Kirjoittaja Aihe: Kirjojen liikuttavat kohdat  (Luettu 55178 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Pehmolelu

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« : Syyskuu 26, 2004, 15:47:37 »
Kaikki tietävät, että HP-kirjat ihan pursuavat välillä huumoria! Entäs sitten liikuttavat tapahtumat. Onko mieleen jäänyt joitain erityisiä kohtia, jotka ovat liikuttaneet teitä surullisuudellaan tai onnellisuudellaan ihan kyyneliin asti?? Voisitte myös perustella miksi kyseiset kohdat tai kyseinen kohta on liikuttava! Kuinka voimakkaasti se on liikuttanut teitä? Pitäisikö tällaisia kohtia olla nykyistä enemmän tai vähemmän?

Omasta mielestäni yksi todella liikuttava kohta on LP:ssä. Kun Ron ja Harry ovat olleet kauan riidoissa ja he lopulta sopivat kiistansa ja Hermionekin alkaa itkeä. Minulla ainakin tulee pakostakin kyyneleitä silmiin!

//Lii siivosi
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 23, 2009, 03:20:31 kirjoittanut Lii »

Sinipaitainen tyttö

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #1 : Syyskuu 26, 2004, 16:59:46 »
[off]Kuinka paljon lyötte vetoa sen puolesta, että puolet tämän topicin viesteistä ovat ihqu-Sirren kuolemaan liittyviä?[/off]

No joo, myönnetään, en minäkään riemusta hyppinyt kun se Sirius kuoli. Ja jostain kumman syystä kaikki nämä liikuttavimmat kohdat liittyvät jotenkin Siriukseen... *viheltelee*

AV, s. 434
Lainaus
"Alohomora!"
Ikkuna pongahti auki.
"Miten - miten -?" Sirius kysyi heikolla äänellä ja tuijotti hevoskotkaa.

Tämä ei sinänsä niin liikuttava kohta ole, mutta kun luin AV:n uudestaan tässä vähän aikaa sitten, niin... miksei ole olemassa hymiötä surulliselle hymylle?

Ja seuraavalta sivulta;
Lainaus
"Me tapaamme vielä", hän sanoi. "Sinä olet - todella isäsi poika, Harry."

Sama kuin tuossa edellisessä. Aika ironista, sinänsä...

Sitten vielä yksi, vitosessa, suomenkielisessä sivulla 109,
Lainaus
"Oikein mielellään", Sirius sanoi. Harry kuuli ivaa hänen äänessään, mutta arveli ettei kukaan muu kuullut.

Uudelleen luettaessa tuo osui ja lujaa. Row on saanut tuon nimenomaisen kohdan niin osuvaksi. Epätoivoiseksi.

Ja, kumoten tuon alun, silloin kun Phineas lähti kuvastaan Grimmauld Placeen (en muista miten se suomenkielinen versio kirjoitetaan), niin silloin piti pistää kirja pois vähäksi aikaa.

//muoks. Niin, tämä tuli mieleen. Tämä ei ole liikuttava eikä surullinen, mutta erittäin järkyttävä. Kun Harry & Co. lähtivät Siriukselle ja Sirius "haisi mundungusmaisesti vanhalle viinalle". Minuun se iski. Siriuksesta tuli yhtäkkiä erittäin inhimillinen.

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
liikuttavimmat kohdat.
« Vastaus #2 : Syyskuu 26, 2004, 21:43:47 »
Noh pakko myöntää että kyllä kyyneleet kihosivat silloin silmiin kun Sirius kuoli, jotenkin se hirveä tuska mikä Harylla oli ja se että Harry menetti sen ainoan ihmisen joka hänellä oli  menneisyydestään tukena, oli helppo samaistua harryyn. Sekin oli omalla tavallaan surullista kun Dumbledore yritti auttaa Feeniksin killan lopussa Harrya mutta Harry vain huusi, kävi siinä samassa sääliksi Dumbledorea sekä Harrya.
Myös Cedrigin kuolema oli surullinen tapahtuma, ja kun kaikki syyttivät Harrya se oli kyllä lähinnä turhauttavaa.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #3 : Syyskuu 27, 2004, 14:18:13 »
Ensimmäisestä Potterista en muista, mutta SK:ssa itkin siinä kohdassa, kun Harry ja Ron olivat jääneet kivivyöryn erottamaksi etsiessään Ginnyä, kun poikien äänet olivat särkyä. Jotenkin se oli liikuttavaa.

