikkaa missä harjoitella, ja kaveriporukat muuttuneet paljon.
Rakastan musiikkia, ja haluiasin ihan hirvittävästi soittaa bändissä!! Mutta kun ei täällä ole ketään kenen kanssa soittaa:(
Eikä kukaan tuntemani (siis lähellä asuva) ota musiikkia niin tosissaan kun minä...
Muutama kaveri minulla on, joiden kanssa soitellaan aina kun nähdään. Toinen pojista soittaa rumpuja tai bassoa, toinen kitaraa tai bassoa, ja minä pianoa tai ...yllätys yllätys BASSOAxD
Ja joskus minun pikkusisko ja poikien pikkusisko laulavat.
Ongelma vaan on, että minulla loppuu taidot kesken:/ Ovat pojat niin taitavia..
Mitä vaan soitetaan, ilman nuotteja! Itse soitan lähes mitä vaan, jos on soinnut...
Mutta silloin kun löytyy soitettavaa, hauskaa on:)
Viimeksi soitettiin uusi, HIEMAN rokimpi versio Behind Blue Eyesistä. Oli muuten hieno:)
Mutta lähellä ei ole ketään, joten tällä hetkellä en missään bändissä soita..:( Ja haluaisin. Asun Pirkanmaalla, että wink wink;)

niunau

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #26 : Tammikuu 11, 2005, 17:57:55 »
Kakkosella ja kolmosella meillä oli kaksi eri bändiä, tai niin me ainakin oletettiin. Keksittiin hassuja piisejä toisen bändin kanssa, nimiä oli muistaakseni Taksi, Koulussa on kivaa sekä Labyrintti. Ei meillä enempää ollutkaan. Koulussa on kivaa -piisin kertosäe meni näin (kyllä, muistan sanat): On huono juttu aina jos ei oo koskaan kotona. Nuoret hajottelee paikkoja ja lintsaa koulusta. Jotkut tekee tälleen ja jotkut taas ei. On hyvä käydä kouluu siellä oppii kaikkee!

Muidenkin piisien sanat muistan. Laulettiin niitä niin paljon, että ne ovat syöpyneet päähän. Huh.
Kaverilta löytyi syntikka ja sillä soitettiin rumpu -komppia samalla kun laulettiin. Meidän mielestä se oli _tosi_ mahtava. Ihan Spice girls -tasoa. Meillä oli myös pieni vihko johon kirjotettiin vuorotellen sanoja, mutta myöhemmin se nolotti mua niin paljon, että viskasin vihkosen roskiin. Nykyään kadun, se olisi ollut ihana. Muistan siitä jotakin pieniä juttuja, ja ymmärrän kyllä miksi ne minua nolottivat siinä iässä kun yritin olla isompi mitä oikeasti olin.
Haa, ja siivotessani kaappejani tein mahtavan löydön. Löysin vihkon, jonka takakannessa on ehdotuksia bändimme nimeksi.
- Kuristaja käärme
- Sydänmen vanteet
- Siniset siivet
- Leidi pomot
Ja juuri noin kirjoitettu, somia kirjoitusvirheitä.

Tuo bändi siis kakkosella, toinen syntyi kolmosella eri kokoonpanolla. Minä soitin syntikkaa. Lisäkseni oli vielä basisti, rumpali ja laulaja. Laulajamme sävelsi ja sanoitti kaikki piisit, jotka olivat englanninkielisiä. Koska kieli oli juuri alkanut ja mielestämme osasimme sitä niin hyvin, halusimme sanat englannin kielelle. Emme tosin aina olleet varmoja mitä sanat meinaavat, mutta kunhan sopivat kappaleeseen.
Sitä kesti hetken aikaa vain, sillä basisti halusi minunkin laulavan välillä ja laulajamme halusi vain laulaa. Tuli muitakin kinoja ja that's the end of the story. Amen.

Kenian presidentti

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #27 : Tammikuu 13, 2005, 16:59:15 »
Yläasteelle siirtyessämme perustimme bändin ja otimme soittovälkkiä. Vieläkin me soittelemme kahdella välkällä, joka ei todellakaan ole tarpeeksi!
Omia kappaleita emme ole tehneet. Eipä ole ketään sellainen onnistunut.

Minä soitan rumpuja meidän bändissämme.  Aloitin rumputunnitkin, joten toivottavasti minusta kehittyy vielä parempi rumpali ^__^
Rumpujen lisäksi meillä on jopa sähkökitara ja koskettimet. Huimaa.

Kukaan ei suostu laulamaan, joten tässä kohtaa tulee ongelma.
Minä voisin laulaa, mutta kukaan ei ymmärrä, että rumpujen soittaminen ja laulaminen yhtä aikaa, ei ehkä ole ihan niin helppoa.

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Omat bändit
« Vastaus #28 : Kesäkuu 05, 2005, 15:07:58 »
Onko teillä kokemuksia bändisoitosta? Mitä pidätte siitä? Kuinka usein harjoittelette? Oletteko koko ajan toistenne kurkussa kiinni, vai onko bändissänne hyvä henki?

Mä olen/olin yhdessä bändissä. En tosin tiedä onko sitä enää, kun menemme seiskalle ensi vuonna eikä olla enää samalla luokalla.
Me ei harjoitella kovin useasti, yleensä harjoiteltiin ennen musiikin tuntiamme ja sen jälkeen. Joo, tiedetään. Sillä ei kovin pitkälle pääse... Ihan kivaa se on, vaikka laulajamme lakkoileekin aika useasti. ;) Ite päättää suurin piirtein laulut ja vähän ajan päästä sanoo "Tää on ihan vamu. Mä en jaksa enää..." ^^
Harjoiteltu ollaan kahta laulua, Rakkauden haudallaa ja Näiden tähtien allaa. Rakkauden haudalla osataan aika hyvin itse asiassa ja Näiden tähtien alla menee myös ihan hyvin, yhteen kohtaan asti. Siinä se aina kurahtaa...
Ihan hyvä henki on, ei sen suurempia erimielisyyksiä. Tosin rumpalimme on erittäin raivostuttava tällä hetkellä. (Se on vaihtunut aika useasti... Tai no, puolen vuoden aikana niitä on ollut kolme. o__O) Hän vain alkaa aina laulun jälkeen rämpätä rumpujansa ja sitten jos vaikka mä sanon hänelle että "Voisitsä nyt olla ees hetken hiljaa?" niin välillä hän vastaa että "No sä oot ainoo joka on siitä huomauttanu, ei se muita näytä haittaavan."
Joo, potkimisaikeita on. (:
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

mörkö

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #29 : Heinäkuu 28, 2005, 13:34:00 »
Meillä on parin kamun kaa bändi Wooden Message. Soitetaan rockii. Soitettu ollaan taitajien päivässä ja kevätjuhlassa. Apista. Ja Sit myös Tehosekotinta.
Seuraavaks kokeillaan joko APista, Tehistä tai CMX:sää.
Tykkään kaikista jäsenistä, mutta yhellä on ongelma se että basso maksaa, toisella se että ei halua opetella, 3 se että en kauheesti tykkää sen lauluäänestä, ja se luulee laulavansa ihan täydellisesti. Mutta muuten meidän bändi on ihana. Soitetaan nyt covereita ja sitten omia. Nyt on tulossa yks. Kotarit on kunhan saadaa CSS toimimaan. Soitan itse kitaraa. Alotan kohta 3 vuoden. Jakakaa kokemuksia tai bändin sivujen osotteita. Bändin @-oso wooden_message@netti.fi, tai mulle goblet_of_blood@netti.fi.
Oli meillä pienenäkin pänti. Sen nimi vaihteli. Mm: Sekasiskot, Ponihullut, Black Obening, biisit oli: Rosvojoukko, Sekasiskot, Taikaratsu, jolla voitettiin luokan levyraati xDD Ja muita pätkii.

