Kirjoittaja Aihe: Klassikot  (Luettu 6915 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Ameliah

  • Ankeuttaja
Klassikot
« Vastaus #25 : Huhtikuu 06, 2006, 14:48:04 »
En yritä mitenkään pakkolukea niinsanottuja klassikoita. Luen aikalailla fiiliksen mukaan enkä sillätavalla sivistyshakuisesti. Jos haluan lukea klassikon ja se kiinnostaa minua, luen sen, mutta vaikka kirja olisikin klassikko, mutta se antaa minulle kuivan kuvan, en lue sitä.

Olen lukenut joitain suomalaisia klassikkokirjoja (täällä pohjan tähden alla, päätaloja, kalevalan, seitsemän veljestä), ja olen pitänyt niitä todella todella kuivina. Ei ihan mun tyylisiä. Tai en ole pitänyt niitä kaikkia kuivina ihan kauttaaltaan, mutta en esimerkiksi täällä pohjan tähden alla- kirjasta pitänyt ollenkaan.
Suomalaisissa kirjoissa on aina tietty melankolisuus taustalla mikä ei miellytä minua ollenkaan.

Luen sitä mikä miellyttää enkä sitä minkä oletetaan miellyttävän.

Poissa hömppä

  • pirtelö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Klassikot
« Vastaus #26 : Huhtikuu 06, 2006, 15:55:40 »
Kun lukee paljon, kyllä sitä joitain klassikoitakin siinä samassa tulee selattua. Ensimmäisenä tulee mieleen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas. Kummatkin ovat äärimmäisen hyviä ja olenkin melkein sitä mieltä, että kaikkien suomalaisten olisi hyvä lukea ne. Siksi että ne kuvaavat tärkeitä vaiheita Suomen historiassa, mutta myös siksi että ne ovat hyviä kirjoja. Toisaalta itsekin olen lukenut kovin vähän suomalaisia klassikoita ja jo monen vuoden ajan on ollut suunnitelmissa lukea esimerkiksi Sinuhe egyptiläinen, mutta ei vain milloinkaan saa aikaiseksi..

Suosikkejani klassikoista ovat Jane Austenin kirjat, varsinkin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Tuulen viemää. Tuulen viemässä viehättää ehdottomasti Scarlettin periksiantamaton luonne ja loppu. Kerrankin romaani ei pääty "ja he elivät onnellisinä elämänsä loppuun saakka". Myös Bronten sisaruksia olen lukenut, Humisevan harjun, Kotiopettajattaren romaanin ja olisiko eräs ollut nimeltään Jane Eyre? (ei voi muistaa, kun lukenut monta vuotta sitten..) Mutta kyllähän noista tykkäsin, ovat ansainneet klassikon aseman.

Mitäs muuta..  Alexandre Dumasin Monte-Criston kreivi oli vallan mielenkiintoinen lukukokemus, Kolmea muskettisoturia en ole saanut milloinkaan luetuksi, vaikka elokuvista pidänkin hirmuisesti. Dumas nuoremman Kamelianainen kuuluu ehdottomasti lempikirjojeni joukkoon, se on niin surullinen..

Koulua varten luin juuri Ernest Hemingwayn Kilimandsaron lumet ja ehkäpä voisin lukea muitakin miehen teoksia. Tykkäsin. Charles Dickensiltä olen lukenut Kaksi kaupunkia ja Oliwer Twistin.

Onhan näitä aika paljon, jos mukaan lasketaan vielä Tolkienin tuotanto ja Alcottin tyttökirjat ja Anna-sarja. Mutta paljon olisi vielä luettavien joukossa. Jos joskus vaikka tutustuisin Tolstoihin ja Dostojevskiin. Ja vaikka sun mihin. Dorian Greyn muotokuva on ollut myös pitkään luettavien listalla.

Ja miksi ihmeessä sitten lukea klassikoita? Siksi että ne ovat yleensä jollain tapaa hyviä kirjoja, eivät ne muuten olisi päässeet tuohon asemaansa. Lisäksi tiettyjen kirjojen tunteminen olisi hyväksi yleistietojen kannalta. Esimerkiksi Tuntemattoman lukemisen jälkeen aloin tunnistaa lausahduksia, jotka olivat tuosta teoksesta (ja tunnen itseni tosi fiksuksi..). Mutta jos ei parin sadan sivun jälkeen iske (ja tuo määrähän tarkoittaa noissa tiiliskivissä aivan alkutekstejä..) niin ei kannata kiusata itseään moisella. Eihän kukaan pakota lukemaan niitä (paitsi koulu joskus).
Whoever said "let the best man win" forgot to ask girls to play.