AV:ssa oli varmaan muutamakin kohta, mutta ensinnäkin se, kun Sirius kertoi illasta, jolloin Harryn vanhemmat kuolivat (s. 383 ->) ja Siriuksen ääni särkyi (öh...). Ja toinen, Lupin lähti Tylypahkasta.

LP:ssä vieläkin useampi kohta, mutta en muista kaikkia. Tietysti tämä (järkyttävä) hautausmaakohtaus lähes kokonaan itketti. Muistan vieläkin, kuinka kuuntelin Eran Ameno biisiä ja luin juuri sitä kohtaa, kun Harry lähtee juoksemaan karkuun porttiavaimen ja Cedricin luo...

Hah, FK taisi olla täysi vaikka mitä juttuja. Alussa Harryn ajatukset siitä, kuinka hän on "vankilassa" Dursleyllä ja raivonpurkaus Kalmanhanaukiolla. Snapun kamalin muisto, sitä itkin koko ajan kun luin. Jostain syystä myös nauroin samaan aikaan (sekopää...).
Sirius lauleli jouluna "God rest ye, merry Hippogriffs" ("Herran huomaan, oi hevoskotkat"). Sekin oli jotain niin liikuttavaa, ja varsinkin silloin, kun on jo lukenut kirjan kertaalleen läpi, se liikuttaa aina vain enemmän.
Totta kai Siriuksen kuolema oli kaikkein pahin. Kuka itki niin paljon, ettei voinut lukea eteenpäin... Tosin samoin kävi, kun Harry tuhosi Dumbledoren kansliaa...

Tässä nyt ne, mitä äkkiseltään muistin.

Poissa Koenoe

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #4 : Lokakuu 01, 2004, 19:10:48 »
Kaikkein liikuttavin kohta koko kirjasarjassa on ehdottomasti Snape's Worst Memory, koska pystyn tuntemaan sen mukana kunnolla... pystyn samaistumaan Kalkarokseen.

Toinen on Siriuksen kuoleman jälkeen kun Remus kääntyy poispäin holvikaaresta ja sanoo jotakin, ja sitten siinä kerrotaan kuinka vaikuttaa aivan kuin jokainen sana tuottaisi hänelle tuskaa. *sniff*

Kolmaskin on vitosen lopussa... Dumbledore on juuri lopettanut kirjasarjan juonen selittämisen (eli ennustuksesta kertomisen) ja yksi hopeinen kyynel valuu hänen partaansa. Se on jotenkin käsittämättömän surullista.

Jottei tulisi ihan kaikki liikuttavat kohdat vitosesta, täytyypä mainita muutama mustakin kirjoista...

Kun Harry on rannalla ja miettii, missä se isä nyt viipyy... se on koskettavaa, koska Harry kaipaa niin kovasti jotakin mitä ei voi saada. Sama juttu ykkösessä Iseeviot-peilin edessä.

Ja tietysti jokainen kerta kun Harry ja Ron ovat riidoissa on liikuttavaa luettavaa.

En ole koskaan vuodattanut kyyneliä Pottereiden tähden, paitsi tietenkin Snape's Worst Memoryssa. Joo joo, tappakaa vaan, en itkenyt kun Sirius kuoli.
I am the evidence
The Fool -> Koenoe

Poissa Leida

  • Hanhensulkakynä
  • Vuotislainen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #5 : Lokakuu 02, 2004, 16:40:52 »
Liikuttavin kohta ehdottomasti on vitosen lopussa, Harryn ja Dumbledoren keskustelu. Siinä kyllä kyyneleet nousivat silmiin, se on vaan niin riipaisevan surullinen. Tämä on mielestäni paljon järkyttävämpi kohta, kun Siriuksen varsinainen kuolema, joka sekin on kyllä kauhea. Siriuksesta ja Remuksesta löytyy useita muitakin liikuttavia kohtia.

Jotkut kohdat, joissa Ronin köyhyyttä erityisesti korostetaan, ovat myös liikuttavia.

