Kirjoittaja Aihe: Evanescence  (Luettu 13435 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Shikoku Gin

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #25 : Lokakuu 13, 2003, 16:53:54 »
Omistan Evanescensen Fallen-CD:n ja pidän kaikista kappaleita, mitä se sisältää. Myös toisen levyn, Lies, on todella kaunis, tällä hetkellä ehkä se lempparini.

Mahtava bändihän se on. Amylla on oikein kaunis ääni ja pojat siellä taustalla soittavat hyvin. Ehkä olen hieman kyllästynyt bändiin, liika kuunteleminen tekee sen (Se huono puoli radiossa on.), mutta en voi sanoa, että bändi huono on.

Kappaleissa on kauniit sanat ja melodia. Oikein "tunteelliset" ja sievät. Tulee mieleen Nightwish jostain syystä, vaikkaiin Evanecencellä on kauniimpaa. Johtunee ehkä siitä, kun Amylla ja Tarjalla on kummallakin sellainen ihana, kova ääni. Sopii musiikkiin.

Vaikka olenkin kova Linkin Park fanittaja, enkä haluaisi sanoa siitä mitään, että se muistuttaa jotakuta muuta bändiä, mutta sanonpas nyt silti (anteeksi LP!!!); bändistä tulee mieleen myös Linkin Park. o_O En tiedä miksi, mutta siltä ainaskin minusta tuntuu...

Ja jos vielä muoksin ja sanon jotain vidoista, niin Amy on niissä yleensä tosi kaunis ja herkkä. Otetaan nyt esim. My immortal; kaunis kappale ja kaunis, herkkä video mihin Amy sopii niin hyvin. Vaikka Amy Lee onkin ns. gootti ja laulaa vahvasti, niin hänellä on herkkä olemus, mikä sopii Evanescenceen.

Ecera`s Darkness

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #26 : Lokakuu 13, 2003, 19:01:18 »
Kun kuulin Bring me to life -biisin, pidin laulusta erittäin paljon. Nyt se vain on kulunut loppuun radion liikakulutuksessa, mutta ei se mitään. Uusi single Going under rokkaa täysillä. Biiseissä on tunnelmaa joka saa pääni luomisvaihteelle. Ette uskokaan millaisia tarinoita olen saanut aikaiseksi..Harmi vain, että aikaa on aina liian vähän ja niitä ei kaikkia saa paperille asti..Nytkin minun pitäisi olla lukemassa ruotsin kokeeseen..*wirn*
Kun kuulin kyseisen bändin lauluja ensimmäisiä kertoja, minunkin mieleeni tuli Nightwish, mutta tutustuttuani yhtyeeseen paremmin, en enää osaa ajatella näin. Heidän musiikeissaan on selviä eroja.
  Mutta siitä tosiaankin pidän erittäin paljon, kuinka esim. Going under saa mielikuvitukseni liikkeelle..Tekemään juuri sellaisia tarinoita, kuin haluankin luoda...*evil grin*

Itse levyn ostan kylläkin vasta ensi viikolla Lontoosta, mutta on hyvä huomata, kuinka bändi vaikuttaa minuun.

Lils

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #27 : Tammikuu 06, 2004, 19:43:32 »
Evanescense. Tutustuin kyseiseen yhtyeeseen melko äskettäin. Oikeastaan Vuotiksen kautta. Luin tätä topiccia ja uteliaisuuteni heräsi. Kuulin kappaleen radiossa ja ajattelin, että melko kamalaa rääkymistä. o_O En voinut ymmärtää ihmisiä, jotka pitivät yhtyeestä.

Kului aikaa ja bestikseni hurahti Evanescenseen ja samalla minäkin sitten. Aloin kuunnella yhtyettä ahkerasti ja opin pitämään siitä. Amy Leellä on kaunis ääni. Minulla tuli myös mieleen Nightwish tästä yhtyeestä, tulee hieman yhäkin.

Voin nimetä ehdottomiksi suosikeiksini "Hello":n ja "My Immortal":in. Lyriikallisesti pidän uskomattoman paljon kappaleesta "Going under". Erityisesti mieleeni ovat hitaammat kappaleet..

Sartsu

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #28 : Tammikuu 07, 2004, 16:51:11 »
Hum. Ihme ja kumma, en ollut edes tajunnut etsiä tätä topiccia... Tein viime toukokuussa merkittävän löydön - löysin tämän bändin. Hain lyriikoita vakiomestastani Lets Sing It.comista ja kuinka ollakaan, suosituimpien lyriikoiden listan ykkösenä oli juuri tämä bändi biisillään Bring Me To Life. He olivat ilmeisesti lyöneet itsensä läpi jenkeissä niihin aikoihin. Kiinnostuin heti, mietin mikä tällainen Evanescence oikein mahtaa olla. Latasin kyseisen biisin, kuuntelin sen ja pidin kuulemastani.