Iria

  • Ankeuttaja
Re: Klassikot
« Vastaus #27 : Huhtikuu 06, 2006, 20:32:39 »
Lainaus käyttäjältä: "Irvikissa"
Vaikka klassikko- teksti takakannessa hieman kavahduttaisi, kannattaa niihin silti tutustua.


Ei se ainakaan minua kavahduta! Jos näen jossain lukevan sellaisen, niin sen kirjan minä kyllä luen! Tuntuu jotenkin hienolta lukea jotain todella tunnettua ja pidettyä kirjaa. Se kai klassikkokirjoissa vetää puoleensa.

Klassikko -sanasta voisi ehkä tulla mieleen sellaiset ikivanhat, tylsimyskirjat, joita äikänope pakottaa aina lukemaan. No, niin pakottaakin, mutta ei ne klassikot missään nimessä tylsiä ole. Eivät ne olisi klassikoita, jos ne ovat todella unettavia. Tosin poikkeuksiakin löytyy, niin kuin aina.

Itse olen lukenut pelkästään hyviä klassikoita: Taru Sormusten Herrasta tietysti, Sherlock Holmeseja, Rudyard Kiplingin Viidakkokirjat, Narniaa, Liisa Ihmemaassa, Jules Verneä, Richard Adamsia... Ja tietysti Anni Swanin Iris Rukka ja muut. Lukekaa ihmeessä!

Neilikka

  • Ankeuttaja
Klassikot
« Vastaus #28 : Huhtikuu 22, 2006, 22:35:44 »
Minä en ole mikään klassikkoahmija, mutta nyt kun olemme koulussa käsitelleet näitä enemmän, niin ajattelin että voisin aloittaa ns. "klassikkokauden" englanninkielisten pottereiden lukemisen jälkeen.

Klassikoita joita olen lukenut on ainakin; Pikkunaisia, Pieni Runotyttö sekä Anna-kirjat. Nämä kaikki ovat aivan loistavia kirjoja! Muita klassikkokirjoja joita olen lukenut on Lokki Joonatan ja Salainen puutarha (joa oli loistava). Olen hyvin todennäköisesti lukenut muitakin klassikoita, mutta minä kun olen huono tunnistamaan klassikoita en sitä siis tiedä.

Olen listannut klassikoita joita haluaisin lukea (nimenomaan tästä topicista), ja olisi kiva jos kertoisitte enemmän klassikkoja joita kannatta lukea:D

Poissa Steelsheen

  • Narsissisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • not your girl
    • Imaginary
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Klassikot
« Vastaus #29 : Helmikuu 17, 2008, 00:20:05 »
Meillä alkoi juuri se äidinkielen kurssi jolla tutustutaan kirjallisuuden eri aikakausiin, ja jotakin klassikompaa sitä varten olisi tarkoitus lukea. Olen jonkin verran klassikoiksi luettavia kirjoja lukenut, mutta minään itsetarkoituksena en sitä pidä. Mielenkiinto tosin saattaa olla tällä hetkellä kallellaan vanhempaan kirjallisuuteen päin, ja tietysti ihan kiinnostaa tutustua kirjaan jota pidetään klassikkona. Olen joko omia aikojani tai koulua varten lukenut Brontën sisaruksia, Linnaa, Sillanpäätä, Austenia sekä tietysti Montgomerya ja Tolkienia. Tarkoitus on myöskin laajentaa sivistystä, ja tällä hetkellä minulla on kesken Dickensin Oliver Twist sekä Mitchellin Tuulen viemää. Tosin olen myös väsähdellyt, Rikoksen ja rangaistuksen jätin pari vuotta takaperin ihan suosiolla odottamaan sitä, että olen vähän vanhempi ja viisaampi, ja viime kesänä Dickensin Pickwick-kerhon lukeminen vain jotenkin tyssäsi. Oliver Twist on ollut sujuvampaa.