Lainaus käyttäjältä: Alexiel
Siriuksen "kuoleman" jälkeen Harryn käytös teki minut melko vihaiseksi sillä kotiin lähtiessä Harry vaikutti olevan taas ihan OK.Luulisi että "isän" menettäminen toisen kerran elämässään olisi sattunut hieman enemmän mutta kai Harry on sitten henkisesti vahvempi/kylmempi kuin allekirjoittanut tai sitten varsinainen tunteiden purkaus tulee vasta myöhemmin kun hänellä on aikaa tiedostaa tilanne kunnolla.

Mä olen samaa mieltä siitä lopusta. En olisi uskonut, että Harry on niin tunteeton ihminen, Sirius oli kuitenkin aivan mielettömän tärkeä hänelle. Toivon tosiaan, ettei Harry ehtinyt tajuta koko asiaa vielä siinä sekamelskassa, vaan todelliset tunteet nousee pintaan vasta myöhemmin.

//Lii muokkasi kaksi viestiä yhteen
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 23, 2009, 02:48:04 kirjoittanut Lii »
"I believe you find life such a problem because you think there are the good people and the bad people", said the man. "You´re wrong, of course. There are, always and only, the bad people, but some of them are on opposite sides."
-Terry Pratchett: Guards! Guards!-

Poissa Paige

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #6 : Marraskuu 04, 2004, 16:32:09 »
No, se on se sama kuin kaikilla muillakin eli rakkaan Siriuksen kuolema. Tiesin etukäteen että vitosessa kuolee joku mutta en ikinä olisi osannut arvata että se on Sirius... Silloin silmät muttuivat vesiputouksiksi... Olikohan muuta... Ai niin, se kun LP:ssä Harry löytää Ronin ja Hermionen riitelemässä rohkelikkotornissa. En itkenyt, mutta jotenkin se vaan liikutti, kun se oli niin kamalaa...
You can dance, you can jive, having the time of your life
See that girl, watch that scene, dig in the dancing queen
ABBA, Dancing Queen

Poissa C'anossa

  • Sulo-otus
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #7 : Marraskuu 04, 2004, 19:30:44 »
Muutamia liikuttavia kohtia löytyy. Nämä ei varsinaisesti ole sillätavalla surullisia, mutta jotenkin liikuttavia... *ei tajua itsekkään mitä yrittää selittää*

Mutta, yksi on AV:ssä se, kun Harry ja Ron ovat molemmat vihaisia Hermionelle -Ron Kutkan takia ja Harry Tulisalaman takia. He menevät Käymään Hagridin luona ja Hagrid kertoo että Hermione on käynyt hänen luonaan useasti. Hagrid sanoo jotain että "...mutta luulin sentään, että te kaksi arvostatte ystävää enemmän kuin luudanvarsia ja rottia. Ei muuta."

Toinen on LP:ssä se kohta, kun Harry saa tietää olevansa yksi ottelija. Sitten illalla kun hän tapaa Ronin makuusalissa. "...Ron kiskaisi pylvässängyn verhot kiinni. Harry jäi yksin ovensuuhun tuijottamaan punaisia samettiverhoja, jotka nyt kätkivät taakseen yhden niistä harvoista ihmisistä, joiden hän oli luullut varmasti uskovan sanaansa."

Jotenkin liikuttavia kohtia molemmat.
Fly me to the moon.
Let me sing among those stars.

Sharida

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #8 : Marraskuu 24, 2004, 21:39:15 »
Se kohta sai minut hiukan liikuttumaan kun Harry oli lähdössä pois Kalmanhanaukiolta ja Sirius myrtsäsi. Sitten Hermy sano että Sirius kai toivoi että jos Harry olisi hävinnyt sen kuulustelun niin he olisivat voineet olla hylkijöitä yhdessä. Ja kanssa se kun Sirius oli ryypiskellyt. Se sai minut katsomaan kirjan sivua pitkään ilman että luin ollenkaan. Tai no siinä puhuttiin Mundungusmaisesta hajusta mutta...

Snapen kauhein muisto ei saanut minua itkemään eikä kovinkaan liikuttumaan. Minä itse asiassa rakastan lukea sitä lukua. Siinä on jotakin sellaista... tuttua mistä pidän. Kiusaaminen on aina kamalaa ja niin arkipäiväistä loppujen lopuksi että siihen lukuun pystyy samaistumaan.

