Kirjoittaja Aihe: Kirjojen liikuttavat kohdat  (Luettu 60457 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Monartha

  • seitsemäs
  • Vuotislainen
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #50 : Helmikuu 02, 2007, 15:11:07 »
No puoliverisen prinssin loppu oli ainakin minulle yhtä tärinää. Rowling on mahtava

En ollut vähään aikaan lukenut Viisasten kiveä, siinä välissä selannut kaikenmoisia muita kirjoja, tuumannut seitsemättä Potteria (pelko..)
Avasin sen uudestaan.

             Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley sanoivat oikein
             ylpeinä, että he olivat aivan tavallisia totta tosiaan.
             Heidän nyt viimeisinä olisi odottanut sekaantuvan mihinkään
             outoon tain arvoitukselliseen, koska he eivät kerta kaikkiaan
             hyväksyneet jonninjoutavuuksia.

Todella upeaa tekstiä
Siitä kaikki alkoi, harvempi osasi aavistaa mikä ilmiö tästä muodostuisi. Ensimmäinen kappale,
ensimmäiset lauseet, oikeastaan koko ensimmäinen kirja on melko vaatimattomasti kirjoitettu.
Oma Viisasten kiveni on jo vanha ja kellertävä, sanat ovat niitä samoja mitä katselin jo silloin
kahdeksanvuotiaana.
Kirja on käsissäni, mutta lasken sen pois. Se on pyhä

sooda_

  • Ankeuttaja
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #51 : Helmikuu 12, 2007, 18:52:37 »
Puoliverisessä prinssissä itki melkein koko lopun siitä lähtien kun Dumbledore kuoli. Varsinkin se kohta joka meni jotenkin näin:
" Harry tiesi tietämättään kuinka tiesi, että feeniks oli jättänyt Tylypahkan, niin kuin Dumbledore oli jättänyt Tylypahkan, jättänyt maailman, jättänyt Harryn."
Myös Feeniksin killassa kun Harry katsoo Kalkaroksen muistoja ja pieni poika itkee nukassa kun mies huutaa naiselle ja tietysti se kun Kalkarosta kiusataan. Se on ainut luku, jossa oikeasti säälii Kalkarosta..

Poissa nuppunenäliina

  • Innollinen
  • Vuotislainen
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #52 : Helmikuu 15, 2007, 01:52:33 »
Ensi kertaa Potterit lukiessani itkin jokaisessa kirjassa, yleensä siinä lopun tietämillä.

Kamalimpia olivat Azkabanin vanki ja Liekehtivä pikari. Itkin kummankin viimeisillä sivuilla niin, että jouduin aamulla lukemaan kummankin koko lopun uudestaan. En tiennyt tapahtumista mitään, kun en ollut nähnyt tekstiä veden virratessa kyynelkanavista.

Nyt olen lukemassa pitkästä aikaa Pottereita. Aloitin sarjan alusta ja kyyneleet pääsivät irti vasta kolmosessa, kun Sirius varovaisesti ehdottaa Harrylle muuttoa luokseen. Ensi kertaa lukiessani itkin onnesta Harryn puolesta, mutta nyt monien lukukertojen jälkeen itken kun tiedän, ettei se onnistu. Sirius on muutenkin niin säälittävä hahmo, siksi en kai koskaan ole rakastunutkaan herra Mustaan. En voi tuntea vetoa mieheen, jota säälin niin, että sydän särkyy. Siriuksen kohtalo tuntuu välillä liian julmalta luettavaksi, minuun fyysisesti sattuu kuulla niin kamalasta elämästä.
Siriuksen kuolemaa itkin enää vain tavan vuoksi. Kuolema tuntui enemmänkin helpotukselta, koska elävänä Sirius ei ollut onnellinen.

Myös Dumbledoren puheet ja Harryn ja Dumbledoren yhteiset kohtaukset ovat aina niin koskettavia. Nyyhkin sisäisesti viime torstaina, kun Dumbledore puhui Harrylle Nicolas Flamelista. On niin raadollista, että joku päättää kuolla, suostuu kuolemaan yhteisen hyvän takia, kun on saanut jo elää satoja vuosia. Nuorena, elämänhaluisena ihmisenä en voi ymmärtää sitä.
Se, kun Harry itkee ja Dumbledore teeskentelee olevansa kiinnostunut ikkunan tapahtumista, että Harry voi pyyhkiä silmänsä rauhassa.
Kun Dumbledore sanoo Harrylle tämän osoittaneen todellista uskollisuutta Dumbledorelle, kun Fawkes tuli auttamaan Salaisuuksien kammiossa.

Minuun sattui myös lukea Kalkaroksen muistosta, mutten muista itkeneeni. Tunsin vain sääliä, niin kamalaa sääliä, etten tiennyt miten päin olisin. Minulle ei jää ketään ihkutettavaa, jossei Row ala olla lempeämpi hahmojaan kohtaan.

Kamalin kohta, jonka tiedän, on Hagridin ensimmäinen opetustunti, jossa Draco dissaa Hagridin purevia kirjoja ja Hagrid kääntyy Hermioneen päin saadakseen tukea.

"I... I thought they were funny" Hagrid said uncertainly to Hermione.

Anteeksi englanninkielinen lainaus, minulla ei ole suomenkielisiä kirjoja käsissäni. Kamalaa se on joka kielellä.

Row saisi oikeasti lopettaa. Minä olen empaattinen ja herkkä luonne, jolta menee helposti kuppi nurin ja täyteen joka tavalla. Ei pienen ihmislapsen sydän kestä sääliä loputtomiin.


Miksi? Miksi ei?

konttaaja

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #53 : Helmikuu 22, 2007, 09:59:12 »
Jotenkin koskettavaa on kun Mundungus sanoo "Äänestän samaa mitä Sirius.." vaikka kokous on loppunut aikoja sitten.
FK:n loppu on muutenkin aina yhtä itkua Siriuksen kuoleman jälkeen.(Ei, Sirius ei ole lempihahmoni..)

Sama on PP:n lopussa, siitä asti kun ovat hakemassa hirnyrkkiä.

Ja AV:ssä, kun Sirius pyytää Harryä muuttamaan luokseen..

