Kirjoittaja Aihe: Kirjojen liikuttavat kohdat  (Luettu 57004 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Jukka

  • Vuotislainen
Koskettavat hetket
« Vastaus #100 : Kesäkuu 13, 2008, 19:14:37 »
Niin monia itseänikin jopa kyyneliin saakka liikuttaneita hetkiä on jo mainittu, että enpä nyt komppaile muita. Yksi (käsittääkseni vielä mainitsematon) minua koskettanut kohta oli seuraava:

Sitten professori McGarmiwa sanoi: "Lily Evans!" Harry katseli, miten hänen äitinsä käveli tärisevin jaloin eteen ja istahti vaappuvalle jakkaralle. Professori McGarmiwa pudotti lajitteluhatun hänen päähänsä, ja hattu kiljaisi melkein heti syvänpunaisia hiuksia kosketettuaan: "Rohkelikko!" Harry kuuli Kalkaroksen voihkaisevan hiljaa. Lily otti hatun päästään, ojensi McGarmiwalle ja riensi sitten hurraavien rohkelikkojen luo, mutta mennessään hän vilkaisi Kalkarosta ja hänen kasvoillaan karehti surullinen hymy. Harry näki Siriuksen siirtyävän penkillä tehdäkseen Lilylle tilaa. Lily katsahti Siriukseen, tunnisti hänet varmaankin junasta, risti käsivartensa ja käänsi päättäväisesti selkänsä.

Nimenhuuto jatkui. Harry katseli, miten Lupin, Piskuilan ja hänen isänsä menivät Lilyn ja Siriuksen jäljestä Rohkelikkojen pöytään. Kun oppilaita oli lopulta lajiteltavana enää tusinan verran, professori McGarmiwa kutsui Kalkaroksen. Harry käveli hänen perässään jakkaran viereen ja katseli, kun McGarmiwa pani hatun hänen päähänsä. "Luihuinen!", lajitteluhattu huusi. Ja Severus Kalkaros siirtyi salin toiseen päähän, pois Lilyn luota, sinne missä luihuiset hurrasivat hänelle ja Lucius Malfoy, jonka rinnassa hohteli valvojaoppilaan merkki, taputti häntä selkään saadessaan hänet vierustoverikseen"


Konkreettinen hetki, jolloin Kalkaroksen ja Lilyn tiet eroavat. "Ja Severus Kalkaros siirtyi salin toiseen päähän, pois Lilyn luota..." Luihuisissa Kalkaros tutustui sitten kuolonsyöjäkavereihinsa, joita Lily vihasi, ja joiden takia Kalkaroksen ja Lilyn tiet erkanivat myöhemmin lopullisesti. Lily lähti suositun James Potterin matkaan, ja Kalkaros jäi yksin. Tämä kohtaus jotenkin symboloi sitä koko juttua. Kalkaroksen traagista kohtaloa. Prinssin tarina -luku sisältää monia vastaavia koskettavia hetkiä. Kalkaroksen uskollisuus Dumbledorelle ja Lilylle on käsinkosketeltavan koskettavaa!

Sitten tietysti kosketti tuo Mollyn tuntema viha Bellatrixia kohtaan ja omien lapsiensa puolesta, ja se, että Molly tappoi lopulta äidin voimakkaassa vihassaan Bellatrixin. Bellatrixin kuolemaa voisi luonnehtia jopa onnelliseksi hetkeksi. Toivoa antavaksi.

Tottakai myös Nevillen sanat Voldemortille: "Minä liityn sinun joukkoihisi, kun helvetti jäätyy umpeen." Ja Harryn metsähetki vanhempiensa, Siriuksen ja Lupinin kanssa. Ja toden totta myös Aberforthin kertoma tarina Dumbledoren perheen tragediasta.

Mutta jos nyt pitäisi valita se kaikkein koskettavin kohta, niin kyllä se varmaan olisi Dumbledoren kuolema ja sen jälkipuinti. McGarmiwan, Lupinin, Hagridin ja Harryn reaktiot. Feniksin murheenmurtama laulu. Huhhuijaa. Se kohtaus sai kyllä tipat linssiin täällä päässä!


Poissa Mysteeri

  • Matkakuumeinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #101 : Kesäkuu 15, 2008, 00:25:46 »
En nyt voi laittaa sanasta sanaan mitään kohtaa tai sivunumeroja, koska yritän tässä epätoivoisesti antaa muun väen nukkua ja olla mahdollisimman hiljaa, joten varmistaminen kirjoista ei ole mahdollista. Lisäksi olen itkenyt niin monissa kohdissa, että laitan tähän nyt vain muutamia niistä.

Ensimmäisenä Dumbledoren hautajaiset. Tunnelma oli niin haikea ja kuollut hyvin rakastettu henkilö. Albus pääsi niin kauniisti, rauhallisesti ja toivottavasti levollisin mielin haudan lepoon. Ja sekin aiheutti tunnekuohun, kun jopa Ruaah oli saapunut paikalle. Kaikki kunnioittivat rehtoria ja niin minäkin.

Hedwigin kuolema oli ihan liian traaginen ja varhainen ja sekin sai itkemään. Järkytyin myös hyvin pahasti, kun selvisi, että toinen kaksosista oli kuollut. Se oli jotain aivan hirvittävää, josta en ole päässyt vieläkään ylitse. Edes Lupinin ja Tonksin kuolemat eivät ottaneet niin koville, vaikka niissäkin itkin.