Vaikka sanotaan, että klassikko-titteliä ei pidä pelätä, se kuitenkin aiheuttaa välillä jonkinlaista ylimääräistä ahdistusta ja painetta lukemiselle. Itse en niinkään pelkää vanhahtavaa koukeroista kieltä kuin sitä, etten yksinkertaisesti ymmärrä. Kahlasin viime keväänä Emily Brontën Humisevan harjun lopulta puoliväkisin läpi ja kärsin vähän aikaa jonkinlaisesta alemmuudentunteesta, sillä pakkohan minussa oli olla jotakin vikana kun en osannut pitää niin rakastetusta kirjasta. Charloten Jane Eyre (Kotiopettajattaren romaani) on puolestaan hyvinkin lähellä sydäntäni ja sen olen lukenut useampaankin kertaan. Lisäksi hyllyssäni odottaa Dumas'n Monte Criston kreivi, joka ei tahdo päästää viittä sivua pidemmälle sekä Hugon The Hunchback of Notre-Dame (eläköön kahden ja puolen euron klassikkopokkarit ^^), jota en ole vielä ehtinyt aloittaa.

Alut vain tuntuvat aina olevan aivan mahdottoman hankalia (tosin tämä nyt pätee muihinkin kuin vain klassikoihin), mutta en itse paljon lukevanakaan tiedä, mikä sai minut aikanaan kahlaamaan TSH:n ilkeän kakkosluvun läpi mutta joka ei anna lukea toisia kirjoja kuin pari sivua. Joku valitti aikaisemmin että Kotiopettajattaren romaani jumitti heti alkuunsa - minulle se kirja on hyvin selkeästi jakaantunut lukunopeudeltaan täysin erilaisiin jaksoihin (joilla sitten ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka on kuvioissa/poissa niistä :P ), viime keväänä lukiessani sitä pitkästä aikaa uudestaan Lowood-ajan loppuun pääsemiseen meni suunnilleen yhtä kauan kuin koko loppukirjaan jollei kauemminkin.

Mutta pitkä lista minullakin on tarkoituksena joskus lukea; edellämainittujen lisäksi lisää Austenia, Mannia, Wildeä ja ties vaikka mitä. Lisäksi joskus on aivan pakko ottaa tuo Alastalon salissa ja katsoa kuinka pitkälle jaksaa :D

Aww, rämpytin Klassikkoautomaatista satunnaisia ja tuli Viisikko aarresaarella <3 Joskus tekisi mieli lukea joku Viisikko uusiksi, mutta en uskalla kun se voisi olla erilaista kuin nuorempana.

//En tiedä kuinka klassikko tämä on, mutta tuo automaatti sen äsken uumenistaan sylkäisi, joten suosittelen lämpimästi Donna Tarttin loistavaa Jumalat juhlivat öisin -teosta.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 17, 2008, 00:26:11 kirjoittanut Steelsheen »
"If people don't know what you're doing, they don't know what you're doing wrong."

Poissa Ibiza

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Klassikot
« Vastaus #30 : Helmikuu 18, 2008, 01:39:29 »
Itse olen aika varovainen klassikoiden määrittelyssä. En laskisi kaikkia tässäkään topicissa lueteltuja kirjoja klassikoiksi. Klassikon täytyy olla mielestäni oikeasti vakiintunut. Ylipäänsä kartan yleensä tällaista yleistä keskustelua kaikista klassikoista. Tai eihän kirjoja voi noin vain yleistää. Mielestäni kenenkään ei pitäisi voida sanoa, että "en pidä klassikkokirjoista". Se nimittäin tarkoittaa huomattavan suurta määrää kirjallisuutta. Eihän sitä yleensäkään voi kieltää mitään, jos ei tiedä, mistä kaikesta puhuu. Klassikkokirjallisuus sisältää varmasti kaikille jotakin, se itselle oikea kirja tai oikeat kirjat täytyy vain löytää.

Kirjallisuuden opiskelija olen minäkin, joten kirjoja on tullut luettua aika reilusti eli epäilemättä myös kasa kaikenlaisia klassikoita. Tämän vuoksi en alakaan tehdä mitään listaa lukemistani klassikoista, sen kasaamiseen kuluisi ihan liikaa aikaa :D

Kannattaa tutustua sekä suomalaisten että ulkomaisten kirjailijoiden teoksiin, on hauskaa huomata intertekstuaalisuutta ja viittauksia ja piilomerkityksiä kirjoista. [Minä en ole vielä niin sivistynyt tai nokkela tai pitkällä tässä harrastuksessa, että olisin sellaisia havainnut, mutta kuvittelisin huomaamisen ja hoksaamisen olevan palkitsevaa.]  Kirjallisuuden tyylisuuntien kehittymistä (romantiikasta realismiin, symbolismista modernismiin jne.) voisi myös olla kiinnostavaa seurata..  