Ja vielä PP:ssä, kun Dumbledore sanoo Harrylle "Noin puhuu Lilyn ja Jamesin poika sekä Siriuksen aito kummipoika"

Ja vielä lisäksi PP:ssä, kun Fleur sanoo "minä en välitä minkä näköinen 'än on, sillä minä olen tarpeeksi 'yvännäköinen meidän molempien puolesta" jotenkin nauratti ja itketti samaan aikaan. Samoin Remus, kun yrittää selittää Tonksille, ettei siitä tule mitään.

nyyh. Oikein pelkään, että miten pystyn lukemaan viimeisen kirjan, jos (ja kun) lisää henkilöitä
kuolee.

//muokkasin. jee.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 22, 2007, 11:29:01 kirjoittanut konttaaja »

Poissa Amethyst

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #54 : Helmikuu 22, 2007, 10:43:55 »
Minusta liikuttavimmat kohdat ovat Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat. Molemmat ovat vain niin loistavia hahmoja ja piti sitten mennä kuolemaan. Tässä ehkäpä liikuttavimmat kohdat näistä "tapahtumista":

FK s.972
Lainaus
Harry kuuli Bellatrix Lestrangen voitonriemuisen kirkaisun, mutta tiesi ettei se merkinnyt mitään - Sirius oli vain kaatunut holvikaaren taakse, hän tulisi sieltä takaisin aivan minä hetkenä hyvänsä...
Mutta Sirius ei tullut takaisin.

PP s. 677
Lainaus
Ja hän (Harry) tiesi tietämättä kuinka tiesi, että feeniks oli lähtenyt pois, jättänyt Tylypahkan lopullisesti, ihan niin kuin Dumbledorekin oli jättänyt koulun, jättänyt maailman... jättänyt Harryn.

Ja tämäkin on ihan pakko mainita. Tämä kohtaus on aika erilainen, mutta aina, kun luen tämän kohdan, niin kyyneleet valuvat silmistäni.

VK s. 331-332
Lainaus
Dumbledore kohotti kätensä.Huoneeseen laskeutui vähitellen hiljaisuus.
"Urheutta on monenlaista", Dumbledore sanoi hymyillen. "Vaaditaan paljon urheutta nousta vastustamaan vihollisiaan, mutta sitä tarvitaan myös silloin kun noustaan vastustamaan ystäviä. Siitä syystä palkitsen kymmenellä pisteellä Neville Longbottomin."
Jos joku olisi seisonut suuren salin ulkopuolella, hän olisi varmaan kuvitellut, että siellä oli sattunut jonkinlainen räjähdys, niin kova melu puhkesi nyt rohkelikkojen pöydässä. Harry, Ron ja Hermione nousivat ylös huutamaan ja hurraamaan, kun järkytyksestä kalvennut Neville katosi häntä halaamaan rynnanneen ihmisjoukon alle.

Zemina

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #55 : Helmikuu 22, 2007, 11:01:47 »
En nyt kirjoita mitään suoraa lainausta, mutta noita teidän viestejä lukiessani muistin taas, miten koskettavia kirjoja nämä ovat. Tehden kunniaa Rowlingille, minun on kerrottava, että Feeniksin killassa, kun Sirius kuolee... se on yksi kirjasarjan koskettavimmista kohdista. Jos totta puhutaan, niin ensimmäisen kerran lukiessani sen olin aivan mielettömässä shokissa. Itkin seuraavat sivut aivan kirjan loppuun saakka (mitä se tekee... jonkun 78 sivua). Sen lisäksi, että Sirius oli lempihahmoni, hänen kuolemansa on niin kova pala Harrylle. Siriuksen kuoleman lisäksi se kohta, jossa Harry on Dumbledoren huoneessa, keskustelemassa tämän kanssa... se on jotain aivan mielettömän koskettavaa. Siihen tiivistyy niin paljon tunteita. Senkin ajan kyyneleet vaan virtaavat poskilla...
Ja kun nyt Dumbledorekin mainittiin, niin hänen kuolemansa vasta minulle shokki olikin. Sitä en osannut ollenkaan odottaa (ihan oikeasti en). Hassua, onko kukaan koskaan tuntenut kostonhimoa jollekkin henkilölle, joka ei edes ole olemassa? :) Pitäisi taas lukea kirjat, en ole liian pitkiin aikoihin lukenut...

Poissa Hartsa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • http://www.freewebs.com/moottoriurheilu05
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #56 : Helmikuu 22, 2007, 11:04:03 »
FK:n loppu oli kyllä hyvin liikuttava, kun Sirius kuoli ja Harry suri sitä kauheasti, mm. raivoamalla Dumbledorelle tämän kansliassa. Dumbledoren kuolema ei jostakin syystä liikuttanut yhtään, ei sillä ettenkö pitäisi Dumbledoresta, mutta ehkä se johtui vain siitä, että olin tuolloin jo vähän vanhempi (15), kuin FK:ta ensimmäisen kerran lukiessa (12). Kirjoista en muita liikuttavia kohtia ole löytänyt, mutta yhdessä ficissä, jossa Harry, Ron ja Hermione olivat 60-vuotiaita ja muistelivat nuoruuttaaan Tylypahkassa, tuli hieman tunteet pintaan.
Terve kaikille!

Nicky Noon

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #57 : Helmikuu 24, 2007, 20:34:17 »
Eli siis yhdyn teihin edellisiin, eniten kyyneliä on virrannut varmaankin Siriuksen ja Dumbledoren kuolemien kohdilla, itken joka kerta nykyään jo melkein puoliksi velvollisuudesta, ei siis tietenkään sillä etteivätkö nuo kohdat liikuttaisi minua, mutta kuitenkin.
Liikuttava kohta on myös FK:ssa Nevillen äidin antaessa pojalleen karkkipapereita. Neville-raukka...
Lisäksi Hagridin lapsuus on aika liikuttava, kun hänen isänsä nyt kuitenkin kuoli pojan ollessa niin nuori. Ja myöskin kun Hagridin ensimmäisellä oppitunnilla Draco nälvi niin paljon, säälitti vaan Hagrid :/
Ja sitten vielä Cedrikin kuolema... itkin siinäkin. Ja toinen kohta LP:ssä oli se kun Harry näki vanhempansa hautausmaalla, se vain itketti kamalasti.. ja samoin VK:ssa kun Harry näki vanhempansa Iseeviot peilistä.
Myöskin PP:ssä tosi koskettava hetki on tämä:

"Me tullaan mukaan, Harry", Ron sanoi.
"Minne?"
"Sinun tätisi ja setäsi taloon", Ron sanoi. "Ja sitten me lähdetään sinun mukaasi, minne sitten menetkin."
"Ei -" Harry sanoi nopeasti; tähän hän ei ollut varautunut, hän oli luullut, että he ymmärtäisivät että hänen täytyi tehdä tuo kaikkein vaarallisin matka yksin.
"Sinä sanoit meille kerran", Hermione sanoi hiljaa, "että meillä on aikaa kääntyä takaisin, jos me halutaan. Meillä on ollu aikaa."
"Me ollaan sinun kanssasi, tapahtui mitä tapahtui", Ron sanoi.

