Kirjoittaja Aihe: Kirjojen liikuttavat kohdat  (Luettu 61277 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Pehmolelu

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« : Syyskuu 26, 2004, 15:47:37 »
Kaikki tietävät, että HP-kirjat ihan pursuavat välillä huumoria! Entäs sitten liikuttavat tapahtumat. Onko mieleen jäänyt joitain erityisiä kohtia, jotka ovat liikuttaneet teitä surullisuudellaan tai onnellisuudellaan ihan kyyneliin asti?? Voisitte myös perustella miksi kyseiset kohdat tai kyseinen kohta on liikuttava! Kuinka voimakkaasti se on liikuttanut teitä? Pitäisikö tällaisia kohtia olla nykyistä enemmän tai vähemmän?

Omasta mielestäni yksi todella liikuttava kohta on LP:ssä. Kun Ron ja Harry ovat olleet kauan riidoissa ja he lopulta sopivat kiistansa ja Hermionekin alkaa itkeä. Minulla ainakin tulee pakostakin kyyneleitä silmiin!

//Lii siivosi
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 23, 2009, 03:20:31 kirjoittanut Lii »

Sinipaitainen tyttö

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #1 : Syyskuu 26, 2004, 16:59:46 »
[off]Kuinka paljon lyötte vetoa sen puolesta, että puolet tämän topicin viesteistä ovat ihqu-Sirren kuolemaan liittyviä?[/off]

No joo, myönnetään, en minäkään riemusta hyppinyt kun se Sirius kuoli. Ja jostain kumman syystä kaikki nämä liikuttavimmat kohdat liittyvät jotenkin Siriukseen... *viheltelee*

AV, s. 434
Lainaus
"Alohomora!"
Ikkuna pongahti auki.
"Miten - miten -?" Sirius kysyi heikolla äänellä ja tuijotti hevoskotkaa.

Tämä ei sinänsä niin liikuttava kohta ole, mutta kun luin AV:n uudestaan tässä vähän aikaa sitten, niin... miksei ole olemassa hymiötä surulliselle hymylle?

Ja seuraavalta sivulta;
Lainaus
"Me tapaamme vielä", hän sanoi. "Sinä olet - todella isäsi poika, Harry."

Sama kuin tuossa edellisessä. Aika ironista, sinänsä...

Sitten vielä yksi, vitosessa, suomenkielisessä sivulla 109,
Lainaus
"Oikein mielellään", Sirius sanoi. Harry kuuli ivaa hänen äänessään, mutta arveli ettei kukaan muu kuullut.

Uudelleen luettaessa tuo osui ja lujaa. Row on saanut tuon nimenomaisen kohdan niin osuvaksi. Epätoivoiseksi.

Ja, kumoten tuon alun, silloin kun Phineas lähti kuvastaan Grimmauld Placeen (en muista miten se suomenkielinen versio kirjoitetaan), niin silloin piti pistää kirja pois vähäksi aikaa.

//muoks. Niin, tämä tuli mieleen. Tämä ei ole liikuttava eikä surullinen, mutta erittäin järkyttävä. Kun Harry & Co. lähtivät Siriukselle ja Sirius "haisi mundungusmaisesti vanhalle viinalle". Minuun se iski. Siriuksesta tuli yhtäkkiä erittäin inhimillinen.

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
liikuttavimmat kohdat.
« Vastaus #2 : Syyskuu 26, 2004, 21:43:47 »
Noh pakko myöntää että kyllä kyyneleet kihosivat silloin silmiin kun Sirius kuoli, jotenkin se hirveä tuska mikä Harylla oli ja se että Harry menetti sen ainoan ihmisen joka hänellä oli  menneisyydestään tukena, oli helppo samaistua harryyn. Sekin oli omalla tavallaan surullista kun Dumbledore yritti auttaa Feeniksin killan lopussa Harrya mutta Harry vain huusi, kävi siinä samassa sääliksi Dumbledorea sekä Harrya.
Myös Cedrigin kuolema oli surullinen tapahtuma, ja kun kaikki syyttivät Harrya se oli kyllä lähinnä turhauttavaa.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #3 : Syyskuu 27, 2004, 14:18:13 »
Ensimmäisestä Potterista en muista, mutta SK:ssa itkin siinä kohdassa, kun Harry ja Ron olivat jääneet kivivyöryn erottamaksi etsiessään Ginnyä, kun poikien äänet olivat särkyä. Jotenkin se oli liikuttavaa.

AV:ssa oli varmaan muutamakin kohta, mutta ensinnäkin se, kun Sirius kertoi illasta, jolloin Harryn vanhemmat kuolivat (s. 383 ->) ja Siriuksen ääni särkyi (öh...). Ja toinen, Lupin lähti Tylypahkasta.

LP:ssä vieläkin useampi kohta, mutta en muista kaikkia. Tietysti tämä (järkyttävä) hautausmaakohtaus lähes kokonaan itketti. Muistan vieläkin, kuinka kuuntelin Eran Ameno biisiä ja luin juuri sitä kohtaa, kun Harry lähtee juoksemaan karkuun porttiavaimen ja Cedricin luo...

Hah, FK taisi olla täysi vaikka mitä juttuja. Alussa Harryn ajatukset siitä, kuinka hän on "vankilassa" Dursleyllä ja raivonpurkaus Kalmanhanaukiolla. Snapun kamalin muisto, sitä itkin koko ajan kun luin. Jostain syystä myös nauroin samaan aikaan (sekopää...).
Sirius lauleli jouluna "God rest ye, merry Hippogriffs" ("Herran huomaan, oi hevoskotkat"). Sekin oli jotain niin liikuttavaa, ja varsinkin silloin, kun on jo lukenut kirjan kertaalleen läpi, se liikuttaa aina vain enemmän.
Totta kai Siriuksen kuolema oli kaikkein pahin. Kuka itki niin paljon, ettei voinut lukea eteenpäin... Tosin samoin kävi, kun Harry tuhosi Dumbledoren kansliaa...

Tässä nyt ne, mitä äkkiseltään muistin.

Poissa Koenoe

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #4 : Lokakuu 01, 2004, 19:10:48 »
Kaikkein liikuttavin kohta koko kirjasarjassa on ehdottomasti Snape's Worst Memory, koska pystyn tuntemaan sen mukana kunnolla... pystyn samaistumaan Kalkarokseen.

Toinen on Siriuksen kuoleman jälkeen kun Remus kääntyy poispäin holvikaaresta ja sanoo jotakin, ja sitten siinä kerrotaan kuinka vaikuttaa aivan kuin jokainen sana tuottaisi hänelle tuskaa. *sniff*

Kolmaskin on vitosen lopussa... Dumbledore on juuri lopettanut kirjasarjan juonen selittämisen (eli ennustuksesta kertomisen) ja yksi hopeinen kyynel valuu hänen partaansa. Se on jotenkin käsittämättömän surullista.

Jottei tulisi ihan kaikki liikuttavat kohdat vitosesta, täytyypä mainita muutama mustakin kirjoista...

Kun Harry on rannalla ja miettii, missä se isä nyt viipyy... se on koskettavaa, koska Harry kaipaa niin kovasti jotakin mitä ei voi saada. Sama juttu ykkösessä Iseeviot-peilin edessä.

Ja tietysti jokainen kerta kun Harry ja Ron ovat riidoissa on liikuttavaa luettavaa.

En ole koskaan vuodattanut kyyneliä Pottereiden tähden, paitsi tietenkin Snape's Worst Memoryssa. Joo joo, tappakaa vaan, en itkenyt kun Sirius kuoli.
I am the evidence
The Fool -> Koenoe

Poissa Leida

  • Hanhensulkakynä
  • Vuotislainen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #5 : Lokakuu 02, 2004, 16:40:52 »
Liikuttavin kohta ehdottomasti on vitosen lopussa, Harryn ja Dumbledoren keskustelu. Siinä kyllä kyyneleet nousivat silmiin, se on vaan niin riipaisevan surullinen. Tämä on mielestäni paljon järkyttävämpi kohta, kun Siriuksen varsinainen kuolema, joka sekin on kyllä kauhea. Siriuksesta ja Remuksesta löytyy useita muitakin liikuttavia kohtia.

Jotkut kohdat, joissa Ronin köyhyyttä erityisesti korostetaan, ovat myös liikuttavia.

Lainaus käyttäjältä: Alexiel
Siriuksen "kuoleman" jälkeen Harryn käytös teki minut melko vihaiseksi sillä kotiin lähtiessä Harry vaikutti olevan taas ihan OK.Luulisi että "isän" menettäminen toisen kerran elämässään olisi sattunut hieman enemmän mutta kai Harry on sitten henkisesti vahvempi/kylmempi kuin allekirjoittanut tai sitten varsinainen tunteiden purkaus tulee vasta myöhemmin kun hänellä on aikaa tiedostaa tilanne kunnolla.

Mä olen samaa mieltä siitä lopusta. En olisi uskonut, että Harry on niin tunteeton ihminen, Sirius oli kuitenkin aivan mielettömän tärkeä hänelle. Toivon tosiaan, ettei Harry ehtinyt tajuta koko asiaa vielä siinä sekamelskassa, vaan todelliset tunteet nousee pintaan vasta myöhemmin.

//Lii muokkasi kaksi viestiä yhteen
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 23, 2009, 02:48:04 kirjoittanut Lii »
"I believe you find life such a problem because you think there are the good people and the bad people", said the man. "You´re wrong, of course. There are, always and only, the bad people, but some of them are on opposite sides."
-Terry Pratchett: Guards! Guards!-

Poissa Paige

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #6 : Marraskuu 04, 2004, 16:32:09 »
No, se on se sama kuin kaikilla muillakin eli rakkaan Siriuksen kuolema. Tiesin etukäteen että vitosessa kuolee joku mutta en ikinä olisi osannut arvata että se on Sirius... Silloin silmät muttuivat vesiputouksiksi... Olikohan muuta... Ai niin, se kun LP:ssä Harry löytää Ronin ja Hermionen riitelemässä rohkelikkotornissa. En itkenyt, mutta jotenkin se vaan liikutti, kun se oli niin kamalaa...
You can dance, you can jive, having the time of your life
See that girl, watch that scene, dig in the dancing queen
ABBA, Dancing Queen

Poissa C'anossa

  • Sulo-otus
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #7 : Marraskuu 04, 2004, 19:30:44 »
Muutamia liikuttavia kohtia löytyy. Nämä ei varsinaisesti ole sillätavalla surullisia, mutta jotenkin liikuttavia... *ei tajua itsekkään mitä yrittää selittää*

Mutta, yksi on AV:ssä se, kun Harry ja Ron ovat molemmat vihaisia Hermionelle -Ron Kutkan takia ja Harry Tulisalaman takia. He menevät Käymään Hagridin luona ja Hagrid kertoo että Hermione on käynyt hänen luonaan useasti. Hagrid sanoo jotain että "...mutta luulin sentään, että te kaksi arvostatte ystävää enemmän kuin luudanvarsia ja rottia. Ei muuta."

Toinen on LP:ssä se kohta, kun Harry saa tietää olevansa yksi ottelija. Sitten illalla kun hän tapaa Ronin makuusalissa. "...Ron kiskaisi pylvässängyn verhot kiinni. Harry jäi yksin ovensuuhun tuijottamaan punaisia samettiverhoja, jotka nyt kätkivät taakseen yhden niistä harvoista ihmisistä, joiden hän oli luullut varmasti uskovan sanaansa."

Jotenkin liikuttavia kohtia molemmat.
Fly me to the moon.
Let me sing among those stars.

Sharida

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #8 : Marraskuu 24, 2004, 21:39:15 »
Se kohta sai minut hiukan liikuttumaan kun Harry oli lähdössä pois Kalmanhanaukiolta ja Sirius myrtsäsi. Sitten Hermy sano että Sirius kai toivoi että jos Harry olisi hävinnyt sen kuulustelun niin he olisivat voineet olla hylkijöitä yhdessä. Ja kanssa se kun Sirius oli ryypiskellyt. Se sai minut katsomaan kirjan sivua pitkään ilman että luin ollenkaan. Tai no siinä puhuttiin Mundungusmaisesta hajusta mutta...

Snapen kauhein muisto ei saanut minua itkemään eikä kovinkaan liikuttumaan. Minä itse asiassa rakastan lukea sitä lukua. Siinä on jotakin sellaista... tuttua mistä pidän. Kiusaaminen on aina kamalaa ja niin arkipäiväistä loppujen lopuksi että siihen lukuun pystyy samaistumaan.

Siriuksen kuolema. Ei kyllä liikuttanut vaan ennemminkin se loppu kun Harry alkoi huutamaan ja riehumaan. Sitten kun Dumpis sanoi:"Riko vain niitä tavaroita. Niitä on todellakin liikaa" tjsp. niin se sai minut repeämään naurun kyyneliin :) Ja se kun Phineas Nigellus lähti etsimään Siriusta kun kuuli Siriuksen kuolleen. Ensin se Phineas oli haukkunut Siriusta moneen kertaan ja puhui siitä hyödyttömänä ja sitten Sirius kuoli niin se sai minut liikuttumaan. Sekavaa! *hymy*

mangio

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #9 : Tammikuu 08, 2005, 18:29:34 »
Snape´s worst memory -luvun jälkeen olin todella pettynyt. En ollut surullinen Kalkaroksen puolesta vaan oikeasti vihainen kun paljastuikin, että James oli niin ääliö. Olin pitänyt häntä ihanana ihmisenä.. (en muista itkinkö, mutta oli pakko sulkea kirja vähäksi aikaa ja murjottaa)

En itkenyt kun Sirre kuoli (koska en oikeastaan tajunnut hänen kuolleen, sillä luin ensin englanniksi, ja meni jotenkin ohi). Kuitenkin Dumbledoren toimistossa -kohtausta lukiessa itken silmät päästäni joka ikinen kerta. Samoin kun Päätön Nick kertoo Harrylle ettei Sirius ole tulossa takaisin.

Silver Flake

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #10 : Tammikuu 08, 2005, 19:51:55 »
Muistan kun olin juuri saanut viidennen kirjan (englanniksi, eihän se ollut vielä suomeksi silloin ilmestynyt...) ja avasin sen vain joltain aukeamalta ja luin pari lausetta;
"He won't come Back." "Who?" "Sirius Black," said Nick.

Oli pakko sulkea kirja. Julmaa.

Ja se kun Harry näkee pätkiä Snapen muistoista, sai minut tuntemaan jonkinlaista sympatiaa Snapea kohtaan. Ei ole tainnut Severuksella kovin mukava elämä olla.

Mutta niitä mun mielestä liikuttavia kohtia on niin paljon, etten jaksa luetella enempää... :)

Poissa Mariapaige

  • Noita-akka
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #11 : Kesäkuu 11, 2005, 17:05:13 »
Kaikista Potter-kirjoista FK:ssa on kaksi liikuttavinta kohtausta. Pahoittelen pitkiä lainauksia. Mutta ne ovat sen verran hienoa tekstiä, että ansaitsevat tulla esille vielä kerran.

1. Nevillen äiti oli hivuttautunut osastolle yöpaitasillaan. Hänellä ei enää ollut pulleita, onnellisen näköisiä kasvoja, jotka Harry oli nähnyt Vauhkomielen vanhassa valokuvassa alkuperäisestä Feeniksin killasta. Hänen kasvonsa olivat laihat ja kuluneet, hänen silmänsä näyttivät ylisuurilta ja hänen valjenneet hiuksensa hapsottivat elottomina. Hän ei näyttänyt haluavan puhua tai kenties hän ei voinut, mutta hän liikehti arasti Nevilleen päin ja ojensi jotain.
"Taasko?" rouva Longbottom sanoi hieman väsähtäneesti. "Hyvä on, Alice, hyvä on - Neville, ota se, mikä se onkin."
Mutta Neville oli jo ojentanut kätensä, johon hänen äitinsä pudotti Drooblen parhaan purkkapallopurkan tyhjän kääreen.
"Oikein kiva, kultaseni", Nevillen mummi sanoi teeskennellyn iloisella äänellä ja taputti Nevillen äitiä olalle.
Mutta Neville sanoi hiljaa: "Kiitos äiti."
Hänen äitinsä hoipersi takaisin osaston perälle ja hyräili itsekseen. Neville katsoi muita vähän uhmakkaan näköisenä, ikään kuin haastaen heidät nauramaan, mutta Harrysta tuntui, ettei mikään maailmassa voisi huvittaa häntä vähemmän.
"No niin, meidän täytyy lähteä", rouva Longbottom huokasi ja veti pitkät vihreät sormikkaat käteen. "Oli oikein mukava tavata teidät. Pane se karamellipaperi roskikseen, Neville, olet saanut niitä niin paljon, että niillä voisi jo tapetoida huoneesi seinät."
Mutta kun he lähtivät, Harry näki selvästi, että Neville sujautti paperin taskuunsa.


Hienosti kuvattu otos usean ihmisen traagisesta elämästä. Osoittamatta suoraan mitään, Rowling kuvaa Alicen kohtalon, Nevillen kohtalon ja Rouva Longbottomin kohtalon, pienillä sanoilla ja vivahteilla. Kohtaus kuvaa hyvin Nevillen rankan lapsuuden ja rakkauden ja kaipuun äitiään kohtaan. Menetys on hänelle läsnä koko ajan, aina kun hän vierailee sairaalassa. Riipaisevaa. Raskas on ollut Nevillen mumminkin kohtalo. Hänen poikansa ja tämän vaimo ovat ehkä pysyvästi sairaita. Hänen pitää jaksaa käydä sairaalassa heitä katsomassa, ja huolehtia pojanpojastaan, ja esittää tämän läsnä ollessa iloista ja reipasta, vaikka suru painaa varmaan hänelläkin ja ikä myös.
Tämän tekstin ääressä liikutun aina kun luen sen.

2. Hän käveli vähän matkaa järven rantaa, istahti sen penkerelle pusikon taakse suojaan ohikulkijoiden katseilta ja jäi tuijottamaan kimmeltävään veteen ja miettimään...
Kenties hän siksi halusi olla yksin, että oli tuntenut itsensä muista eristetyksi siitä asti kun oli puhunut Dumbledoren kanssa. Näkymätön muuri erotti hänet muusta maailmasta. Hän oli - hän oli aina ollut - merkitty mies. Ennen hän vain ei ollut todella ymmärtänyt, mitä se merkitsi...
Mutta kun hän istui siinä järvenrannassa ja hirvittävä suru painoi häntä ja Siriuksen menetys tuntui vereksenä, hän ei pystynyt tuntemaan mitään suurta pelkoa. Aurinko paistoi ja kaikkialla hänen ympärillään oli nauravia ihmisiä, ja vaikka hän tunsi olevansa heistä niin kaukana kuin kuuluisi eri lajiin, hänen oli silti hirveän vaikea uskoa, että hänen täytyi vielä syyllistyä tai kuolla murhaan...
Hän istui siinä kauan, tuijotteli veteen, yritti olla ajattelematta kummisetäänsä tai muistamatta, miten suoraan siinä vastapäätä, vastarannalla, Sirius oli kerran lyyhistynyt yrittäessään karkottaa sataa ankeuttajaa...
Aurinko oli ehtinyt laskeutua, kun hän tajusi palelevansa. Hän nousi ylös ja palasi linnaan pyyhkien kulkiessaan kasvojaan hihaan.


Kaunis kuvaus surusta, siitä eristäytyneisyyden tunteesta minkä läheisen menetys saa aikaan. Tähän kohtaukseen Rowling on laittanut paljon tunteita. Harryn teiniangsti on kadonnut kohtauksessa kokonaan pois ja hän kasvaa silmissä aikuisemmaksi. Tuo tilanne tuntuu niin tutulta, sillä olen itsekin istunut veden ääressä yksin ja surrut läheistäni. Veden liikkeellä ja äänellä on lohduttava vaikutus.

Poissa Varoituskolmio

  • Vuotislainen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #12 : Kesäkuu 24, 2005, 23:32:40 »
Siriuksen pyytäessä Harrya asumaan luokseen. Se oli niin surullista kun Sirius uskoi ettei Harry varmaankaan haluaisi muuttaa, ja kun Harry oli niin iloinen ja sitten Siriuskin oli iloinen. Iloista ja surullista.

Varmaankin turha mainita Siriuksen kuolemaa. Vaikka olinkin spoilaantunut niin koko kirja oli yhtä piinaa kun pelkäsi milloin se tapahtuu. Silti kuolema tuli järkytyksenä. Koko loppukirja onkin pelkkää itkua, keskustelut Dumbledoren kanssa, ja Dumbledore sanoi olevansa ylpeä Harrysta. Ja kun Villisilmä, Lupin, Weasleyt ja Tonks, öh, kovistelivat Dursleyita.. Ja kun kirja ylipäätänsä loppui.

Liikuttavaa oli myös Dumbledoren maljapuhe LP:n lopussa, kun hän kunnioitti Harrya.
“It is often said that before you die your life passes before your eyes. It is in fact true. It's called living.”

Envu

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #13 : Kesäkuu 25, 2005, 12:24:43 »
En todellakaan voi sanoa kauheasti mitään kohtauksia, kun siitä on aikaa kun olen lukenut kirjoja, paitsi juuri Feeniksin killan viikko sitten.

Jotenkin kaikista eniten itkettivät ja säälittivät Neville ja Kalkaros-kohdat. Tuo kohta, jonka MariaPaige kirjoittikin ( 1. ) on ihan.. Se oli jotenkin niin surullinen, että tuli ihan paha olo.
Toinen Neville-kohta, joka sai oudon olon tulemaan esiin, oli silloin, kun Harry oli junassa Nevillen ja Lunan kanssa, ja kun Neville selitti kasvistaan.. Kun se oli jotenkin niin tärkeä hänelle. En osaa selittää.

Kalkaroksen muistot, sekä pahin muisto että ne lyhyet välähdykset mitä Harry näki, olivat jotenkin ahdistavia.

Sen sijaan esimerkiksi Siriuksen kuolema ei oikeastaan itkettänyt, se meni niin nopeasti ohi. Mutta sitten taas kuoleman jälkeen, kun Harry ja Dumbledore keskustelivat Dumbledoren työhuoneessa, silloin kyyneleet tulivat väkisinkin silmiin, en tiedä miksi.

Embuli

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #14 : Kesäkuu 25, 2005, 19:04:44 »
Jopa minä, ihminen joka ei turhia herkistele, luin Siriuksen kuolemasta kyyneleet silmissä (ihQ Sirre todellakin!:D) Varsinkin siinä kun Remus yrittää pitää Harrya aloillaan ja saada tätä uskomaan että Sirius ei tule takaisin...

Ja ihan ITKINitkin kun Dumbedore pakotti Harryn kuuntelemaan ja puhumaan sekä väitti ymmärtävänsä miltä tästä tuntuu..ei sitä voi toinen ihminen tajuta!!

Ja av:ssa kun Sirius kysyy Harryltä haluaako harry muutta siriuksen luo ja harryn sanoessa että sinun luoksesi? Sirius ymmärsi tämän väärin ja sanoi että arvasi ettei harry haluaisikaan lähteä sukulaisiltaan....

On niitä muitakin, kohtia, surullisia ja iloisia, mutta ei jaksa tähän kirjoittaa...munkin osalta kaikki surullisimmat muistot liittyvät Siriukseen..=D

Liekehtivässä pikarissa on kohta jossa Harry miettii Nevillen vanhempien kohtaloa, kuinka Harry ei koskaan ollut kysynyt Nevilleltä miksi tämä asuu mummonsa luona ja sen jälkeen miettii Kyyryn pojan kohtaloa, kuinka tämän isä ei koskaan ollut välittänyt...sen jälkeen tuo seuraava ajatus iski..

"Voldemort, Harry ajatteli ja tuijotti pimeässä vuoteensa katokseen, Voldemortiin kaikki kiertyi... hän oli hajoittanut nuo perheet, hän oli tuhonnut ne elämät..."

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #15 : Heinäkuu 04, 2005, 22:40:02 »
Feeniksin kilta, sivu 1042.

"Sinähän kuulit ne siellä verhon takana."
"Tarkoitatko..."
"Siinä huoneessa, missä oli se holvikaari. Ne vain lymysivät näkymättömissä, siinä kaikki. Sinä kuulit ne."
He katsoivat toisiinsa. Luna hymyili hieman. Harry ei tiennyt mitä sanoa tai ajatella, Luna uskoi niin moniin ihmeellisiin asioihin... mutta kyllä hänkin oli kuullut ääniä verhon takana.


Tuo pätkä. Se on jotenkin surumielinen ja säälittävä. Aika arkisesti sanottu juttu, mutta kosketti silti.
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

Poissa Hawkolf

  • Thought Police
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • 2 + 2 = 5
  • Tupa: Tuvaton
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #16 : Heinäkuu 09, 2005, 18:42:34 »
Lainaus käyttäjältä: "Biozell"
Kyllä minä itkin viidennessä kirjassa... Se ei kylä liittynyt Sirren kuolemaan (joka saattoi johtua siitä, että joku möläytti jo etukäteen sen kuolemisen) :P


 Snape´s worst memory -luku oli aika hirveä loppujen lopuksi. Se miten Kalkaros kuvattiin niin todenmkaisesti koulukiusatuksi, riipaisi aika syvältä. Tuollaista voi nimittäin tapahtua ihan oikeassakin elämässä.

todellakin minä säälin kalkarosta. FK:ssa vasta tajusin mitä kalkaros on saanut kestää. toivon että kalkaros selviää lapusuudensa vaikeuksisat ja jatkaa eteenpäin!
If you want a picture of the future, imagine a boot stamping on a human face— forever.
Reviewing the world!