Pitää paikkansa! Intertekstuaalisuus on erittäin kiehtovaa ja on todellakin palkitsevaa, kun löytää kirjoista viittauksia jonnekin muualle, vaikka toisiin lukemiinsa teoksiin. Kaikista palkitsevinta lukeminen olisi myös juuri niin, että noudattaisi jonkinlaista kronologiaa eli lukisi ensin juuri vaikkapa romantiikan teoksia ja siirtyisi sitten realismiin. Sillä tavalla ne intertekstuaaliset viitteetkin voi olla helpointa nähdä - kirjailijoilla kun on tapana viitata nimenomaan edeltäjiinsä.

Kyllä klassikoita kannattaa lukea :)

Poissa Ladyelisabet

  • Potteriksi myös kutsutaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Klassikot
« Vastaus #31 : Helmikuu 18, 2008, 08:16:24 »
Mun pitää tunnustaa, että olen kovin laiska lukemaan, mutta jonkin verran klassikkoja on toki tullut luettua (Potterit eivät taida olla ihan niitä, vaikka ne on kyllä mooonesti luettu). Sinuhe on sinänsä uskomaton teos kun miettii ettei sen kirjoittaja koskan käynyt Egyptissä. Isä osti minulle 18-vuotislahjaksi siitä ison version jossa oli paljon valokuvia tuon ajan esineistä, patsaista yms. joten oli todella elämyksellistä lukea sitä sängyssä ennen nukkumaanmenoa.

Isoisäni on nyt 85-vuotias, ja varmaan yli 10 vuotta sitten  hän puhui Sakari Topeliuksen tarinasta "Linnaisten kartanon viheriä kamari". Kävin kaivelemassa sen kirjastosta, ja muistaakseni (siitä on n. 10 vuotta) kyseinen tarina oli hyvin jännä.

Lisäksi Arto Paasilinnan Hirnuva maailmanloppu ja Ihmiskunnan loppulaukka olivat todella mukaansatempaavia, melkeinpä sci-fiä :). Suosittelen.

Lastenkirjallisuudessa ehdottomia ykkösiä ovat tietysti Peppi Pitkätossut, Pekka Töpöhännät yms. ja omat suosikkini Veljeni Leijonamieli sekä Ronja Ryövärintytär.
'Do not pity the dead, Harry. Pity the living, and, above all those who live without love.' - Albus Dumbledore

Poissa Xanie

  • hymyilevä huomispäivä
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • *reps*
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Klassikot
« Vastaus #32 : Helmikuu 18, 2008, 19:41:13 »
Sana klassikko kirjallisuuden kohdalla tuo mieleen pitkän ja tylsän opuksen, joka on saanut tuon tittelin vain siksi, että kukaan ei ymmärrä teosta.  Asia ei kuitenkaan ole näin, ainakaan minusta. Olen lukenut monia klassikoiksi luettavia kirjoja ja huomannut, että ne ovat oikeastaan aika hyviä. Ainakin suurin osa.

Otetaan esimerkiksi Charles Dickensin Oliwer Twist, tämä on lempikirjani. Tai yksi niistä. Vaikka aluksi tartuin siihen suurella epäilyksellä, niin sieltä paljastuikin ihan hyvä kirja. nyt olen lukenut sen jo useampaan otteeseen ja se onkin seuraavana hankintalistallani, niin ei tarvitse jatkuvasti kirjastossa ravata.

Joku aika sitten hankin Sinuhe Egyptiläisen, joka tuntui aluksi pelottavalta tarttua. Siis pelottavalta siinä mielessä, että se on niin pitkä ja varmasti äärimmäisen puuduttava. Siinä oli kuitenkin  niin mahtava juoni ja kerronta oli niin loistavaa, että luin sen parissa päivässä, kun en vain voinut laskea sitä käsistäni.