Anteeksi pitkä pätkä, mutta oli ihan pakko laittaa tuo tähän kirjastani ^^. Siis se miten Ron ja Hermione lupasivat olla Harryn kanssa loppuun asti... *vollotusta vollotusta*

Kuitenkin, vaikka kirjoissa on tuhat ja sata liikuttavaa kohtausta, kaikken koskettavin on FK:ssa, kun Dumbledore itkee Harryn tähden. Se on vaan niin liian kamalaa.. Kyyneleet kihoaa jo ajattelusta silmiin.. Dumbledore-rakas.. ;´(

Poissa Getorick

  • Haaveilija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ian <3
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #58 : Maaliskuu 02, 2007, 00:45:41 »
Melko samoja tässä kertoilen kuin edelliset mutta sanompa kummiskin.

No siis, tietysti koko kirjasarjan koskettavimpia hetkiä on Siriuksen kuolema. Jotenki tykkäsin aina hänestä niin paljon. Ja se kun Harry taas menettää rakkaan ihmisen elämästään. Itkin kyllä vaikka ikävä kyllä olin etukäteen spoilaantunut tästä Sirren kuolemasta :(
  Nojaa, jos en tuossa vielä tarpeeksi kyynelehtinyt niin se Harryn ja Dumledoren keskustelu siellä kansliassa sitten. Se kun Harry paiskoo niitä tavaroita ympäriinsä.
  Feeniksin Killassa se oli jotenkin myös koskettavaa kun Harry oli lähdössä sinne Salaperäisyyksien osastolle, ja Neville sanoo jotain tähän tyyliin: "Oliko koko AK vain leikkiä. Eikö me tätä varten juuri oltu siellä?"
  Ja vielä samasta. Harry ja kumppanit tulee sinne ennustus-osastolle, ja Harry tajuaa että halpaan mentiin. Sirius ei ole täällä. nyyh.

Kutosessa Dumledoren kuolemasta eteenpäin melkein koko loppukirjan ajan olin kyyneleet silmissä. Olin jotenkin ihan murtunut kun Albus meni ja kuoli. Harry ei enää saisi mitään neuvoja häneltä. Vielä pahemmaksi meni sitten hautajaisissa ja se oli myös kamalaa kun Harry kertoi Ginnylle ettei ne vois olla yhessä. Onneks tuli sitten vähän parempi olo siellä lopussa, kun siinä lukee jtn että: "Onneksi on vielä ainakin yksi kultainen ja onnellinen päivä ystävien kanssa" tai jotain :D

Aikasemmissakin kirjoissa on tietysti ollut näitä surullisia kohtia, mutta en nyt oikeen muista kun en oo niitä sen verran pitkään aikaan lukenut.

Ja kutosesta vielä että siinä Kalkaroksen muisto-jutussa tuli sellanen tosi ahdistunut olo. Että Harry petty niin pahasti että sen Isä olikin sellanen.

Joo, eipä kait muuta.
Luonnevika.
Täytyy taistella.
Joskus voi myös taiteilla. Tai ainakin yrittää.

Poissa Flamelion

  • väsy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #59 : Maaliskuu 09, 2007, 19:38:12 »
Pitkästä aikaa luin taas Feeniksin Kiltaa ja olin vähällä purskahtaa itkuun moneenkin otteeseen.

Eniten sai kuitenkin ajattelemaan s. 1020. Voih, ensin Dumbledore on kertonut Harrylle kaiken mitä on monta vuotta ollut aikomaisillaan kertoa mutta on vain lykännyt asioita Harryn vuoksi. Se viimeinen lause, joka lopettaa Kadonnut ennustus -luvun kruunasi hyvin kyllä sen tunnetilan jossa olin, kun luin sitä.

"Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkin pitkään hopeiseen partaan."

Sen jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi. Heti tuli mieleen se miten Dumbledore kuolee ja kaikki muu asiaan liittyvä.

Aina vain Potterit jaksaa yllättää. Oivoi.
Monkey see, monkey do

Wipsutin

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #60 : Maaliskuu 24, 2007, 21:18:40 »
Oih... ;)

Itkin oikeasti ja ihan kunnolla kun Kalkaros tappoi Dumbledoren... "Pyydän..." *Sniif* :( Oih ja voih.

Ja toiste melkein tuli tippa linssiin FK:ssa kun Dumbledore kyynelehti Harryn ja hänen keskustelun jälkeen...

(Nyt taas tulee mieleen noita kohtia...) Sitten oli kanssa se "Dumbledoren miehiä läpikotaisin"-juttu, jotenkin se vain säväytti.

Eih, sekin oli niin ihana kun Harry hokee, että: "Älä pelkää, älä pelkää" - "Miksi pelkäisin, olenhan sinun kanssasi" (tai jotain tuohon suuntaan)

Ja lisää tulee... Se kun Dumbledore (taas jälleen...) kituu sillä saarekkeella ja kiljuu ja huutaa...

Sekin oli ihuna kohta kun Hagrid toteaa sen "Sitten ku se tulee nii kohtaamme sen pystypäin...."

Oi voi. :)

vaula

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #61 : Maaliskuu 26, 2007, 16:40:41 »
Nämä kohat on tullu varmaan jo sen seitsemänsataa kertaa, mutta tulkoot nyt sitte uudestaa.
Kaikki on Feeniksin killasta, koska en muita kirjoja jaksa mennä hakemaan :) Ja kaikki on tapahtumajärjestyksessä.