Kaikki ne kohdat, joissa Harrya kuvataan isänsä näköiseksi ja että hänellä on äitinsä silmät, sykähdyttävät.

Kummallisin on ehkä se, että rakastan SK:n sitä kohtaa, jossa Harry menee ensimmäistä kertaa Kotikoloon. Jotenkin tekstistä välittyy todella kotoinen tunnelma ja tietynlainen asioiden epätarkkuus. On ihanaa, kun jossain ei ole kaikki ihan tiptop. Mollyn välittäminen vetää minut myös hiljaiseksi, samaten ne kohdat, joissa Sirius tavallaan piti Harrya isänään. Kirjat ovat täynnä menetyksiä ja lähes kaikki niistä saavat itkemään. Dobbyn kuolema aiheutti hysteeristä nyyhkytystä. Tonttuparka uhrasi itsensä Harryn tähden. Ja varsinkin Harryn suhtautuminen sen kuolemaan ja ne sanat hautakivessä. Liikuttavaa.

Seiskan viimeisen sivun luettuani itkin kauan sen vuoksi, että Potterit loppuivat. Ei varsinainen kohta kirjaa, mutta sen myöntäminen otti koville.


Murehtiminen on kuin keinutuoli. Vauhtia on, eteenpäin ei pääse.

Poissa lisssu

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #102 : Kesäkuu 23, 2008, 14:38:55 »
Niitä on paljon..

"Minä uskon - enkä milloinkaan ole näin kovasti toivonut, että erehdyn - että meillä on edessämme pimeät ja vaikeat ajat. Osa teistä tässä salissa on jo kärsinyt suoranaisesti lordi Voldemortin käsissä. Monen perhe on revitty rikki. Viikko sitten keskuudestamme otettiin oppilas.
Muistakaa Cedric. Muistakaa, jos koittaa aika jolloin joudutte valitsemaan oikean ja helpon välillä, muistakaa mitä tehtiin hyvälle, ystävälliselle ja rohkealle toverillenne vain siksi että hän sattui osumaan lordi Voldemortin tielle. Muistakaa Cedric Diggory."


Harry otti tontun syliinsä ja laski sen kyljelleen viileään ruohoon.
"Dobby, ei, älä kuole, älä kuole -"
Kotitontun katse löysi Harryn ja sen huulet tärisivät kun se yritti sanoa jotain.
"Harry... Potter..."
Ja sitten tonttu värähti eikä sen jälkeen enää liikkunut, eivätkä sen silmät olleet muuta kuin suuret, lasiset pallot, joihin sirottui valoa tähdistä, joita ne eivät nähneet.
</3

"Tässä lepää Dobby - vapaa kotitonttu"

"Katso... minua..." hän kuiskasi.
Vihreät silmät kohtasivat mustat, mutta jokin näytti siinä samassa katoavan tummien silmien syvyyksistä eikä jäljelle jäänyt muuta kuin ilmeetön tyhjä tuijotus. Harrya pidellyt käsi tömähti lattiaan eikä Kalkaros enää liikkunut.


Ja seuraavaksi Kalkaros oli polvillaan Siriuksen entisessä makuuhuoneessa. Kyyneleet valuivat hänen käyrän nenänsä päänsä, kun hän luki Lilyn lähettämää vanhaa kirjettä.

Eikä hän ehtinyt estää ennen kuin kyyneleet ryöppysivät tulikuumina ja jäätyivät siinä samassa hänen poskilleen, ja mitä järkeä oli pyyhkiä niitä pois tai teeskennellä? Hän antoi niiden valua, hänen huulensa puristuivat tiukasti yhteen ja hän katsoi korkeaa hankea, joka kätki häneltä paikan, missä lepäsi se, mitä Lilystä ja Jamesista oli jäljellä, luut varmaankin, tai tomu, eikä tiennyt eikä välittänyt siitä, että heidän elävä poikansa seisoi siinä niin lähellä, hänen sydämensä löi yhä vain ja että hän oli hengissä heidän uhrauksensa vuoksi ja juuri sillä hetkellä melkein toivoi, että nukkuisi itsekin lumen alla heidän kanssaan.

Noissa kohdissa itkin aivan täysin, ja monissa muissakin mitä en nyt jaksa etsiä kirjoista. Fredin kuolema tuli niin järkytyksenä, että siinä ei osannut liikuttua.

\"There\'s nothing you can do, Harry... nothing... He\'s gone.\"

Systen

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #103 : Kesäkuu 23, 2008, 21:46:00 »
Yksi liikuttavimmista kohdista oli mielestäni FK:ssa, sivulla 51.

Petunia-täti katsoi Harrya eri tavalla kuin koskaan ennen. Ja yhtäkkiä Harry ymmärsi kunnolla ensimmäisen kerran elämässään, että Petunia-täti oli hänen äitinsä sisar. Hän ei olisi osannut sanoa, miksi hän oivalsi sen juuri sillä hetkellä. Hän tajusi vain, ettei ollut siinä huoneessa ainoa, jolla oli jotain hajua siitä, mitä lordi Voldemortin paluuu saattoi merkitä. Petunia-täti ei ollut kertaakaan elämässään katsonut häntä sillä tavalla.

Kiihkeä teeskentely, jota Petunia-täti oli jatkanut Harryn koko elämän ajan - ettei taikuutta ollut olemassakaan eikä mitään muuta maailmaa kuin se, missä han asui Vernon-sedän kanssa - tuntui loppuneen.