Sen päivän ja nykypäivän väliin mahtuu paljon. Minulla on nyt heidän Fallen-albuminsa ja MiniDiskillinen muita kappaleita, sisältäen myös kaikki Origin-levyn biisit. Minulla biisit eivät ainakaan kuuntelemalla kulu, en ole kyllästynyt vaikka kuuntelenkin niitä lähes päivittäin. Bring Me To Life on siinä kylläkin poikkeus, liika radiosoitto ja kuuntelu pilasivat sen. Lempibiiseikseni voin mainita Hellon ja Exoduksen, joita rakastan aivan sanoinkuvaamattoman paljon.

Monet alkoivat pitää bändistä vasta kun se oli noussut pinnalle ja olen iloinen voidessani sanoa, että kerrankin en ollut jossakin asiassa massan mukana. On totta, että laulujen melodiat ja tyyli toistavat itseään melko paljon mutta niissä kaikissa on silti selkeitä eroavuuksia. Laulujen synkkyys ja tummasävyisyys sekä sanoitukset vetoavat eniten minuun, luultavasti juuri lyriikoiden takia jaksan kuunnella tätä bändiä yhä uudestaan ja uudestaan. Ironista, lyriikoiden takiahan löysinkin koko bändin. :)

Amyn ääni on vertaansa vailla, vahvan ja kantavan äänen omaavaa laulajaa on aina ilo kuunnella. Hänen tulkintansa luo lauluihin sen tunnelman, joka on niiden kaikkien syvin olemus; tumma, rikas, monivivahteinen ja kuitenkin samaan aikaan hento, kirkas, kaunis ja kylmä, kuten joku aikasemmin mainitsikin. Soittajien osaamista en osaa kommentoida, en itse ole löytänyt mitään moittimista mutta en ryhtyisi silti kehumaan maasta taivaisiin.

Evanescencen kirjoittaminen tuotti ongelmia bändin ollessa uusi tuttavuus, silloinkin lähinnä sc-kohta meni epähuomiossa väärin päin. Tämä on ehdottomasti yksi lempibändeistäni ellei jopa se yksi yli kaikkien muiden. Loistavaa musiikkia juuri minun makuuni.

Bumba

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #29 : Tammikuu 08, 2004, 20:22:27 »
Kuulin sitä ekan kerran kuviksentunnilla ;D
Laulu oli Bring me to life ja tykästyin siihen todella paljon.
Tottakai netissä sitten pyörin niiden sivuilla ja latailin lauluja ja kattelin musiikkivideoita.
Nyt en enää tee sitä. Kyllästyin. Tottakai. Mutta jos niistä lauluista "lempibiisit" pitäis valita, niin My immortal ja Going under.

Naisella, eli Amylla on todella vahva ääni.
Kokonaisuutena bändiä en vertaisisi Nightwishiin, sillä se on ehkä hieman Klassiempaa (Ei ihan kirjaimmellisesti), kuin Nightwish, joka taas lukeutuu rokin puolelle enemmän.

Ihan ok bändi, laulut kaikki suurinpiirtein samantyylisiä.

Firena

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #30 : Tammikuu 09, 2004, 21:52:24 »
Daredevilin tuloa aikaan kuulin Brin meta siinä mainoksessa ja kiinnostuin biisistä oitis.Tällön Evaa tuskin täällä moni tiesi.Radiosta tämä tuli ja sitten latasin koneelle biisit levyltä...
Eva on kyllä yllättävän hyvä bändi.Tykkään todella paljon "Going under"-biisistä.Se on upea ja mahtava etc ^_^
Amy Leellä on upea ääni.Saata ehkäpä joskun hankkia levyn itselleni :)

Wishmaster

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #31 : Tammikuu 15, 2004, 15:55:37 »
*Laitta Fallenin soimaan* *Kuuntelee Helloa*

Aina kun kuuntelen My Immortalia tai Helloa, kyyneleet tulevat silmiin erään tapahtuman vuoksi OotP:ssä ( Tiedätte kyllä). En tajua miksi. En ole edes lukenut kirjaa, olen vain pahasti spoilaantunut ( offtopic )

