Mä näin tän joku viikko sitten ja ihastuin aika rytinällä. Piirrosjälki oli kaunista, elokuvassa oli hyvä tunnelma, mutta hahmot kuitenkin olivat loppujen lopuksi ehkä kaikkein parhaita. Etenkin Sophie. Hänestä tuli heti mun idolini, aivan ihana elämänasenne. Mäkin haluan olla tuollainen mummo sitten tulevaisuudessa! Toiseksi suosikiksi taisi kohota Calcifer, mä olin aluksi vähän varuillani hänen suhteensa, kun pelkäsin että kyseessä olisi sellainen disneymäinen huumoripläjäys-sidekick. Mä tykkäsin myös kovasti elokuvan konnasta, Turhatarko se nimi oli? Hänen kehityskaarensa oli musta paljon parempi kuin yleensä pahiksilla. Haurusta mä en aluksi niin piitannut, turhan vakavamielinen sankarityyppi mun makuuni. Samoin hänessä häiritsi tietynlainen isällinen alentuvaisuus (tosin mun sisko väittää, että mä aina suhtaudun kylmästi sellaisiin piirroshahmoihin, joilla on sentyyppinen ääni kuin Haurulla oli, no mene ja tiedä). Mutta aloin kuitenkin tykätä hänestä enemmän hiustenvärjäytymisepisodin myötä. Variksenpelätin, rva Suliman ja muut olivat myös ihan kivoja.
Eilen mä sitten sain luettua Diana Wynne Jonesin kirjan, ja olin sen jälkeen paljon hämmentyneempi elokuvan suhteen. Mä kun odotin leffan joidenkin puolien aukenevan paremmin kirjan luettuani (juoni kun välillä meni aikamoista vauhtia), mutta eivät ne nyt oikeastaan auenneetkaan. Sen sijaan mä sainkin huomata, miten radikaalisti Miyazaki oli muuttanut juonta ja hahmoja. Jos olisin lukenut kirjan ensin, olisin saattanut kiristellä hampaitani enemmänkin, mutta kun homma meni näinpäin, mulle ei tullut pakottavaa tarvetta lytätä kaikkia muutoksia heti :) Ja ei nytkään, pienen sulattelun jälkeen, kaikki muutokset tunnu mitenkään huonoilta. Juonellisesti ajatellen kirja toimi hyvin omillaan ja elokuva toimi hyvin omillaan. Kirjassa ei esim. sotaa ollut just ollenkaan, eikä se haitannut ollenkaan, sillä Sophien ja Howlin ongelmien ja operaatioiden selvittelyssä riitti puuhaa ihan hyvin. Leffassa sotakoneita pyöri vähän väliä, ja vaikka juonellisesti ne eivät ehkä tuoneet paljoakaan mukanaan, visuaalisesti niiden yhdistäminen siroon ja kauniiseen maailmaan oli todella säväyttävää. Mutta henkilöhahmojen kokemat muutokset mua jäivät eniten mietityttämään. Haurun/Howlin kohdalla mä en voi olla tyytyväinen, kirjassa Howl oli aivan yliveto, omahyväinen (joskin osittain ihan syystäkin :D) ja turhamainen pelkuri, joka kiemurteli aina taidokkaasti pois ikävistä tilanteista. Hänellä oli myös todella paljon hauskoja repliikkejä ja tempauksia, joille mä hihittelin täällä itsekseni. Elokuvassa hän taas oli musta latteampi, jotain kirjan hahmosta oli kyllä jäänyt Hauruunkin, mutta kun ajattelee, miten hyvä hän oli kirjassa, niin en voi käsittää, miksi ihmeessä hänet piti muuttaa tuollaiseksi. Sophien hahmoon Miyazaki ei onneksi niin paljoa kajonnut, hän oli hyvä kirjassa ja oli sitä myös elokuvassa. Samoin kuin Calciferkin. Mutta sitten taasen Erämaan noitaan/Turhattareen tehdyt muutokset olivat musta hyviä. Kirjassa hän on perinteisempi pahis, elokuvassa taasen tuntui raikkaammalta se, että hän sai Sophien ystävällisyyden takia toisen mahdollisuuden, ja hauska mummeli hänestäkin tuli. Muun henkilökaartin kokemat sulauttelut ja poisjättämiset eivät mua niinkään hetkauttaneet, sekä kirjan että leffan ratkaisut toimivat musta ihan hyvin.
Kaiken kaikkiaan mä taidan tykätä siitä, että Miyazaki lähti loppujen lopuksi niin erilaisille poluille. Monesti hyvistä kirjoista tehdyt elokuvat eivät ole yhtä hyviä, koska kaikkea hauskaa ei ikinä saa mukaan, ja omat mielikuvat poikkeavat väistämättä leffantekijöiden tuotoksista. Liikkuvassa linnassa ei tarvitsekaan keskittyä yksinomaan nurisemaan, mitä Miyazaki tuli laiminlyöneeksi valkokankaalle siirtämisessä (:P), vaan voi myös ihastella, mitä uutta ja kiinnostavaa hän toi tarinaan. Mutta jos mun pitäis valita joko kirja tai leffa, niin kyllä mä varmaan valitsisin kuitenkin kirjan :)
Huh, tää on jo kolmas mun näkemä anime-elokuva. Kohtahan musta tulee oikea asiantuntija :D