Siriuksen kuolema. Ei kyllä liikuttanut vaan ennemminkin se loppu kun Harry alkoi huutamaan ja riehumaan. Sitten kun Dumpis sanoi:"Riko vain niitä tavaroita. Niitä on todellakin liikaa" tjsp. niin se sai minut repeämään naurun kyyneliin :) Ja se kun Phineas Nigellus lähti etsimään Siriusta kun kuuli Siriuksen kuolleen. Ensin se Phineas oli haukkunut Siriusta moneen kertaan ja puhui siitä hyödyttömänä ja sitten Sirius kuoli niin se sai minut liikuttumaan. Sekavaa! *hymy*

mangio

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #9 : Tammikuu 08, 2005, 18:29:34 »
Snape´s worst memory -luvun jälkeen olin todella pettynyt. En ollut surullinen Kalkaroksen puolesta vaan oikeasti vihainen kun paljastuikin, että James oli niin ääliö. Olin pitänyt häntä ihanana ihmisenä.. (en muista itkinkö, mutta oli pakko sulkea kirja vähäksi aikaa ja murjottaa)

En itkenyt kun Sirre kuoli (koska en oikeastaan tajunnut hänen kuolleen, sillä luin ensin englanniksi, ja meni jotenkin ohi). Kuitenkin Dumbledoren toimistossa -kohtausta lukiessa itken silmät päästäni joka ikinen kerta. Samoin kun Päätön Nick kertoo Harrylle ettei Sirius ole tulossa takaisin.

Silver Flake

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #10 : Tammikuu 08, 2005, 19:51:55 »
Muistan kun olin juuri saanut viidennen kirjan (englanniksi, eihän se ollut vielä suomeksi silloin ilmestynyt...) ja avasin sen vain joltain aukeamalta ja luin pari lausetta;
"He won't come Back." "Who?" "Sirius Black," said Nick.

Oli pakko sulkea kirja. Julmaa.

Ja se kun Harry näkee pätkiä Snapen muistoista, sai minut tuntemaan jonkinlaista sympatiaa Snapea kohtaan. Ei ole tainnut Severuksella kovin mukava elämä olla.

Mutta niitä mun mielestä liikuttavia kohtia on niin paljon, etten jaksa luetella enempää... :)

Poissa Mariapaige

  • Noita-akka
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #11 : Kesäkuu 11, 2005, 17:05:13 »
Kaikista Potter-kirjoista FK:ssa on kaksi liikuttavinta kohtausta. Pahoittelen pitkiä lainauksia. Mutta ne ovat sen verran hienoa tekstiä, että ansaitsevat tulla esille vielä kerran.

1. Nevillen äiti oli hivuttautunut osastolle yöpaitasillaan. Hänellä ei enää ollut pulleita, onnellisen näköisiä kasvoja, jotka Harry oli nähnyt Vauhkomielen vanhassa valokuvassa alkuperäisestä Feeniksin killasta. Hänen kasvonsa olivat laihat ja kuluneet, hänen silmänsä näyttivät ylisuurilta ja hänen valjenneet hiuksensa hapsottivat elottomina. Hän ei näyttänyt haluavan puhua tai kenties hän ei voinut, mutta hän liikehti arasti Nevilleen päin ja ojensi jotain.
"Taasko?" rouva Longbottom sanoi hieman väsähtäneesti. "Hyvä on, Alice, hyvä on - Neville, ota se, mikä se onkin."
Mutta Neville oli jo ojentanut kätensä, johon hänen äitinsä pudotti Drooblen parhaan purkkapallopurkan tyhjän kääreen.
"Oikein kiva, kultaseni", Nevillen mummi sanoi teeskennellyn iloisella äänellä ja taputti Nevillen äitiä olalle.
Mutta Neville sanoi hiljaa: "Kiitos äiti."
Hänen äitinsä hoipersi takaisin osaston perälle ja hyräili itsekseen. Neville katsoi muita vähän uhmakkaan näköisenä, ikään kuin haastaen heidät nauramaan, mutta Harrysta tuntui, ettei mikään maailmassa voisi huvittaa häntä vähemmän.
"No niin, meidän täytyy lähteä", rouva Longbottom huokasi ja veti pitkät vihreät sormikkaat käteen. "Oli oikein mukava tavata teidät. Pane se karamellipaperi roskikseen, Neville, olet saanut niitä niin paljon, että niillä voisi jo tapetoida huoneesi seinät."
Mutta kun he lähtivät, Harry näki selvästi, että Neville sujautti paperin taskuunsa.