Amyn ääni on ihana, sanatkin ovat upeita. Yksi lemppari bändeistäni. Bring me to lifea en yleensä viitsi kuunnella, se on niin kulutettu biisi. Going Under on myös kiva, ei paras. Everybody's fool on jotenkin sekava, toisin kuin jo mainitut My Immortal ja Hello. Taking over me on myös kiva, jotenkin pirteä, vaikka sanat ei sitä oikein taida olla....hups =)

Tekee kivaa musaa, ehkä hitusen raskasta, vain hitusen. Hyvä hyvä! *taputtaa*

milanda

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #32 : Tammikuu 23, 2004, 13:47:29 »
Henkilökohtaiseti en voisi elää ilman Evanesencen musiikkia.
Ehdottomasti parhaita kappaleita levyltä ovat Holding my last breath ja Fallen.

Musiikki on todella kaunista, Amyn ääni on aivan upea ja musiikin sanoitus on niin erlaista kuin monissa bändeissä. Ehkä Night Wish on todellakin yksi samankaltaisista.

Kuitenkin, eri kappaleet vaikuttavat minussa eri tavoin ja niiden aikana päähäni nousevat erilaiset muisti -ja mielikuvat omasta elämästä ja niistä asioista joista kirjoitan.

Evanesenceltä on aikaisemminkin ilmestynyt albumi, Fallen ei ole ensimmäinen. En vain tiedä mikä se olisi... O_O??

Musiikki vaikuttaa elämään todella paljon vai kuinka?

Sartsu

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #33 : Tammikuu 24, 2004, 16:13:13 »
Milanda: Ensimmäinen levy on nimeltään Origin, kuten tietäisit jos olisit lukenut aiemmat viestit. My Last Breath on (Holding) My Last Breathin nimi. Bändillä ei myöskään ole biisiä nimeltä Fallen, se on vain heidän uudemman levynsä nimi. Nightwish kirjoitetaan yhteen, vinkki vinkki.

Katie Ravenclaw

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #34 : Tammikuu 25, 2004, 22:36:01 »
Minun mielestäni ihan hyvää musiikkia.

Amyn ääni ei ole mitenkään ruma ja hän laulaa puhtaasti. Melodiat ja musiikki muutenkin ovat kauniita, pidän kovasti. Sanat ovat aavistuksen kliseisiä, mutta kokonaisuudessaan ihan hyviä.

Olen kuullut kunnolla biisit Bring me to life, Going under ja My immortal, mutta myös muista pätkiä/taustameluna. Etenkin nuo nimeltämainitut ovat olleet hienoja, mutta myös muut pätkät ovat olleet ihan mukavia.

Esimerkiksi Nightwishiä en ole pahemmin kuunnellut enkä muutenkaan harrastanut tämäntyyppistä musiikkia, kavereiden kautta tutustuin.

Maria Chang

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #35 : Toukokuu 23, 2004, 20:20:41 »
Evanescence on hyvä. Omistan heidän levynsä. Sääli, että toinen bändin keulakuvista lähti. Mutta heti Evanescence-tykkäämiseni laski, kun kuulin Nightwishiä. Evanescencestä tulee mieleen sellainen aloitteleva goottibändi.
My immortal-biisi on ihana. Se tuo helposti kyyneleet silmiin.

ayu

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #36 : Toukokuu 24, 2004, 14:09:26 »
Evanescense on hyvää kuunneltavaa. Minä tykkään siitä. Minulla on muutama juliste seinällä ja yksi kännykkäkotelo Amysta. Myöskin se Fallen albumi.

Evanescense on yksi lempi bändeistäni ja minusta se ei yritä liikaa olla. Se on hyvä bändi. Nightwisin verralla Evanescense on kyllä vain pelkkä varjo ja siitä se ei miksikään muutu. Goottimaiset bändit eivät yleensä herätä minussa mitään hyvää mielikuvaa, mutta Evanescensessä on se "jokin" .

Nythän minä sitä muoksein! :D

Cembria

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #37 : Toukokuu 26, 2004, 00:25:31 »
Kuuntelen Evanescencea paljon. Oikeastaan lempibändini :)
En pidä Evanescencea mitenkään "halpana kopiona" Nightwishistä, tai muuta samaa.
Satun vaan tykkäämään oikein paljon.
Musiikki on niin sielukasta ja Amy laulaa todella hyvin ja vahvasti.

