Tuli yllättäen kamala tarve päästä aukomaan päätä, joten tässä sitä ollaan :)
Minun mielestäni fantasiakirjallisuus ylipäätään on sellainen genre, ettei siihen kauhean helposti keksi mitään täysin uutta ja käyttämätöntä. Fantasiahan suurimmaksi osaksi perustuu sille perin klassiselle ajatukselle hyvän ja pahan välisestä taistelusta, ja sen peruselementteihin kuuluvat kaiken maailman sankarit, soturit, velhot ja jättiläishämähäkit, lohikäärmeet plus muut ihme otukset. Koska tämä kaikki mielletään kliseeksi, on aika pirun vaikeaa miettiä, kuinka ne kliseet kiertää! Eli jos kliseitä inhoaa, niin fantasia ei välttämättä ole ihan oma juttu...
Kuten siis kaikki aikaisemmatkin viestit ovat suurin piirtein todenneet, ovat Potteritkin yhtä kliseesoppaa. Onkin enemmän omasta asennoitumisesta kiinni, miten tähän faktaan suhtautuu. Jos päättää saada päänsärkyä joka kerran, kun Harry onnistuu ja Voldemort saa turpaansa, niin voisin veikata, ettei lukukokemuksesta tule järin miellyttävä... Jos taas yrittää hyväksyä asiat sellaisina kuin ne nyt sitten sattuvat olemaan, niin uskoisin homman etenevän hiukan leppoisammin. Lukeminenkin saattaa olla nautittavampaa, kun ei jatkuvasti mieti, mikä tekstissä on kulunutta, mikä hienoa ja mikä tökkii. Enkä nyt tietenkään tarkoita, että täytyy antaumuksella uskotella itselleen että kirjat täynnä "oli synkkä ja myrskyinen yö" ja "sankari nosti prinsessan lihaksikkaille käsivarsilleen ja yhdessä he ratsastivat auringonlaskuun" -tyylistä soopaa ovat hyviä.
Yritän siis sanoa, että rajansa kaikella (tuokin ilmaus on klisee - hahaa!). Kuten jo todettu, kliseiden täydellinen välttäminen on ainakin fantasiakirjallisuudessa (ja minun uskomukseni mukaan kaikessa muussakin kirjallisuudessa, tietokirjat mukaan lukien) mahdotonta. Kliseet ovat kliseitä, koska ne ovat hyviksi havaittuja ja toimivia. Kysymys onkin enemmän siitä, kuinka hyvin kirjoittaja onnistuu kiertämään pahimmat karikot ja käyttämään tuttuja, vanhoja asioita uudella tavalla. En siis sanoisi Pottereita kliseisiksi kirjoiksi vain sen perusteella, että henkilöhahmot ja juoni eivät ole peruspiirteiltään uniikkeja. Minun mielessäni kliseet syntyvät enemmän käytetyistä sanavalinnoista, kuten ottaa neuvosta vaari, selvä pyy, helppo nakki yms. Jos niitä on kylvetty tekstiin oikein olan takaa, iskee ahdistus, että onko tuo kirjailija keksinyt mitään itse.
Kirjoittaminenhan - varsinkin fantasian - on siis tavallaan rinnastettavissa kierrätykseen, eikä sitä minun tietämykseni mukaan ainakaan halveksita. Kyseessä on vanhojen asioiden muokkaaminen uuteen asuun niin, että muodostuu jälleen oma tarina. Tämä tarina perustuu vanhaan formaattiin, mutta on kuitenkin jotain ainutlaatuista. Kyllä minä siis väittäisin, että jos jotain uutta ja erilaista haluaa kokea, niin kannattaa jättää kirjat ostamatta ja suunnata vaikka posliininmaalauskurssille. Siellä voi sitten piirrellä kuppien kylkeen aina ihan erilaisia kuvia...
No niin... Nyt olen puhunut...
[OFF]Miten muuten klisee kuuluu oikeaoppisesti kirjoittaa? Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa. Minusta klishe/e on jotenkin vähän liian English, mutta toisaalta klisee kuulostaa hassulta. Sitten on niitä, jotka kirjoittaa clisé/e, clishé, clishée, klishé, klishée jne. Variantteja on enemmän kuin tarpeeksi. Minusta klisee on ylipäätään idiootti sana... XD [/OFF]