Hienosti kuvattu otos usean ihmisen traagisesta elämästä. Osoittamatta suoraan mitään, Rowling kuvaa Alicen kohtalon, Nevillen kohtalon ja Rouva Longbottomin kohtalon, pienillä sanoilla ja vivahteilla. Kohtaus kuvaa hyvin Nevillen rankan lapsuuden ja rakkauden ja kaipuun äitiään kohtaan. Menetys on hänelle läsnä koko ajan, aina kun hän vierailee sairaalassa. Riipaisevaa. Raskas on ollut Nevillen mumminkin kohtalo. Hänen poikansa ja tämän vaimo ovat ehkä pysyvästi sairaita. Hänen pitää jaksaa käydä sairaalassa heitä katsomassa, ja huolehtia pojanpojastaan, ja esittää tämän läsnä ollessa iloista ja reipasta, vaikka suru painaa varmaan hänelläkin ja ikä myös.
Tämän tekstin ääressä liikutun aina kun luen sen.

2. Hän käveli vähän matkaa järven rantaa, istahti sen penkerelle pusikon taakse suojaan ohikulkijoiden katseilta ja jäi tuijottamaan kimmeltävään veteen ja miettimään...
Kenties hän siksi halusi olla yksin, että oli tuntenut itsensä muista eristetyksi siitä asti kun oli puhunut Dumbledoren kanssa. Näkymätön muuri erotti hänet muusta maailmasta. Hän oli - hän oli aina ollut - merkitty mies. Ennen hän vain ei ollut todella ymmärtänyt, mitä se merkitsi...
Mutta kun hän istui siinä järvenrannassa ja hirvittävä suru painoi häntä ja Siriuksen menetys tuntui vereksenä, hän ei pystynyt tuntemaan mitään suurta pelkoa. Aurinko paistoi ja kaikkialla hänen ympärillään oli nauravia ihmisiä, ja vaikka hän tunsi olevansa heistä niin kaukana kuin kuuluisi eri lajiin, hänen oli silti hirveän vaikea uskoa, että hänen täytyi vielä syyllistyä tai kuolla murhaan...
Hän istui siinä kauan, tuijotteli veteen, yritti olla ajattelematta kummisetäänsä tai muistamatta, miten suoraan siinä vastapäätä, vastarannalla, Sirius oli kerran lyyhistynyt yrittäessään karkottaa sataa ankeuttajaa...
Aurinko oli ehtinyt laskeutua, kun hän tajusi palelevansa. Hän nousi ylös ja palasi linnaan pyyhkien kulkiessaan kasvojaan hihaan.


Kaunis kuvaus surusta, siitä eristäytyneisyyden tunteesta minkä läheisen menetys saa aikaan. Tähän kohtaukseen Rowling on laittanut paljon tunteita. Harryn teiniangsti on kadonnut kohtauksessa kokonaan pois ja hän kasvaa silmissä aikuisemmaksi. Tuo tilanne tuntuu niin tutulta, sillä olen itsekin istunut veden ääressä yksin ja surrut läheistäni. Veden liikkeellä ja äänellä on lohduttava vaikutus.

Poissa Varoituskolmio

  • Vuotislainen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #12 : Kesäkuu 24, 2005, 23:32:40 »
Siriuksen pyytäessä Harrya asumaan luokseen. Se oli niin surullista kun Sirius uskoi ettei Harry varmaankaan haluaisi muuttaa, ja kun Harry oli niin iloinen ja sitten Siriuskin oli iloinen. Iloista ja surullista.

Varmaankin turha mainita Siriuksen kuolemaa. Vaikka olinkin spoilaantunut niin koko kirja oli yhtä piinaa kun pelkäsi milloin se tapahtuu. Silti kuolema tuli järkytyksenä. Koko loppukirja onkin pelkkää itkua, keskustelut Dumbledoren kanssa, ja Dumbledore sanoi olevansa ylpeä Harrysta. Ja kun Villisilmä, Lupin, Weasleyt ja Tonks, öh, kovistelivat Dursleyita.. Ja kun kirja ylipäätänsä loppui.

Liikuttavaa oli myös Dumbledoren maljapuhe LP:n lopussa, kun hän kunnioitti Harrya.
“It is often said that before you die your life passes before your eyes. It is in fact true. It's called living.”