samy Leo

  • Ankeuttaja
Omat bändit
« Vastaus #30 : Kesäkuu 13, 2006, 11:14:01 »
Bändi oli, ja on kyllä edelleenkin, ja tulee toivottavasti olemaan vielä pitkän aikaa. Nimeltään The North Scenery. Kenen lie idea.
Alun kokoonpano oli itseasiassa yllättävän samanlainen, kuin vielä nykyäänkin: Mie soitin bassoa, veljeni Jarno kitaraa. Hänen kaverinsa Tuomas oli koskettimissa ja Eddie soitti rumpuja. Samaa ikäluokkaa taas itseni kanssa oleva Lauri lauloi. Ja tämä oli siis neljä vuotta sitten.
Mutta ei se kaukaa toiminut. Jarno veti ainoastaan omia tilutuksiaan(jotka ainakin vielä siiheaikaan olivat vähän niin ja näin), joten tarvittiin jonkinlainen komppikitasristikin. Eddie oli ainoa joka osasi, joten hänpä se sitten oli. Lauri siirtyi rumpuihin neljän kompin osaamisen taidoillaan ja mie sain kaksoispestin basistilaulajana. "Isot pojat" eivät halunneet suutansa aukaista kuulemma kuin korkeintaan tasualaulun verran. Ja nykyään meillä on treeneissä käynyt "vierailevia solisteja", kuten pikkusiskoni sekä "jengiin kuuluvat" Tuomaksen pikkuveli Miika ja Eddien veli Gage. Ollaan siis koko bändi aikapitkälle sisaruksia ;).

Musiikkityylimme on aika lokeroimatonta, ja se on hyvä niin. Jonkinlasita progea ollaan soitettu, Dream Theateria ym. covereina. Ja koska koko bändi kuuntelee heviä myös ja paljon, on sitäkin pitänyt edes yrittää. Sonata Arcticaa koitettiin ja kamalalta kuulosti. Sitäpaitsi veljeni ilmoitti olevansa liian hetero soittamaan SA:lta paljoa mitään. Children of Bodomia ollaan taustoja yritetty saada kasaan, ja on pari biisiä yllättävän hyvin onnistunutkin. Nykyään kuitenkin "settimme" koostuu pitkälti omista kappaleistamme. Progea, vähän heviä ja sellaista. Ja valehtelisin jos väittäisin, että jazzia ei olla koskaan soitettu.

Harjoittelukämppä ei ikinä ole meille ollut ongelma. Jos jäsenet olvat olleet eri kouluissa joten sen treenipaikka on ollut vaikea, on kotimme kellari ollut kovassa käytössä. Kova mekkalahan sieltä kuuluu kun puolelta öinkin ollaan vielä jotain veivattu, mutteivät vanhemmat ole valittaneet koskaan. Eikä kyllä bändin sisälläkään ole mitään "riitoja" tullut. Ainoa on, että tätä joku saattaa sanoa, että tätä ei soiteta, mutta jos ei päästä ymmärrykseen, niin sitten sitä ei soiteta.
Ja hienoin keikkamme.. No kun ainoat keikkamme ovat olleet koulun tapahtumet/esityksen taustabändi/väliviihde/jotain. Mutta ihan sen ulkopuolisille kissanristiäisillä ollaan joskus myös esiinnytty. Mutta ei se ole saanut haitata, sillä siitähän se alkaa. ja mieluusti tähdättäisiinkin aika pitkälle. Äänitteitämme, joita jo tässä vaiheessa on kasaantunut, en kyllä ainakaan vähään aikaa mihinkää lähettelisi. Jospa nyt anakin viisi vuotta odotettaisiin.

-ESL

Kommando

  • Ankeuttaja
Re: Omat bändit
« Vastaus #31 : Helmikuu 09, 2007, 20:14:46 »
Mites tämä näin kuollut topic on? Luulisi, että omia bändejä kasvaisi joka oksalla. :o

Noh, ainakin tällä oksalla kasvaa. Mutta aloitanpa alusta. Innostusta bändin kasaamiseen on ollut aina - taisi olla eppuluokka, kun minä ja kaverini olimme Sekasiskot, kolmilaulajainen sikahyvä bändi, ikää seitsemän vee. :"D Nauran nykyään kuollakseni noille jutuille, mutta söpöähän se oli. Nimi vaihtui sen sata eri kertaa ja biisit olivat lastenlauluja. Hmm.
Ala-asteen ylemmillä luokilla kehiin astui Absente Keeper, sekin tietenkin erittäin hyvä ja kehittynyt "bändi". Biisejä teimme, joo... nimittäin sanoituksia, nekin erittäin upeita.
Kutosella, ollessani katkera AK:n hajoamisesta, ystäväni pistivät selkäni takana pystyyn Wooden Messagen, johon tosin päädyin (jälleen) laulajaksi myöhemmin. Köh, laatua oli sataprosenttisesti, ja sekin lysti kesti niiiiiiin kauan.

Nykyisyys on jo varteenotettavaa. Nyt kasassa on joukko, jota kehtaa ehkä sanoakin bändiksi.

Olipa kerran kunnianhimoinen laulajatar sekä hänen bassoa soittava paras ystävättärensä, rytmitajulla siunattu wannabe-rumpalipoika sekä ruokatuntisin tyhjillään oleva musiikinluokka. Omien biisien kehittely alkoi jo - ristin itseni kunniakkaaksi laulaja-lauluntekijäksi ryhdyttyäni töihin - kunnes wannaberumpali otti jostain ihmeen syystä hatkat. Silloin saapuikin sadun uljas prinssi, kitaristi. Homma alkoi kulkemaan. Otimme haltuumme harkkakämpän nuorisotalon kyljestä, ja myöhemmin tuossa samaisessa paikassa kehittyi niin biisejä, hyvästä yhteishengestä kertovaa naurua kuin bändin nimikin. Läpänheittoa Backstreet Boysin vastustajista, Front Highway Girls/Animalsista seurasikin ihan oikea nimi, sillä Highway kuulosti liian hienolta sanalta tullakseen missatuksi. Ja tässä me olemme, Front Highway, lempinimeltään ihan Hiway vaan.
Meillä on about neljä kokonaista biisiä ja lisää kehittyy koko ajan. Tähtäämme nyt aluksi kevätjuhlaan (musiikinopettaja sanoi, että Paranoidia ei varmaankaan hyväksyttäisi sinne! Kuvitelkaa, mikä pettymys!), ennen kuin isot lavat kutsuvat. ;)


//muok
Jjoo, olihan tuo Hiway jo melkein varteenotettava :D Kitaristi kyllästyi ja lähti kävelemään. Minä ja basistiystäväni jäimme vielä elättämään ajatusta kunnollisesta bändistä, mutta vasta nyt yhdeksännen luokan alussa homma rupesi todella toimimaan. Tutustuin pariin uuteen seiskaluokkalaiseen, joista tuli varsin pian kitaristi ja rumpali. Olemme soittaneet nyt kaksi biisiä koulun pikkujouluissa ja kehuja tuli valtavasti. Tähtäimessä on Toukofest, Keski-Suomen nuortentapahtuma toukokuussa. Saa nähdä, pääsemmekö sinne saakka, ja jos pääsemme, kuinka pärjäämme. Jos siellä esiintyy bändi nimeltä Typo, mikin takana olen sitten minä. :D
Siellä nähdään, i hope 8>
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 20, 2008, 16:15:12 kirjoittanut Kommando »

Poissa Amethyst

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Re: Omat bändit
« Vastaus #32 : Helmikuu 14, 2007, 19:23:32 »
Olen ollut bändissä viidennen luokan alusta lähtien, eli noin puolitoista vuotta. Koko bändin historia on ollut aika riitaisaa, mikä on harmillista. Mutta tässä tulee koko juttu:

Erään musiikintunnin jälkeen meidän musiikinopettajamme vain  kysyi minulta ja viideltä kaveriltani, että haluaisimmeko me ottaa koulusta bändivuoroja ja niinpä me otimme. Aloimme soittamaan Tiktakin biisiä Lähdetään tänään, koska se oli meidän musiikinkirjassamme. Aluksi mietimme kaikkea, että kuka soittaa mitäkin, kuka laulaa, ym. ym. Olsisin halunnut olla laulussa, mutta lopulta minä ajauduin kosketinsoittajan paikalle. Lisäksi bändissä oli kitaristi, rumpalisti, bassisti ja kaksi laulajaa. Aloimme harjoittelemaan biisiä, mutta se ei oikein onnistunut, joten jotkut kokeilivat vaihtaa paikkoja. Yhdessä vaiheessa minäkin vaihdoin; kitaraan. Olin siinä vähän aikaa, mutta olin vähän pihalla sen soittamisesta, joten vaihdoin takaisin koskettimiin. Eräällä bändivuorolla yksi vain häippäsi, kun käskimme hänen olla hetken aikaa soittamatta, joten meitä oli sitten yksi vähemmän. Kumpikaan kahdesta laulajasta ei halunnut laulaa yksin, joten teimme niin, että minä menin lauluun. Kouluvuoden loputtua (kun siis olimme harjoitelleet samaa kappaletta kokonaisen vuoden) esitimme melko pienelle yleisölle sen yhden ainoan kappaleen, aivan liian hitaalla temmolla. Kesällä teimme oman biisin lähes kokonaan, mutta kun se oli suunnilleen valmis, alkoi se kuulostaa jo täydeltä p*skalta, joten se heitettiin romukoppaan. Kesän aikana aloimme myös miettimään, että voisimme ottaa bändivuoroja myös koulun ulkopuolelta, joten kun koulu alkoi, aloimme harjoittelemaan myös seurakunnan bänditilassa (luojan kiitos, vaihdoimme vihdoin uuteen biisiin, Simple Planin Welcome to my lifeen). Syksyn alkupuolella yksi jäsenistämme erosi bändistä, joten olimme taas yhden pienempi joukko. Tämän takia aloin soittaa kitaraa laulamisen lisäksi ja se tuntui jo paljon helpommalta. Tämän biisin saimme harjoiteltua hyvin jo melko pian, mutta meillä ei ollut uutta kappaletta tämän lisäksi, joten jankkasimme taas jälleen samaa biisiä ikuisuuksien ajan. Olimme kyllä tekemässä taas omaa biisiä, mutta se ei ollut läheskään valmis. Joulujuhlan lähestyessä musiikinopettajamme sanoi, että voisimme säestää yhteislaulun joulujuhlassa. Pian tämän jälkeen kaksi jäsentä erosi bändistä samanaikaisesti, joten meitä jäi jäljelle kaksi. Tämän takia myös toinen oma biisi jäi pois kuvioista. Pyysimme kahta muuta säestämään kanssamme joulujuhlaan ja he suostuivat tulemaan. Mutta kuitenkin meillä oli sen jälkeen bändissä vain kaksi, joten pyysimme kahta melko hyvää ystävää rinnakkaisluokalta bändiimme ja he tulivat. Nyt soitan bändissä rumpuja ja meillä on uusi biisi soitettavanamme. Uuden kokoonpanon myötä bändisoitosta on tullut paljon rennompaa puuhaa, emmekä ole (ainakaan vielä) riidelleet yhtään. Ei oikeastaan meidän bändisoittomme ole mitään kamalan vakavaa ollut, mutta yläasteella varmaan yritän saada jostain uuden bändin, jossa voisi olla vähän enemmän tavoitteitakin.

Poissa toyhto

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • LJ
Vs: Omat bändit
« Vastaus #33 : Maaliskuu 10, 2007, 22:58:49 »
Soitan tällä hetkellä bändissä, jonka kanssa olemme soitelleet vasta nyt tammikuusta lähtien ja koska käymme soittamassa vain kerran viikossa, kovin paljon ei tästä bändistä voi vielä sanoa. Silti kaikki tuntuvat olevan aika innoissaan touhusta, joten mistäs minä tietäisin, vaikka tästä vielä tulisikin jotain :) Minulla on aina ollut jonkinlainen epämääräinen into perustaa bändiä, ja tälläkin hetkellä haluaisin kyllä ehdottomasti useammankin bändin, varsinkin kun tuon nimenomaisen kanssa soitetaan aika paljon sellaista musiikkia mikä ei minun musiikkimakuuni millään kolahda, mutta olen kyllä iloinen että on yksi bändi joka toimii ja jossa kaikki soittavat mielellään ja tulevat harjoituksiin mielellään.

Meitä on tällä hetkellä viisi tyttöä ja yksi poika. Soitan itse rumpuja. Piano on minulle tavallaan se ykkössoitin, mutta jos tyttöporukalla on bändiä perustamassa, pianisteja on yleensä niin paljon ja rumpaleita niin harvassa, että minä soitan kyllä yleensä niitä rumpuja. Ja mikäs siinä, olen soittanut rumpuja kolme vuotta ja kyllä se antaa kummasti motiivia rumpujen soiton harjoittelemiseen, kun saa soittaa niitä myös bändissä eikä aina yksikseen. Rumpalin lisäksi meillä on basisti, kitaristi, kosketinsoittaja ja kaksi laulajaa. Soitamme covereita ja (häiritsevän) kevyttä musiikkia, kun suurin osa toisista pitää selkeästi kevyemmästä musiikista kuin minä :S No, kunhan saa jotain soittaa, olen enemmän kuin iloinen.

Meillä on kyllä harjoituksissa ollut oikein hyvä yhteishenki, emme ole toistemme tukissa kiinni *naur* Toiset tytöt kyllä muodostavat selkeästi oman kaveriporukkansa ja liikkuvat keskenään vapaa-ajallakin, kun minä taas tunnen toiset lähinnä pintapuolisesti enkä ole heidän kanssaan tekemisissä juuri muuten kuin bändin kautta ja joskus koulujuttujen takia, mutta ei tuosta pienestä ulkopuolisuudesta ole muuta haittaa ollut kuin että välillä on tylsää, kun toiset puhuvat bändiharkoissa omia sisäpiirivitsejään. Minä puhun sitten musiikista ^^
Half the work that is done in the world is to make things appear what they are not.
- E.R. Beadle

Timri

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #34 : Maaliskuu 17, 2007, 20:46:41 »
Hahhah, minun bändini on varmasti omaperäisin. Bändi koostuu kahdesta jäsenestä, minusta ja parhaasta ystävästäni. Me molemmat laulamme, sekä soitamme kaikki soittimet itse.
 Kehitimme oman kielen, dingleskan, ja kappaleet lauletaan dingleskaksi. Laulamme melodista musiikkia ja teemme naurettavia räppejä. Kappaleet teemme tietokoneella, rakkaalla ystävällämme Garage Bandillä. Pidämme hauskaa.

 Bändin nimi on Isliade Lekk. Tämä bändi on kyllä elämän suola.

umina

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #35 : Kesäkuu 15, 2007, 21:49:09 »
Nyt noin kolme vuotta olen bändissä soittanut. Siihen kuuluu kolme muuta minun lisäkseni; basisti/laulaja, kitaristi ja rumpali. Minä soitan kitaraa ja laulan. Soitamme siis rockia. Harjoittelemme noin kolmesti viikossa, tai enemmän. Kesällä vähemmän, sillä käymme katusoittamassa rahaa uuteen bassoon ja kovaäänisiin. Sattumoisin meillä kaikilla on täydellisen samankaltainen musiikkimaku, joten ei pahemmin tule kiistoja siitä, että millaista soittaa. Keikkoja ei pahemmin olla saatu värvättyä, parissa kilpailussa ollaan kyllä käyty. Meillä on ihka oma treenikämppä värvätty semmoiselta tehdas-alueelta, se on ihan itse saatu sisustaa jne. Suunnilleen kaikki kamat on, paitsi siis uusi basso on ostoslistalla, kuten myös isommat kovaääniset (ja minä kaipaan uutta kitaraa, mutta sen hoidan itse)... Nimi on yksi ainoista asioista, josta on tullut kiistaa, joten enpä nyt sitä mainitse.