Ja viime kesänä olin kesätöissä Myllykolun oppaan vapaa päivä sijaisena. Myllykolu on siis F.E.Sillanpään syntymäkoti ja sijaitsee tällä pienellä paikkakunnalla, jolla asun (lukioni on myös nimetty hänen mukaansa). Siellä oli mahtava tilaisuus tutustua Sillanpään tuotantoon tarkemmin ja perehtyä hänen elämäänsä. Ei siellä kyllä paljon ihmisiä käynyt, mutta oli se silti ihan mielenkiintoista. Sillanpään kirjoista en kuitenkaan ihan hirveästi pidä, mutta niitä lukiessa tulee jotenkin jännä tunne. Kun maisemat ja paikat, joista hän kertoo ovat tuttuja. Monet sukunimet ja paikannimet ovat tuttuja. Siitä tulee jotenkin niin jännä fiilis :)

Mutta siis. Suosittelen kaikkia lämpimästi lukemaan myös klassikoita, sillä eivät ne kaikki ole oikeasti niin huonoja. Ihan kaikkia ei kukaan ymmärrä, mutta ei tarvikaan. Kaikkien ei ole pakko pitää kaikista, mutta kannattaa silti kokeilla jotain.

~Xanie
Kun ystäväsi katselevat sinua hyppäämässä laskuvarjolla joka ei aukea, voisi olla hauska temppu, jos esittäisit vaikkapa uintiliikkeitä.
Avasta kiitos Seatearille!
Tee päivän hyvä työ: www.freerice.com

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Klassikot
« Vastaus #33 : Joulukuu 17, 2009, 16:17:09 »
Klassikoita... Hmm, täytynee miettiä. No, tässä tulee nyt juttua niistä lukemistani teoksista, joita itse pidän jonkin sortin klassikkoina (ja klassikkona pidän sellaista teosta, joka nykypäivänäkin on arvostettu ja luettu tekele, vaikka se olisi ilmestynyt satoja vuosia sitten).

Väinö Linnan Tuntematon sotilas on kyllä suomalaisen kirjallisuuden yksi suurimmista klassikoista, jos minulta kysytään. Tämän kirjan olen lukenut kaksi kertaa, ja vaikka en muuten ole hirveän kiinnostunut sota-aiheesta taikka historiasta ylipäätänsä, on Linna osannut mielestäni kirjoittaa upean kirjan vielä upeine henkilöineen.

Useaan otteeseen olen lukenut myös Mary Shelleyn teoksen Frankenstein. Tästä kauhukirjojen klassikosta saan aina joka lukukerran jälkeen käteeni jotain uutta, ja se on mielestäni hyvän teoksen (myös klassikon) merkki. Vaikka kieli oli tässä teoksessa paikoin raskasta, tykkään kirjasta mielettömästi.

Daniel Defoen kirjoittamaa teosta Robinson Crusoe pidän myös klassikkona. Tämän teoksen olen lukenut vain yhteen kertaan läpi, ja joululoman aikana olisi aloittaa lukemaan toista kertaa. Vaikka tämä opus ei lemppareihini lukeudukaan, oli se silti mukavaa luettavaa.

Klassikoista minulla ei ole juuri mitään huonoa sanottavaa. Mielestäni ne eivät ole liian yliarvostettuja, vaikka tietynlaista "kunnioitusta" ja vetovoimaa klassikon maineella niittävätkin. Klassikkoihin suhtaudun siis positiivisin mielin, ja mielestäni niin pitäisi muidenkin tehdä.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Töyhtöhyyppä

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kuuhulluus iski
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Klassikot
« Vastaus #34 : Joulukuu 17, 2009, 19:07:46 »
Minä tykkään lukea klassikoita, ihan vain yleissivistyksenkin kannalta.
 Pienempänä minulle luettiin heti ensimmäiseksi kaikki "perinteiset" lastensadut, Grimmin veljesten, Beatrix Potterin, A. A. Milnen ym. tällaisten jo klassikoiksikin jo miellettyjen lastenkirjat.
 No, Taru Sormusten Herrat luin pari vuotta sitten (saanko hehkuttaa? Kaikki kolme luin alle viikossa :) ihan klassikkomielessä. Sama juttu Anne Frankin päiväkirjojen, Frankensteinin hirviön, Kärpästen herran, 10 pienen neekeripojan, Kolmen muskettisoturin (oli muuten ihan älyttömän tylsä kirja), Humisevan harjun, Romeon ja Julian... ym. kanssa.
 No, osa noista oli todella hyviä (mm. TSH:t ja Kärpästen herra) ja toiset taas eivät (Kolme muskettisoturia, Humiseva harju) mutta kuitenkin, ihan hyvä että tuli luettua. Tai siis, jos nyt muissa kirjoissa, elokuvissa, mediassa mainitaan jotain noista kirjoista, viitataan esimerkiksi tai jotain muuta, ei ole ihan tippunut kärryiltä.
 Ihan hyvä on kuitenkin lukea muutakin kuin pelkkiä klassikoita, sillä jos me jumiudumme vain vanhoihin kirjoihin, ei uusia klassikoita pääse syntymään.
 