Poissa summershine

  • Vuotislainen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #17 : Heinäkuu 10, 2005, 23:14:40 »
En ole itkenyt yhtään kertaa ekalla lukukerralla missään kirjojen kohdissa (tosin liikuttunut sitäkin enemmän), mutta nyt luettuani vitoskirjan uudelleen, Siriuksen kuolema kosketti syvältä ja erityisesti tämä kohta vain lisäsi vollotustani:

Lainaus
Puhuessaan Lupin kääntyi poispäin holvikaaresta. Jokainen sana tuntui tuottavan hänelle tuskaa.


Kohta on ihana, kun siinä tajuaa kuinka hyviä ystäviä Sirius ja Lupin ovat olleet. Kun Harry vain raivoaa (sen takia kohta ei ole mielestäni niin liikuttava silloin, kun itse kuolema tapahtuu. Harryn raivoaminen vie huomion surusta, mutta Lupin palauttaa sen mieleen.), Lpin on jo hyväksynyt ystävänsä kohtalon ja.... *pillitystä*

Lisäksi se oli liikuttavaa (,vaikka en itkenytkään), kun Harryn vanhemmat ja Cedric tulivat muistoina Voldemortin sauvasta LP:ssä ja juttelivat Harrylle. *nyyhkis* Varmasti itkisin, jos lukisin sen uudestaan. Kai vielä luenkin joskus.
"En sano: älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta" <3

nipa

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #18 : Heinäkuu 11, 2005, 14:25:12 »
Mulla itkettää aina kun puhutaan Harryn vanhemmista esim. Iseeviot-peili, kun Harry kuulee ankeuttajien läsnäollessa äitinsä huudot, siellä rannalla ankeuttajien armoilla, kun Harry luuli nähneensä isänsä, hautuumaalla kun Harryn vanhemmat tulivat Voldemortin taikasauvasta.. Ne on kuvattu jotenkin niin koskettavasti. Se Harryn kaipuu vanhemmistaan, joita ei ikinä saanut tuntea. Surullista.

Poissa suppilovahvero

  • piimämörkö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHowl140
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #19 : Joulukuu 19, 2005, 16:07:08 »
Pidättelin itkua kun luin dimbledoren kertomusta harryn ja voldemortin ennustuksesta, mutta kun luku loppui:

Harry kohoti katseensa ja näki kyynelen valuvan dumbledoren poskea pitkään hopeiseen partaan

purskahdin itkuun kuin mikäkin mielipuoli. Se vaiv oli niin liikuttavaa.
Samoin kuin nevillen vanhempien kohtalo. Minusta se on liikuttava kohta, jossa Nevillen äiti antaa pojalleen karkkipaperin ja neville ottaa sen ja sanoo "kiitos äiti".. :') ah ja voih... :)

Aluksi minua myös liikutti se kohta kun VK:ssa hermione ja harry ovat shakkipelin jälkeen ja hermione sanoo harrya mahtavaksi velhoksi ja harry koettaa estellä.. muistatte varmaan tapauksen, mutta ei se enää nykyän ole niin liikuttava.

Finola

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #20 : Joulukuu 19, 2005, 20:17:22 »
AV:ssa se, kun Sirius pelastetaan. Ensimmäinen joka tulee mieleen.
Siriuksen kuolema ei tavallaan saanut minua kyyneliin, en vain kerinnyt kiintyä häneen tarpeeksi, eikä se sillä tietyllä tavalla koskettanut tarpeeksi.
Koska kirjat on tullut luettua enemmän kuin kerran, en voi muistaa mitä tunteita ensimmäinen lukukerta herätti. Sillä en oikeasti muista mitään koskettavia, muita kun tuon jo kertomani. *hävettää ja potuttaa*

Embuli

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #21 : Joulukuu 20, 2005, 16:46:00 »
Ei ehkä liikuttava kohta, mutta Azkabanin vankia nyt taas lukiessa oikeasti suutuin Siriusta koskevista syytöksistä! Siitä kuinka tämä muka oli syyllinen Lilyn ja Jamesin kuolemaan.

Oli se kyllä liikuttavaakin.. :P Tuntui siltä että he pilkkasivat Siriuksen muistoa!  Suutuin kaikille! Fudgelle, Hagridille, Rosmetalle, McGarmiwalle.. Murr. Kuinka he voivat edes kuvitella sellaista.

Ja minä vihaan Peter Piskuilania. Matohäntää. Wormtailia... vihaanvihaanvihaanvihaanvihaan! Jos Matohäntä olisi ollut kiltti poika ja suukottanut ankeuttajaa nätisti niin Harry asuisi Siriuksella joka olisi vapautettu syytöksistä, jonka ei olisi tarvinnut piileskellä, joka ei olisi kuollut. Murr.

Wiwije

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #22 : Tammikuu 07, 2006, 10:44:41 »
No, tottakai minäkin vallan järkytyin Siriuksen kuolemasta. Kun luin sen sitten toista kertaan ja tiesin siitä jo, niin kun olin lukenut sen, niin kirja tippui käsistä. Ja sittten sekin kun Harry ja kumppanit on Pyhässä Mungossa, ja ne tapaa siellä Nevillen ja sen vanhemmat, ja Nevillen äiti antaa Nevillelle sen purkkapaperin. Mä lähes itkin siinä kohdassa, ja se on jo paljon, sillä mä en oo itkeny millekkään muulle kirjalle/elokuvallekkaan koskaan.

Möykky

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #23 : Tammikuu 11, 2006, 14:51:29 »
Liikuttavia kohtia tuli mieleen niin monta, että piti vähän miettiä ja karsia. Sitten jäljelle jäivät nämä kaksi liikuttavinta.

Ensinnäkin se kohta Liekehtivän Pikarin lopussa, jossa Harryn ja Voldemortin sauvat yhdistyvät ja Harry näkee kaikki ne kuolleet ihmiset. Erityisen liikuttava hetki on tietysti se, kun Harry näkee vanhempansa, jotka neuvovat Harryn pakoon. Se on suorastaan nerokas kohtaus ja tosi liikuttava, kun Voldemortin pahuus ja pahat teot kääntyvätkin Voldemortia itseään vastaan kääntymällä hyviksi hyvän ihmisen ollessa vastassa.

Toiseksi, se kohta Feeniksin killan lopussa, kun Harry muistaa sen Siriukselta saadun paketin, joka osoittautuu siis peiliksi, jonka avulla hän olisi voinut pyytää Siriukselta apua. Ensinnäkin on liikuttavaa, että Sirius on keksinyt sellaisen idean, miettinyt sitä ja antanut peilin sitten Harrylle, ja vieläkin liikuttavampaa on siellä kirjan lopussa se, kun Harry muistaa saamansa lahjan ja epätoivoisesti koettaa kutsua Siriusta sen avulla.. aivan kuin viimeisenä oljenkortena saada sittenkin tietää, että Sirius elää. Turhaan. Itken siinä kohdassa aina.:')

Poissa Elros

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Älä spoilaa
  • Tupa: Rohkelikko
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #24 : Tammikuu 11, 2006, 16:38:53 »
Siriuksen kuoleminen oli todella liikuttava ja kun Harry viimeiseen asti luuli, että Sirius nousee verhon takaa. Ja kun hän ei noussutkaan... :(
Ja kun Harry yritti mitä epätoivoisimmilla keinoilla saada yhteyden Siriukseen, mutta turhaan. Ja vielä se kun Harry on Siriuksen kuoleman jälkeen Dumbledoren huoneessa huutamassa ja rikkomassa tavaroita.
Tuo on varmaan liikuttanut minua eniten.

Eikä Liekehtivän Pikarin hautuumaakohtauskaan voi kuin liikuttaa.
Harryn ja Voldemortin taistelu ja Voldun murhaamien varjojen nousu Harryn tueksi ja auttaen hänet pakoon Cedricin ruumiin kanssa. Cedricin kuolema ja Amos Diggoryn ynnä muiden suru oli myös hyvin liikuttavaa.

Muitakin toki on, mutta tuossa kaksi liikuttavinta.

makkara

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #25 : Tammikuu 11, 2006, 16:54:54 »
Viisasten kivessä itkin alussa kun kerrottiin mitä Lilylle ja Jamesille oli tapahtunut. Ja sitten kun Harry jätettiin siihen portialle.. Sitten itkin Azkanbanin vangissa aika monessa kohdassa. Liekehtivässä pikarissa en hirveästi itkenyt paisti lopussa. Feeniksin killassa itkin aika paljonkinkin, en edes muista kaikkia kohtia.

Slughorn

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #26 : Tammikuu 11, 2006, 18:02:02 »
Minua on liikuttanut kohdat, joissa puhutaan mitä tahansa Lilysta tai kelmeistä. Nostalgiaa siis. Siriuksen kuolema oli niin riipaiseva, mutta itkin vasta Harrylle Dumbledoren kansliassa, myötätuntoa siis. Kirjoissa on liikuttavaa sisu, jota monet hahmot tiukassa tilanteessa omaavat. Se lisää minulle ainakin omaa sisuani taistella omasta puolestani jotain arkipäivän asiaa/asian vastaan/puolesta.

Unwanted

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #27 : Tammikuu 17, 2006, 17:27:42 »
Uskomatonta, ettei kukaa oo kirjottanu tätä! Tää on jotain niin liikuttavaa:

"Teisin, että se nousee takasin", Hagrid sanoi, ja Harry, Ron ja Hermione katsoivat häntä kauhistuneina. "Oon tienny jo vuosikaudet. Tiesin että jossain se vaan odottaa aikaansa. Pakko sen oli tapahtuu. No, nyt se on tapahtunu eikä nyt auta muu ku jatkaa tästä eespäin. Täytyy taistella. Pystytään ehkä pysäyttämän se ennen ku se saa kunnon otteen. Semmosta Dumbledore ainaski suunnittelee. Hieno mies, Dumbledore. Niin kauan kun meillä on Dumbledore, en ole ihan hirveen huolissani." Hagrid kohotti tuuheita kulmakarvojaan nähtyään heidän epäuskoiset ilmeensä. "Ei se mitään auta, et vaan istuu ja murehtii", hän sanoi. "Mikä on tullakseen, se tulee, ja me katotaan sitä päin pärstää sitten kun se tulee. Dumbledore kerto mitä teit, Harry." Hagrid röyhisti rintaansa katsoessaan Harrya. "Teit yhtä paljon ku isäs olis tehny, enkä isommin vois ketään kehua." Liekehtivä pikari s. 752

Viimoset sanat oli musta tosi koskettavat. Ehkä kenestäkään muusta ei ollu, mutta mulle ainaki tuli kyyneleet silmiin, kun Hagrid oli niin ylpeä Harrysta... <3

Poissa Smoothie

  • ilokaasu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • oh mama.<3
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #28 : Tammikuu 23, 2006, 10:48:39 »
Well, minä en kamalasti itke kirjojen takia, mutta FK:ssa se Siriuksen kuolema otti niin koville, etten meinannut saada itseäni siitä takaisin.
Sirius oli lempihahmoni ja sitten se Bella meni ja teurasti sen.
Varsinkin kun se oli Harryn "luottohahmo" ja "isänkorvike"

Lainaus
Sirius oli vain kaatunut holvikaaren taakse, hän tulisi sieltä takaisin aivan minä hetkenä hyvänsä..
  Mutta Sirius ei tullut takaisin.  


Tässä kohtaa tuli sellanen  fiilis että "EEEEEIIIIIIHHH!"
Katsotaan nyt mitä kutonen tuo tullessaan...

anatha

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #29 : Helmikuu 03, 2006, 16:16:01 »
Voi ei, olenko minä ainoa, joka ei itkenyt Sirren kuolemalla vaan sille kun Pimento kidutti Harrya siinä vitosessa sillä en-saa-valehdella- sulkakynällä? Oikeasti kun luin sen, laitoin kirjan pois ja itkin ainakin viisi minuuttia tauotta. Äiti katto vähän pitkään...:)
Niin, sitten itkin nelosen lopusssa, kun se yksi luku loppui lauseeseen:

"Lordi Voldemort oli palannut."

Siinä oli jotain ihanaa ja dramaattista.  Aina kun itse kirjoittelen minulla tulee väkisin tuon tyylisiä lukujen loppuja.  Mutta tuollainen loppu on kuin karkkia. Yksi on ihana ja täydellinen, monta alkaa oksettaa:):)

Että sillee^_^

Dian

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #30 : Helmikuu 03, 2006, 17:31:54 »
Minä en tuossa Snape’s Worst Memory –luvussa itkenyt yhtään. Minä nauroin, samaistuin sekunnissa kymmenen kertaa enemmän Kelmeihin, mutta Lilyyn myös. En vain pysty samaistumaan Kalkarokseen ; säälimään kyllä.

Siriuksen kuolema on ainoa kohta kirjassa (yhdestä viiteen) jossa minä itkin, ja siinä niitä kyyneleitä sitten vuosikin ja paljon. En mitenkään ääneen vollottanut, mutta.
Siinä Phineaksen uskomattomuudessa silmät kyllä kostuivat. Ei Mustan suku voi loppua *snif*

Cedricin kuolema itketti vain leffassa, se Fleurin kiljaisu oli niin.. okei, toi oli jo offia ^^'

Poissa Evora

  • Kelmitär
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Help!
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #31 : Maaliskuu 03, 2006, 17:24:23 »
Minustaki se ku Sirius kuoli oli surullinen kohta.. pysytin kuvittelemaan miten harry [kuvittelin Harryn Daniel Radcliffena] kyynelet silmissä huutaa siriuksen perään ja lupin pitää sitä kiinni käsivarresta myös kyynelet silmissä.. mulla tuli ihan kunnolla kyynelet silmiin ku luin sen toista kertaa.. ekalla kerralla lukiessani en oikeen sisäistäny mitä tapahtu mutta toisen kerran jälkeen tajusin sen ja sitte tulvahti kyynelet silmiin.. itketti varmaan 15 min.
Mä sanoin et inhoon novelleja mut silti kirjotin sellasen.

Expecto

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #32 : Maaliskuu 12, 2006, 15:08:51 »
"Me tapaamme vielä", hän sanoi. "Sinä olet - todella isäsi poika, Harry."

Tämä liikutti minuakin. No, mutta asiaan:
Ph:ssa liikutti kun Dumbledore jako viime hetken pisteet, PoA:ssa juuri toi ylempänä oleva, ja se kohta kun Sirius sanoi:
"Kun palasin heidän talolleen ja näin, että he olivat kuolleet, tajusin, mitä peter oli tehnyt. Mitä minä olin tehnyt."
GoF:ssä liikutti, kun Cedric kuoli, ja
Ooft:ssä itkin siitä lähtien kirjan loppuun asti, kun Lupin sanoi
"Hän on poissa".
Ja kutosessa, kun... No, tiedätte miksi.

Emotionless

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #33 : Maaliskuu 13, 2006, 21:42:37 »
"SITTEN SINUN OLISI PITÄNYT KUOLLA!" Musta karjui. "KUOLLA ENNEMMIN KUIN PETTÄÄ YSTÄVÄSI, NIIN KUIN ME OLISIMME TEHNEET SINUN VUOKSESI!"
Tuo on yksi liikuttavimmista kohdista Pottereissa. Sirius sanoo tuon niin mahtavasti. Voin kuvitella, miltä tuo kuullostaa. Ihanaa. Sirius on niin loistava. Melkeinpä kaikki, mitä Siriukselle tapahtui vitosessa olivat liikuttavia kohtia. Siriuksen kuolema oli kyllä todella liikuttava. Meinasi tulla tippa linssiin.

Sitten Wood liisi Harryn luo kyynelistä puolisokeana, kahmaisi Harryn kaulasta kiinni ja nyyhkytti hillittömästi tämän hartiaa vasten. Tuokin oli aivan loistava kohta. Woodin viimeinen huispausmestaruus.

Poissa Reta

  • Kirotun lapsen odottaja
  • Vuotislainen
    • Todella vaiheessa -kirjablogi
  • Tupa: Luihuinen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #34 : Maaliskuu 16, 2006, 15:42:41 »
En nyt muista, onko tämä vain elokuvassa vai esiintyyö se myös kirjassa, mutta ykkösessä, kun Harry seisoo Voldemordin edessä siellä Isoviot-peilin huoneessa, Voldemord näyttää Harryn vanhemmat ja sanoo jotain, että saisit heidät takaisin, jos annat Kiven. Minusta Harry teki vaikean päätöksen, kun valitsi Kiven eikä vanhempiaan. (siloin häne i välttämättä tiennyt, ettei kuolleita voinut herättää hengistä, olihan hän "ollut velho" vasta vuoden)

Ja saman kirjan lopussa Hagrid antaa Harrylle valokuva-albumin, missä on kuvia Harryn vanhemmista. Mutta elokuvassa on tehty tyhmästi; kakkosessa Harry katso valokuva-albumia, jossa onkin myös kuva Ronista ja Hermionesta. Murr!

Tietenkin Siriuksen pelastaminen AV:ssa ja saman herran kuoleminen FK:ssa.

Muita ei nyt tule mieleen...
The adventures I enjoy are usually of the literary nature. -Henry Winchester

Miksi me ihmiset kaadumme?
- Jotta oppisimme nousemaan jaloillemme.

Poissa suppilovahvero

  • piimämörkö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHowl140
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #35 : Maaliskuu 30, 2006, 14:21:38 »
Täällä ei ole kauheasti puhuttu Onnellisuudesta Liikuttumisesta.. (vai miten kirjotetaan...:P) Mutta minua liikutti myös se, kun Ron ja Harry sopivat ja Hermione alkaa itkemään ja sanoo vain että he ovat NIIN tyhmiä.. Siinä oli onnellisuuden kyyneleet silmissä... :')

Saa muuten nähdä, että itkenkö seiskan lopussa onnesta, surusta, liikutuksesta, järkytyksestä, riemusta vai mistä.. tai vaikka kaikista!!:.... :)

Neilikka

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #36 : Maaliskuu 30, 2006, 22:16:17 »
Voi. Näitä liikutus kohtia on todella monia. Mutta suurin ja ITKETTÄVIN oli kutoskirjan loppu (itkin viimeiset kolme lukua). Tämä siis surullisin. Syytä en voi nyt kertoa. Saatam muokata spoilauskiellon mentyä tiehensä

Onnelisin oli... voi ähky kun ei saa spoilata kuudetta kirjaa-__-.  No viidestä ekasta onnelisin oli varmasti kun Fred ja George häipyivät Tylypahkasta, ja varsinkin kun he sanoivat (jotenkin näin): "Kaikille alennusta meidän liikkeestä jos lupaatte käyttää niitä tuota vanhaa lepakonrähjää vastaan!" Ei tainnut ihan noin mennä mutta taidatte kaikki tietää mitä tarkoitan:) Tämä siksi koska oli huvittavaa lukea Pimennon ja Voron sähellyksiä suon kanssa, vaikkakin oli haikeaa kun ei Tylypahkassa enää tavata Fredin ja Georgen temppuja.(Vielä täytyy mainita kohta kun jompikumpi sanoo: "ikinä rajan yli ei olla menty, joskus ehkä varpaalla on sitä koeteltu, mutta nyt me ei välitetä enää mistään kun Dumbledorekaan ei ole täällä" <-- Ihan noin se ei mennyt mutta kuitenkin)

Juu muoksin sitten spoilauskiellon jälkeen myös tuon onnellisimman kohdan:)

Poissa Sinadra

  • salaisuudenhaltija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Chris
  • Tupa: Korpinkynsi
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #37 : Kesäkuu 27, 2006, 11:30:30 »
Voi ei!!! Mä itken kaikissa kirjoissa, mutta Potterit....

Itkin tooosiiii kauan kun Sirius kuoli. Se oli mun lempi hahmo ja niin ihana... En ois halunnut, että se lähtee pois...

Yllätin vähän aikaa sitten itseni itkemässä Siriuksen kuolemaa, vaikka kirja oli monen kilometrin pässä minusta... (Taidan ottaa vähän liian vakavasti...)

Ja itkin myös silloin kun Hagrid tuli takaisin Azkabanista (en tiiä miten toi kirjotetaan!) ja sillon, kun Ceric Diggory kuoli... (en tiiä näitä nimiä... Sori ihan hirveesti...)

Itken myös kaikissa ihanissa kohdissa.... Koska ne on jotenkin niin ihania...

Itkin myös viimosessa.... (toivottavasti en pilannut kenenkään lukuelämystä!)
Se oli niin hirveetä...
 Ajattelen kaikki kirjat kun ne tapahtuis mun omalle kohalle ja pillitän sitten siinä kun mikäkin tolvana...

Thunder

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #38 : Kesäkuu 27, 2006, 11:46:19 »
En oo koskaan itkeny Potter-kirjojen tapahtumista. Mutta ontto/tyhjä olo on tullut monta kertaa. Esim. Siriuksen kuolemasta, no,6.kirja. Olo on loppunut n.parin päivän päästä, mutta se tulee aina uudestaan pintaan kun luen kirjaa uudestaan. Enemmänkin itken ilosta. esim ne riemukkaat kohdat 2.kirjassa: "Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että allekirjoittaisi luvan kiellettyjen kirjojen osastolle!" Ron sanoi. "Täytyy olla todella tollo..." Ja tässähäön puhuttiin Lockhartista.

Poissa Crying

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Whii
  • Tupa: Luihuinen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #39 : Heinäkuu 07, 2006, 10:01:57 »
En ole ikinä itkenyt "kunnolla" lukiessani Potter kirjoja, mutta on monta kertaa tullut kyyneleet silmiin. Kaikista surullisin kohta oli Liekehtivän pikarin lopussa kun Harry oli sairaalasiivessä ja Ronin äiti halasi Harryä...se oli jotenkin niin surullinen kohta. Dumbledoren hautajaiset oli myös surullinen tapahtuma, en itkenyt, mutta sen jälkeen jäi surullinen olo pariksi päiväksi.
And they dream in their sleep

Poissa Saippuakupla

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kelmi
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #40 : Heinäkuu 14, 2006, 11:43:06 »
Kuten varmaan kaikkia muitakin, minullakin nousi pala kurkkuun FK:ssa silloin, kun Sirius kuoli Dumbledoren (PP) kuolemasta nyt puhumattakaan. Ensimmäinen tosin liikutti hieman enemmän, koska mielestäni se oli kirjoitettu aidommin kuin jälkimmäinen. Molemmat kohdat joka tapauksessa saivat minut liikuttumaan.

Myös koko AV:n loppu piti minut visusti liikuttuneena. Sirius todistamassa syyllisyyttään, Sirius silloin, kun Harry ja Hermione pelastivat hänet... Ja ennenkaikkea se yksinkertainen lause, jonka hän sanoi Harrylle lopussa:
Lainaus
Harry - sinä olet todella isäsi poika.


Gedricin kuolema (LP) ja muut vastaavat tapahtumat hautausmaalla. Traagisen kuoleman lisäksi minua kirjan tapahtumissa liikutti eniten myös kohta, jossa Voldemort 'palasi'. Myös Matohännän 'kädenleikkuu' sai irvistämään myötätunnosta (joka tosin haihtui varsin nopeasti...).

Myös SK:n kohta, jossa Harry osoitti lojaalia uskollisuuttaan Dumbledorelle sanomalla tätä suurimmaksi velhoksi sai minut miltei kyynelehtimään, kuten myös kohta, jossa Fawkes paransi Harryn käden.
Dumbledoren hautajaiset. Samalla hyvin koskettavat, mutta myös hieman ärsyttävät (Harry ei olisi saanut jättää Ginnyä!).

Lisäilen, jos tulee vielä jotain mieleen.
Sen sijaan Harry lähetti Ronille lapun: "tehdään se tänä iltana."

~ HP -  Salaisuuksien kammio

Poissa jossujb

  • Kardinaali
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #41 : Heinäkuu 22, 2006, 12:24:32 »
Severuksen kauhein muisto kohta on tähän asti liikuttanut eniten. Sen kappaleen aikana piti oikein pitää taukoa, kun sydän pamppaili niin lujaa ( sanon vaan, kun muuten luin kirjan yhteen syssyyn ). Harmitti, hävetti, suututti ja muutenkin kaiken näköiset tunteet oli pinnalla. Sillä tietysti voi olla jotain vaikutusta, että koen tosi vahvaa myötä häpeää, jos kirjassa tai elokuvassa tapahtuu jotain. Kuoraisee välillä niin kuin se tapahtuisi itselle.

Ihanan hirveä kohtaus, oikein murehdin tapahtumia vilä viikkoja lukemisen jälkeen ( itseasiassa, nyt kun ajattelenkin sitä, alkaa tunnetilat ottaa valtaa )
"No-one expects the Spanish Inquisition!"

Pumble

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #42 : Elokuu 06, 2006, 01:32:04 »
o.O Täällä on mainittu kaikki muut omastanikin mielestä koskettavimmat kohdat, mutta en saanut silmiini tätä:

`It´s going to be all right, sir,´ Harry said over and over again, more worried by Dumbledore´s silence than he had been by his weakened voice. `We´re nearly there... I can Apparate us both back... don´t worry...´
 `I am not worried, Harry,´ said Dumbledore, his voice a little stronger despite the freezing water. `I am with you.´


Se oli siis Harry Potter and the Half-Blood Prince:n sivulta 540. Mielestäni tuo on hyvin liikuttava. Jotenkin se Dumbledoren rakkaus Harryä kohtaan näkyy tuossa pätkässä niin hyvin. Tiedätte kyllä minkäläistä rakkautta tarkoitan. :D Kopion tuon kohdan siksi HBP:stä, koska se on mielestäni koskettavampi englanniksi. :) Jos jotakuta kauheasti kiinnostaa niin se on PP:n sivulla 621.

