Kirjoittaja Aihe: Saksikäsi Edward  (Luettu 10085 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Rime

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« : Joulukuu 25, 2004, 21:39:18 »
Anteeksi, en löytänyt haulla yhtään vaihtoehtoa. Poistakaa jos tämmöinen on jo.

(Saattaa sisältää spoilausta.)

Onko kukaan nähnyt tätä elokuvaa, joka tuli ainakin eilen illalla kolmoselta?
Mielestäni se oli hyvin koskettava, ainakin lopusta. Mieleni teki itkeä. Mutta itkin vasta omassa huoneessani ihan pikkuisen. Edward oli niin suloinen, samoin kuin koko elokuva. Päähenkilö teki elokuvasta hyvin värikkään, etenkin Johnny Deppin esittämänä.
Katoin elokuvan puoli kahteen asti, jolloin lopputekstit alkoivat. Palasin myöhemmin olohuoneeseen kuuntelemaan loputeksteihin liittyviä kappaleita.

Mitä ajattelette niistä Edwardin tekemistä veistoksista? Mielestäni ne olivat hyvin kauniita, ja minua askarruttaakin, että opetettiinko Johnny käyttämään saksia käsinä, ja miten? Moni muukin asia jäi minulle(kin?) epäselväksi ja yksi niistä on: Miten Kim satutti kätensä Edwardin saksiin? Monet tapahtumat kulkivat todella nopeasti, eikä sinä oikein ehtinyt tajuta mitä tapahtui.

Ajattelin nyt metsästää isältä luvan DVD: n ostoon, jos semmoinen jostakin löytyy. Mutta sen luvan saaminen saattaa olla hiukan vaikeaa, koska joulu meni jo.

Tänne olisi tarkoitus saada aikaan keskustelua Elokuvasta ja muuta sellaista. Mutta ei mielellään mitään listausta elokuvan huonoista ja hyvistä puolista, vaan oikeaa asiaakin.

Kelpie

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #1 : Joulukuu 26, 2004, 00:22:48 »
Ow, ow, ow. Tim Burton on Quentin Tarantinon kanssa lempiohjaajiani.

Olen aika lailla vain visuaalisuutta ja henkilöhahmoja tuijottava (=kuolaava) katsoja, joten tottakai olin innoissani Saksikäsi Edwardista. Olen nähnyt sen kyllä joskus ennenkin, mutta kun viime yönä katsoin taas niin nousi muistot pintaan :)
Edward on niin symppis hahmo ettei kukaan. Johnny Depp tuo niin eleettömästi kaikki tunteet esille. Pointsit myös niitten saksien hallinnasta, eivät varmaan olleet kovin helposti ohjailtavissa.

Lainaus
Miten Kim satutti kätensä Edwardin saksiin?

Käsitin tuon jotenkin niin, että Edward tekee siinä sitä jääveistostaan, kun Kimin poikaystävä huutaa jotain. Edward hätkähtää ja kääntyy ja sakset osuvat vahingossa Kimin ojennettuun käteen. Sakset kyllä tuntuivat pitenevän mystisesti osuessaan Kimiin, tai sitten silmäni vaan temppuilivat.

Riada

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #2 : Joulukuu 26, 2004, 02:06:40 »
Tämä kyseinen elokuva on ollut yksi suosikeistani jo monen monituista vuotta. Johnny ja Winona ovat todella hyviä näyttelijöitä, ja eläytyvät roolihahmoihinsa niin hyvin kuin kukaan pystyy.

Edward on hahmona hyvin mielenkiintoinen. Vaikka elokuva sopii lastenkin katsottavaksi, niin pinnan alta löytyy enemmän kuin näyttäisi. Se, mitä nykyajan teinileffat ja muut kaipaavat, ovat suuret tunteet. Niitä tästä leffasta löytyy, niin näyttelijäsuorituksista kuin itse elokuvastakin.

Loput viestistä spoilaa kyseessä olevaa elokuvaa!!!



Mielestäni leffan loppu on juuri sopiva, ei liian lässynlässyn muttei liian surullinenkaan. Myönnän, olen monesti itkenyt tätä leffaa katsellessani, varsinkin lopussa. Edward jää yksin, se on se surullisin asia. Niin ihana hahmo ansaitsisi kyllä onnellisen lopun, mutta toisaalta taas sellaiset ovat aivan liian yliarvostettuja.

Shiara

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #3 : Joulukuu 26, 2004, 11:38:39 »
Muistan kun joskus ihan pienenä olin isoveljeni ja serkkupoikani kanssa mummolassa muutaman yön ja tuo kyseinen leffa tuli silloin. Mumma ja paappa tahtoivat katsoa jotain urheilua, joten me jouduimme katsomaan Saksikäsi Edwardia sellaisesta pienestä-n. 10x13 cm-kokoisesta-punaisesta-mustavalko-telkkarista :) Söpöä... olin silloin aika pieni, ja minulla on tunne että olin jo silloin nähnyt leffan ennemminkin.

Spoilaa, luulisin...

Kuitenkin pidin elokuvasta jo silloin, ja edelleen se jaksoin koskettaa. En ole koskaan itkenyt katsoessani elokuvia, en itkenyt nytkään, mutta kosketti tuo Edward silti. Se on niin surumielisen näköinen saksineen ja takkutukkineen. Ja kun se on niin säikky...

En muistanut enää miten kyseinen elokuva loppui, ja kun se vihdoin muistui mieleen, se jaksoi olla niin ihana. Ei liian ällömakea niin kuin monissa elokuvissa pakkaa olla, eikä ihan tyhmäkään, vaan juuri sopiva.

Tyksin elokuvasta, kuten viestini varmaan on jo ilmoittanut. Täytyy mennä kaivelemaan Anttilan ja Keskisen ale-koreja, josko minä löytäisin kyseisen leffan DVD:n sieltä. Serkkuni oli ostanut se Keskiseltä, joten eiköhän sieltä ainakin löydy... (voi kun olen loistava kirjoittamaan offia...)

Xeemu

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #4 : Joulukuu 26, 2004, 12:47:51 »
Tim Burton on loistava ohjaaja ja Saksikäsi Edward mielestäni hänen paras elokuvansa. Johny Depp onnistuu saamaan Edwardiin loistavasti melankoliaa, joka sopii tähän hahmoon kuin nyrkki silmään. Kovin usein en Deppiä kehu, mutta tässä on pakko. Edward on melko sympaattinen hahmo kaikenkaikkiaan. Loppukin oli mahtava. Onneksi Edwardilla on iso puutaha, jota klipsiä.

Tallulah

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #5 : Joulukuu 26, 2004, 13:14:13 »
Saksikäsi Edward on yksi lempielokuvistani. Se on ihanan sadunomainen, ja onnistui tekemään hauskan kliseisen naapuruston -juoruilevat tädit, grillijuhlat, samannäköiset talot ja pihapiirit, ovelta-ovelle-kaupustelu, jne.
Henkilöhahmot eivät olleet mitenkään ihmeellisiä lukuunottamatta itse Edwardia ja Pegiä. Edwardista tehtiin kertakaikkiaan hurmaava hahmo kaikessa surkeudessaan ja naiiviudessaan, pörröisissä hiuksissaan ja kalpeine kasvoineen. Hyväntahtoinen olento, joka tahtoo vain muotoilla pensaita, mutta joutuu lopulta karkoitetuksi väärinkäsityksien voimistaman erilaisuudenpelon vuoksi. Edward päätyi olemaan taas yksinäinen, ja elokuva antoi ymmärtää, ettei hänellä ollut  eikä tulisi olemaan mitään muuta vaihtoehtoa. Erilaisuus eristi hänet kaikista muista ihmisistä, se on minusta koko elokuvan pointti, tai yksi niistä.  
Tim Burton on loistava ohjaaja. Katsoin jokin aika sitten myös Big Fishin, ja minusta sillä oli aika paljonkin yhteisiä piirteitä Saksikäsi Edwardin kanssa.

carolina

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #6 : Joulukuu 26, 2004, 14:04:34 »
Ihana, ihana, ihana!

Pidän paljon Tim Burtonin elokuvista ja Saksikäsi Edward onkin hänen parhaimpia elokuviansa.
Elokuva on kaunis ja tietyllä tavalla todella surullinenkin, vaikka loppu onkin mielestäni onnellinen.

Ja Johnny Depp on Edwardina ihana. Deppin paras ja onnistunein rooli tähän mennessä.

Anniska

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #7 : Joulukuu 26, 2004, 15:00:37 »
Lainaus käyttäjältä: "Riada"
Edward jää yksin, se on se surullisin asia. Niin ihana hahmo ansaitsisi kyllä onnellisen lopun, mutta toisaalta taas sellaiset ovat aivan liian yliarvostettuja.


Mutta Edwardhan elää ikuisesti, koska se oli vielä sama vetreä poika kun Kim oli lähemmäs yhdeksänkymppisen näköinen. Hänellä on ikuisesti kauniit muistot Kimistä ja siitä että tyttö rakasti häntä vaikkei hänellä ollut oikeita käsiä. Ja voihan olla että Edward löytää vielä toisen rakkauden koska elää ikuisesti. Ja onhan hänellä pensaat ja jääveistokset. Hän voi ikuisesti muistella Kimiä hymyillen. TAhdon ajatela että hän jäi yksin ja rakastaa ikuisesti sitä kaunista ja kilttiä tyttöä jonka vesisängyn hän puhkaisi.

Rime

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #8 : Joulukuu 26, 2004, 20:09:03 »
Lainaus käyttäjältä: "Kello neljän tee"
Ja hänen kaikki ruohonleikkuutaiteensa. Se lohikäärme oli paras niistä.


Saanen huomauttaa, että jos tarkoitat sitä "Edwardin talon" edustalla ollutta pensaspatsasta, se oli minun mielestäni enemmänkin dinosauruksen näköinen. Ymmärsin ainakin, että se oli tarkoitettu enemmän dinosaurukseksi kuin lohikäärmeeksi.
Täytyy myönää, että törmäsin olohuoneeseen ihan vahingossa kun leffa tuli ja isä katsoi sitä. Jäin sitten roikkumaan sinne ja menin onnistuneesti kahdelta nukkumaan, ihan vain jotta sain katsella Edwardin loppuun.

Minusta oli aika hassua, että tuollainen oli "iltasaduksi tarkoitettu", koska kuten Riada sanoikin, pinnan alta löytyy enemmän surullisia tunteita ja muunkinlaisia asioita, joita ei ehkä "ihan nuori" ymmärrä.

Tunteita oli juuri sopivanlaisesti. TV- maailman arviossa sanottiin, että pelkästän läsnäolollaan Edward toi esille ihmisten pahuuden. Olen sitä mieltä, että se on juuri oikein sanottu. Eikö teistäkin tunnu ihan siltä että Edward oli erilainen nuori, joka oli ns. Hyvä ja ne muut ihmiset, naapurin juoruilevat tädit olivat ikäänkuin "Pahoja"?