"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua."

Poissa jerusa

  • bibliofiili
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Klassikot
« Vastaus #35 : Tammikuu 29, 2010, 17:11:23 »
Oi, rakastan klassikkokirjoja, ja niitä onkin tullut luettua jo aika monta. Pidän erityisesti vanhoista tyttökirjoista, sillä useat niistä sijoittuvat aikaan, joka kiehtoo minua suuresti. Esimerkiksi Pikku naisia ja Kotiopettajattaren romaani ovat aivan ihania, eivät niinkään juoneltaan, vaan miljööltään. Rakastan vanhan ajan elämästä, tanssiaisista ja kurjista olosuhteista lukemista! Kurjista olosuhteista puheenollen, olen lukenut (tai ainakin yrittänyt lukea) Anne Frankin päiväkirjan. Siitä on jo muutamia vuosia, eikä kirja tehnyt minuun vaikutusta. Pidin itä tylsänä ja jätin osia lukematta. Nyt tarina on kuitenkin alkanut kiinnostaa ja olen ajatellut lukevani Anne Frankin uudellen, jos vaikka pitäisinkin siitä nyt.

Osan kalssikoista olen lukenut koulun (vapaaehtoista) lukudiplomia varten ja osan ihan kiinnostuksesta. Useat lukemistani kalssikoista ovat olleet yllättävän hyviä odotuksiini nähden, toisista taas en juurikaan pidä. Olen saanut vanhemmiltani ja isovanhemmiltani joitakin kalssikkokirjoja omaan kirjahyllyynikin. Täytyy myöntää, etten aina jaksa ymmärtää vanhanaikaista tekstiä, ainakaan jos kirja on muuten tylsä. Juoneltaan hyviä kirjoja luen kyllä, vaikkakin melko hitaasti.

Luemme koulussa Seitsemää veljestä, ja taidan olla ainoa, joka sitä oikeasti lukee. :D Alussa kirja kyllä tuntui vaikealta ymmärtää, mutta se on kuitenkin ihan luettava.

Taru sormusten herrasta- kirjat luin vasta nyt viime vuonna, ja minua harmittaa kun en ollut mitenkään tutustunut niihin aiemmin. Oli miten oli, kirjat ponnahtivat oitis lempikirjojeni kärkipäähän.
Lastenkirjallisuuden klassikot ovat myös ihania, pidän Tove Janssonin, Astrid Lindgrenin ja C.S Lewisin kirjoista. Nuorempana luin niinsanottuja poikakirjoja, kuten Jules Verneä, R.L Stevensonia ja Mark Twainia.

Vaikka olenkin lukenut jo melkoisesti klassikoita (läheskään kaikkia en luetellut tässä, minulla on myös useita klassikoita odottamasa että joskus lukisin ne. Humisevan harjun aion lukea vaikka mikä olisi ja unelmoin myös Kalevalan läpikahlaamisesta (Kalevala tosin on enemmän kuin klassikko..), paljonpuhuttuja Dickensejä on myös luettava, että tiedän niistä edes jotakin.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 29, 2010, 17:16:02 kirjoittanut jerusa »
Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto.

Poissa koipen

  • Scififisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Klassikot
« Vastaus #36 : Tammikuu 17, 2011, 23:18:05 »
Klassikko on aika laaja määritelmä - mitä tahansa historiallisen ajan alusta 1700-1900 luvulle asti. Itse pidän joistakin klassikoista, vaikka en paljo olekaan lukenut.