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #36 : Syyskuu 26, 2007, 10:07:59 »
Kas kummaa, etten ole tänne kirjoittanut, vaikka jo yli vuoden on ollut varsin pirteä pumppu kasassa. Joskus loppukesällä 2006 pistin muusikoiden.nettiin ilmoituksen, että basisti-kitaristi-huuliharpisti etsii jamittelukaveria minkä tahansa instrumentin soittaijsta, blues- ja rock-pohjalla. Pahamaineisesta Turengin kylästä ilmestyi sitten kaksi juippia, yksi pirun hyvä kitaristi-Ville ja yksi pirun hyvä pianisti-haitaristi-Aaro, joitten kanssa sitten alettiin kirjoittamaan ja toki myös soittamaan materiaalia. Homma sujui sen verta hyvin, että lokakuun lopulla heitettiinkin sitten ensimmäinen keikka, kolmen vartin setti Hämeenlinnan ARX-talolla, tuolloin vielä englanninkielisin materiaalein ja englanninkielisellä nimellä The Basement Government.

Okay pokay, keikkarumpalimme Jaskan piti olla vain keikkarumpalina, mutta hänpä ihastui entisiä deathmetal-kokoonpanojaan rennompaan rokkailuun niin, että jäi pysyvästi, ja mukaan lähti keikan jälkeen myös toinen kitaristi, Toni. Sitten tällä viisihenkisellä kokoonpanolla jatkettiin soittelua enempiä keikkoja heittämättä. Setti vaihtui suomenkieliseksi, parhaat vanhat biisit sanoitettiin uusiksi uudelle kielelle ja treenikämpän sijaintikin vakiintui rauhalliseen soppeen Turengin keskustan laidalla (minkä voi tulkita myös, että Turengin laidalla). Sitten vain jytäiltiin ja kirjoiteltiin matskua. Oujee. Suomenkielinen nimi, josta pitkään kiisteltiin, vakiintui sitten upeaksi sanaleikiksi Elektriohäiriö.

Sitten keväällä kävikin niin, että maanmainio Aaromme jätti yhtyeen keskittyäkseen yliopiston pääsykokeisiin, ja osittain myös siksi, että hän diggaili Tonin ja Jaskan suosimaa mättösoittoa vielä vähemmän kuin minä. Itse kuitenkin jäin porukkaan, kun kyllä kai sitä voi paria tylsempääkin bassokulkua soittaa jos koko bändi siten pysyy hyvällä tuulella. Samoihin aikoihin aloimme myös jäkertää Matrixtor Music Oy:n studiolla omakustanneceedeetä, jonka pitäisi tässä loppuvuoden puolella ostettavaksi ilmaantua. Tilauksia otan vastaan yksäritse tai sähköpostitse jo nyt, mutta varsinaisen mainostuksen kyllä aloitan vasta kun se on varmana käsissä se lätty. Jea, studiotöitten ollessa puolenvälin vaiheilla Aaron saapui korvaamaan koskettimien taakse Make, joka ei nyt ihan hirveänä häviä. Haitaria hän ei vain osaa soittaa. Sitten alettiin kanssa funtsia, että keikan heittäminen olisi poikaa ja niinpä sitten marssin talven ja kevään mittaan kantapaikakseni muodostuneeseen Pub34:ään ja aloin markkinoida meitä.


Niin että heh hee, suurta suomirock-kulttuurielämystä hinkuvat saapukoot Pub34:ään Hämeenlinnaan keskiviikkona 17.10.2007, sillä siellä soittaa Elektriohäiriön karsittu kokoonpano (Toni ja Make hannasi liikaa, niin so not. Puoli vuotta hierottua keikkaahan me muut ei jätetä heittämättä.), joka soittaa ensisijaisesti minun kirjoittamaani materiaalia, vaikka pari Villenkin biisiä sekaan mahtuu ja pari koveria. Koska yhtye ei kuitenkaan ole sama kuin Elektriohäiriö, sai se nimekseen Herra Hahmo & Arskat temppelissä. Tämä siksi, että Herra Hahmo on nasta nimitys, jota käytin itsestäni joskus 3-4 -vuotiaana, ja Arskat temppelissä on kääntäen varsin hauska taustabändin nimi. Painii samassa sarjassa Ulla Tapanisen nykyisen taustabändin kanssa!

Loppuun pari tsekkaamisen arvoista linkkiä. Tässä on Elektriohäiriö-yhtyeen studiolla äänittämää kamaa. Kappaleista vain Kuuntele Konetta on kokonaan minun tekemäni (ja se Konekin kirjoitetaan isolla!), kaksi muuta ovat Villen biisejä, joiden sanoitusten muodossa hivenen auttelin.

Tässä taas on Runot-osastoon sijoittamani läjäelmä laulutekstejä, jotka kaikki olen kirjoittanut taustoineen päivineen ja joista ainakin suurin osa esitetään livenä Pub34:ssä.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!

McAnkka

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #37 : Maaliskuu 17, 2008, 22:01:56 »
No joo. Ollaan kavereitten kanssa soiteltu kaverin iskän bändin treeniksellä ( ei yhtään vaikeempi selitys :D). Soitetaan enimmäkseen Soadia ja KoRnia ja sitte kaikkia vanhoja helmiä. Onhan meillä omiakin kappaleita, mutta ne ei oikeen toimi, ku ei ole kunnon laulajaa. Yritettän semmosta hommata, tosin meillä on kaks kitaraa minä ja yks toinen, joten voihan siinä samalla laulaa. Ongelmana on vaan se, että ei ole oikeen tota laulua tullu treenattua :D

Rosella

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #38 : Toukokuu 09, 2008, 17:06:36 »
Mie haluaisin perustaa bändin niiin kovast, mut aina ku mie ehotan sitä kaikki alkaa heti et: Ei kukaa muu ku sie osaa soittaa mitää ja mist myö rummut hankittais ja ku olis laulaja.. Sitä valittamist ei jaksa kuunnella. Ite siis osaan soittaa kitaraa, mutta ehkä mie viel jonai päivänä löydän tyyppejä jotka innostuis :D

blame it on me

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #39 : Toukokuu 17, 2008, 19:50:07 »
Heipsuli

Nyt on ollut pitemmän aikaa tarkoituksena ruveta vääntämään jonkin sortin musiikkia ja olen seuraavia tuotteita ajatellut hankkia, ehdotuksia ja kommentteja pyydetään. Edirol PCR-300, Creative GigaWorks T20 2.0

Myös Compaqin Presario2100 läppäri löytyy. ;)
 

Poissa Mimmi

  • kolmen soinnun rälli
  • Vuotislainen
  • gimme danger
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #40 : Elokuu 23, 2008, 21:49:56 »
Nohh, pakkohan minun oli tänne tulla kirjoittamaan oman, suht tuoreen bändini merkittävänlaatuinen historia.

Bändi on nyt kaksi päivää vanha ja nimetön. Ja se perustettiin äikän open painostuksesta. Intohimoja bändin perustamiseen on ollut jo vaikka kuinka pitkään, mutta se on jäänyt "no mut eihän me edes osata soittaa ja mistä me harjoittelutilat pierastas"-tasolle. Meidän koulussa oli viime perjantaina mahdollisuus varata bändiluokkaan treenausaikoja ja minä, Vuotiksen Minsvo (niin siis ex-Mizza) sekä Krista ja Sonja pörähdimme musiikinluokan takapulpetteihin pönöttämään kello 10. välkällä. Luokassa oli meidän lisäksi vain ysiluokan hevipettereitä, jotka avuliaasti ehdottivat bändimme nimeksi "My Little Ponies"ia.

Okei, siis meidän bändimmehän on mahtava. Me olemme komeita. Meissä on oikeaa asennetta eikä me olla ujopiimiä. Me olemme hauskoja. Me olemme ulospäinsuuntautuneita ja odotan innolla että pääsen lavalle.

Joo, mutta me ei osata soittaa käytännössä yhtään. Okei, olen minä kitaran varressa jo jonkin verran heilunut ja osaan perussysteemit kuten Kristakin. Basistimme Sonja taasen sai basson toukokuussa ja osaa joitain pikkujuttuja mitä luultavimmin. Minsvo taasen on oma-aloitteisesti koskettimia hakannut, ja nyt siitä pitäisi tulla rumpali.

Asenteella pärjätään, eh? Ekat harkat tiistaina.''