SuZa

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #43 : Elokuu 27, 2006, 01:34:16 »
Luin taas jällee vitos kirjaa ja kun pääsi sille sivulle jossa tietää että Sirius kuolee, kurkkuni alkoi jo valmiiksi kuivua. Aloin taas itkemään kamalasti siinä tietyssä kohdssa:

Lainaus FK:sta s.972

Harry näki pelon ja hämmästyksen kummisetänsä kuluneilla, kerran niin komeilla kasvoilla, kun tämä kaatui ikivanhaan oviaukkoon ja katosi verhon taakse - verho jäi toviksi liehumaan kuin kovassa tuulessa ja asettui sitten.

Voi mitä tuskaa tuon lukeminen tuottaakaan mutta silti se on aina vain pakko lukea uudestaan, ihan vain jotta saisi itkeä. On vielä tämäkin kohta FK:sta

Lainaus FK s.1033

Hän istui siinä kauan, tuijotteli veteen, yritti olla ajattelematta kummisetäänsä tai muistamatta miten suoraan siinä vastapäätä, vastarannalla, Sirius oli kerran lyyhistynyt yrittäessään karkottaa sataa ankeuttajaa... Aurinko oli jo ehtinyt laskeutua,kun hän tajusi palelevansa. Hän nousi ylös ja palasi linnaan pyyhkien kulkiessaan kasvojaan hihaan.

Tuossa kohdassa alkoi taas kurkkua kuivata ja silmät kostuivat. Nyyh, jotenkin niin surullista kun Harry muistelee aikaa jolloin sai tietää Siriuksen olevan kummisetänsä ja yrittävän pelastaa tämän hengen hinnalla millä hyvänsä, mutta kuitenkin joutui menettää tämän muutaman vuoden kuluttua.
Sekin oli niin surullinen kohta kun harry ensin koittaa käyttää siriukselta saamaansa peiliä yhteyden pitoon. Se viesti minkä Sirius oli kirjoittanut peilin taakse sai minut itkemään taas tuskaisena.
             
Lainaus FK:sta s.1034 

Tämä on kaksisuuntainen peili, sen pari on minulla. Jos haluat puhua kanssani, sano nimeni peiliin, niin sinä ilmestyt minun peiliini ja minä pystyn puhumaan sinun peiliisi. James ja minä käytimme näitä, kun olimme eri paikoissa jäli-istunnoissa.

Jotenkin kaikki tuollaiset menetetyilta henkilöiltä löytyvät kirjeet saavat minut aina herkistelemään.
Olin kuullut Siriuksen kuolemasta jo aiemminkin, mutta en ollut noteeranut siihen mitenkään erityisesi sillä silloin en ollut lukenu vasta kuin yhden potterin eikä se minua hirveäsi liikuttanut. Se jotui siitä että silloin Sirius ei ollut vielä lempihahmoni. Olen lukenut kirjat vähän sekavassa järjestyksessä: Ensin nelosen, sitten vitosen, ykkösen, kakkosen, kutosen, ja viimeisenä kolmosen. Ja arvatkaa kuinka itkin kun AV:ssa harry saa tietää siriuksen olevan kummisetänsä. Ja kuinka tuskallista oli kun tiesi että Sirre kuolee vähän ajan päästä. Leffat olin katsonu aikaisemmin joten tiesin jotenkin kuitenkin AV:n juonen, enkä ollut jaksanut lukea sitä, mutta siinä sitä taas huomataan kuinka paljon järkevämpää on lukea kirjat ennemmin kuin leffat. Ne on paljon liikuttavampia.

Lainaus AV:sta s.435

"Me tapaamme vielä", hän sanoi. "Sinä olet - todella isäsi poika, Harry"

Ja taas nyhyy. Jotenkin alkaa tuntua että itken joka paikassa missä Sirius on lähdössä jonnekin. :P Omituista.
 
Dumbledoren kuolemakin teki minuun suuren suuren vaikutuksen.

Lainus Puoliverisestä psinssistä S. 677

Ja hän tiesi tietämättäämn kuinka tiesi, että feeniks oli lähtenyt pois, jättänyt Tylypahkan lopullisesti, ihan niin kuin Dumbledorekin oli jättänyt koulun, jättänyt maailman... jättänyt Harryn.

Tuokin sai inut taas liikutuksen kyyneliin. Niin ihanan surumielinen kappaleen lopetus. Tuli kuhia ikävä Dumbledorea. Tuli sellainen unne että miksi sen juuri piti kuolla. Dumbledoren kuolema ei tietenkään liikuttanut minua yhtä paljon kuin Sirren, mutta kyllä se silti haikeaa on.
No jospa minä nyt lopettaisin tämän jaarittelemisen xD Tapaamisiin.

Kiittäen, Suza

//C'anossa poiti turhat rivinvahdot
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 07, 2007, 21:58:45 kirjoittanut C'anossa »

Poissa appelsiini

  • Kellotee
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Blubbelibum.
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #44 : Syyskuu 22, 2006, 21:58:56 »
Joo, muakin rupes toi Siriuksen kuolema itkettämään. Ja sitte oli kans tää: "Älä pelkää, professori. Kaikki kääntyy hyväksi." "En minä pelkää, Harry. Olen sinun kanssasi." En nyt muista, menikö se ihan tarkalleen noin, mutta siinä kohtaa rupesin ulvomaan melkeen ääneen. Pelottaakin ajatella, kuinka paljon tuun itkemään seiska kirjaa lukiessa. :D

Dementia

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #45 : Lokakuu 25, 2006, 06:32:27 »
Myönnän, olen yksi näistä, jotka itkivät kun Sirius kuoli.
Sirius oli lempihenkilöni, ainoa, johon todella samaistuin. Ehkä itkin siksi niin paljon, koska eläydyin kirjaan niin täysillä (=liikaa?). Pystyin jotenkin samaistumaan Harryn tunteisiin, ja siihen, kuinka hirvittävää tuollainen olisi. Mutta itkin kyllä ihan siksikin, että Sirius oli niin hieno -paras- henkilö, että hetken jo ajattelin olla lukematta enempää Pottereita. Ajattelin, etteivät ne voi olla mitään ilman Siriusta.
Myös jotkin muut Siriukseen ja myös Lupiniin liittyvät kohdat ovat todella koskettaneet, mutta en muista, ovatko kuitenkaan kyyneliin asti saaneet.

Toinen kohta, jossa itkin, oli Dumbledoren kuolema. Eniten itkin siinä kohdassa, kun he olivat siellä luolassa... Aivan järkyttävä kohta. Kun mietin, minkälaisia kärsimyksiä Dumbledore koki siinä... Ja sitä, että Harry tavallaan joutui aiheuttamaan ne.

Monet yksittäiset lauseet ovat koskettaneet, mutta eivät saaneet itkemään, paitsi ehkä näin jälkeenpäin, kun ne ovat saaneet uusia ulottuvuuksia, ja olen nyt ymmärtänyt ne paremmin. Eniten ovat koskettaneet jotkut Hagridiin liittyvät lauseet, sekä Dumbledoreen, Lupiniin ja Siriukseen liittyvät.

Saatoin itkeä myös kohdassa, jossa Cedric kuoli. En henkilön itsensä takia varsinaisesti, vaan ennemminkin siksi, että se oli liikuttavaa, kun Cedric pyysi Harrya viemään ruumiinsa isälleen...

Vähän ot, mutta pidän Pottereista juuri siksi, että ne todella herättävät tunteita, aitoja, voimakkaita tunteita laidasta laitaan. Se tekee kirjasta (ja Pottereista) niin älyttömän hyviä. Mitä olisi kirja, joka ei herättäisi minkäänlaisia tunteita?

mrsWonka

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #46 : Lokakuu 25, 2006, 15:11:38 »
Itse en ole koskaan itkenyt kirjoja lukiessa, kuten en myöskään elokuvia katsoessa, vaikka välillä haluaisin. Kun en itke, olo ei ole yhtään mukava. Silloin tuntuu niin... tyhjältä.

Kuitenkin, tällä opastuksella kerroin siis, etten itke lukiessani. Mutta jotkut kohdat koskettavat kuitenkin todella syvältä, ja niitä on mielestäni kaksi. Molemmat liittyvät Dumbledoreen ja toisen varmaankin voi jo arvata.

No ensinnäkin FK:n lopussa, kun Dumbledore ja Harry juttelevat, niin Dumbledore kertoo Harrylle miksi ei valinnut tätä valvojaoppilaaksi. Kun Harry kääntyy katsomaan niin...
Lainaus
"Minusta tuntuu, että olen vielä yhden selityksen velkaa", Dumbledore sanoi epäröiden. "Sinä olet ehkäihmetellyt, miksen valinnut sinua valvojaoppilaaksi. Minun on tunnustettava... että tulin ajatelleeksi... että sinulla on kyllin velvollisuuksia muutenkin."
Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeiseen partaan.

Se on niin liikuttava ja surumielinen kohtaus. Minua ei itkettänyt, mutta olin todella, todella surullinen tuon jälkeen. Tässä en kuitenkaan lopettanut lukemista.

Olen lukenut Puoliverisen Prinssin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Dumbledoren kuolema ei koskettanut niin paljon, se saattoi tosin johtua myös siitä että en ehtinyt jäädä suremaan. Halusin ahmia kirjaa eteenpäin. Toisella kerralla olin ensimmäistä kertaa itkun partaalla, mutta kyyneleitä ei tullut. Tuli vain loputon tyhjyys. Suljin kirjan ja tuijotin hetken vain eteenpäin saamatta tuota tapahtumaa mielestäni. Tämä oli toinen koskettavista kohtauksista.

Nopu

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #47 : Lokakuu 28, 2006, 21:37:48 »
En tiedä mitä liikuttavaa siinä on mutta, no minä olen minä ;)

Eli feeniksin killassa (5) kun Bellatrix murhaa Siriuksen, ja sirius kaatuu verhon taakse. Liikuttava kohta siinä on kun Harry huutaa siriusta kaikkine ajatuksineen ja samalla kun Remus yrittää pidätellä harrya...
Selitinkö hyvin? en ole mikään maailman paras selittämään asioita.

Nytkin tuota kirjoittaessa tuli hieman haikea olo :/

Poissa Soap Bubble

  • Vuotislainen
  • !Aaliops NE änim
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #48 : Lokakuu 31, 2006, 15:48:21 »
No, PVP: ssä oli melko monessa kohdassa kyynelet silmissä, mutta erityisesti kosketti kohta ihan kirjan loppupuolella. Ron sanoi jotain tämän tapaista: "Me olemme sinun kanssasi, tapahtui mitä tapahtui."

Tuo oli niin koskettavaa! Että jollakin "vaarallisella" ihmisellä (siis pojalla, jota jahtaa kymmenet kuolonsyöjät ja Voldemort) voisi olla noin hyvät ja luotettavat kaverit. Kyynelet silmissä rämmin pari lausetta vielä loppuun, heitin kirjan pois ja huokaisin. Sitten itkin.

Aika jännää, oikeastaan. Aina, kun kirjoissa tapahtuu jotain surullista, itkettää, ainakin minua (ja oletettavasti myös monia muita). Eli henkilöistä on tullut ikään kuin hyviä kavereita? Huhhuh, on se Rowling sitten niin kummallinen nainen!
"Mikä tahansa on mahdollista, kunhan vain kantti kestää."

Poissa Hirmu

  • Kirjekyyhky
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Teepannu on muuttunut mäyräksi!
  • Pottermore: FlightLumos2
  • Tupa: Puuskupuh
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #49 : Lokakuu 31, 2006, 16:20:02 »
Kirjojen liikuttavimpia kohtia ovat ainakin kun Harry kutosessa sanoo taikaministerille, että Dumbledore on poissa koulusta vasta kun kukaan ei enää ole hänelle uskollinen, ja se kun Fleur sanoo Mollylle rakastavansa Billiä vaikka tämä näyttäisi miltä... ^^

Poissa Monartha

  • seitsemäs
  • Vuotislainen
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #50 : Helmikuu 02, 2007, 15:11:07 »
No puoliverisen prinssin loppu oli ainakin minulle yhtä tärinää. Rowling on mahtava

En ollut vähään aikaan lukenut Viisasten kiveä, siinä välissä selannut kaikenmoisia muita kirjoja, tuumannut seitsemättä Potteria (pelko..)
Avasin sen uudestaan.

             Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley sanoivat oikein
             ylpeinä, että he olivat aivan tavallisia totta tosiaan.
             Heidän nyt viimeisinä olisi odottanut sekaantuvan mihinkään
             outoon tain arvoitukselliseen, koska he eivät kerta kaikkiaan
             hyväksyneet jonninjoutavuuksia.

Todella upeaa tekstiä
Siitä kaikki alkoi, harvempi osasi aavistaa mikä ilmiö tästä muodostuisi. Ensimmäinen kappale,
ensimmäiset lauseet, oikeastaan koko ensimmäinen kirja on melko vaatimattomasti kirjoitettu.
Oma Viisasten kiveni on jo vanha ja kellertävä, sanat ovat niitä samoja mitä katselin jo silloin
kahdeksanvuotiaana.
Kirja on käsissäni, mutta lasken sen pois. Se on pyhä

sooda_

  • Ankeuttaja
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #51 : Helmikuu 12, 2007, 18:52:37 »
Puoliverisessä prinssissä itki melkein koko lopun siitä lähtien kun Dumbledore kuoli. Varsinkin se kohta joka meni jotenkin näin:
" Harry tiesi tietämättään kuinka tiesi, että feeniks oli jättänyt Tylypahkan, niin kuin Dumbledore oli jättänyt Tylypahkan, jättänyt maailman, jättänyt Harryn."
Myös Feeniksin killassa kun Harry katsoo Kalkaroksen muistoja ja pieni poika itkee nukassa kun mies huutaa naiselle ja tietysti se kun Kalkarosta kiusataan. Se on ainut luku, jossa oikeasti säälii Kalkarosta..

Poissa nuppunenäliina

  • Innollinen
  • Vuotislainen
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #52 : Helmikuu 15, 2007, 01:52:33 »
Ensi kertaa Potterit lukiessani itkin jokaisessa kirjassa, yleensä siinä lopun tietämillä.

Kamalimpia olivat Azkabanin vanki ja Liekehtivä pikari. Itkin kummankin viimeisillä sivuilla niin, että jouduin aamulla lukemaan kummankin koko lopun uudestaan. En tiennyt tapahtumista mitään, kun en ollut nähnyt tekstiä veden virratessa kyynelkanavista.

Nyt olen lukemassa pitkästä aikaa Pottereita. Aloitin sarjan alusta ja kyyneleet pääsivät irti vasta kolmosessa, kun Sirius varovaisesti ehdottaa Harrylle muuttoa luokseen. Ensi kertaa lukiessani itkin onnesta Harryn puolesta, mutta nyt monien lukukertojen jälkeen itken kun tiedän, ettei se onnistu. Sirius on muutenkin niin säälittävä hahmo, siksi en kai koskaan ole rakastunutkaan herra Mustaan. En voi tuntea vetoa mieheen, jota säälin niin, että sydän särkyy. Siriuksen kohtalo tuntuu välillä liian julmalta luettavaksi, minuun fyysisesti sattuu kuulla niin kamalasta elämästä.
Siriuksen kuolemaa itkin enää vain tavan vuoksi. Kuolema tuntui enemmänkin helpotukselta, koska elävänä Sirius ei ollut onnellinen.

Myös Dumbledoren puheet ja Harryn ja Dumbledoren yhteiset kohtaukset ovat aina niin koskettavia. Nyyhkin sisäisesti viime torstaina, kun Dumbledore puhui Harrylle Nicolas Flamelista. On niin raadollista, että joku päättää kuolla, suostuu kuolemaan yhteisen hyvän takia, kun on saanut jo elää satoja vuosia. Nuorena, elämänhaluisena ihmisenä en voi ymmärtää sitä.
Se, kun Harry itkee ja Dumbledore teeskentelee olevansa kiinnostunut ikkunan tapahtumista, että Harry voi pyyhkiä silmänsä rauhassa.
Kun Dumbledore sanoo Harrylle tämän osoittaneen todellista uskollisuutta Dumbledorelle, kun Fawkes tuli auttamaan Salaisuuksien kammiossa.

Minuun sattui myös lukea Kalkaroksen muistosta, mutten muista itkeneeni. Tunsin vain sääliä, niin kamalaa sääliä, etten tiennyt miten päin olisin. Minulle ei jää ketään ihkutettavaa, jossei Row ala olla lempeämpi hahmojaan kohtaan.

Kamalin kohta, jonka tiedän, on Hagridin ensimmäinen opetustunti, jossa Draco dissaa Hagridin purevia kirjoja ja Hagrid kääntyy Hermioneen päin saadakseen tukea.

"I... I thought they were funny" Hagrid said uncertainly to Hermione.

Anteeksi englanninkielinen lainaus, minulla ei ole suomenkielisiä kirjoja käsissäni. Kamalaa se on joka kielellä.

Row saisi oikeasti lopettaa. Minä olen empaattinen ja herkkä luonne, jolta menee helposti kuppi nurin ja täyteen joka tavalla. Ei pienen ihmislapsen sydän kestä sääliä loputtomiin.


Miksi? Miksi ei?

konttaaja

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #53 : Helmikuu 22, 2007, 09:59:12 »
Jotenkin koskettavaa on kun Mundungus sanoo "Äänestän samaa mitä Sirius.." vaikka kokous on loppunut aikoja sitten.
FK:n loppu on muutenkin aina yhtä itkua Siriuksen kuoleman jälkeen.(Ei, Sirius ei ole lempihahmoni..)

Sama on PP:n lopussa, siitä asti kun ovat hakemassa hirnyrkkiä.

Ja AV:ssä, kun Sirius pyytää Harryä muuttamaan luokseen..

Ja vielä PP:ssä, kun Dumbledore sanoo Harrylle "Noin puhuu Lilyn ja Jamesin poika sekä Siriuksen aito kummipoika"

Ja vielä lisäksi PP:ssä, kun Fleur sanoo "minä en välitä minkä näköinen 'än on, sillä minä olen tarpeeksi 'yvännäköinen meidän molempien puolesta" jotenkin nauratti ja itketti samaan aikaan. Samoin Remus, kun yrittää selittää Tonksille, ettei siitä tule mitään.

nyyh. Oikein pelkään, että miten pystyn lukemaan viimeisen kirjan, jos (ja kun) lisää henkilöitä
kuolee.

//muokkasin. jee.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 22, 2007, 11:29:01 kirjoittanut konttaaja »

Poissa Amethyst

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #54 : Helmikuu 22, 2007, 10:43:55 »
Minusta liikuttavimmat kohdat ovat Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat. Molemmat ovat vain niin loistavia hahmoja ja piti sitten mennä kuolemaan. Tässä ehkäpä liikuttavimmat kohdat näistä "tapahtumista":

FK s.972
Lainaus
Harry kuuli Bellatrix Lestrangen voitonriemuisen kirkaisun, mutta tiesi ettei se merkinnyt mitään - Sirius oli vain kaatunut holvikaaren taakse, hän tulisi sieltä takaisin aivan minä hetkenä hyvänsä...
Mutta Sirius ei tullut takaisin.

PP s. 677
Lainaus
Ja hän (Harry) tiesi tietämättä kuinka tiesi, että feeniks oli lähtenyt pois, jättänyt Tylypahkan lopullisesti, ihan niin kuin Dumbledorekin oli jättänyt koulun, jättänyt maailman... jättänyt Harryn.

Ja tämäkin on ihan pakko mainita. Tämä kohtaus on aika erilainen, mutta aina, kun luen tämän kohdan, niin kyyneleet valuvat silmistäni.

VK s. 331-332
Lainaus
Dumbledore kohotti kätensä.Huoneeseen laskeutui vähitellen hiljaisuus.
"Urheutta on monenlaista", Dumbledore sanoi hymyillen. "Vaaditaan paljon urheutta nousta vastustamaan vihollisiaan, mutta sitä tarvitaan myös silloin kun noustaan vastustamaan ystäviä. Siitä syystä palkitsen kymmenellä pisteellä Neville Longbottomin."
Jos joku olisi seisonut suuren salin ulkopuolella, hän olisi varmaan kuvitellut, että siellä oli sattunut jonkinlainen räjähdys, niin kova melu puhkesi nyt rohkelikkojen pöydässä. Harry, Ron ja Hermione nousivat ylös huutamaan ja hurraamaan, kun järkytyksestä kalvennut Neville katosi häntä halaamaan rynnanneen ihmisjoukon alle.

Zemina

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #55 : Helmikuu 22, 2007, 11:01:47 »
En nyt kirjoita mitään suoraa lainausta, mutta noita teidän viestejä lukiessani muistin taas, miten koskettavia kirjoja nämä ovat. Tehden kunniaa Rowlingille, minun on kerrottava, että Feeniksin killassa, kun Sirius kuolee... se on yksi kirjasarjan koskettavimmista kohdista. Jos totta puhutaan, niin ensimmäisen kerran lukiessani sen olin aivan mielettömässä shokissa. Itkin seuraavat sivut aivan kirjan loppuun saakka (mitä se tekee... jonkun 78 sivua). Sen lisäksi, että Sirius oli lempihahmoni, hänen kuolemansa on niin kova pala Harrylle. Siriuksen kuoleman lisäksi se kohta, jossa Harry on Dumbledoren huoneessa, keskustelemassa tämän kanssa... se on jotain aivan mielettömän koskettavaa. Siihen tiivistyy niin paljon tunteita. Senkin ajan kyyneleet vaan virtaavat poskilla...
Ja kun nyt Dumbledorekin mainittiin, niin hänen kuolemansa vasta minulle shokki olikin. Sitä en osannut ollenkaan odottaa (ihan oikeasti en). Hassua, onko kukaan koskaan tuntenut kostonhimoa jollekkin henkilölle, joka ei edes ole olemassa? :) Pitäisi taas lukea kirjat, en ole liian pitkiin aikoihin lukenut...

Poissa Hartsa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • http://www.freewebs.com/moottoriurheilu05
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #56 : Helmikuu 22, 2007, 11:04:03 »
FK:n loppu oli kyllä hyvin liikuttava, kun Sirius kuoli ja Harry suri sitä kauheasti, mm. raivoamalla Dumbledorelle tämän kansliassa. Dumbledoren kuolema ei jostakin syystä liikuttanut yhtään, ei sillä ettenkö pitäisi Dumbledoresta, mutta ehkä se johtui vain siitä, että olin tuolloin jo vähän vanhempi (15), kuin FK:ta ensimmäisen kerran lukiessa (12). Kirjoista en muita liikuttavia kohtia ole löytänyt, mutta yhdessä ficissä, jossa Harry, Ron ja Hermione olivat 60-vuotiaita ja muistelivat nuoruuttaaan Tylypahkassa, tuli hieman tunteet pintaan.
Terve kaikille!

Nicky Noon

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #57 : Helmikuu 24, 2007, 20:34:17 »
Eli siis yhdyn teihin edellisiin, eniten kyyneliä on virrannut varmaankin Siriuksen ja Dumbledoren kuolemien kohdilla, itken joka kerta nykyään jo melkein puoliksi velvollisuudesta, ei siis tietenkään sillä etteivätkö nuo kohdat liikuttaisi minua, mutta kuitenkin.
Liikuttava kohta on myös FK:ssa Nevillen äidin antaessa pojalleen karkkipapereita. Neville-raukka...
Lisäksi Hagridin lapsuus on aika liikuttava, kun hänen isänsä nyt kuitenkin kuoli pojan ollessa niin nuori. Ja myöskin kun Hagridin ensimmäisellä oppitunnilla Draco nälvi niin paljon, säälitti vaan Hagrid :/
Ja sitten vielä Cedrikin kuolema... itkin siinäkin. Ja toinen kohta LP:ssä oli se kun Harry näki vanhempansa hautausmaalla, se vain itketti kamalasti.. ja samoin VK:ssa kun Harry näki vanhempansa Iseeviot peilistä.
Myöskin PP:ssä tosi koskettava hetki on tämä:

"Me tullaan mukaan, Harry", Ron sanoi.
"Minne?"
"Sinun tätisi ja setäsi taloon", Ron sanoi. "Ja sitten me lähdetään sinun mukaasi, minne sitten menetkin."
"Ei -" Harry sanoi nopeasti; tähän hän ei ollut varautunut, hän oli luullut, että he ymmärtäisivät että hänen täytyi tehdä tuo kaikkein vaarallisin matka yksin.
"Sinä sanoit meille kerran", Hermione sanoi hiljaa, "että meillä on aikaa kääntyä takaisin, jos me halutaan. Meillä on ollu aikaa."
"Me ollaan sinun kanssasi, tapahtui mitä tapahtui", Ron sanoi.

Anteeksi pitkä pätkä, mutta oli ihan pakko laittaa tuo tähän kirjastani ^^. Siis se miten Ron ja Hermione lupasivat olla Harryn kanssa loppuun asti... *vollotusta vollotusta*

Kuitenkin, vaikka kirjoissa on tuhat ja sata liikuttavaa kohtausta, kaikken koskettavin on FK:ssa, kun Dumbledore itkee Harryn tähden. Se on vaan niin liian kamalaa.. Kyyneleet kihoaa jo ajattelusta silmiin.. Dumbledore-rakas.. ;´(

Poissa Getorick

  • Haaveilija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Ian <3
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #58 : Maaliskuu 02, 2007, 00:45:41 »
Melko samoja tässä kertoilen kuin edelliset mutta sanompa kummiskin.