Tuhannen ja Yhden yön satuja oli oikein hieno kirja. Hienot sadut. Myös Catch-22 oli oikein hieno kirja, aika hassu mutta myös hyvin tummasävyinen. Parhaita lukeamiani kirjallisia teoksia on ehdottomasti ollut Giovanni Boccacion Decameron. Hassua ja kevyttä lukemista, sopivan pituinenkin (800 sivua / 100 novellia). Normaalisti sattaisi kirja tuossa vaiheessa jaaritella, mutta Decameronissa ei koskaan käy niin.

Sci-fin perustusklassikoita (<1930-lukua) en ole vielä lukenut, mutta H.G.Wellssiä on tilauksessa. Sen sijaan 50-70 luvut ovat ihan hyvin imeytyneet. TIedä ovatko nuo klassikoita, mutta ainakin sci-fissä ne ovat. Myös 1984 on mennyt.





nr: Douglas Adams / Linnunradan käsikirja liftareille

Poissa nutcracker

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Klassikot
« Vastaus #37 : Helmikuu 06, 2011, 20:47:02 »
Minä olen aina arvostanut klassikoita, mutta olen alkanut lukea niitä vasta hiljattain, muutaman vuoden sisään. Olen lukenut jo aika monta klassikoksi laskettavaa kirjaa, ja täytyy sanoa että nykyään en enää kauheasti muita luekaan - tein nimittäin itselleni listan kirjoista jotka haastan itseni lukemaan elämäni aikana, ja nyt käyn sitä listaa läpi. Suunnilleen sataneljäkymmentä kirjaa on vielä lukematta, mutta monta on jo takanakin, joten olen erittäin tyytyväinen edistymiseeni. :)

Osa lukemistani kirjoista todellakin ansaitsee klassikkotittelinsä, mutta osa on mielestäni ollut joko erittäin tylsiä, tai sitten ei yksinkertaisesti yhtään minun makuani vastaavia. En kuitenkaan väitä etteivätkö nämäkin kirjat ansaitsisi klassikon leimaansa, mutta minulle ne ovat olleet osittain pakkopullaa. Yksi tällaisista kirjoista on monien ihannoima Humiseva harju. Tämä on kirja jonka luin kohtalaisen mielelläni, mutta minä en yksinkertaisesti löytänyt siitä sitä loistavuutta mitä monet peräänkuuluttavat. Sinuhe Egyptiläinen, jota kahlaan läpi parhaillaan, on sekin kirja joka ei ainakaan vielä ole vakuuttanut minua sen suuremmin. Jonathan Swiftin Gulliverin retket, jota myös luen paraikaa (minulla on aina monta kirjaa kesken samaan aikaan) ei ole sekään vielä hurmannut minua, mutta aika näyttää.

Sen sijaan monia klassikoita suorastaan rakastan, tai ainakin pidän niistä todella paljon. Luin Taru Sormusten Herrasta ollessani 11-vuotias, ja kaikki Narnian tarinat kun olin 10, ja ihastuin molempiin suuresti jo silloin. Täällä Pohjantähden Alla- saaga on suosikkini, sitä rakastan ihan mielettömästi, kerrassaan upea trilogia. En voi edelleenkään uskoa että luin sen vasta lukiossa. Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on hyvä, mutta Järki ja tunteet oli mielestäni kuolettavan tylsä. Minulla on tällä hetkellä Austenilta kesken Mansfield Park, joten osaan muodostaa mielipiteeni hänestä ja hänen kirjoistaan ehkä hieman paremmin luettani sen ja muutkin hänen teoksensa. Baskervillen koira ja Kymmenen pientä neekeripoikaa tulevat äkkiseltään myös mieleen puhuttaessa klassikoista joista olen pitänyt, ja  Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys sen sijaan on aivan omaa luokkaansa – se on teos jonka lukemisesta olen kaikista ylpein.

Luettuani tällä hetkellä kesken olevat klassikot Hamletista Sinuheen siirryn Anna Kareninan pariin täyspainoisesti, ja todennäköisesti vuorossa ovat myös Hobitti ja Romeo ja Julia. Täytyy sanoa että olen viihtynyt klassikoiden parissa aivan loistavasti, joskin on olemassa myös paljon muita loistavia kirjoja, kuten John Irvingin teokset. Klassikot ovat kuitenkin ihan nimensä veroisia. 
"I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best." - Marilyn Monroe