Harmi vaan, ettei Suomessa ole julkastu muuta levyä kuin Fallen. Niitähän nimittäin on esim. Origin (2002 muistaakseni julkastiin)

Beth

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #38 : Toukokuu 28, 2004, 09:45:36 »
Minulla on Evanescencen Fallen albumi. Aivan järjettömän ihanaa musiikkia. Olen onnistunut jopa suomentamaan osan biiseistä, mikä on oikeastaan suuri uroteko minulle. Mitään moittimista musiikista minulla ei ole...

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Evanescence
« Vastaus #39 : Toukokuu 28, 2004, 16:26:23 »
Kuinkahan kauan siitä on kun se Fallen ostettiin... Joskus viime syksynä varmaan... Ensimmäisen kerran kuulin Bring Me To Life -biisin viime kesänä, ja ihan kivaltahan se kuulosti. Sitten hommattiin levy, mie kuuntelin sen läpi ja tykkäsin. Going Under oli eka suosikkini, sitä ei ollut juurikaan soiteltu radioissa. Tämänhetkinen suosikkini on kuitenkin Hello. Se on levyn kaunein biisi ehdottomasti. Ja Haunted on toinen hyvä kappale. Oikeastaan kaikki kipaleet ovat kivoja, mitään en inhoa. Tietysti Bring Me To Life ja Going Under rupeavat hieman kyllästyttämään, kun ne soivat radiossakin kovasti. Ja varsinkin My Immortal.

Nightwish ja Evanescence hyvin samankaltaista? Ei minusta ainakaan. Nightwish on metallia, ja Evanescenceä ainakin minä pidän rokkina. Ehkä vähän raskaampana, mutta jotain sellaista. Jotain siitä kummiskin puuttuu... Ja vaikka Amy Lee laulaakin hyvin, niin Tarja se kuitenkin on parempi. Reilusti parempi. Ja mielipideasiahan tämä kyllä on...

Poissa Brian Molko

  • Northman's Pet
  • Hirnyrkki
  • Such a dull toy
  • Tupa: Luihuinen
Evanescence
« Vastaus #40 : Heinäkuu 19, 2004, 01:44:09 »
Mitä mieltä olet niitten musiikista? Mahtavaa. Voi verrata hieman Nightwishiin mutta silti erilainen.
Mitä levyjä sinulla on? Fallen levy löytyy. Ja olen ladannut kaikki biisut mitä tuolla levyllä ei ole koneelle: Missing, Anywhere, Where will you go,   Even in death, Listen to the rain, Understanding, Solitude, You [Jonka sanoja ei saisi kuulema julkaista eikä kappaletta omistaa koska se on omistettu perheelle ja poikaystävälle. No tulkoo valittaa], Before the dawn, I must be dreaming, So close, The end, Away from me, Forgive me, ja heart-shaped box [Nirvana cover].
Missä kuulit sitä ensimmäisen kerran? Nettiradiosta. Ulkomaalainen. Vuosi sitten talvella kai.
Mikä on mielestäsi paras levy? Miksi? En sano levyä.. Fallen kai.. Mutta biisullisesti ei.
Entä paras/huonoin kappale? Miksi? Kaikki. Missing, Where will you go, Hello, Everybody's fool, My last breath, Even in death, Forgive me.. Ei yhtä vaan voi valita mut jos ois iha pakko se ois Missing <3 Kamalin biisu on Tourniquent tai whateva. Ei diggaa. Kauhee sävel.

Nää kappaleet kuvaa mun maailmaa niin suuresti ja monta sooria olen näiden kappaleiden sanoihin rakentanut. Oi miten monesti itkenkään Missingin soidessa. Amyn ääni on niin upea ja kaunis. Lisää musiikkia heiltä kiitos.
Julien, you're slow-motion suicide.

Anorien

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #41 : Syyskuu 12, 2004, 20:57:42 »
Lainaus käyttäjältä: "Cembria"
Kuuntelen Evanescencea paljon. Oikeastaan lempibändini :)
En pidä Evanescencea mitenkään "halpana kopiona" Nightwishistä, tai muuta samaa.
Satun vaan tykkäämään oikein paljon.
Musiikki on niin sielukasta ja Amy laulaa todella hyvin ja vahvasti.

Harmi vaan, ettei Suomessa ole julkastu muuta levyä kuin Fallen. Niitähän nimittäin on esim. Origin (2002 muistaakseni julkastiin)



  Minä allekirjoitan!

Anorien

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #42 : Syyskuu 12, 2004, 20:58:45 »
Taidan muuten tuntea sinut Cembria.