Nojoo. Olen hyvä selittäämään liikaa, jota kukaan ei ymmärrä. Ja selitän kaiken sen mitä olen selittänyt jo aiemmin. Tajusikohan kukaan tarkoitustani?

Araminta Meliflua

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #9 : Joulukuu 26, 2004, 20:16:46 »
Lainaus
Riimu: Mitä ajattelette niistä Edwardin tekemistä veistoksista? Mielestäni ne olivat hyvin kauniita, ja minua askarruttaakin, että opetettiinko Johnny käyttämään saksia käsinä, ja miten? Moni muukin asia jäi minulle(kin?) epäselväksi ja yksi niistä on: Miten Kim satutti kätensä Edwardin saksiin? Monet tapahtumat kulkivat todella nopeasti, eikä sinä oikein ehtinyt tajuta mitä tapahtui.

Ajattelin nyt metsästää isältä luvan DVD: n ostoon, jos semmoinen jostakin löytyy. Mutta sen luvan saaminen saattaa olla hiukan vaikeaa, koska joulu meni jo.


Veistokset näytti muovilta, ainakin lopussa.

Tuskinpa se kovin vaikeeta on olla sakset käsinä... Olettaisin, että ne on vaan hanskat tms. joihin on kiinnitetty teriä. Eikä se edes niitä loppujen lopuksi kauheasti käyttänyt.

Kuten joku tuolla sanoikin, Kimin (idiootti) poikaystävä huudahti, Edward ei ollut huomannut Kimiä käännähti ja niin tuli käteen haava.

Näin joskus vuosi (?) sitten Anttilassa sen DVD:n, maksoi jotain 20 €. Kantsii huuto.netistä ( www.huuto.net ) muuten katsoa, sieltä löytyy vaikka mitä.

Hyvä elokuva. Edwardia kävi kovasti sääliksi. Hahmot on hyviä (pikkupoika oli niin aito- veljenikin ois ihan varmasti heti ajatellut kuinka saksilla voi lyödä toista niskaan. Hulluja nuo pojat. O.o); hyvin kärjistettyjä muttei kuitenkaan lyö yli. Onnistunut elokuva (kaikki näkemäni Tim Burton/Johnny Depp (en tarkoita nyt paritusta! :D) elokuvat on ollut hyviä).

En kyllä tajua miksi Kim jätti sen yksin- oisin menny vaikka salaa Edin luokse. Hassua muuten, että poliisit ei tutkinut linnaa ja menny korjaamaan Edin ruumista pois. Hiukan huolimatonta toimintaa, eikö?

Se keksijän kartano oli muuten aivan upea.

Sharida

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #10 : Joulukuu 27, 2004, 17:40:12 »
Lainaus käyttäjältä: "Riimu"
Minusta oli aika hassua, että tuollainen oli "iltasaduksi tarkoitettu", koska kuten Riada sanoikin, pinnan alta löytyy enemmän surullisia tunteita ja muunkinlaisia asioita, joita ei ehkä "ihan nuori" ymmärrä.


Näin tuon Saksikäsi Edwardin viimeksi 10-vuotiaana ja se oli silloin minulle vain...hmm... enemmän sellainen hassu tarina. Nyt kun katsoin sen uudelleen näin koko leffan aivan eri silmin. Se sanoma elokuvassa, en sitä pienenpänä ajatellut ollenkaan. Nyt se Edward säälitti minua. Hän kelpasi niin kauan ihmisille kun oli mielenkiintoinen ja kun se sitten lopahti niin Ed jäi yksin. Lähiö missä kaikki tapahtui oli hyvin pelkistetty. Samanlaiset talot, naapurin juoruämmät jne. Ja keskellä sitä kaikkea musta, synkkä linna josta kukaan ei ollut ennen kiinnostunut. Elokuva oli ihana ja hurmaava. Edillä oli kyllä hauskat vaatteet siinä alussa. Hihittelin niille koko leffan alun. Johnny näytteli mainiosti. Vaikkei hänellä noita vuorosanoja juurikaan ollut niin sen korvasi ilmeet ja eleet sekä ne sakset.

Rime

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #11 : Joulukuu 27, 2004, 20:58:03 »
Ärr. Minulla, topicin tekijällä, ei ole muuta kuin kysymyksiä. Ja toivon, että te muut voisitte vastata minulle, kuten olette jo tehneetkin.

Minä en nyt ihan tajunnut sitä kohtaan, kun Kimin äiti (Peg?) kysyy Edwardilta: "Missä sinun äitisi on?" ja Edward vastaan hänelle (surullinen ilme kasvoillaan, totta kai!): "Hän ei herännyt."

Miten niin Edwardin äiti ei herännyt? Oliko hänkin jonkin sortin robotti, jonka oli tarkoitus toimia samalla tavoin kuin Edwardin, mutta jotakin meni pieleen ja tohtorin piti unohtaa Edwardin äiti, koska hän ei millän herännyt? Haluaisin hiukan tarkennusta asiaan, jos joku suinkin vain voi vastata tuohon.

Iita

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #12 : Joulukuu 28, 2004, 13:48:48 »
Lainaus käyttäjältä: "Riimu"
Minä en nyt ihan tajunnut sitä kohtaan, kun Kimin äiti (Peg?) kysyy Edwardilta: "Missä sinun äitisi on?" ja Edward vastaan hänelle (surullinen ilme kasvoillaan, totta kai!): "Hän ei herännyt."


Hm. Olen nähnyt Saksikäsi-Edwardin varmaan kymmenen kertaa, eikä siinä minun mielestäni sanota, ettei Edwardin äiti olisi herännyt, vaan isä (eli tämä keksijäherra). En nyt jaksa katsoa leffaa vain tarkistaakseni tätä, mutta tulen muoksimaan, jos katson.

muoks. Löysin netistä leffan käsikirjoituksen ja kyseinen kohta menee näin:
PEG
Uh, put those down. Don't come any closer. Just please... Those are your hands? Those are your hands. What happened to you? Where are your parents? Hum... Your mother? Your father?
EDWARD
He didn't wake up.

Eli Edward ei kommentoi äitiään mitenkään, vaan kertoo, että hänen isänsä ei herännyt.

rosolli

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #13 : Joulukuu 28, 2004, 17:02:57 »
Katsoin kyllä elokuvan kun se tuli tv:stä, mutta sillä hetkellä on oikein lämmennyt sille ( Juu, johtui kyllä varmasti siitä että luin samaan aikaa Kärpästen herraa ) mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, IHANA! Juoni hvyin surullinen ja loppu ehkä parasta koko leffassa.

Ja sitten SPOILAUSTA...

Aluksi en todellakaan tunnistanut Edwardia Johnny Depiksi, vasta kun sisko tuli huoneeseen ja möläytti sen sain tietää. Winona oli myöskin loistava... Hiukka ärsyttävää oli se, että Edward ei kuollut tai vanhentunut, ja myöskin oli selviytynyt syömättä aina siihen asti kun hänet löydettiin ja selviötyi syömättä sen jälkeenkin kun linnaansa palasi takaisin. Juonenkäänteet olivat välillä vähän ennalta arvattavissa, kuten se että Kim olikin tämä isoäiti joka tätä tarinaa kertoi. Ja myöskin se että tämä eräs poika ( Hitto, mikä sen nimi nyt oli.. no kuitenkin se heppu joka deittaili kimiä jossain vaiheessa ) melkein ajoi autolla Kimin veljen yli.

Juu, mutta hyvä leffahan tämä oli. Jos pitää herkistelystä ja nyyhkystä, niin silloin erityisesti.

Mara

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #14 : Joulukuu 28, 2004, 20:19:42 »
Katsoin kyseisen elokuvan jouluaattona, kun se nyt sieltä tuli. Odotukseni olivat korkealla, koska olen pitänyt kaikista näkemistäni Burtonin leffoista eikä tämä ollut poikkeus! Johnny Depp tekee uransa ehkä parhaimman roolisuorituksen. Depp loistaa vähä eleisyydellään,  Winona Ryderkin hoitaa hommansa kympillä kotiin.

pisara

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #15 : Joulukuu 29, 2004, 16:50:14 »
Oi! Ihana elokuva :)

Edward oli niin suloinen ja sääliksi kävi.

Elokuvassa oli mielestäni hyvä juoni ja paljon omaperäisyyttä. Siltin en oikein tajunnut sitä, että miten Edward pysyi hengissä jne.

Ja muutenkin. Mietin kauan, että mitä kaikkea Ed touhusi yksinään siellä, miten se pärjäs yksin niiden saksien kanssa yms. Taino, eipä se paljoa tainnutkaan pärjätä mutta..

Niinja. Olihan ne veistokset ihan ok.

Mutta sen elokuvan idea oli vähän hassu, että siis sen kaupungin lumi syntyisi siitä, kun Ed vestelisi jäätä, mutta kaipa se oli kelpuutettava vaihtoehto.

Rime

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #16 : Joulukuu 29, 2004, 20:38:03 »
Lainaus käyttäjältä: "pisara"
Elokuvassa oli mielestäni hyvä juoni ja paljon omaperäisyyttä. Siltin en oikein tajunnut sitä, että miten Edward pysyi hengissä jne.

Ja muutenkin. Mietin kauan, että mitä kaikkea Ed touhusi yksinään siellä, miten se pärjäs yksin niiden saksien kanssa yms. Taino, eipä se paljoa tainnutkaan pärjätä mutta...


Saanen huomauttaa, että Edward oli robotti. Tai ainakin robotin tapainen juttu, jonka oli luonut tiedemies. On ihan loogista (ainakin minun mielestäni) että Edward pysyi hengissä ilman ruokaa. Toki hän ruokaa saattoi syödä, koska oli jollakin tavalla ihminen. Ainakin minusta tuntuu siltä.
(Anteeksi takkuisa selitys. Olen väsynyt, mutta tuntui jotenkin tarpeelliselta vastata tähän.)

Tourniquet

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #17 : Joulukuu 29, 2004, 21:25:44 »
Voi, voi. Rakastan tätä elokuvaa. Ensimmäinen elokuva, jonka muistan nähneeni. Ja vielä hyvää vuosikertaa. ^__^ (eikun hei, olikos se sittenkään -90, oliko se -89? O.O)

Johnny Depp on ollut suosikkinäyttelijäni aina. Tämän elokuvan vuoksi lähinnä, koska en ollut pienempänä nähnyt/en ainakaan muista nähneeni muita Deppin elokuvia. Mutta nyt sitten kun niitä alkoi taas pinnalle tupsahdella, faniuteni on syventynyt entisestään (Jack Sparrow on MINUN! MINUN! MWAHAHAHAA).

Juoni/tarina on minusta todella hyvä, erinomainen. Olen onnellinen, ettei elokuvaa ole pilattu onnellisella lopulla, jotenkin sellainen rakkausmällipösäys siihen loppuun ei olisi sopinut tunnelmaan.