No siis, tietysti koko kirjasarjan koskettavimpia hetkiä on Siriuksen kuolema. Jotenki tykkäsin aina hänestä niin paljon. Ja se kun Harry taas menettää rakkaan ihmisen elämästään. Itkin kyllä vaikka ikävä kyllä olin etukäteen spoilaantunut tästä Sirren kuolemasta :(
  Nojaa, jos en tuossa vielä tarpeeksi kyynelehtinyt niin se Harryn ja Dumledoren keskustelu siellä kansliassa sitten. Se kun Harry paiskoo niitä tavaroita ympäriinsä.
  Feeniksin Killassa se oli jotenkin myös koskettavaa kun Harry oli lähdössä sinne Salaperäisyyksien osastolle, ja Neville sanoo jotain tähän tyyliin: "Oliko koko AK vain leikkiä. Eikö me tätä varten juuri oltu siellä?"
  Ja vielä samasta. Harry ja kumppanit tulee sinne ennustus-osastolle, ja Harry tajuaa että halpaan mentiin. Sirius ei ole täällä. nyyh.

Kutosessa Dumledoren kuolemasta eteenpäin melkein koko loppukirjan ajan olin kyyneleet silmissä. Olin jotenkin ihan murtunut kun Albus meni ja kuoli. Harry ei enää saisi mitään neuvoja häneltä. Vielä pahemmaksi meni sitten hautajaisissa ja se oli myös kamalaa kun Harry kertoi Ginnylle ettei ne vois olla yhessä. Onneks tuli sitten vähän parempi olo siellä lopussa, kun siinä lukee jtn että: "Onneksi on vielä ainakin yksi kultainen ja onnellinen päivä ystävien kanssa" tai jotain :D

Aikasemmissakin kirjoissa on tietysti ollut näitä surullisia kohtia, mutta en nyt oikeen muista kun en oo niitä sen verran pitkään aikaan lukenut.

Ja kutosesta vielä että siinä Kalkaroksen muisto-jutussa tuli sellanen tosi ahdistunut olo. Että Harry petty niin pahasti että sen Isä olikin sellanen.

Joo, eipä kait muuta.
Luonnevika.
Täytyy taistella.
Joskus voi myös taiteilla. Tai ainakin yrittää.

Poissa Flamelion

  • väsy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #59 : Maaliskuu 09, 2007, 19:38:12 »
Pitkästä aikaa luin taas Feeniksin Kiltaa ja olin vähällä purskahtaa itkuun moneenkin otteeseen.

Eniten sai kuitenkin ajattelemaan s. 1020. Voih, ensin Dumbledore on kertonut Harrylle kaiken mitä on monta vuotta ollut aikomaisillaan kertoa mutta on vain lykännyt asioita Harryn vuoksi. Se viimeinen lause, joka lopettaa Kadonnut ennustus -luvun kruunasi hyvin kyllä sen tunnetilan jossa olin, kun luin sitä.

"Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkin pitkään hopeiseen partaan."

Sen jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi. Heti tuli mieleen se miten Dumbledore kuolee ja kaikki muu asiaan liittyvä.

Aina vain Potterit jaksaa yllättää. Oivoi.
Monkey see, monkey do

Wipsutin

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #60 : Maaliskuu 24, 2007, 21:18:40 »
Oih... ;)

Itkin oikeasti ja ihan kunnolla kun Kalkaros tappoi Dumbledoren... "Pyydän..." *Sniif* :( Oih ja voih.

Ja toiste melkein tuli tippa linssiin FK:ssa kun Dumbledore kyynelehti Harryn ja hänen keskustelun jälkeen...

(Nyt taas tulee mieleen noita kohtia...) Sitten oli kanssa se "Dumbledoren miehiä läpikotaisin"-juttu, jotenkin se vain säväytti.

Eih, sekin oli niin ihana kun Harry hokee, että: "Älä pelkää, älä pelkää" - "Miksi pelkäisin, olenhan sinun kanssasi" (tai jotain tuohon suuntaan)

Ja lisää tulee... Se kun Dumbledore (taas jälleen...) kituu sillä saarekkeella ja kiljuu ja huutaa...

Sekin oli ihuna kohta kun Hagrid toteaa sen "Sitten ku se tulee nii kohtaamme sen pystypäin...."

Oi voi. :)

vaula

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #61 : Maaliskuu 26, 2007, 16:40:41 »
Nämä kohat on tullu varmaan jo sen seitsemänsataa kertaa, mutta tulkoot nyt sitte uudestaa.
Kaikki on Feeniksin killasta, koska en muita kirjoja jaksa mennä hakemaan :) Ja kaikki on tapahtumajärjestyksessä.

Kun Vauhkomieli näyttää Harrylle sitä valokuvaa:
"Tuo on Dumbleroden veli Aberforth, en ole tavannut häntä kuin tämän kerran, outo kaveri... tuo on Tabita Niittu, Voldemort tappoi hänet omin käsin... Sirius silloin kun hänellä oli lyhyt tukka... ja... ole hyvä, arvelin että he kiinnostaisivat sinua!"
 Harryn sydän nuljahti ympäri. Kuvasta hymyilivät hänen äitinsä ja isänsä, ja heidän välissään istui pieni, vetistäväsilmäinen mies, jonka Harry tunnisti oitis Matohännäksi, mieheksi joka oli kavaltanut Harryn  vanhempien olinpaikan Voldemortille ja siten edesauttanut heidän kuolemaansa.
"Noh?" Vauhkomieli sanoi.

Tää kohta osu jotenki, ku Vauhkomieli luuli et Harry ilahtuis..

Kun rva Weasley yrittää karkottaa sen mörön:
" N - n - naurretavus!" Weasleyn äiti sopersi ja osoitti vapisevalla taikasauvallaan Ronin ruumiiseen.
  Räks.
Ronin ruumis muuttui Billin ruumiiksi, joka makasi selällään raajat levällään, silmät tyhjinä ammollaan. Rouva Weasleyn itku yltyi.
"N - naurretavus!" hän sopersi taas.
  Räks.
Billin ruumiin tilalle tuli herra Weasleyn ruumis lasit vinksallaan, verinoro kasvoillaan.
"Ei!" rouva Weasley vaikersi. "Ei... naurretavus! Naurretavus! NAURRETAVUS!"
  Räks. Kuolleet kaksoset. Räks. Kuollut Percy. Räks. Kuollut Harry...
"Tule pois sieltä!" Harry huusi rouva Weasleylle tuijottaessaan omaa kuollutta ruumistaan lattialla. "Anna jonkun muun -"
"Mitä tapahtuu?"
*ja sitten matkustamme n. 20 riviä eteenpäin...*
 Sirius tuijotti sitä matonkohtaa, jossa Harryn ruumiiksi tekeytynyt mörkö oli maannut. Vauhkomieli katsoi Harrya, joka väisti hänen katseensa. Harrysta tuntui oudosti, että Vauhkomielen taikasilmä oli seurannut häntä koko matkan keittiöstä olohuoneeseen.
"Ä - ä - älkää kertoko Arthurille", rouva Weasley nieleksi nyt ja pyyhki kiihkeästi silmiään hihansuihin. "M - m - minä en halua, että hän tietää... typeryyksiä..."

Molly-parka, vaan niin säälittävä kohta.

Tylypahkan pikajunassa:
"Mennäänkö etsimään vaunuosasto?" Harry kysyi.
Ron ja Hermione silmäsivät toisiaan.
"Öh", Ron sanoi.
"Me - tuota noin - Ronin ja minun kuuluu mennä valvojaoppilaiden vaunuun", Hermione sanoi vaivaantuneena.
Ron ei katsonut Harryyn päinkään vaan näytti kiinnostuneen syvästi vasemman kätensä kynsistä.
"Ai", Harry sanoi. "Okei. Selvä."

Tässä käy sääliksi Harrya. Se on vaan niin... argh.

Kalkaroksen kauhein muisto:
"Nyt piristyt, Anturajalka", James sanoi hiljaa. "Katso kuka..."
Siriuksen pää kääntyi. Hän jähmettyi paikoilleen kuin koira, joka on vainunnut kaniinin.
"Loistavaa", hän sanoi. "Ruikuli."
Harry kääntyi katsomaan, mitä Sirius näki.
Kalkaros oli noussut taas ja tunki nyt V.I.P-kysymyksiä laukkuunsa. Kun hän lähti pensaikon varjosta kulkemaan nurmikentän halki, Sirius ja James nousivat ylös.
Lupin ja Matohäntä jäivät istumaan: Lupin tuijotti edelleen kirjaansa, joskin liikuttamatta silmiään ja kulmakarvojen väli lievästi rypyssä, Matohäntä katseli ahnaan odottava ilme kasvoillaan vuoroin Siriusta ja Jamesia, vuoroin Kalkarosta.
"Miten menee, Ruikuli?" James sanoi kovalla äänellä.
Kalkaros reagoi niin nopeasti, että tuntui kuin hän olisi odottanut hyökkäystä: hän pudotti laukkunsa ja työnsi kätensä kaavun alle, ja hänen sauvansa oli jo melkein sojossa, kun James huusi: "Karkotaseet!"
Kalkaroksen sauva lennähti korkealle ilmaan ja putosi hiljaa muksahtaen ruoholle hänen taakseen. Sirius hörähti nauruun.
"Estous!" hän sanoi ja tähtäsi sauvallaan Kalkarokseen, joka lensi nurin syöksyessään omaa pudonnutta sauvaansa kohti.
*hypätään taas eteenpäin...*
"Huono tuuri, Sarvihaara", Sirius sanoi rivakasti ja kääntyi Kalkarokseen päin. "HOI!"
 Mutta liian myöhään: Kalkaros oli tähdännyt sauvallaan Jamesiin, valo välähti ja Jamesin poskeen ilmestyi avohaava, josta roiskui verta hänen kaavulleen. James käännähti äkisti, ja seuraavan valonvälähdyksen jälkeen Kalkaros roikkui ylösalaisin ilmassa niin että kaapu valui pään yli ja paljasti ruipelot, kalvakat jalat ja harmaantuneet alushousut.

Tämä kohta lämmitti tunnettani Kalkarosta kohtaan, mutta heti kun hän alkoi rähjätä Harrylle, kylmenin. Vaikka oisin kyllä itekki rähjänny :D

Ison pyökin alla (Ron selosti huispausmatsia):
...hän lopetti vaatimattomasti ja haroi hiuksiaan aivan turhaan taakse niin että ne näyttivät mielenkiintoisesti tuulen tuivertamilta ja vilkuili ympärilleen nähdäkseen, olivatko heitä lähinnä olevat ihmiset - joukko juoruilevia kolmasluokkalaisia puuskupuheja - mahtaneet kuulla mitä hän sanoi. "Ja sitten, kun Chambers tuli suunnilleen viiden minuutin päästä - Mitä?" Ron kysyi vaiettuaan kesken lauseen nähdessään Harryn ilmeen. "Miksi sinä virnuilet?"
"En virnuile", Harry sanoi nopsasti ja siirsi katseensa muodonmuutosmuistiinpanoihinsa ja yritti järjestellä ilmettään. Tosiasiassa Ron oli juuri tuonut elävästi Harryn mieleen erään toisen Rohkelikon huispaajan, joka oli istunut tämän saman puun alla pöyhimässä hiuksiaan. "Olen vain iloinen siitä että voitettiin, ei muuta."
*taas pari sivua eteenpäin*
Ron silitti tukkansa taas litteäksi ja näytti mietteliäältä.

Noi kaks kohtaa nauratti pitkään :)

Salaperäisyyksien osastolla:
 Siriuksen kaatuminen tuntui kestävän ikuisuuden, hänen ruumiinsa taipui kauniille kaarelle ja hän vajosi takaperin holvikaaressa riippuvan repaleisen verhon taa.
 Harry näki pelon ja hämmennyksen kummisetänsä kuluneilla, kerran niin komeilla kasvoilla, kun tämä kaatui ikivanhaan oviaukkoon ja katosi verhon taakse - verho jäi toviksi liehumaan kuin kovassa tuulessa ja asettui sitten.
 Harry kuuli Bellatrix Lestrangen voitonriemuisen kirkaisun, mutta tiesi ettei se merkinnyt mitään - Sirius oli vain kaatunut holvikaaren taakse, hän tulisi sieltä takaisin aivan hetkenä minä hyvänsä...
  Mutta Sirius ei tullut takaisin.

Itkin. Tuntu ku Rowling ois pettäny mut :D Kai Siriuskin oli liian täydellinen hahmo.. snif.

Dumppiksen kansliassa:
Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeaiseen partaan.

Purin hammasta ja silti tuppas vedet silmiin :|


Argh, miksei nää tekstit vois olla suoraan koneella, kesti melkein tunti koko viestin kirjottamisessa. Voi hurja, kun lainauksista tuli pitkiä...

Poissa Odey

  • miss marauder
  • Vuotislainen
  • I think I need a HUG <3
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #62 : Maaliskuu 29, 2007, 22:52:17 »
En tiedä. Koko Puoliverisen Prinssin toiseksi viimeinen luku, Feeniksin surulaulu. Oli mielestäni erittäin koskettava ja luin sen juuri äsken uudestaan läpi. Kyyneleet nousivat silmiin sairaalasiipi kohtauksessa, kun Tonks ja Remus väittelivät.

"Siinä näet!" sanoi pingottunut ääni. Tonks mulkoili Lupinia. "Fleur haluaa yhä naimisiin hänen kanssaan, vaikka häntä onkin purtu! Hän ei välitä!"
"Se on eri asia", Lupin sanoi tuskin liikuttaen huuliaan ja näyttäen äkisti kireältä. "Billistä ei tule täyttä ihmissutta. Tapaukset ovat kokonaan -"
"Mutta minäkään en välitä, en välitä!" Tonks sanoi ja tarttui Lupinin kaavun rinnuksiin ja ravisti. "Olen sanonut miljoona kertaa..."
Ja yhtäkkiä Harrylle valkeni, miksi Tonksin suojelius oli sellainen kuin oli, miksi hänen hiuksena olivat hiirenväriset ja miksi hän oli sännännyt Dumbledoren luokse heti kuultuaan huhuttavan, että Harmaaselkä oli hyökännyt jonkun kimppuun: Tonks ei ollut sittenkään ollut rakastunut Siriukseen...
"Ja minä olen sanonut sinulle miljoonasti", Lupin sanoi väistellen Tonksin katsetta, tuijottaen lattiaa, "että minä olen sinulle liian vanha, liian köyhä... liian vaarallinen..."
"Ja minä olen sanonut, että suhtaudut tähän järjettömästi, Remus", rouva Weasley sanoi Fleurin olan yli taputellessaan tätä selkään.
"En mitenkään järjettömästi", Lupin sanoi vakaasti. "Tonks ansaitsee jonkun nuoren ja ehjän."
"Mutta hän haluaa sinut", herra Weasley sanoi hymyillen hieman. "Ja Remus, eivät nuoret ja ehjät miehetkään välttämättä säily sellaisina." Hän viittasi surullisesti heidän välissään makaavan poikansa suuntaan.
"Tämä ei ole... oikea hetki puhua tästä asiasta", Lupin sanoi vältellen kaikkien katseita ja katsellen hämmentyneenä ympäriinsä. "Dumbledore on kuollut..."
"Dumbledore jos kuka olisi iloinnut voidessaan ajatella, että maailmassa on rahtunen enemmän rakkautta", professori McGarmiwa töksäytti...


äh... Anteeksi pitkä lainaus, mutta tämä eräs suosikki kohdistani. Saa todellakin kyyneleet silmiin.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 02, 2007, 17:51:42 kirjoittanut Odey »
Some days just have more memories than others

Poissa Posityyhtynen

  • Nokankopauttaja
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #63 : Huhtikuu 01, 2007, 16:56:58 »
Oi voi kuinka paljon niitä on nyt kun alkaa miettimään, mm.
Harry kohotti katseensa ja näki kyyneleen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeaiseen partaan
Ddore oli tässä pahoillaan ettei valinnut Harrya valvojaopp. kun ajatteli että hänellä on velvollisuuksia muutenkin, kyllä tuli tippa linssiin.

Siriuksen kaatuminen tuntui kestävän ikuisuuden, hänen ruumiinsa taipui kauniille kaarelle ja hän vajosi takaperin holvikaaressa riippuvan repaleisen verhon taa.
Tässä vaiheessa tajusin että hän oli kuollut, "Eeikä ei, miksi Row?" ja alkoi tuntua että olisin itsekkin menettänyt jotain läheistä. Samalla lailla kävi Ddore kuolemassa, mutta eräs meijän koulusta oli sanonut että Ddore kuoleeolin hirttää hänet *ärg! olin silti murtunut kuin luin sen:<

Kun Harry löysi kaksisuuntaisen peilin, minkä Sirius oli antanut hänelle Kalmanhanaukiolla, "käytä tätä, jos tarvitset minua" .
Ja kuinka Harry oli ollut varma, että näkisi Siriuksen, joka puhuisi hänelle, kova menetys Harryllekkin :<
Muutama liikuttava kohta :>
♥ When you are feeling sad, read Harry Potters and you'll be happy again, with chocolate you'll be superhappy Ü
(PS. Twilight is also good alternative)

TuliTikkuRasia

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #64 : Huhtikuu 07, 2007, 21:54:33 »
Minullakin on tunteita(ihme ja kyllä).
Itkin PV:n lopussa kun Dumledore kuoli ja haudattiin.Se oli niin surullista,kun viisas mies kuolee ja haudataan kauniisti.Luin kirjan kahdesti ja itkin molemmilla kerroilla lopussa. En olisi halunnut itkeä,mutta itkin kuitenkin.
FK:ssa on itkenyt Siriusta(vain sen takia koska tiesin sen jo etukäteen).Odotin että itkisin.En itkenyt.
Kauniit ja surulliset kohtaukset kuitenkin liikuttavat täällä sisällä*käsi rinnan päällä* jotenkin.Pottereissa niitä on miljoonia ja taas miljoonia,mutta kaikki ne jotenkin koskettavat.

Poissa Zenzibar

  • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • kesäinen-eskapisti-merirosvo-jedi-söpö-skotti
    • Home sweet home
  • Pottermore: BloodNight6399
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #65 : Toukokuu 09, 2007, 19:56:03 »
Siriuksen kuolema. Harryn ja Dumbbiksen keskustelu Sirren kuoleman jälkeen. Ja myöskin Dumbledoren kuolema, vaikken paljon tästä hahmosta perusta.
Myöskin kijrojen loput ovat mielstäni omalla tavallaan liikuttavia ja surullisia, koska silloin tuntuu hieman tyhjältä sen jälkeen.
"You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

Taskis

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #66 : Toukokuu 10, 2007, 20:29:52 »
Oma lempikirjani on Azkabanin vanki, koska rakastan yli kaiken Kelmejä koskevia tiedonmurusia ja juonenkäänteitä. Rääkyvässä röttelössä Siriuksen sanat Piskuilanille aina koskettavat: "Sinä pidit aina isoista ystävistä, jotka huolehtivat sinusta. Silloin joskus me olimme ne ystävät... minä ja Remus... ja James". Tuo jotenkin tuo niin koskettavasti mieleen Kelmien ystävyyden, joka sai niin raa'an lopun.

Viisasten Kivessä Iseeviot-peili -kohtaus liikuttaa Harryn nähdessä sukunsa kuvajaiset. "...Harry tuijotti heitä ahnaasti, painoi kätensä lasia vasten kuin toivoen että vajoaisi lasista läpi ja pääsisi heidän luokseen. Hän tunsi väkevää tuskaa, puoliksi iloa, puoliksi hirvittävää surua."

Ja tietenkin vielä Puoliverisen prinssin loppupuolelta Dumbledoren sanomana " En minä pelkää, Harry... Olen sinun kanssasi" saa kyyneleet silmiin.



Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #67 : Toukokuu 15, 2007, 14:06:40 »
Pottereissa on ihan kamalasti liikuttavia kohtia, eikä niitä kaikki todellakaan voisi edes listata tähän. On paljon sellaisia kohtia joissa tulee vähän surullinen olo, sitten on niitä kohtia jossa tuntee sellaisen tyhjän aukon sisällään, toisissa kohdissa vääntää itkua, jossain kostuu silmät ja lopuissa sitten harmittaa ja olo on muutenkin perin ikävä.

Yksi ihanista kohdista on se kun Sirius pyytää Harrya asumaan luokseen Azkabanin vangissa. Hetken riemua, sekä Harryllä että Siriuksella. Moleammt olisivat saaneet paremman tulevaisuuden. Kamalaa ettei niin koskaan voinut käydä, osoitus kuitenkin Siriuksen upeasta luonteesta.
”Tahdotko?” hän sanoi. ”Oletko tosissasi?”
”Joo olen tosissani!” Harry sanoi.
Siriuksen kolhot kasvot levisivät ensimmäiseen aitoon hymyyn, jonka Harry oli niillä nähnyt.


Toinen kohta mistä tykkään hirveästi ja mikä on minusta todella liikuttava, on se keskustelu mikä käydään kun Harry saapuu Feeniksin killan päämajaan. Minusta se on hieno keskustelu, jossa kaikki osoittavat tavallaan välittävänsä Harrysta. Tykkään kohdista, joissa välittäminen osoitetaan ja varsinkin jos Sirius on niissä mukana.

”Hän ei ole sinun poikasi”, Sirius sanoi hiljaa.
”Hän on kuin oma poikani” rouva Weasley sanoi raivoisasti. ”Keitä muita hänellä on?”
” Hänellä on minut!”
”Niin,” rouva Weasley sanoi mutristaen suutaan, ”asia vain on niin että sinun on ollut aika vaikea pitää hänestä huolta, kun olet ollut telkien takana Azkabanissa.”
Sirius nousi ylös.
” Molly, sinä et ole tämän pöydän ääressä ainoa, joka välittää Harrysta”, Lupin sanoi tiukasti. ”Istu,Sirius”.


Seuraava kohta on sellainen, missä minulla tulee aina sellainen tyhjä aukko sisälle. Kohta on niin kaikenpuolin surullinen ja kamala, että aina kun sen on lukenut täytyy pysähtyä hetkeksi miettimään.

Hänen äitinsä hoipersi takaisin osaston perälle ja hyräili itsekseen. Neville katsoi muita vähän uhmakkaan näköisenä, ikään kuin haastaen heidät nauramaan, mutta Harrysta tuntui, ettei mikään mailmassa voisi huvittaa häntä vähemmän.

Muita kohtia on vielä monet Dumbledoren ja Harryn keskustelut, niissä on tavallaan aina jotain surullista, vaikka Dumbledore onkin huumori miehiä. Puoliverisessä prinssissä, on monta kohtaa. Se kun Harry sanoo olevansa Dumbledoren miehiä läpikotaisin ja Dumbledore sanoo luolassa ettei pelkää koska on Harryn kanssa. Niissä kohdissa itkin ja itkua riittikin sitten ihan kirjan loppuun asti. Siriuksen kuolema oli kauhea tapahtuma myöskin ja kaikki ne Harryn raivoamiset.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Kira

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #68 : Toukokuu 18, 2007, 15:51:12 »
Edellämainittujen kohtauksien(Siriuksen sekä Dumledoren kuoleman) lisäksi minua liikuttaa kaikkien huolenpito ja välittäminen Harrysta. Jos jokaisesta kirjasta(paitsi AV:sta, jonka olen hukannut:') jotain sanoisi, niin ykköskirjassa liikuttavat eniten Harryn tuonti Likusteritielle...
He seisoivat kaikki kolme kokonaisen minuutin katselemassa pikkuista nyyttiä; Hagridin hartiat hytkyivät, professori McGarmiwa räpytti vimmatusti silmiään ja Dumledoren silmistä oli sammunut niissä yleensä tuikkiva valo.

...sekä Hermionen sanat ennen taistelua viisasten kivestä.
Hermionen alahuuli tärisi ja hän syöksähti äkkiä Harrya päin ja kietoi käsivartensa tämän ympärille.
"Hermione!"
"Harry-sinä olet tosi upea velho."
"Minä en ole yhtä hyvä kuin sinä", Harry sanoi hyvin häkeltyneenä, kun Hermione päästi hänet irti syleilystään.
"Minä!" Hermione sanoi. "Kirjoja! Ja nokkeluutta! On muita tärkeämpiä asioita-ystävyys ja urheus ja -voi, Harry-ole varovainen!"


SK:sta tulee ensimmäisenä mieleen Harryn ja Ronin keskustelu käytävän romahdettua.
"Jos en palaa tunnin kuluttua..."
Syntyi hyvin merkitsevä hiljaisuus.
"Minä yritän raivata näitä kiviä", Ron sanoi ja hänen äänestään kuuli, että hän yritti pitää sen vakaana. "Niin että pääset-pääset takaisin tänne. Ja Harry-"
"Nähdään kohta" Harry sanoi yrittäen saada särkyneeseen ääneensä edes vähän itsevarmuutta.


Voi kamalaa, liikutun aina Siriuksen kohdista. Tämä LP:stä.
"Voi Nuuhku-parkaa" Ron sanoi ja hengitti syvään.
"Hän taitaa todella tykätä sinusta, Harry... kuvittele että joutuu elämään rotilla."


FK:n yksi ainut lause riittää nostattamaan palan kurkkuun. Siriuksen viimeiset sanat Harrylle.
Sirius halasi häntä lyhyesti yhdellä kädellä ja sanoi karheasti: "Pidä huoli itsestäsi, Harry."

PP:ssä on todella monia kauniita ja liikuttavia kohtia. Mutta loppu liikutti tietenkin eniten ja kaksi suosikkiani siitä:
Dumbledore oli heikentänyt itsensä juomalla sitä kammottavaa lientä aivan turhaan. Harry rypisti pergamentin nyrkkiinsä ja kyynelet kirvelsivät hänen silmissään, kun Tora alkoi hänen takanaan ulvoa.

"Dumbledore saattaa tietää jotain mikä tepsii", Ron sanoi. "Missä hän on? Bill tappeli niitä mielipuolia vastaan Dumbledoren käskystä, Dumbledore on velkaa hänelle, ei hän voi jättää Billiä tuohon tilaan-"
"Ron-Dumbledore on kuollut", Ginny sanoi.
"Ei!" Lupin katsoi hurjana Ginnystä Harryyn kuin toivoen Harryn kiistävän Ginnyn sanat, mutta kun Harry ei sitä tehnyt, Lupin rojahti Billin vuoteen vieressä olevaan tuoliin ja nosti kädet kasvoilleen.