Jotenkin, tavalla jota en osaa selittää, jokin liikahti sisälläni luettuani tämän kohdan.

Poissa Meew

  • Valkea susityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kelmit for ever
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #104 : Heinäkuu 14, 2008, 16:57:42 »
Jooh.. Harry Potter kirjat on TÄYNNÄ sellasia liikuttavia kohtauksia... Eniten kyllä liikuttaa nää kaikki kuolemat, ja Sirius.. Se, miten läheisiä Siriuksesta ja Harrystä tuli. Ja ne Siriuksen lähettämät kirjeet<3 Joo, pahoittelen. (päätin just, et jos joskus saan pojan, haluun sen nimeks Sirius)

Kun Dumbledore kuoli, itkin. Aika paljon.. Ja kun Sirius kuoli, itkin yhtä paljon.. Jos en enemmänkin. </3 Ja sitten kun vielä Lupin kuoli, niin sitten itkin myös!! Muiden kuolemissa en itkenyt.. Mutta olin kyllä surullinen!!

Toisella tavalla liikuttivat nää loppukohtaukset pottereissa. Se, kun ekassa kirjassa Rohkelikko voitti sittenkin tupamestaruuden. Ihan nauroin onnesta :D Ja nää muut onnelliset kohtaukset. Ne liikuttaa (:
Tam ja Fahr, Sirius ja James. << heitä minä kadehdin, koska heillä on ystävä mitä ilman ei voi elää, heillä on ystävä kenen puolesta kuolisi. Heillä on ystävä kenestä välittää, ketä pitää omana veljenään. Sellaista rakkautta, sanatonta viestintää ei näe joka päivä. Kiitos. <3

Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #105 : Heinäkuu 14, 2008, 20:32:49 »
"Potter" hän [Minerva] kajautti "minä teen sinusta aurorin, vaikka se olisi viimeinen tekoni!Vaikka joutuisin valmentamaan sinua yöt pitkät, minä pidän huolen, että saavutat vaaditut tulokset!"

Vaikka tilanne FKssa tuossa kohtaa oli lähinnä huvittava, siinä tulee esiin se kuinka McGarmiwa inhoaa Pimentoa ja pitää Harrysta. Minusta kohta on jotenkin liikuttava.

Sekä kohta KVssa, jonka olen muissakin aiheissa maininnut:
"No niin" Luna sanoi kannustavasti aivan kuin he olisivat olleet taas tarvehuoneessa ja koko juttu olisi ollut pelkkää AK:n loitsuharjoittelua. "No niin, Harry... yritäpä ajatella jotakin onnellista..."
"Jotain onnellista vai?" Harry sanoi ja hänen äänensä särkyi.
"Me ollaan yhä täällä", Luna kuiskasi, "me taistellan yhä. Yritä nyt.."

We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Huuhkaja

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #106 : Heinäkuu 14, 2008, 22:56:55 »
<clip>
Seiskan viimeisen sivun luettuani itkin kauan sen vuoksi, että Potterit loppuivat. Ei varsinainen kohta kirjaa, mutta sen myöntäminen otti koville.

Sama juttu! Tieto siitä, että näitä ei sitten tule enempää, oli musertava. Piti lukea viimeisiä sivuja uudelleen, selasin kirjaa edes taas. No, nyt se viimeinen on jälleen lukuvuorossa ja siinä on kyllä monta liikuttavaa kohtaa, vieläkin.

Lisään vielä sen (nyt kun koko sarja on taas luettu), että oikeastaan kaikki kohdat joissa Harry jälleen kohtaa sen tosiasian, että hänen tulevaisuutensa ei ole samanlainen - tavallaan huoleton ja eteenpäin katsova - kuin muiden, saavat minut liikuttumaan. Sarjan loppupuolella useammin kuin alkupäässä, niinhän se menee. Pienellä ihmisillä on pienet murheet, suurella suuremmat..
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 27, 2008, 23:09:04 kirjoittanut Huuhkaja »

Poissa Cailín

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #107 : Heinäkuu 16, 2008, 20:42:16 »
Liikuttavin kohta koskaan_ikinä_missään_kirjassa on minun mielestäni seiskakirjassa, kun Harry on vanhempiensa haudalla. Eli juuri tämä kohta:
Lainaus
Eikä hän ehtinyt estää ennen kuin kyyneleet ryöppysivät tulikuumina ja jäätyivät siinä samassa hänen poskilleen, ja mitä järkeä oli pyyhkiä niitä pois tai teeskennellä? Hän antoi niiden valua, hänen huulensa puristuivat tiukasti yhteen ja hän katsoi korkeaa hankea, joka kätki häneltä paikan, missä lepäsi se, mitä Lilystä ja Jamesista oli jäljellä, luut varmaankin, tai tomu, eikä tiennyt eikä välittänyt siitä, että heidän elävä poikansa seisoi siinä niin lähellä, hänen sydämensä löi yhä vain ja että hän oli hengissä heidän uhrauksensa vuoksi ja juuri sillä hetkellä melkein toivoi, että nukkuisi itsekin lumen alla heidän kanssaan.

myös kohta jossa Harry tutkii Lilyn lähettämää kirjettä, ja sanotaan jotain (sori mulla ei ole kirjoja tässä) näin: "tämä oli aito todiste siitä, että Lily Evans oli oikeasti elänyt, hänen kätensä olivat kirjoittaneet noita sanoja hänen pojastaan, Harrysta"
muutenkin kaikki kohdat seiskakirjassa, joissa Harry pohtii vanhempiaan.

