Itse olen täysi neitsyt lävistysten suhteen (ellei sitten koruliikkeessä korvani rustoon hakattua "lävistystä" lasketa mukaan :----D), mutta tatuointi minulta sentään löytyy. Punaoranssi koikarppi, joka majailee kyynärvarren sisäpuolella ja ulottuu suunnilleen ranteesta kyynärtaipeeseen. Lähes kaikki ihmiset, jotka ovat tatuointini nähneet, kauhistelevat aina sen kokoa. Olen vasta 16-vuotias (kohta kylläkin 17), joten olen saanut kuunnella saarnausta puolituntemattomiltakin ihmisiltä, jotka ovat sitä mieltä, että tulen vielä katumaan tätä pahasti. Saattaa pitää paikkaansa, mistäpä sitä tietää, millainen ihminen olen vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Mutta luulen kyllä, että pystyn elämään sen katumukseni kanssa, jos sen aika joskus koittaa. Olen jo nyt erittäin kiintynyt tähän tatskaani, vaikka se onkin vasta suunnilleen kuukauden vanha, ja luulenpa, että joskus vuosien kuluttua se on jo niin osa minua, etten osaa ajatellakaan mitään katumusta.
Mielestäni ihmisten suhtautuminen vanhoihin, "noloihin" tatuointeihin on joskus yliampuva. Ihminen kehittyy henkisellä tasolla jatkuvasti, joten teini-iän ja aikuisuuden välillä saattaa joilla kuilla olla suurikin kynnys. Minä koen kuitenkin harkinneeni tämän tatuoinnin ottoa tarpeeksi kauan, eikä se edes ole ulkomuodoltaan mitenkään radikaali. Kyllä minua varmaan hävettäisi myöhemmin, jos olisin vaikkapa hakkauttanut ihooni jonkun angstipääkallon tai tämän hetkisen lempibändini logon. Karppi on suht neutraali, ja aiheeltaan se tavallaan koskettaa minua koko loppuelämäni, sillä olen horoskooppimerkiltäni kalat (olen ajatellut ottaa tuolle karpille vielä toisenkin fisun kaveriksi samaan käteen : >). Horoskooppimerkithän eivät vaihdu. Sellaisia nolojakin tatuointeja voi muistella lämmöllä, ja silloin ainakin on pysyvä muisto siitä, millainen on ollut ihmisenä tiettyinä aikakausina ja pystyy huomaamaan itsessään sen henkisen kehityksen. Onpas sekavaa.
Lävistyksistäkin tykkään kovasti. Jo 12-vuotiaana hurahdin lävistyksiin ja vinguin äidiltäni lupaa huuli- tai kulmakoruun, mutta eihän sitä lupaa missään vaiheessa herunut. Eli melkein viisi vuotta olen tässä kitunut ja haaveillut lävistyksistä. Kuudentoista ikävuoden rajapyykki on ylitetty, joten voisin mennä lävistyttämään naamaani ilman mitään lupia, mutta jotenkin en viitsisi tehdä sellaista äidilleni. Hän sentään antoi minulle luvan tatuointiin! Äitini ehto tatuoinnin ottoon olikin lähinnä juuri se, etten menisi ottamaan mitään naamakoristuksia. Eli kaipa minun on pakko odotella vielä vuosi, ja sitten olen täysi-ikäinen, eikä vanhemmillani ole mitään sanottavaa asiaan. Olenkin suunnitellut aika tarkasti, millaisia lävistyksiä haluaisin ottaa. Ainakin bridgen, medusan ja snakebitesit. Tai ehkäpä peräti spiderbitesit. En saisi innostuttaa itseäni liikaa, sillä muuten voi tulla liian suuri houkutus, kun seuraavan kerran kävelen kaupungilla lävistysstudion ohi.
muoks. // Eeh, huomenna olen menossa lävistettäväksi. : D Ei sitten minulla kantti kestänyt odotella vielä vuotta.