EternalEmerald

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #69 : Kesäkuu 11, 2007, 12:39:48 »
..."No, ilmeisesti Rufuksen siis onnistui lopulta tavoittaa sinut."
"Hän syytti, että olen 'Dumbledoren miehiä läpikotaisin'."
"Olipa rumasti sanottu."
"Minä sanoin, että niin olen."
Dumbledore avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten taas. Harryn takana feenikslintu Fawkes päästi matalan, lempeästi sointuvan kirkaisun. Harry meni syvästi hämilleen, kun hän yhtäkkiä tajusi, että Dumbledoren sinisinä säteilevät silmät näyttivät aika kosteilta, ja siirsi katseensa kiireesti omiin polviinsa. Mutta kun Dumbledore puhui, hänen äänensä oli vakaa.
"Olen erittäin otettu, Harry."


Tuo on yksi lempikohdistani, niin surullinen. Harry lojaalisuus Dumbledorea kohtaan on ihailtavaa!
Kirja sisältää monia surullisia kohtia. Siriuksen ja Dumbledoren kuolemat ovat liian surullisia, saavat itkemään. Pienetkin lauseet saavat ihon kananlihalle. Harryn lojaalisuus, Ronin ja Hermionen ja Haryn välinen todellinen ystävyys, Fleurin ja Billin rakkaus, kun Harry kaipaa vanhempiaan, Weasleyden antama "perhe" Harrylle jne.. On niin monia kohtia.

Poissa Räyhähenki

  • Jokapaikantuho
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Rähähää!
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #70 : Kesäkuu 11, 2007, 13:10:48 »
Minä tiesin etukäteen että Dumppis kuolee ja silti se kohta missä hän kuoli itketti!
Tuntui mahdottomalta, että niin hyvä velho kuolee ja vielä Kalkaroksen kädestä!
Tunsin voimatonta raivoa Kalkarosta kohtaan, koska toivoin, että se olisi kuollut mutta tiesin, että se kirja oli melkein lopussa ja koko tarina Rown käsissä.

Minä en tiedä miksi mutta minua liikutti myös siinä ennen VIP kokeita kun Maalisvalli sanoi jotain semmoista että taikaministeriö ei saa Dumppista kiinni koska, se teki silloin SUPERissaki semmosia temppuja ettei  Maalisvalli ollu ennen nähny.
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Poissa Emili

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #71 : Kesäkuu 13, 2007, 16:04:48 »
Kun luin VK:ta kertaalleen, rupesin itkemään siinä kohdassa, kun Harry näki sukunsa Iseviot-peilissä. En muista miten se meni. Se oli vain niin surullista, kun Harrylla ei ole vanhempia ja hän näkee heidät peilissä.

AV:ssä itkin tai tuli kyyneleet silmiin ilosta siinä kohdassa, kun Sirius tarjosi kotia Harrylle. Ajattelin jo, että Harry saisi ihanan kodin, mutta ei sitten saanutkaan. ;(

LP:ssä itkin siinä kohdassa, kun Harry piileskeli hautakiven takana ja ajatteli jotain tänne päin: "Ei, en aio kuolla, kun piileskelen haudan takana, vaan pystypäin taistellen niin kuin isänikin. Se oli niin liikuttavaa, kun luin sitä ekaa kertaa, koska en tiennyt, että kuolisiko Harry.

FK:ssa itkin siinä kohdassa, jossa Harry näki Kalkaroksen muiston. Minäkin rupesin ajattelemaan, että oliko James sittenkin vain ylimielinen koulukiusaaja?
Itkin myös siinäkohdassa, kun Sirius kuoli. Sirius oli ollut lempihahmojani ja on edelleenkin, vaikka hän onkin kuollut.

PVP:ssä rupesin itkemään siinä kohdassa, kun Harry ja Dumbledore oliat tulossa luodolta ja Harry sanoi jotain tännepäin: "Älä pelkää, minä olen tässä." Ja Dumbledore vastasi: (jotain tännepäin)"En minä pelkääkkään, koska sinä olet siinä." Se oli niin omituista ja liikuttavaa, kun Dumbledore oli niin heikko ja luotti Harryyn niin kovasti. :)
Itkin myös tietenkin, kun Dumbledore kuoli. Niin surullista, kun niin viisaan ja hyvän velhon täytyi kuolla. :(
The End

Stan

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #72 : Kesäkuu 18, 2007, 15:46:12 »
Siriuksen kuolema oli aika hmm liikuttava. Siinä taistelun tuoksinnassa Sirius lentää sen verhon taakse ja Harry huutaa ja Lupin auttaa.
Siinä mulle tuli jo vähän kyyneliä silmiin mutta taistelu oli kesken ja tuli iha muuta ajateltavaa. Siellä Dumbledoren kansliassa vasta tuli itku ja jotenki se kun se Phineas Nigellus lähtee tarkistamaan epäuskosena sieltä Kalmanhanaukiolta että onko Sirius todella kuollu oli semmone kans.
(toivon että Siriuksen kuolema on kuvattu elokuvassa yhtä surullisesti miten se kirjassa on kerrottu)

Kun Harry näkee sen Kalkaroksen muiston jossa Sirius ja James pilailevat Kalkaroksella, haukkuvat ja taikovat, siin kävi jotenki Kalkarosta sääliks, mutta sitte ku Harry ja kiinni siitä nii alko hymyilyttää koko juttu. johtuen siitä kun pidän kohista jossa Harrylle huudetaan ^^

Dumbledoren kuolema, no ite en niinkään itkeny vaa oli semmonen "surullinen hemmetti olo", mutta se ku se sille Dracolle puhu et "sinä et ole tappaja" ym.
oli aika liikutava minusta ja sitte ku Kalkaros vaa tulee ja Dumbledore anelee et se ei tekis sitä. :<

Aika monia surullisia ja hiukan surullisia kohtia on noissa kirjoissa ja kaikkia en jaksa luetella, mutta kumminkin ne lähinnä on 3-6 kirjoista. tai eihän se Harry vielä niissä ensimmäisissä kirjoissa tunteitansa niin käsitelly. (Iseeviot-peili oli muuten aika liikuttava)

dumppaa

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #73 : Kesäkuu 26, 2007, 11:35:06 »
Kirjoissa on ollut valtavasti minua liikuttavia kohtia, erityisesti ne jotka liittyvät Dumbledoreen.

Mutta joku muukin sanoi Kalkaroksen nimen, hyvin hiljaa.
"Severus..."
ääni säikytti Harrya enemmän kuin mikään mitä hän oli sinä iltana kokenut. Ensimmäisen kerran Dumbledore aneli.
"Severus... minä pyydän..."

Tuo oli jo minulle aivan liikaa, voitte vain kuvitella kuinka paljon itkin kuullessani Ddoren kuolemasta. Koko kirjan ajan olin muutenkin säälinyt Dumbledorea, kun se oli luottanut Kalkarokseen koko ajan. :< Tuo on vain aivan liian surullista kun maailman mahtavin velho alkaa anella. Meinaa tippa tulla linssiin nytkin!

"Olemme melkein perillä... minä voin ilmiinnyttää meidät kummatkin... älä pelkää..."
"En minä pelkää, Harry", Dumbledore sanoi, ja hänen äänensä oli hivenen vahvempi, vaikka vesi oli niin kylmää. "Olen sinun kanssasi"


Minun on tunnustettava... että tulin ajatelleeksi... että sinulla on kyllin velvollisuuksia muutenkin."
Harry kohotti katseensa ja näki kyynelen valuvan Dumbledoren poskea pitkään hopeiseen partaan.

Kaksi ylempää ovat myös hirmu liikuttavia kohtia.

"Kalkaros", MgGarmiwa toisti heikosti ja vajosi istumaan. "Kaikki me ihmettelimme... mutta hän luotti... aina... Kalkaros... uskomatonta..."
Ddoren kuoleman jälkeen minun kävi hirmuisesti sääli myös Minervaa, sillä hänhän oli aina ollut Dumbledoren läheinen ystävä. nyyh :<

Harry mietti, missäköhän Dumbledore oli oppinut vedenkieltä. Oli niin paljon kaikkea, mitä hän ei ollut koskaan kysynyt, niin paljon, mitä hänen olisi pitänyt sanoa...
  Ja silloin se tulvahti häneen äkkiarvaamatta, se kamala totuus, täydellisempi ja kiistattomammin kuin vielä sitä ennen. Dumbledore oli kuollut, poissa... hän puristi kultamedaljongia nyrkissään niin lujasti että sattui, mutta ei voinut estää kuumia kyyneleitä valunmasta silmistään..


Ohhoh muuten, kaikki lainaukset taisivat liittyä Ddoreen tai hänen kuolemaansa, hupsista. No, ei se mikään ihme toisaalta olekaan, koska tämä upea hahmo on koskettanut minua enemmän kuin ketkään muut yhteensä. R.I.P Ddore <3







Duff

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #74 : Kesäkuu 27, 2007, 11:23:54 »
Noh, minä en nyt jaksa kaivella niistä kirjoista niitä kohtia, mutta esimerkiksi se "En minä pelkää, Harry, olen sinun kanssasi" oli liikuttava.
Ja lisäksi Dumbledoren kuolema, ja eniten varmaan Siriuksen kuolema, olihan se yksi lempihahmoistani. Ja sen jälkeen kun olin lukenut FK:n, ja menin ulkoilemaan koiran kanssa, näin jokaisen naisen Bellatrixina, joka tappaa Siriuksen... :<<

Poissa pitsinenäliina

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #75 : Kesäkuu 27, 2007, 12:08:29 »
niin ja Dumbledoren hautajaisissa kohta jossa Harrya alkaa yhtäkkiä naurattaa, hänelle tulee mieleen Dumbledoren ensimmäisen vuoden sanat "Taukki, vollotus, kummallisuus, nipistys."

Toi on täydellinen. Sitä Dumbledore oli. Juuri noin hän olisi halunnut Harryn ajattelevan. Tää on mahtava Tekee kohtauksesta aidon, sensijaan että kaikki olisivat vain itkeneet ja siinä se. En osaa selittää. Toi oli niin kaunista. Kaunista vahvaa "höperyyttä"

Sen takia Dumbledore oli niin vahva kuin oli.

Tajuatteko? Tää on uskomaton kohta. Siinä tulee niin hieno olo. Kunnioitus.

Poissa kirja

  • Error 404: User not found
  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #76 : Heinäkuu 03, 2007, 13:45:35 »
Ainakin viidennen kirjan ja kuudennen kirjan kuolemat (sekä niiden kaikki suruasiat), sillä ne oli kuvattu niin liikuttavasti ja niille oli uhrattu tilaa ja niitä surtiin, monessa luvussakin vielä. Se suurentaa niiden surua. Lisäksi muistan kolmannen kirjan, Azkabanin vangin, kun Lupin lähtee pois, niin olen itkeytkin, sillä se oli niin liikuttavaa, vihdoin hyvä pimeydenvoimiltasuojautumisen(vai miten nyt kirjoitetaankin) opettaja, ja hän joutuisi nyt lähtemään :-( Se melkein itkettää vieläkin, yritän kuitenkin olla itkemättä.
~kirja
Jos lisäät tietoosi tilastoja, ihmiset uskovat sinua paremmin. Jo 96 %:ssa tapauksista!

Malpropre

  • Ankeuttaja
Vs: Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #77 : Heinäkuu 03, 2007, 22:47:43 »
Lainaus käyttäjältä: Biozell
Kyllä minä itkin viidennessä kirjassa... Se ei kylä liittynyt Sirren kuolemaan (joka saattoi johtua siitä, että joku möläytti jo etukäteen sen kuolemisen) :P

 Snape´s worst memory -luku oli aika hirveä loppujen lopuksi. Se miten Kalkaros kuvattiin niin todenmkaisesti koulukiusatuksi, riipaisi aika syvältä. Tuollaista voi nimittäin tapahtua ihan oikeassakin elämässä.

todellakin minä säälin kalkarosta. FK:ssa vasta tajusin mitä kalkaros on saanut kestää. toivon että kalkaros selviää lapusuudensa vaikeuksisat ja jatkaa eteenpäin!

Jeps, itseäkin liikutti Kalkaroksen muistot, koska itse koulukiusattuna tiedän tasan tarkkaan miltä se helvetti tuntuu.
Sen tähden minulta ei ole oikein herunut sympatia Sirrelle, tosin en ollut kovin innostunut hänestä alunperinkään. Kalkaroksen pahin muisto laski pisteitä entisestään.

[off]
Lainaus
Minä en tuossa Snape’s Worst Memory –luvussa itkenyt yhtään. Minä nauroin, samaistuin sekunnissa kymmenen kertaa enemmän Kelmeihin, mutta Lilyyn myös. En vain pysty samaistumaan Kalkarokseen ; säälimään kyllä.

Herneet nenään. Kiusaaminen on tosi hauska juttu, joo![/off]

Myöskin kohtaus Nevillen vanhempien kanssa oli liikuttava.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 03, 2007, 23:00:39 kirjoittanut Malpropre »

Poissa viuhka

  • salakielinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Weasley is our king♥
    • livejournal
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #78 : Heinäkuu 10, 2007, 22:34:27 »
Oikeastaan vain HBP:tä lukiessani olen liikuttunut. Viidessä ensimmäisessä oli tietty surullisiakin juttuja, mutta eivät ne pahemmin hetkauttaneet (en vieläkään pysty olemaan surullinen Siriuksen kuolemasta, hän jäi ainakin minulle todella etäiseksi hahmoksi). Mutta voi sitä tuskaa kun ensimmäisen kerran luin Dumbledoren kuolemakohtauksen. Luin sitä joskus viideltä aamuyöllä (enkunkieliseen tekstiin oli paljon helpompi keskittyä yön hiljaisuudessa .. :p) ja vollotin suurinpiirtein silmät päästäni. Joka kerta kun luen Puoliveristä prinssiä tuosta kohdasta, kyyneleet kyllä tulee silmiin. Samaten jo aiemmassa vaiheessa kun Harry kertoo D:lle sanoneensa Rymistyirille olevansa 'Dumbledoren miehiä läpikotaisin', se on kamalaa luettavaa kun Dumbledore liikuttuu ja kun he ovat niin läheisiä ja sitten tietää mitä kuitenkin tulee tapahtumaan. :'/

Kalkaroksen muisto on myös aika kurkkua kuristava kohta, Kalkaroksen kokema vääryys yhdistettynä Harryn pettymykseen omaa isää kohtaan on kamalaa.
Don't cry because it's over, smile because it happened.

Fleurosa

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #79 : Heinäkuu 10, 2007, 23:08:48 »
Olen liikuttunut aika monessakin kohtaa, monessakin kirjassa. Voisimpa sanoakin että jokaisessa Potter-kirjassa on ollut jokin liikuttava kohta. Elokuvissa samaten. Voisin tässä mainitakin pari tiettyä kohtaa joistakin kirjoista, jotka ovat jääneet mieleeni.

Salaisuuksien kammiossa sekä elokuvassa että kirjassa minua liikutti, suretti lopussa kohta jossa Harry sanoo Ginnylle basiliskin hampaan lävistäessään tämän käden, jotain siihen tyyliin että ' lähde, löydät Ronin ja Hermionen kun seuraat käytävää' muuta en valitettavasti Harryn sanoista tarkalleen muista, mutta sen kuitenkin että tämä kohta liikutti minua. Luulin melkeimpä katsoessani elokuvaa, että Harry oikeasti kuolee. Tuli kyllä tippa linssiin.

Liekehtivässä pikarissa samaten elokuvassa kuin kirjassakin, minua kosketti pari kohtaa loppuvaiheesta. Ensinnäkin se, jossa Cedrig kuolee. Aina kaikki tämänkaltaiset kohdat suorastaan itkettävät minua, oli elokuva mikä tahansa näin ollen tiedän että tulee kyynel puseroon myös Feeniksin kilta-elokuvassa. Toinen kohta oli erittäin dramaattinen ja koskettava mielestäni, siinä purskahin itkuun. Ehkä samalla saatoin itkeä onnestakin. Kohta oli se, kun Voldemort ja Harry kaksintaistelevat, Voldemort lausuu muistaakseni Avadra Kevadra loitsun ja Harry karkotaseet. Samalla heidän välilleen syntyy yhteys, joka alkaa myöskin purkautua ja muodostaa kehää. Samalla Voldemortin sauvasta leijailee ilmoihin kaikki ne, jotka hän on käsittääkseni murhannut sauvalla. Ensinnä se talonmies, Harryn vanhemmat ja lopuksi Cedrig. Onnellista tässä on se, että Lily ja James antavat Harrylle apua jotta hän pääsee pakoon ja kun Harry näkee vanhempansa. Itku tuli siinä kohti kun Cedrigin haamu sanoo Harrylle jotain tähän tapaan ' Vie ruumiini mukanasi takaisin, minä pyydän'. Tämä kohta on jotenkin niin surullinen, meinaa nyttenkin sitä kirjoittaessa itketyttää.

Tässä oli siis pari kohtaa joissa liikutuin, on niitä enemmänkin, esimerkiksi Puoliverisessä prinssissä . Tälläinen itkupilli siis olen ;)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 18, 2007, 19:58:06 kirjoittanut Fleurosa »

riikka

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #80 : Heinäkuu 16, 2007, 23:58:50 »
HBP s. 603:

"Ron, he saw, was now holding Hermione and stroking her hair while she sobbed into his shoulder, tears dripping from the end of his own long nose."

Kyllä tämä liikutti eniten kaikista. Ron ei ole itkenyt koko kirjasarjan aikana ennen tätä ja kun onhan siinä Hermione ja... En minä tiedä, tämä nyt vain kosketti niin.

/edit. Ja Snape's worst memory oli liikuttava myös ja kuudennen kirjan lopussa oleva kohtaus:
'DON'T-' screamed Snape, and his face was suddenly demented, inhuman, as though he was in as much pain as the yelping, howling dog stuck in the burning house behind them, '- CALL ME COWARD!'

Voi Severusta. :'<
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 17, 2007, 00:06:58 kirjoittanut riikka »

Poissa Grainne

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #81 : Heinäkuu 17, 2007, 12:06:13 »

[off]
Lainaus
Minä en tuossa Snape’s Worst Memory –luvussa itkenyt yhtään. Minä nauroin, samaistuin sekunnissa kymmenen kertaa enemmän Kelmeihin, mutta Lilyyn myös. En vain pysty samaistumaan Kalkarokseen ; säälimään kyllä.

Herneet nenään. Kiusaaminen on tosi hauska juttu, joo![/off]

Offtopic:Tähän nyt on pakko kommentoida väliin. Ei, ei se kiusaaminen hauska juttu ole, tiedän sen koska minuakin on kiusattu. Mutta tiedän myös millaista on kun v-mäinen opettaja nöyryyttää koko luokan edessä - ehkäpä siksi Severukselle ei monelta herunutkaan kuin korkeintaan sääliä. ;) Severus siis - tapahtuneen valossa - pisti myöhemmin vahingon kiertämään, ja se taas laski hänen pisteitään minun silmissäni. Jokainen kokee ja samaistuu eri tavalla, eikä tässä kuitenkaan ole kysymys mistään koulukiusatut vastaan koulukiusaajat -kamppailusta.

Asiaan. Olen liikuttunut monessakin surullisessa kohtauksessa, mutta luonnollisestikin se tapahtuma vitoskirjassa vetää edelleenkin pisimmän korren. Konseptini menivät pahemman kerran sekaisin, joten kohtaus ansaitsee tulla vielä kerratuksi tänne.
En koskaan itke kirjoja lukiessa, mutta Feeniksin killan kolme viimeistä lukua vollotin kuin seula. Suosikkihahmon kuolema oli vaan aivan liikaa. Tiesin silloin ennakkoon että yksi hahmoista tulee kuolemaan, ja siinä vaiheessa kun Harry näkee kohtalokkaan unensa, minä aavistin ja tiesin että se tulisi olemaan Sirius. Täytyi vaan paniikinomaisesti kaahata eteenpäin siinä toivossa että olisinkin väärässä. Taistelukohtaus ministeriössä oli yhtä kiivasta hässäkkää, ja sitten tuli lause Seuraava valosuihku osui häntä suoraan rintaan. Bang. Siinä se tuli. Ei epäilystäkään etteikö verhon läpi hujahtaminen ollut yhtä kuin kuolema. Kirja täytyi laittaa vähäksi aikaa syrjään, koska en yksinkertaisesti nähnyt enää tekstiä. Sain hammasta purren jotenkuten kahlattua läpi Harryn raivoamisen ja Dumbledoren kansliakeskustelun (muistaakseni keitin itselleni jossain välissä teetä ihan vain jotta rauhoittuisin XD). Sitten Dumbledore vuodatti sen kyyneleensä, ja taas tuli tauon paikka.

Pieniä ilkeitä iskuja yksi toisensa jälkeen; Nick, Siriuksen peilit, jopa Phineas Nigelluksen reaktio.

No niin, suosikkihahmon menetyksessä oli jo ihan tarpeeksi tuskaa, mutta erityisen vaikeaksi asian teki syvyys jolla JK kuvailee Harryn surua jälkeenpäin. Se oli kovin liikuttavaa kun luin sitä ensimmäisen kerran, ja asia sai uutta merkitystä kun sittemmin näin oman isäni kuolevan. Tiedän täsmälleen miltä Harrysta tuntuu kun maailma jakautuu kahtia, siihen missä kyseinen ihminen oli ja siihen missä häntä ei ole, ja miltä tuntuu kun ei haluaisi olla yksin mutta kuitenkin seurassa kaipaa vain yksinoloa.
Voisin vaikka vannoa että JK on laittanut omakohtaisia kokemuksiaan tuon surun kuvailuun, ja siitä syystä seuraava kohtaus on edelleenkin liikuttavin kohtaus kirjoissa - se ansaitsee tulla sepustetuksi vielä kerran, sen verran hienoa tekstiä se on:

***

Hän käveli vähän matkaa järven rantaa, istahti sen penkerelle pusikon taakse suojaan ohikulkijoiden katseilta ja jäi tuijottamaan kimmeltämään veteen ja miettimään...
Kenties hän siksi halusi olla yksin, että oli tuntenut itsensä muista eristetyksi siitä asti kun oli puhunut Dumbledoren kanssa. Näkymätön muuri erotti hänet muusta maailmasta. Hän oli - hän oli aina ollut - merkitty mies. Ennen hän vain ei ollut todella ymmärtänyt, mitä se merkitsisi...
Mutta kun hän istui siinä järvenrannassa ja hirvittävä suru painoi häntä ja Siriuksen menetys tuntui vereksenä, hän ei pystynyt tuntemaan mitään suurta pelkoa. Aurinko paistoi ja kaikkialla hänen ympärillään oli nauravia ihmisiä, ja vaikka hän tunsi olevansa heistä niin kaukana kuin kuuluisi eri lajiin, hänen oli silti hirveän vaikea uskoa, että hänen täytyi vielä syyllistyä tai kuolla murhaan...
Hän istui siinä kauan, tuijotteli veteen, yritti olla ajattelematta kummisetäänsä tai muistamatta, miten suoraan siinä vastapäätä, vastarannalla, Sirius oli kerran lyyhistynyt yrittäessään karkottaa sataa ankeuttajaa...
Aurinko oli ehtinyt laskeutua, kun hän tajusi palelevansa. Hän nousi ylös ja palasi linnaan pyyhkien kulkiessaan kasvojaan hihaan.


***

Tuossa kohtauksessa on niin paljon asiaa. Harrysta huokuu surun ja yksinäisyyden lisäksi myös tietynlainen rauha - tai ainakin tapahtuneen hyväksyminen. Aikuistumiseksi sitä kai sanotaan.
"Tiedätkö, mitä koirat tekevät susille?"

Leung

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #82 : Heinäkuu 24, 2007, 18:11:07 »
Oon lukenu ykkösest kutoseen kirjat, ja kutosessa oli selvästi ihanimmat kohdat. Se oli liikuttavaa kokoajan sen jälkeen ku Dumbledore joi sitä litkua ja tuli heikoks.
Itkin siitä lähtien melkee kokoajan ja erityisesti siinä ku Dumppis oli kuollu ja Harry kerto muille siitä, ku ne ei uskonu ja meni kattomaan.
Siriuksen kuolema ei itse asias kauheesti liikuttanu mua, en tiiä miks, vaikka Sirius oliki tärkee hahmo. <3

Fleurosa

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #83 : Elokuu 18, 2007, 20:11:59 »
Myöskin PP:ssä tosi koskettava hetki on tämä:

"Me tullaan mukaan, Harry", Ron sanoi.
"Minne?"
"Sinun tätisi ja setäsi taloon", Ron sanoi. "Ja sitten me lähdetään sinun mukaasi, minne sitten menetkin."
"Ei -" Harry sanoi nopeasti; tähän hän ei ollut varautunut, hän oli luullut, että he ymmärtäisivät että hänen täytyi tehdä tuo kaikkein vaarallisin matka yksin.
"Sinä sanoit meille kerran", Hermione sanoi hiljaa, "että meillä on aikaa kääntyä takaisin, jos me halutaan. Meillä on ollu aikaa."
"Me ollaan sinun kanssasi, tapahtui mitä tapahtui", Ron sanoi.