Kun Vauhkomieli näyttää Harrylle sitä valokuvaa:
"Tuo on Dumbleroden veli Aberforth, en ole tavannut häntä kuin tämän kerran, outo kaveri... tuo on Tabita Niittu, Voldemort tappoi hänet omin käsin... Sirius silloin kun hänellä oli lyhyt tukka... ja... ole hyvä, arvelin että he kiinnostaisivat sinua!"
 Harryn sydän nuljahti ympäri. Kuvasta hymyilivät hänen äitinsä ja isänsä, ja heidän välissään istui pieni, vetistäväsilmäinen mies, jonka Harry tunnisti oitis Matohännäksi, mieheksi joka oli kavaltanut Harryn  vanhempien olinpaikan Voldemortille ja siten edesauttanut heidän kuolemaansa.
"Noh?" Vauhkomieli sanoi.

Tää kohta osu jotenki, ku Vauhkomieli luuli et Harry ilahtuis..

Kun rva Weasley yrittää karkottaa sen mörön:
" N - n - naurretavus!" Weasleyn äiti sopersi ja osoitti vapisevalla taikasauvallaan Ronin ruumiiseen.
  Räks.
Ronin ruumis muuttui Billin ruumiiksi, joka makasi selällään raajat levällään, silmät tyhjinä ammollaan. Rouva Weasleyn itku yltyi.
"N - naurretavus!" hän sopersi taas.
  Räks.
Billin ruumiin tilalle tuli herra Weasleyn ruumis lasit vinksallaan, verinoro kasvoillaan.
"Ei!" rouva Weasley vaikersi. "Ei... naurretavus! Naurretavus! NAURRETAVUS!"
  Räks. Kuolleet kaksoset. Räks. Kuollut Percy. Räks. Kuollut Harry...
"Tule pois sieltä!" Harry huusi rouva Weasleylle tuijottaessaan omaa kuollutta ruumistaan lattialla. "Anna jonkun muun -"
"Mitä tapahtuu?"
*ja sitten matkustamme n. 20 riviä eteenpäin...*
 Sirius tuijotti sitä matonkohtaa, jossa Harryn ruumiiksi tekeytynyt mörkö oli maannut. Vauhkomieli katsoi Harrya, joka väisti hänen katseensa. Harrysta tuntui oudosti, että Vauhkomielen taikasilmä oli seurannut häntä koko matkan keittiöstä olohuoneeseen.
"Ä - ä - älkää kertoko Arthurille", rouva Weasley nieleksi nyt ja pyyhki kiihkeästi silmiään hihansuihin. "M - m - minä en halua, että hän tietää... typeryyksiä..."

Molly-parka, vaan niin säälittävä kohta.

Tylypahkan pikajunassa:
"Mennäänkö etsimään vaunuosasto?" Harry kysyi.
Ron ja Hermione silmäsivät toisiaan.
"Öh", Ron sanoi.
"Me - tuota noin - Ronin ja minun kuuluu mennä valvojaoppilaiden vaunuun", Hermione sanoi vaivaantuneena.
Ron ei katsonut Harryyn päinkään vaan näytti kiinnostuneen syvästi vasemman kätensä kynsistä.
"Ai", Harry sanoi. "Okei. Selvä."

Tässä käy sääliksi Harrya. Se on vaan niin... argh.

Kalkaroksen kauhein muisto:
"Nyt piristyt, Anturajalka", James sanoi hiljaa. "Katso kuka..."
Siriuksen pää kääntyi. Hän jähmettyi paikoilleen kuin koira, joka on vainunnut kaniinin.
"Loistavaa", hän sanoi. "Ruikuli."
Harry kääntyi katsomaan, mitä Sirius näki.
Kalkaros oli noussut taas ja tunki nyt V.I.P-kysymyksiä laukkuunsa. Kun hän lähti pensaikon varjosta kulkemaan nurmikentän halki, Sirius ja James nousivat ylös.
Lupin ja Matohäntä jäivät istumaan: Lupin tuijotti edelleen kirjaansa, joskin liikuttamatta silmiään ja kulmakarvojen väli lievästi rypyssä, Matohäntä katseli ahnaan odottava ilme kasvoillaan vuoroin Siriusta ja Jamesia, vuoroin Kalkarosta.
"Miten menee, Ruikuli?" James sanoi kovalla äänellä.
Kalkaros reagoi niin nopeasti, että tuntui kuin hän olisi odottanut hyökkäystä: hän pudotti laukkunsa ja työnsi kätensä kaavun alle, ja hänen sauvansa oli jo melkein sojossa, kun James huusi: "Karkotaseet!"
Kalkaroksen sauva lennähti korkealle ilmaan ja putosi hiljaa muksahtaen ruoholle hänen taakseen. Sirius hörähti nauruun.
"Estous!" hän sanoi ja tähtäsi sauvallaan Kalkarokseen, joka lensi nurin syöksyessään omaa pudonnutta sauvaansa kohti.
*hypätään taas eteenpäin...*
"Huono tuuri, Sarvihaara", Sirius sanoi rivakasti ja kääntyi Kalkarokseen päin. "HOI!"
 Mutta liian myöhään: Kalkaros oli tähdännyt sauvallaan Jamesiin, valo välähti ja Jamesin poskeen ilmestyi avohaava, josta roiskui verta hänen kaavulleen. James käännähti äkisti, ja seuraavan valonvälähdyksen jälkeen Kalkaros roikkui ylösalaisin ilmassa niin että kaapu valui pään yli ja paljasti ruipelot, kalvakat jalat ja harmaantuneet alushousut.

Tämä kohta lämmitti tunnettani Kalkarosta kohtaan, mutta heti kun hän alkoi rähjätä Harrylle, kylmenin. Vaikka oisin kyllä itekki rähjänny :D

Ison pyökin alla (Ron selosti huispausmatsia):
...hän lopetti vaatimattomasti ja haroi hiuksiaan aivan turhaan taakse niin että ne näyttivät mielenkiintoisesti tuulen tuivertamilta ja vilkuili ympärilleen nähdäkseen, olivatko heitä lähinnä olevat ihmiset - joukko juoruilevia kolmasluokkalaisia puuskupuheja - mahtaneet kuulla mitä hän sanoi. "Ja sitten, kun Chambers tuli suunnilleen viiden minuutin päästä - Mitä?" Ron kysyi vaiettuaan kesken lauseen nähdessään Harryn ilmeen. "Miksi sinä virnuilet?"
"En virnuile", Harry sanoi nopsasti ja siirsi katseensa muodonmuutosmuistiinpanoihinsa ja yritti järjestellä ilmettään. Tosiasiassa Ron oli juuri tuonut elävästi Harryn mieleen erään toisen Rohkelikon huispaajan, joka oli istunut tämän saman puun alla pöyhimässä hiuksiaan. "Olen vain iloinen siitä että voitettiin, ei muuta."
*taas pari sivua eteenpäin*
Ron silitti tukkansa taas litteäksi ja näytti mietteliäältä.