Ja ne lavasteet. Oi, ne lavasteen. Rakastan kylän näkymää, niitä taloja, jotka ovat suoraan kuin kuvakirjasta. Niin siistejä, virheettömiä, steriilejä. Ja minua ei haittaa, että elokuvassa näkyy, että pienoismalleja on käytetty rakennuksissa. Se vain luo sellaista suloista satumaista tunnelmaa.


(herraisä, anteeksi, mutta näytän olevan taas kykenemätön muodostamaan kunnon lauseita. 5 tuntia per yö kahden viikon ajan tekee hyvää ajatusmaailmalle.)

Poissa Sun Lee

  • Ronnieponnie
  • Vuotislainen
    • Tarinamaa
Saksikäsi Edward
« Vastaus #18 : Joulukuu 29, 2004, 21:56:28 »
Onnettomasti unohdin jouluyönä katsoa kyseisen leffan, mutta olin tänään kaverini synttäreillä ja katsottiin se sitten siellä vain senkin takia, että siinä on Johnny Depp, joka on ylivoimaisesti yksi parhaista miesnäyttelijöistä! Tässä hänen roolinsa oli todella kiinnostava. Edward oli jotenkin hellyyttävä ja samalla niin säälittävä hahmo, etten kyllä tahtoisi olla hänen asemassaan. Henkilöt olivat varsin pösilöitä, vaikutti siltä kuin olisi kattonut jotain tosi vanhaa leffaa. Ne värit oli jotenkin mielenkiintoisia. Leffa oli todella mielenkiintoinen, pidin siitä paljon.

Loppu oli mielestäni jotenkin todella koskettava - oikeastaan koko leffa oli koskettava. En nyt paljasta lopusta liikaa, jos joku tahtoo nähdä leffan eikä halua lukea lopputapahtumia, mutta olin aika yllättynyt lopusta. Luulin, että se päättyisi vähän onnellisemmin, mutta kai noinkin oli sitten hyvä. Se oli hienoa, kun Edward teki niitä upeita luomuksia kaikista pensaista ja koirista - hiukset oli tosi - öh - taiteellisia ^_^

every

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #19 : Joulukuu 29, 2004, 22:16:44 »
Oi yksi lempi elokuviani! =D

Se oli ihana kun se yritti syödä niitä herneitä siltä lautaselta.
Mutta mutta mie mietin että miten se parka kävi vessassa tai pesulll??
Mutta kuten sanottin että hän oli robotti ei sen tarvinnut syödä tai juoda mitään siellä linnassa niin mihin meni se ruoka jonka se söi siellä perheessä?? O.o
Omituisia mietin tiedetään...

pisara

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #20 : Joulukuu 30, 2004, 01:11:43 »
Lainaus käyttäjältä: "Riimu"
Lainaus käyttäjältä: "pisara"
Elokuvassa oli mielestäni hyvä juoni ja paljon omaperäisyyttä. Siltin en oikein tajunnut sitä, että miten Edward pysyi hengissä jne.

Ja muutenkin. Mietin kauan, että mitä kaikkea Ed touhusi yksinään siellä, miten se pärjäs yksin niiden saksien kanssa yms. Taino, eipä se paljoa tainnutkaan pärjätä mutta...


Saanen huomauttaa, että Edward oli robotti. Tai ainakin robotin tapainen juttu, jonka oli luonut tiedemies. On ihan loogista (ainakin minun mielestäni) että Edward pysyi hengissä ilman ruokaa. Toki hän ruokaa saattoi syödä, koska oli jollakin tavalla ihminen. Ainakin minusta tuntuu siltä.
(Anteeksi takkuisa selitys. Olen väsynyt, mutta tuntui jotenkin tarpeelliselta vastata tähän.)


Minä tiedän, mutta silti. Vetosinkin tällä nyt juuri siihen, kun te pohdiskelitte, että miten se pysyi syömättä.

Poissa Red Lily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Saksikäsi Edward
« Vastaus #21 : Joulukuu 31, 2004, 01:21:15 »
Ja tämä viesti voi SPOILATA, lue omalla vastuulla O.o

Saksikäsi Edward. Elokuva jonka ostin DVD:llä koska siinä on Jooohnny Deeepp! *köh* Njoo. Niin siis. Katsoin sen, ihana elokuva. Ja ainoita elokuvia joita katsoessa itken joka kerta. Juuri tuo edellä käsitelty "Your father?" "He didn't wake up" -kohta itkettää joka kerta. Samoin loppu, jossa Edwardin tehdessä veistoksia sataa lunta, itkettää.

Elokuva on visuaalisesti aika psykedeelinen, ne eriväriset talot häiritsevät joka kerta. Vaikka tiedänkin niiden olevan siellä ihan tarkoituksella.

Johnny Depp on loistava Edwardin roolissa. Depp on muutenkin lempinäyttelijäni, ja Burton on lempiohjaajiani. Sen sijaan Winona Ryder on minusta vähän turhan viaton ja turhan kaunis elokuvaan. (Toivottavasti joku ymmärtää pointtini tuossa, en osaa oikein selittää...) Ja hänen äänensä on paikoin niin hiljainen että se häiritsee. Tunnelmaa se toki luo. ^^

Kaiken kaikkiaan mukava elokuva. (Vaikka jääveistokset etenkin lopussa näyttävät vähän turhan muovisilta...)

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Saksikäsi Edward
« Vastaus #22 : Joulukuu 31, 2004, 14:42:50 »
Näinpä elokuvan kun se tuli tuossa vähän aikaa sitten. Ensimmäistä kertaa. Oli pakko katsoa se, kun jo pienestä pitäen olin kuullut, kun kaikki puhuivat siitä. Ei se lopulta ollutkaan niin hyvä elokuva kuin mitä kuvittelin. Musiikki tietysti oli hienoa, Danny Elfmanin säveltämää kun oli.

Tuo elokuva ehkä saa ihmiset itkemään, mutta ei minua, vaikka harrastan sitä nykyään aika usein (hienona esimerkkinä Aleksanteri...) En tiedä, tämä nyt vain ei liikuttanut minua erityisemmin.

Chizue

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #23 : Tammikuu 19, 2005, 18:35:54 »
Rakastan tuota elokuvaa.

Jouluaattona näin koko elokuvan vihdoin kokonaan, koska joskus pienempänä olin nähnyt sen vesisänky kohdan ja muistin vaan sen kohdan siitä. :P Tarina on todellakin koskettava ja kaunis. Se oli kivan pastellinsävyinen ja Edward toi siihen 'synkkyyttä'. (tarkoitan siis että musta läntti pastellisävyisellä pohjalla x3 )  Elokuvaa katsoessa taisin itkeä [tyynyn takana, koska katsoin leffan veljen kanssa ] parissakin kohtaa, koska se oli vain niin liikuttava. .___.  Aika mahtia.

Johnny sopi täydellisesti Edwardin rooliin. Edward oli lutuinen ja sitä kävi sääliksi. :3 Haluaisin uskoa ihan oikeasti että jossain kaukan linnassa asuisi Edwardin kaltainen 'ihminen' joka tekisi lunta. <3

Musiikit olivat kaunista kuunneltavaa, kuten aina Elfmanin musiikit onkin. Voisin ylistää elokuvan maasta taivaisiin, mutta siitä tulisi liian pitkä teksti.

BTW, tämä on pakko saada jostain dvd;nä jotta voin katso sitä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan....

jalokuusi

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #24 : Tammikuu 21, 2005, 09:07:50 »
Lainaus käyttäjältä: "Chizue"
BTW, tämä on pakko saada jostain dvd;nä jotta voin katso sitä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan....


Tuolta sen saa ihan kohtuulliseen hintaa, jos ruotsinkieliset kannet eivät haittaa.
Tekstitys kylläkin on suomeksi.

-----

Itse pidän Saksikädestä melkoisesti. Tutustuin siihen siinä vaiheessa kun aloin kiinnostumaan Burtonin töistä. Se vei mukanaan. Tarinaltaanhan elokuva ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta pidän kovasti toteutuksesta. Värit, musiikki ja Burtonmaisuus! ^^
Ainut asia mikä häiritsee kovasti on Winona Ryderin hiukset. Ne ovat kerrassaan kamalat. -__________-"

Poissa Ginger

  • Tyy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Melko yksinkertainen
  • Tupa: Puuskupuh
Saksikäsi Edward
« Vastaus #25 : Huhtikuu 27, 2005, 11:55:16 »
Saksikäsi Edward on IHANA!
Se oli ensimmäisiä "aikuisten" leffoja, mitä mä näin. Johnny on niin symppis Edwardina ja mun käy sitä niin sääliksi. Winona Ryder teki parhaan roolisuorituksensa koskaan, en ole koskaan oikein pitänyt hänestä, että sen puoleen.
Kuitenkin, Saksikäsi Edward on ihanan surullinen klassikko, jonka pastellin värinen lähiö saa aina nauramaan!
Those who don't believe in magic will never find it.
~ Roald Dahl ~
Ikuisuusprojekti

Outlaw

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #26 : Toukokuu 30, 2005, 20:14:03 »
Edward on maailman suloisin leffahahmo! En ihkuta Johnnya, vaikka pidänkin hänen tyylistään näytellä, mutta hän teki Edwardista niin... uskomattoman. Saksikäsi Edward on mahtava leffa, jakun näin sen eilen ensimmäisen kerran, en olisi millään uskonut, että se on tehty vuonna 1990. Leffan tyylissä oli jotain tuttua ja myöhemmin selvisikin, että ohjaaja olikin Tim Burton, yksi lempi ohjaajistani, joka on tehnyt mm. Nightmare before christmas-lefan, ihanan animaation. Sen päähenkilössä Jackissa oli mielestäni jotain samaa kuin Edwardissa.

Pakko nyt vielä jauhaa Edwardista... Rakastuin oikeasti siihen hahmoon. Kaikki sympatiani on hänen puolellaan. Niin suloinen pörröhiuksineen, kalpeine kasvoineen, pienine huulineen ja hiljaisine äänineen... aww.

Okei, lopetan nyt tämän ihkutuksen.

31.5
Lainaus käyttäjältä: "Riimu"
Lainaus käyttäjältä: "Kello neljän tee"
Ja hänen kaikki ruohonleikkuutaiteensa. Se lohikäärme oli paras niistä.


Saanen huomauttaa, että jos tarkoitat sitä "Edwardin talon" edustalla ollutta pensaspatsasta, se oli minun mielestäni enemmänkin dinosauruksen näköinen.


Riimu varmaankin tarkoitti sitä käärmettä, joka oli Edwardin kartanon pihassa. Se oli sellainen pitkä käärmeen näköinen, joka kiemurteli sillä lailla kuin vedessä, että osa ruumiista on "maan alla" ja osa ei. Ainakin se kiinnitti huomioni, kun Peg ensimmäisen kerran astui pihaan.