Minäkin niin pidän tuosta kohdasta, eniten tuosta hermionen repliikistä. Se on vain jotenkin niin koskettavan kaunis. Nousi kyllä tippa linssiin kun luin sen, meni melkein koko kirjan loppu siinä pillittäessä. Kun ajattelee tuota tarkkaan, Harryhän on monta kertaa sanonut ystävilleen, että lähtee yksin aina vaarallisiin tilanteisiin, hän ei halua että ystävilleen tapahtuu mitään. Ja sitten kun Hermione sanoo tuon, se on niin ihana. Se kertoo myös sen että Hermione ja Ron tosissaan välittävät Harrysta, samoin kuin Harry välittää heistä. Heidän ystävyys on minusta niin ihailtavaa.

sinny

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #84 : Syyskuu 27, 2007, 14:27:21 »
Ne oli joskus inhottavan liikuttavia kohtia, kun Percy tapasi isänsä ministeriössä, tai Molly puhui Percystä ym. JA sitten LP:ssä Fleur katsoo Billiä *sillä silmällä*, enkä kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota silloin. Mutta sitten kun puhuttiin Billin ja Fleurin häistä myöhemmissä kirjoissa, no en hyvin piitannut siitäkään (enkä muistanut sitä Liekehtivän Pikarin kohtaa silloin.) Nyt kun luen 100000potenssiin10 kertaa kirjasarjaa ja ihastelin nyt tuota LP:n kohtaa oikein kunnolla (kun tiesin miten siinä tulee käymään)
 Ihanata

Mystica

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #85 : Lokakuu 02, 2007, 13:28:41 »
Joo, liikuttavia kohtiahan on niin miljoonasti, muttapistän tähän nyt jotain:

Lainaus
  "SIRIUS!" hän (Harry) huusi täyttä kurkkua. "SIRIUS!"
  "Harry, hän ei voi tulla sieltä", Lupin sanoi särkyneellä äänellä ja ponnisteli pidätelläkseen Harrya. " Hän ei voi tulla, koska hän on k-"
  " HÄN - EI - OLE - KUOLLUT!" Harry karjui. " SIRIUS!"
tässä kohtaa minä vasta kun ensimmäisen kerran luin FK:n tajusin, että Sirius on kuollut... *snif* Ja taisin ihan itkeäkkin.
Toinen on, PP:n kohta, jossa ...ööh... Dumbledore on juuri kuollut, jaa... Noo, laitan nyt lainauksen siitäkin:
Lainaus
Ja yhtäkkiä Harrylle valkeni, miksi Tonksin suojelius oli selllainen kun oli, miksi hänen hiuksensa olivat hiirenväriset ja miksi hän oli sännännyt Dubledoren luokse heti kuultuaan huhuttavan, että Harmaaselkä oli hyökännyt jonkun kimppuun: Topnks ei ollutkaan rakastunut Siriukseen...
  " Ja minä olen sanonut sinulle miljoonasti", Lupin sanoi väistellen Tonksin katsetta, tuijottaen lattiaan, " että  minä len sinulle liian vanha liian köyhä... liian vaarallinen..."
*vähän eteenpäin*
  " Tämäö ei ole... oikea hetki puhua tästä asiasta", Lupin sanoi väistellen kaikkien katseita, ja katsellen hämmentyneenä ympäriinsä. " Dumbledore on kuollut..."
  " Dumbledore jos kuka olisi ollut iloinen voidessaan ajatella, että maailmassa on rahtunen enemmän rakkautta"
MInäpidän tuosta kohdasta. Etenkin McGarmiwan hyvästä lopu kommentista... Tässäkin kohtaan liikutuin aika suurenlaisesti, ja seuraavana päivänä en muusta puhunutkaan kotona ku siiä, että Tonks on rakastunut Remukseen. =)
Sitten Dumbledoren hautajaisista:
Lainaus
... Tonks, jonka hiukset olivat kuin ihmeen kaupalla taas heleän pinkin, Remus Lupin, joka näytti pitävän Tonksia kädestä...
<3 ihana kohta, jossa jouduin pyyhkimään kyyneliä silmä kulmasta...
Lainaus
Ron näköjään halasi Hermionea ja silitti tämän hiuksia Hermionen itkiessä hänen olkaansa vasten, ja kyyneleet valuivat myös Ronin omankin pitkän nenän päästä.
Tässäkin kohtaa jouduin pyyhkimään kyyneliä, itsekkään syytä tietämättä.

sinny

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #86 : Lokakuu 21, 2007, 14:07:28 »

Toinen on, PP:n kohta, jossa ...ööh... Dumbledore on juuri kuollut, jaa... Noo, laitan nyt lainauksen siitäkin:
Lainaus
Ja yhtäkkiä Harrylle valkeni, miksi Tonksin suojelius oli selllainen kun oli, miksi hänen hiuksensa olivat hiirenväriset ja miksi hän oli sännännyt Dubledoren luokse heti kuultuaan huhuttavan, että Harmaaselkä oli hyökännyt jonkun kimppuun: Topnks ei ollutkaan rakastunut Siriukseen...
  " Ja minä olen sanonut sinulle miljoonasti", Lupin sanoi väistellen Tonksin katsetta, tuijottaen lattiaan, " että  minä len sinulle liian vanha liian köyhä... liian vaarallinen..."
*vähän eteenpäin*
  " Tämäö ei ole... oikea hetki puhua tästä asiasta", Lupin sanoi väistellen kaikkien katseita, ja katsellen hämmentyneenä ympäriinsä. " Dumbledore on kuollut..."
  " Dumbledore jos kuka olisi ollut iloinen voidessaan ajatella, että maailmassa on rahtunen enemmän rakkautta"
MInäpidän tuosta kohdasta. Etenkin McGarmiwan hyvästä lopu kommentista... Tässäkin kohtaan liikutuin aika suurenlaisesti, ja seuraavana päivänä en muusta puhunutkaan kotona ku siiä, että Tonks on rakastunut Remukseen. =)
Sitten Dumbledoren hautajaisista:
Lainaus
... Tonks, jonka hiukset olivat kuin ihmeen kaupalla taas heleän pinkin, Remus Lupin, joka näytti pitävän Tonksia kädestä...
<3 ihana kohta, jossa jouduin pyyhkimään kyyneliä silmä kulmasta...

 Samat^^ pääsin taas Puoliverisen Prinssin loppusivuille ja nämähän siellä vastaan tulivat.. Aivan käsittämättömän hienoja kohtaksia kun alkaa ajatella Tonksia ja sitten sitä, kun Lupin ei hyvin kiinnittänyt tähän huomiota (ennen). Ihan tyhmää olisi ajatella, että Tonks ja Billy olisivat löytäneet toisensa, ja Lupin ja.... Fleur!!!!!? yäh.

Slytherin

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #87 : Lokakuu 25, 2007, 13:51:09 »
Mä oikeesti aloin itkemään kun Sirius kuoli.Olin ihan shokissa ja en pystyny estään kyynelten tulemista.Joka kerta kun luen vitosen mä alan itkemään siin kohdas.Sekin vielä,että Harry ei halunnut uskoa Siriusta kuolleeks vaan huusi "Ei!Ei!Sirius!" nii sekin oli aika liikuttavaa.Ja vitos elokuvas kun Harry halaa Siriusta ennen kuin lähtee kouluun se jotenki liikutti ja melkein aloin itkeen elokuvis..Ja Dumbledorenkin kuolema järkytti.Ei kuitenkaan ihan kyyneliin.Tietty joskus kun joku sohlaa kirjassa jotain mikä vaikka alkaa nolottaa mua vaikka en liity kirjaan mitenkään nostan katseeni kairjasta ja huudan aina "Sä oot nolo!" tai jotain tollasta.
Joskus kirjat vaan saa mut liikuttuun niin paljon jos ne on kietonut mut kokonaan siihen maailman.Vähän niin kuin Potterit.

Poissa morvanvarjo

  • o_O
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #88 : Lokakuu 26, 2007, 22:24:15 »
Mun mielestä ehkä liikuttavimpia kohtauksia kirjoissa on ilman muuta ainakin Dumbledoren hautajaiset. En nyt suoranaisesti itke, mutta luen sitä kohtaa aina niin syvällä tunnelatauksella, (lue = itkee sisäänpäin) että tuntuu kuin olisi joku kirjan henkilö. Niin syvissä tunnekuvauksissa kun on helppoa samaistua johonkin henkilöön, ja se juuri on Rowlingin upea taito. ;)
When Remus Lupin rules the world all problems will be solved with chocolate.

Poissa Velns Meica

  • Viinirypäleiden suursyömäri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #89 : Marraskuu 03, 2007, 20:52:19 »
Liikuttavampia kohtia ovat minusta olleet aina kun kerrotaan Kelmeistä yleensä. Kelmien tarina on niin julma, niin kaunis.... Esim VK:ssa, kohta millon Dumblis, Minerva ja Hagrid tuovat Harrya Dursleylle (eka luku), se on niin ihana, suloinen.
 Noiden lisäksi on tietenkin myös Siriuksen ja Dumbledoren kuolema. Myös Cedricin kuolema liikutti paljon.
AK on minusta ehkä surullisin kirja, koska siellä on esim. Siriuksen tarina ja lisää kelmeistä <3
Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme. Vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.

Tilta

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #90 : Joulukuu 31, 2007, 23:32:29 »
Minua liikutti eritysisesti se kohta Puoliverisen Prinssin lopussa, jossa Dumbledore kuoli. Tai tarkemmin sanottuna juuri kuolemaa edeltävä kohta. Siinä Dumbledore aneli hiljaa pelastusta Kalkarokselta. Se oli jotain niin liikuttavaa, sillä Dumbledore oli aina luottanut Kalkarokseen ja hän oli sillä hetkellä niin heikko ja se kun hän aneli Kalkarosta ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Mutta Dumpledoren ainoa toivo oli Kalkaros ja se miten hän luotti Kalkarokseen kuoleman kielillä ja kuinka Kalkaros viimein petti hänet. Se oli jotain sydäntä vihlovaa.. Tai siis todella surullista ja pysyin aidosti samaistumaan Dumbledoren tuskaan. :( Hän oli aina luottanut Kalkarokseen, sanoivat muut mitä tahansa ja luotti viimeisillä hetkilläänkin mutta Kalkaros ei sitä sitten viimein ansainnut eikä liioin arvostanut. Se kohta minua siis liikutti ehkä eniten.

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #91 : Tammikuu 20, 2008, 11:35:47 »
Siriuksen kuolema ehkä eniten. Ja Dumbledoren kuolema kanssa. Minä en aluksi uskonut, että se oli kuollut, oletin sen koko ajan pomppaavan pystyyn jossain vaiheessa. Dumbledoren hautajaiset olivat kuitenkin varmaan viela liikuttavammat, kun se kohta, missä se kuolee. Ja se kun Harry jätti Ginnyn. Ja viitoskirjasta se, missä Neville tapasi vanhempansa sairaalassa. Mielestäni kuitenkin seiska oli kaikista liikuttavin kirja.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

Poissa Mega

  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #92 : Helmikuu 02, 2008, 15:31:34 »
En ole hirveästi itkenyt kirjasarjan aikana, mutta kuitenkin muutaman kerran.
Dumbledoren kuolema, ja hautaiset. Itkin keskellä yötä, onneksi muu perheen väki ei herännyt, olisi tullu vielä kysyyn että mitä mä poraan. Siriuksen kuolema, kuitenkin niin hyvä hahmo ja Harrylle niin tärkee. Liekehtivässä pikarissa hautausmaalla Voldemortin sanat "Tapa turha", ja sitten Cedricin kuolema, lempihahmojani kun kyseinen henkilö (Cedric) oli.
Kuolemat on liikuttanut lähinnä...

Emparrot

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #93 : Helmikuu 02, 2008, 19:44:20 »
En aio kerrata näitä loputtomiin, mutta joo: Sirren, Dumbledoren ja Cedricin kuolemat oli tietysti kamalia ja näin, mutten siis aio vatvoa asiaa enempää.

Ja yhtäkkiä Harrylle valkeni, miksi Tonksin suojelius oli selllainen kun oli, miksi hänen hiuksensa olivat hiirenväriset ja miksi hän oli sännännyt Dubledoren luokse heti kuultuaan huhuttavan, että Harmaaselkä oli hyökännyt jonkun kimppuun: Topnks ei ollutkaan rakastunut Siriukseen...
  " Ja minä olen sanonut sinulle miljoonasti", Lupin sanoi väistellen Tonksin katsetta, tuijottaen lattiaan, " että  minä len sinulle liian vanha liian köyhä... liian vaarallinen..."
*vähän eteenpäin*
  " Tämäö ei ole... oikea hetki puhua tästä asiasta", Lupin sanoi väistellen kaikkien katseita, ja katsellen hämmentyneenä ympäriinsä. " Dumbledore on kuollut..."
  " Dumbledore jos kuka olisi ollut iloinen voidessaan ajatella, että maailmassa on rahtunen enemmän rakkautta"


Voi että, kun se on niin nättiä...
En keksi yhtään mitään muuta, muoksin, kun muistan.

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #94 : Helmikuu 13, 2008, 23:06:04 »
Mua ei koskaan ala itkettämään kun luen esim. Pottereita, mutta kun kirjoitan jotain liikuttavaa tekstiä niin voi alkaa itkettämään, esim. melkein itkin kun kirjoitin UET:n lopun... Ainakin kun Dumppis kuoli niin se oli aika liikuttava juttu, että vähän niin kuin oikeasti joku tärkeä henkilö olisi kuollut, vaikka sehän oli vain kirjojemme Dumbledore... PP:n loppu oli liikuttava.

// oli pakko editoida, koska ajateltuani näitä tarkemmin, voisin muokata viestiäni.

Mielestäni Severuksen muisto oli yksi koskettavista kohdista, koska siitä ymmärtää miten väärinymmärretty tämä on. Severustahan kiusattiin koulussa melko olemattomista syistä, ja kun Harry saa tietää tämän muiston, jota hän ei koskaan halunnut kertoa kellekään, niin tekisi mieli suorastaan kuristaa Harry. Severuksen muistossa oli myös juuri se, että kun Lily tuli puolustamaan tätä, tykästyin Lilyyn, koska tämä näki Sevessä sitten jotain muuta kuin muut, mutta myöhemmin menee naimisiin Jamesin kanssa, joka oli juuri se pääkiusaaja. En ymmärrä tätä, tuntui jotenkin siltä että Lily olisi pettänyt Severuksen, koska tämä oli uskonut tähän, mutta sitten noinvaan menee sen Jamesinsä kanssa naimisiin. Ärsyttävää on vielä se, että juuri Harry, joka on Seven kiusaajan poika, saa tietää muiston.

Toinen liikuttava kohta oli mielestäni se, kun kuudennessa kirjassa oli Sektumsempra-kohtaus. En ymmärrä Harryä. Draco oli todella huonossa tilanteessa silloin, koska tämä pelkäsi Voldemortin tappavan tämän ja tämän perheen, joka on luultavasti yksi hänen pahimmista peloistaan, ja sitten se Harry vaan hyökkää tämän kimppuun, vaikka tilanne oli ihan ymmärrettävissä. Draco selvästi ilmaisi tilanteensa ja Harry vaikuttaa siltä, että voisi siltä seisomalta vaikka kertoa koko koululle, että Draco itkee vessassa, ilman minkäänlaista myötätuntoa. Sillä hetkellä minä toivoin sitä, että Draco olisi vaikka tappanut Harryn tai Seve olisi rökittänyt tämän oikein kunnolla.

Sirre/Dumppis/yms. tilanteet kuuluvat joukkoon.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 01, 2008, 22:16:06 kirjoittanut Azura »
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

STR

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #95 : Maaliskuu 01, 2008, 21:16:40 »
Mieleeni muistuu nyt ainakin kolmen henkilön kuolemat, jotka itketti mua.

Ensinnäkin Dumbledoren kuolema. Varsinkin sen takia, että Kalkaros tappoi sen. Dumbledore kun niin luotti Kalkarokseen. Ja tietysti siinä itketti myös Harryn, Hagridin ym. suru siitä sen kuolemasta.
Sitten tietysti myös Siriuksen kuolema. Juuri ennempää se sanoi Harrylle, että "Sitten kun tämä kaikki on ohi, niin voimme olla oikea perhe" tai jotain tohon suuntaan. Ja sitten se menikin kuolemaan.. :'| Eli niistä suunnitelmista ei tullut mitään, eikä Harrylle jäänyt enää ketään oikeita ja rakkaita sukulaisia.
Ja kolmantena Cedricin kuolema. Se vaan oli niin surullista. Ja sen jälkeen kun jotkut ei uskonut Harryä, että Voldemort on palannut ja että se oli tappanut Cedricin..

Mitsuki

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #96 : Maaliskuu 02, 2008, 11:04:07 »
Luin viime viikon koko ajan PP:tä, ja monestikin kyyneleet tulivat silmiin.. Tässä esimerkkejä.. (ei nyt ihan koko ajan tullut, mutta silloin kun Dumbledore kuoli, ja hautajaisissa..)

"En minä pelkää Harry. Olen sinun kanssasi."

"Rymistyir sanoi että olen Dumbledoren miehiä läpikotaisin"
"Olipa rumasti sanottu"
"Minä vastasin siihen että niin olen"
Ja kun Dumbledorella kostui silmät..

Eniten mua liikutti se ku Ginny ryntäs Harryn kaulaan kun he olivat voittaneet huispauksen.Ja tietenkin Dumbledoren kuolema sekä Siriuksen.

Tuo todellakin, oli ihana kohta. Ja nuo kaikki.

Ja Dumbledoren hautajaiset. Ensinnäkin, hän oli kuollut ja toiseksi, myös Harry erosi Ginnystä.

Joo että... Hehe.


Poissa Minsvo

  • shakes all over like a jellyfish
  • Vuotislainen
    • dA
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #97 : Kesäkuu 12, 2008, 14:30:57 »
Liikuttaneet ihan kyyneliin asti? Liian lievä ilmaisu minulle. Itkin paljon, ja vuolaasti kun Dumbledore kuoli. Itken edelleen, jos sitä kirjaa luen. Sivut ovat aivan ryppyiset. Itku oli silmässä jo ennen kuin hän kuoli, ja kun feeniks vielä alkoi laulaa, ei itkulle tullut loppua. Olisin itkenyt kaikissa muissakin kuolemissa niin, mutta esimerkiksi Remukan kuolemasta kerrottiin vain yhdellä lauseella. Yhyy.

Poissa Niënor

  • Murheenkryynihkö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #98 : Kesäkuu 12, 2008, 19:46:54 »
Se oli tosi liikuttava kohta, kun Harry oli (Kuoleman Varjeluksissa) katsonut Kalkaroksen muistot & sen jälkeen lähti Kiellettyyn metsään vanhempiensa, Siriuksen ja Lupinin "haamujen" kanssa.
Ja Siriuksen kuolema oli tosi paha järkytys, en ois voinu kuvitella et se kuolee näin nopeesti, ja se oli viel miun lempihahmo.
Miun piti kans lukee varmaan 3 kertaa se kohta, mis (Kuoleman varjelukset) sanottiin, et Tonks & Lupin on kuolleet. En oikeest voinu uskoo, et ne ois kuollu. Molemmat kaikenlisäks!
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 13, 2008, 12:42:23 kirjoittanut Niënor »
- Merri.
- What?
- I'm hungry.

Poissa Chrystal

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #99 : Kesäkuu 13, 2008, 12:19:12 »
Se oli tosi liikuttava kohta, kun Harry oli (Kuoleman Varjeluksissa) katsonut Kalkaroksen muistot & sen jälkeen lähti Kiellettyyn metsään vanhempiensa, Siriuksen ja Lupinin "haamujen" kanssa.


Niin oli, se saa liki aina itkemään, eikä itku kyllä lopu aivan heti, on niin surullista kun Harry tietää kuolevansa... Kuoleman varjelukset kyllä itkettää läpeensä, Dobbyn kuolema... Tai kun Harry menee Suureen saliin ja saa tietää Tonksin ja Lupinin kuolleen ja kun Weasleyt itkevät Frediä. Siriuksen kuolemaa en tosin itkenyt, koska se tuli niin yllättäen ja äkkiä, että vain järkytyin. Dumbledoren kuollessa en itkenyt, mutta ne hautajaiset...
« Viimeksi muokattu: Elokuu 02, 2010, 13:42:25 kirjoittanut Chrystal »
"Ron kuule, sinä tiedät vallan mainiosti, että Harryn ja minut kasvattivat jästit!" Hermione sanoi. "Me ei kuultu lapsina tuollaisia satuja, me kuultiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Tuhkimo-"
"Mikä se on, joku sairausko?"
-Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

Poissa Jukka

  • Vuotislainen
Koskettavat hetket
« Vastaus #100 : Kesäkuu 13, 2008, 19:14:37 »
Niin monia itseänikin jopa kyyneliin saakka liikuttaneita hetkiä on jo mainittu, että enpä nyt komppaile muita. Yksi (käsittääkseni vielä mainitsematon) minua koskettanut kohta oli seuraava:

Sitten professori McGarmiwa sanoi: "Lily Evans!" Harry katseli, miten hänen äitinsä käveli tärisevin jaloin eteen ja istahti vaappuvalle jakkaralle. Professori McGarmiwa pudotti lajitteluhatun hänen päähänsä, ja hattu kiljaisi melkein heti syvänpunaisia hiuksia kosketettuaan: "Rohkelikko!" Harry kuuli Kalkaroksen voihkaisevan hiljaa. Lily otti hatun päästään, ojensi McGarmiwalle ja riensi sitten hurraavien rohkelikkojen luo, mutta mennessään hän vilkaisi Kalkarosta ja hänen kasvoillaan karehti surullinen hymy. Harry näki Siriuksen siirtyävän penkillä tehdäkseen Lilylle tilaa. Lily katsahti Siriukseen, tunnisti hänet varmaankin junasta, risti käsivartensa ja käänsi päättäväisesti selkänsä.

Nimenhuuto jatkui. Harry katseli, miten Lupin, Piskuilan ja hänen isänsä menivät Lilyn ja Siriuksen jäljestä Rohkelikkojen pöytään. Kun oppilaita oli lopulta lajiteltavana enää tusinan verran, professori McGarmiwa kutsui Kalkaroksen. Harry käveli hänen perässään jakkaran viereen ja katseli, kun McGarmiwa pani hatun hänen päähänsä. "Luihuinen!", lajitteluhattu huusi. Ja Severus Kalkaros siirtyi salin toiseen päähän, pois Lilyn luota, sinne missä luihuiset hurrasivat hänelle ja Lucius Malfoy, jonka rinnassa hohteli valvojaoppilaan merkki, taputti häntä selkään saadessaan hänet vierustoverikseen"


Konkreettinen hetki, jolloin Kalkaroksen ja Lilyn tiet eroavat. "Ja Severus Kalkaros siirtyi salin toiseen päähän, pois Lilyn luota..." Luihuisissa Kalkaros tutustui sitten kuolonsyöjäkavereihinsa, joita Lily vihasi, ja joiden takia Kalkaroksen ja Lilyn tiet erkanivat myöhemmin lopullisesti. Lily lähti suositun James Potterin matkaan, ja Kalkaros jäi yksin. Tämä kohtaus jotenkin symboloi sitä koko juttua. Kalkaroksen traagista kohtaloa. Prinssin tarina -luku sisältää monia vastaavia koskettavia hetkiä. Kalkaroksen uskollisuus Dumbledorelle ja Lilylle on käsinkosketeltavan koskettavaa!

Sitten tietysti kosketti tuo Mollyn tuntema viha Bellatrixia kohtaan ja omien lapsiensa puolesta, ja se, että Molly tappoi lopulta äidin voimakkaassa vihassaan Bellatrixin. Bellatrixin kuolemaa voisi luonnehtia jopa onnelliseksi hetkeksi. Toivoa antavaksi.

Tottakai myös Nevillen sanat Voldemortille: "Minä liityn sinun joukkoihisi, kun helvetti jäätyy umpeen." Ja Harryn metsähetki vanhempiensa, Siriuksen ja Lupinin kanssa. Ja toden totta myös Aberforthin kertoma tarina Dumbledoren perheen tragediasta.

Mutta jos nyt pitäisi valita se kaikkein koskettavin kohta, niin kyllä se varmaan olisi Dumbledoren kuolema ja sen jälkipuinti. McGarmiwan, Lupinin, Hagridin ja Harryn reaktiot. Feniksin murheenmurtama laulu. Huhhuijaa. Se kohtaus sai kyllä tipat linssiin täällä päässä!


Poissa Mysteeri

  • Matkakuumeinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #101 : Kesäkuu 15, 2008, 00:25:46 »
En nyt voi laittaa sanasta sanaan mitään kohtaa tai sivunumeroja, koska yritän tässä epätoivoisesti antaa muun väen nukkua ja olla mahdollisimman hiljaa, joten varmistaminen kirjoista ei ole mahdollista. Lisäksi olen itkenyt niin monissa kohdissa, että laitan tähän nyt vain muutamia niistä.

Ensimmäisenä Dumbledoren hautajaiset. Tunnelma oli niin haikea ja kuollut hyvin rakastettu henkilö. Albus pääsi niin kauniisti, rauhallisesti ja toivottavasti levollisin mielin haudan lepoon. Ja sekin aiheutti tunnekuohun, kun jopa Ruaah oli saapunut paikalle. Kaikki kunnioittivat rehtoria ja niin minäkin.

Hedwigin kuolema oli ihan liian traaginen ja varhainen ja sekin sai itkemään. Järkytyin myös hyvin pahasti, kun selvisi, että toinen kaksosista oli kuollut. Se oli jotain aivan hirvittävää, josta en ole päässyt vieläkään ylitse. Edes Lupinin ja Tonksin kuolemat eivät ottaneet niin koville, vaikka niissäkin itkin.

Kaikki ne kohdat, joissa Harrya kuvataan isänsä näköiseksi ja että hänellä on äitinsä silmät, sykähdyttävät.