Noi kaks kohtaa nauratti pitkään :)

Salaperäisyyksien osastolla:
 Siriuksen kaatuminen tuntui kestävän ikuisuuden, hänen ruumiinsa taipui kauniille kaarelle ja hän vajosi takaperin holvikaaressa riippuvan repaleisen verhon taa.
 Harry näki pelon ja hämmennyksen kummisetänsä kuluneilla, kerran niin komeilla kasvoilla, kun tämä kaatui ikivanhaan oviaukkoon ja katosi verhon taakse - verho jäi toviksi liehumaan kuin kovassa tuulessa ja asettui sitten.
 Harry kuuli Bellatrix Lestrangen voitonriemuisen kirkaisun, mutta tiesi ettei se merkinnyt mitään - Sirius oli vain kaatunut holvikaaren taakse, hän tulisi sieltä takaisin aivan hetkenä minä hyvänsä...
  Mutta Sirius ei tullut takaisin.

Itkin. Tuntu ku Rowling ois pettäny mut :D Kai Siriuskin oli liian täydellinen hahmo.. snif.

Dumppiksen kansliassa:
Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeaiseen partaan.

Purin hammasta ja silti tuppas vedet silmiin :|


Argh, miksei nää tekstit vois olla suoraan koneella, kesti melkein tunti koko viestin kirjottamisessa. Voi hurja, kun lainauksista tuli pitkiä...

Poissa Odey

  • miss marauder
  • Vuotislainen
  • I think I need a HUG <3
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #62 : Maaliskuu 29, 2007, 22:52:17 »
En tiedä. Koko Puoliverisen Prinssin toiseksi viimeinen luku, Feeniksin surulaulu. Oli mielestäni erittäin koskettava ja luin sen juuri äsken uudestaan läpi. Kyyneleet nousivat silmiin sairaalasiipi kohtauksessa, kun Tonks ja Remus väittelivät.

"Siinä näet!" sanoi pingottunut ääni. Tonks mulkoili Lupinia. "Fleur haluaa yhä naimisiin hänen kanssaan, vaikka häntä onkin purtu! Hän ei välitä!"
"Se on eri asia", Lupin sanoi tuskin liikuttaen huuliaan ja näyttäen äkisti kireältä. "Billistä ei tule täyttä ihmissutta. Tapaukset ovat kokonaan -"
"Mutta minäkään en välitä, en välitä!" Tonks sanoi ja tarttui Lupinin kaavun rinnuksiin ja ravisti. "Olen sanonut miljoona kertaa..."
Ja yhtäkkiä Harrylle valkeni, miksi Tonksin suojelius oli sellainen kuin oli, miksi hänen hiuksena olivat hiirenväriset ja miksi hän oli sännännyt Dumbledoren luokse heti kuultuaan huhuttavan, että Harmaaselkä oli hyökännyt jonkun kimppuun: Tonks ei ollut sittenkään ollut rakastunut Siriukseen...
"Ja minä olen sanonut sinulle miljoonasti", Lupin sanoi väistellen Tonksin katsetta, tuijottaen lattiaa, "että minä olen sinulle liian vanha, liian köyhä... liian vaarallinen..."
"Ja minä olen sanonut, että suhtaudut tähän järjettömästi, Remus", rouva Weasley sanoi Fleurin olan yli taputellessaan tätä selkään.
"En mitenkään järjettömästi", Lupin sanoi vakaasti. "Tonks ansaitsee jonkun nuoren ja ehjän."
"Mutta hän haluaa sinut", herra Weasley sanoi hymyillen hieman. "Ja Remus, eivät nuoret ja ehjät miehetkään välttämättä säily sellaisina." Hän viittasi surullisesti heidän välissään makaavan poikansa suuntaan.
"Tämä ei ole... oikea hetki puhua tästä asiasta", Lupin sanoi vältellen kaikkien katseita ja katsellen hämmentyneenä ympäriinsä. "Dumbledore on kuollut..."
"Dumbledore jos kuka olisi iloinnut voidessaan ajatella, että maailmassa on rahtunen enemmän rakkautta", professori McGarmiwa töksäytti...


äh... Anteeksi pitkä lainaus, mutta tämä eräs suosikki kohdistani. Saa todellakin kyyneleet silmiin.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 02, 2007, 17:51:42 kirjoittanut Odey »
Some days just have more memories than others

Poissa Posityyhtynen

  • Nokankopauttaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #63 : Huhtikuu 01, 2007, 16:56:58 »
Oi voi kuinka paljon niitä on nyt kun alkaa miettimään, mm.
Harry kohotti katseensa ja näki kyyneleen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeaiseen partaan
Ddore oli tässä pahoillaan ettei valinnut Harrya valvojaopp. kun ajatteli että hänellä on velvollisuuksia muutenkin, kyllä tuli tippa linssiin.

Siriuksen kaatuminen tuntui kestävän ikuisuuden, hänen ruumiinsa taipui kauniille kaarelle ja hän vajosi takaperin holvikaaressa riippuvan repaleisen verhon taa.
Tässä vaiheessa tajusin että hän oli kuollut, "Eeikä ei, miksi Row?" ja alkoi tuntua että olisin itsekkin menettänyt jotain läheistä. Samalla lailla kävi Ddore kuolemassa, mutta eräs meijän koulusta oli sanonut että Ddore kuoleeolin hirttää hänet *ärg! olin silti murtunut kuin luin sen:<

Kun Harry löysi kaksisuuntaisen peilin, minkä Sirius oli antanut hänelle Kalmanhanaukiolla, "käytä tätä, jos tarvitset minua" .
Ja kuinka Harry oli ollut varma, että näkisi Siriuksen, joka puhuisi hänelle, kova menetys Harryllekkin :<
Muutama liikuttava kohta :>
♥ When you are feeling sad, read Harry Potters and you'll be happy again, with chocolate you'll be superhappy Ü
(PS. Twilight is also good alternative)

TuliTikkuRasia

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #64 : Huhtikuu 07, 2007, 21:54:33 »
Minullakin on tunteita(ihme ja kyllä).
Itkin PV:n lopussa kun Dumledore kuoli ja haudattiin.Se oli niin surullista,kun viisas mies kuolee ja haudataan kauniisti.Luin kirjan kahdesti ja itkin molemmilla kerroilla lopussa. En olisi halunnut itkeä,mutta itkin kuitenkin.
FK:ssa on itkenyt Siriusta(vain sen takia koska tiesin sen jo etukäteen).Odotin että itkisin.En itkenyt.
Kauniit ja surulliset kohtaukset kuitenkin liikuttavat täällä sisällä*käsi rinnan päällä* jotenkin.Pottereissa niitä on miljoonia ja taas miljoonia,mutta kaikki ne jotenkin koskettavat.