//Muokataan sitten sitä edellistä viestiä mielummin kuin floodataan :) -Thomas

Lausku

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #27 : Elokuu 08, 2005, 23:47:40 »
*itkee ja pyyhkii kyyneleitään*katoin äsken dvd:ltä Saksikäsi Edwardin. Se oli ihana ja surullinen! Katoin sen oikeastaan Deppin takia ja siksi, koska sitä on täällä kehuttu. Sain kuitenkin huomata, että se oli muutenkin ihana.

SPOILAA
loppu oli kauhean surullinen, kun edward jäi linnaansa yksin ja kun Kim sanoi, rakastan sinua ja pussas sitä:'( Ja se oli ihana kohta, kun Kim sanoi; Halaa minua ja edward sanoi; En voi. Naapurusto oli ihana ja värikylläinen
SPOILAUS LOPPUU

Kannattaa ehdottomasti katsoa!

Poissa Ibiza

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Saksikäsi Edward
« Vastaus #28 : Elokuu 10, 2005, 17:01:27 »
Tänään viimeinkin tuonkin elokuvan sitten näin. Johnny Deppin elokuvat osoittautuvat niin usein hyviksi. Eikä tämä ollut mikään poikkeus^^

Todella kaunis ja samalla myös hauska ja humoristinenkin elokuva. Loppu oli kieltämättä hieno ja se lumisade varsinkin.

Näyttelijät tekivät hienot suoritukset. Winona Ryder oli myös erittäin hyvä Kiminä ja Deppiä kehuinkin jo.

Edward oli mielenkiintoinen hahmo. Mitenköhän keksijä oli tehnyt Edwardin? o_O Ja Edward oli niin sympaattinen yrittäessään syödä niillä saksillaan. Ja vesisänkykin oli aika huvittava.

Ja jotenkin se pastellinaapurusto oli kammottavan symmetrinen ja järjestelmällinen. Ja ne juoruakat kyllä piristivät elokuvaa.

Niin ja musiikkiakin pitäisi kyllä vielä kehua. Jotenkin niin hyvin tuntui istuvan koko elokuvaan.

Kerta kaikkiaan mielenkiintoinen tarina ja hyvin toteutettu sellainen. Kyllä tuon voisi katsella vaikka uudelleenkin.

Poissa ykshailé

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: GoldHallow189
  • Tupa: Puuskupuh
Saksikäsi Edward
« Vastaus #29 : Elokuu 16, 2005, 03:52:21 »
Rakastan!<3 Näin ensimmäistä kertaa joskus lapsena ja silloin se oli myös meillä nauhalla. Arvatkaa vain kuinka loppuunkulutettu se video oli. :D Silloin se (ja sellainen käsitys mulla on ollut aina, kunnes näin leffan uudestaan vuosien tauon jälkeen) oli mielestäni surullisin (ja muistaakseni jopa hieman pelottavakin) leffa maailmassa. Nyt tosiaan, kun näin sen piiitkän tauon jälkeen uudestaan about vuosi sitten mietin sitä miten erilainen muistikuva mulle oli jäänyt leffasta. Tosin on se mielestäni vieläkin surullinen. Oikeastaan leffan yleistyyli oli juuri se minkä olin unohtanut tai muistin sen ihan toisenlaiseksi. Erittäin loistava ja rakastettava se on silti vieläkin, vain mielikuva siitä minkätyylinen leffa oikeasti on, muuttui.

Anyway.. Edward Scissorhands kuuluu ehdottomasti lempileffoihini!
Ron/Hermione & Harry/Luna

Poissa Domie

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Saksikäsi Edward
« Vastaus #30 : Elokuu 19, 2005, 16:56:11 »
Muistutus että kyseinen leffahan tulee tänään maikkarilta klo 20:00. Ehdottomasti erinomaista nähtävää kaikille.

Johnny Depp on tunnetusti ihan jumalainen etenkin tässä leffassa. Hän onnistuu tuomaan Edwardin jokaisen puolen esiin erinomaisesti, etenkin sympaattisuuden ja ystävällisyyden<33

Poissa Goldenfake

  • Contessa
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Roma ♥ Italia ♥
    • Questo inverno finirà
Saksikäsi Edward
« Vastaus #31 : Elokuu 19, 2005, 22:23:34 »
SPOILAA!!!

Todella koskettava elokuva oli. Pidin ja paljon. Aluksi en olisi edes tunnistanut Deppiä (hyi minua!), ellen olisi tiennyt hänen esiintyvän siinä. Pidän Johnnyn tavasta näytellä, hän on hyvä ja taitava. En yhtään ihmettele, että elokuva oli Johnny Deppin läpimurto.

Katselin siis kyseisin elokuvan tuossa äsken. En ole koskaan nähnyt kuin korkeintaan viiden minuutin pätkiä elokuvasta, joten nyt päätin katsoa. Elokuva oli vaiherikas, ja minusta se Peg oli niin ihana, kun otti Edwartin kotiinsa asumaan. Naapurin rouvat olivat justiinsa tyypillisiä juoruilijoita, ja kummasti omat mokat aina vierivät Edwartin niskoille. Loppu oli niin koskettava, ja ymmärsin, ettei Kim voinut muuta kuin hyvästellä Edwartin, tosin, miksei hän myöhemmin olisi voinut tulla katsomaan Edwartia? Varmasti tämän päivät ovat hyvin pitkät ja yksinäiset.

Pensas- ja jääveistokset olivat hyvin kauniita. Itsekin mietin, joutuiko Johnny opettelemaan saksien käytön, vai huitooko hän vain, ja mahdolliset "seuraukset" (vaatteiden repeäminen yms) on tehty jotenkin muuten? Tiedä häntä. Edwart oli jotenkin niin suloinen, tapa jolla hän aina katsoi, se oli niin hellyyttävää...

Mutta kaiken kaikkiaan ihana elokuva, suosittelen!
Fabrizio: Si, ti desidero, ti voglio con tutto me stesso, dalla prima volta che ti ho visto ti desidero, da settimane ti voglio fino ad impazzirne, e ti amo, io, ti amo, io ti amo e ti desidero e ti amo, potrei urlarlo se vuoi te lo giuro! Si, ti giuro... Nessuno, nessuno potrebbe dirmi che devo vergognarmi: Io amo Elisa!

Bianca

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #32 : Elokuu 19, 2005, 22:24:30 »
[viesti spoilaa]

Piti nyt tulla kommentoimaan kun näin leffan pitkästä aikaa<3

Itkin parissa kohtaa (se nyt ei ole mitään uutta). Elokuva oli koskettava. Edward on ihanan symppis tyyppi, sellanen lutunen ja sitä kävi sääliks, kun Jim "huijasi" sen sinne murtautumiskeikalle ja kun se jäi kiinni. Johnny Depp suoriutui roolista mahtavasti (kuten aina) ja Winona Ryder oli myös ihan ok (ei ole oikein mitään mihin verrata - en ole muistaakseni nähnyt muita Winonan leffoja). Mitään negatiivistä sanottavaa en nyt keksi - musiikit olivat <3, juoruilija-akat mahtavia ja hauskoja (ja ilkeitä), se pastellinvärinen naapurusto söpö ja ihana... Ja oli se kuinka kulutettu idea vain, niin minä rrrrrakastan kun joku ns. "kertoo" sen tarinan<3 Siis se vanha mummo [joka paljastui Kimiksi], joka kertoi sille pikkutytölle sitä tarinaa. Ihanaa. Tykkään<3

Ei kun hei, keksin yhden negatiivisen jutun: repesin kun Kim tanssi siinä lumisateessa *virn*. Se heilutteli käsiään, kuva oli hidastunut ja lumihiutaleet laskeutuvat vaaleille hiuksille... :'D

Poissa Fimca Worthleberr

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Capricorn Ascending
  • Tupa: Korpinkynsi
Saksikäsi Edward
« Vastaus #33 : Elokuu 20, 2005, 12:27:28 »
Ensimmäisen kerran näin tämän elokuvan todella pienenä, ja ihastuin siihen heti. Ihastus ei ole laantunut. Se vain on niin ihanan erilainen ja sadunomainen, muttei kuitenkaan lapsellinen. Soveltuu aikuisillekin. Juu, se on synkkä ja ehkä vähän pelottavakin, mutta juuri tällainen kiehtoo lapsen mieltä. Ja minun mieltäni yhä edelleen^^

Saksikäsi Edward on myös todella surullinen (itken aina siinä yhdessä kohdassa, missä Edward ja Winona halaavat). Itse päähenkilö on niin ihana ja hellyyttävä, ettei toivoisi tälle mitään muuta kuin hyvää, mutta toisaalta sellainen "he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka"-loppu olisi ollut liian siirappinen. Eli parempi näin. Niin, ja huumoriakin löytyy: leffa pilkkaa aivan vaikeuksitta amerikkalaista lähiötä ja ahdasmielisiä ihmisiä kärjistäen asioita aika paljonkin. Mutta ei tämäkään haittaa.

Ja musiikki elokuvassa on taas kerran mahtava. Itse asiassa, kun miettii, ei Saksikädessä ole mitään huonoa. Yksi ehdottomista lempileffoistani.
Look, look, keep looking straight into those cold eyes.

Denila

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #34 : Elokuu 20, 2005, 13:41:31 »
Saattaa spoilata(okei, tää spoilaa)

Näin tämän leffan eilen illalla ekan kerran *häpeää*, vaikka se on tehty jo ajat sitten. Halusin katsoa sen vain Johnny Deppin ja Winona Ryderin takia. No, pidän, ei, ei, vaan rakastan tuota leffaa. Johnny esittää hahmoaan niin hyvin, että itku meinasi tulla monessa kohtaa. Pieni, yksinäinen orpo hahmo, joka ei ole edes valmis ihminen, miten häntä voitaisiin edes kohdella huonosti? Niin vain tapahtuu. Viha kuohahti parissakin kohtaa, siinä murtautumisessa Jimin taloon ja sen jälkeiseen päivään, ja itse Jimin käytös vihastutti myös. Tykkäsin Edwardin ystävällisyydestä ja käytöksestä, hänen muistoistaan eniten. Hänen "isänsä" kuoli juuri, kun oli antanut Edwardille kädet joululahjaksi. Hän ei edes kerinnyt kiinnittää käsiä Edwardille. Hän kaatuu lattialle ja Edwardin sakset silpovat vahingossa kädet. Itkin tuossa kohtaa. Silloin hänellä ei ollut vielä edes arpia naamassa. Silloin hän jäi yksin. Monta vuotta hän eli yksin, kunnes Peg tuli ja otti omaan kotiinsa. Mutta pian hänen täytyi palata takaisin linnaansa. Surullista.

Mutta surullinen elokuvahan tuo oli. Oli vain pakko tulla tänne - nyt kun vihdoin pääsin - kommentoimaan. En vain osaa sanoa yhtään pahaa sanaa koko elokuvasta, totean vain taas, että Johnny Depp on tehnyt hyvää työtä, Winona Ryderistä en voi oikein sanoa, koska en ole nähnyt paljonkaan hänen muita leffojaan.