Kummallisin on ehkä se, että rakastan SK:n sitä kohtaa, jossa Harry menee ensimmäistä kertaa Kotikoloon. Jotenkin tekstistä välittyy todella kotoinen tunnelma ja tietynlainen asioiden epätarkkuus. On ihanaa, kun jossain ei ole kaikki ihan tiptop. Mollyn välittäminen vetää minut myös hiljaiseksi, samaten ne kohdat, joissa Sirius tavallaan piti Harrya isänään. Kirjat ovat täynnä menetyksiä ja lähes kaikki niistä saavat itkemään. Dobbyn kuolema aiheutti hysteeristä nyyhkytystä. Tonttuparka uhrasi itsensä Harryn tähden. Ja varsinkin Harryn suhtautuminen sen kuolemaan ja ne sanat hautakivessä. Liikuttavaa.

Seiskan viimeisen sivun luettuani itkin kauan sen vuoksi, että Potterit loppuivat. Ei varsinainen kohta kirjaa, mutta sen myöntäminen otti koville.


Murehtiminen on kuin keinutuoli. Vauhtia on, eteenpäin ei pääse.

Poissa lisssu

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #102 : Kesäkuu 23, 2008, 14:38:55 »
Niitä on paljon..

"Minä uskon - enkä milloinkaan ole näin kovasti toivonut, että erehdyn - että meillä on edessämme pimeät ja vaikeat ajat. Osa teistä tässä salissa on jo kärsinyt suoranaisesti lordi Voldemortin käsissä. Monen perhe on revitty rikki. Viikko sitten keskuudestamme otettiin oppilas.
Muistakaa Cedric. Muistakaa, jos koittaa aika jolloin joudutte valitsemaan oikean ja helpon välillä, muistakaa mitä tehtiin hyvälle, ystävälliselle ja rohkealle toverillenne vain siksi että hän sattui osumaan lordi Voldemortin tielle. Muistakaa Cedric Diggory."


Harry otti tontun syliinsä ja laski sen kyljelleen viileään ruohoon.
"Dobby, ei, älä kuole, älä kuole -"
Kotitontun katse löysi Harryn ja sen huulet tärisivät kun se yritti sanoa jotain.
"Harry... Potter..."
Ja sitten tonttu värähti eikä sen jälkeen enää liikkunut, eivätkä sen silmät olleet muuta kuin suuret, lasiset pallot, joihin sirottui valoa tähdistä, joita ne eivät nähneet.
</3

"Tässä lepää Dobby - vapaa kotitonttu"

"Katso... minua..." hän kuiskasi.
Vihreät silmät kohtasivat mustat, mutta jokin näytti siinä samassa katoavan tummien silmien syvyyksistä eikä jäljelle jäänyt muuta kuin ilmeetön tyhjä tuijotus. Harrya pidellyt käsi tömähti lattiaan eikä Kalkaros enää liikkunut.


Ja seuraavaksi Kalkaros oli polvillaan Siriuksen entisessä makuuhuoneessa. Kyyneleet valuivat hänen käyrän nenänsä päänsä, kun hän luki Lilyn lähettämää vanhaa kirjettä.

Eikä hän ehtinyt estää ennen kuin kyyneleet ryöppysivät tulikuumina ja jäätyivät siinä samassa hänen poskilleen, ja mitä järkeä oli pyyhkiä niitä pois tai teeskennellä? Hän antoi niiden valua, hänen huulensa puristuivat tiukasti yhteen ja hän katsoi korkeaa hankea, joka kätki häneltä paikan, missä lepäsi se, mitä Lilystä ja Jamesista oli jäljellä, luut varmaankin, tai tomu, eikä tiennyt eikä välittänyt siitä, että heidän elävä poikansa seisoi siinä niin lähellä, hänen sydämensä löi yhä vain ja että hän oli hengissä heidän uhrauksensa vuoksi ja juuri sillä hetkellä melkein toivoi, että nukkuisi itsekin lumen alla heidän kanssaan.

Noissa kohdissa itkin aivan täysin, ja monissa muissakin mitä en nyt jaksa etsiä kirjoista. Fredin kuolema tuli niin järkytyksenä, että siinä ei osannut liikuttua.

\"There\'s nothing you can do, Harry... nothing... He\'s gone.\"

Systen

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #103 : Kesäkuu 23, 2008, 21:46:00 »
Yksi liikuttavimmista kohdista oli mielestäni FK:ssa, sivulla 51.

Petunia-täti katsoi Harrya eri tavalla kuin koskaan ennen. Ja yhtäkkiä Harry ymmärsi kunnolla ensimmäisen kerran elämässään, että Petunia-täti oli hänen äitinsä sisar. Hän ei olisi osannut sanoa, miksi hän oivalsi sen juuri sillä hetkellä. Hän tajusi vain, ettei ollut siinä huoneessa ainoa, jolla oli jotain hajua siitä, mitä lordi Voldemortin paluuu saattoi merkitä. Petunia-täti ei ollut kertaakaan elämässään katsonut häntä sillä tavalla.

Kiihkeä teeskentely, jota Petunia-täti oli jatkanut Harryn koko elämän ajan - ettei taikuutta ollut olemassakaan eikä mitään muuta maailmaa kuin se, missä han asui Vernon-sedän kanssa - tuntui loppuneen.

Jotenkin, tavalla jota en osaa selittää, jokin liikahti sisälläni luettuani tämän kohdan.

Poissa Meew

  • Valkea susityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kelmit for ever
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #104 : Heinäkuu 14, 2008, 16:57:42 »
Jooh.. Harry Potter kirjat on TÄYNNÄ sellasia liikuttavia kohtauksia... Eniten kyllä liikuttaa nää kaikki kuolemat, ja Sirius.. Se, miten läheisiä Siriuksesta ja Harrystä tuli. Ja ne Siriuksen lähettämät kirjeet<3 Joo, pahoittelen. (päätin just, et jos joskus saan pojan, haluun sen nimeks Sirius)

Kun Dumbledore kuoli, itkin. Aika paljon.. Ja kun Sirius kuoli, itkin yhtä paljon.. Jos en enemmänkin. </3 Ja sitten kun vielä Lupin kuoli, niin sitten itkin myös!! Muiden kuolemissa en itkenyt.. Mutta olin kyllä surullinen!!

Toisella tavalla liikuttivat nää loppukohtaukset pottereissa. Se, kun ekassa kirjassa Rohkelikko voitti sittenkin tupamestaruuden. Ihan nauroin onnesta :D Ja nää muut onnelliset kohtaukset. Ne liikuttaa (:
Tam ja Fahr, Sirius ja James. << heitä minä kadehdin, koska heillä on ystävä mitä ilman ei voi elää, heillä on ystävä kenen puolesta kuolisi. Heillä on ystävä kenestä välittää, ketä pitää omana veljenään. Sellaista rakkautta, sanatonta viestintää ei näe joka päivä. Kiitos. <3

Poissa tulppaanipenkki

  • kastelua vailla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #105 : Heinäkuu 14, 2008, 20:32:49 »
"Potter" hän [Minerva] kajautti "minä teen sinusta aurorin, vaikka se olisi viimeinen tekoni!Vaikka joutuisin valmentamaan sinua yöt pitkät, minä pidän huolen, että saavutat vaaditut tulokset!"

Vaikka tilanne FKssa tuossa kohtaa oli lähinnä huvittava, siinä tulee esiin se kuinka McGarmiwa inhoaa Pimentoa ja pitää Harrysta. Minusta kohta on jotenkin liikuttava.

Sekä kohta KVssa, jonka olen muissakin aiheissa maininnut:
"No niin" Luna sanoi kannustavasti aivan kuin he olisivat olleet taas tarvehuoneessa ja koko juttu olisi ollut pelkkää AK:n loitsuharjoittelua. "No niin, Harry... yritäpä ajatella jotakin onnellista..."
"Jotain onnellista vai?" Harry sanoi ja hänen äänensä särkyi.
"Me ollaan yhä täällä", Luna kuiskasi, "me taistellan yhä. Yritä nyt.."

We're not gonna sit in silence,
We're not gonna live in fear

Huuhkaja

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #106 : Heinäkuu 14, 2008, 22:56:55 »
<clip>
Seiskan viimeisen sivun luettuani itkin kauan sen vuoksi, että Potterit loppuivat. Ei varsinainen kohta kirjaa, mutta sen myöntäminen otti koville.

Sama juttu! Tieto siitä, että näitä ei sitten tule enempää, oli musertava. Piti lukea viimeisiä sivuja uudelleen, selasin kirjaa edes taas. No, nyt se viimeinen on jälleen lukuvuorossa ja siinä on kyllä monta liikuttavaa kohtaa, vieläkin.

Lisään vielä sen (nyt kun koko sarja on taas luettu), että oikeastaan kaikki kohdat joissa Harry jälleen kohtaa sen tosiasian, että hänen tulevaisuutensa ei ole samanlainen - tavallaan huoleton ja eteenpäin katsova - kuin muiden, saavat minut liikuttumaan. Sarjan loppupuolella useammin kuin alkupäässä, niinhän se menee. Pienellä ihmisillä on pienet murheet, suurella suuremmat..
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 27, 2008, 23:09:04 kirjoittanut Huuhkaja »

Poissa Cailín

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #107 : Heinäkuu 16, 2008, 20:42:16 »
Liikuttavin kohta koskaan_ikinä_missään_kirjassa on minun mielestäni seiskakirjassa, kun Harry on vanhempiensa haudalla. Eli juuri tämä kohta:
Lainaus
Eikä hän ehtinyt estää ennen kuin kyyneleet ryöppysivät tulikuumina ja jäätyivät siinä samassa hänen poskilleen, ja mitä järkeä oli pyyhkiä niitä pois tai teeskennellä? Hän antoi niiden valua, hänen huulensa puristuivat tiukasti yhteen ja hän katsoi korkeaa hankea, joka kätki häneltä paikan, missä lepäsi se, mitä Lilystä ja Jamesista oli jäljellä, luut varmaankin, tai tomu, eikä tiennyt eikä välittänyt siitä, että heidän elävä poikansa seisoi siinä niin lähellä, hänen sydämensä löi yhä vain ja että hän oli hengissä heidän uhrauksensa vuoksi ja juuri sillä hetkellä melkein toivoi, että nukkuisi itsekin lumen alla heidän kanssaan.

myös kohta jossa Harry tutkii Lilyn lähettämää kirjettä, ja sanotaan jotain (sori mulla ei ole kirjoja tässä) näin: "tämä oli aito todiste siitä, että Lily Evans oli oikeasti elänyt, hänen kätensä olivat kirjoittaneet noita sanoja hänen pojastaan, Harrysta"
muutenkin kaikki kohdat seiskakirjassa, joissa Harry pohtii vanhempiaan.

Ja kirjasarjan loputtua aloin itkemään omille ajatuksilleni ja pohdinnoilleni kelmeistä ja Lilystä. Kuinka heistä olisi voinut tulla jotain niin suurta, niin mahtavaa. Minulle he ovat aina näyttäytyneet henkilöinä, jotka eivät halua koskaan kasvaa vanhoiksi, jotka eivät halua koskaan kangistua kaavoihin. Ja nyt jokainen, joka ikinen heistä, seiskakirjan myötä kuoli väkivaltaisesti, taistelussa, kauhuissaan. Ei mitenkään kivuttomasti tai unessa, rakkaiden ympäröimänä. Ja varsinkin Lily ja James. Sharran Pakkaskukkiia luettuani ajattelin, että vaikka he kuolivat kuten kuolivat, he elivät ja kuolivat juuri niin kuin olivat aina halunneetkin. He eivät koskaan kangistuneet kaavoihin tai vanhenneet. Ja juuri se onkin ainoa tapa olla ikuisesti nuori, kuolla nuorena. Forever young.

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #108 : Heinäkuu 17, 2008, 15:41:24 »
Minä en ollut minkään Potter kirjan kohalla itkeny ennen Kuoleman Varjeluksia. En itkenyt sillon kun Sirius kuoli (elokuvassa tuli kyllä kyyneleet silmiin, mutta nyt ei puhuta elokuvasta :DD), enkä silloin kun Dumbledore kuoli, enkä sillonkaan kun Cedric kuoli. Olihan ne tietty aika liikuttavia ja haikeita.

KV:ssa mulle tuli paaljon kyyneleitä silmiin siinä Dobbyn kuolemis kohdassa. (Dobby oli niiin ihana hahmo, rakastin sitä <3) Ja sekin oli tosi haikee missä Harry kaivo ihan lapiolla sitä hautaa Dobbylle ja myös se hautakiven teksti (Here lies Dobby - a Free Elf <3<3) sekin oli kyllä liikuttava ja haikee kohta kun Hermione ja Harry meni sinne Lilyn ja Jamesin haualle ja kun Hermione taiko jonkun kukkaseppeleen (tai kuitenkin jonkun sellasen) :') 

Ja nykyään jos luen Varjelukset uuestaan, minulle tulee kyyneleet silmiin siinä kohassa missä Snape on melkein kuollu ja käskee Harryn kattoo vielä siihen :) kun tajusin sen idean, miks Snape halus Harryn kattovan häneen :')
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 17, 2008, 15:44:40 kirjoittanut Joje »
Is this the real life, is this just fantasy ?

Poissa pokep

  • Merirosvona taistelen sun mukana
  • Fletkumato
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #109 : Elokuu 10, 2008, 05:22:36 »
PP:n sivulla 698

"Sinä sanoit meille kerran", Hermione sanoi hiljaa, "että meillä on aikaa kääntyä takaisin, jos me halutaan. Meillä on ollut aikaa"

Oi että tuli tuossa itku :--(
VK:ssahan Harry sanoo (siinä kun ne on menossa sen lattialuukun läpi) Ronille ja Hermylle, että nämä voivat vielä kääntyä.
Hän elää nukkekodissa joka palaa
Pottafanitaidettani,
sekä originaalitöitäni

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #110 : Elokuu 10, 2008, 11:34:37 »
Mä en oo koskaan itkeny..Dobbyn kuolemassa se oli kyllä todella lähellä..

Sama juttu. Ei se nyt minulla kovin lähellä ollut... En pysty itkemään kirjoissa. Kerran itkin ilosta yhdessä kirjassa (Ikitalvi). Rowling ei saanut Pottereista tarpeeksi liikuttavia minun makuuni, mutta ei tarvitsekaan. Ei sitä nyt jokaisessa kirjassa tarvitse kyynelehtiä :) Joskus tuntuu että haluaisi itkeä, esim. juuri tuossa Dobbyn kuolemassa, mutten vain voinut. Kielsin itseäni ties mistä syystä, eihän itku olisi hävettävää? Luulen että Pottereiden liikuttavuudessa on se vika, että henkilöt ovat niin vanhoja. En muuta kuin järkyty heidän kuolemistaan. (viimeaikoina olen järkyttynyt pitkin päiviä, kun muistan vuotiksessa ollessani ketkä kuolivat. En ole ehtinyt vielä sulattaa kaikkea seiskakirjasta. Ehkä voisin itkeä toisella kerralla?)

~Barella
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Puupatti

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #111 : Elokuu 10, 2008, 13:24:32 »
Iselleni tulee tippa silmään kun AV:ssä Harry huutaa kovaa ja itkee.

Toinen kohta on kun HArry meinaa kuolla SK:ssa.

Kolmas juttu on LP:ssä kun Harry ja kuollut Cedric tulevat hautausmaalta ja Harry on täysissä kyynelissä eikä suostu päästämään irti Cedricin runnellusta ruumista.

Ilosta itken kun Hermione juoksee suureen saliin SK:ssa.

Hauskoja kirjoitushetkiä muillekkin. :`(   ja   :`)

Poissa Lohikäärmelady

  • varjoenkeli
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Painovirhepaholainen
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #112 : Lokakuu 01, 2008, 20:28:52 »
En muista enää mitä mieltä olin Siriuksen kuolemasta kun luin sen ensimmäisen kerran joskus hyvin kauan aikaa sitten, mutta luultavasti olin kai surullinen. Ei se silti liikuttanut minua niin paljon kuin olisin voinut kuvitella. Nykyään se on minulle kuin ilmaa. Siriuksesta oli tullut Harrylle isän korvike ja sääli, että Harry menetti hänet. Tuo FK:n loppu tosin ei ole minusta se pahin.

Pahin oli Dumbledoren kuolema. Se oli aivan kamalaa ja varsinkin luvut sen jälkeen. Itkin ainakin 20 min putkeen ja sen näkee osasta sivuista. Kivan kupruisetkin... Dumbledore oli aina se koko taikamaailman tukipilari ja henkilö joka osasi aina ratkaista kaiken ja suojeli Harrya. Kun hän oli poissa... Kieltäydyn ajattelemasta asiaa ja minun päässäni hän elää ikuisestiX) Tuon kohtauksen jälkeen alon vihaamaan myös osaltani Rowlingia.

Sitten vielä Deathy Hallowsin loppu. Ei... Itkin kai viimeiset 120 sivua yhtä putkea + 2 tuntia kirjan loppumisen jälkeen. Paikkailen vieläkin tuolloin syntynyttä ammotonta aukkoa sielussani ficeillä ja koitan olla ajattelematta asiaa. Seiska kirja tappaa viimeisetkin parhaat tyypit ja sitten vielä itse kirjasarjan loppu. Kamalaa ja liikaa käsiteltävää yhdelle päivälle, joka purkautui hysteriana. Fredin, Lupinin, Tonksin, Kalkaroksen, Colinin, Bellatrixin ja lopulta Voldemortin kuolemat tulevat kuin liukuhihnalta ja lopulta alkoi vain suututtamaan. Loppu oli sitä paitsi kirjoitettu minusta tosi huonosti. Loppu liikutti, suututti, vaihastutti ja aiheutti varmaan satoja epämääräisiä tunteita. Sama Dumbledoren "ongelma"....

-Feen
-Mitä? Onko nukkumatilla muka vihollisia?
-Kahvi! Ajattele kahvia!

Poissa Hebb

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #113 : Tammikuu 21, 2009, 19:09:00 »
Mä itkin aivan hysteerisesti siinä kohdassa kun Dumbledore tippui sieltä tornista enkä voinu jatkaa enää lukemista vähään aikaan. Sitten toinen kohta missä itkin oli Siriuksen tippuminen sinne seinään tai mikä juttu senyt oli. Sirius ja Dumbledore oli mulle niinku ainoot Harryn tukipilarit Hermionen lisäks...='( Ja sitten yks kohta missä tuli kyyneliä silmiin oli se Dobbyn kuolema ja se kun Harry hautasi sen. Oli niin hirveetä ku Dobby kuoli!!!!!!!

Poissa sunshine

  • törmäsi ikkunaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HawthornGhost192
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #114 : Tammikuu 22, 2009, 18:14:31 »
Näitä on aika paljon minulla, minut on helppo saada itkemään...
Cedricin kuolema oli todella surullinen, mutta nelosessa vielä surullisempi oli minun mielestä se kohta, kun Lily ja James tulivat Voldemortin sauvasta. FK:ssa taas Siriuksen kuolemassa itkin todella paljon, vaikka siskoni oli spoilannut ja kertonut, että Sirius kuolee, mutta en silti osannut odottaa sitä... Myös Dumbledoren kuolemassa itkin paljon, en olisi osannut arvata hänen kuolevan. KV:ssa liikuttavia kohtia onkin sitten aika paljon ensin oli Hedwigin ja Villisilmän kuolema, Dobbyn kuolema ja hautaaminen, Fredin, Tonksin ja Remuksen kuolema ja 19 vuotta myöhemmin oli minusta liikuttava... Oikeastaan taisin itkeä kirjasta oin 100 viimeistä sivua putkeen. :)
Ole itse se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä

Poissa Dobrey

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TYMiläinen :)
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #115 : Tammikuu 22, 2009, 21:00:23 »
Dobbyn kuolema oli todella surullinen... Viimeistään siinä kohdassa kun Harry tekee Dobbyn hautakiveen sanat "Tässä lepää Dobby, vapaa kotitonttu", tuli tippa linssiin. Se oli niin surullista =(.
Fredin kuolemaa en tavallaan surrut, minua vaan harmitti vietävästi että hänkin joutui lahdattujen listalle. Ja tuli sääli Georgea. Hedwigin kuolema harmitti myös, suretti ehkä vähän. Oli myös aika kamalaa lukea että Vauhkomieli on kuollut. Minun piti lukea se kohta kahdesti ennen kuin uskoin.
"But it's a true story! A true story wrapped up in fiction."

Poissa Kathleen

  • Omituinen höpöttäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ALITUINEN VALPPAUS!!!
    • Ystäväkirjani :D
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #116 : Maaliskuu 07, 2009, 16:14:39 »
Itkukohtaukset top4 itkettävyys järjestyksessä;

1. Dobbyn kuolema.Se itketti ihan hirveästi, luin kohdan uudelleen, enkä voinut uskoa mitä luin!
2.Se, kun Harry näkee vanhempansa Iseeviot-peilistä. Se oli niin liikuttava kohta!
3.Fredin, Kalkaroksen ja Dumbledoren kuolemat. Ne olivat todella, todella surullisia.
4. Metsäkohtaus Kuoleman Varjelusten lopussa. Ei varmaan tarvitse selittää?

Pottereissa on niin paljon liikuttavia kohtia, että kaikki ei mahdu(Kuoleman Varjelusten sivut oli varsinkin ihan pisaraiset).
J.K. Rowling on varmaan itkenyt silmät päästään kirjoittaessaan niitä!
-What are you doing, my darling? -Nothing. I'm just smashing potatos. Ei oo järkee päässä, enkä kyllä järjestä välitäkkään.
Isabella -> Kathleen

Poissa Isetom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Livejournal
  • Pottermore: PurpleFang101
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #117 : Maaliskuu 14, 2009, 22:32:27 »
Harry Potter ja puoliverinen prinssi (s. 677, luku: Feeniksin surulaulu):

'Fawkes oli lakannut laulamasta.
    Ja hän tiesi tietämättä kuinka tiesi, että feeniks oli lähtenyt pois, jättänyt Tylypahkan lopullisesti, ihan niin kuin Dumbledorekin oli jättänyt koulun, jättänyt maailman... jättänyt Harryn.'


Tuo oli erittäin liikuttava kohta silloin kun luin kirjaa ensimmäistä kertaa ja toisellakin kerralla, mutta nyt kun tietää seiskakirjan niin se ei riipaise enää niin paljon.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset (s. 519-520, luku: Malfoyn kartano):

'Hän ei tiennyt eikä välittänyt, oliko siellä velhoja vai jästejä, ystäviä vai vihollisia: hän ei välittänyt mistään muusta kuin tummasta tahrasta, joka levisi Dobbyn rintamukseen, ja laihoista käsistä, jotka tonttu oli ojentanut anovasti Harryyn päin. Harry otti tontun syliinsä ja laski sen kyljelleen viileään ruohoon.
    "Dobby, ei, älä kuole, älä kuole -"
    Kotitontun katse löysi Harryn ja sen huulet tärisivät kun se yritti sanoa jotain.
    "Harry... Potter..."
    Ja sitten tonttu värähti, eikä se enää liikkunut, eivätkä sen silmät olleet enää muuta kuin suuret, lasiset pallot, joihin sirottui valoa tähdistä, joita ne eivät nähneet.'


Itkin vuolaasti.
through the warmthest cord of care
your love was sent to me

Poissa Qwaida

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #118 : Elokuu 17, 2009, 00:23:22 »
Harvat asiat minua pystyvät liikuttamaan. Olin edennyt jo 7. kirjan loppupuolelle ja kerkesinkin ajatella jossain vaiheessa KV:tä, liikuttavista Potter-kohtauksista kaverini kanssa juuri keskusteltuani, että eipä juurikaan ole mistään jaksanut liikuttua sarjan aikana. Sitten tuli Kalkaros-kohtaus, inhokkihahmoni kuolema. Olin osannut odottaa sitä, sillä olin veikannut jo PP:n aikaan, ettei Kalkaros mikään pahis ole ja tullut spoilatuksi saman asian tiimoilta, mutta jokin minua siinä silti sykähdytti sellaiseen itku-lähellä -nikotteluun asti. "Inhosin" (lainausmerkeissä siksi, että olen niin huono pitämään kirjojen hahmoja minään, etten kertakaikkiaan pysty ihastumaan tai vihastumaan yhteenkään sellaiseen)  Kalkarosta aina hahmona, sillä se oli ollut mielestäni aina jotenkin tylsän selkeäksi kirjoitettu ja sen rooli oli jatkumo, jonka seuraavan liikkeen pystyi aina arvaamaan. Mutta jotenkin sitten tylsän henkilön tehdessä kuolemaa, siitäkin tulee merkityksellinen. Kalkaros sai luonteen, elämän Harryn ulkopuolelta jne. Se ennalta arvattava jatkumokin sai selityksen etenemiseensä. Hienosti onnistunut kohtaus Rowlingilta.
Mitä korkeammalle hyppäät, sitä korkeammalta putoat.

Poissa Shieldmaiden

  • I solemnly swear that I am up to no good.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief Managed. Nox.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #119 : Elokuu 17, 2009, 01:18:05 »
Vastaan paremmin ja pidemmin joskus toiste, mutta sen verran on pakko sanoa heti tässä ja nyt, että yksi koko kirjasarjan koskettavimmista kohdista on Deathly Hallowsissa, kun Harry vierailee ensimmäistä kertaa vanhempiensa haudalla Godric's Hollow'ssa. :'(

Deathly Hallows, p. 263:
He was about to go home, about to return to the place where he had had a family. It was in Godric's Hollow that, but for Voldemort, he would have grown up and spent every school holiday. He could have invited friends to his house ... he might even have had brothers and sisters ... it would have been his mother who had made his seventeenth birthday cake. The life he had lost had hardly ever seemed so real to him as at this moment when he knew he was about to see the place where it had been taken from him.