// Jaa toi Mizza onkin nykyään Minsvo...
« Viimeksi muokattu: Elokuu 23, 2008, 21:56:14 kirjoittanut Mimmi »
Keep your 'lectric eye on me babe
Put your ray gun to my head
Press your space face close to mine, love

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #41 : Elokuu 24, 2008, 10:35:29 »
Höh! My Little Ponies olisi ihan pirun kova spändin nimi hei! Ihan oikeasti. Ja jossei osaakaan soittaa, niin bändissä soittaminen on paras ja nopein tapa oppia. Sitä yhtyettä ei vain ihan heti lavoille viedä, mutta paljonhan bändiprojekteja perustetaan ihan vain siksi, että pääsee harjoittelemaan jonkin instrumentin tai tyylisuunnan soittamista. Niin että antakaa plikat palaa, jytäilkää niin kovasti kuin irti lähtee. Ei siinä muuten kehity.

Ja ehdottomasti suosittelen, että kun yhteen soittaminen ja soittimien perushallinta alkaa olla kohdallaan, aletaan mahdollisimman pian tuomaan erilaisia tyylejä, tahti- ja sävellajeja mukaan. Hyviä jyystäjiä on tuhansia, mutta tyylitajuisia monitaitureita ehkä kourallinen. Kun jo varhain alkaa vetämään kipaleen rockia, kipaleen bluesia, kipaleen soulia, kipaleen poppia, kipaleen bossanovaa ja silleen, tulee hyvä tuntuma monenmoiseen.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!

Poissa Mimmi

  • kolmen soinnun rälli
  • Vuotislainen
  • gimme danger
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #42 : Elokuu 24, 2008, 10:55:07 »
Niin, tuo My Little Ponieshan on oikeasti tosi hyvä, varsinkin juuri meille, mutta saa nyt nähdä sitten mikä ihkuyhteellemme nimeksi tulee. Tavoitteena olisi oppia soittamaan pari lauleloa marraskuun bändi-iltaan, mutta aika näyttää pystymmekö siihen sitten. Lauluja emme ole vielä päättäneet, mutta jotain Karma Chameleonia olisi kiva tilutella, kun muut koulumme bändit (bändi on muuten tyhmältä kuullostava sana) ovat lähinnä rasvatukkaisten hevipettereiden omaperäisiä soitetaan-metallicaa-ja-jotain-iron-maidenia-tosi-kovaa-mutta-sangen-huonosti-ja-ollaan-kovia-yhtyeitä. Ollaan koulun ainoa seiskaluokkalainen bändi. Ja ainoa bändi jonka jäsenet ovat naissukupuolen edustajia (no niin vissiin, minä ainakin olen herrasmies), sangen komeita sellaisia tosin. Monet hevipetteribändeistä ovat päässeet hakkaamaan soittimiaan Taiteiden yössä, että mielenkiinnolla odotan josko mekin ysiluokalla päästäisiin sinne tiluttelurämpyttämään. Ainakin me erotutaan eduksemme, sillä lähiseutumme kaikki aloittelevat bändijoukkiot ovat tavanomaisen kovia hevilettejä.

Ja onhan se varsinkin talvella kiva päästä ruokavälkällä hakkaamaan soittimia.
Keep your 'lectric eye on me babe
Put your ray gun to my head
Press your space face close to mine, love

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #43 : Elokuu 24, 2008, 11:51:06 »
Pari biisiä onnistuu kyllä, kun keskitytte veivaamaan niitä ihan urakalla. Kyllästymisen välttämiseksi pari muuta vaihtelevalla taidolla sinne väliin ja sitten taas niitä paria, mitkä on tarkoitus treenata kuntoon. Ja niitäkin kannattaa ihan mielen piristykseksi muokata sinne tänne. Kokeilla paria erilaista kikkaa johonkin väliin, vaihdella komppeja sinne tänne, toisinaan ihan vain pelleilläkin sen biisin kustannuksella. Ja sitten taas hinkata ihan tosissaan. Marraskuuhun on monta kuukautta = monet treenit, ja kun homman tekee tosissaan mutta ei ota sitä tosissaan, edistyy vallan nopeastikin.

Ihan vinkkinä vain: vanhoista folklauluista, peltogospeleista ja muista yksinkertaisista mutta juonikkaista biiseistä saa tosi kivoja versioita aikaiseksi. Jopa lastenlauluista - yhden pipipään kanssa on veivattu epämääräistä huiluboogietulkintaa Vaarin saaresta. Kokeilkaa kaikkea mitä eteen tulee.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!

Poissa Mimmi

  • kolmen soinnun rälli
  • Vuotislainen
  • gimme danger
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #44 : Elokuu 24, 2008, 12:34:14 »
Noita mainitsemiasi lastenlauluja me ollaankin ainakin kieli poskessa ja varpaat makkaralla harkittu, esimerkiksi Muumien alkulaulu olisi aika hottia vetää. Ja jossei suomeksi niin sitten vaikka englanniksi tai ruotsiksi, hah.

Pitää vain nyt toivoa, että Minsvolla on tuo rumpuilu veressä, sillä koskettimet ja rummut ovat kuitenkin sangen erilainen instrumentti. Mutta se kun on nyt niin musikaalinen pieru että varmasti parin harkkakerran jälkeen oppii rumpuja hakkaamaan kuin konkari.

Olen oikeastaan eniten huolissani omista musikaalisista lahjoistani. Osaan kyllä perustsydeemit, sointuvaihdoksia ja komppausta sun muuta sellaista, ja jotain Smells like a teenspiritiä ja Another Bites to Dustia (sekä Jänöjussin mäenlaskua ja Vaarin saarta ynnä muita) paukutellut kidaralla, mutta en ole oikeastaan koskaan soittanut sillä tavalla että joku olisi kuullut soittoani, mitä nyt jotain ystävättärien kuullen kompannut olen. Probleemi on vain nyt siinä, että soitan paljon huonommin kun tiedän että joku kuuntelee. Sormet kangistuvat ja mielestä katoilee yksinkertaisemmatkin jutut, vaikken varsinaisesti mitään jännitä.

Lauluista vielä, että jotain saksalaisia juomalauluja kazoo-pilli (kirjoitetaankos se nyt noin?) sooloilla olisi hauska vedellä.
Keep your 'lectric eye on me babe
Put your ray gun to my head
Press your space face close to mine, love

Sirusho

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #45 : Syyskuu 13, 2008, 21:10:42 »
Tää topicci herätti ihan kivoi muistoi.

Oon soittanu pari vuotta bändissä joskus 2005-2006. Metallimusiikkia tietenkin soiteltiin. Itse olin kitaristi bändissämme ja ainoa nainen. Hassua, minulle ei koskaan tullut sellaista tunnetta, että olisin ulkopuolinen äijien keskellä. Ehkä olen välillä vaan niin äijä. Muutaman keikankin heitimme ympäri Suomea. Yksi oli Jyväskylässä, yksi Tampereella ja kolmas Hämenkyrössä. Tehtiin ite biisit mitä soiteltiin ja välillä tulee niitä vieläkin kuunneltua. Tosin sittemmin bändi hajosi, koska muutamilla jäsenillä meni sukset ristiin.

Välillä haikailen näiden hauskojen aikojen perään. Bändin avulla sai uusia tuttavuuksia toisista bändeistä ja nyt on hienoo seurata kavereita lehdistä, kun ne menestyy.

jedisoturi

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #46 : Tammikuu 13, 2009, 17:47:43 »
Joo bändissä minkäkin soittelen. Aloitettiin tässä keväällä 2008. Soitellaan koulun musiikkiluokassa. Tarkoitus olisi ostaa oma bändikämppä. Itse soitan kitaraa. Meidän bändin nimiestä ei ole tietoa. Tällä hetkellä Irin Maidenin ovat työn alla. Soitamme myös Slipknotia. Keikkoja ei vielä ole ollut. Toivottavasti pian.

Muoks: Voitteko te viisaammat keksiä mun bändille nimeä :)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 09, 2009, 07:36:24 kirjoittanut jedisoturi »

Kooppari

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #47 : Tammikuu 20, 2009, 12:50:28 »
Itse olen jo kauan haaveillut bändistä, mutta haaveiluksi se on sitten jäänytkin. Ei ole kovin ketään musiikista kiinnostunutta kaveria, ja kun ujo olen, en viitti mennä keltään kyselemään. Mutta bändiä olen ajatellut.