Envu

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #13 : Kesäkuu 25, 2005, 12:24:43 »
En todellakaan voi sanoa kauheasti mitään kohtauksia, kun siitä on aikaa kun olen lukenut kirjoja, paitsi juuri Feeniksin killan viikko sitten.

Jotenkin kaikista eniten itkettivät ja säälittivät Neville ja Kalkaros-kohdat. Tuo kohta, jonka MariaPaige kirjoittikin ( 1. ) on ihan.. Se oli jotenkin niin surullinen, että tuli ihan paha olo.
Toinen Neville-kohta, joka sai oudon olon tulemaan esiin, oli silloin, kun Harry oli junassa Nevillen ja Lunan kanssa, ja kun Neville selitti kasvistaan.. Kun se oli jotenkin niin tärkeä hänelle. En osaa selittää.

Kalkaroksen muistot, sekä pahin muisto että ne lyhyet välähdykset mitä Harry näki, olivat jotenkin ahdistavia.

Sen sijaan esimerkiksi Siriuksen kuolema ei oikeastaan itkettänyt, se meni niin nopeasti ohi. Mutta sitten taas kuoleman jälkeen, kun Harry ja Dumbledore keskustelivat Dumbledoren työhuoneessa, silloin kyyneleet tulivat väkisinkin silmiin, en tiedä miksi.

Embuli

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #14 : Kesäkuu 25, 2005, 19:04:44 »
Jopa minä, ihminen joka ei turhia herkistele, luin Siriuksen kuolemasta kyyneleet silmissä (ihQ Sirre todellakin!:D) Varsinkin siinä kun Remus yrittää pitää Harrya aloillaan ja saada tätä uskomaan että Sirius ei tule takaisin...

Ja ihan ITKINitkin kun Dumbedore pakotti Harryn kuuntelemaan ja puhumaan sekä väitti ymmärtävänsä miltä tästä tuntuu..ei sitä voi toinen ihminen tajuta!!

Ja av:ssa kun Sirius kysyy Harryltä haluaako harry muutta siriuksen luo ja harryn sanoessa että sinun luoksesi? Sirius ymmärsi tämän väärin ja sanoi että arvasi ettei harry haluaisikaan lähteä sukulaisiltaan....

On niitä muitakin, kohtia, surullisia ja iloisia, mutta ei jaksa tähän kirjoittaa...munkin osalta kaikki surullisimmat muistot liittyvät Siriukseen..=D

Liekehtivässä pikarissa on kohta jossa Harry miettii Nevillen vanhempien kohtaloa, kuinka Harry ei koskaan ollut kysynyt Nevilleltä miksi tämä asuu mummonsa luona ja sen jälkeen miettii Kyyryn pojan kohtaloa, kuinka tämän isä ei koskaan ollut välittänyt...sen jälkeen tuo seuraava ajatus iski..

"Voldemort, Harry ajatteli ja tuijotti pimeässä vuoteensa katokseen, Voldemortiin kaikki kiertyi... hän oli hajoittanut nuo perheet, hän oli tuhonnut ne elämät..."

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #15 : Heinäkuu 04, 2005, 22:40:02 »
Feeniksin kilta, sivu 1042.

"Sinähän kuulit ne siellä verhon takana."
"Tarkoitatko..."
"Siinä huoneessa, missä oli se holvikaari. Ne vain lymysivät näkymättömissä, siinä kaikki. Sinä kuulit ne."
He katsoivat toisiinsa. Luna hymyili hieman. Harry ei tiennyt mitä sanoa tai ajatella, Luna uskoi niin moniin ihmeellisiin asioihin... mutta kyllä hänkin oli kuullut ääniä verhon takana.


Tuo pätkä. Se on jotenkin surumielinen ja säälittävä. Aika arkisesti sanottu juttu, mutta kosketti silti.
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

Poissa Hawkolf

  • Thought Police
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • 2 + 2 = 5
  • Tupa: Tuvaton
Re: Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #16 : Heinäkuu 09, 2005, 18:42:34 »
Lainaus käyttäjältä: "Biozell"
Kyllä minä itkin viidennessä kirjassa... Se ei kylä liittynyt Sirren kuolemaan (joka saattoi johtua siitä, että joku möläytti jo etukäteen sen kuolemisen) :P


 Snape´s worst memory -luku oli aika hirveä loppujen lopuksi. Se miten Kalkaros kuvattiin niin todenmkaisesti koulukiusatuksi, riipaisi aika syvältä. Tuollaista voi nimittäin tapahtua ihan oikeassakin elämässä.

todellakin minä säälin kalkarosta. FK:ssa vasta tajusin mitä kalkaros on saanut kestää. toivon että kalkaros selviää lapusuudensa vaikeuksisat ja jatkaa eteenpäin!
If you want a picture of the future, imagine a boot stamping on a human face— forever.
Reviewing the world!