Deathly Hallows, p. 269:
But they were not living, thought Harry: they were gone. The empty words could not disguise the fact that his parents' mouldering remains lay beneath snow and stone, indifferent, unknowing. And tears came before he could stop them, boiling hot then instantly freezing on his face, and what was the point in wiping them off, or pretending? He let them fall, his lips pressed hard together, looking down at the thick snow hiding from his eyes the place where the last of Lily and James lay, bones now, surely, or dust, not knowing or caring that their living son stood so near, his heart still beating, alive because of their sacrifice and close to wishing, at this moment, that he was sleeping under the snow with them.
"I am not afraid, Harry. I am with you."
- Albus Dumbledore, the greatest wizard of all time -
"You're a wizard, Harry."
- Rubeus Hagrid -

Poissa HONE

  • Hermione
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Virheistä oppii... Tai sitten ei....
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #120 : Tammikuu 17, 2010, 01:01:05 »
 Itkin siinä kohdassa, kun Cedrig kuoli, ja kun Sirius kuoli.Ja en varsinaisesti itke; mutta kyyneleet tulee aina silmiin siinä kohdassa, kun Barty jr huutaa oikeussali kohtauksessa " Minä olen sinun poikasi"!
ja jotain tällaista, että "Minä en ollut mukana"!. Ei nyt tule muuta mieleen missä itkisin.

Eniten taisin itkeä, kun Sirius kuoli. Muistan, kun luin sitä kohtaa, kun Sirius kaatuu verhon taakse, ja en ymmärtänyt sitä: Luulin vain, että Sirius kaatui/ tippui sinne ja tulee kohta takaisin. 
En ensin tajunnut, että Sirius kuoli.   Tajusin sitten vasta, että Sirre kuoli, kun Harry huusi " HÄN EI OLE POISSA!", ja kun totuus iski minuun olin surullinen, ja itkin.  Kun tajusin, että Sirius kuoli olin todella hämmästynyt, sillä en ollut uskonut, että Rowling tappaa Siriuksen.
Jos uskot uskomattomaan,uskomaton uskoo sinuun

Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #121 : Tammikuu 24, 2010, 22:24:12 »
Tässähän on kyse liikuttavuudesta eikä siitä, itkikö vai ei? ^^ En välttämättä itke aina kun liikutun, joskus kyyneliä ei vain tule (ja se vasta tuntuukin pahalta).

Mutta asiaan, liikuttavia kohtauksia on ollut vaikka kuinka. En jaksa kävellä kirjahyllylle ja sanasta sanaan kirjoittaa kaikkia ylös, tässä nyt näin alkuun joitakin jotka muistan (saatan palata muoksimaan ne sanasta sanaan-versioihin kun jaksan ;>).

-Kalkaroksen muistot. Kaikki ne. FK:ssa se Kelmien tekemä kiusaamissessio tuntui hirveältä ja älysin kuinka paljon tunnen myötätuntoa häntä kohtaan. Nykyään voin myös samaistua tuohon kohtaukseen. Ja samassa kirjassa se kun "pieni poika itki nurkassa", oli myös tunteet herättävä kohta. KV:ssä olleiden muistojen lukeminen tuntui jollakin tapaa omituiselta ensimmäisellä kerralla, mutta sitten kun luin viimeisestä luvusta kohdan, jossa Harry sanoo, että Kalkaros rakasti hänen äitiään melkein koko ikänsä, siitä asti kun he olivat lapsia, niin jotenkin vasta silloin kunnolla sisäistin sen asian että Sev on kuollut (vaikea asia käsittää x)) ja liikutuin. Myöhemmin niitä muistoja lukiessa on välillä saanut melkein itkua pidätellä. :'D

-Kun Luna puhuu äitinsä kuolemasta, siitä, "miten äiti aina sanoi" ja siitä, ettei hän ole lopullisesti poissa. Surullista että jotkut joutuvat menettämään rakkaitaan noin nuorena ja vieläpä kärsimään omalaatuisuutensa vuoksi, vaikkeivät ole tehneet kellekään mitään pahaa.

-Kun luin PP:n ensimmäistä kertaa joskus viidennellä luokalla, niin kun Kehrääjänkuja-luvussa Bellatrix tappaa sen ketun, aloin melkein itkeä. :''D Olin kai aika herkässä iässä silloin...

-Bloody Princess
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 03, 2010, 20:53:17 kirjoittanut Bloody Princess »

Poissa Haisku

  • Kummitus-susi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #122 : Tammikuu 25, 2010, 10:27:48 »
Liikutun aika monissa kohdissa mm:

-Monien kuolemat ovat koskettavia. Erityisesti Fredin kuolema kosketti, tuli kyyneleet silmiin enkä pystyny heti jatkamaan lukemista :(

-PP:n lopussa kun Ron ja Hermione sanovat tulevansa Harryn mukaan, minne hän meneekin, se on niiin liikkutavaa.

-KV:n monet kohdat on tosi liikuttavia esim.
Taas metsä, kappale on surullinen kun Harry menee sinne kohtaamaan Voldemortin vanhempiansa, Siriuksen ja Lupinin "haamujen" kanssa ja sekun Harry on "kuollut".
Myös se kun Harry on vanhempiensa haudalla on koskettavaa.
Sitten se kohta kun Ron tuhoaa sen hirnyrkin ja se mitä se sanoo saa hänet itkemään :(

-VK:ssa Iseeviot peili kohtaus.
Walked into the flames
Called out your name
But there was no answer
And now I know my heart is a ghost town…

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #123 : Tammikuu 26, 2010, 18:18:53 »
Liikutun aika helposti ja sen takia Pottereissakin on paljon kohtia, joissa olen liikuttunut. Tässä kaikki, jotka sain haalittua kokoon. :)

VK:ssä liikutun ainakin siinä lopussa, kun Hagrid antaa Harrylle sen valokuva-albumin, jossa on kuvia Harryn vanhemmista. Ja Harry ei saanut sanaa suustaan... Se on ihana kohtaus. :) Ai niin, ja Iseeviot-peili-kohtaus oli myös aivan ihana. :)

SK:ssa siellä kammiossa, kun Fawkes tulee paikalle. Se on sellainen helpotuksen ja liikutuksen sekainen kohta. Ja sitten kun Fawkes itkee ja pelastaa kyynelillään Harryn hengen. Ja Valedro luulee, että Fawkes itkee sen takia, että Harry kuolee... Hih. ^^

AV:ssa oli tosi surullista, että ensin Sirius lupasi Harrylle, että se saa tulla asumaan Siriuksen luo ja sitten kaiikki meneekin mönkään. Oli tosi liikuttavaa ajatella Harrylle onnellista tulevaisuutta ja kummisetää, joka olisi tukena ja turvana. Onneksi Harry ja Hermione sitten pelastivat Siriuksen ainakin ankeuttajan suudelmalta. Olikin aika liikuttavaa, kun kaksikko tuli hakemaan Siriusta Hiinokalla ja Sirius oli aivan yllätyksestä häkeltynyt. ;) Ja sitten ihan siinä lopussa se Siriuksen lähettämä kirje oli myös tosi ihana.

LP:ssa ainakin se, kun Ron ja Harry saivat sovittua riitansa ja olivat taas kavereita. Cedricin kuolema liikutti sekin. Kun Harryn piti kertoa Dumbledorelle kaikki mitä hautausmaalla oli tapahtunut ja "feeniks lauloi pehmeän ja väräjävän sävelen" ja antoi Harrylle voimia aloittaa kertominen, niin se oli koskettava kohta.

FK:ssa on selvää että Siriuksen kuolema kosketti, niin kuin on koskettanut monia muitakin. Harryn ja Chon suudelma oli myös omalla laillaan liikuttava, koska Cho itki. ;( Ja jotenkin sekin oli jännästi koskettavaa, kun Harry ei tiennyt mikä sitä vaivasi sen Arthur Weasleyn hyökkäyksen jäkeen, kun se tunsi halua hyökätä Dumbledoren kimppuun ja tilitti tunteitaan Siriukselle.

PP:ssä tietenkin Dumbledoren kuolema. Harryn ja Dumbledoren Weasleyden ulkorakennuksessa vaihtamat sanat olivat tosi koskettavia. Liikuttavaa oli myös Hermionen suru ja mustasukkaisuus sen huispauspelin jälkeen, jolloin Ron aloitti suhteensa Lavenderiin. Harryn ja Ginnyn suudelma kosketti omalla tavallaan, ja se, kun Dumbledore vannotti Harrya tottelemaan käskyjään viivyttelemättä. Lisäksi se, kun Dumbledore kiljui tuskaansa, kun Harryn piti juottaa sille sitä kauheaa lientä. :( Sitten se, kun Harry oli Dumbledoren ruumiin vierellä ja tajusi kaiken olleen turhaa. Tonksin ja Lupinin keskustelu sairaalasiivessä oli liikuttava. <3 Feeniksin viimeiset sävelet, kun se jätti Tylypahkan lopullisesti ja vielä siinä lopussa kun Harryn ja Ginnyn täytyi erota. ;(

KV:ssa oli kymmeniä kohtia, mutta mm. Hedwigin ja Dobbyn kuolemat koskettivat. Kalkaroksen kuolema ja Harryn äidin rakastaminen olivat todella liikuttavia asioita. Fredin kuolema taas oli kuolemista raskain minulle, koska pidin Fredistä tosi paljon. <3 Itkin ihan hirveästi siinä kohdassa. Kaikki muutkin kuolemat olivat liikuttavia, mutta tässä neljä tärkeintä. Liikuttavaa oli se, kun ennen Billyn ja Fleurin häitä Harryn synttärinä Ginny antoi lahjaksi suudelman. <3 Kun Ron palasi Harryn ja Hermionen luo ja tuhosi hirnyrkin, niin se oli koskettavaa. Harryn ja Hermionen vierailu Harryn vanhempien haudalla liikutti sekin tosi paljon. Kun kolmikko joutui Malfoyden kartanoon ja Ron tunsi hirveää tuskaa Hermionen puolesta. <3 Ja sitten tietysti kun Ron ja Hermione suutelivat. <3 Taisin jopa itkeä siinä. :D Sitten siinä, kun Harry sai selville miten elpymiskiveä käytetään ja sai nähdä kaikki rakkaimpansa, niin itkin aivan mielettömästi. Lopussa sitten itkinkin melkein koko ajan ja kaikki tuntui niin koskettavalta. :)  Mutta varsinkin Albus Potter oli niin liikuttavan suloinen. <3 Ja tietenkin ne viimeiset lauseet: Arpi ei ollut vaivannut Harrya yhdeksääntoista vuoteen. Kaikki oli hyvin.

Tässähän on kyse liikuttavuudesta eikä siitä, itkikö vai ei? ^^ En minä välttämättä aina itse kun liikutun, joskus kyyneliä ei vain tule (ja se tuntuu pahalta)

En minäkään kaikissa kohdissa ole itkenyt, liikuttunut vain. :)
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

tuulimari

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #124 : Toukokuu 10, 2010, 20:29:42 »
Tietysti nämä henkilöhahmojen kuolemat. Myös paluu Harryn entiseen kotiin ja vanhempien haudoille oli hyvin koskettava kohtaus, ja se, knu Harry puhui Dumbledoren kanssa "kuoltuaan". Tietenkin myös monet muut kohdat, mm. Ronin paluu viimeisessä kirjassa, ensimmäisessä kirjassa se, kun Harry näki vanhempansa Iseeviot - peilissä sekä monet muut.

Sallukka

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #125 : Syyskuu 20, 2010, 15:16:43 »
No, en ole mitään kovin herkkää tyyppiä, ja Harry Potter on ainoa kirjasarja/kirja ikinä, joka on saanut minun silmäni kosteiksi.

Kerron nyt pari kohtaa KV-kirjasta.
Siinä kyyneleet tulivat, kun Harry kaivoi sitä Dobbyn hautaa ilman taikakonsteja, ja ylipäätänsä Dobbyn kuolema.
Toinen kohta oli se, kun Kalkaros kuoli ja hän antoi sen muiston. Ajattelen sen niin, että Severus antoi sen muiston sen takia, että hän ei halunnut, että Harry saa ikuisesti Sevistä huonon kuvan.
Kolmas kohta, tai siis luku oli 19 vuotta myöhemmin. Siinä itkin jo vähän häpeällisen paljon...

Poissa Sirii

  • Frábært!
  • Vuotislainen
  • Regulusfani
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #126 : Lokakuu 03, 2010, 23:56:48 »
Kuoleman varjeluksissa (sain sen vihdoin luettua suomeksikin!!) oli yksi tosi liikuttava kohta, josta en yhtään muistanut että se olisi ollut niin liikuttava. Ei nyt ole kirjaa mistä tarkistella mitään sivunumeroita, enkä todellakaan muista missä kohtaa se tarkalleen oli, mutta:

Harry ja Ron puhuivat siitä Ronin pimeyttäjästä. Ron oli nolona että "Dumbledore varmaan tiesi että karkaisin" tms. Ja siihen Harry sanoi jotain että "Ei, hän varmaan tiesi että tahdot kuitenkin tulla takaisin." Se on ihan käsittämättömän liikuttava kohta. Lisäksi niitä harvoja hetkiä kun Potterin pentu ei tunnu älyttömän ärsyttävältä :D Jotenkin vaan niin... Oi, se on niin aitoa ystävyyttä täynnä tuo kohta jotenkin. Semmoinen Harryn minä en ikinä menettänyt luottamustani sinuun, Ron -kohtaus. Uiks <3

Se on varmaan koko kirjasarjan liikuttavin kohta minun mielestäni.
Ég á heiminn! :}

Hiinokka

  • Ankeuttaja
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #127 : Marraskuu 10, 2010, 17:14:58 »
Siriuksen kuolema oli hirvee kun aattelin et eiii ei se oo kuollu kohta se tulee siel verhon takaa. ja sit Villisilmän kuolema sillo mä itkin :,(

Poissa Meriadoc

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SickleFlame23606
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #128 : Syyskuu 22, 2011, 14:16:34 »
Eniten itkin, kun Harry raivosi Dumbledoren kansliassa Siriuksen takia. Vollotin niin etten koskaan aiemmin enkä myöhemmin lukiessani. Mutta sekin kohtaus oli kamala, missä Harry katseli ajatuseulassa Kalkaroksen muistoja. Sen jälkeen tuli sellainen olo, että nyt ymmärrän. Oli pakko olla hetki hiljaa, se tyhjensi pään kokonaan.
Ronin tuska Hermionen puolesta Malfoyden kartanon kellarissa oli sekin hirveää luettavaa. Ja Dobbyn hautaaminen kohta sen jälkeen, kun Harry vain kaivoi ja oppi surunsa voimalla estämään Voldemortin tunkeutumisen hänen päähänsä. Liikuttavaa jos mikä.
Ronald Weasley
Fun, spontaneous, and loyal wins your heart. Completely lacking in pretention, you seek the guy that others might overlook but who will be totally dedicated to you alone...and will make you laugh along the way.

Poissa Tylypahkan luuta

  • Varmasti oudoin
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PurpleSnitch12495
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #129 : Tammikuu 20, 2012, 21:43:04 »
Dobbyn ja Fredin kuolema. Dobbyn, koska se oli aina niin avulias ja Fredin koska tuli vähän semmonen olo, että mitä George tekee nyt ku ei oo Frediä. Ku ne jotenkin... En osaa selittää, mutta ku niillä oli se yhteinen pilapuotiki.

Poissa Rantsu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #130 : Tammikuu 25, 2012, 21:09:00 »
Kuoleman varjelukset on yleisesti selvästi liikuttavin teos sarjassa. Yleistunnelma on jotenkin todella tunnelmoiva... Harry viimeistä kertaa Likusteritiellä, Villisilmän kuolema, painostava pakoilu, Harryn paluu kotiin... Puhumattakaan jännällä tavalla liikuttaneesta Voldemortin muistosta; se ilta, jolloin hän tappoi Potterin pariskunnan, mutta koki suurimman tappionsa. Ehkä kyseinen kohtaus Bathildan salaisuus -luvun jälkeen oli enemmänkin kiehtova ja vaikuttava, kuin liikuttava, mutta pakko tuo on mainita. Erikoisella tavalla todella vaikuttava kohta.

Mutta niin öö... koko kirjan loppu on myös yhtä liikuttavaa putkea, erityisesti Prinssin tarina ja King's Cross. Muillakin kirjoilla on toki hetkensä, mutta Varjelukset tuli kokonaisuutena ensimmäiseksi mieleen.
"Yet pity is of two kinds: one is of kinship recognised, and is near to love; the other is of difference of fortune perceived, and is near to pride."
*Tumblr
Instagram

Poissa Puppet

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixAccio1128
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #131 : Maaliskuu 06, 2012, 12:29:47 »
Niin monia liikuttavia kohtia on, mutta sanoisin, että se kohta LP:ssa kun Harry näkee ne kaikki kuolleet ihmiset - ja tietysti omat vanhempansa ;c
Draco Malfoy: Training for the ballet, Potter?

Poissa Kalmankoira

  • Se hullu potteristi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Luihuinen - se aito oikea!
  • Pottermore: SkyMarayder11983
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #132 : Maaliskuu 11, 2012, 16:01:37 »
SIRIUS.

Kysynpähän vaan, miksi Siriuksen piti kuolla? :C
Snape, Snape, Severus Snape.
Shiguro -> Kalmankoira

Poissa Animaaki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: StarRiver9930
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #133 : Maaliskuu 15, 2012, 17:38:14 »
Kuoleman Varjeluksissa, Lupinin, Tonksin ja Fredin kuolemat. Kysynpähän vaan: MIKSI KAIKKI MUN LEMPPARIHAHMOT KUOLEE?!
Se on niin turhauttavaa, kun sulle tulee jokin lemppari hahmo, niiku Sirius(yks lemppareista myös), nii se kuolee heti kun sä oot tosissas ruennu fanittaa sitä.
Eli liikuttavia kohtia on Lupinin, Siriuksen, Tonksin ja Fredin kuolemat.

On myös yksi, mikä EI liity niihin kuolemiin. Kun Kuoleman varjeluksissa Lupin tulee hyvää hyvyyttään tarjoamaan apuaan Harrylle, niin se vaan loukkaa Lupinin tunteita! Mä oisin halunnu sillon olla siellä ja taikoo Harryyn koko vartalo lukon...
Sitä kutsutaan mielikuvitukseksi, ei humpuukiksi.

Poissa Rohkelikkokummitus

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #134 : Maaliskuu 24, 2012, 14:35:57 »
Varmaan kaikista liikuttavimmat kohdat mielestäni olivat, kun Sirius kuoli, koska se oli tavallaan ainoa henkilö, jonka kanssa Harry lähetteli pöllöjä, ja muutenkin se oli Harryn kummisetä ja sitä oli jotenkin liikuttava katsoa ja lukea kun Harry suri, ja toinen on ehkä Albus Dumbledoren kuolema, koska hänkin oli Harrylle läheinen ja niin ystävällinen henkilö, joka mielellään auttoi Harrya, ja tunsin suurta vihaa ja surua, kun Kalkaros tappoi Albuksen. Nyt ajatellen kaikkien hahmojen kuolema on koskettanut minua...
Karkotaseet!

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #135 : Huhtikuu 11, 2012, 13:56:52 »
Puoliverisen prinssin kohtaus, jossa Harry ja Dumbledore ovat siellä luolassa, on mielestäni todella liikuttava kohta. Varsinkin se, kun tietää, että seuraavassa luvussa Dumbledore kuolee, on surullinen tunne. Harrykin on luolakohtauksessa jo sisimmässään epätoivoinen ja epävarma Dumbledoren kohtalosta, kun tämä on juonut kaiken siitä vihreästä nesteestä. Tietysti kohtaus on myös järkyttävä ja shokeeraava, mutta samalla se on hyvin liikuttava. Liikuttavuushan ei välttämättä tarkoita vollottamista, vaan itse ainakin koen, että se tarkoittaa monien voimakkaiden tunteiden herättämistä (tässä tapauksessa lukijassa). Tämä kohtaus tekee myös sen, ja kunnolla.

Tietysti kaikki kuolematkin ovat surullisia. Tämä luolakohtaus on vain jäänyt todella hyvin mieleeni.
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa serpensortia

  • Aamu-usva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Have a cup of tea.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #136 : Marraskuu 04, 2012, 19:10:53 »
Mielestäni itkettävin luku koko sarjassa on KV:n "Prinssin tarina".
Siinä paljastuu koko totuus, Dumbledoren viisaus ja oveluus, Lilyn hyvyys ja Kalkaroksen urheus ja rakkaus.
Rakastan kohtaa sekä kirjassa että elokuvassa ja se saa minut aina itkemään vuolaasti ja ihmettelemään Rowlingin älyä ja taitoa... Miten hän saa aikaan jotain noin liikuttavaa ja täydellistä? Hän onnistuu pitämään juonen ja tarinan ytimen piilossa yli kuuden kirjan ajan ja naamioimaan ratkaisut ovelasti, samalla pitäen lukijat mukana upean huumorin ja sivujuonien siivin, saaden heidät luulemaan toista ja hämmästyttämöän sivu sivulta...
Sitten aivan yllättäen, koko kummallisuus paljastuu yhdessä luvussa ja saa jokaisen itkemään lohikäärmeen kyyneliä <3
Kalkaroksesta tuli lempihahmoni tämän kohtauksen myötä ja kunnioitan häntä enemmän kuin ketään tämän maailman ihmistä.
 
"We'd apologize for being the best house...
But we don't really want to."

Poissa Diamond

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #137 : Lokakuu 25, 2013, 18:11:48 »
Liikuttavia kohtia on paljon, mutta Siriuksen ja Fredin kuolema sai minulle kyyneleet silmiin. Kun kummatkin kuuluivat lempparihahmoihini ja Fredin kuolema meni aluksi jotenkin ohi ja sitten kun luin sen kohdan uudestaan niin itketti...;( Ja se kun Lupin sanoi siinä Siriuksen kuoleman jälkeen  jotain että "Harry, hän ei tule enää takaisin" (vai menikö se niin?) No kumminkin. Ja kun Harry riehui siellä Dumbledoren kansliassa...
Luna Lovekiva -> Diamond

Poissa Jaguaari

  • Hullun hatuntekijän oikea käsi ja kätyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: BatSilver23704
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #138 : Maaliskuu 16, 2014, 21:00:47 »
Mielestäni se kohta jossa Harry menee ajatusseulaan katsomaan Severuksen muistoa siitä, kuinka James kiusasi häntä oli tosi liikuttava. :( Itkin kun luin sitä.

Poissa lisbe

  • Vuotislainen
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #139 : Elokuu 01, 2016, 02:46:19 »
Ehdottomasti liikuttavin kohta on jo ekassa kirjassa. Kirjan lopussa kun jaetaan niitä ylimääräisiä tupapisteitä rohkelikolle. Se kun Neville saa ratkaisevat pisteet, kun Neville ei ole ikinä ansainnut yhtään tupapistettä ja häntä ei muutenkaan ikinä kehuta mistään. Hyvin kaunis ja liikuttava kohta.

Poissa GinnyLover

  • Armoton Potterhead
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tulkaa toki juttelemaan ;)
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #140 : Elokuu 04, 2016, 16:12:04 »
Omasta mielestäni kirjoissa on paljon liikuttavia kohtia, mutta niitä on juuri opivasti. Itse istuin bussissa kaverini kanssa ja luin smalla Harry Potter ja puoliverinen prinssi kirjaa. Aloin siinä samassa itkemään ja kaverini kysyi että mikä mulla on. Ja mä vaan vastasin, että Dumbledore kuoli! Toinen kohta jossa olen alkanut itkemään kirjaa lukiessani oli se, kun Fred kuoli. Minua jäi sen kuoleman jälkeen mietityttämän monta asiaa. Esim. miten kävi Weasleyn Welhowitseille? Onnesta olen liikuttunut mm. silloin, kun Voldemort oli tuhottu. elokuvista liikutun vielä tuplasti useamin. Kummasta te liikututte herkemmin?

Poissa kuolonsyöjö

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • AVADE KEDAVRA! KARKOTASEET!
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #141 : Elokuu 10, 2016, 21:42:28 »
Mä en pidä itseäni itkupillinä mutta kun luin nää kohdat ja katsoin leffat ekaa kertaa itkin kyllä ja paljon
Fk:kun Sirius kuoli se oli järkyttävää!! Tuskaani pahensi se kun näin että lempihahmoni tappoi toiseksi lempihahmoni ja joo kyllä älkää tuomitko Bellatrix on mun lempihahmo
PP: Kun dumbledore kuoli D: Se oli järkyttävää luulin että hän ei kuolisi koskaan ja no itkuhan siinä pääsi kun kalkaros tappo Dumbledoren. :(
Kv: Otan nää kaikki kirjasta koska en jaksa erotella elokuvien tapahtumia toisiinsa. Ensin on se kun HEDWIG KUOLI se tuli minulle järkytyksenä ja itkin mä olin varma että se ei voi kuolla mutta...
Ja kun Kalkaros kuoli ja Harry katsoi muistot jotka sai häneltä itkin kyllä enkä ihan vähän..
Sitten tulee kuolema josta järkytyin koska lempihahmo en kuitenkaan itkenyt mutta järkytyin kun Molly tappoi Bellatrixin ja siitä lähtien en ole oiken tykännyt Mollysta
Nyt muistin vielä yhden kuoleman josta itkin Fredin kuolema !!! Suoraan sanoen järkytyin pahemmin kuin muiden kuolemasta  Fredi oli niitä koomisia hahmoja joista pidin syvästi! Nyt ei tule enää mieleen vaikka niitä koskettavia kohtia on varmaan tuhat lisää...