Ja kirjasarjan loputtua aloin itkemään omille ajatuksilleni ja pohdinnoilleni kelmeistä ja Lilystä. Kuinka heistä olisi voinut tulla jotain niin suurta, niin mahtavaa. Minulle he ovat aina näyttäytyneet henkilöinä, jotka eivät halua koskaan kasvaa vanhoiksi, jotka eivät halua koskaan kangistua kaavoihin. Ja nyt jokainen, joka ikinen heistä, seiskakirjan myötä kuoli väkivaltaisesti, taistelussa, kauhuissaan. Ei mitenkään kivuttomasti tai unessa, rakkaiden ympäröimänä. Ja varsinkin Lily ja James. Sharran Pakkaskukkiia luettuani ajattelin, että vaikka he kuolivat kuten kuolivat, he elivät ja kuolivat juuri niin kuin olivat aina halunneetkin. He eivät koskaan kangistuneet kaavoihin tai vanhenneet. Ja juuri se onkin ainoa tapa olla ikuisesti nuori, kuolla nuorena. Forever young.

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #108 : Heinäkuu 17, 2008, 15:41:24 »
Minä en ollut minkään Potter kirjan kohalla itkeny ennen Kuoleman Varjeluksia. En itkenyt sillon kun Sirius kuoli (elokuvassa tuli kyllä kyyneleet silmiin, mutta nyt ei puhuta elokuvasta :DD), enkä silloin kun Dumbledore kuoli, enkä sillonkaan kun Cedric kuoli. Olihan ne tietty aika liikuttavia ja haikeita.

KV:ssa mulle tuli paaljon kyyneleitä silmiin siinä Dobbyn kuolemis kohdassa. (Dobby oli niiin ihana hahmo, rakastin sitä <3) Ja sekin oli tosi haikee missä Harry kaivo ihan lapiolla sitä hautaa Dobbylle ja myös se hautakiven teksti (Here lies Dobby - a Free Elf <3<3) sekin oli kyllä liikuttava ja haikee kohta kun Hermione ja Harry meni sinne Lilyn ja Jamesin haualle ja kun Hermione taiko jonkun kukkaseppeleen (tai kuitenkin jonkun sellasen) :') 

Ja nykyään jos luen Varjelukset uuestaan, minulle tulee kyyneleet silmiin siinä kohassa missä Snape on melkein kuollu ja käskee Harryn kattoo vielä siihen :) kun tajusin sen idean, miks Snape halus Harryn kattovan häneen :')
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 17, 2008, 15:44:40 kirjoittanut Joje »
Is this the real life, is this just fantasy ?

Poissa pokep

  • Merirosvona taistelen sun mukana
  • Fletkumato
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #109 : Elokuu 10, 2008, 05:22:36 »
PP:n sivulla 698

"Sinä sanoit meille kerran", Hermione sanoi hiljaa, "että meillä on aikaa kääntyä takaisin, jos me halutaan. Meillä on ollut aikaa"

Oi että tuli tuossa itku :--(
VK:ssahan Harry sanoo (siinä kun ne on menossa sen lattialuukun läpi) Ronille ja Hermylle, että nämä voivat vielä kääntyä.
Hän elää nukkekodissa joka palaa
Pottafanitaidettani,
sekä originaalitöitäni

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #110 : Elokuu 10, 2008, 11:34:37 »
Mä en oo koskaan itkeny..Dobbyn kuolemassa se oli kyllä todella lähellä..

Sama juttu. Ei se nyt minulla kovin lähellä ollut... En pysty itkemään kirjoissa. Kerran itkin ilosta yhdessä kirjassa (Ikitalvi). Rowling ei saanut Pottereista tarpeeksi liikuttavia minun makuuni, mutta ei tarvitsekaan. Ei sitä nyt jokaisessa kirjassa tarvitse kyynelehtiä :) Joskus tuntuu että haluaisi itkeä, esim. juuri tuossa Dobbyn kuolemassa, mutten vain voinut. Kielsin itseäni ties mistä syystä, eihän itku olisi hävettävää? Luulen että Pottereiden liikuttavuudessa on se vika, että henkilöt ovat niin vanhoja. En muuta kuin järkyty heidän kuolemistaan. (viimeaikoina olen järkyttynyt pitkin päiviä, kun muistan vuotiksessa ollessani ketkä kuolivat. En ole ehtinyt vielä sulattaa kaikkea seiskakirjasta. Ehkä voisin itkeä toisella kerralla?)

~Barella
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Puupatti

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #111 : Elokuu 10, 2008, 13:24:32 »
Iselleni tulee tippa silmään kun AV:ssä Harry huutaa kovaa ja itkee.

Toinen kohta on kun HArry meinaa kuolla SK:ssa.

Kolmas juttu on LP:ssä kun Harry ja kuollut Cedric tulevat hautausmaalta ja Harry on täysissä kyynelissä eikä suostu päästämään irti Cedricin runnellusta ruumista.

Ilosta itken kun Hermione juoksee suureen saliin SK:ssa.

Hauskoja kirjoitushetkiä muillekkin. :`(   ja   :`)

Poissa Lohikäärmelady

  • varjoenkeli
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Painovirhepaholainen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #112 : Lokakuu 01, 2008, 20:28:52 »
En muista enää mitä mieltä olin Siriuksen kuolemasta kun luin sen ensimmäisen kerran joskus hyvin kauan aikaa sitten, mutta luultavasti olin kai surullinen. Ei se silti liikuttanut minua niin paljon kuin olisin voinut kuvitella. Nykyään se on minulle kuin ilmaa. Siriuksesta oli tullut Harrylle isän korvike ja sääli, että Harry menetti hänet. Tuo FK:n loppu tosin ei ole minusta se pahin.