Mutta loppu oli kyllä surullisin. Edward jää vain omaan linnaansa yksin, hän ei edes vanhene, kun taas Kim elää omassa talossaan onnellisena ja vanhenee, ja lopulta kuolee. Toisaalta, ihan mukavaa vaihtelua siirappisille lopuille, mutta silti! Surullista. Minusta kuitenkin tuntuu, että edward ei ole robotti. Hänellehän on annettu sisäelimet ja sydän yms. Miksi hän sitten ei vanhene, tarvitse syötävää ja muuta, jos hän on melkein-valmis ihminen? Miksi? Mietin tätä pitkään, hän ei nim ittäin mielestäni ole robotti. Ei vain ole. Hän on käsiä vailla oleva ihminen, hiukan erilainen kuin muut, mutta ihminen silti. Miksi hän ei siis vanhene? Tai tarvitse syötävää?

Uskoisin, että Depp on jonkin verran harjoitellut saksien käyttöä. Esim. kohtaus, jossa hän riipii vaatteet päältään, on varmasti kuvattu siinä. Hänellähän on sellainen nahkapuku siellä alla, ihan hyvin se on voitu kuvata ihan oikeasti, ei feikkinä. Jos se nahkapuku on ollut paksua nahkaa ja muovia, ei sellaiset sakset ihan heti siitä läpi mene. Mutta hiukset, koirat ja veistokset, ne on luultavasti tehty niin, että Depp vain heiluttaa saksiaan ja ne hiukset yms. on leikannut joku muu aiemmin. Siihen on sitten vain lisätty kaikki koirien karvat lentämään. Taiteellisia ne veistokset kyllä ovat.

Lempileffani, ehdottomasti. Johnny Deppistä nyt pidän muutenkin, mutta aivan mahtava leffa, ihan erilainen kuin kuvittelin.

Luftalarm

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #35 : Elokuu 20, 2005, 14:07:25 »
Kerrassaan ihana elokuva, surullinen ja jollain tapaa kuitenkin myös iloinen. Näin elokuvan ensimmäisen kerran, kun se tuli MTV3:lta joskus puolisen vuotta sitten, olisiko sen nyt ollut siinä joulun alla vai milloin. Eilen harmittavasti jäi väliin, vaikka tiesinkin sen tulevan. Enkä minä typerys musitanut edes nauhoittaa sitä! Noniin, itse asiaan. Se kohta, jossa Edward kertoo, ettei professori herännyt ja kohta, jossa Edward veistelee niitä jääveistoksia ovat niin aww( suomenkielinen versio 'sanasta' aww? ) Ja muutenkin loppu on jotain sanoinkuvaamatonta.

Edward on todellakin kovin sympaattinen hahmo. En tiennyt Johnny Deppin esittäneen Saksikäsi Edwardia, ennen kuin ehkä pari viikkoa elokuvan näkemisen jälkeen. En minä mikään herran hirmuinen fani ole, mutta hänen näyttelemisensä nosti elokuvan ihanuutta - jos mahdollista - vielä lisää. Jali ja suklaatehdasta menen taatusti katsomaan.

Haru

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #36 : Elokuu 20, 2005, 15:44:55 »
Tosi hieno elokuva, mitä nyt välillä hiukan pitkäveteinen, mutta mitäpä siitä. Näyttelijät olivat niin hauskoja, varsinkin Edward ja Peg.  Mutta missä ihmeen sateenkaarikaupungissa he asuivat?
Musiikki oli todella kaunista ja sopi satumaaympäristöön. Edwardin tekemät pensaspatsaat ja jääveistokset olivat hienoja.

Täytyy tunnustaa, etten edes tiennyt tällaisen elokuvan olevan olemassa. Luin kylläkin mökillä viime kesänä setäni vanhoja sarjakuvalehtiä ja joissakin lehdissä seikkaili Saksikäsi Edward, niin että oli sitten pakko katsoa tämäkin leffa.

alcor

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #37 : Elokuu 20, 2005, 22:07:37 »
Omistan leffan DVD:nä ja rakastan sitä<3 IIIHAAANAAA!

Depp on aivan ihanan hellyyttävä ja sympaattinen ja minua oikein itkettää joissain kohdissa kun se on niin suloisen tyhmä:

"Varastiko tämä henkilö jotain sinulta? Mikset puhu hänen vanhemmilleen, he kyllä palauttavat sen?" <3 Ja se kohta, jossa se Peg kysyy, että "where's your father?" saa kyllä kyyneleet silmiin.

"He didn't wake up". *nyyhkäisee* Surullisen hellyyttävää. Ja kun se on niin hyväntahtoinen ja kiltti kaikille. Ilmeet ovat niin.. Okei. Lopetan.

Winona Ryderhan tekee roolissaan aivan loistavan roolityön. Kimin roolissa sitä jotain, kiitos Winonan. RAKASTAN WINONAN HIUKSIA, ne ovat aivan ihanat siinä leffassa. KYLLÄ OVAT. Jos joku on jotain toista mieltä, hän on väärässä. Ne ovat kauniit. Winona on muutenkin niin kalpean kaunis koko leffan läpi..

Pastellitalot ja sivuroolit ovat osuvia. Varsinkin Kathy Baker tekee aivan hillittömän hauskan roolityön! Loppu on vähän surullinen, kieltämättä, mutta silti antaa tiettyä toivoa, että kyllä se tästä, maailma jatkuu.

RAKASTAN<3

Poissa talitintti

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Skeptinen pessimisti
  • Tupa: Korpinkynsi
Saksikäsi Edward
« Vastaus #38 : Elokuu 21, 2005, 15:30:08 »
Sain elokuvan vihdoin viimein katsottua. Kaverini ovat puhuneet jo pitkään elokuvasta, mutta en ole saanut aikaiseski katsoa elokuvaa. Nyt kun kuulin, että se tulee televisiosta ajattelin katsoa sen. En tiedä mikä minulla on, etten koskaan kerkeä elokuvien alkuun joten tästäkin minulla jäi alusta semmoinen viitisen minuuttia katsomatta. Joten tämän takia minulle jäi aika pitkälti epäselväksi miksi Edwardilla oli ne sakset. (jos siihen edes tuli vastausta...)
Siis se oli todellakin ihana ja mieleen painuva elokuva. Pakko myöntää, että loppu oli hieman *snif* herkkä ja mieleen painuva. Välillä näytti tosi pelottavalta kun Edward veisteli niitä jääveistoksia tai pensaita kun vaan lehdet/jäänpalaset vihuivat. Samoin oli koirie kohdalla.
 Edward oli ihana ja todella sympaattinen hahmo. Ja olen täysin sitä mieltä, että Jonny Depp onnistui roolissaan mainiosti ja sai Edwardin olemuksesta ihanan.
Ehdottomasti paras elokuva jonka olen pitkään aikaan katsonut. Ei sillä, etten kovin paljon elokuvia katsele..
Kirk: My Nikon is state of the art. Max: Oh, I've got a Nikon too. It's an N64 with 3D matrix metering, 35 to 210 zoom. What have you got? Kirk: It's a Nikon. (Gilmore Girls)
---
Rory: I just don’t want to be queen. Tristan: Me either [pause] King - I don’t want to be king. (Gilmore Girls)

Poissa tamina

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tomaatti
Saksikäsi Edward
« Vastaus #39 : Elokuu 21, 2005, 15:44:24 »
[Viesti saattaa spoilata]

Perjantaina sen sitten näin, ja se on nyt sitten uusi lempielokuvani.

Voitte uskoa, kuinka ärsytti, kun vuotiksessakin mainostettiin, että nyt se tulee, (minä olen halunnut nähdä elokuvan siitä asti, kun nelivuotiaana istuin tiskipöydällä, ja isosiskoni kertoi elokuvasta, jossa on poika jolla on saksikädet) ja minä olin menossa lastenvahdiksi. Mutta, lapset leikkivät kiltisti pihassa, ja heidän uudella digiteeveetä katsellessani huomasin, että hei, tämän tulee nyt.

Vaikka olen tiennyt, että Depp on mahtava näyttelijä, hän näytteli Edwardia vielä paremmin, kuin olisin uskonutkaan. Muutkin näyttelivät hienosti, ja rakastin joka kohtaa. En voinut lopettaa katsomista kuin hetkeksi, jolloin käskin lapset sisään, ja he sitten kanssani katsoivat elokuvan loppuun. Lopussa olisin ehkä parin kyyneleen verran voinut nyyhkiä, mutta ei se ole oikein lastenvahdille sopivaa. Minua ei edes ärsyttänyt se, että vanhus oli (kas kummaa) Kim vanhempana. Mahtava ja loistava elokuva. Täytyy pyytää joululahjaksi DVD:nä, niin voisi sitten katsoa parhaat kohtaukset pariin kymmeneen kertaan.

Elokuvassa ei mielestäni ollut mitään huonoa. Täydellistä.
"Hehe, I wonder about that..."

Lexie

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #40 : Elokuu 21, 2005, 18:18:08 »
Minusta elokuva oli todella hieno. Edward (Depp) oli erikoinen. Ei kaunis, muttei rumakaan. Ei, oli hän kyllä oikeastaan kaunis, omalla tavallaan. Saattaisin silti harkita kahdestikin, ottaisinko hänet siltä istumalta kotiini majailemaan.
Elokuva heijasti tavaallaan nykyajan koulukiusaamista. Jos joku on erinäköinen, hassunmuotoinen tai muuten vain outo, niin eihän siinä mitään. Syrjitään ja pelätään sitten joukolla.
Elokuvassa Kim, ilmeiseti melkoisen suosittu tyttö, huomaakin yllättäen Edwardin sisäisen kaunuden ja, yllätys yllätys, rakastuu tähän. Ensin Kim käyttää tätä hyväkseen, mutta yrittää sitten hyvittää tekonsa. Sääli, etteivät he saanetkaan toisiaan.

Elokuvassa ei ollut onnellista loppua, mutta se oli siltikin jotenkin onnellinen tai kaunis.

Vanheniko Edward siinä elokuvassa lainkaan, vai näinkö harhoja, koska kun se vanha täti kertoi sitä tarinaa, niin siinähän näytetiin vielä sitä linnaa ja Edwardia sen pihalla. En muista. Muistaako joku?

Voisin katsoa elokuva uudestaan ja uudestaan. Olinkin jo oikeastaa tahtonut nähädä tämän elokuvan. Kesällä oli puhetta hyvän ystäväni kanssa tästä elokuvasta ja kuinka kovasti tahdottaisiinkin se nähdä. No, nyt tuli nähtyä.

Sharida

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #41 : Elokuu 21, 2005, 19:00:15 »
Lainaus käyttäjältä: "Lexie"
Vanheniko Edward siinä elokuvassa lainkaan, vai näinkö harhoja, koska kun se vanha täti kertoi sitä tarinaa, niin siinähän näytetiin vielä sitä linnaa ja Edwardia sen pihalla. En muista. Muistaako joku?