Luulisin että jos minulla olisi bändi, soittaisimme varmaan jotain pop/rock-covereita. Muutamaa laulua olen jo harjoitellut, jospa se bändi joskus syntyisikin.

Onko teillä vinkkejä miten saisi bändin pystyyn, kun kavereita ei ole, jotka olisivat kiinnostuneita?

kiho

  • Ankeuttaja
Vs: Omat bändit
« Vastaus #48 : Maaliskuu 02, 2009, 21:35:40 »
Minulla oli joskus muinoin bändi kaverini eetun kanssa ja siinä soitettiin rock, heavy rockia ja tommsta esim girlschoolia, eetu oli rumpali ja minä kitaristi olen nyt 10v. joten ei me missää studioissa käydä ja keikoilla mutta isoveli KONSTA KUPIAINEN. Nyt löydettiin joskus rumpali tommy "tomppa" se oli basisti ja tomppa lauloi samalla usein soitettiin race with the devil Bändistä girlschool oli lempi bändi ja on
sitä yleensä soitettiin ei laulettu. Se hajos kun rumpalisti ei halunnu enään eikä edes soita ennään paljoo, mut mä ainakin soitan fenderillä ja les paulilla semmoset min.2H max.4H siisti putkeen alkaa välillä kyllästyttää kun ei keksi mitä soittas onko ketäään niemisjärviläisiä jos on ottakaa yhteyttä.

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Omat bändit
« Vastaus #49 : Elokuu 21, 2010, 21:49:21 »
Minulla on vähän sama juttu kuin edellisellä (Aquatulio), eli haluaisin kauheasti soittaa bändissä, mutta ketään kaveria ei löydy. Olen kysellyt koko kaveripiirin, mutta joko ihmiset eivät ole innokkaita soittamaan, vaikka jonkin soittimen soiton taitavatkin tai sitten he asuvat liian kaukana (esimerkiksi kuuden tunnin matkan päässä).

Ennen soitin selloa, jonka kanssa luulisi olevan aika hankalaa päästä bändiin. Soitin erään vuotislaisen kanssa kerran ja meidän oli tarkoitus aloittaa bändi, mutta... no, siitä ei tullut mitään, en oikein tiedä mitä tuolle kaverille tapahtui, mutta pelkään pahinta. Kuitenkin, aika pian tämän jälkeen sellonsoitto jäi taakse, soittimen vuokraaja halusi myydä soittimeni ja soitonopettajakin muutti Ruotsiin... Jostain syystä ajauduin soittamaan rumpuja. Minulla ei tämän viestin kirjoitushetkellä ole vielä rumpuja, mutta parikymmentä euroa jostain kerättyäni minun on tarkoitus hankkia sähkörummut (rivitalossa kun asutaan). Onneksi koulu on suht lähellä, joten käyn siellä soittamassa. Rumputunteja minulla ei vielä ole, mutta tällä hetkellä minulle riittää että voin siskoni kanssa jonkinverran treenata bändissä olemista. Sisko laulaa ja minä soitan rumpuja. Tarkoituksenani on myös joskus tulevaisuudessa hankkiutua jonnekin tilaisuuteen nuorisotalolle, jossa bändit ja soittajat etsivät toisiaan. Sellaisesta olisi todella hienoa löytää joku. Satunnaisesti soitan Bad Girlin kanssa aina kun hänen kotiseudullaan satun vierailemaan ja yritän kovasti saada erästä entistä luokkalaistani innostumaan bändi-ajatuksesta, sillä hän kuuntelee samanlaista musiikkia kuin minä ja on tosi taitava kitaristi (ja lauluntekijä). Tulevaisuudessa toivottavasti saan joltain taholta edistystä ja soittokavereita.
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa Bad Girl

  • Rebel Yell
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Guilty 'til I'm proven innocent
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Omat bändit
« Vastaus #50 : Elokuu 22, 2010, 00:05:22 »
Kai sitä pitäisi vihdoin tännekin kirjoitella.

Okei, siis meidän bändimmehän on mahtava. Me olemme komeita. Meissä on oikeaa asennetta eikä me olla ujopiimiä. Me olemme hauskoja. Me olemme ulospäinsuuntautuneita ja odotan innolla että pääsen lavalle.

Joo, mutta me ei osata soittaa käytännössä yhtään. Okei, olen minä kitaran varressa jo jonkin verran heilunut ja osaan perussysteemit kuten Kristakin. Basistimme Sonja taasen sai basson toukokuussa ja osaa joitain pikkujuttuja mitä luultavimmin. Minsvo taasen on oma-aloitteisesti koskettimia hakannut, ja nyt siitä pitäisi tulla rumpali.

Asenteella pärjätään, eh? Ekat harkat tiistaina.''

Oli pakko lainata tuo, kuulostaa jotenkin niin tutulta :''D Eli meillä on tässä kesän aikana kahden kaverin (toinen Vuotiksen Winthrop) kanssa tällainen pieni bändiprojekti jolla ei edes nimeä ole, keväällä oli jo paljon puhetta ei herranen aika miten oli vaikea saada suostuteltua näitä aluksi edes kokeilemaan muutakin soittelua yhdessä kuin singstarin laulamista :D Mutta sitten kun mentiin niin kivaa oli vaikkei kukaan mitään osaannutkaan :D Tai no, minä osaan soittaa kitaraa, bassoa, perusjuttuja pianolla ja leikin yksinollessani osaavani laulaa vaikka ainoastaan kuuro jaksaisi kuunnella ääntäni, ja toinen kaveri laulaa sitten älyttömän hyvin ja W on soittanut vähän kitaraa ja monta vuotta pianoa. Bändi-idean myötä toinenkin kaveri alkoi opetella kitaran soittoa <: Nyt olisi sitten tarkoitus hankkia musaluokasta harjoitusaikaa että saadaan rummut käyttöömme, Winthropin olisi tarkoitus alkaa niitä hakkaamaan ja alkaa opetella ihan kunnolla. Se mitä soitamme onkin eri asia, todennäköisesti jonkinsortin punkrockia kunnon äijäasenteella niin ei mene liian vaativaksi taitoihin nähden ja kymmenen vuoden päästä suurilla lavoilla voidaan kysyä kuinka moni paikallaolijoista nauroi meidän suurille haaveille silloin kouluaikoina ja kuinka moni heistä on nyt yksi tylsä aikuinen. Tai sitten ollaan yhä samassa pisteessä soittamassa jossakin hikisessä bunkkerissa parille spurgulle. Aivan sama, pääasia on se että me olemme äijiä, meillä on aivan sairaan hauskaa vaikka kukaan ei meitä tajuisikaan ja että meillä on musiikki jota tahdomme muille soittaa. Khyllä :D

Muita kunnon bändijuttuja minulla ei takanani juuri olekaan, ala-asteen "bändit" eli se jossa koko luokka soittaa yhdessä ja sitten on tultu jamiteltua kuluneen vuoden aikana iskän ja muutaman muun tutun kanssa satunnaisesti ja kuten Barella sanoikin niin aina kun nähdään yritetään päästä soittamaan :) Siellä missä soitan bassoa perustetaan joka syksy uusia bändejä, haku on ensiviikolla joten sinne siis <: Tällä paikkakunnalla on vain kamalan vaikea päästä mihinkään varsinkin jos on tyttö, suurin osa soittajista on minua pari vuotta vanhempia poikia ja siitä ylöspäin eikä niihin todennäköisesti tahdota pari vuotta nuorempaa pikkulikkaa sekoittamaan kuvioita vaikka voin sanoa että bassoa osaan soittaakin aikas hyvin ja olen nopea oppimaan. Kunnon kitaristia minusta ei sitten millään saakaan, laulamisesta puhumattakaan kun ääni on mitä on :D Mutta onhan tässä vielä aikaa. Ja valinnaisena pitkä musiikki ja bändikurssi, ehkä niitä soittokavereita vielä lisää löytyy <:
« Viimeksi muokattu: Elokuu 22, 2010, 00:13:09 kirjoittanut Bad Girl »
He kuuntelivat hevimetallia, se syövytti heidän aivonsa ja spraymaalattuaan koulujen seinät heidät kärrättiin mielisairaalaan !