Pahin oli Dumbledoren kuolema. Se oli aivan kamalaa ja varsinkin luvut sen jälkeen. Itkin ainakin 20 min putkeen ja sen näkee osasta sivuista. Kivan kupruisetkin... Dumbledore oli aina se koko taikamaailman tukipilari ja henkilö joka osasi aina ratkaista kaiken ja suojeli Harrya. Kun hän oli poissa... Kieltäydyn ajattelemasta asiaa ja minun päässäni hän elää ikuisestiX) Tuon kohtauksen jälkeen alon vihaamaan myös osaltani Rowlingia.

Sitten vielä Deathy Hallowsin loppu. Ei... Itkin kai viimeiset 120 sivua yhtä putkea + 2 tuntia kirjan loppumisen jälkeen. Paikkailen vieläkin tuolloin syntynyttä ammotonta aukkoa sielussani ficeillä ja koitan olla ajattelematta asiaa. Seiska kirja tappaa viimeisetkin parhaat tyypit ja sitten vielä itse kirjasarjan loppu. Kamalaa ja liikaa käsiteltävää yhdelle päivälle, joka purkautui hysteriana. Fredin, Lupinin, Tonksin, Kalkaroksen, Colinin, Bellatrixin ja lopulta Voldemortin kuolemat tulevat kuin liukuhihnalta ja lopulta alkoi vain suututtamaan. Loppu oli sitä paitsi kirjoitettu minusta tosi huonosti. Loppu liikutti, suututti, vaihastutti ja aiheutti varmaan satoja epämääräisiä tunteita. Sama Dumbledoren "ongelma"....

-Feen
-Mitä? Onko nukkumatilla muka vihollisia?
-Kahvi! Ajattele kahvia!

Poissa Hebb

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #113 : Tammikuu 21, 2009, 19:09:00 »
Mä itkin aivan hysteerisesti siinä kohdassa kun Dumbledore tippui sieltä tornista enkä voinu jatkaa enää lukemista vähään aikaan. Sitten toinen kohta missä itkin oli Siriuksen tippuminen sinne seinään tai mikä juttu senyt oli. Sirius ja Dumbledore oli mulle niinku ainoot Harryn tukipilarit Hermionen lisäks...='( Ja sitten yks kohta missä tuli kyyneliä silmiin oli se Dobbyn kuolema ja se kun Harry hautasi sen. Oli niin hirveetä ku Dobby kuoli!!!!!!!

Poissa sunshine

  • törmäsi ikkunaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HawthornGhost192
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #114 : Tammikuu 22, 2009, 18:14:31 »
Näitä on aika paljon minulla, minut on helppo saada itkemään...
Cedricin kuolema oli todella surullinen, mutta nelosessa vielä surullisempi oli minun mielestä se kohta, kun Lily ja James tulivat Voldemortin sauvasta. FK:ssa taas Siriuksen kuolemassa itkin todella paljon, vaikka siskoni oli spoilannut ja kertonut, että Sirius kuolee, mutta en silti osannut odottaa sitä... Myös Dumbledoren kuolemassa itkin paljon, en olisi osannut arvata hänen kuolevan. KV:ssa liikuttavia kohtia onkin sitten aika paljon ensin oli Hedwigin ja Villisilmän kuolema, Dobbyn kuolema ja hautaaminen, Fredin, Tonksin ja Remuksen kuolema ja 19 vuotta myöhemmin oli minusta liikuttava... Oikeastaan taisin itkeä kirjasta oin 100 viimeistä sivua putkeen. :)
Ole itse se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä

Poissa Dobrey

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TYMiläinen :)
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #115 : Tammikuu 22, 2009, 21:00:23 »
Dobbyn kuolema oli todella surullinen... Viimeistään siinä kohdassa kun Harry tekee Dobbyn hautakiveen sanat "Tässä lepää Dobby, vapaa kotitonttu", tuli tippa linssiin. Se oli niin surullista =(.
Fredin kuolemaa en tavallaan surrut, minua vaan harmitti vietävästi että hänkin joutui lahdattujen listalle. Ja tuli sääli Georgea. Hedwigin kuolema harmitti myös, suretti ehkä vähän. Oli myös aika kamalaa lukea että Vauhkomieli on kuollut. Minun piti lukea se kohta kahdesti ennen kuin uskoin.
"But it's a true story! A true story wrapped up in fiction."

Poissa Kathleen

  • Omituinen höpöttäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ALITUINEN VALPPAUS!!!
    • Ystäväkirjani :D
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #116 : Maaliskuu 07, 2009, 16:14:39 »
Itkukohtaukset top4 itkettävyys järjestyksessä;

1. Dobbyn kuolema.Se itketti ihan hirveästi, luin kohdan uudelleen, enkä voinut uskoa mitä luin!
2.Se, kun Harry näkee vanhempansa Iseeviot-peilistä. Se oli niin liikuttava kohta!
3.Fredin, Kalkaroksen ja Dumbledoren kuolemat. Ne olivat todella, todella surullisia.
4. Metsäkohtaus Kuoleman Varjelusten lopussa. Ei varmaan tarvitse selittää?