Poissa summershine

  • Vuotislainen
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #17 : Heinäkuu 10, 2005, 23:14:40 »
En ole itkenyt yhtään kertaa ekalla lukukerralla missään kirjojen kohdissa (tosin liikuttunut sitäkin enemmän), mutta nyt luettuani vitoskirjan uudelleen, Siriuksen kuolema kosketti syvältä ja erityisesti tämä kohta vain lisäsi vollotustani:

Lainaus
Puhuessaan Lupin kääntyi poispäin holvikaaresta. Jokainen sana tuntui tuottavan hänelle tuskaa.


Kohta on ihana, kun siinä tajuaa kuinka hyviä ystäviä Sirius ja Lupin ovat olleet. Kun Harry vain raivoaa (sen takia kohta ei ole mielestäni niin liikuttava silloin, kun itse kuolema tapahtuu. Harryn raivoaminen vie huomion surusta, mutta Lupin palauttaa sen mieleen.), Lpin on jo hyväksynyt ystävänsä kohtalon ja.... *pillitystä*

Lisäksi se oli liikuttavaa (,vaikka en itkenytkään), kun Harryn vanhemmat ja Cedric tulivat muistoina Voldemortin sauvasta LP:ssä ja juttelivat Harrylle. *nyyhkis* Varmasti itkisin, jos lukisin sen uudestaan. Kai vielä luenkin joskus.
"En sano: älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta" <3

nipa

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #18 : Heinäkuu 11, 2005, 14:25:12 »
Mulla itkettää aina kun puhutaan Harryn vanhemmista esim. Iseeviot-peili, kun Harry kuulee ankeuttajien läsnäollessa äitinsä huudot, siellä rannalla ankeuttajien armoilla, kun Harry luuli nähneensä isänsä, hautuumaalla kun Harryn vanhemmat tulivat Voldemortin taikasauvasta.. Ne on kuvattu jotenkin niin koskettavasti. Se Harryn kaipuu vanhemmistaan, joita ei ikinä saanut tuntea. Surullista.

Poissa suppilovahvero

  • piimämörkö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SkyHowl140
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #19 : Joulukuu 19, 2005, 16:07:08 »
Pidättelin itkua kun luin dimbledoren kertomusta harryn ja voldemortin ennustuksesta, mutta kun luku loppui:

Harry kohoti katseensa ja näki kyynelen valuvan dumbledoren poskea pitkään hopeiseen partaan

purskahdin itkuun kuin mikäkin mielipuoli. Se vaiv oli niin liikuttavaa.
Samoin kuin nevillen vanhempien kohtalo. Minusta se on liikuttava kohta, jossa Nevillen äiti antaa pojalleen karkkipaperin ja neville ottaa sen ja sanoo "kiitos äiti".. :') ah ja voih... :)

Aluksi minua myös liikutti se kohta kun VK:ssa hermione ja harry ovat shakkipelin jälkeen ja hermione sanoo harrya mahtavaksi velhoksi ja harry koettaa estellä.. muistatte varmaan tapauksen, mutta ei se enää nykyän ole niin liikuttava.

Finola

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #20 : Joulukuu 19, 2005, 20:17:22 »
AV:ssa se, kun Sirius pelastetaan. Ensimmäinen joka tulee mieleen.
Siriuksen kuolema ei tavallaan saanut minua kyyneliin, en vain kerinnyt kiintyä häneen tarpeeksi, eikä se sillä tietyllä tavalla koskettanut tarpeeksi.
Koska kirjat on tullut luettua enemmän kuin kerran, en voi muistaa mitä tunteita ensimmäinen lukukerta herätti. Sillä en oikeasti muista mitään koskettavia, muita kun tuon jo kertomani. *hävettää ja potuttaa*

Embuli

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #21 : Joulukuu 20, 2005, 16:46:00 »
Ei ehkä liikuttava kohta, mutta Azkabanin vankia nyt taas lukiessa oikeasti suutuin Siriusta koskevista syytöksistä! Siitä kuinka tämä muka oli syyllinen Lilyn ja Jamesin kuolemaan.