Vuoden Luihuinen, kiitoksia äänestäjille <2 || Epäaktiivinen säännöllisen epäsäännöllisesti

Poissa Kishika

  • Kävelevä kaiutin
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Omat bändit
« Vastaus #51 : Syyskuu 13, 2010, 21:25:44 »
Ala-asteella me oltiin aina perustamassa bändiä millon milläki kokoonpanolla. Musan tunnilla meiän piti harjotella bändeissä erilaisia biisejä. Mä soitin kitaraa ja olin taustalaulaja.  Meil oli tarkat vuorot. Kauhee huuto, jos joku bändi saiki harjotella vaan 15 minuuttia eikä puol tuntia. Sit ne biisit piti esittää muulle luokalle. Muistan, ku ootettiin omaa vuoroa siellä pissit housussa, kauhee pelko epäonnistumisesta. Voi niitä aikoja!

Kutosella oli mahollisuus vappuna esittää mitä vaan ja mentiin sit mun kolmen luokkakaverin kanssa ja soitettiin Lady in black. (älkää naurako, vaikka se onki maailman helpoin biisi xD) Mä soitin kitaraa ja lauloin. Kolme ekaa säkeistöö, muita en jaksanu opetella enkuks. Se oli kyl siistii, ku siel oli melkeen koko koulu. Ehittiin tosin harjotella sitä vaan pari kertaa, ku lähettiin vähän soitellen sotaan.

Myöhemminki yritettiin jotain bändiä kehitellä, mutta ei siitä loppujen lopuks mitään tullu, ku kenelläkään ei ollu aikaa. Silti mulla on vieläki huoneessa sähkökitara, mikkejä (ja jopa teline) ja vahvistimia. Haaveilen kyllä joskus bändistä, mutta en haluis siitä kyllä ainakaan ammattia.

Nyt meillä alko valinnaismusa ja meillä on niin pieni ryhmä, et se on melkeen ku bändi. Suurin osa osaa soittaa ainaki jotain. Ite useimmiten laulan tai soitan rumpuja. Joskus pianooki. Meiän maikka sano, et jos saadaan tyhjiä levyjä, niin voitas joskus äänittää jotain.
I can see you

Poissa Nowaki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HollyWild6531
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Omat bändit
« Vastaus #52 : Lokakuu 11, 2010, 22:26:27 »
Ala-asteella oli jos jonkun näköistä bändiä,jotka tosin kesti korkeintaan kuukauden. :'D Siinä vaihees mentiin aika lailla pelkillä koskettimien ja laulun voimalla. Pop meisinkiä.
 Jotenki hauska kattoa niitä vanhoja sanoituksia nyt. Me ollaan kehitytty aivan älyttömästi! x)

Nyt ylä-asteella on kanssa ollut kavereiden kans juttuu et: "Hei,perustetaan bändi!"
Jooh,se toinen vaikutti jo lupaavalta,mut jäi vaiheeseen soittajien puuttumisen takia. Eikä siihe sen koommin ole palattu. :<

Mua on myös pyydetty erääseen black metal- bändiin laulamaan puhtaita,mutta tuokin juttu on tällä hetkellä aivan totaalisen auki.

Kunnollisen ja toimivan bändin perustamiseen löytyis intohimoa ja paljon! Harmi vaan kun nuoret, tältä suunnalta varsinkin, eivät ole idealle niin uskoutuneita. :/
Jatkan kuitenkin sisukkaana etsintöjä! Joku päivä ne löytyy jostain nurkan takaa. ^^
Melodista metallia tai raskaampaa musaa olisi mahtava soittaa.
" I keep falling asleep and having this dream about you, we're in a forest and..."

Poissa Audra Dancer

  • Sir Emilia Sarkington
  • Vuotislainen
  • Gaze the Haze
    • Livejournal
    • Vainajala.org
  • Pottermore: HazelNight52
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Omat bändit
« Vastaus #53 : Lokakuu 13, 2010, 07:28:14 »
Uijui, meikä pääsi bändiin ulvomaan! En osaa soittaa mitään soitinta kunnolla, mutta hoilaaminen sopii minulle kuin nyrkki silmään ainakin minun puolestani (kuulijoitahan ei tarvitse ajatella, hoh). Bändeily on sangen hauskaa kieltämättä. Aion varmaan opetella vähän rumpuja ja kitarointia tässä ohessa myös, eihän yleissivistyksestä nyt haittaakaan voi olla. Tosiaan, kaverini päätyivät perustamaan bändin muttei niillä ollut laulajaa, joten ne kysyivät minua ja suostuin sitten koska laulaminen on hauskaa. Olemme treenailleet nyt pari kertaa, tehneet kolmasosan biisiä ja valinneet muutaman coverin harjoiteltaviksemme (Barracudalla, Working Class Herolla ja jollain muulla, jota en muista, aloittelemme). Genremme lienee enemmän tai vähemmän sekalainen rock.

Gyaah, tahdon oppia ihan huippumahtisuperlaulajaksi ja päästä riehumaan suurelle yleisölle! Kestäisi ääni ja olisi aikaa niin ehkä niin kävisikin. Saappaat nähdä, mutta kai se on tärkeintä, että on mukavaa ja oppii uusia juttuja ja pitää kivaa kavereiden kera. Kehittävää ainakin luulisi olevan.

- Audra, ulvova

Poissa Töme

  • jäätynyt nolla sateessa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • They're all out without you, havin' fun.
  • Pottermore: CharmBlade23297
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Omat bändit
« Vastaus #54 : Lokakuu 13, 2010, 20:36:48 »
No, me yritettiin BeeGeen ja Zabsin kanssa bändiä tehdä, no, tämä kaatui siihen, kun eräs asuu Lappeenrannassa. Hmm aika pitkä matka... Olishan se bändissä soittaminen ihan helivetin kivaa, mutta täällä Kuhmoisissa ei hirveästi musiikillisia ihmisiä asustele...D; Kovasti kyllä olen yrittänyt kysellä, mutta ei.

Saako tänne jättää ilmoituksia? Saahan? Notottahan toki mine jätän. Eli siis: Kaivataan bändin jäseniä, ei rumpaleita tosin, kun itse olen. Niitä kaikkia muita kylläkin. Tyyliin basistia, kitaristia ja solistia olisi kiva saada. Mieluiten asusteletta niinkuin täällä aika lähellä Kuhmoista. Heittäkäähän yksäriä...;DD
How can you "just be yourself" when you don`t know who you are?
Stop saying "I know how you feel"
How could anyone know how another feels?

Poissa loorry

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Omat bändit
« Vastaus #55 : Elokuu 29, 2011, 01:01:33 »
Joskus oli, ei enää.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 30, 2016, 00:15:51 kirjoittanut loorry »

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Omat bändit
« Vastaus #56 : Tammikuu 27, 2013, 02:56:56 »
Minä en ole koskaan soittanut kunnolla bändissä. Olen vain ollut mukana parissa heti alkuun kaatuneissa jutuissa.
Kerran seitsemännellä luokalla yritettiin joittenkin luokkalaisten kanssa perustaa bändiä, mutta minkäs sitä tekee kun kaikki muut olivat pelkästään laulajia ja pianisteja paitsi minä.
Toisen kerran joskus yhdeksännellä luokalla päästiin ehkä hivenen pidemmälle siskoni ja yhden hänen kaverinsa kanssa. Minä soitin rumpuja, vaikka en huippu olekaan, mutta tarpeeksi hyvin se onnistui. Siskoni lauloi ja soitti kitaraa ja tämä kolmas henkilö soitti bassoa. Ehdittiin muutama Green Day cover opetella ennen kuin koko homma kaatui. Oli vissiin vaan niin hankala saada aikataulut sopimaan kaikille.