Pottereissa on niin paljon liikuttavia kohtia, että kaikki ei mahdu(Kuoleman Varjelusten sivut oli varsinkin ihan pisaraiset).
J.K. Rowling on varmaan itkenyt silmät päästään kirjoittaessaan niitä!
-What are you doing, my darling? -Nothing. I'm just smashing potatos. Ei oo järkee päässä, enkä kyllä järjestä välitäkkään.
Isabella -> Kathleen

Poissa Isetom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Livejournal
  • Pottermore: PurpleFang101
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #117 : Maaliskuu 14, 2009, 22:32:27 »
Harry Potter ja puoliverinen prinssi (s. 677, luku: Feeniksin surulaulu):

'Fawkes oli lakannut laulamasta.
    Ja hän tiesi tietämättä kuinka tiesi, että feeniks oli lähtenyt pois, jättänyt Tylypahkan lopullisesti, ihan niin kuin Dumbledorekin oli jättänyt koulun, jättänyt maailman... jättänyt Harryn.'


Tuo oli erittäin liikuttava kohta silloin kun luin kirjaa ensimmäistä kertaa ja toisellakin kerralla, mutta nyt kun tietää seiskakirjan niin se ei riipaise enää niin paljon.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset (s. 519-520, luku: Malfoyn kartano):

'Hän ei tiennyt eikä välittänyt, oliko siellä velhoja vai jästejä, ystäviä vai vihollisia: hän ei välittänyt mistään muusta kuin tummasta tahrasta, joka levisi Dobbyn rintamukseen, ja laihoista käsistä, jotka tonttu oli ojentanut anovasti Harryyn päin. Harry otti tontun syliinsä ja laski sen kyljelleen viileään ruohoon.
    "Dobby, ei, älä kuole, älä kuole -"
    Kotitontun katse löysi Harryn ja sen huulet tärisivät kun se yritti sanoa jotain.
    "Harry... Potter..."
    Ja sitten tonttu värähti, eikä se enää liikkunut, eivätkä sen silmät olleet enää muuta kuin suuret, lasiset pallot, joihin sirottui valoa tähdistä, joita ne eivät nähneet.'


Itkin vuolaasti.
through the warmthest cord of care
your love was sent to me

Poissa Qwaida

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #118 : Elokuu 17, 2009, 00:23:22 »
Harvat asiat minua pystyvät liikuttamaan. Olin edennyt jo 7. kirjan loppupuolelle ja kerkesinkin ajatella jossain vaiheessa KV:tä, liikuttavista Potter-kohtauksista kaverini kanssa juuri keskusteltuani, että eipä juurikaan ole mistään jaksanut liikuttua sarjan aikana. Sitten tuli Kalkaros-kohtaus, inhokkihahmoni kuolema. Olin osannut odottaa sitä, sillä olin veikannut jo PP:n aikaan, ettei Kalkaros mikään pahis ole ja tullut spoilatuksi saman asian tiimoilta, mutta jokin minua siinä silti sykähdytti sellaiseen itku-lähellä -nikotteluun asti. "Inhosin" (lainausmerkeissä siksi, että olen niin huono pitämään kirjojen hahmoja minään, etten kertakaikkiaan pysty ihastumaan tai vihastumaan yhteenkään sellaiseen)  Kalkarosta aina hahmona, sillä se oli ollut mielestäni aina jotenkin tylsän selkeäksi kirjoitettu ja sen rooli oli jatkumo, jonka seuraavan liikkeen pystyi aina arvaamaan. Mutta jotenkin sitten tylsän henkilön tehdessä kuolemaa, siitäkin tulee merkityksellinen. Kalkaros sai luonteen, elämän Harryn ulkopuolelta jne. Se ennalta arvattava jatkumokin sai selityksen etenemiseensä. Hienosti onnistunut kohtaus Rowlingilta.
Mitä korkeammalle hyppäät, sitä korkeammalta putoat.

Poissa Shieldmaiden

  • I solemnly swear that I am up to no good.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief Managed. Nox.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #119 : Elokuu 17, 2009, 01:18:05 »
Vastaan paremmin ja pidemmin joskus toiste, mutta sen verran on pakko sanoa heti tässä ja nyt, että yksi koko kirjasarjan koskettavimmista kohdista on Deathly Hallowsissa, kun Harry vierailee ensimmäistä kertaa vanhempiensa haudalla Godric's Hollow'ssa. :'(

Deathly Hallows, p. 263:
He was about to go home, about to return to the place where he had had a family. It was in Godric's Hollow that, but for Voldemort, he would have grown up and spent every school holiday. He could have invited friends to his house ... he might even have had brothers and sisters ... it would have been his mother who had made his seventeenth birthday cake. The life he had lost had hardly ever seemed so real to him as at this moment when he knew he was about to see the place where it had been taken from him.

Deathly Hallows, p. 269:
But they were not living, thought Harry: they were gone. The empty words could not disguise the fact that his parents' mouldering remains lay beneath snow and stone, indifferent, unknowing. And tears came before he could stop them, boiling hot then instantly freezing on his face, and what was the point in wiping them off, or pretending? He let them fall, his lips pressed hard together, looking down at the thick snow hiding from his eyes the place where the last of Lily and James lay, bones now, surely, or dust, not knowing or caring that their living son stood so near, his heart still beating, alive because of their sacrifice and close to wishing, at this moment, that he was sleeping under the snow with them.
"I am not afraid, Harry. I am with you."
- Albus Dumbledore, the greatest wizard of all time -
"You're a wizard, Harry."
- Rubeus Hagrid -

Poissa HONE

  • Hermione
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Virheistä oppii... Tai sitten ei....
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #120 : Tammikuu 17, 2010, 01:01:05 »
 Itkin siinä kohdassa, kun Cedrig kuoli, ja kun Sirius kuoli.Ja en varsinaisesti itke; mutta kyyneleet tulee aina silmiin siinä kohdassa, kun Barty jr huutaa oikeussali kohtauksessa " Minä olen sinun poikasi"!
ja jotain tällaista, että "Minä en ollut mukana"!. Ei nyt tule muuta mieleen missä itkisin.