Miellän asian niin että Edwardhan oli robotti ja robotti tuskin vanhenee ollenkaan. Se on rakennettu näyttämään aikuiselta mieheltä niin sellaisena se luullakseni pysyy.

Poissa Blue Ice

  • Pupilliinsa uponnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kihokki
    • Livejournal
  • Pottermore: AshLeviosa8992
  • Tupa: Puuskupuh
Saksikäsi Edward
« Vastaus #42 : Elokuu 21, 2005, 21:09:21 »
saattaa SPOILATA ...

Saksikäsi Edwart on aivan ihana elokuva. Mun suosikkifilmi. Loppu on äärettömän surullinen [tai koskettavan, miten vaan ...] ja itkuhan siinä tulee, kun sitä katsoo.

Ihana, sympaattinen Ed ... Ei ruma vaan omalla karulla tavallaan kaunis.
Rakastuu saavuttamattomaan naiseen, joutuu syntipukiksi ja "friikiksi."
Elämä on epäreilu, sen Ed saa kokea saksikäsien kautta.

Saksikäsi Edwartissa ei ole mitään huonoa. Juoni etenee hyvin ja on täynnä kaikenlaista.

Seuraava hankintani on Saksikäsi Edwart DVD ...
Pakko on paras muusa.

Mysti

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #43 : Elokuu 22, 2005, 18:29:12 »
Elokuva oli vähäsen surullinen... vaikka oli siinä myös hauskojakin kohtia.
Se "naapurusto" oli aika jännä, ne talojen värit, samaan aikaan pihasta lähtevät autot.. Siellä se nainen joka väitti sööttiä Edwarttia joksikin ihme demoniksi, oli hyvin naurettava ihminen. Siis sitä kun katto ja kuunteli ni alkoi naurattaa.hih  
Eli elokuva oli hyvä Depp elokuva!

Anselmus

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #44 : Elokuu 22, 2005, 21:54:46 »
Näin elokuvan ekaa kertaa silloin mtv 3:selta.
Aluks en oikein tajunut mistä leffassa oli kyse kun se nainen vaan meni sinne taloon ja löysi Edin.

Oli tosi hyvä leffa! Kävi sääliksi Ediä, kun se tahtoi auttaa muita mutta sai aikaa vaan harmia. Edillä olisi ollut aika monta ammattia: Trimmaaja, puutarhuri ja parturi. Tosi koskettava leffa, ihan tuli melkein tippa silmään, aika surumielinen loppu. Oli leffassa tiettyä huumoriakin, se nainen levittää ainakin 100 erilaista voidetta Edin naamaan että arvet peittyis. Kiva leffa.

Poissa nutcracker

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Saksikäsi Edward
« Vastaus #45 : Elokuu 29, 2005, 17:49:41 »
Näin kyseisen leffan ensimmäisen kerran, kun se vähän aikaa sitten tuli maikkarilta.

Olin myyty.

Nyt minäkin ymmärrän, miksi ne vouhottavat Johnny Deppistä. Tai siis, olen mä sen ah-niin liikuttavan kuuluisan (ironiaa?) Pirates of the Caribbeanin nähnyt, ja Sparrow oli aivan ihana, mutta en siltikään kyennyt ymmärtämään sitä Depp-maniaa. Tämän jälkeen ymmärrän, sillä hänen roolisuorituksensa Edwardina lukeutuu parhaimpiin näkemiini ikinä, ja uskokaa mua, se kertoo jotain.

Elokuva itsessään oli aivan ihana, hauska ja mukaansatempaava. Hahmot ovat todella hyvin kirjoitettuja, etenkin Edward. Juoni on todella hyvä, odotin jotain ihan erilaista ja huonompaa. Loppuratkaisu oli typerryttävä, ja ehdottomasti paljon parempi kuin osasin odottaa. Ei mitään järkyttävää kliseetä, vaan jotenkin - erilainen.
Elokuva oli humoristinen, Edward etenkin onnistui naurattamaan pienimmässäkin kohdassa, esimerkiksi kun perhe istuu aika alussa ruokapöydässä, ja tämä yrittää napsia niitä herneitä saksillaan. ;)
Käsikirjoitus oli mahdottoman hyvä, plussat siitä.

Mutta, Deppin paras roolisuoritus. Ehdottomasti.
"I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best." - Marilyn Monroe

Edelweiss

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #46 : Syyskuu 02, 2005, 22:58:40 »
SPOILAA

Ensin huomattiin, että elokuva oli tulossa. Sitten etsittiin tyhjää filmiä, että sen voisi nauhoittaa.
Ei löytynyt.
Noh, vannon ja sen on paras olla totta, että jostain hankin sen leffan itselleni.
Kun elokuva oli kestänyt siihen saakka, että Edwart ensimmäistä kertaa tuli esiin, esitin ensimmäisen kysymyksen; "Siis tuoko on Deppi?"
Kyllä vain. Onko sillä sitten sen ihanampaa roolia nähty? Eipä taida olla.

Toinen kysymys tuli, kun Edwart muisteli ja muisti että olin melkein saanut kädet. "Eikö.. Siis eikö se koskaan saanut käsiä?"

Ja pieniä kysymyksiä saneli koko leffan ajan.
Kaikista eniten kuitenkin hoin että "ihana.. Voi se on niin säälittävä. Ihana!"

ELOKUVA ON KERTAKAIKKIAAN IHANA!

Itkua sai pidättää, niin ihana se oli.
Se oli tosi hyvä, kun ed sanoi ihan vakaviissaan "Sitten hän vei minut takahuoneeseen ja alkoi riisua vaatteitaan" vai niinkö se meni.
S-U-O-S-I-T-T-E-L-E-N - ! - !
En ymmärrä ttä miten siitä ei voi tykätä. Se oli tosi ihanaa kun Edrart teki jääveistoksia. Ja Kim tanssi lumisateessa.
"Haluan hänen muistavan minut nuorena"

Hirmulisko

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #47 : Syyskuu 03, 2005, 11:25:54 »
Näin elokuvan silloin kun se tuli.. Mielestäni elokuva oli tosi hyvä, joskin hieman surullinen. Minun mielestä elokuvassa olisi pitänyt tapahtua vielä jotain.. Eli mielestäni se jäi hieman kesken..

noressa

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #48 : Syyskuu 05, 2005, 20:24:44 »
Minusta se Edvard oli aivan kammottavan näkönen että iho meni ihan kananlihalle.. Hyi.
 Ja ne talot näytti jotenkin kamalan luonnottomilta. :S
Muuten elokuva oli ihan katsottava. (;

Poissa hömppä

  • pirtelö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Saksikäsi Edward
« Vastaus #49 : Syyskuu 05, 2005, 22:27:14 »
Saksikäsi Edward on yksi lempielokuvistani. Se on jotenkin niin satumainen, ne veistokset, linna ja se lopun jääveistos-kohtaus musiikkeineen vetävät mukaansa.

Sen asuinseudun "täydellisyys", pastelleine taloineen luo hienon vastakohdan tälle meidän rakkaalle kummajaisellemme. On hassua nähdä miten alussa kotirouvat kiinnostuvat Edwardista haluten hänestä viihdykettä heidän tylsään elämäänsä. Lopulta hänen erilaisuutensa on kuitenkin liikaa noille ahdasmielisille (ja typerille, murr) naisille.

Johnny Depp näyttelee mielestäni loistavasti tuoden esiin Edwardin yksinäisyyden ja surullisuuden. Sekä alkupuolella kun Edward muistelee miten  melkein saa kädet ja keksijä kuolee että lopussa kun hän palaa takaisin linnaan en voi muuta kuin itkeä kun Edward jää niin yksin.
Whoever said "let the best man win" forgot to ask girls to play.

willy

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #50 : Marraskuu 05, 2005, 15:24:16 »
Teksti voi spoilata.


Elokuva oli ihana. Katsoin tuon joskus kaverilla.
Kaverini sanoi, että loppu oli tyhmä, koska Edward jäi yksin sinne kartanoonsa, minusta se oli juuri hyvä, ei kaiken tarvitse päättyä aina 'onnellisesti'.
Koko elokuva oli ihana, Burtonin parhaita.

No, ajattelin esin, kun se Edward tuli elokuvan alussa sieltä varjoista, että vähän oudon näköinen. Mutta myöhemmin tykästyin siihen niin että ^o^ Omalla tavallaan suloinen. Ja myös mielenkiintoinen hahmo.

Johnny Deppin ehkä parhain roolisuoritus, näytteli Edwardia erittäin hyvin.

cadogan

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #51 : Marraskuu 20, 2005, 20:03:05 »
Elokuva oli aivan ihana! Sen satumaisuus on niin ihanaa.
Se oli koskettava ja itkin lopussa. Edward joutui yksin jäämään linnaan tekemään jää veistoksia.. *snif*

En kyllä osaisi kuvitella parempaa lopetusta!
Se oli niin hurjan kaunista!

Johnny Depp loisti roolissaan. Parempaa näyttelijää saisi hakea!

Paras elokuva ikinä! ♥

Marizki

  • Ankeuttaja
Saksikäsi Edward
« Vastaus #52 : Marraskuu 20, 2005, 20:38:32 »
Todella ihastuttava elokuva, katsoin sen ensimmäisen kerran, kun se tuli hiljattain maikkarilta. ^^;

Ei siinä mitään, Johnny Depp osaa kyllä tehdä monenlaisia rooleja ja minusta Edwardin rooli on yksi hänen parhaimmista. Minusta elokuvan juoni on hyvin keksitty ja Tim Burton teki siitä ihanan. Vaikka elokuva oli surullinen oli se myös jossain kohdissa hauska. Nauroin ainakin kunnolla sille "Hän vei minut takahuoneeseen ja riisui vaatteensa"-kohdalle, (En muista aivan sanatarkasti menikö se noin, mutta sinne päin) samoin kuin sille herneiden syönti yritykselle.

Muutenkin Saksikäsi Edward on yksi niistä harvoista elokuvista, jotka ovat saaneet minut itkemään, se on vaan jotenkin niin liikuttava, mutta samalla hauska. :) Omituista. Me katsomme elokuvan ensi viikolla englannin valinnaistunnilla, saa nähdä pystynkö olemaan pillittämättä.

Drucella

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #53 : Maaliskuu 29, 2007, 17:59:54 »
[Viesti saattaa spoilata]

Saksikäsi Edward oli ensimmäinen elokuva, joka sai minut ulvomaan surusta. Se on niin surullinen, että kun viimeisen kerran kuulin elokuvan tulevan TV:stä, vannoin, etten katsoisi sitä. Katsoinpa kumminkin ja itkin taas. Voih, se on niin murheellinen ja samaan aikaan ihku. Ja Danny Elfman on tehnyt siihen niin vaikuttavan musiikin, sekin saa jo kyyneleet silmiin...