Poissa Zenzibar

  • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • kesäinen-eskapisti-merirosvo-jedi-söpö-skotti
    • Home sweet home
  • Pottermore: BloodNight6399
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #65 : Toukokuu 09, 2007, 19:56:03 »
Siriuksen kuolema. Harryn ja Dumbbiksen keskustelu Sirren kuoleman jälkeen. Ja myöskin Dumbledoren kuolema, vaikken paljon tästä hahmosta perusta.
Myöskin kijrojen loput ovat mielstäni omalla tavallaan liikuttavia ja surullisia, koska silloin tuntuu hieman tyhjältä sen jälkeen.
"You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

Taskis

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #66 : Toukokuu 10, 2007, 20:29:52 »
Oma lempikirjani on Azkabanin vanki, koska rakastan yli kaiken Kelmejä koskevia tiedonmurusia ja juonenkäänteitä. Rääkyvässä röttelössä Siriuksen sanat Piskuilanille aina koskettavat: "Sinä pidit aina isoista ystävistä, jotka huolehtivat sinusta. Silloin joskus me olimme ne ystävät... minä ja Remus... ja James". Tuo jotenkin tuo niin koskettavasti mieleen Kelmien ystävyyden, joka sai niin raa'an lopun.

Viisasten Kivessä Iseeviot-peili -kohtaus liikuttaa Harryn nähdessä sukunsa kuvajaiset. "...Harry tuijotti heitä ahnaasti, painoi kätensä lasia vasten kuin toivoen että vajoaisi lasista läpi ja pääsisi heidän luokseen. Hän tunsi väkevää tuskaa, puoliksi iloa, puoliksi hirvittävää surua."

Ja tietenkin vielä Puoliverisen prinssin loppupuolelta Dumbledoren sanomana " En minä pelkää, Harry... Olen sinun kanssasi" saa kyyneleet silmiin.



Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #67 : Toukokuu 15, 2007, 14:06:40 »
Pottereissa on ihan kamalasti liikuttavia kohtia, eikä niitä kaikki todellakaan voisi edes listata tähän. On paljon sellaisia kohtia joissa tulee vähän surullinen olo, sitten on niitä kohtia jossa tuntee sellaisen tyhjän aukon sisällään, toisissa kohdissa vääntää itkua, jossain kostuu silmät ja lopuissa sitten harmittaa ja olo on muutenkin perin ikävä.

Yksi ihanista kohdista on se kun Sirius pyytää Harrya asumaan luokseen Azkabanin vangissa. Hetken riemua, sekä Harryllä että Siriuksella. Moleammt olisivat saaneet paremman tulevaisuuden. Kamalaa ettei niin koskaan voinut käydä, osoitus kuitenkin Siriuksen upeasta luonteesta.
”Tahdotko?” hän sanoi. ”Oletko tosissasi?”
”Joo olen tosissani!” Harry sanoi.
Siriuksen kolhot kasvot levisivät ensimmäiseen aitoon hymyyn, jonka Harry oli niillä nähnyt.


Toinen kohta mistä tykkään hirveästi ja mikä on minusta todella liikuttava, on se keskustelu mikä käydään kun Harry saapuu Feeniksin killan päämajaan. Minusta se on hieno keskustelu, jossa kaikki osoittavat tavallaan välittävänsä Harrysta. Tykkään kohdista, joissa välittäminen osoitetaan ja varsinkin jos Sirius on niissä mukana.

”Hän ei ole sinun poikasi”, Sirius sanoi hiljaa.
”Hän on kuin oma poikani” rouva Weasley sanoi raivoisasti. ”Keitä muita hänellä on?”
” Hänellä on minut!”
”Niin,” rouva Weasley sanoi mutristaen suutaan, ”asia vain on niin että sinun on ollut aika vaikea pitää hänestä huolta, kun olet ollut telkien takana Azkabanissa.”
Sirius nousi ylös.
” Molly, sinä et ole tämän pöydän ääressä ainoa, joka välittää Harrysta”, Lupin sanoi tiukasti. ”Istu,Sirius”.


Seuraava kohta on sellainen, missä minulla tulee aina sellainen tyhjä aukko sisälle. Kohta on niin kaikenpuolin surullinen ja kamala, että aina kun sen on lukenut täytyy pysähtyä hetkeksi miettimään.

Hänen äitinsä hoipersi takaisin osaston perälle ja hyräili itsekseen. Neville katsoi muita vähän uhmakkaan näköisenä, ikään kuin haastaen heidät nauramaan, mutta Harrysta tuntui, ettei mikään mailmassa voisi huvittaa häntä vähemmän.

Muita kohtia on vielä monet Dumbledoren ja Harryn keskustelut, niissä on tavallaan aina jotain surullista, vaikka Dumbledore onkin huumori miehiä. Puoliverisessä prinssissä, on monta kohtaa. Se kun Harry sanoo olevansa Dumbledoren miehiä läpikotaisin ja Dumbledore sanoo luolassa ettei pelkää koska on Harryn kanssa. Niissä kohdissa itkin ja itkua riittikin sitten ihan kirjan loppuun asti. Siriuksen kuolema oli kauhea tapahtuma myöskin ja kaikki ne Harryn raivoamiset.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Kira

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #68 : Toukokuu 18, 2007, 15:51:12 »
Edellämainittujen kohtauksien(Siriuksen sekä Dumledoren kuoleman) lisäksi minua liikuttaa kaikkien huolenpito ja välittäminen Harrysta. Jos jokaisesta kirjasta(paitsi AV:sta, jonka olen hukannut:') jotain sanoisi, niin ykköskirjassa liikuttavat eniten Harryn tuonti Likusteritielle...
He seisoivat kaikki kolme kokonaisen minuutin katselemassa pikkuista nyyttiä; Hagridin hartiat hytkyivät, professori McGarmiwa räpytti vimmatusti silmiään ja Dumledoren silmistä oli sammunut niissä yleensä tuikkiva valo.