Olisi niin siistiä soittaa jossain bändissä. Olen itse lähinnä kitaristi, mielummin akustinen kuin sähkö, mutta molempia soitan. Minulla on myös basso ja osaan silläkin jotain ja niin kuin jo mainitsin rummut sujuu vähän. Pianoa ja koskettimia olen soittanut kaikkein kauetin, mutta olen jo todennut, että se ei ole se minun soitin, mutta suostuisin varmaan niitäkin soittamaan bändissä.

Olemattomaan bändiini siis kuuluu vain minä ja Anthony, rakas kitarani. Toisaalta tykkään kovasti soittaa sellaista musiikkia pelkälle akustiselle kitaralle, mutta laulu ei ole vahvoja puoliani, joten tavallaan haaveilen siitä, että olisi joku kahden hengen bändi niin, että se toinen voisi laulaa ja minä soittaisin kitaraa. Voisihan se toinenkin soittaa myös jotain jos hän haluaisi. Mutta kuitenkin voisin soittaa melkein minkälaisessa tahansa bändissä, jos vain saisin mahdollisuuden. Täytyy kyllä treenata vielä, itseluottamus omiin kylyihin on välillä niin alhaalla, etten uskalla oikein soittaa muiden ihmisten läsnäollessa, mutta vuoden sisässä olen edistynyt tuossa paljon, joten toivottavasti edistys jatkuu. Samoin omien biisien kirjoittamista pitää harjoitella lisää, vaikka onhan sitä omaa kamaa jo alkanut syntyä.
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥

Poissa Mehujauhepallo

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonPatronus27791
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Omat bändit
« Vastaus #57 : Elokuu 25, 2013, 06:46:23 »
Olen ollut mukana parissa bändikokeilussa. Ensimmäinen kaatui siihen, että kukaan muu ei enää jaksanut paitsi minä. :D Toinen kaatui siihen, että oli hankalaa sovittaa pitkät välimatkat ja eri ihmisten aikataulut keskenään. Totta kai Konservatoriossa yhteissoittoa on, mutta se on ihan eri asia. Joskus tosin säestän paria saksofonin soittajaa.

Olisi kyllä kiva löytää bändikavereita tai edes ihan jamikaveri. Tämä oli samalla ilmoitus, joten bändistä kiinnostuneet Turun seudulla asuvat ottakaa yhteyttä. Kaikki soittimet käy.

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Omat bändit
« Vastaus #58 : Marraskuu 21, 2013, 01:39:35 »
Voisi kai sitä tännekin hehkutella omia bändi- ja vastaavia projekteja, joita nykyään on käynnissä. Tampereelle muutettuani 2008 pyörin kolmisen vuotta lyhytikäisissä ja kämäisissä kokoonpanoissa. Yksi ehti soittaa sentään yhden keikan ja eräs toinen kaksi, mutta muuten ei päästy oikein mihinkään, pääasiassa kanssasoittajien motivoitumattomuuden takia. Pistin siis loppusyksystä 2011 taas turhautuneena muusikoiden.netiin ilmoituksen, johon vastasi peräti neljä spändiä. Nopein näistä otti yhteyttä puhelimitse ja pyysi Vastavirralle keikkaa katsomaan. Menin, ja ihastuin välittömästi tanakkaan soundiin, letkeään asenteeseen ja uskomattomaan lavavouhotukseen. Tammikuussa 2012 olinkin sitten jo vakituinen jäsen, minkä jälkeen varsinkin musiikillinen ote on mennyt vielä merkillisemmäksi kuin ennen.

Genreähän meillä ei ole. Eräässä toisessa asiayhteydessä tituleerasin yhtyettä "tamperelaiseksi vaihtoehtorock-karnevaaliksi", mikä pitää minusta paikkansa varsin hyvin. Iloisesti menevät sekaisin HC-punk, pari erisorttista metallia, J-rock, jazz, progressiivinen rock, blues, viime aikoina funk... ja mitä kaikkia näitä nyt on. Paljonhan kertoo sekin, että erään keikan miksaaja djembe-rumpuani mikittäessämme ihmetteli soitinvalikoimaani (kitara, djembe, huilu, huuliharppu ja okariina introa varten) ja totesin ykskantaan, että tervetuloa miksaamaan kaupungin progressiivisinta punkbändiä. Miksaaja repesi. Juuri siitä minä pidän: bändi ei urauta itse itseään päättämällä soittaa vain jotakin tiettyä genreä, eikä muitakaan uskottavuustekijöitä juuri mietitä. Uskottavuus pyritään luomaan soittotaidolla ja häröillä sävellyksillä - ja sillä, että keikalle tullessa kuulija ei voi aavistaa, mitä lavalla tapahtuu (ei sitä usein tiedetä mekään keikalle mennessä). Varsinkin cover-puolella mennään yleensä häröily edellä.

Tässä siis, ihmiset rakkaat: Kina.

Eroon ihmisistä -demolla kuulee omaakin soittoani, livetavara on äänitetty ennen minun liittymistäni Kinaan. Tällä hetkellä ollaan vailla solistia, joten keskitytään levottomiin sävellyksiin (työn alla on mm. instrumentaalikappale kahdelle bassolle, Rokkipoliisitrilogia, jonka ensimmäinen osa yhdistelee HC-suomipunkkia ja funkia sekä 7-minuuttinen kunnianosoitus 70-luvun progen kliseille), vanhojen biisien uudelleensovittamiseen ja äänittämiseen sekä tietty laulajan etsintään. Kunhan keksimme, miten banjon saa mikitetyksi ilman hirveää kiertämistä, otetaan sähköistetty banjokin mukaan soitinvalikoimaan.


Toiset päällä olevat hankkeet ovatkin sitten minun ja erään hurjan urkurin yhteistyön hedelmiä. Taannoin keksimme alkaa soittaa ysäripoppia djembellä ja haitarilla (toimii muuten kuin junan vessa), ja keväällä saimme idean työstää tuota projektia eteenpäin laajemminkin. Itsellänihän on vuodesta 2009 pyörinyt mielessä tehdä EDM-tyyppistä musiikkia täysin akustisesti, polyrytmisiä djembekuvioita hyödyntäen, joten näillä eväillä mennään. Yksi äänitys tehtiinkin Uuden musiikin kilpailua varten, mutta se ei päässyt julki kisan kautta, emmekä me ole sitä vielä julkaisseet muualla.

Sitten on vielä vakavammankin tyyppinen hanke saman jampan kanssa: suomenkielistä progressiivista rockia flirttailematta metal-elementtien kanssa, mitä useimmat progepumput tällä hetkellä tekevät. Tähän mennessä on olemassa yksi puolikas sävellys, joka varmaankin viimeistellään ja tekstitetään joulun kieppeillä. Lisäksi minulla on takataskussani huomattava määrä yksin tekemiäni vanhoja rallejani (joitakin kuultavissa tästä), joissa on vielä paljon kehittämisen varaa. Olemme vitsillä nimittäneet tulevaa genreä J-progeksi, sillä ajatushautomo-äänityskellarimme sijaitsee Janakkalassa. Tämä on itse asiassa viittaus vuosien takaiseen päättelyketjuun, jonka seurauksena totesimme Janakkalan tekevän musiikistamme J-rockia (se oli pinnalla silloin), ja visual kein sijasta tyylimme oli vocal voiei. J-rockbändi tarvitsi toki myös japaninkielisen nimen, joten julkaisimme kellarissa kertaottona äänitetyt, kolmessa minuutissa sävelletyt ja yhdessä sanoitetut läppärallit ja yhden useammalla otolla tehdyn jatsahtavan improilun japanin kielen pottaa tarkoittavasta sanasta otetulla nimellä Mokomaki Kusimuki.

Progeprojektin on siis tarkoitus olla täysin muuta kuin noita hetkessä pieraistuja vitsibiisejä. Hurja urkuritoverini opiskelee tällä hetkellä Sibelius-akatemiassa, eli ainakin sävellyspuolella asioiden pitäisi saada vekkulisti tuulta alleen. Yhdistelemällä kovan linjan klassisen musiikin osaajan sävellystaitoa ja omaa raa'asti bluesiin perustuvaa rytmillistä soittoani pitäisi saada ihan hienoa kamaa aikaan. Vähän on jo saatukin, mutta pyrkimys on saada paljon.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!