Elokuvasta muuten pidän, mutta minulle tuli urpo olo silloin, kun kaikki pitivät Edwardista ja antoivat tämän leikellä hiuksiaan ja muuta. Se oli jotenkin niin ärsyttävää. Ne talot oli jotenkin huvittavia, tai se koko kylä. Kaikki talot samanlaisia, paitsi ne ovat eri(ällön)värisiä. Kaikki on samanlaisia, ja sitten Edward on sellainen kummajainen.

Koskettavimmat kohdat ovat kun Edwardin "Isän" näytettiin kuolevan, ja se loppu, kun sanotaan: "Joskus vieläkin tanssin lumisateessa" tai vastaavaa. Nyyh.

Ääh, tykkään ja en tykkää. Ehkä kuitenkin enemmän tykkään.

Poissa Lansu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #54 : Kesäkuu 06, 2007, 22:40:35 »
Seksikäs Edward niinkun minä luen _AINA_. Olen leffan pari kertaa kai nähnyt ja onhan se aika liikuttava :). Minusta myös se Edward on aika karmivan näköinen :o. Tai.. no, omalla tavallaan kaunis. Saksikäseineen..

Siis, ihan kiva, vaikken siitä paljoa muistakkaan, voisi taas joskus tulla telkkarista niin ehkä osaisin jotain sanoakin..

Bruise Pristine

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #55 : Kesäkuu 21, 2007, 14:15:29 »
Ihanaihanaihana. <3 Yksi parhaista elokuvista. Edward on suloinen. Aaws. Säälittää Edwardin kohtalo. Siitä ja Kimistä olisi tullut ihana pari. Johnny Deppin parhain tai toisiksi parhain elokuvarooli mielestäni. (En osaa päättää tykkäänkö Edwardista vai Jack Sparrow'sta enemmän.) Winona Ryder tekee myös kelpo roolisuorituksen Kiminä. Hän oli kyllä todella nätti. Ne talot vaan ärsyttää, hirmu luonnottomia, mutta se varmaan oli tarkoituskin. Edwardin tekemät pensaat oli ihania kanssa. Itken aina kun katson Saksikäsi Edwardin. Surullinen. ;_;

Phoebe

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #56 : Kesäkuu 28, 2007, 01:17:58 »
Ihana leffa. Omistan tän dvd:llä, ja tää on yks parhaista elokuvista mitä oon nähnyt. :)
Aika surullinen jossain kohdissa, mutta silti niin ihana. <3
Johnny on mahtava tässä, samoin kuin Winona.
Talojen värit kieltämättä häiritsee vähän.

Slysann

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #57 : Kesäkuu 28, 2007, 13:38:42 »
On nähty ja moneen kertaan!

Johnny Depp on (taas) niin ihana ja mahtava roolissaan.
Joissain kohdissa Deppin ilmeet ovat niin ihania ja "koiranpentuilmeitä", että väkisin tulee vedet silmiin. :')

Olen katsonut elokuvan moneen kertaan, muttei se ala ollenkaan kyllästyttää. Päinvastoin. Sen haluaa aina katsoa uudestaan. Vähän sama juttu kun Pottereissa. ;)

Loistava elokuva tuo kyllä on. Yksi Deppin parhaimmista.

Poissa Founa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #58 : Kesäkuu 28, 2007, 16:57:49 »
Muistelin, että olisin jo vastannut tähän ketjuun, mutta ilmeisesti en ollutkaan. o_O

Taisi olla ensimmäinen Johnny Deppin leffa jonka näin, ellei se sitten ollut Pieni Suklaapuoti.. no kuitenkin. Olin muistaakseni aika pieni silloin ja näin sen kaverilla. Olisinko ollut 9 vuotta? Pidin siitä silloin ihan kamalasti, koska se oli mielestäni jotenkin niin erilainen, kuin muut näkemäni leffat. Ja surullinen. Taisin kuitenkin unohtaa koko elokuvan, kunnes se tuli televisiosta joskus parin vuoden päästä tuosta. Muistin heti nimestä, mikä leffa oli kyseessä ja katsoin sen. Pidin siitä ehkä vielä enemmänkin kuin viimeksi, koska tajusin sitä paremmin vähän vanhempana. Nykyään olen nähnyt sen jo moooonta kertaa ja tykkään siitä joka kerta yhtä paljon. Omistan nykyään sen myös DVD :nä.

Saksikäsi Edwardiin on saatu ujutettua myös huumoria mukaan, vaikka se onkin niin surullinen elokuva. Rakastan myös sitä musiikkia. Johnny Depp on nykyään yksi lempinäyttelijöistäni (tai no oikeastaan se kaikista paras johtuen monista hienoista roolisuorituksista) ja Edwardin roolissa hän on taas kerran onnistunut loistavasti.
i am my own life, own harm

Lotus

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #59 : Kesäkuu 30, 2007, 00:30:08 »
Deppin uskomaton roolisuoritus koskettaa vielä tänäänkin. Tuo elokuva on vailla vertaansa. Myönnän pitäväni (kapteeni) Sparrowista himpun verran enemmän kuin Edwardista.

Hieno elokuva.

Poissa Cameron

  • Yövaeltaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #60 : Marraskuu 12, 2007, 17:56:54 »
Ah. Elokuva joka sai minut itkemään vain sen kauneuden tähden pitkästä aikaa.
Itse asiassa tällä elokuvalla oli sellainen tarina, että olin stockmannin viime vuoden joulualennusmyynneissä ja käteen sattui elokuva, jonka kannessa luki Johnny Depp ja vieressä alennuslappu 4.90€. Eihän sitä voinut jättää sinne hyllyyn. Ja katsoin sen sitten yhtenä joulupäivän iltana ja itkin. Se oli vaan aivan ihana. Roolisuoritukset ja juoni olivat yhdessä aivan mahtavat:)
Neigen kuolettavan hurmaava Athene
MacWolf --> Cameron
"Jos sinulla ei ole tarinaa kerrottavanasi, sinulla ei ole mitään."

Poissa Xanie

  • hymyilevä huomispäivä
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • *reps*
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #61 : Marraskuu 14, 2007, 16:29:54 »
Ihanan hellyyttävä elokuva. Edward on jotenkin niin suloinen. Hänen menneisyytensä on aika... mielenkiintoinen. Mitäs sille "isukille" kävi, ennen kuin sai ne kädet valmiiksi? En muista. Siis muistan kyllä, että hän kuoli, mutta miksi?

Depp on kyllä ollut loistava valinta näyttelijäksi. Hän on niin loistava näyttelijä, kun pystyy olemaan niin erilainen erilaisissa rooleissa. Toki osansa tekevät kaikki maskeeraaja tyypit, mutta Depp vain saa hahmosta niin elävän [/off] Hän siis on mielestäni loistava valinta.

Pitäisi jostain metsästää se dvd:lle. Kun ei ole vielä tullut hankittua. Ja ehdottomasti pitäisi katsoa uudestaan.

~Xanie
Kun ystäväsi katselevat sinua hyppäämässä laskuvarjolla joka ei aukea, voisi olla hauska temppu, jos esittäisit vaikkapa uintiliikkeitä.
Avasta kiitos Seatearille!
Tee päivän hyvä työ: www.freerice.com

Poissa Kirikaze

  • Vuotislainen
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #62 : Marraskuu 21, 2007, 19:59:06 »
Voi että, ihana elokuva! Näin sen ensimmäistä kertaa ala-asteella, jolloin en paljoa jaksanut sitä seurata, mutta sitten kun muutama vuosi sitten näin uudelleen, tykkäsin tosi paljon. Johnny Depp ja Winona Ryder olivat mielestäni loistavia valintoja rooleihin. En osaa ajatella ko. elokuvaa ilman heitä, koska Saksikäsi-Edward = Winona ja Johnny.
"Jesus Christ!"
"Jesus Christ? Stop me if you heard this one: Jesus Christ walks into a hotel." ~Funboy ja Eric Draven, The Crow~

Poissa Apila

  • Luonnonlapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I can touch the colors around me
  • Pottermore: SeerMist9376
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #63 : Joulukuu 18, 2007, 09:30:49 »
Johnny Depp teki loistavan työn tässä elokuvassa! Elokuva oli todella hellyyttävä ja koskettava. Elokuvan näin joskus kahdeksan vuotiaana. Ihastuin elokuvaan totaalisesti, olen nimittäin täysi Johnny Depp- fani! XD
"Älä sääli kuolleita, Harry. Sääli eläviä, ja varsinkin niitä, jotka elävät ilman rakkautta"

Poissa Nimue

  • broccoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #64 : Joulukuu 20, 2007, 18:14:21 »
Lainaus käyttäjältä:  Xanie
Siis muistan kyllä, että hän kuoli, mutta miksi?
Ajattelen itse, että hän sai sydänkohtauksen, ja kuoli siihen.

Saksikäsi- Edward on ihana elokuva. En muistanut ollenkaan, että se on niin surullinen, kun katsoimme sen koulussa viime viikolla. Loppu alkoi jo itkettää. Todella omaperäinen juoni, siitä plussaa. Lisäksi Edwardin hahmo oli hellyyttävä, ja Edward oli niin surullisen näköinen... Yhyy.

Johnny Depp on mitä mainion tähän rooliin. Hän on yksi lempinäyttelijöistäni, niin silloin joskus, kun näin leffan ensikertaa telkkarista, ajattelin, että tämä täytyy katsoa, olin kuullut vaan hyvää siitä, ja lisäksi Johnnyn takia. (Kun nyt ajattelen, että Edwardia esittänyt mies on myös Willi Vonkka ja Jack Sparrow, olen ihmeissäni :DD) Johnny sai hahmoon tuotua salaperäisyyttä, koskettavuutta, ja herkkyyttä. Oikea mies Edwardiksi.

Lavasteineen, juonineen, ja näyttelijöineen hieno elokuva. Suosittelen lämpimästi.
"You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

Cocsmo

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #65 : Tammikuu 15, 2008, 19:58:49 »
Yksi suosikki leffoistani, kerrassaan mainio.

Edward on hellyyttävä hahmo, häntä kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa. Depp taas oli loistava valinta rooliin.
Eniten rakastan leffan lavasteita ja värimaailmaa;Suburbian täydellisesti hoidettuja, "yli-vihreitä" nurmia, sen asukkaiden riemukkaan värisiä asuja ja tottakai myös sitä synkempääkin puolta, keksijän linnaa jne. Monet tässäkin topicissa valittivat, että naapuruston talot ovat kamalan värisiä ja toistensa kopioita, mutta minusta se on vain hauskaa. Suburbia on naurettavankin täydellinen jenkki-unelma, tulee aina huvittunut olo katsoessa sitä.

Ensimmäistä kertaa näin Saksikäden monta vuotta sitten telkkarista, mutten muista kuitenkaan innostuneeni siitä hirveästi, koska olin niin pieni. Pari vuotta myöhemmin näin elokuvan uudelleen ja olin myyty: metsästin sitä kuumeisesti kaupoissa ja kirppareilla, mutta vasta kaksi vuotta sitten löysin DVD:n alekorista ja ostin sen.