Oli se kyllä liikuttavaakin.. :P Tuntui siltä että he pilkkasivat Siriuksen muistoa!  Suutuin kaikille! Fudgelle, Hagridille, Rosmetalle, McGarmiwalle.. Murr. Kuinka he voivat edes kuvitella sellaista.

Ja minä vihaan Peter Piskuilania. Matohäntää. Wormtailia... vihaanvihaanvihaanvihaanvihaan! Jos Matohäntä olisi ollut kiltti poika ja suukottanut ankeuttajaa nätisti niin Harry asuisi Siriuksella joka olisi vapautettu syytöksistä, jonka ei olisi tarvinnut piileskellä, joka ei olisi kuollut. Murr.

Wiwije

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #22 : Tammikuu 07, 2006, 10:44:41 »
No, tottakai minäkin vallan järkytyin Siriuksen kuolemasta. Kun luin sen sitten toista kertaan ja tiesin siitä jo, niin kun olin lukenut sen, niin kirja tippui käsistä. Ja sittten sekin kun Harry ja kumppanit on Pyhässä Mungossa, ja ne tapaa siellä Nevillen ja sen vanhemmat, ja Nevillen äiti antaa Nevillelle sen purkkapaperin. Mä lähes itkin siinä kohdassa, ja se on jo paljon, sillä mä en oo itkeny millekkään muulle kirjalle/elokuvallekkaan koskaan.

Möykky

  • Ankeuttaja
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #23 : Tammikuu 11, 2006, 14:51:29 »
Liikuttavia kohtia tuli mieleen niin monta, että piti vähän miettiä ja karsia. Sitten jäljelle jäivät nämä kaksi liikuttavinta.

Ensinnäkin se kohta Liekehtivän Pikarin lopussa, jossa Harryn ja Voldemortin sauvat yhdistyvät ja Harry näkee kaikki ne kuolleet ihmiset. Erityisen liikuttava hetki on tietysti se, kun Harry näkee vanhempansa, jotka neuvovat Harryn pakoon. Se on suorastaan nerokas kohtaus ja tosi liikuttava, kun Voldemortin pahuus ja pahat teot kääntyvätkin Voldemortia itseään vastaan kääntymällä hyviksi hyvän ihmisen ollessa vastassa.

Toiseksi, se kohta Feeniksin killan lopussa, kun Harry muistaa sen Siriukselta saadun paketin, joka osoittautuu siis peiliksi, jonka avulla hän olisi voinut pyytää Siriukselta apua. Ensinnäkin on liikuttavaa, että Sirius on keksinyt sellaisen idean, miettinyt sitä ja antanut peilin sitten Harrylle, ja vieläkin liikuttavampaa on siellä kirjan lopussa se, kun Harry muistaa saamansa lahjan ja epätoivoisesti koettaa kutsua Siriusta sen avulla.. aivan kuin viimeisenä oljenkortena saada sittenkin tietää, että Sirius elää. Turhaan. Itken siinä kohdassa aina.:')

Poissa Elros

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Älä spoilaa
  • Tupa: Rohkelikko
Kirjojen liikuttavat kohdat
« Vastaus #24 : Tammikuu 11, 2006, 16:38:53 »
Siriuksen kuoleminen oli todella liikuttava ja kun Harry viimeiseen asti luuli, että Sirius nousee verhon takaa. Ja kun hän ei noussutkaan... :(
Ja kun Harry yritti mitä epätoivoisimmilla keinoilla saada yhteyden Siriukseen, mutta turhaan. Ja vielä se kun Harry on Siriuksen kuoleman jälkeen Dumbledoren huoneessa huutamassa ja rikkomassa tavaroita.
Tuo on varmaan liikuttanut minua eniten.

Eikä Liekehtivän Pikarin hautuumaakohtauskaan voi kuin liikuttaa.
Harryn ja Voldemortin taistelu ja Voldun murhaamien varjojen nousu Harryn tueksi ja auttaen hänet pakoon Cedricin ruumiin kanssa. Cedricin kuolema ja Amos Diggoryn ynnä muiden suru oli myös hyvin liikuttavaa.

Muitakin toki on, mutta tuossa kaksi liikuttavinta.