Eniten taisin itkeä, kun Sirius kuoli. Muistan, kun luin sitä kohtaa, kun Sirius kaatuu verhon taakse, ja en ymmärtänyt sitä: Luulin vain, että Sirius kaatui/ tippui sinne ja tulee kohta takaisin. 
En ensin tajunnut, että Sirius kuoli.   Tajusin sitten vasta, että Sirre kuoli, kun Harry huusi " HÄN EI OLE POISSA!", ja kun totuus iski minuun olin surullinen, ja itkin.  Kun tajusin, että Sirius kuoli olin todella hämmästynyt, sillä en ollut uskonut, että Rowling tappaa Siriuksen.
Jos uskot uskomattomaan,uskomaton uskoo sinuun

Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #121 : Tammikuu 24, 2010, 22:24:12 »
Tässähän on kyse liikuttavuudesta eikä siitä, itkikö vai ei? ^^ En välttämättä itke aina kun liikutun, joskus kyyneliä ei vain tule (ja se vasta tuntuukin pahalta).

Mutta asiaan, liikuttavia kohtauksia on ollut vaikka kuinka. En jaksa kävellä kirjahyllylle ja sanasta sanaan kirjoittaa kaikkia ylös, tässä nyt näin alkuun joitakin jotka muistan (saatan palata muoksimaan ne sanasta sanaan-versioihin kun jaksan ;>).

-Kalkaroksen muistot. Kaikki ne. FK:ssa se Kelmien tekemä kiusaamissessio tuntui hirveältä ja älysin kuinka paljon tunnen myötätuntoa häntä kohtaan. Nykyään voin myös samaistua tuohon kohtaukseen. Ja samassa kirjassa se kun "pieni poika itki nurkassa", oli myös tunteet herättävä kohta. KV:ssä olleiden muistojen lukeminen tuntui jollakin tapaa omituiselta ensimmäisellä kerralla, mutta sitten kun luin viimeisestä luvusta kohdan, jossa Harry sanoo, että Kalkaros rakasti hänen äitiään melkein koko ikänsä, siitä asti kun he olivat lapsia, niin jotenkin vasta silloin kunnolla sisäistin sen asian että Sev on kuollut (vaikea asia käsittää x)) ja liikutuin. Myöhemmin niitä muistoja lukiessa on välillä saanut melkein itkua pidätellä. :'D

-Kun Luna puhuu äitinsä kuolemasta, siitä, "miten äiti aina sanoi" ja siitä, ettei hän ole lopullisesti poissa. Surullista että jotkut joutuvat menettämään rakkaitaan noin nuorena ja vieläpä kärsimään omalaatuisuutensa vuoksi, vaikkeivät ole tehneet kellekään mitään pahaa.

-Kun luin PP:n ensimmäistä kertaa joskus viidennellä luokalla, niin kun Kehrääjänkuja-luvussa Bellatrix tappaa sen ketun, aloin melkein itkeä. :''D Olin kai aika herkässä iässä silloin...

-Bloody Princess
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 03, 2010, 20:53:17 kirjoittanut Bloody Princess »

Poissa Haisku

  • Kummitus-susi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #122 : Tammikuu 25, 2010, 10:27:48 »
Liikutun aika monissa kohdissa mm:

-Monien kuolemat ovat koskettavia. Erityisesti Fredin kuolema kosketti, tuli kyyneleet silmiin enkä pystyny heti jatkamaan lukemista :(

-PP:n lopussa kun Ron ja Hermione sanovat tulevansa Harryn mukaan, minne hän meneekin, se on niiin liikkutavaa.

-KV:n monet kohdat on tosi liikuttavia esim.
Taas metsä, kappale on surullinen kun Harry menee sinne kohtaamaan Voldemortin vanhempiansa, Siriuksen ja Lupinin "haamujen" kanssa ja sekun Harry on "kuollut".
Myös se kun Harry on vanhempiensa haudalla on koskettavaa.
Sitten se kohta kun Ron tuhoaa sen hirnyrkin ja se mitä se sanoo saa hänet itkemään :(

-VK:ssa Iseeviot peili kohtaus.
Walked into the flames
Called out your name
But there was no answer
And now I know my heart is a ghost town…

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #123 : Tammikuu 26, 2010, 18:18:53 »
Liikutun aika helposti ja sen takia Pottereissakin on paljon kohtia, joissa olen liikuttunut. Tässä kaikki, jotka sain haalittua kokoon. :)

VK:ssä liikutun ainakin siinä lopussa, kun Hagrid antaa Harrylle sen valokuva-albumin, jossa on kuvia Harryn vanhemmista. Ja Harry ei saanut sanaa suustaan... Se on ihana kohtaus. :) Ai niin, ja Iseeviot-peili-kohtaus oli myös aivan ihana. :)