Onyksi

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #66 : Maaliskuu 09, 2008, 20:31:13 »
Rakastan Tim Burtonin elokuvia, ja Saksikäsi Edward on niistä suosikkini.
Muistan, kun vuosi sitten telkkarista tuli Saksikäsi Edward. Näin sen silloin ensimmäistä kertaa. Istuin koko elokuvan ajan hievahtamatta sohvalla enkä liikkunut minnekkään edes mainoskatkolla. Meinasin purskahtaa itkuun monta kertaa elokuvan aikana, mutta en viitsinyt, sillä koko perheeni katsoi siinä vieressäni elokuvaa, ja pidin nolona sitä, että itkisin muiden silmien alla. Elokuvan loputtua minulla oli jotenkin epätodellinen olo ja olin koko loppuillan hiljaa.
Edward on ihanan sympaattinen ja kömpelö saksiensa kanssa, mutta tekee aivan uskomattoman hienoja pensas- ja jääpatsaita. Hän saapuu synkästä linnastaan pastelliväriseen talokortteliin ja joutuu heti juoruilevien rouvien hyökkäyksen kohteeksi. Säälin Edwardia, koska häntä kohdeltiin kaltoin ja käytettiin hyväksi käsiensä takia.
En voi sietää Kimin poikaystävää elokuvassa, onneksi Kim jätti hänet.
Se oli aivan ihana kohta jossa Kim sanoi : "Halaa minua:"
Ja Edward katsoo saksiaan ja sanoo hetken kuluttua : "En pysty."
Sitten Kim kuitenkin kietoo Edwardin kädet ympärilleen.
Minä todellakin meinasin purskahtaa itkuun.
Pidin myös elokuvan lopusta ja siitä että Kim tietää Edwardin yhä olevan linnassa ja tahtoo tämän muistavan hänet nuorena. Nyyh.

Johnny Deppin paras näyttelijäsuoritus IKINÄ. Muuta ei voi sanoa.

Poissa Minsvo

  • shakes all over like a jellyfish
  • Vuotislainen
    • dA
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #67 : Maaliskuu 22, 2008, 19:08:45 »
Ah, varmaan koskettavin elokuva minkä olen ikinä nähnyt. Edward hahmona on vain niin herttainen, ja hänen tarinansa on niin - yyh. Rakastan Tim Burtonin elokuvia, mutta Saksikäsi Edward on varmaan kaikista paras. Jos nyt katsoisin sen ihan yksin, itkisin varsin vuolaasti. Olen katsonut sen aikaisemmin vain ystävien ja perheen kanssa, enkä yleensä heidän - varsinkaan perheen - seurassa katsele elokuvia niin tunteella. Mutta on aivan ihana elokuva, joka tulee olemaan lempparini piitkään.

Vyazinikov

  • Ankeuttaja
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #68 : Huhtikuu 14, 2008, 20:42:07 »
Surkein leffa minkä oon ikinä nähny. meni 2h elämästä täysin hukkaan. ei jostain syystä olllu mun leffa. En vaan ymmärtäny sitä.

Poissa Kafee

  • Kahvikuppi
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #69 : Huhtikuu 17, 2008, 21:19:28 »
Saksikäsi Edward on yksi suosikki elokuvistani.siinä on hyvä ja kaunis tarina ja Johnny Depp.
En kyllästy ikinä elokuvan katsomiseen.Aluksi lainasin sen aina kirjastosta, mutta ostin sen karhu kaupasta(Veljekset keskiseltä. Karhu kauppa vaan on jäänyt jotenkin käyttöön, serkkuni sitä jankuttavat.)
Olen tyytyväinen siihen että ostin sen.
Muumilimu 1,5 litran pulloihin! Kannatta käydä osallistuun...

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #70 : Heinäkuu 17, 2010, 23:38:29 »
//btw, mikä tän ikäraja on, kun mä muistelisin että se olis ollu k-15 ? miksi ihmeessä niin korkea ? :o

K11 mun mielestä, ainakin mun dvd:ssä lukee niin...

Mutta elokuvaan. Tämä on niiiin ihana elokuva, yksi harvoista sellaisista elokuvista jotka saavat minut päästämään pari kyyneltä. Tykkään tästä silti, vaikka se onkin hieman surullinen. (yleensä en kauheasti välitä mistään yhyy-elokuvista...) Edward on niin ylisuloinen ja kaikkea mahdollista. :D Tästä kyllä löytyy surullisuuden lisäksi myös hauskoja kohtia, joka on tietenkin hyvä asia. Tästä ei oikeasti voi olla pitämättäää. <3

Muutkin katsomani Tim Burtonin elokuvat ovat olleet tosi hyviä, mutta tämä on varmaan niistä paras. Niin kaunis elokuva. Ympäristö ja ihmiset. Kaikkiiiii.
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Poissa Samiwais

  • Tähtipölyä..
  • Vuotislainen
  • Be different.
  • Pottermore: MoonMarauder12
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #71 : Heinäkuu 22, 2010, 08:33:56 »
Vaikka katsoin Saksikäsi Edwardin vasta hmm... Toissapäivänä, se tuli heti yhdeksi lempielokuvakseni. Tosin olen ajatellut jo pitkään, katsovani sen "joskus" kun vain DVDn löydän.
Tarina on kaunis, ja hahmot koskettavia ja omalaatuisia. Minä sisäistyin tarinaan täysin. Melkein itkin [mikä on aika harvinaista] sillä vaikka leffa onkin aika vanha [nojaa, ei ehkä kuitenkaan kovin vanha], se on niin upea. Edwardin pensaat ja jääveistokset olivat nekin niin uskomattoman kauniita, että!
Minusta hauskoja kohtia olivat esimerkiksi se, kun Edward rikkoi vesisängyn, ja leikkasi niiden koirien karvoja.

Edward on hiukan surullinen hahmo, mutta silti niin... hieno? :) Pidin niin kovasti Edwardin kävelytyylistä joka siis oli hiukan tälläinen.. no robottimainen. [Ja muutenkin Johnny Deppin kävelytyylit melkein joka elokuvassa :3 ] Tästä hahmosta on vaikea kirjoittaa oikein mitään, joska se on minusta niin täydellinen. Tai ei täydellinen, vaan jotenkin omalaatuinen ja mielenkiintoinen. Tim Burton ja Johnny Depp hoitivat hommansa kunnialla loppuun! [++ tietysti myös muu työryhmä ^^]

Itse etsin varsinaisesti DVDtä vain pari viikkoa. Kirpputoreilta kävin katsomassa, kun vodeovuokraamossa sanotiin että "Ei ole. On varmaan niin vanha leffa, että on levy hajonnut" Keskiseltä sitten löytyi 3,95€.

Jäi vaivaamaan, että onko Edward kokonaan robotti, vai puolirobotti? Tarkoitan, että kun sillä on sydän ja kaikki, niin ovatko ne oikeat, vai keinotekoiset? Ja kun kaverit meinasivat etteivät robotit nuku. Eli sittenhän Edward vain makasi valveilla kaiket yöt.. Ja mistä se keksijä sai Edwardille sydämmen ja kaikki, jos nyt olisivat "aidot", hui :O

Elokuva on muuten K11
« Viimeksi muokattu: Elokuu 29, 2012, 20:01:45 kirjoittanut Samiwais »
Who is the more foolish, the fool or the fool who follows him?"
- Obi-Wan Kenobi

Poissa augustiina

  • kohtalonviivan tulkitsija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • auguurin nauru
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #72 : Kesäkuu 09, 2011, 22:55:20 »
Sain vasta vähän aikaa sitten tämän katsotuksi, vaikka olinkin jo kauan ajatellut katsovani. Elokuva oli todella hyvä. Varmasti yksi parhaimmista, mitä olen katsonut, koska juoni oli hyvä, ja yksityiskohtiakin oli jaksettu lisätä juuri sopivasti. Varsinkin nämä koirien trimmaukset ja TV-haastattelu oli kiva lisä. Komedian hippuset tekivät elkouvasta entistä nautittavamman. Lisäksi elokuva, varsinkin sen loppu, oli koskettava.

Edward itsessään oli loistava hahmo; hyväsydäminen ja kohtelias. Johnny Depp oli varmasti oikea valinta rooliin. Winona Ryder ja Dianne Wiest hoitivat myös hommansa erityisen hyvin ja niin kyllä itseasiassa kaikki muutkin. Kokonaisuudessaan elokuva oli loistavaa työtä Burtonilta.
Sen jälkeen helpottaa
Kun kädet irrottaa

Poissa Queen

  • raivostuttavan positiivinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HeartBlade125
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #73 : Kesäkuu 12, 2011, 18:49:16 »
Melkein vuoden ehti DVD hyllyssä pölyttyä ennen kuin katsoin sen eilen ensimmäistä kertaa. :> Oli kyllä niin ihana leffa, etten vähään aikaan ole vastaavaan törmännyt. Hyppäsi kepeästi lempileffojeni joukkoon.

Edwardia mielenkiintoisempaa hahmoa on vaikea löytää. Heti alusta asti se oli vain niin symppis, ettei voinut muuta kuin myötätuntoisena katsoa ja toivoa ettei kömpelyyksissään menisi kauheasti koheltamaan. Pelkäsin koko ajan, että niiden saksien kanssa käy joku pahempi accidentti. Mutta Johnny Depp oli kyllä ihan loistava roolissaan, mikä ei nyt sinäällään yllättänyt yhtään. :DD

Elokuvan alussa olin kauhean kriittinen Edwardin hahmoa kohtaan. Siis siltä kantilta, että eihän se keksijä mitenkään oikeasti sitä ollut voinut luoda. Tieteellisesti mahdotonta. n_n Aika äkkiä kuitenkin unohdin sen ja tajusin, ettei sillä ole mitään väliä. Elokuvan pääpointti kun on jossain aivan muualla.

Mutta joo, siis ehdottomasti parhaimpia leffoja mitä olen nähnyt ja Edward parhaimpia hahmoja mitä tiedän. :) Loistavaa, loistavaa.
I'm not crazy, my mother had me tested.

Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #74 : Elokuu 28, 2012, 21:38:26 »
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan: Saksikäsi Edward tänään 21:55 Foxilla.

Suosittelen katsomista, ainakin siinä tapauksessa mikäli et ole nähnyt kyseistä elävää kuvaa ennen. :) Kyseessä on sentään Tim Burtonin ja Johnny Deppin ensimmäinen yhteistyö. Jos siis olit ajatellut viettää pimeää syysiltaa angstin vallassa, siihen voi vielä tulla muutos!

Poissa Kuolonsyöjätär

  • Pieni Kuolonsyöjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ylpeä Kuolonsyöjä
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Saksikäsi Edward
« Vastaus #75 : Elokuu 29, 2012, 10:15:45 »
Naaww ~ Aion katsoa tuon, innolla odottelen ! :) Lehva on taatusti hyvä. :3
We stare at broken clocks, the hands don't turn anymore
The days turn into nights, empty hearts and empty places

- Bring me to horizon suicide season