...sekä Hermionen sanat ennen taistelua viisasten kivestä.
Hermionen alahuuli tärisi ja hän syöksähti äkkiä Harrya päin ja kietoi käsivartensa tämän ympärille.
"Hermione!"
"Harry-sinä olet tosi upea velho."
"Minä en ole yhtä hyvä kuin sinä", Harry sanoi hyvin häkeltyneenä, kun Hermione päästi hänet irti syleilystään.
"Minä!" Hermione sanoi. "Kirjoja! Ja nokkeluutta! On muita tärkeämpiä asioita-ystävyys ja urheus ja -voi, Harry-ole varovainen!"


SK:sta tulee ensimmäisenä mieleen Harryn ja Ronin keskustelu käytävän romahdettua.
"Jos en palaa tunnin kuluttua..."
Syntyi hyvin merkitsevä hiljaisuus.
"Minä yritän raivata näitä kiviä", Ron sanoi ja hänen äänestään kuuli, että hän yritti pitää sen vakaana. "Niin että pääset-pääset takaisin tänne. Ja Harry-"
"Nähdään kohta" Harry sanoi yrittäen saada särkyneeseen ääneensä edes vähän itsevarmuutta.


Voi kamalaa, liikutun aina Siriuksen kohdista. Tämä LP:stä.
"Voi Nuuhku-parkaa" Ron sanoi ja hengitti syvään.
"Hän taitaa todella tykätä sinusta, Harry... kuvittele että joutuu elämään rotilla."


FK:n yksi ainut lause riittää nostattamaan palan kurkkuun. Siriuksen viimeiset sanat Harrylle.
Sirius halasi häntä lyhyesti yhdellä kädellä ja sanoi karheasti: "Pidä huoli itsestäsi, Harry."

PP:ssä on todella monia kauniita ja liikuttavia kohtia. Mutta loppu liikutti tietenkin eniten ja kaksi suosikkiani siitä:
Dumbledore oli heikentänyt itsensä juomalla sitä kammottavaa lientä aivan turhaan. Harry rypisti pergamentin nyrkkiinsä ja kyynelet kirvelsivät hänen silmissään, kun Tora alkoi hänen takanaan ulvoa.

"Dumbledore saattaa tietää jotain mikä tepsii", Ron sanoi. "Missä hän on? Bill tappeli niitä mielipuolia vastaan Dumbledoren käskystä, Dumbledore on velkaa hänelle, ei hän voi jättää Billiä tuohon tilaan-"
"Ron-Dumbledore on kuollut", Ginny sanoi.
"Ei!" Lupin katsoi hurjana Ginnystä Harryyn kuin toivoen Harryn kiistävän Ginnyn sanat, mutta kun Harry ei sitä tehnyt, Lupin rojahti Billin vuoteen vieressä olevaan tuoliin ja nosti kädet kasvoilleen.

EternalEmerald

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #69 : Kesäkuu 11, 2007, 12:39:48 »
..."No, ilmeisesti Rufuksen siis onnistui lopulta tavoittaa sinut."
"Hän syytti, että olen 'Dumbledoren miehiä läpikotaisin'."
"Olipa rumasti sanottu."
"Minä sanoin, että niin olen."
Dumbledore avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten taas. Harryn takana feenikslintu Fawkes päästi matalan, lempeästi sointuvan kirkaisun. Harry meni syvästi hämilleen, kun hän yhtäkkiä tajusi, että Dumbledoren sinisinä säteilevät silmät näyttivät aika kosteilta, ja siirsi katseensa kiireesti omiin polviinsa. Mutta kun Dumbledore puhui, hänen äänensä oli vakaa.
"Olen erittäin otettu, Harry."


Tuo on yksi lempikohdistani, niin surullinen. Harry lojaalisuus Dumbledorea kohtaan on ihailtavaa!
Kirja sisältää monia surullisia kohtia. Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat ovat liian surullisia, saavat itkemään. Pienetkin lauseet saavat ihon kananlihalle. Harryn lojaalisuus, Ronin ja Hermionen ja Haryn välinen todellinen ystävyys, Fleurin ja Billin rakkaus, kun Harry kaipaa vanhempiaan, Weasleyden antama "perhe" Harrylle jne.. On niin monia kohtia.

Poissa Räyhähenki

  • Jokapaikantuho
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rähähää!
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #70 : Kesäkuu 11, 2007, 13:10:48 »
Minä tiesin etukäteen että Dumppis kuolee ja silti se kohta missä hän kuoli itketti!
Tuntui mahdottomalta, että niin hyvä velho kuolee ja vielä Kalkaroksen kädestä!
Tunsin voimatonta raivoa Kalkarosta kohtaan, koska toivoin, että se olisi kuollut mutta tiesin, että se kirja oli melkein lopussa ja koko tarina Rown käsissä.

Minä en tiedä miksi mutta minua liikutti myös siinä ennen VIP kokeita kun Maalisvalli sanoi jotain semmoista että taikaministeriö ei saa Dumppista kiinni koska, se teki silloin SUPERissaki semmosia temppuja ettei  Maalisvalli ollu ennen nähny.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Poissa Emili

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #71 : Kesäkuu 13, 2007, 16:04:48 »
Kun luin VK:ta kertaalleen, rupesin itkemään siinä kohdassa, kun Harry näki sukunsa Iseviot-peilissä. En muista miten se meni. Se oli vain niin surullista, kun Harrylla ei ole vanhempia ja hän näkee heidät peilissä.

AV:ssä itkin tai tuli kyyneleet silmiin ilosta siinä kohdassa, kun Sirius tarjosi kotia Harrylle. Ajattelin jo, että Harry saisi ihanan kodin, mutta ei sitten saanutkaan. ;(

LP:ssä itkin siinä kohdassa, kun Harry piileskeli hautakiven takana ja ajatteli jotain tänne päin: "Ei, en aio kuolla, kun piileskelen haudan takana, vaan pystypäin taistellen niin kuin isänikin. Se oli niin liikuttavaa, kun luin sitä ekaa kertaa, koska en tiennyt, että kuolisiko Harry.