Princess

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #43 : Lokakuu 09, 2004, 00:18:00 »
Ostin Evanen levyn aikoja sitten ja on kulutettu vaikka kuinka. Pidän My Immortalista toooodella paljon ja sitä tulee joskus kuunneltua joku 60kertaa putkeen. ;) Parhaita Evanen biisejä mitä olen kuullut ovat ehkä My Immortal, Missing, I must be dreaming... Ja on niitä miljoona muutakin ihanaa ja hyvää. Nyttenkin kuuntelen My Immortalia. <3 ;).. Amyn ääni on aivan mahdottoman ihana ja hän laulaa hyvin. Pidän toooosi paljon!
Cembria, Juu, harmi ettei ole julkaistu muita kuin Fallen. :(

Princess

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #44 : Lokakuu 09, 2004, 00:20:32 »
Minäkin saatan tuntea sinut Cembria. :) Iam My immortal monster. :P

ujelo

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #45 : Lokakuu 10, 2004, 10:56:48 »
"Löysin" Kyseisen bändin vasta hetki sitten. Ja olin heti myyty.
En aikaisemmin tiennyt kuin Brin Me To Lifen ja My Immortalin, enkä oikein niistäkään pitänyt.
Mutta nyt kun olen totuttautunut kuuntelemaan paljon erilaisia bändejä, niin tämä kyllä kajahtaa musiikkikorvaan mielellään.
Erottuu joukosta hyvin ^^ Paljon parempi ainakin kuin Nightwish.
Amy Leen ääni on upea. Sopii jokaiseen kappaleeseen kuin nyrkki silmään.
Lempi kappaleitani ovat ehkäpä... Going Under, Bring Me To Life, sitten se viitoskappale jonka nimeä en muista *Naur* ja... No melkeinpä kaikki.
Turha sitä on sen enempää ruveta lajittelemaan :D
Loistavaa musiikkia *Aplodeja*

Poissa elton

  • kevään henkäys
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • uudelleen herännyt
Evanescence
« Vastaus #46 : Lokakuu 10, 2004, 11:31:56 »
Nojaa, miten sen nyt sanoisi. Vaikka minun musiikkimakuni onkin varsin laaja ei tämä bändi sinne kuulu. Onhan Amy Leellä aivan upea ääni, mutta se ei riitä. Minusta kappaleet ovat varsin samanlaisia, vaikkakin pidän My Immortalista todella paljon, yksi biisi ei riitä pitämään bändiä minun lempibändieni joukossa, ei niin millään, mutta Nightwish kuuluu sinne vankasta. Ehkä heillä on hieman samanlaista musiikkia, mutta silti ne ovat eriarvoisia.

Tiedän muutaman ihmisen, joka pitää tämän bändin musiikkia melusaasteena, ehkä olen heidän takiaan miettynit asiaa uudestaan, mutta en minä pidä tästä bändistä. Jos Amy Lee menisi soolouralle, niin ehkä silloin. Ehkä.
Joskus pelkään olevani niin kaunis, että kauneuteni pettää minut.

Xeemu

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #47 : Lokakuu 10, 2004, 16:23:48 »
Hmm. Pari hyvää kappaletta ja muu täyttä sontaa. My Immortal on kaunis, mutta kuten elton jo sanoi se ei riitä. Taas yksi amerikkalainen melko turha yhtye, joka on jostain syystä saavuttanut suurenkin suosion.

Mida

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #48 : Lokakuu 11, 2004, 19:59:07 »
Täytyypä myöntää, että omistan kyseisen bändin levyn... Ei sillä, että sitä kovasti kuuntelisin... Missähän se edes mahtaa olla *katselee ympärilleen* No, olen varmaan jo antantanut sen poiskin...

Niin, takaisin asiaan; mielestäni Evanescensellä on tasan yksi hyvä kappale: My Immortal. Miksikö? Luulisin, että se johtuu siitä, ettei bändi yritä olla "hevi" tuossa kappaleessa. Olen siis täysin samaa mieltä parin edellisen kirjoittajan kanssa.

Anteeksi nyt näin kamalan jyrkkä mielipiteeni, jokaisellahan saa itsestäänselvästi olla omansa...

Acheril

  • Ankeuttaja
Evanescence
« Vastaus #49 : Heinäkuu 10, 2005, 12:22:16 »
Evanescence on loistava bändi. Kaunista musiikkia kyllä soittavat. Omistan itse tuon Fallen-levyn ja mielestäni sen perusteella Evanescence on kaukana Nightwishin tyylistä. Tai sanotaan nyt vaikka, että niitä ei sekoita toisiinsa millään.