SK:ssa siellä kammiossa, kun Fawkes tulee paikalle. Se on sellainen helpotuksen ja liikutuksen sekainen kohta. Ja sitten kun Fawkes itkee ja pelastaa kyynelillään Harryn hengen. Ja Valedro luulee, että Fawkes itkee sen takia, että Harry kuolee... Hih. ^^

AV:ssa oli tosi surullista, että ensin Sirius lupasi Harrylle, että se saa tulla asumaan Siriuksen luo ja sitten kaiikki meneekin mönkään. Oli tosi liikuttavaa ajatella Harrylle onnellista tulevaisuutta ja kummisetää, joka olisi tukena ja turvana. Onneksi Harry ja Hermione sitten pelastivat Siriuksen ainakin ankeuttajan suudelmalta. Olikin aika liikuttavaa, kun kaksikko tuli hakemaan Siriusta Hiinokalla ja Sirius oli aivan yllätyksestä häkeltynyt. ;) Ja sitten ihan siinä lopussa se Siriuksen lähettämä kirje oli myös tosi ihana.

LP:ssa ainakin se, kun Ron ja Harry saivat sovittua riitansa ja olivat taas kavereita. Cedricin kuolema liikutti sekin. Kun Harryn piti kertoa Dumbledorelle kaikki mitä hautausmaalla oli tapahtunut ja "feeniks lauloi pehmeän ja väräjävän sävelen" ja antoi Harrylle voimia aloittaa kertominen, niin se oli koskettava kohta.

FK:ssa on selvää että Siriuksen kuolema kosketti, niin kuin on koskettanut monia muitakin. Harryn ja Chon suudelma oli myös omalla laillaan liikuttava, koska Cho itki. ;( Ja jotenkin sekin oli jännästi koskettavaa, kun Harry ei tiennyt mikä sitä vaivasi sen Arthur Weasleyn hyökkäyksen jäkeen, kun se tunsi halua hyökätä Dumbledoren kimppuun ja tilitti tunteitaan Siriukselle.

PP:ssä tietenkin Dumbledoren kuolema. Harryn ja Dumbledoren Weasleyden ulkorakennuksessa vaihtamat sanat olivat tosi koskettavia. Liikuttavaa oli myös Hermionen suru ja mustasukkaisuus sen huispauspelin jälkeen, jolloin Ron aloitti suhteensa Lavenderiin. Harryn ja Ginnyn suudelma kosketti omalla tavallaan, ja se, kun Dumbledore vannotti Harrya tottelemaan käskyjään viivyttelemättä. Lisäksi se, kun Dumbledore kiljui tuskaansa, kun Harryn piti juottaa sille sitä kauheaa lientä. :( Sitten se, kun Harry oli Dumbledoren ruumiin vierellä ja tajusi kaiken olleen turhaa. Tonksin ja Lupinin keskustelu sairaalasiivessä oli liikuttava. <3 Feeniksin viimeiset sävelet, kun se jätti Tylypahkan lopullisesti ja vielä siinä lopussa kun Harryn ja Ginnyn täytyi erota. ;(

KV:ssa oli kymmeniä kohtia, mutta mm. Hedwigin ja Dobbyn kuolemat koskettivat. Kalkaroksen kuolema ja Harryn äidin rakastaminen olivat todella liikuttavia asioita. Fredin kuolema taas oli kuolemista raskain minulle, koska pidin Fredistä tosi paljon. <3 Itkin ihan hirveästi siinä kohdassa. Kaikki muutkin kuolemat olivat liikuttavia, mutta tässä neljä tärkeintä. Liikuttavaa oli se, kun ennen Billyn ja Fleurin häitä Harryn synttärinä Ginny antoi lahjaksi suudelman. <3 Kun Ron palasi Harryn ja Hermionen luo ja tuhosi hirnyrkin, niin se oli koskettavaa. Harryn ja Hermionen vierailu Harryn vanhempien haudalla liikutti sekin tosi paljon. Kun kolmikko joutui Malfoyden kartanoon ja Ron tunsi hirveää tuskaa Hermionen puolesta. <3 Ja sitten tietysti kun Ron ja Hermione suutelivat. <3 Taisin jopa itkeä siinä. :D Sitten siinä, kun Harry sai selville miten elpymiskiveä käytetään ja sai nähdä kaikki rakkaimpansa, niin itkin aivan mielettömästi. Lopussa sitten itkinkin melkein koko ajan ja kaikki tuntui niin koskettavalta. :)  Mutta varsinkin Albus Potter oli niin liikuttavan suloinen. <3 Ja tietenkin ne viimeiset lauseet: Arpi ei ollut vaivannut Harrya yhdeksääntoista vuoteen. Kaikki oli hyvin.

Tässähän on kyse liikuttavuudesta eikä siitä, itkikö vai ei? ^^ En minä välttämättä aina itse kun liikutun, joskus kyyneliä ei vain tule (ja se tuntuu pahalta)

En minäkään kaikissa kohdissa ole itkenyt, liikuttunut vain. :)
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

tuulimari

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #124 : Toukokuu 10, 2010, 20:29:42 »
Tietysti nämä henkilöhahmojen kuolemat. Myös paluu Harryn entiseen kotiin ja vanhempien haudoille oli hyvin koskettava kohtaus, ja se, knu Harry puhui Dumbledoren kanssa "kuoltuaan". Tietenkin myös monet muut kohdat, mm. Ronin paluu viimeisessä kirjassa, ensimmäisessä kirjassa se, kun Harry näki vanhempansa Iseeviot - peilissä sekä monet muut.