FK:ssa itkin siinä kohdassa, jossa Harry näki Kalkaroksen muiston. Minäkin rupesin ajattelemaan, että oliko James sittenkin vain ylimielinen koulukiusaaja?
Itkin myös siinäkohdassa, kun Sirius kuoli. Sirius oli ollut lempihahmojani ja on edelleenkin, vaikka hän onkin kuollut.

PVP:ssä rupesin itkemään siinä kohdassa, kun Harry ja Dumbledore oliat tulossa luodolta ja Harry sanoi jotain tännepäin: "Älä pelkää, minä olen tässä." Ja Dumbledore vastasi: (jotain tännepäin)"En minä pelkääkkään, koska sinä olet siinä." Se oli niin omituista ja liikuttavaa, kun Dumbledore oli niin heikko ja luotti Harryyn niin kovasti. :)
Itkin myös tietenkin, kun Dumbledore kuoli. Niin surullista, kun niin viisaan ja hyvän velhon täytyi kuolla. :(
The End

Stan

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #72 : Kesäkuu 18, 2007, 15:46:12 »
Siriuksen kuolema oli aika hmm liikuttava. Siinä taistelun tuoksinnassa Sirius lentää sen verhon taakse ja Harry huutaa ja Lupin auttaa.
Siinä mulle tuli jo vähän kyyneliä silmiin mutta taistelu oli kesken ja tuli iha muuta ajateltavaa. Siellä Dumbledoren kansliassa vasta tuli itku ja jotenki se kun se Phineas Nigellus lähtee tarkistamaan epäuskosena sieltä Kalmanhanaukiolta että onko Sirius todella kuollu oli semmone kans.
(toivon että Siriuksen kuolema on kuvattu elokuvassa yhtä surullisesti miten se kirjassa on kerrottu)

Kun Harry näkee sen Kalkaroksen muiston jossa Sirius ja James pilailevat Kalkaroksella, haukkuvat ja taikovat, siin kävi jotenki Kalkarosta sääliks, mutta sitte ku Harry ja kiinni siitä nii alko hymyilyttää koko juttu. johtuen siitä kun pidän kohista jossa Harrylle huudetaan ^^

Dumbledoren kuolema, no ite en niinkään itkeny vaa oli semmonen "surullinen hemmetti olo", mutta se ku se sille Dracolle puhu et "sinä et ole tappaja" ym.
oli aika liikutava minusta ja sitte ku Kalkaros vaa tulee ja Dumbledore anelee et se ei tekis sitä. :<

Aika monia surullisia ja hiukan surullisia kohtia on noissa kirjoissa ja kaikkia en jaksa luetella, mutta kumminkin ne lähinnä on 3-6 kirjoista. tai eihän se Harry vielä niissä ensimmäisissä kirjoissa tunteitansa niin käsitelly. (Iseeviot-peili oli muuten aika liikuttava)

dumppaa

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #73 : Kesäkuu 26, 2007, 11:35:06 »
Kirjoissa on ollut valtavasti minua liikuttavia kohtia, erityisesti ne jotka liittyvät Dumbledoreen.

Mutta joku muukin sanoi Kalkaroksen nimen, hyvin hiljaa.
"Severus..."
ääni säikytti Harrya enemmän kuin mikään mitä hän oli sinä iltana kokenut. Ensimmäisen kerran Dumbledore aneli.
"Severus... minä pyydän..."

Tuo oli jo minulle aivan liikaa, voitte vain kuvitella kuinka paljon itkin kuullessani Ddoren kuolemasta. Koko kirjan ajan olin muutenkin säälinyt Dumbledorea, kun se oli luottanut Kalkarokseen koko ajan. :< Tuo on vain aivan liian surullista kun maailman mahtavin velho alkaa anella. Meinaa tippa tulla linssiin nytkin!

"Olemme melkein perillä... minä voin ilmiinnyttää meidät kummatkin... älä pelkää..."
"En minä pelkää, Harry", Dumbledore sanoi, ja hänen äänensä oli hivenen vahvempi, vaikka vesi oli niin kylmää. "Olen sinun kanssasi"


Minun on tunnustettava... että tulin ajatelleeksi... että sinulla on kyllin velvollisuuksia muutenkin."
Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeiseen partaan.

Kaksi ylempää ovat myös hirmu liikuttavia kohtia.

"Kalkaros", MgGarmiwa toisti heikosti ja vajosi istumaan. "Kaikki me ihmettelimme... mutta hän luotti... aina... Kalkaros... uskomatonta..."
Ddoren kuoleman jälkeen minun kävi hirmuisesti sääli myös Minervaa, sillä hänhän oli aina ollut Dumbledoren läheinen ystävä. nyyh :<

Harry mietti, missäköhän Dumbledore oli oppinut vedenkieltä. Oli niin paljon kaikkea, mitä hän ei ollut koskaan kysynyt, niin paljon, mitä hänen olisi pitänyt sanoa...
  Ja silloin se tulvahti häneen äkkiarvaamatta, se kamala totuus, täydellisempi ja kiistattomammin kuin vielä sitä ennen. Dumbledore oli kuollut, poissa... hän puristi kultamedaljongia nyrkissään niin lujasti että sattui, mutta ei voinut estää kuumia kyyneleitä valunmasta silmistään..


Ohhoh muuten, kaikki lainaukset taisivat liittyä Ddoreen tai hänen kuolemaansa, hupsista. No, ei se mikään ihme toisaalta olekaan, koska tämä upea hahmo on koskettanut minua enemmän kuin ketkään muut yhteensä. R.I.P Ddore <3







Duff

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #74 : Kesäkuu 27, 2007, 11:23:54 »
Noh, minä en nyt jaksa kaivella niistä kirjoista niitä kohtia, mutta esimerkiksi se "En minä pelkää, Harry, olen sinun kanssasi" oli liikuttava.
Ja lisäksi Dumbledoren kuolema, ja eniten varmaan Siriuksen kuolema, olihan se yksi lempihahmoistani. Ja sen jälkeen kun olin lukenut FK:n, ja menin ulkoilemaan koiran kanssa, näin jokaisen naisen Bellatrixina, joka tappaa Siriuksen... :<<